Ns. suvaitsevaiset edustavat Suomessa nykypäivän fasismia. Esimerkiksi ns. sukupuolten tasa-arvoisuus-vaatimus - eli vaatimus että naisella pitää olla sama palkka kuin miehellä, mutta miehellä ei ole samaa oikeutta lapsiinsa kuin naisella - on "suvaitsevaisten" fasismia. Miesten oikeus omiin lapsiinsa ja lasten oikeus isään evätään viittaamalla "lapsen etuun" - lue äidin etuun.
Yle kertoo kirkon sisällä esiintyvästä fasismista:
Kullaan kappeliseurakunnan kappalainen Eero Kavasto syyttää Suomen evankelisluterilaista kirkkoa fasistimaisista piirteistä.
Kavaston mukaan kirkko pyrkii painostamaan pappeja etenkin naispappeuskysymyksessä. Kavasto sanoi viime viikolla Kotimaa-lehdessä hyväksyvänsä naispappeuden, mutta ei kirkon johdon armotonta linjaa niiden miespappien suhteen, jotka eivät voi tehdä yhteistyötä naispappien kanssa.
Kavaston mukaan kirkko pyrkii kahlitsemaan työntekijöidensä mielipiteet ja määräämään, miten he saavat ajatella.
Kavasto vertasi kirkon tilannetta 30-luvun Saksan fasismiin. Kavasto sanoo Ulvilan Seutu -sanomalehden haastattelussa olevansa nyt yhä vakuuttuneempi siitä, että kirkko on kääntymässä fasismiin ja eri mieltä olevien ihmisten vainoamiseen.
Kavaston mielestä kirkon nykyistä "tasa-arvohömpötyslinjaa" vastaan on todella vaikea taistella.
- Konformistit eivät siedä non-konformisteja eli samanmieliset eivät siedä eri mieltä olevia. Kirkossa näyttää käyvän juuri näin. Fasismi verhoutuu tässä tapauksessa sinänsä kauniin naamion taakse ja siten oikeutetaan valittu tie muka ainoana oikeana. Onko tämä muuta kuin fasismia, Kavasto pohtii
Mikko Ellilän tapaus kertoo toisenlaisesta suvaitsevaisten fasismista.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste fasismi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste fasismi. Näytä kaikki tekstit
torstaina, toukokuuta 17, 2007
lauantaina, toukokuuta 05, 2007
Alle Frauen lieben Faschisten ?
Alle Frauen liebten Faschisten / Kaikki naiset rakastivat fasisteja:

Nichts ist verändert / Mikään ei ole muuttunut:

(Lisäys kello 18.50)
Iltalehden 5.5. pääkirjoituksen mukaan Merkel nöyristeli patsaskiistassa ja lähetystökiistassa Venäjää, samoin liittopresidenti Köhler. Saksan pitäisi EU:n puheenjohtajamaana edustaa Viron etua Venäjän ja Viron kiistassa, eikä olla ulkopuolinen.
Viro on EU:n jäsen, eikä Merkel voi myydä Viroa Venäjälle öljystä tai kaasusta.

maanantaina, huhtikuuta 30, 2007
70-luku ja 2000-luku
Seitsemänkymmenluvulla neuvostovihamielisyys oli muka merkittävä yhteiskunnallinen ongelma. Kekkosen sanoi, että fasismi myy hyvin. Taistolaiset vaativat, että oikeistovaara on torjuttava.
Todellinen ongelma ei 70-luvulla ollut neuvostovihamielisyys, fasismi eikä oikeistovaara, vaan kommunismi ja Neuvostoliiton myötäileminen.
Nykyään rasismi on mm. Kirkon ulkomaanavun mukaan suuri yhteiskunnallinen ongelma: "muukalaisviha ja rasismi ovat voimakkaasti lisääntyneet Euroopassa".
Todellinen ongelma ei - ainakaan Euroopassa - 2000-luvulla ole rasismi eikä muukalaisvihamielisyys vaan hiljainen islamisaatio, monikultturismi (eli islamin myötäileminen) ja afrikkalaisten maahanmuutto.
Hauskaa Vappua !

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)