maanantaina, helmikuuta 12, 2007

Ihmisten altruismi heimosotien ja ryhmävalinnan seurausta

Evolutiivinen taloustieteilijä Samuel Bowles osoittaa artikkelissaan Science-lehdessä 8.12.2006, että on varsin todennäköistä, että ihmisten altruismi ei-sukulaisiaan kohtaan on seurausta heimosodista. Ihmisen evoluutiohistorian viimeisen 100000 vuoden ajan heimosodat ovat olleet erittäin yleisiä ja aiheuttaneet heimojen tuhoutumisia todennäköisesti keskimäärin 5-10 sukupolven jälkeen. Ne heimot, joissa kaveria ei ole jätetty vaan suuri osa ihmisistä on puhaltanut samaan hiileen ja vapaamatkustajia on rankaistu, ovat pärjänneet paremmin kuin muut. Ihmisestä on tällaisessa heimosotien ja kasanmurhien ympäristössä kehittynyt sellainen sosiaalinen olento kuin nyt olemme.

Ihminen on ihmiselle susi tai pikemmin ihminen on parhaimmillaan ihmiselle susi. Olemme samalla tavalla parhaimmillamme kykeneviä heimoushenkeen ja kansallishenkeen kuin susi laumahenkeen. Erona vain se, että susilauman jäsenet ovat keskenään läheistä sukua.



Kuva on lainattu tunturisuden susisivuilta.

Ei kommentteja: