Miksi kirjoitan yhteisöllisyydestä ja uskonnosta ?

Olen kirjoittanut uskonnosta ja yhteisöllisyydestä positiiviseen sävyyn. Moni lukija on tietoisena uskonnon ja yhteisöllisyyden monista ikävistä puolista varmasti ärsyyntynyt blogiini tästä syystä. Olen kyllä useaan otteeseen maininnut että yhteisöllisyydessä on sekä hyviä että huonoja puolia, mutta olen puhunut silti lähinnä vain hyvistä puolista.

En kirjoita uskonnosta ja yhteisöllisyydestä siksi, että olisin itse yhteisöllinen ihminen. En yleensä viihdy ihmisjoukoissa. Koen voimakkaasti yhteisöllisyyden nurjat puolet: Koen syyllisyyttä kyvyttömyydestäni taipua yhteisön uskomuksiin ja normeihin. Koen syyllisyyttä siitäkin, etten hyväksy yhteisön käsityksiä totuudesta ja siitä että haastan ko. käsitykset aina ennemmin tai myöhemmin ääneen. Yhteisöön kuuluminen on minulle ahdistava kokemus. Vaikka en sano asiaa yleensä ääneen tiedän myös, että "joukossa tyhmyys [usein] tiivistyy".

Suhtauduin yhteisöllisyyteen nuorempana samanlaisella kyynisyydellä kuin moni muukin. Pidin itseäni joskus ehkä parempanakin ihmisenä, kun en uskonut kaikkia typeriä mielipiteitä, joihin konformismi panee ihmiset uskomaan.

Tämä blogi on siis syntynyt tarpeestani käsitellä yhteisöllisyyttä, mikä on minulle tavallaan henkilökohtainen ongelma. Yhteisöllisyys ei ole henkilökohtainen ongelma vain minulle vaan se on ongelma monelle muullekin. Se on henkilökohtainen ongelma monelle uskovaiselle, joka kokee yhteisönsä konformistisen paineen liian voimakkaana. Se on ongelma myös monelle "individualistille" joka painottaessaan joka välissä omaa itsenäisyyttään ei kykene sitoutumaan mihinkään. Yhteisöllisyys on ongelma myös Ihmisoikeusliitolle, joka haluaa estää uskonnollisia yhteisöjä harjoittamasta uskontoa, koska kokee yhteisöllisen painostuksen pelkästään pahana asiana.

Suurin osa ihmisistä on konformisteja, jotka kuin luonnostaan sisäistävät yhteisön uskomukset ja normit. Pieni osa ihmisistä on non-konformisteja, jotka lähes aina haastavat yhteisön uskomukset. Non-konformisti haastoi vuoden 1933 Saksassa väitteen että "juutalaiset ovat syynä Saksan häviöön sodassa ja heidät pitää siksi hävittää". Nonkonformisti kiistää vuoden 2009 Suomessa väitteen että "ihmisroduissa ei ole eroja henkisissä ominaisuuksissa" tai "konsensus on aikansa elänyt kehitystä jarruttava asia". Non-konformisti ei tee näin hyvyyttään eikä pahuuttaan, vaan siksi että hänen on vaikea uskoa väitteisin vain siksi että enemmistö ympäristöstä toistelee niitä. Konformisti taas ei hyväksy näitä väitteitä typeryyttään vaan siksi, että hän on sisäistänyt nämä uskomukset ja kokee niitten haastamisen epämoraaliseksi tai muuten arveluttavaksi.

Elitistille suurin osa ihmisistä (konformistit) on typeriä henkisesti laiskoja laumaihmisiä ja suurin osa non-konformisteistakin on vain rikollisia ja sosiopaatteja. Ajatus on käsittääkseni aivan liian yksinkertaistava ja kuvastaa pikemmin näiden ihmisten kyvyttömyyttä ymmärtää ihmislajia. Konformismi on adaptaatio eli sopeuma, joka auttaa ihmisyhteisöä voittamaan konfliktit toisten ihmisyhteisöjen kanssa. Non-konformismi auttaa taas ihmisyhteisöä havaitsemaan, milloin keisarilla ei ole uusia vaatteita.

Yhteisön normien rikkojien ja yhteisön uskomusten kiistäjien rankaiseminen on yhteisöllisyyteen aina kuuluva ominaisuus. Hyvässä ja pahassa.

