lauantaina, helmikuuta 13, 2010

Havaintoja intialaisista heimoista

Intian demografinen kartta on erittäin värikäs. Intialaisessa setelissä on tekstiä noin kymmenellä kielellä. Suurten indoeurooppalaisten ja dravidaryhmiin kuuluvien pääkielien (hindu, rajahi, punjabi, bengali, urdu, tamili, malayalam, kannada, telugu,...) lisäksi maassa on suuri määrä muita kieliä joita puhuu yli miljoona ihmistä.

Lisäksi Intiassa on suuri määrä hyvin pieniä kieliä ja heimoja. Suurin osa ihmisistä on rodultaan kaukasoideja, mutta pieniä mongoli- ja negrito-ryhmiä elää ympäri Intian metsiä.

Andamanit

Aloitetaanpa kuitenkin kaukaa. Vuonna 1999 BBC kertoi, että Amerikka asutettiin mahdollisesti ns. eteläistä reittiä Australian kautta Etelä-Amerikkaan joskus jopa 20 - 50 000 vuotta sitten.

Tulimaan alkuasukkaiden - joita nykyään on jäljellä kai vain muutamia - arveltiin olevan näiden negritojen ja myöhemmin saapuneiden intiaanien hybridejä. Ilmeisesti samoja hybridejä saattavat olla myös alkuperäiset patagonialaiset. Tiettyä evidenssiä kallon muodosta yms. hypoteesille on.

Patogianialainen ja tulimaalainen kulttuuri on tuhottu varsin äskettäin - Darwinin Beagle-matkallakin oli mukana yksi tulimaalainen. Parikymmentä ihmistä puhuu vielä Tulimaan ja Patagonian alkuperäisiä kieliä. Vielä 1800-luvun puolivälissä Tulimaan alkuasukkaat elivät itsenäistä elämää.

Ns. eteläinen muuttoreitti oli ilmeisesti nykyihmisen ensimmäinen suurempi muuttoaalto Afrikasta pois. Muutto tapahtui ehkä jopa 100 000 vuotta sitten. On tiettyä evidenssiä siitä että nämä ihmiset olivat lähempää sukua bushmanneille kuin negroideille ("neekereille"). Paljon lienee vielä selvittämättä. Näitä eteläisen muuttoaalllon ihmisiä kutsutaan yleensä negritoiksi.

Intian Andamaanien alkuasukkaita pidetään tuon eteläisen muuttoaallon ihmisinä. Arvellaanpa heidän eläneen jopa 60 000 vuotta Andamaanien saarilla. Tasmanian aboriginaalit kuuluivat samaan ryhmään, samoin nykyiset papualaiset, sekä eräät malesialaiset, filippiiniäiset ja srilankalaiset heimot. Kaikkialla nämä ihmiset ovat joutuneet hiljalleen vetäytymään muiden ihmisten tieltä. Kirjoitin aiemmin papualaisheimosta fayu.

Andamaanien alkuasukkaat elivät lähes ilman kosketusta 1800-luvulle asti, mutta papualaiset ovat olleet jo paljon ennen valkoisten tuloa melanesialaisen painostuksen alla. Andamaanien alkuasukkaiden rauhoittaminen epäonnistui briteiltä varsin totaalisesti. Epäonnistuttuaan rauhoittamisessa englantilaiset keräsivät pääsaaren väestön leireille ja väestö tuhoutui varsin noepeasti. Nykisin aiemmin viisituhantisesta Suur-Andamanien heimoa on jäljellä muutama kymmen. (Katso kuva.)



Kolme syrjäisempää heimoa jäi britti-imperialistien aggressionkin jälkeen vielä jäljelle - Onge, Jarawa ja Sentinel.

Heimoihin kuuluu nykyään alle 1000 henkeä. Jarawat ja Sentinelit kieltäytyivät kaikesta kontaktista vuoteen 1998 ja 1991 saakka, Onget ovat olleet kontaktissa jo yli 100 vuotta. Intian halllitus on myöhemmin katkaissut kontaktin Sentileleihin kokonaan. Ihmisoikeusjärjestö Survival International kannattaa
myös tiukkaa kontaktinkatkaisu-politiikkaa
:

"Survival International is urging the administration of the Andaman Islands to adhere strictly to its policy of NO FURTHER CONTACT with the Sentinelese..."

Kontakti sivilisaation on aina merkinnyt andamanien tuhoa. Onget ovat vähentyneet vuoden 1901 kuudesta sadasta alle sataan. Lasku on ollut jatkuvaa. Jarawat ovat ensikohtaamisen jälkeen saaneet runsaasti sairauksia. Puolet Jarawoista linee jo saanut jonkin sukupuoliyhdynnän kautta leviävän taudin - AIDS on levinnyt heimon keskuuteen.

Sentinelit sen sijaan ovat säilyttäneet käytännössä täydellisen itsenäisyyden Intian suojeluksessa.

Jenu Kuruba

Olen koko elämäni ollut kiinnostunut kulttuuridiversiteetin säilyttämisestä. En osaa asiaa sen kummemmin perustella, mutta vastaavasti kuin koen biodiversiteetin rikkautena, koen myös kulttuuridiversiteetin rikkautena. Melkein lapsena olin ensin kiinnostunut itämerensuomalaisten kansojen kohtaloista, mutta sittemmin kaikkien maailman pienten kuttuurien kohtalosta. Tex Willer tietysti oli kai ensikosketus intiaaneihin ja yksi innostuksen lähde.

Meillä oli Intian matkalla suuri ilo käydä Karnatakan osavaltiossa Jenu Kuruba -heimon kahdessa kylässä lähellä Nagarholen kansallispuistoa. En voi väittää tietäväni heimosta paljoa muuta kuin mitä muut ovat minulle kertoneet. Se kauanko Jenu Kurubat ovat varmuudella alueen metsissä eläneet on epäselvää - eräiden näkemieni dokumenttien perusteella ainakin 600 vuotta.

Jenu Kurubat ovat pienen pieni osa Intian melkein satamiljoonaista heimolais- ja alkuperäisväestöstä (Adivasi). Koko termi Adivasi vaikuttaa hieman epämääräiseltä ja positiiivisen diskriminaation takia Adivaseihin on ns. tunkua.

Joka tapauksessa Jenu Kurubat ovat Nagarholen alueen metsäläisiä, joilla on oma kieli ja jotka eroavat valtaväestöstä jossain määrin myös ulkomuotonsa perusteella. Mitään negritoja he eivät ole, mutta veikkaisin että negritoverta on hieman enemmän kuin muissa eteläintialaisissa. Heimo on elänyt - ja elää osin edelleen - keräilijäelämää. Tärkein tuote on ollut metsähunaja, jota on vaihdettu muiden ihmisten kanssa. Metsissä edelleen runsaasti eläviä villinorsuja on kesytetty - ja kesytetään - työjuhdiksi.

Edelleen heimo elää monin paikoin varsin perinteistä elämää. Kahdessa vierailemassamme pienessä kylässä heimolaiset asuivat pienissä "risumajoissa", harrastivat keräilyä ja pienimuotoista puutarhanhoitoa. Viljelykasvit olivat metsässä luonnostaan eläviä kasveja, joita pääsimme mekin maistelemaan. Kylän miehet tosin kävivät kaikki naapuruston kahvitiloilla työssä ja palasivat illalla kotiin.

Googlen allaoleva kartta näyttää paikan jossa vierailimme:


Näytä suurempi kartta

Elämä kylässä näytti erittäin yksinkertaiselta. Viranomaiset olivat tosin tuoneet toiseen kylään vesisäiliön ja molemmissa kylissä jokaisen majan viereen oli rakennettu aurinkopaneelilla toimiva lamppu. Molemmissa kylissä oli lisäksi pieniä lapsia varten maja, jossa yksi peruskoulun käynyt heimon jäsen piti esikoulua. Vanhemmat lapset kävivät lähellä olevassa kylässä koulua.

Dramatiikkaa kylän elämään toi se, että norsut saattoivat tulla hyvinkin lähelle kylän taloja. Norsuja ajettiin pois yksinkertaisilla ritsoilla, joilla ammuttiin savipanoksia. Kävimme myös asemalla, jossa norsuja kesytettiin. Norsun kesytys vaatii yhdeltä ihmiseltä neljän kuukauden työn. Vain yksi henkilö saa ruokkia norsua - kesken olevan kesytyksen aikana norsu on edelleen hyvin vaarallinen eläin.

Pääsimme käymään heimon luona Kushalnagarin kaupungissa toimivan tribaaliorganisaation (Coorg Organisation for Rural Development, CORD) kautta. Olimme yhden yön organisaation tiloissa ja saimme hyvin ystävällisen vastaanoton. Suomalainen kehitysyhteistyö-organisaatio Siemenpuu toimii käsittääkseni yhteistyössä ko. järjestön kanssa ja Suomen valtio tukee käsittääkseni CORD:in toimintaa Siemenppun kautta.

Jenu Kurubojen suurin huolen aihe on ollut Intian paikallisen metsähallituksen halu estää Jenu Kuruboja elämästä kansallispuistoissa ja kansallispuistojen ympärillä olevissa metsähallituksen "omistamissa" metsissä. Alueet ovat kuitenkin heimon pitkäaikaisia asuinalueita. CORD:in väki kertoi myös osan ympäristönsuojelijoista olevan sitä mieltä, että kansallispuisto on tarkoitettu vain villieläimiä - eikä alkuperäisiä asukkaita - varten.

Esimerkiksi Nagarholen kansallispuiston alueella elää joitain tuhansia ihmisiä, joista suurin osa kuulunee Jenu Kuruboihin. Osa heimolaisista on ajettu alueelta pois tai estettty palaamasta. Vastaavanlaisia heimolaisten pakkosiirtoja on tapahtunut muuallakin Etelä-Intiassa. (Intian itäosien - kuten Biharin - alueen heimojen ongelmat ovat kuitenkin aivan toista luokkaa kuin Etelä-Intian. Siitä toivottavasti joskus toiste)

CORD ja muut Adivasi-organisaatiot ovat tukeneet heimolaisia erityisesti juridisesti. Intian lainsäädäntö tunnustaa nyt pitkällisten oikeusprosessien ja lainsäädäntöön vaikuttamisen jälkeen periaatteessa heimolaisten oikeuden asua niillä mailla, jossa he ovat perinteisesti asuneet ja myös oikeuden harjoittaa itsehallintoa (Panchayat).

CORD:in mukaan metsähallitus tulkitsee niitä lakeja varsin mielivaltaisesti. Toinen kylistä, jossa kävimme oli saanut käsittääkseni vasta vuonna 2006 virallisen oikeuden olemassaololleen. Toinen kylistä oli vain vähän aikaisemmin pakotettu siirtymään alkuperäiseltä paikaltaan - uuden paikan saaminen oli vaatinut jonkinlaista passiivista vastarintaa.

CORD:in toimistolla näimme videon varsin tylystä keralalais-heimon karkoituksesta omalta asuma-alueeltaan 90-luvun lopulla. Poliisi hakkasi yksittäisiä heimon jäseniä joukolla - hakkaaminen johti pariin kuolemantapaukseen.

Se, että tilanne on oleellisesti parantunut ainakin Etelä-Intiassa on myös kansainvälisen painostuksen tulosta. EU on painostanut Intiaa ja länsimaiset juristit ovat tukeneet tribaaleja oikeustaistelussa. Intian lainsäädäntö perustuu käsittääkseni samaan brittiläiseen perinteeseen kuin Kanadan ja USA:nkin. Kanadan oikeustapauksiin kuten Calder vs. Attorney General of British Columbia on käsittäääkseni onnistuneesti viitattu ennakkotapauksina.

Kanadan oikeusistuin teki päätöksen, että historiallinen maan käyttö on riittävä peruste vaatia kollektiivista omistusoikeutta maahan ns. "luonnonoikeuteen" viitaten - riippumatta siitä mikä on vallitseva lainsäädäntö.

Tilanne Etelä-Intiassa on käsittääkseni suht siedettävä verrattuna itäiseen Intiaan. Itäisen Intian osavaltioissa heimolaisten osuus on kymmeniä prosentteja koko väestöstä ja ristiriitoja on ollut paljon. Etelä-Intiassa heimolaisten osuus koko väestöstä lienee pikemmin alle prosentin ja monin paikoin - ainakin Kushalnagarin ympäristössä ristiriidat lienevät nykyään paljon pienempiä.

Nikobaarit

Luin muutama päivä sitten Andamaanien naapurisaariston - Nikobaarien - demografiasta ensimäisen kerran. Saaren väestön suuri enemmistö on nikobaareja, jotka ovat saarilla tuhansia vuosia asuneita mongoleja, ja mannermaalta viime aikoina muuttaneita intialaisia.

Päääsaaren sisäosissa on kuitenkin vähän tutkittu heimo, joka saattaa olla negritohybridejä, ja jotka ovat asuneet saarella jo 10 000 vuotta. Shompen-heimoon kuuluu muutama sataa henkeä ja he ovat jakaantuneet 10 pieneen ryhmään.

On uskomatonta miten vähän tutkittuja kansan sirpaleita nykyaikana voi elää pienehköllä valtameren saarella:

The Shompen are "the other Nicobaris", an enigmatic tribe living in the densely forested interior of Great Nicobar. There number has been roughly estimated at 300 in 2001. Very little is known about them. Recent unpublished genetic studies have indicated that the Shompen have different origins from the "ordinary" Nicobaris, although both groups have Mongolid ancestry.

...

The ancestral Shompen seem to have come to Great Nicobar from Sumatra, more (maybe much more) than 10,000 years ago.

Admiral Steen Bille was the first to contact them in 1846 and de Roepstorff, a British officer who had already published works on the languages of Nicobar and Andaman, collected ethnographic and linguistic data in 1876.

Since then very little has been added to the stock of reliable information on the Shompen, much because access to the Nicobar Islands has been restricted for foreign researchers since Indian independence.
(Lähde: wikipedia ja Andaman organisaatio).

Intialaiset tutkijat ovat tosin nopeasti täyttämässä tietotyhjiötä Shompenienkin osalta.

2 kommenttia:

Valkea kirjoitti...

Nämä voivat kertoa suomalaisten tulevaisuudesta enemmän kuin ajatellaan.

Jukka kirjoitti...

En osaa sanoa.

Kirjoitin tuon jotenkin vaan sen kummemin johtopäätöksiä miettimättä.
Tajunnanvirtana tai matkakertomuksena.