perjantaina, joulukuuta 31, 2010

Florida

Lomailen perheen kanssa Floridassa. Olen ollut USA:ssa ennenkin mutta työmatkalla.

Floridassa pisti heti silmään siisteys. On uskomatonta miten esimerkiksi Disneylansissa kukaan ei roskaa paikkoja.

Ihmisten jatkuva positivisuus ihmetyttää. Esimerkkinä Disneylandissä ihmiset jonottivat tuntitolkulla erääseen laitteeseen. Kun siten ilmoitettiin että laite on rikki, kukaan ei hermostunut. Smalltalk-pulina jatkuu kaikkialla. Ihmiset kertovat toisilleen jonninjoutavista asioistaan.

Tuntuu, että amerikkalaisen ensi sijainen tehtävä on olla iloinen siinä missä suomalaisen tehtävä on valittaa ja kritisoida. Rankkoja hommia molemmat!

Vanhoja ihmisiä on paljon töissä. Eläkkeet ovat tietysti pieniä ja työnteko on osin välttämätön pakko. Mutta onhan työ myös sosiaalisesti tärkeää. Suomalaisilla on kiire pois työmarkkinoilta - eläkkeelle tai opiskelemaan. Työ koetaan hyvin rasittavana. Ehkä jenkki kokee työn vähemmän epämiellytävänä.

Uutisissa on yllättävän paljon Euroopankin asioita.

torstaina, joulukuuta 23, 2010

Denisovan ihminen

Aikaisemmin oli jo puhetta siitä että osa ihmisroduista (papualaiset, mongolit ja europidit) on risteytynyt Neandertalin ihmisen kanssa mutta osa ihmisroduista (khoi khoit ja negroidit) ei ole. Kun nyt on löytynyt uusi ihmisen alalaji (Denisovan ihminen) ilmi tuli taas mielenkiintoinen ilmiö:

Denisovanihmisen genomin vertailu moderneihin ihmisiin tuotti suuren yllätyksen. Tutkijat löysivät denisovanihmiseltä ja Papua-Uudessa Guineassa nykyään eläviltä melanesialaisilta samoja mutaatioita, joita ei ole neandertalinihmisillä tai muilla moderneilla ihmispopulaatioilla.

Tämä osoittaa, että ihmiset, joista melanesialaiset polveutuvat, risteytyivät denisovanihmisten kanssa. Noin 4–6 prosenttia melanesialaisten geeneistä on peräisin denisovanihmisiltä. Löytö tekee melanesialaisten genomista todellisen paleo-geenitutkijan aarrearkun, sillä aikaisempien tutkimusten perusteella melanesialaiset ovat risteytyneet myös neandertalinihmisten kanssa, joten heillä on myös neandertalinihmisten geenejä.


Nykyihmisen, Denisovan ihmisen ja Neandertalin ihmisen sukulaisuus (ilman risteytymiä) on esitetty tässä:



(Lähde: New York Times)

lauantaina, joulukuuta 18, 2010

Islam ja kristinusko

Usein kuulee huomautuksen että kristinusko ja islam ovat periaatteessa samanlaisia uskontoja, mutta Lähi-Idässä maallistuminen on ollut paljon hitaampaa kuin länsimaissa - tai että yhteiskunnallisista syistä fundamentalismi on Lähi-Idässä edennnyt voimakkaasti viime aikoina.

Maahanmuuttokriittiset ovat yleensä kiistäneet kristinuskon ja islamin samankaltaisuuden viittaamalla siihen, että islam on voimakkaammin miekkalähetystä harjoittava uskonto kuin kristinusko. Islam nimittäin vaatii jäseniään hylkäämään ei-islamilainen vallanpitäjän ja ryhtymään taisteluun ei-islamilaisia vallanpitäjiä kohtaan. Vasarahammer ja Gatesofvienna ovat käsitelleet aihetta useita kertoja.

Käsittelin itsekin muslimin moraalista velvollisuutta taistella yhteisönsä puolesta kirjoituksessani Ummah - julkishyödyke uskontotieteilijä Scott Atranin tutkimuksen näkökulmasta.

Oli mielenkiintoista lukea aiheesta toisenkin poliittisesti suht neutraalin tutkijan kirjasta. Stanfordin yliopiston taloustieteen professori taloushistorioitsija Avner Greif analysoi islamin ja kristinuskon eroja kirjassaan Institutions and the Path to the Modern Economy (sivu 206-207). Referoin Greifiä:

Kristinuskon syntyessä Rooman valtakunnassa oli olemassa valmis juridinen järjestelmä ja kristinuskon ei tarvinnut luoda maallisen lain järjestelmää mahdollistaakseen yhteistyön kristikunnan sisällä. Kristityt seurasivat Rooman lakia maallisissa kysymyksissä ja myöhemmin muiden maiden maallista lakia.

Islam syntyi toisenlaisissa oloissa missä Muhammed joutui luomaan sekä uskonnollisen että maallisen lain järjestelmän (Shari'a) samaan tapaan kuin juutalaisuus. Kristinuskossa laki ymmärretään ihmisen konstruktioksi. Islmaissa tilanne on toinen. Laki tulee Jumalalta ja uskonnollisten juristien tehtävä on arvioida onko maallinen lain tulkinta ristiriidassa pyhän lain kanssa.

Muslimin näkökulmasta on melkein yhtä suuri synti kiistää jokin asia minkä Allah on sallinut kuin sallia asia minkä Jumala on kieltänyt. Koska Koraani käsittelee orjuutta ja antaa määräyksiä liittyen orjien pitoon, orjuus oli islamin näkökulmasta sallittua ja orjuuden kiistäminen on synti. Orjuus lakkautettiinkin de jure islamilaisissa maissa vasta 60-luvulla. Todellisuudessa orjuutta on edelleen olemassa.

perjantaina, joulukuuta 10, 2010

Android Nokian puhelimiin ?

Muutama päivä sitten Googlen johtoryhmän jäsen Andy Rubin antoi ymmärtää AllthingsD-konferenssissa San Fransciscossa, että Google ja Nokia ovat käyneet keskustelua siitä että Nokia alkaisi tukea Androidia.

Nokian vastaus tuli implisiittisesti Marko Ahtisaaren taholta:

Nokian designjohtaja Marko Ahtisaari nostatti Meego-hypeä keskiviikkona Pariisissa LeWeb-seminaarissa, kertoo Wall Street Journal. Ahtisaaren mukaan mobiilikäyttöliittymien kehitys on vasta hyvin varhaisella asteella.

- Olemme samassa vaiheessa, kun autoteollisuus oli 1890-luvulla, jolloin autoissa oli ohjaussauva eikä ohjauspyörä - joka tuli käyttöön vasta 15 vuotta myöhemmin.


Nokia alkaa irrota arjesta.

Lakko päättyi

Finnairin tämänkertainen lakko päättyi. Yrityksen maine on kärsinyt varsinkin Aasian markkinoilla. Lakkoja tulee jatkossa lisää. Henki yrityksessä on huono ja työnantajat ja työntekijät eivät kykene puhaltamaan yhteen hiileen.

Aika näyttää miten Finnairin käy. Kykeneekö se uudistumaan vai ei. Ei ole montaa kauniimpaa asiaakuin se, miten yritys, missä ihmiset eivät osaa sopia asioista, tuhoutuu. Elinkelvoton yritys antaa tilaa elinkelpoisille.

Yrityksen huonot sisäiset rakenteet puretaan yrityksen häviämisen myötä.

Mutta kriisi on aina myös mahdollisuus.

torstaina, joulukuuta 09, 2010

Lentoemäntä on punikki

Lentoemännille naurettiin aikoinaan kun he liittyivät Akavaan. Mistä lähtien tarjoilija on ollut akateeminen. Selitys oli tietysti se, että lentoemäntä oli kaunis, moderni ja kansainvälinen. Lentoemännän ammatissa oli gloriaa. Nyt rupsahtanut suomalainen lentoemäntä on ymmärtänyt luokka-asemansa. Kolmikymppisen edustusvaimon roolista parhaat päivänsä nähneeksi yksinhuoltajaksi pudonneille kelpaa nyt SAK ja AKT. Korkea tulotaso voidaan logistiikka-alalla taata vain kartellilla.

Lentoemäntä on ottanut saman roolin kuin ahtaaja. Kiristäjän. Punikin. Vientirauhan tuhoajan. Yhteistä punikki-liittoa suunnitellaan. Kansainvälisyys kelpasi kun se toi gloriaa mutta nyt kun se tuo kansainväliset työmarkkinat, se ei enää punikki-lentoemännälle kelpaakaan. Lentoemäntien työmarkkinat ovat pitkälti täydelliset (globaalit) markkinat: Yksi (suomalainen) lentoemäntä on helposti korvattavissa toisella (aasialaisella) lentoemännällä. Englantia puhuva aasialainen lentoemäntä kelpaa ensimmäiseen luokkaan vallan mainiosti. Ainoa mihin suomenkielistä lentoemäntää ehkä kaivatataan on Kanarian lennot.

Kuten kansainvälisyys naisen kauneuskin on kaksiteräinen miekka. Yhdistettynä älyyn ja luonteseen kauneus tuo naiselle suurta etua. Yhdistettynä tyhmyyteen kauneus tuo naiselle lopulta vain murhetta.

maanantaina, joulukuuta 06, 2010

Teutoburgin taistelu

Yle esittelee kaksiosaisessa dokumentissa Teutoburgin taistelua, jossa germaanit vuonna 9 löivät ensi kertaa perusteellisesti Rooman valtakunnan joukot.

Dokumentti kuvaa myös germaaninuorukaisen kasvutarinan. Arminius riistettiin nuorena germaaniylimystöön kuuluvasta perheestään ja pakotettiin muuttumaan roomalaiseksi sotilaaksi. Vaikka hän eteni Roomassa upseeriksi ja ritariksi, hänestä kasvoi isänmaansa ystävä ja hän petti Rooman.

Roomalaiset pyrkivät muuttamaan Germanian normaaliksi Rooman maakunnaksi jossa vallitsi Rooman laki, mutta toisin kävi. Erityisesti germaaneja suututti roomalainen oikeudenkäyttö. Kun germaanit käsittivät ihmisen vapaaksi, joka murhaankin syyllistyessään joutui ainoastaan maksamaan verirahan, roomalaiset asettuivat germaanien näkökulmasta jumalien asemaan ihmisten yläpuolelle tuomitessaan rikolliset ristiinnaulittaviksi.

Roomalaiset pyrkivät toisaalta saamaan germaanit muutettua jonkinlaisiksi Homo Ecomomicuksiksi, jotka nouseva elintaso ja Rooman vallan ulkoiset upeat muodot saisi luopumaan vapauden kaipuustaan ja taipumaan Rooman alamaisiksi. Mieleen tulee amerikkalaisten yritykset rauhoittaa Afganistanin pataanit.

Noustessaan Roomaa vastaan Arminius myös ensi kertaa yhdisti germaani-heimot - tosin vain hetkeksi. Germaani-barbaarien voitto oli kaunis. Roomalainen historioitsija Tacitus kirjoitti: Arminius oli epäilemättä germaanien vapauttaja.

Osa 1 ja Osa 2.

torstaina, joulukuuta 02, 2010

Korttitalo


Sekä euro että pohjoismainen hyvinvointivaltio ovat instituutioita, joissa yhteistyötä (yhteisresurssia) on yritetty ylläpitää ilman kunnollista vertaiskontrollia.

Euro-järjestelmä on nyt romahtamassa. Lienee aika jättää romahtava korttitalo. Heti.

En perusta ehdotustani sille, että vastustaisin sinänsä yhteisvaluuttaa tai hyvinvointivaltioita. En vain usko niiden tämänkertaisiin inkarnaatioihin.

Perustan väitteeni Ostromin ja kumppaneiden teoriaan ja siihen mitä näen ympärilläni. Vertaisvalvonnan luonti tulevaisudessa ei hyödytä nykyhetkeä, eikä vertaisvalvonta-järjestelmää edes voi luoda tällä porukalla. Saksalaiset ja suomalaiset ovat liian sinisilmäisiä.

Ehdollisen yhteistyön periaatteen mukaan yhteistyö kannattaa vain jos muutkin tekevät yhteistyötä. Irlannille tukea voisi vielä antaa, mutta pian tulee Italia soppajonoon. Kauha taskuun ja menoksi.

keskiviikkona, joulukuuta 01, 2010

Eurooppa

Satoja vuosia Eurooppa oli maailman keskipiste ja edistyksen ja valistuksen kehto. Muu maailma oli suurelta osin eri Euroopan maiden etupiiriä. Hume, Darwin, Adam Smith, Einstein, Dante, Goethe ja Thomas Mann olivat eurooppalaisia.

Toisen maailmansodan päättyessä Eurooppa oli jaettu USA:n ja Neuvostoliiton etupiireihin. Neuvostoliiton kaatuessa tuntui parin vuoden ajan että Eurooppa on taas nousemassa. Puola, Unkari ja Viro oli liitetty takaisin Eurooppaan. Oli toivon aika joka kesti muutaman vuoden.

Nyt on jo selvää että Eurooppa on menossa kovaa vauhtia marginaaliin. Taloudellisesti ja henkisesti. Eurooppa tulee jatkossa jakaantumaan eri maiden etupiireihin koska eurooppalaiset ja transatlanttiset organisaatiot ovat heikkoja. Tanska ja Viro ovat ymmärtäneet tämän jo ajat sitten. Viro on USA:n liittolainen (=USA:n etupiirissä) ja lähettää joukkoja Afganistanistaniin ja Irakiin siksi ja vain siksi että voi osoittaa sitoutumista USA:han. Tanska toimii samoin.

Jatkossa tulemme todennäköisesti näkemään, miten eräät Etelä-Euroopan maat hakeutuvat Kiinan etupiiriin saadakseen rahaa elämänsä ylläpitoon.

Toinen vaihtoehto on, että Eurooppa kasvaa nyt jotenkin kriisin kautta. Pidän sitä äärimmäisen epätodennäkköisenä.

lauantaina, marraskuuta 27, 2010

Kysymys on ihmissuhteista

Eräässä sukulaisperheessäni miniä käyttäytyi anoppiaan kohtaan varsin röyhkeästi. Anoppi sairastui jossain vaiheessa vakavasti mutta miniä ei muuttanut käyttäytymistään millään lailla. Kun anoppi kuoli miniä selitti: "en ollenkaan ymmärtänyt miten vakava tilanne oli... jos olisin tajunnut ... olisin toiminut toisella tavalla... . Miniän väite ei oikein vakuuttanut ketään, koska kaikki muut kyllä olivat tajunneet että anoppi on kuolemansairas.

Tämä tarina tuli mieleen kun Uusi Suomi kertoi: Vihreät Naiset ovat yllättyneet siitä, kuinka paljon miehet kokevat väkivaltaa [myös parisuhteessa]. Kun ei kiinnosta niin ei kiinnosta.

Tietynlainen uusi kuvio on kehittymässä monissa tai joissain nuorissa perheissä: Perheväkivaltaa on kahdenlaista: Mies saa vakavia vammoja naisen väkivallasta tai nainen saa mustelmia kun mies yrittää rauhoittaa naista.

Eräiden mies-järjestöjen puheenjohtajat referoivat ("Elämä ilman väkivallan pelkoa miehillekin") eilen HS:ssä muutamaa tutkimusta:

Juuri julkaistun tutkimuksen mukaan 17 prosenttia naisista ja 16 prosenttia miehistä on joutunut nykyisessä suhteessaan parisuhdeväkivallan kohteeksi (Markku Heiskanen & Elina Ruuskanen). Tulos on yhtäpitävä poliisitilastojen kanssa, joiden mukaan noin puolet törkeästä parisuhdeväkivallasta on naisten tekemää. Voidaan siis varsin luotettavasti todeta, että miehiin ja naisiin kohdistuva parisuhdeväkivalta on Suomessa yhtä yleistä. ...

Poliisit soveltavat laajalti käytäntöä, jossa rajut perheriidat selvitetään viemällä putkaan automaattisesti mies. Riitakumppaneita ei edes puhalluteta sen selvittämiseksi, kumpi oli enemmän humalassa. Hätäkeskuksessa miestä on jopa pilkattu, kun hän on soittanut pyytääkseen apua väkivaltaista vaimoaan vastaan. Syynä voi olla uskomus, jonka mukaan miehet ovat vahvempia kuin naiset ja siksi uhreina olisivat lähes aina vain naiset.

Heiskasen ja Ruuskasen tutkimus osoittaa myös, että alle 20-vuotiaiden keskuudessa mieheen kohdistuva parisuhdeväkivalta on huomattavasti yleisempää kuin naiseen kohdistuva. Tulos on yhtäpitävä asevelvollisille pari vuotta sitten suunnatun kyselyn kanssa (Juuso Nieminen, Antero Heloma & Harri Pihlajamäki, 2008).


Nuoret naiset ovat koko ikänsä olleet sellaisen propagandan kohteita, että he ovat jonkinlaisia yli-ihmisiä ("hyvinkoulutettuja, ihania ja kauniita suomalaisia naisia"), joiden täydellisen menestyksen este on miesten sorto. He ovat siis samankaltaisen propagandan kohteena kuin saksalainen nuori vuonna 1936. Saksalaisten menestyksen ainoa este oli muka juutalaisten salaliitto.

Naisen ongelma ei ole miesten ("patriarkaatin") sorto vaan toisten naisten naiseen kohdistama paine. Sosiaalipsykologi Katriina Järvinen kirjoittaa HS:ssä tänään :

Hyvin ansaitsevien naisten joukko on erkaantunut suuresta keskituloisten naisten joukosta, köyhimmistä puhumattakaan.

Viimeaikaisten suomalaisten tutkimusten mukaan työväenluokkaiset naiset asettavat usein perheen ja lasten hankkimisen elämässään ykkössijalle, ennen työelämään liittyviä tavoitteita. Myös monet keskiluokkaiset naiset valitsevat tietoisesti alan, jolla ei ole etenemismahdollisuuksia.

Nainen, joka asettaa parisuhteen, kodin, ruoanlaiton, kauneuden ja lapset tärkeälle sijalle elämässään, saa ainakin koulutettujen naisten seurassa varoa sanojaan.

Feminismi on luonut naisille uusia normeja. Tätä mieltä olivat myös monet suomalaiset naiskirjailijat, joita haastattelin Tuulikki Pietilän kanssa kirjoittamaani kirjaan Vapaa nainen törmää todellisuuteen.

Naisten keskinäiset suhteet ja valtataistelut jätetään liian vähälle huomiolle, kun puhutaan sukupuolijärjestelmän ongelmista. Naisten suhteet liitetään yhä patriarkaatin alistusmekanismeihin. Työelämässä uupuvan nuoren naisen ympärillä on kuitenkin usein kunnianhimoisia ystävättäriä ja suorituspaineita tyttärelleen kasaava äiti.

Tiimari-sukupolven naisten täydelliseen elämään kuuluvat täydelliset häät vähintään vuoden kestävine valmisteluineen ja vaivalla väkerrettyine koristeluineen. Häävalmisteluissa tuleva aviomies on statisti, joka yrittää totutella rooliinsa naisen ylenmääräisen stressin tyynnyttelijänä.

Harva mies vaatii myöhemminkään naiselta sitä täydellisyyttä, jota naiset itse itseltään vaativat. Esimerkiksi lasten koko ajan komeammiksi muuttuvat syntymäpäiväjuhlat ovat ennen kaikkea osa äitien välistä kilpavarustelua. Myös "ulkonäkötyö" on naisten välinen pätemisen alue.

Miehet toivoisivat naiselta suorittamisen sijaan rentoutta. Juuri he kuuntelevat ensimmäisinä naisen kotoisat tunnekuohut, itkut ja raivokohtaukset.

Tätä kuuntelutyötä ei oteta huomioon, kun lasketaan kotitöiden jakautumista naisten ja miesten kesken.

Toki miehet tekevät yhä liian vähän kotitöitä. Mutta johtuuko se myös siitä, että naiset haluavat edelleen määrätä kotona?

Naiselle koti on työpaikkaa luontaisempi vallankäytön areena. Vallankäyttö voi tuntua jopa oikeutetulta: onhan miehillä työelämässä omat verkostonsa, joiden avulla uralla edetään.


Jotkut naiset ovat kuin isoja lapsi. Saadessaan valtaa (=joutuessaan tekemään päätöksiä) hän alkaa stressata, huutaa, öykkäröidä ja hermoilla. Hän kaipaa todellisuudessa turvallista syliä ja mies on usein kykenemätöntä sitä hänellä antamaan. Parisuhde muuttuu kilpailuksi naisten ja miesten välillä. (Toki hyvin moni mieskin on kuin iso lapsi, mutta se on toisen tarinan paikka.)

Tasa-arvon puolesta käyty taistelu on tuottanut paljon hyviä asioita. Nykyisin isät hoitavat antaumuksellisesti lapsiaan. Lähisuhdeväkivalta on tehty näkyväksi. Naisen euro alkaa kohta olla euro.

Sivutuotteena on syntynyt pilkuntarkasti omista oikeuksista kiinni pitävien naisten ja miesten joukko. Kotielämästä on tullut ikävä velvollisuus. Lapset tottuvat kuuntelemaan vanhempien riitelyä siitä, kumpi joutuu olemaan heidän kanssaan.

Nykynormien mukaan naisen ei tule ajatella itseään suhteessa lapsiin, vaan suhteessa sukupuolten väliseen tasa-arvoon. Lapsen kannalta asioita ajatteleva nainen voi leimautua äitiyteen hurahtaneeksi, mitä pidetään erittäin huonona merkkinä.

Hyväksytty selitys äitiyslomalta töihin palaamiselle kuuluu: "Halusin takaisin töihin mahdollisimman pian, koska rakastan työtäni." Poliittisesti epäkorrekti selitys on: "Jäin kotiin, koska rakastan lastani"

Suurimpia häviäjiä aikuisten valtataisteluissa ovat lapset. Jos naisporukassa yrittää puhua lasten tarpeiden puolesta, saa helposti vastauksen: "Ei Suomessa ole ennenkään lapsia hyysätty ja silti niistä on tullut kunnon ihmisiä."

Nykyinen ilmapiiri sallii isien syyttämisen. Äitien laiminlyönneistä ei saa puhua.


Kysymys on tärkeästä asiasta - elämästä, lapsista ja ihmissuhteista. Ei sukupuolesta. Ei sitä kuka on oikeassa vaan siitä miten me kykenisimme elämään yhdessä. Olen itse hakannut päätäni seinään monessa asiassa. Yleensä ihan omaa syytäni. So it goes. Minulla ei ole mitään halua syyttää ketään mistään. Asioista pitää kuitenkin puhua.

torstaina, marraskuuta 25, 2010

Tanskan maahanmuuttopolitiikkaa kritisoidaan

Helsigin Sanomat uutisoi Tanskan maahanmuuttopolitiikasta otsikolla "Vastustus maahanmuuttopolitiikan tiukennuksia kohtaan kasvaa Tanskassa".

Tanskassa on yksi maailman kireimmistä ulkomaalaislaeista, mutta monelle hallituksen päätös vaikeuttaa perheenyhdistymisiä on ollut liikaa.

"Me emme voi enää kiristää maahanmuuttopolitiikkaamme. Ei ole, mistä kiristää", sanoo sanomalehti Berlingsje Tidenden politiikan kommentaattori Thomas Larsen.

Tanskan hallitus päätti viime viikolla luoda maahanmuuttajien perheenyhdistämisiin pisteytysjärjestelmän.

Jos Tanskassa asuva toivoo saavansa EU:n ulkopuolelta kotoisin olevan puolisonsa Tanskaan, puolison on saatava tietty pistemäärä.

Sääntö koskee niin maahanmuuttajia kuin syntyperäisiä tanskalaisia. Järjestelmä suosii korkeasti koulutettuja, varakkaita, kielitaitoisia ja töissä käyviä.

"Toisille kyse on ideologisesta rajasta, siitä, mitä valtio voi määritellä puolestamme: keneen voit rakastua. Toiset näkivät, että kyse on jo niin pieniin yksityiskohtiin käyvästä maahanmuuttopolitiikasta, että sietokyky ylittyi", sanoo Larsen.

Tanska on maailman ensimmäinen maa, jossa perheenyhdistämisiä aletaan pisteyttää


Keskustelua tarvitaan ja kaikkea pitää kritisoida - se on selvä. Kun Tanskan Kansanpuolue on päässyt voimakkaasti vaikuttamaan Tanskan maahanmuuttopolitiikkaan, voin kuvitella että jotain ylilyöntejäkin on tapahtunut. Koska Tanskan Kansanpuolueen elinehto on jatkuva maahanmuuttopoliittinen keskustelu, riskinä on että maahanmuuttopolitiikkaa tiukennetaan liikaakiin.

Toisaalta pitää arvioida plussia ja miinuksia. Jokaiseen mekanismiin - vaikkapa nyt maahanmuuttajien pisteytykseen - liittyy aina myös haittoja. Ei ole varmaankaan olemassa mekanismeja, joiden seuraukset ovat pelkästään positiivisia.

HS kertoo paperiversiossaan tanskalaisesta miehestä, joka on nainut vietnamilaisen englannin opettajan, joka ei saa välittömästi viisumia Tanskaan, koska Tanska ei tunnusta vietnamilaista tutkintoa. Tottakai tämä on surullista.

Väitän asiaa yksityiskohtaisesti tuntematta, että Tanskan maahanmuuttolainsäädäntö on tehokkaampi kuin Suomen tai Ruotsin. Siis tehokkaampi estämään epätoivottua maahanmuuttoa ja edistämään toivottua maahanmuuttoa.

keskiviikkona, marraskuuta 24, 2010

Kilpailu

Kilpailu markkinoilla nostaa laatua tai siis laskee hinta-laatu-suhdetta. Se nostaa laatua vaikkemme edes olettaisi että jokainen ihminen lukee Tekniikan Maailmasta, mikä pesukone on paras tai mikä tv on paras.

Kilpailu demokratiassa nostaa sekin ainakin suurella todennäköisyydellä politiikan laatua. Epäilemättä perussuomalaisten kapinaan liittyy paljon epä-älyllistä ja naivia örhellystä, mutta pitää muistaa että naivius ei ole vihreiden ja muiden besserwissereiden privileegio.

Demokratia toimii nimenomaan siksi, jos ylipoäätään toimii, että erilaiset ajattelutavat ja erilaiset tuntemistavat saavat vapaasti kilpailla. Perussuomalaisten kapina pakottaa muut skarppaamaan. Hyvä esimerkki tästä on se, että vihreät ovat nyt asettaneet ehdokkaaksi Osmo Soininvaaran. Soininvaara on sananvapauden vastustamisessa ja Suomen negroidisoimisessa ryvettymätön rehellinen ihminen.

Politiikan laatua ei voi taata sillä, että koskaan rehellistä työtä tekemättömät besserwisserit sanelevat muille mitä nämä saavat ajatella. Mutta ei politiikan laatua taata rehellisellä, vilipttömällä ja rationaalisella harkinnallakaan - niin tärkeää kuin se onkin.

sunnuntai, marraskuuta 21, 2010

Elinkaari-ajattelu

Kuten kerroin olen lukenut kahden muurahaistutkijan Edward O. Wilsonin ja Bert Hölldoblerin kirjaa Superorganism. Kirja käsittelee laajasti muurahaisten eusosiaalisen syntyä, muurahaisten työnjakoa, kommunikointia, erilaisten kastien roolia ja yhteisön elinkaarta.