Moraalin tunteet - osa 2: Syyllisyys ja häpeä

Lapseni ja nuorena minulla oli varmaan hiukan ylikehittynyt ahdistuksen, syyllisyyden ja häpeän tunne. Olen sittemmin huomannut että monella muullakin ihmisellä on sama "ongelma". Murrosikäisenä syyllisyydentunne tuli äärettömän vahvaksi ja jyrkkä uskonnollisuus tuli mukaan kuvaan. Sittemmin riuhtaisin itseni irti uskonnollisuudesta ja aloin uhota että

syyllisyys on kristinuskon synnyttämä tauti.

Aikanaan uhoamisvaihe meni ohi ja ymmärsin että reiluus, syyllisyys ja häpeä ovat ihmisen yhteistyön oleellisia käyttövoimia. Kun työkalupakettiin lisää vielä arvojen sisäistämisen ja rangaistuksen niin työkalupakki alkaa olla täydellinen. No ei sentään aivan - vastavuoroisuus ja äidinrakkaus - ovat vielä tärkeämpiä työkaluja.

Ymmärsin kuitenkin myös sen, että niin tärkeitä kuin nämä moraalin tunteet ovatkin, niissä on myös suuret riskinsä. Syyllisyys ja häpeä murtavat ihmisen ellei siihen ole vastavoimaa. Kristinuskossa vastavoima on armo, "maallisella" ihmisellä vastavoiman voi tarjota keskustelu läheisten kanssa ja läheisten antama anteeksianto. Ihminen joka uskoo perisyntiin ilman armoa murtuu varmasti:

Ihmisluonnon perisynti ei ole ainoastaan kaiken hyvän täydellistä puuttumista hengellisissä, jumalallisissa asioissa, vaan se merkitsee samalla sitä, että ihmisessä on menetetyn Jumalan kuvan tilalla syvä, paha, kauhea, pohjaton, tutkimaton ja sanoin kuvaamaton koko luonnon ja sen kaikkien kykyjen turmelus; erityisesti tämä koskee sielun korkeimpia ja etevimpiä voimia, jotka vaikuttavat älyssä, sydämessä ja tahdossa,

toteavat luterilaiset tunnustuskirjat.

Suomalainen yhteiskunta tuntuu olevan samassa uhovaiheessa kuin minä aiemmin. Mitään ei saa kieltää, mitään ei pidä hävetä, mistään ei pidä kokea syyllisyyttä. Elämme vain kerran - vain typerys kokee häpeää teoistaan ! Ruukinmatruunaa edustaa minusta tätä uhoa todetessaan:

"Mitä taas prostituutioon tulee, vanha suomalainen sananlasku sanoo, että "ennen maa repee ennenkuin huora häpee", ja mikäli Salli ry:tä ja seksiammattilaisten kannanottoja on uskominen, se pitää paikkaansa. Heille prostituutio on työ siinä missä mikä tahansa työ. Kristillisestä moraalista poisoppiminen kestää aikansa, mutta se on täysin mahdollista.

...

Mitä ihmeen väliä sillä on, menettääkö joku kunniansa tai maineensa jonkun toisten silmissä?"

Kannattaa kuitenkin miettiä, onko vaikkapa Suomelle parempi jos kaikki ihmiset oppivat pois häpeästä. Annetaanpa suunvuoro behavioristiselle taloustieteelle.

Taloustieteilijä Samuel Bowles toteaa kirjassaan Microeconomics että julkishyödykkeen tuottamisen selittäminen on vaikeaa perinteelliselle (uusklassiselle) taloustieteelle. Miksi ihmiset jatkuvasti osallistuvat julkishyödykkeiden tuottamiseen (esimerkiksi talkoisiin), vaikka Homo Economicus -teorian mukaan näin ei pitäisi olla ?

Behavioristiselle taloustieteelle julkishyödykkeen tuottamisen selittäminen ei ole ongelma: Selitys (proksimaattinen selitys) perustuu Bowlesin mukaan moraalin tunteisiin kuten häpeän ja syyllisyyden tunteeseen. Ultimaattinen (evolutiivinen) selitys löytyy ryhmävalinnasta ja geeni-kulttuuri-koevoluutiosta.

Evoluutioteoriaan työnsä perustavat kulttuuriantropologit Joe ja Natalie Heinrich kirjassaan Why People Co-operate painottavat altruistisen rangaistuksen ja moraalisten tunteiden merkitystä ihmisen yhteistyölle.

Kun otan Ruukinmatruunan tässä silmätikukseni, koen tiettyä häpeän tunnetta. Ehkä tulkitsen hänen puheitaan hiukan kuin piru raamattua. En oikein usko - sen verran kiihkoisesti hän ottaa - monen muun liberaalin lailla - prostituoidun uudeksi uljaaksi ihanneyksilökseen.

Voisin uskoa että Huxleyn Uuden Uljaan Maailman häpeämättömyyden ideaali toteutuisikin prostituoiduissa kuten Ruukinmatruuna väittää ellei heidän "ammattinsa" vaatisi aika usein heroiinia vastavoimaksi häpeälle.

Yritysjohto ja ahdistus

Moni on ihmetellyt miksi telealalla - esimerkiksi NSN:ssä - yhä on johtotehtävissä miehiä, jolla on monien vuosien takaa optioiden ansiosta niin paljon rahaa, että heillä on sataprosenttinen taloudellinen turva. Ei sellaisilla ihmisillä ole käsittääkseni minkäänlaista hinkua eteenpäin. Ei kunnianhimoa. Eikä ainakaan riskinottokykyä.

Raha aiheuttaa ihmisessä lisäksi sen, että hän luulee olevansa älykäs ja parempi kuin muut, koska hän on saanut jostain rahaa. Lottovoittajatkin alkavat kuvitella olevansa ei vain muita onnekkaampia vaan myös muita fiksumpia. Sitten nämä ihmiset vielä istuvat työpaikan ruokapöydässä keskenään keskustelemassa salkuistaan. Harrastavat sosiaalista verkottumista muitten fiksujen kanssa.

Teleala, joka on valtavassa murroksessa tarvitsee aivan toisenlaisia johtajia. Innovatiivisempia. Spontaanimpia. Ja erityisesti ahdistuneempia - ihmisiä jotka eivät ole tyytyväisiä itseensä elleivät saa todella jotain aikaiseksi.

Toisaalta - kyllähän rikkaatkin voivat olla innovatiivisia ja itsekriittisiä ja ahdistuneita. Esimerkiksi aidosti uskova yritysjohtaja, joka tietää ettei Jumalansa edessä ole tuhkaa arvokkaampi, ei ehkä yhtä helposti syyllisty ylpeyden ja itsetyytyväisyyden syntiin. Mene tiedä.

Epämukavuusalue ahdistaa

Vaihdoin työpaikkaa pari kuukautta sitten. Koska alakin vaihtui toiseen oltuani monta vuotta telealalla, joudun oppimaan paljon uutta.

Mutta ennen kaikkea olen menettänyt sen varmuuden ja mukavuuden jonka asiantuntijuus ihmiselle antaa. Epämukavuusalueelle joutuminen ahdistaa minua. Erityisen ahdistavaa oli joutuminen ensi kertaa asiakkaan eteen.

Herännäisyyden perustaja Paavo Ruotsalainen vaati meitä hyväksymään sen että elämme ahdistuksessa. Olemme Murhehuoneen asukkaita. Mutta murhehuoneessa asuminen veisi meiltä järjen ellemme ajoittain saisi kokea Armonvilausta. (Katso körttisanakirja).



Itsetyytyväisyys, jonka jatkuva mukavuusalueella eläminen antaa, tekee ihmisestä kehityskyvyttömän paskan. Kun koko organisaatio, yritys tai kansa elää pitkään hyvinvoinnissa, yhteisö rapautuu itsetyytyväisyyden alla. Esimerkiksi telealalla itsetyytyväisyys sekä nöyryyden ja ahdistuksen puute on yhdessä heikkenevien markkinoiden kanssa johtanut suoranaiseen moraaliseen mädännäisyyteen.

Entinen työtoverini kertoi lapsistaan joista toinen on koko ajan tyytyväinen itseensä, vaikka on saamaton. Se että poika on lisäksi lahjakas vain pahentaa hänen itsetyytyväisyyttään. Toinen lapsista, vaikkakin on työkaverin mukaan hyvä oppilas ja kaunis nuori tyttö, on jatkuvasti tyytymätön itseensä. Työkaveri ihmetteli miten hän saisi poikaansa sitä ahdistusta, jota hänellä itsellään oli tylyn ja itsetuntoa nujertavan kotikasvatuksen takia liiankin kanssa.