Mielipidetiedustelun tulos

Tein mielipidetiedustelun jossa kysyttiin:

"Uskotko että Eurooppaan muuttavat muslimit alkavat hiljalleen kannattaa eurooppalaisia arvoja, esimerkiksi uskonnonvapautta ja sukupuolten tasa-arvoa"

Äänestys kesti yhden päivän. Äänestykseen osallistui noin 160 henkilöä ja äänestysprosentti oli huikeat 400 %.

Äänet jakaantuivat seuraavasti:

1. Uskon - muslimit sulautuvat kantaväestöön ja heidän arvoihinsa 19% (134 votes)

2. Uskon - muslimit säilyttävät oman kultuurinsa mutta sopeutuvat kantaväestön arvoihin 71% (496 votes)

3. En usko - muslimit säilyttävät omat arvonsa mutta antavat meidän soveltaa omiamme 1% (8 votes).

4. En usko - muslimit säilyttävät omat arvonsa ja pakottavat meidät soputumaan niihin 8% (55 votes)

5. Ei mikään ylläolevista 1% (4 votes)

Äänestäjien lukumäärä perustuu sitemeterin tuloksiin:

VISITS

Total 398
Average Per Day 57
Average Visit Length 2:38
Last Hour 14
Today 169

Mielipidetiedustelu

Kun vastaat oikealla olevaan mielipidetiedusteluun muslimien sopeutumisesta tai sopeutumattomuudesta eurooppalaisiin arvoihin, voit laittaa perustelun mielipiteellesi kommenttina tähän postaukseen.

Älkää ottako kantaa siihen ovatko muslimien arvot parempia vai huonompia vaan vain siihen nimenomaiseen asiaan sopeutuvatko muslimit meidän arvoihimme vai eivät ?

Toisaalta ottakaa kantaa myös siihen myös siihen tulevatko muslimit jatkossakin muodostamaan erillisen alapopulaation Eurooppaan jolla on erilaiset arvot kuin kantaväestöllä ? Vai sulautuvatko he osaksi kantaväestö niin että uskonto ja perinneruuat ovat korkeintaan pieni marginaalinen erottava tekijä ?

Perustelkaa !

Kroatia ja Bosnia

Minusta maailmassa ei ole kauniimpaa kaupunkia kuin Mostar Bosnia-Hertsegovinassa



eikä kauniimpaa maata kuin Kroatia.

Luoja toi kauneuden Kroatiaan ja ottomaanit Mostariin. Ottomaanit toivat samalla Balkanille siemenen katolisten, ortodoksien ja muslimien väliselle vihanpidolle.

Nykyisen Bosnian ja Kroatian alueet olivat ennen islamin tuloa suht puhtaasti katolisia. Ottomaanit toivat sitten islamin Bosniaan ja ottomaaneja paenneet ortodoksit muuttivat nykyisen Kroatian alueelle. 1800-luvun lopulla katoliset alkoivat kutsua itseään kroaateiksi. Ortodokseja kutsuttiin serbeiksi. Muslimeja kutsuttiin muslimeiksi. Syntyi kolme sisäryhmää yhden sijasta, vaikka kieli olikin käytännössä sama - ei tosin kirjaimet.

1990-luvulla tämä ryhmäjako kärjistyi taas kerran: Kolme uskonnon määrittelemää ryhmää kävivät verisen sodan keskenään - satoja tuhansia ihmisiä kuoli.

Sodan jälkeen toivo on taas palaamassa alueelle. Alue on jakaantunut poliittisesti moneen osaan - teoriassa vain kahteen Krotiaan ja Bosniaan, mutta jälkimmäinen on jakaantunut edelleen serbi-, muslimi- ja kroaattialueisiin. Mostar on edelleen jaettu kaupunki vaikka rajaa ei ole merkitty kaupunkiin rajapyykein. Kroaattipuoli erottuu varakkuuden ja raunioitten puutteen takia. Bosnian kroaattien lipputangoissa on edelleen Kroatian lippu.

Mitä tästä nyt sitten pitäisi oppia ?

Elämä jatkuu ja ihmiset jakautuvat uskonnon tai kielen määrittelemiin ryhmiin nyt ja varmaan ikuisesti. Ei samoihin ryhmiin kuin nykyään mutta ryhmiin kuitenkin. Ei se ole väärin eikä oikein, mutta se on hyvä ottaa huomioon.

Katso myös aiemmat kirjoitukseni sisäryhmä-ulkoryhmä-jaosta ja keskusteluni Michael Laakasuon kanssa aiheesta voiko ihmiskunta olla yksi sisäryhmä.

Kulttuurista ja imitoinnista - hyvässä ja pahassa

Ihmisyhteisön omaksumien työkalujen, tapojen, arvojen ja uskomusten joukkoa kutsutaan kulttuuriksi.

Kulttuurit vaihtelevat tunnetusti hyvin voimakkaasti: Tasmanian alkuasukkaitten työkalupakki muodostui vain parista kymmenestä työkalusta kun nykyihmisellä on käytössään tuhansia ehkä miljoonia erilaisia tarvekaluja. New Yorkin kulttuuri on äärimmäisen individualististinen, kun taas hutteriitit ajattelevat yksilön edun olevan alisteinen yhteisön edulle.

Kulttuurin avulla ihmislaji pystyy suhteellisen nopeasti - muutamissa kymmenissä tai sadoissa sukupolvissa - sopeutumaan uusiin ympäristöihin - vaikkapa arktisiin oloihin. Kun kulttuuri on kerran luotu ja opittu, ihminen voi siirtää osaamisensa toisille yhteisön jäsenille.

Ilman kulttuuria ihmisen olisi tuhansien sukupolvien aikana sopeuduttava biologisesti uusiin elinympäristöihin. Vaihtoehtoisesti ihmisen olisi omattava oppimiskyky, joka mahdollistaisi kaikkien tarvittavien taitojen itseoppimisen hyvin nopeasti yksilön lapsuuden ja nuoruuden aikana.