Koska yhteisön elinkaari -ajattelu on yksi tämän blogin teemoista, kiinnostuin kirjassa erityisesti siitä. Yhteisön elinkaari-ajatteluni lähti tietysti alunperin hyvin naivista äärikonservatiivisesta Kulta-ajasta rappion kautta romahdukseen -ajattelusta, mutta sittemmin olen lukenut aiheesta mm. ibn Khaldunin, Turchinin ja Tainterin kirjoista.

Elinkaari-ajattelu perustuu laajemmin siihen että ihmisyhteisöllä - tai muurahaisyhteisöllä - on ainakin jossain määrin samankaltainen elinkaari kuin yksilölläkin. Yhteisön elinkaari ei tietysti elinkaari-ajattelussa ole välttämättä samallalailla kiveen kirjoitettettu kuin yksilön, joka aina vääjäämättä kuolee viimeistään noin sadan vuoden iässä. Yhteisö saattaa elää varsin stabiilina vuosisatoja, vaikkapa yhteisön ympäristö muuttuu dramaattisesti. Tainterin esimerkki on Hopi-intiaanit.

Elinkaariajattelu perustuu joka tapauksessa ajatukseen, että jopa ilman mitään ulkoisia syitä yhteisön elämä alkaa jossain vaiheessa hiipua jonka jälkeen yhteisö romahtaa. (Romahdusta olen käsitellyt lukuisia kertoja mm. tässä, enkä käsittele nyt sitä.)

Superorganism kuvaa Muurahais-yhteisön elinkaarta monin esimerkein. Monogynisen (yhden kuningattaren) muurahaisyhteisön elinkaari on yksinkertaisimmillaan seuraava. (Monogyniaa ei pidä sekoittaa monogamiaan - yksiavioisuuteen. Monogynisen lajin naaras voi paritella monen koiraan kanssa.)

Muurahaiskuningatar (neitsyt) lentää pesästä ja parittelee yhden tai useamman koiraan kanssa lajsita riippuen. Se laskeutuu ja perustaa pesän. Ensimmäiset työläiset syötetään turhiksi tulleilla kuningattaren siivillä ja lentämiseen tarvittaviin lihaksiin varastoituneilla ravinteilla. Muuurahaispesä on syntynyt ja työläiset alkavat kerätä ruokaa itselleen, kuningattarelle ja uusille työläisille ja koiraille. Ajoittain yhteisöön syntyy uusia kuningattaria jotka lentävät perustamaan uusia yhteisöjä.

Kun kuningatar kuolee, yhteisö tuhoutuu hiljalleen. Yhteisö on tavallaan vain kuningattaren laajennettu fenotyyppi.

Edellisen yksinkertaisen mallin muunnelmassa työläiset kykenevät lisääntymään neitseellisesti synnyttäen koiraita. Yhteisö tuhoutuu tällöinkin kuningattaren kuollessa mutta ennen kuolemaansa yhteisö tuottaa suuren joukon koiraita, jotka lisääntyvät muiden pesien tuottamien kuningattarien kanssa. Jotkut muuurahaislajit kykenevät myös tuottamaan kuolleen kuningattaren tilalle uuden jo kasvavista toukista.

Yksinkertaisin malli, jossa työläiset ovat steriilejä, on vakain koska mitään konfliktia keon yksilöiden välillä ei ole. Muissa yhteisöissä konfilktit ratkaistaan enemmän tai vähemmän tehokkaasti jonkinlaisen "poliisitoimen" (worker policy, queen policy) avulla. (Sukulaisuus laskee yleensä konfliktia oleellisesti ilman poliisitointakin monogynisissä yhteisöissä.)

Mielenkiintoisempi elinkaari on ponerine alaheimoon kuuluvalla Harpegnathos saltator -muurahaisella. Yhteisö syntyy jo edelläkuvatulla tavalla. Kun kuningatar on kuollut, osa työläisistä (ns. gamergatet) parittelee pesän sisällä pesän omien koirasten kanssa ja alkaa lisääntyä ja tuottaa sekä naaraita että koiraita. Kun yksi gamergate kuolee tai heikkenee, syntyy konflikti jossa nuoret työläiset kilpailevat gamergaten roolista. Yhteisö voi elää pitkäänkin, mutta sen koheesio laskee pesän sisäisen kilpailun kautta ja tehokkuus todennäköisesti laskee.

Elinkaari on siis selkeästi kaksivaiheinen. Lisääntyminenkin voi tapahtua kahdella tavalla. Joko klassisella tavalla niin että neitsytkuningatar lähtee pesästä ja pariteltuaan perustaa pesän tai fisson (jakaantumisen) kautta jolloin uusi pesä on valmiiksi vaiheessa kaksi ja uudessa pesässä on valmiiksi yksi tai useampi sukupypsä gamergate.

Ihmisyhteisöjen elinkaarissa on käsittääkseni havaittavissa samanlaista vaiheisuutta. ibn Khladun kuvasi oman aikansa kaupunkivaltioiden vaiheittaisuutta seuraavasti:

Koheesio syntyy spontaanisti pienissä sukulaisuuteen perustuvissa ryhmissä - ja sitä vahvistaa uskonnollinen ideologia. Khaldunin analyysi selittää miten koheesio vie ryhmän valtaan mutta sisältää samalla ryhmän (psykologisen, sosiologisen, taloudellisen ja poliittisen) rappion siemenen, joka johtaa ryhmän korvautumiseen toisella ryhmällä.

...

Yhteisöstä tulee suuri sivilisaatio, mutta sen suuruuden päiviä seuraa rappion kausi ja ryhmäkoheesion aleneminen. Tästä seuraa että uusi ryhmä, joka valtaa heikentyneen sivilisaatioon alueet on käytännössä barbaariryhmä joka on alemmalla sivilisaation tasolla kuin aiempi ryhmä. Barbaariryhmän asabiyah on myös vahvempi kuin aiemman ryhmän asabiyah. Kun barbaarit vahvistavat valtansa, he kuitenkin alkavat kiinnostua sivilisaation hienostuneemmista piirteistä kuten lukutaidosta ja taiteesta ja ottavat ne osaksi omaa kulttuuriaan. Hiljalleen prosessi alkaa alusta ja seuraavat barbaarit valtaavat sivilisaation alueen.

torstaina, marraskuuta 18, 2010

Homot ja lesbot - osa 2 - kysymyksiä ilman vastauksia

Talouselämä kertoi tänään:

Ruotsissa asiaa tutki viime vuonna Statens folkhälsoinstitut. Vaikka valtaosa seksuaalivähemmistöihin kuuluvista nuorista voi hyvin, on psyykkinen pahoinvointi selvästi tavallista yleisempää.

Itsemurhayrityksissä ero on lesbo- ja bi-naisten kohdalla yli kolminkertainen ja homo- ja bi-miesten kohdalla miltei nelinkertainen verrattuna heteroseksuaalisiin nuoriin.

Transnuorilla eli niillä, jotka kokevat kuuluvansa vastakkaiseen sukupuoleen, itsemurha-ajatuksia esiintyi jopa 65 prosentilla vastanneista ja itsemurhayrityksiä yli neljänneksellä.


On tietysti ymmärrettävää että erilaisuuden paine homomiehillä aiheuttaa itsemurha-ajatuksiakin mutta luku on silti hyvin korkea. Homoilla tietoisuus omasta homoudesta on tyypillisesti hyvin vahva, jolloin ainakaan epävarmuuden omasta minuudesta ei luulisi olevan kovin merkittävää:

Miesten seksuaalisuutta luonnehtii myös bimodaalisuus eli ääripäiden korostuminen. Useimmat aikuiset miehet ovat joko selvästi homoja tai selvästi heteroita. Seksuaalisen orientaation "jäykkyys" kulkee suvuissa: homomiesten suvuissa on enemmän toisia homoja mutta myös enemmän selkeästi heteroseksuaalisia miehiä. (lähde: Anna Rotkirchin kirja-arvio teoksesta Juhani E. Lehto ja Camilla Kovero: Homoseksuaalisuus tieteen näkökulmasta ja miesten kertomana)

Olen hämmästynyt, jos sosiaalinen paine voisi aiheuttaa yksistään noin suuren itsemurhien lisääntymisen. Ehkä homoseksuaalisuuteen liittyy tietynlainen persoonallisuustyyppi, joka on alttiimpi itsemurhille ?

On muodikasta väittää, että kysymys on pelkästään "itsensä hyväksymisestä". Mutta kuten tiedämme suomalainen homoseksuaalien tutkimus on suurimmalta osalta epätieteellistä puoskarointia, joten villejä kysymyksiä on syytä esittää:

Suomalaisessa seksuaalivähemmistöjen tutkimuksessa on tähän mennessä korostunut sosiologinen ja konstruktionistinen ote. Teoksen pääkirjoittaja Lehto kritisoi radikaalia konstruktionismia muiden tieteiden tulosten ohittamisesta ja vääristämisestä sekä ikävystyttävästä kehämäisyydestä.

Konstruktionistit esimerkiksi olettavat, että seksuaalinen identiteetti on alati muuttuva. Koska tätä ei testata, teoria on tyhjän päällä.

Lehto sen sijaan esittää, että juuri homomiehiä leimaa identiteetin muuttumattomuus. Tietyn kehitysvaiheen jälkeen juuri kukaan ei siirry homosta heteroksi.
(lähde sama).

Transseksuaalien itsemurha-alttius on erittäin korkea. Herää kysymys, onko esimerkiksi sukupuolenvaihtoleikkaus oikea ratkaisu näin epätasapainoisten ihmisten minän korjaamiseen. Olen kuullut, että ihmiset, joille sukupuolenvaihto on toteutettu ovat hyvin usein hyvin tyytymättömiä leikkauksen jälkeen.

perjantaina, marraskuuta 12, 2010

Nokian romahdus - halpapuhelinten markkinoilla ongelmia

Nokia on tähän mennessä ollut hyvin vahva halpapuhelinmarkkinoilla, vaikka älypuhelimien osalta se on kovaa vauhtia menettämässä mahdollisuutensa. Nokialle erityisen noloa on ollut se, miten Nokian pahin kilpailija Samsung onnistui tänä vuonna siinä mitä Nokia on yrittänyt kauan - saamaan vahvan jalansijan Amerikan markkinoilla.

Talouselämä-lehti raportoi eilen, että Nokia on nyt joutumassa ongelmiin myös halpapuhelinmarkkinoillla:

Pääsyyllinen Nokian ja muidenkin suurten kännykkäyhtiöiden markkinaosuuden heikkenemiseen ovat Gartnerin mukaan niin sanotut white box -kännykkävalmistajat. Niiden markkinaosuus on noussut vuoden takaisesta 16 prosentista peräti 33 prosenttiin.

Mitä ovat nämä white box -valmistajat? Ne ovat pieniä mutta nopeasti kasvavia aasialaisvalmistajia, jotka valtaavat nopeasti halpapuhelinten markkinoita. Puhelimia kutsutaan Shanzai-puhelimiksi.

Digitimes-lehti arvioi kesällä, että nämä halvat kopiopuhelimet ovat vallanneet jo kolmanneksen esimerkiksi Kiinan markkinoista.

Usein puhelimet ovat jopa räikeitä halpakopioita länsimaisista malleista, kuten RIM:n Blackberry-puhelinta matkiva Blueberry-puhelin.

Nokia puristuu väliin

Hämärämarkkinan kokoa on vaikea arvioida, mistä kertoo sekin, että Gartnerin ja muiden tutkimusyhtiöiden arviot poikkeavat niin paljon toisistaan.

Ongelma koskee eniten Nokiaa, koska juuri se on ollut vahva halpapuhelimissa.

keskiviikkona, marraskuuta 10, 2010

Obama kehuu Indonesiaa

Presidentti Obama kehuu Indonesiaa diversiteetin tukemisesta:

US President Barack Obama has held up Indonesia as an example of how a developing nation can embrace democracy and diversity.

Indonesia on siis sama maa joka miehitti Itä-Timoria ja murhasi siellä satoja tuhansia ihmisiä. Indonesia on sama maa joka terrorisoi edelleen Länsi-Papuan ja Molukkien kansaa.

USA on vastuussa Länsi-Papuan tapahtumista monella muullakin tapaa kuin tukemalla nykyistä Indonesian hallitusta. Kylmän sodan aikana USA pakotti Hollannin peruuttamaan jo valmiiksi sovittu Länsi-Papuan itsenäistyminen jotta Indonesia ei menisi Neuvostoliiton leiriin.

Indonesia ja USA tekivät Muenchenin sopimuksen kaltaisen sopimuksen Länsi Papuasta, mitä on seurannut laajat väestönsiirrot Javalta Länsi Papualle ja jatkuva alkuperäisasukkaiden terrorisointi.

Survival International on vaatinut Obamaa lopettamaan Indonesian aseistamisen:

Survival is asking President Obama, who is due to visit Indonesia next week, to suspend US military assistance to Jakarta until its forces stop killing and torturing the people of West Papua. Obama’s visit comes shortly after the emergence of shocking video footage showing Indonesian soldiers torturing two villagers in the West Papuan highlands. The Indonesian government has admitted that the torturers were its soldiers.">Survival International vaati Obamaa lopettamaan Indonesian hallituksen aseistamisen ennen kuin Indonesia lopettaa Länsi-Papuan alkuperäisväestön terrorisoimisen.

Minusta Obaman toinen vierailukohde - Intia - on paljon parempi esimerkki demokratiasta ja diversiteetistä kuin Indonesia.

sunnuntai, marraskuuta 07, 2010

Yhteistyö ryhmän sisällä ja ne kaksi kirjaa

Yhteistyö ihmisryhmän sisällä kasvaa tietyissä oloissa lähelle sitä tasoa mitä kommunismin ja hutterismin idea edellyttää.

Pienessä yrityksessä joka kilpailee verisesti muiden yritysten kanssa jokainen tekee parhaansa, koska vapaamatkustajia halveksitaan, panetellaan ja painostetaan irtisanoutumaan. Yhteistyö ei perustu ainakaan pelkästään positiivisiin tunteisiin työtovereita kohtaan vaan pikemmin negatiivisiin - sosiaaliseen kontrolliin, rankaisuun jne. Puhun kokemuksesta. Positiiviset tunteet tulevat sitten jälkijunassa. ("Vittu, me tehtiin se, vaikka...". "Saatana, teit sä hyvän työn".)

Pienyritysten muodostama ekosysteemi on samanrakenteinen kuin se ympäristö, missä ihminen on kehittynyt. Keskenään verisesti kilpailevien heimojen ekosysteemi. Se on myös samanrakenteinen kuin se ympäristö, missä muurahaiset ja termiitit ovat kehittyneet.

Ensimmäinen kirja (Richard Dawkinsin Selfish Gene) samoin kuin koko varhainen sosiobiologian ja evoluutiopsykologinen perinne selittää ihmisen altruismin syntymisen lähinnä sukulaisuuden (sukulaisvalinnnan, Hamiltonin sääntö) kautta. (Toimiessaan yhteistyössä ei-sukulaisten kanssa nyky-yhteiskunnassa ihminen toimii tavallaan epäadaptiivisesti.)

Toinen kirja (Boydin ja Richersonin kirja The Origin and Evolution of Culture) tai sen rinnakkaisteokset taloustieteessä ja muurahaistutkimuksessa (Hölldoblerin ja Wilsonin The Superorganism) ei tietenkään kiellä sukulaisuuden merkitystä yhteistyön tärkeänä tekijänä.

Toinen kirja lähtee pikemmin siitä havainnosta, että vaikka sukulaisuus on kaikkialla läsnäoleva eläinmailmassa, vain muutamilla lajeilla (muurahainen, mehiläinen, termiitti, kaljurotta, ihminen) on syntynyt äärimmäinen yhteistyön taso.

Hölldoblerin ja Wilsonin kirja kertoo mm. monista muurahaislajeista, joilla yhteisön jäsenten sukulaisuus on lähes olematon ja yhteistyö toimii silti. Muurahaiset ovat itse asiassa kykeneviä tietyissä oloissa muodostamaan Suomen kokoisia muurahaisyhteisöjä.

Siinä missä sosiaalinen kontrolli on kaikkialla läsnäoleva ihmisyhteisössä, sosiaalinen kontrolli (worker policy, queen policy) on kaikkialla läsnäoleva myös muurahais- ja mehiläisyhteisöissä: Vastoin yleistä luuloa useimmilla muurahaislajeilla työläiset kykenevät synnnyttämään neitseellisesti urosjälkeläisiä, mutta tekevät näin vain harvoin, koska kuningatar tai muut työläiset tappavat tällaiset poikaset.

Muurahaistutkimuksessa on tapahtunut viimeisen kymmenen vuoden aikana käänne. Siinä missä 80-luvulla suomalaiset muurahaistutkijat miettivät sukulaisuuden tasoa muurahaisyhteisössä samat tutkijat tutkivat nykyään sosiaalisen kontrollin määrää ja tehokkuutta eri lajeilla.

lauantaina, marraskuuta 06, 2010

Minä ja kaksi kirjaa

Katselin Forest Gumpin viime viikolla kolme kertaa (tai oikeastaan alun vain kerran yhdessä koko perheen kanssa, sitten vaimon kanssa loput kerran, pojan kanssa kerran ja tyttären kanssa kerran.)

En ole itsekään todellakaan mikään erityisen skarppi, mutta olen helvetin pitkäjänteinen. Älykkyyystutkija Jensen sanoi jotain että keskittymällä yhteen asiaan voi vähemmänkin älykäs pärjätä.

Luin erään biologin suosituksesta vuonna 1985 Richard Dawkinsin kirjan Selfish Gene (kolme kertaa) ja selitin sitä sitten vuosia kaikille vastaantuleville. Ketään ei juuri kiinnostunut, enkä ihmettele, koska olen sellainen kuin olen. Sanoin, että se on todella tärkeä kirja. (Luin tietysti monta muutakin kirjaa jossa toisteltiin samoja ajatuksia tai sen muunnelmia.)

Vuonna 2005 tai 2006 luin erään suomalaisen uskontotieteilijän suosituksesta Boydin ja Richersonin kirjan The Origin and Evolution of Culture (kolme kertaa). Olen nyt puhunut siitä koko ajan. Minusta se on todella tärkeä kirja. (Samoja asioita on käsitellyt toki myös Samuel Bowles, Peyton Young, Elinor Ostrom yms.) Eräs muukin suomalainen on samaa mieltä. (Tarkkaan ottaen hän puhuu samojen tekijöiden toisesta kirjasta.) En suosittele tätä kirjaa kenellekään, jolla ei ole suunilleen cumun tiedot matematiikassa.

Lisäksi olen sitten ohjelmoinut olematta mitenkään kummoinen ohjelmoija.

(No lisäksi olen lukenut myös mm. Vanhasen ja Lynnin kirjan IQ and Wealth of Nations. Sekin on minusta aika hyvä kirja ja siitäkin olen puhunut. Sain kuuntelijoitakin. Mutta siitä en nyt välitä puhua.)

Homojen öykkäröintiä Yrjönkadulla

Raflaavasta otsikosta huolimatta tämä kirjoitus on analyyttinen eikä sen kummemmin homokielteinen niin kuin ei myönteinenkään.

Yleinen sääntö on, että

Jos joku ryhmä saa kohtuulliset vaatimuksensa ajettua kovalla taistelulla läpi, ruokahalu lisääntyy aina ja ryhmä alkaa vaatia lisää. Jonkun ajan kuluttua kohtuulliset vaatimukset tasa-arvoisesta kohtelusta muuttuvat vaatimuksiksi ryhmän erityisoikeuksiksi. Samaan aikaan kaikki, jotka vastustavat näitä erityisoikeuksia, leimataan taantumukselliseksi.

Esimerkkinä naisten asema Suomessa. Alunperin naiskärjestöt vaativat sukupuolineutraalia lainsäädäntöä. Esimerkiksi kaikki virat oli avattava naisille sukupuolten tasa-arvon nimissä.

Nyt sukupuolten tasa-arvo on muuttunut merkitsemään sitä, että mikäli naiset ovat aliedustettuina missään edullisessa roolissa yhteiskunnassa - kuten yritysten johtoryhmissä - kyseessä on tasa-arvon puute, joka on korjattava.

Kun miehet ovat aliedustettuina vaikkapa lukioissa vastaavaa tasa-arvon puutetta ei ole. Asiantila on korkeintaan valitettava mutta mitään poliittista korjausliikettä ei tarvita, koska asialle ei oikeastaan voi mitään. Asiantila johtuu miehistä itsestään, ei yhteiskunnallisista rakenteista.

Homojen kohtuulliset vaatimukset saada ensin homoseksuaalisuus legalisoiduksi, saada homojen syrjintä kielletyksi ja suhde rekisteröityä tulee - tai on jo tullut - johtamaan vastaavaan ilmiöön. Tästä oli jo vaatimaton esimerkki tämän päivän Helsingin Sanomissa artikkelissa Seksi ja juominen ajoivat Yrjönkadun uimahallin kriisiin.

Helsingin liikuntavirasto yrittää ratkoa yhdessä homoyhteisön kanssa Yrjönkadun uimahallin sekavaa tilannetta. Neljä homomiestä sai tällä ja viime viikolla porttikiellon halliin, koska he harrastivat seksiä saunoissa. Lisäksi osa tiloista suljettiin vastaavien tapauksien varalta.

Henkilökunta on muutenkin stressaantunut, koska hallissa ryyppääminen on lisääntynyt ja narkomaanit parveilevat rakennuksen ulkopuolella. Näistä syistä halliin palkattiin vartija, joka puolestaan ärsyttää asiakkaita. "Miten tämä tilanne rauhoitetaan, siinä onkin haastetta", huokaa liikuntaviraston viestintäpäällikkö Mikko Juuti. Hän epäilee, että seksiaktien taustalla voi olla Ylen homoiltaan liittyvä protestihenki.

"Kun henkilöitä on poistettu, työntekijöitä on uhkailtu ja heille on huudeltu, että olette [kristillisdemokraattien Päivi] Räsäsen siskoja." Uimahalli on ollut iät ja ajat homoyhteisön suosiossa. Juuti painottaa, että yhtään ihmisryhmää ei syrjitä. Hänen mukaansa kyse on siitä, että yleisessä hallissa ei saa kukaan harrastaa seksiä.


Miksi ihminen toimii näin. Syy on se, että kun jokin moraalinen normi vaikkapa ajatus homojen tasavertaisuudesta tulee vallitsevaksi yhteisössä, ihmiselle on tyypillistä, että he alkavat puhtaasti itsekkäistä syistä kilpailla siitä kuka pistää parhaimmaksi. Kuka on moraalisesti paras.

Kukaan ei aluksi itsekkäistä syistä halua kritisoida ylilyöntejä eikä öykkäröintejä pelosta että leimautuu moraalittomaksi. (Sana moraalinen ei tosin ole enää poliittisesti korrekti, mutta moraalista tässä kuitenkin on kysymys.) Koska ylilyöntejä ei kritisoida, ylilyönnit lisääntyvät.

Mennään toiseen äärimmäisyyteen, kunnes joku uskalias taas sanoo, että "hei eihän keisarilla olekaan vaatteita". Tämäkin uskalias usein hyötyy pitkällä tähtäimellä siitä mitä sanoo. Kunhan hän on tarpeeksi vahva, älykäs, röyhkeä ja pitkäjänteinen, hän pääsee kyllä eduskuntaan, ministeriksi tai saa ainakin pillua.

Näin sen se vaan menee. Maailma on hyvä niin kuin se on tai ainakin Maailma on niin kuin se on.

Sama logiikka päti tietysti juutalaisiin holocaustin jälkeen, nuorisoon ja pätee tai ainakin päti maahanmuuttajiin vielä hetki sitten. Sama logiikka pätee oikeastaan negatiivisessa muodossaan myös amerikkalaisiin.

Ilmiö on tietysti yleisempikin. Tietyn ryhmän ja sen oikeuksien sijaan voidaan vastaavasti tarkastella poliittista liikettä ja liikkeen tavoitteita. Poliittinen liike (60-lukulaisuus, vihreät, maahanmuuttokriitttiset) saa ensin kohtuulliset vaatimuksensa toteutettua ja alkaa sitten vaatia kohtuuttomuuksia.

sunnuntai, lokakuuta 31, 2010

Kilpailu Android-leirin ja Nokian/Microsoftin välillä heijastuu yritysratkaisuihin

DNA ja Google julkaisivat yhteistyö-kuvion, missä DNA tarjoaa Googlen pilvipalveluita, Samsungin Android-puhelimia ja -tabletteja sekä omia tietoliikennepalveluitaan yrityksille.

Sonera teki vastaiskun esittäen Microsoftin Officeen, Nokian E-sarjaan ja Fujitsun PC:hen perustuvaa ratkaisua tai pikemmin "ratkaisua", koska Soneran kuvasta puuttui palvelinratkaisu.

Sonera mainostaa tätä eilispäivän ratkaisuaan koko sivun mainoksessa tämän päivän HS:ssä sivulla A12.

Ratkaisuissa on toki yhteistä se, että molemmissa sähköposti yms. palvelut toimivat sekä PC:ssä että mobiililaitteissa. Siihen samankaltaisuus jääkin. Soneran ratkaisu on ollut käytössä jo vuosia. Se edustaa perinteistä tietotekniikkaa. DNA:n ratkaisu taas perustuu siihen, että yrityksen IT-palvelut tarjotaan Googlen palvelu-pilvestä.

Telia-Soneran toimitusjohtajan haastattelu avaa syitä vanhoillisen ratkaisun tarjoamiseen juuri suomalaisille yrityksille. Suomi on Nokialand, jonka yritykset käyttävät jatkossakin Nokian E-sarjaa.

lauantaina, lokakuuta 30, 2010

Spontaani järjestys

Monen itsenäisesti toimivan olion interaktion tuloksena syntyvää säännönmukaisuutta kutsutaan spontaaniksi järjestykseksi.

Esimerkkinä spontaanista järjestyksestä on markkinatalous: Kukin yksilö toimii itsenäisesti omaa etuaan maksimoiden - myyden, ostaen ja valmistaen tuotteita vapaasti. Syntyy spontaani järjestys missä hinnat määräytyvät niin, että kysyntä ja tarjonta tapapainottuvat. Spontaanisti markkinataloudessa syntyy myös monia sekundäärimpiä emergenttejä ilmiöitä kuten työnjako.

Kommunikaatio yksilöiden välillä tapahtuu hinta-järkestelmän kautta. Näin ellen vaikka yksilöt toimivat itsenäisesti hintajärjestelmä kertoo heille muiden yksilöiden haluista tai tarpeista. Tuotajat voivat ko. informaatioon nojautuen sopeuttaa tuotantomäärät ja myyntihinnat muiden kuluttajien tarpeisiin, mikä johtaa ainakin usein sekä tuottajan että kuluttajien kannalta tehokkaaseen lopputulokseen.

Wikipedia kirjoittaa:

Spontaneous order is the spontaneous emergence of order out of seeming chaos; the emergence of various kinds of social order from a combination of self-interested individuals who are not intentionally trying to create order through planning. The evolution of life on Earth, language, and a free market economy have all been proposed as examples of systems which evolved through spontaneous order. Naturalists often point to the inherent "watch-like" precision of uncultivated ecosystems and to the universe itself as ultimate examples of this phenomenon.

Markkinatalous ei ole ainoa spontaani järjestys.

Muurahais- ja mehiläispesässä kukin yksilö toimii itsenäisesti tietyn algoritmin mukaisesti:

Esimerkiksi työläinen aloittaa aikuisen elämänsä hoitamalla kuningatarta ja poikaisia, siirtyy myöhemmin vartioimaan pesää ja ottamaan vastaan ja varastoimaan esimerkiksi hunajaa. Viimeisessä vaiheessa työläinen siirtyy ulkotöihin (ruuan hakuun tai sotilaaksi).

Työnjako ei ole kuitenkaan jäykkää vaan siihen liittyy mm. informaation vaihto muiden yksilöiden kanssa:

1. Sosiaalinen hyöteinen valikoi työtehtävän sillä periaattella, että työ aloitetaan, jos kukaan muu ei tee tiettyä tehtävää. Työ tehdään loppuun, mutta jos työläinen löytää yksinään vaeltelevan toukan, se keskeyttää työnsä ja vie toukan oikealle paikalleen.

2. Ruuan hakija voi tanssilla ilmoittaa sisätöissä oleville, että ulkona on tarvettta työntekijöistä. Vastaavasti varastoa hoitavat hyönteiset voivat tanssilla ilmoittaa että varastotyöntekijöistä on pulaa.

3. Muurahainen ei ole koskaan toimettomana, vaan muun tehtävän puutteessa muurahainen partioi pesässä ja sen ulkopuolella. Muut muurahaiset voivat vetää partioivan muurahaisen omiin työtehtäviinsä.

4. Mehiläiset kertovat toisilleen löytyneen ruuan suunnan ja määrän tanssilla, kun taas muurahaiset kertovat ruuan suunnan ja määrän lähinnä erilaisilla kemikaaleilla.

Muurahaispesä on tehokas yksittäiseen toimijaan verrattuna ainakin ekologisesti rikkaissa ympäristöissä. Äärialueilla sosiaaliset hyönteiset korvautuvat yleensä yksin elävillä lajeilla.

Markkinatalouden spontaania järjestystä on käsitellyt kirjoissaan erityisesti Friedrich Hayek. Muurahaisten spontaania järjestystä Edward O. Wilson.

Hayekin ja Wilsonin kuvaamat spontaanit järjestykset eivät ole tehokkaita sattumalta, vaan ne ovat tehokkaita siksi, että ne ovat käyneet läpi pitkän biologisen ja/tai kulttuurievoluution. Markkinatalouden pelisäännöt ovat kehittyneet Hayekin mukaan aikaa myöten ryhmävalinnan kautta. Ne algoritmit, jotka toimivat muurahaisyksilössä ovat kehittyneet sadan miljoonan vuoden evoluution myötä.

Muurahaispesän evoluuutio alkoi siitä, että yksin elävä pesään muniva ja poikasiaan hoitava muurahaisnaaras synnytti ensimmäisen poikasen, joka ei lähtenytkään isoksi kasvettuaan pesästä vaan alkoi auttaa äitiään poikasten hoidossa, ruuan noudossa ja pesän vartioinnissa. Vuosimiljoonien aikana syntyi hiljalleen ainakin osittain steriili työläinen. Pisimmälle kehittyneiden muurahaisten yhteistyö on saavuttanut sellaisen tason, että yksilöiden väiset konfliktit pesän sisällä ovat lähes täydellisesti hävinneet.

Tässä suhteessa markkinatalouden sponttaani järjestys ja muurahaisyksilöiden välinen yhteistyö eroavat dramaattisesti toisistaan. Adam Smithin mukaan nimeonomaan ihmisten oman edun tavoittelu johtaa sponttaanisti (näkymätön käsi) yhteiseen hyvään. Muurahaisyhteisössä yhteinen hyvä saaavutetaan pikemmin oman edun tavoittelun voittamisen kautta.

Muurahaispesän yhteistyön evoluutio perustui alunperin pitkälti siihen, että muurahaispesän yksilöt ovat sukua keskenään. Tämän uskottiin aiemmin olevan ainoa selitys. Tosiasia kuitenkin on, että monilla muurahaislajeilla muurahaisyhteisö (joka voi muodostua yhden muuarahaispesän sijasta monista sadoista pesistä) sisältää monta kuningatarta, jotka ovat kukin paritelleet monien urosten
kanssa eikä sukulaisuus ole kovinkaan korkeaa. Yhteistyö säilyy näemmä kerran synnyttyään muin keinoin kuin sukulaisuuden kautta. Ilmiötä ei vielä täysin ymmärretä. Vertaiskontrolli on muurahaisillakin oleellinen yhteistyön ylläpitäjä. Tosin vertaiskontrolli selityksenä siirtää ongelman vain toiselle asteelle. Vaikka vertaiskontroli estää vapaamatkustamisen, kysymys siitä miksi vertaiskontrolli säilyy, on osin avoin. (Toiseen asteen vapaamatkustajan ongelma).

Muurahaispesän ja ihmisyhteisön sponttaanin järjestyksen ero ei ole kuitenkaan niin suuri kuin pelkästään markkinataloutta ja muurahaispesää vertailemalla voisi kuvitella.

Ihmisyhteisön sponttaani järjestys ei perustu pelkästään markkinoihin, kuten Hayekkin selkeästi toteaa Kohtalokas Ylimieli kirjassaan. Ihmisaivoissa on monta muutakin algoritmia kuin puhdas oman edun tavoittelu.

1. Sosiaalinen oppiminen eli konformismi panee ihmisen kopioimaan suht sokeastikin korkean statuksen yksilöiden käsityksiä - myös moraalinormeja,

2. Ihminen sisäistää mitä tahansa yhteisössä vallitsevia normeja alkaen uskoa niiden paremmuuteen muiden yhteisöjen normeihin verrattuna.

3. Yhteisön normien rikkojia rangaistaan (sosiaalinen kontrolli, vertaisvalvonta).

Nämä algoritmit johtavat spontaaniin järjestykseen tai yhteisön emergenttiin ominaisuuteen. Esimerkki voi olla rasismin illegalisointi, kunniankultturi, yrittäjyyden arvostaminen, naisten ympärileikkaus jne. Näin syntynyt sponttaani järjestys voi olla tehokas tai olla olematta sitä, kuten antropologit Boyd ja Richerson ovat selittäneet.

Koska ko. algoritmit johtavat varsin mielivaltaisiin lopputuloksiin, tämä mekanismi on omiaan lisäämään ihmisyhteisöjen diversiteettiä (=variaatio ryhmien välillä), mihin kulttuurinen ryhmävalinta siten tarttuu. Ilmiö johtaa myös sen perusoletuksen romuttumiseen, että yksilöt ryhmän sisällä eroavat toisistaan enemmän kuin ryhmät keskenään, eikä ryhmävalinta näin ollen yleensä toimi.

Lähteet:

1. Hayek, Kohtalokas Ylimieli
2. Wilson, Hölldobler, Superorganism, 2010
3. Boyd, Richerson, Origin and Evolution of Culture
4. Todd J. Zywicki, Reconciling Group Selection and Methodological Individualism
5. Boyd, Richerson, Punishment allows the evolution of cooperation (or anything else) in sizable groups

perjantaina, lokakuuta 29, 2010

Alkuperäiskansat ja luonnonsuojelu

Kerroin aiemmin siitä, miten Intian heimot ovat taistelleet Intian Metsähallitusta vastaan puolustaakseen oikeuttaan elää esi-isiensä mailla, jotka on joko otettu kaupallisen metsänhoidon tai luonnonsuojelun käyttöön:

Jenu Kurubojen suurin huolen aihe on ollut Intian paikallisen metsähallituksen halu estää Jenu Kuruboja elämästä kansallispuistoissa ja kansallispuistojen ympärillä olevissa metsähallituksen "omistamissa" metsissä. Alueet ovat kuitenkin heimon pitkäaikaisia asuinalueita. CORD:in väki kertoi myös osan ympäristönsuojelijoista olevan sitä mieltä, että kansallispuisto on tarkoitettu vain villieläimiä - eikä alkuperäisiä asukkaita - varten.

Esimerkiksi Nagarholen kansallispuiston alueella elää joitain tuhansia ihmisiä, joista suurin osa kuulunee Jenu Kuruboihin. Osa heimolaisista on ajettu alueelta pois tai estettty palaamasta. Vastaavanlaisia heimolaisten pakkosiirtoja on tapahtunut muuallakin Etelä-Intiassa. (Intian itäosien - kuten Biharin - alueen heimojen ongelmat ovat kuitenkin aivan toista luokkaa kuin Etelä-Intian. Siitä toivottavasti joskus toiste)


Ugandan batwa-pygmit ovat BBC:n mukaan samassa - tai paljon pahemmassakin - tilanteessa. Kun Uganda perusti gorillojen suojelualueen vuonna 1991 metsään lähelle Kongon Demokraattisen Tasavallan ja Ruandan rajaa, alueen alkuperäiset asukkaat batwat poistettiin alueelta.

Gorillojen suojelu merkitsi pygmien kulttuurin likvidaatiota.

Ihmistlajin väestökupla ei tuhoa vain luonnon diversiteettiä, vaan samaan aikaan pienet 2000-luvulle asti pärjänneet heimot joutuvat väistymään. Kupla tietysti puhkeaa ennemmin tai myöhemmin, mutta ennen kuin näin tapahtuu valtavia luonto- ja kulttuuri-arvoja on menetetty.

Erityisen traagista on, että monet alkuperäiskansat joutuvat kokemaan tilanteen, missä heidän koriseutunsa luonto suojellaan mutta heille itselleen ei enää ole alueella tilaa. Heimojärjestöt ovat esimerkiksi Intiassa ajautuneet ainakin jossain määrin poikkiteloin luonnonsuojelijoiden kanssa, mikä on äärimmäisen valitettavaa.

Intian laajat luonnonsuojelualueet eivät ole kyenneet suojelemaan esimerkiksi tiikeriä. Tiikerin tuhoutuminen ei kuitenkaan ole heimolaisten toiminnan tulosta vaan metsän ulkopuolelta tulevien salametsästäjien.

Alkuperäiskansojen läsnäolon metsissä on usein pikemmin todettu tukevan luonnon ja metsän suojelua. Elinor Ostrom raportoi kirjassaan mm. ugandalaisesta kääpiöheimosta, joka on lähes sadan vuoden ajan onnistuneeasti suojellut Bugandan entisen kuningaskunnan perustamaa suojelumetsää Ugandassa.

tiistaina, lokakuuta 26, 2010

Sillä välin Euroopassa

Suomessa on keskusteltu homojen oikeuksista kirkossa.

Sillä välin Ranskassa Nikolai Sarkozyn hallitus ajoi parlamentissa läpi eläkeiän korotuksen parilla vuodella. Ranskalaiset vastasivat tähän välttämättömään uudistukseen tavalliseen narsistiseen tapaansa polttamalla autoja. "Meillä on tämä hieno vallankumouksen perinne". Sarkozyn henkilökohtainen kannatus laski 28 prosenttiin.

Sarkozy teki miehen työn, mutta Ranskassa ei uudistajia arvosteta. Poliitikon tehtävä on kuitenkin ensi sijassa edistää maansa oloja - ei kannatuksen maksimointi.

Ranskalainen nuoriso mellakoi kaduilla eläkeiän nostamista vastaan eli sen puolesta, että rahaa siirretään nuorilta eläkeläisille. "Meillä on tämä hieno vallankumouksen perinne".

Samaan aikaan Isossa Britanniassa David Cameronin hallitus on ajamassa läpi valtavia leikkauksia budjettiin. Koulutusta ym. lukuunottamatta valtion menoeriä lasketaan 20%. Taloustieteilijöitäkin moinen nopea leikkaaminen jo hirvittää. Mutta David Cameronin hallituksen suosio ei ole ainakaan vielä laskenut.

Britannian perintö on toisenlainen kuin Ranskan. Konsevatiivi-uudistaja Margaret Thatcher ajoi aikoinaan läpi laajoja antisosialistisia uudistuksia ja sai Britannian talouden rullaamaan. Englantilaiset näkevät ilmeisesti uudistuksissa mahdollisuuden, eivätkä pelkkää uhkaa.

Britanniassa on toki ilmassa hermostuneisuutta siitä, miten tässä nyt käy. Ranskalaiseen lapselliseen kapinointiin britti ei näemmä kuitenkaan alennu.

Lähde: Olen viime aikoina mm. bussissa aamulla töihin matkustaessani kuunnellut BBC:n World Serviceä.

maanantaina, lokakuuta 25, 2010

Kehitysavun suunnittelijat ja etsijät

Hayekin eräs perussanoma (Kohtalokas ylimieli, 1988) on, että ihminen ei koskaan kykene ymmärtämän maailmaa täydellisesti. Siksi kuvitelma, että hyvä maailma voidaan suunnitella kirjoituspöydän ääressä edustaa kohtalokasta harhaa. Maailma kehittyy yritysten ja erehdysten kautta, evolutivisesti. Huonot käytännöt korvautuvat paremmilla. Teoriat ja mallit toki antavat meille hyviä arvauksia, siitä mitä kannattaa kokeilla, mutta vain arvauksia.

Tämä pätee erityisesti niihin sääntöjärjestelmiin (normeihin, lakeihin), jotka ylläpitävät ihmisten keskeistä yhteistyötä. Hayek on todennut: Yhteiskunta voi olla olemassa vain, jos valinnan prosessin kautta on syntynyt säännöt, jotka panevat ihmiset käyttäytymään tavalla joka mahdollistaa sosiaalisen yhteiselämän.

Säännöt eivät siis ole syntyneet (pelkästään) rationaalisen konstruktion kautta, eivätkä (pelästään) vapaan sopimusten teon kautta, vaan (oleellisin osin) sponttaanisti ryhmävalinnan kautta. Ihmisen on Hayekin mukaan mahdotonta luoda ratioon perustuen optimaalista sääntöjärjestelmää suunnittelemalla.

Sama anomalia - suunnittelijoiden kyvyttömyys luoda hyvä maailma - tuli esille kehitysyhteistyön osalta tänään Eija Soinin Vieraskynä-kirjoituksessa Köyhyyden poistaminen on liian suuri tavoite:

Jo vuonna 1857 walesiläinen teollisuusjohtaja ja yhteiskunnallinen vaikuttaja Robert Owen kehotti maailman johtavia valtioita tekemään suunnitelman, jonka avulla kaikille turvattaisiin oikeus ruokaan, vaatteisiin, asuntoon, koulutukseen, työhön ja virkistäytymiseen. Hän vakuutti, että tämä kaikki on ensi kertaa mahdollista ja myös helpompaa kuin oli kuviteltu. ... Vuonna 2000 maailman johtajat hyväksyivät YK:n vuosituhattavoitteet. Järjestön pääsihteeri Kofi Annan totesi, että nykyinen sukupolvi on ensimmäinen, jolla on tarvittavat resurssit ja tekninen osaaminen kaikkien ihmisten vapauttamiseksi puutteesta.

... Suuret suunnitelmat eivät ole toteutuneet. New Yorkin yliopiston professorin William Easterlyn mukaan suurin ongelma on se, ettei kukaan ole niistä tulosvastuussa. Kehitysyhteistyöjärjestöillä ja valtioilla on jonkinlainen koordinoimaton kollektiivinen vastuu näistä moninaisista päämääristä. Easterlyn mielestä tämä on huonoin kannustin, mitä on koskaan keksitty...

Tilastollisessa tutkimuksessa ei ole löydetty todisteita siitä, että avun ehdollistaminen toimisi. Todella huonot hallinnot ottavat apua vastaan siinä missä muutkin. Runsaan avun on myös todettu huonontavan hallinnon laatua ja demokratian kehitystä. Kun huonot hallinnot eivät kuuntele köyhiä, niiden kautta välitetty apu ei kanavoidu tehokkaasti ongelmien ratkaisemiseen.

Auttaako kehitysapu kehitysmaita sitten saavuttamaan talouskasvun? Osa tutkimuksista tukee tätä näkemystä jonkin verran, osa ei lainkaan.

Väestönkasvu syö kehityksen saavutuksia sitä mukaa kuin niitä syntyy. 58 maan tieteen edustajat totesivat jo vuonna 1993 New Delhin väestöaiheisessa tiedehuippukokouksessa, että perhesuunnittelu voisi tuoda suurelle määrälle ihmisiä enemmän hyötyä kuin mikään muu yksittäinen keino. Myös kehitysmaiden naiset toivovat perhesuunnittelua, mutta sitä ei useinkaan ole tarjolla.

Easterly jakaa kehitysyhteistyön toimijat kahteen kategoriaan, suunnittelijoihin ja etsijöihin. Suunnittelijat julistavat suuria tavoitteita ja ruokkivat tulevaisuuden odotuksia mutta eivät ota vastuuta tavoitteiden toteuttamisesta. Suunnittelijat päättävät, mitä muut tarvitsevat, ja suosivat maailmanlaajuisia ratkaisuja. Heillä ei ole tietoa paikallisten ihmisten tarpeista eikä siitä, saavuttiko apu kohteen.

Etsijät pyrkivät löytämään toteuttamiskelpoisia ideoita ja toteuttamaan ne. He ottavat vastuun tekemisistään. Etsijät kysyvät avunsaajilta, mitä tarvitaan, ja sopeuttavat ratkaisut paikallisiin tarpeisiin. He myös selvittävät, onko avunsaaja tyytyväinen.

Suunnittelija kysyy, miten kehitysyhteistyötä pitäisi tehdä, jotta köyhyys poistuisi maailmasta. Etsijä kysyy, mitä kehitysavulla voidaan tehdä.

Moni järjestö mainitsee tavoitteikseen lähes kaikki YK:n vuosituhattavoitteet ja pyrkii samalla olemaan ilmastonmuutoksen asiantuntija. Kaupallisella alalla erikoistutaan tiettyyn tuotteeseen, käytetään erikoistuneita asiantuntijoita ja kuunnellaan asiakkaita, jotta tiedettäisiin, miten tuotetta voisi kehittää paremmaksi. Kehitysyhteistyön onnistuminen vaatii vähintäänkin samaa.

Kehitysyhteistyö ei ole helppoa. Kestäviä tuloksia on vaikea saavuttaa, ja kovalla työllä aikaansaatu ratkaisu ei välttämättä toimi sellaisenaan toisella alueella.

Kehitysavun parhaimmat saavutukset ovat etsijöiden ja erikoistujien aikaansaannosta. Niissä on pureuduttu paikallisten kanssa selvästi rajattuun ongelmaan rajatulla alueella.

lauantaina, lokakuuta 16, 2010

Puberteetin aikaistuminen ja rotu

Muutama viikko sitten raportoitiin mm. Businessweek-lehdessä siitä, miten tyttöjen puberteetti on edelleen aikaistunut. Syytä aikaistumiseen ei tiedetä, mutta selvää on, että puberteetin aikaistuminen on riski fyysiselle terveydelle. 10-vuotiaana alkanut murrosikä merkitsee pitkää altistusta estrogeenille, mikä puolestaan lisää rintasyövän riskiä. Samoin se saattaa aiheuttaa sydäntauteja ja aineenvaihduntahäiriöitä. Puberteetin aikaistuminen liittyy tytöllä myös sosiaalisiin ongelmiin. Tytöt joitten puberteetti alkaa aikaisin, ovat aggressiivisempia kuin muut tytöt. Tytöt, jotka kasvavat ilman isää saavat muita tyttöjä aiemmin puberteetin ja ajautuvat muita tyttöjä enemmän epäsosiaaliseen käyttäytymiseen.

Tutkimuksessa oli lisäksi selkeä havainto: Mustien puberteetti alkaa selvästi aiemmin kuin valkoisten puberteetti:

Among 7-year-olds, about 10.4 percent of white girls, 23.4 percent of black girls and almost 15 percent of Hispanic girls had started developing breasts, the team report in the September issue of Pediatrics. Among 8-year-olds, 18.3 percent of white girls, about 43 percent of black girls and just under 31 percent of Hispanic girls showed evidence of breast development.

Tämäkin tutkimustulos tukee professori Philip Rushtonin teoriaa kolmesta rodusta - ns. rule of three mukaan kolme rotua jakaantuvat lähes kaikissa mitattavissa ominaisuuksissa P niin että mustat sijoittuvat toiseen ääripäähän ja mongolit toiseen ääripäähän:

Mustien P < Valkoisten P < Mongolien P

tai

Mustien P > Valkoisten P > Mongolien P


Esimerkkejä ovat älykkyys, agressiivisuus, hedelmällisyys, seksuaalinen aktiivisuus, lain kunnioittaminen, mielenterveyden taso, puberteetin varhaistuminen jne. Rushtonin mukaan mustat saavuttavat valkoisia varhemmin sukukypsyyden, saavat enemmän kaksosia, ajautuvat valkoisia useammin epäsosiaaliseen käyttäytymiseen, ovat lyhytjänteisempiä jne. Valkoiset taas saavuttavat mongoleja aiemmin sukukypsyyden, saavat enemmän kaksosia, ajautuvat mongoleja useammin epäsosiaaliseen käyttäytymiseen jne.

Vaikuttaa siis, että 2000-luvun alun valkoisten amerikkalais-tyttöjen käyttäytymisen profiili muuttuu samankaltaiseksi kuin mustien tyttöjen profiili oli muutamia vuosikymmeniä sitten: Puberteetti aikaistuu, seksuaalipartnerien määrä kasvaa ja rinnakkaisilmiönä sosiaaliset ongelmat kasvavat dramaattisesti.

lauantaina, lokakuuta 09, 2010

Rauhanneuvottelut Afganistanissa etenevät

Kari Huhta käsittelee tänään Afganistanin tilannetta varsin asiantuntevasti ja rehellisesti.

Referoin Huhtaa lyhyesti: Afganistanissa on aloitettu rauhanneuvottelut, joiden päämääränä on saada taleban sitoutumaan rauhanomaiseen ratkaisuun. Vaatimukset lienevät kovat. Naisten ihmisoikeuksien lakkauttaminen ja tyttökoulujen lopettaminen ovat todennäköisiä seurauksia ko. prosessista. Taistelut loppuvat ja terrorismi siirtyy muualle.

Toisinsanoen Afganistanin sota päättyy rauhansopimukseen samaan tapaan kuin Vietnamin sota. Rauhansopimus avaa talebaneille tien Kabuliin samallalailla kuin rauhansopimus avasi kommunisteille tien Saigoniin. Ero Vietnamiin on siinä, että lännen häviön jälkeen islamistit siirtyvät uusiin maihiin: Hollantiin, Englantiin, Saksaan, Ranskaan.

Kerjäämieskielto on väestöpoliittinen kysymys

Olen pitkät ajat puhunut siitä, että maahanmuutto vaikuttaa väestönlaatuun ja maahanmuutto on näin väestöpoliittinen kysymys. Mm. Tatu Vanhanen on osoittanut, että kansallinen äo vaikuttaa maan taloudelliseen menestykseen. Vastaavasti on näyttöä siitä, että yksilöiden omaksuma kulttuuri ja arvot vaikuttavat voimakkaasti yhteiskunnalliseen hyvinvointiin. On täysi syy todellakin puhua väestönlaadusta. Väestönlaatuun voitaisiin periaatteesa vaikuttaa maahanmuuttopolitiikalla rajoittamalla maahanmuuttoa alhaisen väestönlaadun maista.

Toisaalta koska suomalainen hyvinvointiyhteiskunta on julkishyödyke ja sen tuottamista siitä syystä vaivaa potentiaalisesti samanlaiset ongelmat kuin mitä tahansa julkishyödykettä, ne tieteelliset johtopäätökset, jotka mm. Elinor Ostrom on tehnyt julkishyödykkeen tuottamisesta pätevät:

Yhteisresurssin käytön organisoimisen ensimmäinen askel on määritellä resurssin käytön rajat eli se kuka saa käyttää resurssia. Niin kauan kuin itse resurssin rajat ja resurssien käyttöön oikeutettujen henkilöiden joukko on tuntematon, kukaan ei tiedä mitä [yhteisresurssia] ollaan manageroimassa.

Ellei määritellä ketkä ovat ulkopuolisia, paikallisilla yhteisresurssin käyttäjillä on riski, että kaikki panostus minkä he kohdistavat resurssiin, riistetään heiltä sellaisten ihmisten toimesta jotka eivät ole panostaneet resurssin ylläpitoon millään lailla.

Pahimmassa tapauksessa ulkopuolisten toimet tuhoavat yhteisresurssin kokonaan.

Yhteisresurssin käyttäjien pitää voida sulkea ulkopuoliset käyttämästä yhteisresurssia.


Suomalaisilla pitää minusta olla oikeus rajoittaa maahanmuuttoa Suomeen millä tahansa kriteereillä. Siinä määrin, kun Suomi on erehtynyt sitoutumaan kansainvälisiin sopimuksiin, jotka rajoittavat tätä kansan perustavaa laatua olevaa oikeutta, ko. sopimukset on minusta purettava. (Se tapahtuuko rajoittaminen EU:n ulkorajoilla vai kansallisilla rajoilla jääköön tämän keskustelun ulkopuolelle.)

(Toisaalta on selkeästi myönnettävä, että vapaamatkustajan ongelmaa ei ratkaista ainoastaan maahanmuuttopolitiikalla. Suomessa on omasta takaa aivan tarpeeksi loisia ja muita vapaamatkustajia. Suomen eläkejärjestelmä ja sosiaalijärjestelmä rahoitetaan työssäkäyvän kansanosan selkänahasta, samalla kun hyöty valuu loisten, eläkeläisten ja ministeriön virkamiesten taskuihin. Ay-kartelleilla ylläpidetään hyvinvoivien keski-ikäisten miesten ryhmiä ja vastaavasti kilpailun rajoittamisella pidetään joidenkin ihmisten palkat alhaisina.)

Pragmatiikka

Ylläolevien periaatteiden noudattaminen koetaan nyky-yhteiskunnassa ongelmalliksiksi toisen maailmansodan kokemusten pohjalta. Asioista ei uskalleta puhua niiden omilla nimillä. Tätä asian tilaa on turha valittaa, mutta itse pitää olla avoin.

Käytännössä on toimittava niin, että on pyrittävä opportunistisesti käyttämään hyväksi jokainen tilanne, millä ylläolevia periaatteita voi tavallaan keittiön oven kautta edistää. Kerjäämiskiellon kannattaminen on yksi sellainen keino.

Toisaalta on rehellisesti myönnettävä, että kerjäämiskieltoa ajetaan ensi sijassa juuri väestöpoliittisista syistä. Kerjäämiskiellon ajaminen on siis suoraan sanoen jonkinlaista eugeeniikkaa.

torstaina, lokakuuta 07, 2010

Asiantuntija

Asiantuntijoiden mukaan kerjäämistä ei pitäisi kieltää. Asiantuntijoina haastatellaan vähemmistövaltuutettua, Vapaata Liikkuvuutta ja oikeusoppineita:

Oikeustieteilijöiden mielestä sisäministeriön työryhmän esitys kerjäämisen kieltämiseksi sisältää useita epäkohtia, jotka johtaisivat käytännössä romanien syrjintään. Helsingin yliopiston hallinto-oikeuden professorin Olli Mäenpään mielestä kerjäämisen kieltäminen olisi suunnilleen yhtä tehokasta ja järkevää kuin köyhyyden kieltäminen.

...Vähemmistövaltuutettu Eva Biaudet vastustaa kieltoaikeita, koska hän katsoo niiden kohdistuvan nimenomaan romaneihin. Myös vihreiden eduskuntaryhmä tyrmäsi kieltoaikeet heti.


(Lähde: Oikeusoppineet tyrmäävät kerjäämiskiellon, HS, 7.10.2010)

Vierastan asiantuntijuutta oman karvaan kokemukseni takia. Asiantuntijaksi kutsutaan usein henkilöä, joka tuntee perusteellisesti jonkin vallitsevan instituution (siihen mahdollisesti liittyvine moraalikäsityksineen), liiketoimintamallin tai teknologian. Maahamuuttoviranomainen, sosiaaliviranomainen tai juristi. Mutta yhtälailla GSM-puhelunvälityksen asiantuntija tai radioverkkojen asiantuntija.

Asiantuntijuus on tärkeää kun tilanne on vakaa. Mutta kun instituutiot ja teknologiat ja liiketoimintamallit muuttuvat, asiantuntijasta tulee jarrumies tai suorastaan koominen hahmo. Kun melkein koko muu maailma jo ymmärsi, että Internet tulee myös mobiiliverkkoon, mobiiliteknologian asiantuntijat uskoivat että 2G:n ratkaisut on tuotava 3G:hen eli Internet pitää "parantaa" lisäämällä siihen monimutkaista kontrollia (Internet Multimedia System, Quality of Service). Kun vallankumous oli vuonna 1918 Pietarin kaduilla jo täydessä käynnissä, duuma käsitteli asiantuntijoiden valmistelemaa Venäjän hallituksen esitystä tullilain muutokseksi.

Maahanmuuttoviranomainen kuvittelee olevansa maahanmuuton asiantuntija. Arvelenpa kuitenkin että yhden oikean vietnamilaisen työllistänyt närpiöläinen kasvihuone-yrittäjä ymmärtää enemmän maahanmuutosta kuin tällainen asiantuntija.

Sosiaalipolitiikan lainsäädännön koukeroiden ymmärtäminen on jonkinarvoista (tosin hyvin yliarvostettua) asiantuntijuutta silloin kun sosiaaliturvajärjestelmä on vakaa. Mutta kun taloudellinen perusta nykyisenlaiselta sosiaaliturvajärjestelmältä sortuu, sellaisella asiantuntijuudella ei ole mitään arvoa.

Sellaisellla asiantuntijuudella ei ole kovin suurta arvoa ennen muutostakaan. Paljon enemmän arvoa olisi sellaisella asiantuntijalla, joka ymmärtää, miten tehokas sosiaaliturva voidaan turvata tulevaisuudessakin. Siis sellainen asiantuntija, joka ymmärtää miten vapaamatkustaminen murtaa sosiaaliturvaa ja miten vaapamatkustamista voidaan rajoittaa. Ja sitä, miten maahanmuuttajat kyetään mahdollisimman tehokkaasti integroimaan suomalaiseen työelämään. Ja sellainen asiantuntija, joka ymmärtää miten kilpailu tai ns. kolmas sektori voitaisiin mobiilisoida luomaan uudenlaisia ja tehokkaampia ratkaisuja sosiaaliturvan ylläpitämiseksi.

Tällaista asiantuntijuutta voi kutsua vaikkapa visionäärisyydeksi. Itse asiassa asiantuntijan ei itse tarvitse edes osata visioida, kunhan hän ymmärtää olla jarruttamatta tai muuten haittaamatta kehitystä. Työvoimapolitiikka on hyvä esimerkki alueesta, joissa vähäisempi kontrolli auttaisi yksityistä sektoria luomaan uusia työpaikkoja.

Eva Biaudet'n huoleen siitä, että laki kohdistuu nimenomaan romaneihin voisi tietysti asiattomasti kysyä, onko Eva rasisti. En kuitenkaan kysy. Ymmärrän toki Biaudet'n huolen. Vaan kysyn:

Entäs sitten ?

sunnuntai, lokakuuta 03, 2010

Ajatuksia perussuomalaisista

Suomen vaaleissa on vihreiden mukaan muka kyse avoimen ja suljetun Suomen välisestä taistelusta. Edellistä edustaa muka vihreät, jälkimmäistä perussuomalaiset.

Vihreät ovat väärässä siinä, että perussuomalaisten erityinen ongelma olisi se, että perussuomalaiset haluavat rajoittaa maahanmuuttoa ja että perussuomalaiset muistuttavat Ruotsin SD:tä. Maahanmuutokriittisyys on pikemmin perussuomalaisten ainoa hyvä puoli. Kumpa perussuomalaiset olisivakin SD:n tai PVV:n tyyppinen yhden asian liike. Jos näin olisi, perusuomalaisten vaatimukset olisi helppo täyttää Tanskan ja Hollannin hallitusratkaisujen mukaisesti.

Mutta perussuomalaiset ovat lisäksi ja ensisijassa populistinen puolue. Populismi on yhtälailla roskaa kuin vihreiden elitismi. Vihreiden elitismi merkitsee uskoa korkeisiin periaatteisiin ja teorioihin, jotka yhteiskunnan valiojoukko (vihreät) parhaiten ymmärtää. Hyvää yhteiskuntaa kehitetään sitten korkeista periaatteista lähtien ylhäältä alaspäin perustuen eliitin viisauteen. Perussuomalaisten populismi on taas uskoa kansan muka ylivertaiseen viisauteen eliittiin verrattuna.

Maailmaa ei voi sunnitella kauniiden periaatteiden pohjalta, kuten vihreät luulevat, mutta Suomesta ei tule hyvää myöskään Soinin tyhjillä ajatuksilla. Kansa ei tiedä eikä tiedä elittikään. Populistinen kapina voi murskata huonon eliitin, mutta ei yhteiskuntaa voi perustaa populismiin.

Hallituksessa ei tarvita Tuija Braxia, Astrid Thorsia mutta ei Timo Soiniakaan.

Demokratian valtava etu muihin järjestelmiin verrattuna on, että tietyllä tavalla typerät eivät pääse dominoimaan, vaan toisella tavalla typerät tasapainottavat. Toisaalta demokratiassa radikalismi (80-luvun ympäristöliike, viime vuosien maahanmuuttokriittisyys) ja vanhojen ajatustapojen kyseenalaistaminen pääsevät esiin ja yhteiskunta voi kehittyä evoluution kautta.

Kaikesta tästä huolimatta suosittelen helsinkiläisiä äänestäjiä äänestämään Jussi Halla-ahoa eduskuntaan.

torstaina, syyskuuta 30, 2010

Kolme hypoteesia muslimien heikosta integroitumisesta

HS:n toimittaja Kari Huhta selitti muslimien eriytymistä muusta väestöstä - ja erityisen muslimi-etnisyyden syntyä - syrjinnällä:

Muslimien asema on Euroopan uusien pelkojen ja haasteiden mittari samalla tavalla kuin romanien syrjäytyneisyys kertoo maanosan historiasta. Tullessaan Eurooppaan muslimit ovat ilman muuta tietoisia yhteisestä uskonnostaan, mutta toisaalta he tulevat kymmenistä eri maista ja eri kulttuureista. Etninen ryhmä nimeltä muslimit syntyy eurooppalaisten ennakkoluulojen vuoksi.

Euroopan ja koko läntisen maailman kannalta on onnekasta, että väkivaltainen islamilainen ääriliike on useimmille muslimeille niin vastenmielinen, ettei edes jatkuva törmääminen syrjintään nimen tai ulkonäön vuoksi saa heitä kääntymään liikkeen kannattajiksi. Se olisi vähän sama asia kuin tuntea kristillistä yhteenkuuluvaisuutta, kun joku hullu Floridassa haluaa polttaa Koraaneja.

Kuitenkin muslimivastaisten puolueiden nousuun suhtaudutaan Euroopassa tyyneydellä, jota tuskin nähtäisiin, jos kyseessä olisi juutalaisviha tai mustiin kohdistuva rotusyrjintä.

Erojakin asenteissa on. Hollannissa on syntymässä tällä viikolla vähemmistöhallitus muslimivastaisen vapauspuolueen tuella. Ruotsissa vaalit voittanut porvaririntama kieltäytyy ottamasta vähemmistöhallitukselleen tukea muslimivastaisilta ruotsidemokraateilta.


Itse esitin aiemmin seuraavan hypoteesin siitä, miksi muslimit eivät integroidu:

kouluttamaton maahanmuuttajamies kohtaa enimmäkseen sellaisia suomalaisia, jotka ovat keskimääräistä useammin eronneita, vaimonsa tossun alla, työn uuvuttamia, yksinäisiä, alkoholisoituneita tai kykenemättömiä saamaan lapsiltaan kunnioitusta. Maahanmuuttajanainen kohtaa usein suomalaisia naisia, jotka ova eronneita, yksinhuoltajia, alkoholisoituneita työn uuvuttamia tai kykenemättömiä pitämään lapsiaan kurissa.

Maahanmuuttajat sopeutuisivat paremmin, mikäli suomalaisessa yhteiskunnassa palattaisiin patriarkaalisempaan ja perhekeskeisempään kulttuuriin. Tämä olisi suomalaistenkin oma etu. Tarvitsemme suomalaisessa yhteiskunanassa eräänlaista konservatiivista (moraalista) vallankumousta.


Kolmas hypoteesi perustuu islamin erityisluonteeseen: Islamin usko edellyttää, että muslimi ei sopeudu vääräuskoisten valtaan, vaan kyseenalaistaa sen, ja ottaa vallan itselleen:

Se [jihad] tarkoittaa laillista, pakollista, yhteisöllistä ponnistusta muslimien hallitsemien maa-alueitten laajentamiseksi ei-muslimien hallitsemien maa-alueiden kustannuksella.

Jihadin tarkoitus toisin sanoen ei ole suoraan levittää islamin uskoa, vaan laajentaa muslimien suvereenia valtapiiriä (usko tietenkin usein seuraa lippua). Jihad on siten luonteeltaan häpeämättömän hyökkäyksellistä, ja sillä on lopullisena tavoitteenaan saavuttaa muslimien valta-asema yli koko maapallon.


Jihadisti on yhteisönsä arvostettu jäsen: Ainakin Palestiinassa jihadistit ovat keskimäärin koulutetumpia kuin muut palestiinalaiset. He ovat älykkäämpiä, suhteellisen hyvän taloudellisen aseman omaavia ja usein moraalisesti parempia kuin muut. He ovat ihmisiä jotka kokevat moraalista suuttumusta ja vihaa israelilaisten hyökkäyksistä palestiinalaisalueille - ihmisiä jotka ovat valmiita kostamaan marttyyrien kuoleman.

He edustavat sanalla sanoen yhteisönsä parasta nousevaa polvea. Islamin valta (Ummah) on Islamin näkökulmasta julkishyödyke. Jihadisti on ihminen, joka osallistuu julkishyödykkeen tuottamiseen. Ne, jota eivät osallistu vaikka ikänsä puolesta siihen kykenisivät, ovat vapaamatkustajia.


Jihad on muslimin velvollisuus. Maallistuneet muslimit vierastavat tietysti jihadia, mutta islamin näkökulmasta maallistunut muslimi on vapaa-matkustaja. Siis henkilö joka kieltäytyy osallistumasta islamin yhteisiin talkoisiin.

keskiviikkona, syyskuuta 29, 2010

It's about ecosystem, stupid - osa 1

Tanskan kokemukset keskustaoikeistolaisesta vähemmistöhallituksesta, jota populistinen ja maahanmuuttokriittinen äärioikeisto tukee hallituksen ulkopuolelta, ovat olleet varsin positiiviset. Hallitus on harjoittanut suht oikeistolaista ja dynaamista talouspolitiikkaa, mutta maahanmuuttopolitiikka on muuttunut pitkäjänteisemmäksi ja varovaisemmaksi kiitos äärioikeiston vaikutuksen.

Hollannissa siirrytään käsittääkseni nyt nimenomaan Tanskan malliin, kun kolme keskustaoikeistolaista puoluetta muodostaa hallituksen äärioikeiston tuella.

Puoluepolitiikassa on ensi sijassa kysymys poliittisesta ekosysteemistä. On hiukan naivia ajatella puoluepolitiikkaa tyyliin "vihreät on parempi kuin perussuomalaiset" tai "perussuomalaiset on parempi kuin kokoomus". Hyvässä poliittisessa ekosysteemissä on useita puolueita, jotka tasapainoilevat keskenään, ajavat omaa etuaan, tekevät kompromisseja, sopeutuvat olosuhteisiin, kehittyvät rinnakkain kilpailun kautta, kiihottavat kansaa populistiseen kapinaan, harjoittavat opportunismia jne. Äärioikeiston olemassaolo yhdistettynä suht vahvaan maltilliseen oikeistoon on tehnyt Tanskan poliittisesta ekosysteemistä suhteellisen vahvan.

Kuten luonnon ekosysteemiä poliittista tai taloudellista ekosysteemiä on vaikea suunnitella ylhäältä käsin. Poliittiseen ekosysteemiin kuuluu puolueiden lisäksi kansalaisjärjestöjä, populistisia liikkeitä ja jonkinlainen eliitti. (Auta armias jos esimerkiksi populistit tai eliitti pääsisivät yhteiskuntaa dominoimaan. Siinä jäisi Australian biologisen ekosysteemin kaniini-ongelmat toiseksi.)

Suomen ongelma seuraavien vaalien jälkeen tulee ehkä olemaan se, että perussuomalaiset vaativat paikkaa hallituksesta ja he sotkevat ehkä koko hallituksen toiminnan. Jos perussuomalaiset olisivat selkeämmin äärioikeistolaisesta perinteestä nouseva puolue (Ruotsin SD, Hollannin PVV), Suomi voisi toistaa Hollannin ja Tanskan mallin. Tai siis Kokoomus ja Keskusta voisivat toistaa Tanskan mallin.

tiistaina, syyskuuta 28, 2010

Migreeni

Migreenin perinnöllisyys - ja migreeni-geenin löytyminen - tuskin tuli kenellekään yllätyksenä.

Kiistanalaisempaa on migreeni-herkkyyden ja tietynlaisen persoonallisuus-tyypin yhteys. Migreenistä kärsiviä pidettiin aiemmin usein hysteerisinä, ahdistuneina tai neuroottisina. Kun luin uutisen, mieleeni tulivat nuo vanhat ennakkoluulot ja aloin googletta sanoja "migraine" ja "perosonality".

Naispuolinen migreenipotilas kirjoittaa blogillaan The Daily Migraine varsin tyypillisesti:

there is a bunch of literature out there on so-called “migraine personality”. The term seems to have changed a lot over time.

I was a little surprised to read about the idea that people with migraine were more likely to be controlling and neurotic. They were supposed to be predisposed to sudden emotional outbursts, hysteria, and irrational behavior. No wonder that people with migraines are often offended by the suggestion that their personality traits predisposed them to their headaches… It’s not as if having a “migraine personality” means that you’re intelligent, talented, and kind to small animals and children!

Luckily for us, this has been repeatedly shown to be wrong. Frankly, I can’t help but think that this personality profile was a result of a lot of sexism directed against women. As we know, a large majority of people with migraine are women, and it seems to me that these personality traits are ones that were the result of really bad, sexist prejudices (remember that a “hysterectomy” was supposed to cure a woman’s hysteria?). Of course, I certainly can’t prove that this is the case, but I do suspect it.


Tosiasia kuitenkin on että ns. migreeni-persoonallisuuden olemassaololle on tutkimuksissa löytänyt varsin runsaasti tukea:

The notion of a specific, measurable migraine personality type was empirically tested through the administration of the Jackson Personality Inventory (JPI) on 125 (103 female and 22 male) migraine subjects drawn from a biofeedback treatment/research project. A significant different (p < 0.01) was identified between this group and the test norms on a simultaneous comparison of all 15 JPI variables (Hotelling T2 test).

This difference was isolated along five variables (lower scores on the measures of Complexity, Risk Taking, and social Participation and higher scores on the Responsibility and Value Orthodoxy scales). A post hoc profile analysis comparison of the female and male subjects revealed only a trend toward significance on one test, thereby supporting the assumption of no sex differences. While these findings are in line with some of the migraine personality literature, support for many characteristics was not found (i.e. for the trait of anxiety).


Migreenin ja persoonallisuustyypin mahdollisessa korrelaatiossa ei tietenkään ole sen enempää ihmeteltävää kuin ihonvärin ja persoonallisuustyypin korrelaatiossa. Monille naisille on tyypillistä vetää tällaisista asioista herneet nenäänsä ja nähdä asiassa seksismiä.

Kärsin itsekin migreenistä enkä ole millään lailla loukkaantunut tai hämmästynyt esimerkiksi väitteistä, että depressio-herkkyys (tai tunnollisuus) ja migreeni-herkkyys korreloivat.

lauantaina, syyskuuta 25, 2010

Mikroantropologiaa - havaintoja eräällä bussipysäkillä

Bussipysäkillä aamulla odotellessani huomaan mielenkiintoisen ilmiön.

Jos mietin odottaessani omiani, enkä keskity, unohdan näyttää pysähtymismerkkiä.

Kun maahanmuuttaja-busikuski (somali, arabi) näkee omissa ajatuksissaan olevan, hän usein pysähtyy, koska pysäkillä ei voi odottaa kuin yhtä bussia. Suomalainen bussikuski sen sijaan ajaa ohi.

Erityisen todennäköistä on, että suomalainen bussikuski ajaa ohi, mikäli räplään kännykkääni

En ota kantaa siihen pitäisikö bussikuskin pysähtyä. Arvaan kuitenkin, että suomalainen bussikuski kokee moraalista oikeutusta ja vahingoniloakin ajaesaan ohi. Somali ei.

keskiviikkona, syyskuuta 22, 2010

Hayekia lukiessa - demokratiasta ja vapaudesta

Demokratia merkitsee sitä, että muut ihmiset tekevät päätöksiä sinua koskevissa asioissa enemmistöperiaatteella. Vapauden ja demokratian välillä on usein ristirita, koska mikä jonkun mielestä kuuluu kollektiivisen päätöksenteon piirin, ei toisen mielestä kuulu. Siihen miten ristriita ratkaistaan, on erilaisia vastauksia:

Demokratiaan dogmaattisesti suhtautuvat kuvittelevat, että kaikki on hyvin, kunhan päätös tehdään demokraattisesti. Jos suomalaisten enemmistö kannattaa pakkoruotsia, niin suomalaisten pitää se hyväksyä.

Hayekin mukaan kysymys siitä, mitkä asiat kuuluvat demokratian piiriin ja mitkä vapauden piiriin, ei ole demokraattisesti päätettävissä. Hayekin mukaan ei ole mielekästä antaa enemmistölle avointa valtakirjaa laajentaa kollektiivisen päätöksenteon sfääriä enemmistöpäätöksellä. (Suomessa perustuslakia ei voi muuttaa yksinkertaisella enemmistöllä, mitä voinee pitää jonkinlaisena enemmistön mielivallan rajoittajana.)

Arvaan, että libertaarien mukaan demokraattisen päätöksenteon piiriin voidaan ottaa vain ja ainoastaan asioita, joista on eksplisiittisesti sovittu päätettävän demokraattisesti.

Suhtaudun asiaan hiukan pragmaattisemmin, mutta myönnän, että minua kuvottaa se, että joku Maija tai Matti Meikäläinen luulee, että hänellä on oikeus päättää siitä, opiskeleeko lapseni jotain marginaalista kieltä vai ei.

Demokratia on yleisesti ottaen muita hallitusmuotoja parempi järjestelmä, mutta mikään Jumalan sana ei myöskään sano, että se on paras ratkaisu missä tahansa maassa. Väitän kyllä kiven kovaan, että Syyrian alawiittien vähemmistövalta on vapauden kannalta paljon parempi kuin olisi demokratia.

Luuserin on helppo uhota

Kiitos Aakelle seuraavasta linkistä.

Nokian uho vain kasvaa sitä mukaa kun romahdus etenee.

Vanjoki on toki oikeassa siinä, että Android-ekosysteemin nousu pudottaa laitevalmistajien marginaaleja:

Vanjoki vertaa Googlen Android-alustan omaksuvia kännykkävalmistajia suomalaisiin poikiin,”jotka pissaavat housuihinsa” pysyäkseen lämpiminä talvella: väliaikainen helpotus johtaa entistä pahempaan tilanteeseen.

Vanjoki puolusti voimakkaasti Symbian-käyttöjärjestelmää ja kiisti, että Nokia siirtyisi käyttämään Androidia.

Googlen Android on ollut hurjassa vauhdissa. Analyytikoiden mukaan se leviää kuin kulovalkea yhden suuren valttikortin takia: Goolge tarjoaa toimivan alustan matkapuhelinvalmistajille ilmaiseksi. Kääntöpuolena on se, että marginaalit jäävät alhaisiksi. Samalla Android-puhelimille voi tulla vaikeuksia erottautua massasta, kun Android leviää eri valmistajien puhelimiin.


Toisaalta voi kysyä, onko parempi saada alentunut marginaali vai ei mitään ? Luulisi Nokian johdon ymmärtävän sen verran markkinataloudesta ja peliteoriasta, että välillä tasapainotilat vain yksinkertaisesti muuttuvat. Se, että aiemmassa tasapainotilassa laitevalmistaja sai A% ja uudessa tasapainotilassa vain B% ( B < A ) ei ole mitenkään tavatonta.

Totesin aiemmin:

Varmasti on totta että Androidia käyttävät matkapuhelinvalmistajat miettivät koko ajan keinoja erottua kilpailijoista ja päästä eroon täydellisestä riippuvuudestaan Googlesta. Mutta epäilen että ne vuosiin tulevat siinä onnistumaan. Samsungin kannattaa esimerkiksi satsata Androidiin, koska se valtaa näin varmasti Nokian aseman suurimpana laitevalmistajana. Samsung erottautuu toistaiseksi tärkeimmästä kilpailijastaan (Nokiasta) satsaamalla Androidiin. Mutta kun Nokia menettää asemansa, tämän erottautumisen kilpailuetu Samsungin, LG:n ja HTC:n osalta laskee.

Maailma on hyvä joskus ottaa sellaisena kuin se tulee.

Jumala suo minulle tyyneyttä hyväksyä asiat, joita en voi muuttaa, rohkeutta muuttaa, minkä voin ja viisautta erottaa nämä toisistaan., totesi Paul Tillich.

Koko markkinatalouden idea on, että kuluttajat saavat mahdollisimman hyviä tuotteita halvalla, koska kilpailu ajaa ainakin tietyissä optimaalisissa tilanteissa valmistajien marginaalit alas. Android-ekosysteemi on ilmeisesti nyt vaan luonut tilanteen, mikä muistuttaa enemmän optimaalista tilannetta kuin aiempi.

Toisaalta tilanne on vielä edelleenkin kaukana siitä Googlen alunperin haaveilemasta tilanteesta, missä kuluttaja saa puhelimet ilmaiseksi ja puhelimet kustannetaan mainosrahoitteisesti:

Googlen alkuperäinen unelma oli “Your mobile phone should be free.

torstaina, syyskuuta 16, 2010

Nokian romahduksesta osa N

Lopetan spekuloinnin siitä, romahtaako Nokia, tähän.

Symbian on jo faktisesti hävinnyt Androidille. Android valtaa ensin kalleimpien puhelimien markkinat, sitten yhä halvempien. Nokian vapaa pudotus alkaa. Nokia ei tietenkään mene konkurssiin, se tulee vielä kauan myymään suuria määriä halpoja puhelimia kehitysmaihin ja eläkeläisille. Innovaatio tapahtuu kuitenkin kokonaan muualla. Nokia myöntää jo, että sillä ei ole tuotetta joka kilpailee iPhonen kanssa. Siis ei "vielä".

Nokia on henkisesti kuollut. Mobile Industry Review kirjoittaa Nokia World -tapahtumasta:

NokiaWorld: What a total waste of time and resources

Well that’s the dust settling after NokiaWorld 2010 and I am left feeling entirely empty. Thank you for absolutely nothing, Nokia. Writing or speaking the word ‘Nokia‘ is the muggle equivalent of deploying a Harry Potter style Dementor: All the joy immediately seeps out of your life.

This week the company vomited out a few handsets that I can’t even be bothered to write about.
.

Nokian brandin arvo laskee.

HS-raati vielä usko Nokiaan ja vakuuttelee, että ostaisi Nokian osakkaeita. Jari Sarasvuon mukaan "peiliin on katsottu ja sieltä tuijottaa takaisin uusiutumiskykyinen ihminen".

keskiviikkona, syyskuuta 15, 2010

Romanien karkotukset Ranskasta

Romanien karkotukset Ranskasta ovat mieleniintoinen ilmiö. Se, että nimenomaan yhteen etniseen ryhmään kuuluvia ihmisiä karkoitetaan maasta, on tavallaan ennenkuulumatonta.

Koen voimakasta solidaarisuutta presidentti Sarkozya kohtaan.

Tuomitsen jyrkästi EU-maiden sekaantumisen Ranskan sisäisiin asioihin. Väitän, että Ranskan hallituksen politiikka sisältää piirteitä, joista Suomellakin on potentiaalisesti erittäin paljon opittavaa.

En vastusta sinänsä humanitääristä maahanmuuttoa. Mutta maailman ongelmien globalisointi rajoja avaamalla on vihoviimeinen ratkaisu väestönkasvuun, radikaalin islamin leviämiseen ja muihin aikamme suuriin ongelmiin.

The moral is surely obvious: never globalize a problem if it can possibly be solved locally. It may be chic but it is not wise to tack the adjective global onto the names of problems that are merely widespread -- for example, "global hunger," "global poverty," and the global population problem."

We will make no progress with population problems, which are a root cause of both hunger and poverty, until we deglobalize them. Populations, like potholes, are produced locally, and, unlike atmospheric pollution, remain local unless some people are so unwise as to globalize them by permitting population excesses to migrate into the better-endowed countries. Marx's formula, "to each according to his needs" is a recipe for national suicide.
, Garret Hardin, ekologi.

Ranskalaisen mallin soveltaminen Suomeen on toki mahdollista vasta, kun Tarja Halonen ja Astrid Thors on hengenheimolaisineen lakaistu pois Suomen politiikan huipulta.

tiistaina, syyskuuta 14, 2010

Kastijärjestelmä osana intialaista kristinuskoa

Käsittelin Intian kastijärjestelmän pysyvyyttä muutama päivä sitten. Käsittelin aihetta erityisesti Tamil Nadun daliitti-kristittyjen näkökulmasta.

BBC kuvaa kastin merkitystä Tamil Nadun katolisten keskuudessa aamuisessa raportisssaan ja sitä miten positiivinen ja negatiivinen syrjintä nivoutuvat yhteen: Kastit eivät virallisesti kuulu intialaiseen kristinuskoon, mutta hautausmaa on jaettu kahteen osaan ja avioliitot solmitaan kastin sisällä. Piispaksi ajetaan oman kastin mies ja alimmille kasteille halutaan kiintiöitä.