Kyky kulttuuriin on ihmisen biologinen sopeuma, joka mahdollistaa sopeutumisen uusiin ympäristöihin. Kulttuuri mahdollistaa työkalujen ja ajatusten jatkuvan kehityksen, koska kulttuuri siirtyessään ihmiseltä toiselle muuntuu ja on jatkuvan valinnan kohteena. Voidaan puhua kulttuurievoluutiosta.

Kulttuurin tutkijat Boyd ja Richerson kuvaavat kirjassaan Ei ainoastaan geeneistä (Terra Cognita) miten kulttuuri (tavat, taidot ja uskomukset) siirtyy ihmiseltä toiselle:

Painottumattomassa siirrossa lapsi oppii tiettyjä tapoja ja uskomuksia suoraan vanhemmiltaan. Painottumaton siirto on siis samantapaista kuin geneettinen periytyminen - siirto tapahtuu vanhemmilta lapsille. Lapsen kasvaessa nuoreksi hän alkaa ottaa vaikutteita myös ympäristöstään. Nuori valikoi monista tarjolla olevista tavoista ja uskomuksista (tavalla tai toisella) omansa - Boyd ja Richerson kutsuvat tätä painottuneeksi siirroksi.

Ei painottumaton eikä painottunut siirto kumpikaan toki ole aina tarkka vaan siirrossa saattaa tapahtua "mutaatioita" - joko siirtovirheen tai innovaation ansiosta.

Vaikka kulttuurievoluutio mahdollistaa ihmisen sopeutumisen hyvin erilaisiin ympäristöihin siinä on myös tietty sudenkuoppa. Kun ihminen painottuneen siirron kautta oppii (imitoi) tapoja ja uskomuksia, hänen on jollain tavalla ratkaistava ongelma mitä tapoja hän imitoi mitä ei. Boyd ja Richerson ovat todenneet että ihminen käyttää tiettyjä - todennäköisesti perinnöllisiä - sääntöjä (heuristiikkoja) valitessaan mitä imitoida. Yksi tällainen heuristiikka on esimerkiksi "imitoi korkean statuksen omaavaa henkilöä".

Sudenkuopan tästä tekee se että vaikka korkeimman statuksen omaavan henkilön kelpoisus heimoyhteiskunnassa oli todennäköisesti korkea, nyky-yhteiskunnassa näin ei välttämättä ole. Imitoidessaan korkean statuksen omaavaa henkilöä, ihmisen kelpoisuus saattaa valinnan tuloksena jopa laskea.

Esimerkiksi nuorten naisten imitoidessa korkean statuksen naisten käyttäytymistä, he tulevat imitoimaan näitten naisten urasuuntautuneisuuden lisäksi heidän alhaista lapsimääräänsä. Länsimaisen naisen, joka imitoi korkean statuksen naisen lapsettomuutta, kelpoisuus on jo määritelmän omaisesti alhainen.

Heimoyhteiskunnissa korkean statuksen omaava naisella oli sen sijaan yleensä runsaasti lapsia ja lasten lukumäärä vielä nosti naisen statusta entisestään. (Kuvan naiset ovat Kirwankool intianeja.)

Länsimainen elämäntapa vuonna 2006 on pitkälti joukko kelpoisuutta alentavia tapoja ja ajatuksia. Arvostetaan yltiöyksilöllisyyttä, lapsettomuutta tai ainakin pientä lapsimäärää. Jos lapsia hankitaan, panostetaan pikemmin lapsien hienoihin ja kallisiin harrastuksiin kuin lasten määrään. Lasten määrään satsaavia, kuten vanhoillislestadiolaisia, pilkataan yleisesti. Onpa heidän pilkkaamistaan varten perustettu jopa erilaisia "rationalistisia" järjestöjä kuten Vapaa-ajattelijat ry.

Monia muita haitallisia kulttuurisia uskomuksia ja tapoja - naisten urakeskeisyyden ja lapsettomuuden ohella - on levinnyt länsimaihin. Kutsun niitä haitallisiksi mm. siinä mielessä että ne aiheuttavat yhdessä länsimaisen elämäntavan väistymisen Euroopasta ! Esimerkkinä mainittakoon usko siihen että islamilaiset maahanmuuttajat sulautuvat parissa sukupolvessa eurooppalaiseen elämäntapaan. Usko on vahva vaikka mikään ei viittaa väitteen todenperäisyyteen.

Syy miksi tällaiset uskomukset leviävät on nimenomaan se että ihmiset imitoivat toistensa uskomuksia ilman todellista omaa harkintaa.



Kulttuurin tutkija Joe Heinrich on osoittanut matemaattisin mallein että jos ihmiset ensi sijassa valitsisivat mielipiteensä tutustuen ITSE eri vaihtoehtojen vaikutuksiin, erilaiset tavat leviäisivät R-käyrän mukaisesti.



Jos ihmiset taas valitsevat mielipiteensä lähinnä imitoimalla esimerkiksi korkeimman statuksen omaavan tai enemmistön mielipiteitä, erilaiset tavat leviävät S-käyrän mukaisesti.

Mielenkiintoista on että lähes kaikki havaitut uusien tapojen ja tottumusten leviämiset seuraavat S-käyrää. Tästä Heinrich tekee sen väistämättömään johtopäätöksen että tapojen leviäminen perustuu pääsääntöisesti painottuneeseen siirtoon (imitointiin) eikä yksilöiden omaan asioihin tutustumiseen.

Näin ollen ei voi olettaa että yleisesti hyväksytyt uskomukset olisivat pääsääntöisesti järkeviä. Ne voivat olla järkeviä mutta voivat yhtä hyvin olla myös olematta. Jokin täysin älytön ajatus saattaa painottuneen siirron vaikutuksesta levitä nopeastikin ihmispopulaatioon. Ilmeisesti vasta paljon myöhemmin, kun haitat tulevat niin ilmeiseksi että sokeakin näkee ne, joku korkean statuksen omaava henkilö omaksuu uuden "korjaavan" käsityksen ja uusi käsitys mahdollisesti leviää taas ihmispopulatioon. Usein tietysti tässä vaiheessa on jo liian myöhäistä - Wienin muurit ovat jo murtuneet.

Myös yritysmaailma - esimerkkinä teleala 2000-luvun vaihteessa - saattaa joutua vastaavan kelpoisuutta (kannattavuuta) alentavien uskomusten imitoinnin uhriksi. Kun teleala 1990-luvulla onnistui iskemään todelliseen kultasuoneen, nöyryys hävisi alalta. Alettiin uskoa kerran loistavasti onnistuneitten "sammakkomiesten" ennustuksia siitä miten 3G tai videopuhelut olisi seuraava kultasuoni. Koska rahaa oli varastossa paljon ja telealalla perinteisesti teknologiasukupolvien syklit olivat hyvin pitkiä, älyttömät ajatukset onnistuivat elämään pitkään ja aiheuttamaan valtavia tappioita sekä yrityksille itselleen että osakkeen omistajille ja jopa valtiolle.

Yrityskulttuurit muodostuivat sellaisiksi että visioitiin suurta tulevaisuutta sen sijaan että olisi kokeiltu siipiä pienillä markkinakokeiluilla - takaisinkytkentä-sykli tuli näin hyvin pitkäksi. Korkean statuksen omaavien väitteitä imitoitiin vaikka epäily keisarin uusien vaatteiden olemassaolosta kalvoi koko ajan mielessä.

Omaan kokemukseen ja harkintaan uskominen tuntui liian radikaalilta ratkaisulta.

Kristinusko, islam ja individualismi

Wikipedian kertoo kristinuskon synnystä seuraavaa:

"Rooman valtakunnassa vallinnut suhteellinen rauha ja tieverkoston hyväkuntoisuus mahdollistivat kristinuskon nopean leviämisen valtakunnan alueella seuraavan kolmen vuosisadan aikana.

Mutta miksi kristinusko sivuutti kaikki muut itämaiset uskonnot, joita myöhäinen Rooma oli täynnä? Historian valossa kolme ilmeisintä kristinuskon menestystekijää olivat seuraavat:

1. Kristittyjen korkea moraali; he toimivat ajan parhaiden ihanteiden mukaisesti ja heidän perhe- ja sukupuolielämänsä oli siveellistä. Rooman valtakunnan moraalinen kriisi, jonka luomaa tyhjyyttä täyttämään kristinuskolla oli sosiaalinen tilaus ja korkean moraalin sekä askeettisuuden takia etulyöntiasema pakanakultteihin nähden.

2. Kristinuskon radikaali peräänantamattomuus keisarikultin edessä, mikä sai sille kannattajia niin orjien, sotilaitten kuin ylimystönkin parissa.

3. Radikaali yhteisöllisyys ja keskinäinen rakkaus, kun kristityt kokoontuivat salaa vainoilta katakombeissa ja odottivat Kristuksen toista tulemista. Erityisesti kristittyjen lähimmäisenrakkaus sai monen kääntymään kristinuskoon. Esimerkiksi tautiepidemoiden riehuessa roomalaiset pakenivat jättäen sairastuneet oman onnensa varaan kristittyjen jäädessä hoitamaan sairaita. "

Korkea syntyvyys oli radikaalin yhteisöllisyyden yksi seuraus. Kristinuskon leviäminen tapahtui siis osaltaan siksi että kristityillä oli paljon lapsia ja osaltaan siksi että kristinuskoon liittyi paljon uusia kannattajia. Sen sijaan sillä, onko kristinusko totta tai ei, ei ollut mitään vaikutusta kristinuskon leviämiseen. Kristinusko levisi koska sen darwinistinen kelpoisuus oli korkea.

Nykyään islam levää tehokkaasti Afrikassa, Aasiassa ja Euroopassa. Islamin kelpoisuus on korkea, kun taas kristinuskon ja erityisesti ns. länsimaisen elämäntavan kelpoisuus on alhainen. Onkin lopputulemassa samantekevää kuinka paljon eurooppalaiset liberaalit uhoavat sitä että islam on barbaarinen uskonto. Jo 1300-luvun sosiologi ibn Khaldun totesi

"uusi ryhmä, joka valtaa heikentyneen sivilisaatioon alueet on käytännössä barbaariryhmä joka on alemmalla sivilisaation tasolla kuin aiempi ryhmä. Barbaariryhmän asabiyah on myös vahvempi kuin aiemman ryhmän asabiyah"

Muslimien "asabiyah" tai darwiniaaninen kelpoisuus on vahvempi kuin länsimaisen elämäntavan, koska muslimit lisääntyvät nopeammin, heidän moraalinsa on vahvempi tai ainakin tiukempi kuin meidän ja heidän yhteisöllisyytensä on voimakasta. Ilmeisesti vain ns. barbaarinen kulttuuri, joka esimerkiksi alistaa naisia, kykenee murskaamaan länsimaisen individualistisen kulttuurin.

Myöskään sillä onko individualismi hyvä vai huono asia ei ole individualismin kelpoisuuden kannalta mitään merkitystä. Ainakin äärimmäisen individualismin kelpoisuus on todennäköisesti aina alhainen, varsinkin tilanteessa jossa individualismi joutuu vastatusten yhteisöllisen ryhmän kanssa. Objektiivisesti äärimmäinen individualismi merkitsee yhteisöllisyyden rappiota samalla tavalla kuin syöpä merkitsee yksilön rappiota.

Tony Blair: kansakunta tarvitsee yhteisiä arvoja

Englannin pääministeri Tony Blair on puheessaan todennut saman mitä tämä blogi on toistellut ehkä jonkun mielestä jo kyllästymiseen asti: Kaikkien tietyn valtion - tässä tapauksessa Iso Britannian - asukkaitten on uskonnosta riippumatta sitouduttava ainakin joihinkin yhteisiin arvoihin.

"Integration, in this context, is not about culture or lifestyle. It is about values. It is about integrating at the point of shared, common unifying British values. It isn't about what defines us as people, but as citizens, the rights and duties that go with being a member of our society.

Christians, Jews, Muslims, Hindus, Sikhs and other faiths have a perfect right to their own identity and religion, to practice their faith and to conform to their culture. This is what multicultural, multi-faith Britain is about. That is what is legitimately distinctive.

But when it comes to our essential values - belief in democracy, the rule of law, tolerance, equal treatment for all, respect for this country and its shared heritage - then that is where we come together, it is what we hold in common; it is what gives us the right to call ourselves British. At that point no distinctive culture or religion supercedes our duty to be part of an integrated United Kingdom."

Blair toteaa myös suoraan että terrorismi on erityisesti muslimien "ongelma":

"It is true there are extremists in other communities. But the reason we are having this debate is not generalised extremism. It is a new and virulent form of ideology associated with a minority of our Muslim community. It is not a problem with Britons of Hindu, Afro-Caribbean, Chinese or Polish origin. Nor is it a problem with the majority of the Muslim community. Most Muslims are proud to be British and Muslim and are thoroughly decent law-abiding citizens. But it is a problem with a minority of that community, particularly originating from certain countries. The reason I say that this is grounds for optimism, is that what the above proves, is that integrating people whilst preserving their distinctive cultures, is not impossible. It is the norm. The failure of one part of one community to do so, is not a function of a flawed theory of a multicultural society. It is a function of a particular ideology that arises within one religion at this one time. "

Tulkitsen Blairin puheita niin että hän on kyllästynyt muslimien harjoittamaan terroriin Iso Britannian yhteiskuntaa kohtaan sekä demokratian ja naisten halveksuntaan.

Monikultturismin ajatus, jota Englannian Työväenpuolue on kannattanut 30 vuotta, että kullakin on oikeus täysin omiin arvoihinsa, jotka eroavat muun väestön arvoista, on epäilemättä mustavalkoinen ja epärealistinen. Kansakunta, joka ei jaa mitään yhteisiä arvoja, sirpaloituu ja sirpaloitumisen seurauksena tuhoutuu.

Tulkinta on minun - puheesta ei oikein täysin selviä, miksi Blairin mielestä kaikkien on sitouduttava yhteisiin arvoihin.

Evoluutionäkökulma yritysjohtamisessa

Kansainvälisesti hyvin tunnettu suomalainen uskontotieteilijä Ilkka Pyysiäinen totesi eilen kolumnissaan HS:n tiedesivulla että evoluutionäkökulma on tulossa myös yritysjohtamiseen. Ilkka on itse soveltanut evoluutionäkökulmaa ansiokkaasti uskontotieteeseen.

Hän viittasi samaiseen Collins Family Foundationiin josta minäkin puhuin taannoisessa postauksessani.

Ilkka Pyysiäinen totesi Boydin ja Richersonin hengessä:

"Sadasta huippuyksilöstä ei synny joukkuetta elleivät yksilöt sitoudu ryhmään. Yhteistyön evoluution mekanismeista on ryhdytty hakemaan viisastenkiveä myös yritysjohtamiseen."

Kysyä sopii milloin poliitikot ymmärtävät että myös kansa on jotain enemmän kuin 5000 000 yksilöä ? Milloin muutkin kuin ns. äärioikeistolaiset sanovat:

"5000000:sta yksilöstä ei synny joukkuetta elleivät yksilöt sitoudu ryhmään. Yhteistyön evoluution mekanismeista pitää ryhtyä hakemaan viisastenkiveä myös kansankokonaisuuden uudelleenluomiselle."

Monikultturismi on sovinismia ?

Kirjoittelin edellisessä postauksessa siitä miten vuonna 1990 Norjassa oltiin huolestuneita ulkomaalaisten naisiin kohdistamista seksuaalirikoksista. Silloin ulkomaalaistaustaisten osuus väestöstä oli 3.3 %, mutta 70 % raiskaajista oli ulkomaalaistaustaisia. Norjan pakolaisjärjestön edustaja Annette Thommesen vaati silloin että Norjan ulkomaalaisille jaetaan tietoa norjalaisesta kultturista ja naisten asemasta Norjassa.

Nyt vuonna 2006 voi todeta että Norja on epäonnistunut valistamaan maahanmuuttajia (lue muslimeja) Norjan kulttuurista ja naisten asemasta Norjassa. Raiskausten määrä on 6 kertaa suurempi kuin New Yorkissa ja useimmat raiskaukset ovat länsimaiden ulkopuolelta tulleiden miesten tekemiä.

Katso Brussels Journalin artikkeli aiheesta.

Enää ei edellytetä ulkomaalaisten oppivan ymmärtämään Norjan kulttuuria ja naisten asemaa Norjassa. Päinvastoin norjalaisten naisten olisi muutettava käyttäytymistään ja asenteitaan.

Unni Wikan, Oslon yliopiston sosiaaliantropologian professori, totesi jo vuonna 2001 että norjalaisten naisten olisi ymmärrettävä että elämme monikulttuurisessa yhteiskunnassa ja ymmärrettävä että naisten itsensä on muutettava käyttäytymistään.

Onko Wikan siis sitä mieltä että monikulttuurisuuden yksi attribuutti on raiskausten korkea määrä ? Jotta nainen voisi välttää raiskauksen hänen velvollisuutensa on pukeutua kuin musliminainen ?

Jukka

Ps. Todettakoon vielä että Brussels Journalin jutusta ei selviä paljonko länsimaisen väestön suorittamat raiskaukset ovat suuremmat Oslossa kuin New Yorkissa. Jos kaksi kolmasosaa raiskauksista on muitten kuin länsimaista alkuperää olevien tekemiä myös länsimaista alkuperää olevien tekemät raiskaukset ovat väistämättä Oslossa tavallisempia kuin New Yorkissa.

Veikkaan että tämä saattaa johtua yleisestä moraalin ja yhteisten arvojen merkityksen vähenemisestä Pohjoismaissa. Ja kurin puutteesta ! New Yorkissahan harjoitetaan nollatoleranssia päinvastoin kun Pohjoismaissa joissa kaikkea normeista poikkeamisia ymmärretään.

Valistusoptimismi

Norjassa oltiin vuonna 1990 huolestuneita ulkomaalaisten naisiin kohdistamista seksuaalirikoksista. Ulkomaalaistaustaisten osuus väestöstä oli 3.3 %, mutta 70 % raiskaajista oli ulkomaalaistaustaisia. Norjan pakolaisjärjestön edustaja Annette Thommesen vaati että Norjan ulkomaalaisille jaetaan tietoa norjalaisesta kultturista ja naisten asemasta Norjassa. (Asiasta kerrottiin Helsingin Sanomissa 23.9.1990.)

Thommesen totesi että ongelmien syyt ovat kulttuurieroissa ja näin ollen ongelmat voitaisiin poistaa valistuksella. Sittemmin on osoittautunut että kulttuurien välisen kohtaamisen ongelmat eivät noin vain ole poistettavissa eivätkä asenteet helposti valistuksella muutettavissa. Ongelmia on alettu "ratkaisemaan" ongelmista vaikenemalla ja syyttämällä ongelmista puhujia rasisteiksi.

Mutta valistusoptimismi on kuitenkin lännessä säilynyt vahvana ainakin puheissa. Valistusoptimismi perustuu ajatukselle että historian suunta on annettu - maailma kehittyy koko ajan parempaan (=eurooppalaiseen) suuntaan: naisten oikeudet paranevat ja individualismi korvaa kollektiivisuuden. Tai näin aikankin käy, kun ihmisiä koko ajan valistetaan ja kun maailman köyhyys poistetaan.

Vaikka moni myöntää että valistusoptimismin ennusteet eivät 100 %:n varmuudella toteudu, ennusteen toteutumattomuuteen ei saa kuitenkaan varautua. Ei saa esimerkiksi sanoa rasistiksi leimautumatta, että

"koska maahanmuuttajat tuovat vääjäämättä omat asenteensa ja arvonsa mukanaan kotimaastaan, maahanmuuttoa ei-valistuneista maista pitää välttää"

V.S. Naipaulin Islamin Äärillä-kirjaa lukiessa saa kuvan että historian suunta on suuressa osassa maailmaa suorastaan päinvastainen kuin valistusoptimismi edellyttää: Indonesiaan kuuluvalla Sumatralla naisen asema on ollut perinteisesti hyvä. Mutta naisen asema heikkenee koko ajan, kun islamin puhdasoppinen tulkinta leviää Sumatralla. Myös individualismi ja kulttuurin monimuotoisuus häviävät islamilaisissa maissa: Jaavalla, jossa hindulaisperäinen jaavalainen kyläuskonto ja islam ovat eläneet vuosisatoja rinnakkain, puhdasoppinen islam on kuristamassa jaavalaista kyläuskontoa. Hiljalleen tuhoutuu todennäköisesti myös perinteisen jaavalaisen kulttuurin hienoimmat muodot kuten nukketeatteri ja hovitanssi.

Valistusoptimismiin uskovat ihmiset ajattelevat, että Eurooppaan islamilaisista maista muuttavat ihmiset muuttuvat hiljalleen vapaamielisiksi ja alkavat suvaita muita kulttuureja. Ranskan, Belgian, Englannin ja Hollannin kokemukset ovat osoittaneet että usein käy juuri pänvastoin: vanhempien maltillinen konservatiivinen muhamettilaisuus korvautuu seuraavassa sukupolvessa radikaalilla ja väkivaltaisella fundamentalismilla. (Katso myös aiempi juttuni monikultturismin ja terrorismin yhteydestä.)

Valistusoptimismi on äärimmäisyyksiin vietynä vaarallinen ajattelutapa, kun sillä vähätellään kulttuurien kohtaamisen ongelmia ja estetään näin ongelmista puhuminen ja sitä kautta ongelmien ratkaiseminen.

Ibn Khaldūn - arabisosiologi

Ibn Khaldūn (1332 - 1406) oli arabialainen historioitsija, sosiologi ja virkamies. Ibn Khaldun toimi virkamiehenä mm. Granadassa noin sata vuotta ennen kuin Granada Iberian niemimaan viimeisenä muslimialueena joutui uudelleen espanjalaisten käsiin (Reconquista). Hän työskenteli myös monen Pohjois-Afrikan (Maghreb) muslimivaltion hallinnossa.

Khaldunin pääteos Muqaddimah esittää ehkä historian ensimmäisen tieteellisen teorian sosiaalisesta konfliktista kaupungin ja maaseudun (autiomaan) välillä. Muqaddimah selittää tieteellisen teorian muodossa myös sivilisaation nousun ja rappion. Muqaddimahin keskeisin käsite on asabiyah eli ryhmäkoheesio.

Lainaan wikipedian artikkelia vapaasti kääntäen:

Koheesio syntyy spontaanisti pienissä sukulaisuuteen perustuvissa ryhmissä - ja sitä vahvistaa uskonnollinen ideologia. Khaldunin analyysi selittää miten koheesio vie ryhmän valtaan mutta sisältää samalla ryhmän (psykologisen, sosiologisen, taloudellisen ja poliittisen) rappion siemenen, joka johtaa ryhmän korvautumiseen toisella ryhmällä.

...

Yhteisöstä tulee suuri sivilisaatio, mutta sen suuruuden päiviä seuraa rappion kausi ja ryhmäkoheesion aleneminen. Tästä seuraa että uusi ryhmä, joka valtaa heikentyneen sivilisaatioon alueet on käytännössä barbaariryhmä joka on alemmalla sivilisaation tasolla kuin aiempi ryhmä. Barbaariryhmän asabiyah on myös vahvempi kuin aiemman ryhmän asabiyah. Kun barbaarit vahvistavat valtansa, he kuitenkin alkavat kiinnostua sivilisaation hienostuneemmista piirteistä kuten lukutaidosta ja taiteesta ja ottavat ne osaksi omaa kulttuuriaan. Hiljalleen prosessi alkaa alusta ja seuraavat barbaarit valtaavat sivilisaation alueen.

Ibn Khaldun kehitti teoriansa palvellessaan virkamiehenä Pohjois-Afrikan ja Iberian nousevia ja laskevia muslimidynastioita. Teoria asabiyahista on minusta linjassa Boydin ja Richerssonin teorian kanssa. Ibn Khaldunin teoria - vaikka onkin tavallaan Boydin ja Richerssonin teoriaa alkeellisempi koska ei ole yhtä eksplisiittinen ryhmäkoheesion synnyn suhteen - on myös toisaalta Boydin ja Richerssonin teoriaa täydentävä koska selittää miten sivilisaatiot tuhoutuvat ryhmäkoheesion vähentyessä.

Ibn Khaldunin teoria on minusta vakuuttavampi kuin esim Jared Diamondin teoria sivilisaation noususta ja tuhosta. Toisaalta ehkä niitä ei pitäisi pitää toistensa vaihtoehtona vaan pikemmin toisiaan täydentävinä ?

Khaldunin teoriaa voi soveltaa myös nykyiseen länsimaiden rappioon. Tuleeko länsimaiden asabiyahin lasku - yhteiskunnan paljon mainostettu pirstaloituminen kuluttajasegmentteihin - johtamaan läntisen sivilisaatioon korvaantumiseen esimerkiksi islamilaisella barbarialla?

Negatiivisuus on voimavara

Paavo Ruotsalainen totesi aikoinaan että elämä on murhehuone johon Vapahtaja-vainaa joskus tuo hetkellisen armon vilauksen. Suomalaisen kulttuurin parhaimmisto on aina tiennyt että elämä on onnetonta ja ahdistuneisuus on luovan ihmisen osa. Kari Hotakainen totesi muutama viikko sitten että huono itsetunto ja syyllisyys ovat valtava voimavara kirjailijalle.

Kauan suomalaiset ovat tienneet että amerikkalaisten ja ruotsalaisten positiivisuudessa on jotain mätää - ihmisen ei kuulu olla positiivinen. Itku pitkästä ilosta ! Mollimusiikki on parempaa kuin ruotsalaisten duurimusiikki.

Viime vuosikymmeninä kaikenlaiset Esa Saariset ovat hymyssä suin esittäneet positiivisuuden ilosanomaa. Ainakin keski-ikäistä miestä tuollainen ällöttää. Tietäähän sen että ei tuollaisesta hyvää seuraa. Joku turkulainen ravintoloitsija - Turkuhan on suomalaisen negatiivisuuden uljas pääkaupunki - totesikin että vielä pitkään sen jälkeen kun Esa Saarinen on jo alkanut kasvaa koiranputkea, turkulainen negatiivisuus elää ja voi hyvin.

Moni nuoremman polven suomalainen uhoaa että Suomi on muuttunut eurooppalaiseksi maaksi, jossa palveluammateissa ollaan ystävällisiä asiakkaille ja joka kadunkulmassa on joku ihana kahvila. Negatiivisuus on uhanalainen asia. Työpaikoillakaan ei enää saa olla negatiivinen, vaan erilaiset psykologit käyvät väittämässä että "I am ok, you are ok" on parempi kuin "I am not ok, you are not ok".

Tieteellinen tutkimus ei kuitenkaan tue tällaista positiivisuusintoilua. Jo Durkheimista alkaen sosiologit ja uskontotieteilijät ovat havainneet että mm. initiaatiorituaaleissa on ns. "negatiivinen bias". Negatiiviset initiaatiorituaalit tekevät niitä harjoittavasta ryhmästä vahvemman ja yhtenäisemmän kuin positiiviset initiaatioritualit.

Kansat ja heimot, jotka ovat jatkuvasti joutuneet puolustautumaan naapureitaan vastaan tai jotka ovat tehneet usein ryöstöretkiä naapurikansojen keskuuteen, ovat harjoittaneet hyvin rankkoja initiaatiorituaaleja, joissa on esimerkiksi viillelty poikien sukuelimiä ja asetettu pojat pelkäämään henkensä edestä.

Katso aikaisemmat kirjoitukseni rituaaleista ja terrorismista.


Suomenkin armeijassa aiemmin harjoitetulla simputuksella on todennäköisesti aivan rationaalinen selitys. Simputus on negatiivinen initiaatiorituaali joka vahvistaa asevelvollisten ryhmäkoheesiota.

Negatiivisuus on siis voimavara jota ei sovi halveksia. Kun Euroopan ja Islamin vastakkainasettelu edelleen vääjäämättä pahenee, tarvitsemme todella suomalaista ja eurooppalaista yhteenkuuluvuutta eli ryhmäkoheesiota. Ehkä (negatiiivisilla) rituaaleillakin on tuon yhteenkuuluvuuden rakentamisessa roolinsa.

Juutalaisuus - eräs sisäryhmäideologia ?

Ihmiskunnassa on muutamia ryhmiä jotka eläessään muitten kansojen keskuudessa lähes säännöllisesti säilyttävät erillisyytensä - mm. mustalaiset, juutalaiset ja armenialaiset. Juutalaiset ovat näistä ryhmistä mielenkiintoisin sillä he eivät ole säilyttäneet vain kulttuurista ja uskonnollista erillisyytään vaan myös geneettisen erillisyytensä. Italialainen tutkija Cavalli-Sforza osoitti jo 1979 että Euroopan juutalaiset (Ashkenazi- ja Sefardijuutalaiset) muistuttavat geneettisesti enemmän Lähi-Idän asukkaita kuin eurooppalaisia.

Kysymys kuuluu, miten juutalaiset ovat diasporassakin säilyneet vuosituhansia erillisenä ryhmänä. Onko eristäytyminen ollut omavalintaista vai onko esimerkiksi kristittyjen ja muslimien anti-semitismi aiheuttanut tämän eristäytymisem ? Miksi juutalaiset ovat vain hyvin harvoin solmineet avioliittoja eriuskoisten kanssa, vaan ovat harjoittaneet tiukkaa endogamiaa.

Rinnan tämän keskustelun kanssa on käyty keskustelua juutalaisuuden luonteesta. Juutalaiset historioitsijat (mm. Netanyahu) ovat väittäneet että juutalaisuus on yksi universalistinen uskonto muiden vastaavien uskontojen joukossa, että juutalaisuus on avoin uusille käännynnäisille ja että juutalaisuus kannattaa kaikkien ihmisten veljeyttä. Juutalaisuuden tutkija Kevin MacDonald sen sijaan väittää juutalaisuuden olevan yhden ryhmän sisäryhmäideologia, joka on vain puettu uskonnon muotoon.

MacDonald osoittaa kirjoissaan (A People That Shall Dwell Alone: Judaism As a Group Evolutionary Strategy ja Separation and Its Discontents Toward an Evolutionary Theory of Anti-Semitism) melko vakuuttavaasti Immanuel Kantia ja monia juutalaisia uskonnollisia lähteitä lainaten että juutalaisuus on ensi sijassa sisäryhmäideologia. Uskonnon rooli on lopulta sekundäärinen: Espanjan juutalaisten pakosta kääntyessä kristinuskoon 1200-luvulla heitä alettiin kutsua uusiksi kristityiksi. Uudet kristityt kieltäytyivät kuitenkin kategoorisesti avioliitoista vanhojen kristittyjen kanssa ja tämä käytäntö on jatkunut jossain - tosin harvoissa - tapauksissa nykyaikaan asti. Uudet kristityt muodostivat endogaamisen sisäryhmän ja oman sisäryhmäidentiteetin. Uudet kristityt saivat noepeasti merkittävän aseman Espanjan hovissa, hallinnossa ja katolisessa kirkossa.

Samoin toimivat eräät Ottomaanien ajan juutalaiset, jotka kääntyivät muslimeiksi 1500-luvun Salonikissa. Näihin päiviin asti nämä "salonikilaiset" ovat eläneet endogaamisessa yhteisössä Istanbulin keskustassa. Salonikilaiset ovat päässeet pienestä lukumäärästään huolimatta hyvään asemaan jopa Turkin armeijassa ja hallituksessa. Katso wikipedian artikkeli ja Steve Sailerin artikkeli näistä salonikilaisista.

MacDonald väittää että juutalaisten moraali on aina ollut täysin partikularistinen - omia pitää auttaa mutta kristittyjen huijaaminen on kunniakas teko. Vastakkaisista väitteistä huolimatta käännynnäisiä on ollut äärimmäisen vähän ja heidän asemansa juutalaisyhteisössä oli äpärääkin alempi. Geneettinen erillisyys todistaa omalta osaltaan käännynnäisyyden harvinaisuuden. Immanuel Kantin mukaan juutalaiset ovat itse valinneet paikan muun ihmiskunnan ulkopuolella - heille moraalinen imperatiivi päteekin vain toisia juutalaisia kohtaan.

Juutalaiset ovat tyypillisesti esittäneet itsensä vainojen viattomiksi uhreiksi - sen sijaan MacDonald osoittaa että juutalaisten kärsimykset ovat ainakin osittain seurausta siitä miten juutalaiset kohtelivat puolalaisia maaorjia ja espanjalaisia talonpoikia toimiessaan välimiehinä kansan ja valtaapitävien välillä. Juutalaiset kantoivat Puolassa veroja ja maksuja kuninkaan ja aatelisten puolesta ja vuokrasivat maatiloja aatelisilta pitäen maatiloilla maaorjia. Tämä välimiehen roolin ottaminen ei perustunut siihen ettei muita rooleja olisi ollut valittavissa - välimiesrooli sopii juutalaisille kuin nappi silmään, koska heidän uskontonsa suvaitsi ja jopa palkitsi kristityn rahvaan kiusaamista.

MacDonaldin mukaan inkvisitio ja muu anti-semitismi oli kristittyjen rationaalinen tapa käydä resurssitaistelua juutalaisia vastaan - taistelua jossa juutalaiset olivat älykkyytensä, ryhmäkoheesionsa ja ja vallanpitäjien tuen takia hyvin vahvoilla. Mielenkiintoista on että myös moni juutalainen - varsinkin moni sionisti - totesi itse että anti-semitismi oli seurausta juutalaisten omista teoista.

Kun natsit alkoivat puhua arjalaisen rodun puhtaudesta - ja espanjalaiset kristityt jo ennen tätä veren puuhtaudesta - tämä kristittyjen rotuideologia ja endogamian vaatiminen oli MacDonaldin mukaan pitkälti peilikuva juutalaisten jo paljon aiemmin - vähintään Joosuan ajoista - harjoittamasta endogamiasta ja rotuideolgiasta. Juutalaisten rotuideologiahan suosi samanlaisia etnisiä puhdistuksia Palestiinassa juutalaisten saapuessa Luvattuun Maahan kuin mitä natsit toteuttivat Puolassa, Valko-Venäjällä, Liettuassa ja Ukrainassa. Etnisten puhdistusten vaatimukset palestiinalaisalueilla ovat olleet toistuvia nyky-Israelissakin.

MacDonaldin teoria on ristiriidassa juutalaisten historioitsijoiden (mm. Netanjahu) käsityksen kanssa joiden mukaan juutalaisuus on kuin mikä tahansa uskonto joka ottaa vastaan käännynnäisiä ja jonka moraali painottaa ihmisten veljeyttä. MacDonaldin esittämä vahva evidenssi asettaa juutalaisten historioitsijoiden väitteet kuitenkin vahvasti kyseenalaiseksi.

MacDonald on todella tutustunut aiheeseensa perusteellisesti. MacDonaldin kirjan teoreettinen viitekehys on Tajfelin sosiaalisen identiteetin teoria ja nykyaikainen evoluutioteoria ja ryhmävalinta. MacDonaldin geenikeskeinen lähestymistapa ryhmävalintaan tosin hieman herättää epäilyä, mutta lopulta MacDonaldin teoria on minusta pääosin linjassa Boydin ja Richerssonin kulttuurisen ryhmävalinnan teorian ja geeni-kulttuuri-koevoluution viitekehyksen kanssa.

Hyvän esimerkin juutalaisesta geeni-kulttuuri-koevoluutiosta MacDonald antaa minusta siinä miten ashkenasit suosivat lähisukulaisten avioliittoja. Ashkenasien kulttuuriset normit näin olleen kasvattavat perheenjäsenten sukulaisuutta ja vahvistavat kulttuurivalinnan luomaa ryhmäkoheesiota sukulailaisvalinnan luomalla altruismilla. Samaan suuntaan vaikuttaa se että erilliset ashkenasi-yhteisöt ovat keskenään varsin eristyneitä. Aviopari valitaan yleensä omasta seurakunnasta (synagoogasta).

Integratiivinen nationalismi - organistinen yhteiskuntateoria

Historian Tietosanomissa oli 2001 mielenkiintoinen tarina ns. integratiivisesta nationalismista.

Integrativinen nationalismi oli alunperin ruotsalaisen konservatiivin Rudolf Kjellenin luoma organistinen yhteiskuntateoria, jota Suomessa sovelsivat ja kehittivät vanhasuomalaiset kuten Yrjö Sakari Yrjö-Koskinen, Niilo Kärjen johtama ryhmä Akateemisessa Karjala-Seurassa (AKS) ja sodan jälkeen entiset AKS-läiset kuten Urho Kekkonen ja suomalaisen sosiaalipolitiikan teoreetikko Pekka Kuusi. Kekkosen toteuttama kommunistien integroiminen yhteiskuntaan ja suomalainen sosiaalipolitiikka olivat integratiivisen nationalismin saavutuksia.

Integratiiviset nationalistit vaativat vahvaa sosialipolitiikkaa luokkaristiriitojen vähentämiseksi. Päämääränä oli kansan eheys ja maanpuolustahto. Köyhien puolustaminen ei ollut arvo sinänsä vaan keino kansan ryhmäkoheesion vahvistamiseksi. Termi (ruotsalainen) kansankoti olikin alunperin Kjellenin keksimä - ei suinkaan sosiaalidemokraattien. Suomessa AKS ja IKL käyttivät suunnilleen samasta asiasta termiä kansankokonaisuus.

Integratiivisten nationalistien ohjelmassa tärkeässä osassa oli myös eugeniikka ja muu aktiivinen väestöpolitiikka.

Boydin ja Richersonin teorian näkökulmasta integratiivinen nationalismi tuntuu melko ajankohtaiselta ideologialta. Globalisaatio ja individualismi ovat äärimmäisissä muodoissaan tulleet tiensä päähän. Yhteiskunnan kokonaisetu on uudelleen otettava yksilön edun rinnalle. Toisaalta integratiivista nationalismia on syytä arvioida kriittisesti - kykeneekö se esimerkiksi ratkaisemaan vapaamatkustajan ongelman.

Oikea ihmiskuva - kaiken viisauden alku ?

Neuvostososialismiin kuului oleellisena osana luoda uudenlainen sosialistinen ihminen, joka kulttuuri- ja etnisestä taustasta riippumatta toimi sosialistisen isänmaan, työväenluokan ja maailman kansojen solidaarisuuden hyväksi. Neuvostoliittolainen kulttuuri - varsinkin kirjallisuus ja kuvataide - ylisti uutta sosialista ihmistä. Uutta ihmistä edustivat varsinkin sosialistisen työn sankarit kuten kaivosmies Aleksei Stahanov.

Kriitikoiden mielestä Neuvostoliitto kylläkin loi uuden ihmisen mutta ei ihanteellista ihmistä vaan pikemmin ihmisen (Homo Sovieticus) jota karakterisoi välinpitämättömyys työn laatua ja yhteistä omaisuutta kohtaan ja täydellinen aloitekyttömyys. Sosialismin yritys luoda uudenlainen ihminen epäonnistui. Kriitikoiden mukaan neuvostoliittolainen ihmiskuva oli täysin utopistinen - siis mahdoton toteuttaa.

Kapitalismi vapautti ihmisen taloudellisen aloitekyvyn - lopulta myös entisissä sosialistimaissa sekä Euroopassa että Aasiassa. Kapitalismilla on oma ihmistyyppinsä - omaa etuaan (utiliteettiaan) ajava Homo Economicus. Uusklassisen taloustieteen mukaan Homo Economicuksen itsekkyys ei kuitenkaan johda ongelmiin vaan ns. markkinoiden sokea käsi huolehtii siitä että kaikki lopulta hyötyvät taloudellisen toimeliaisuuden noususta.

Richerson kritisoi kuitenkin myös kapitalismin ihmiskuvaa yhtä lailla utopistiseksi ja virheelliseksi. Homo Economicus toki vapautti ihmisen taloudellisen toimeliaisuuden mutta kapitalismi on varsin kykenemätön ratkaisemaan niitä moraalisia ja sosiaalisia ongelmia jotka globaalissa maailmassa kohtaamme: suuryritysten kirjanpitoväärennöksiä, uskonnollista terrorismia ja etnisiä ongelmia.

Moraaliset ongelmat ovat ratkaistavissa, mutta vain koska ihminen on erilainen kuin kapitalismin ihmiskuva väittää. Jos ihminen todella aina olisi sellainen vain omaa utiliteettian maksimoiva toimija niin kuin uusklassinen taloustiede väittää eivät ihmisyhteisöt olisi mahdollisia siinä mielessä kuin niitä ympärillämme näemme.

Todellisuudessa ihmisyhteisöissä toimii moraalin näkymätön käsi joka parhaassa tapauksessa panee ihmisyhteisön - on se sitten yritys, kerho tai kansallisvaltio - jäsenet puhaltamaan yhteen hiileen. Yhteenpuhaltaminen on kuitenkin ehdollista: Minä teen yhteisötä jos muutkin tekevät. Jos vapaamatkustajia ei rankaista yhteisöllisyys romahtaa.

Toisaalta yhteistyö on ehdollista myös siinä mielessä että se rajoittuu pitkälti sisäryhmän jäseniin ja on tehokkainta kun sisäryhmä on pienehkö ja arvoiltaan homogeeninen. Näin ollen suuret yritykset ja suuret monikulttuurivaltiot toimivat aina ihmisen yhteisöllisyyden äärirajoilla, ne vaativat myös enemmän monitorointia ja ovat hierarkkisempia ja epädemokraattisempia kuin pienet yritykset ja kansallisvaltiot. Ainoa evolutiivinen selitys näille "kansojen vankiloille" ja "työntekijöiden vankiloille" onkin vain jonkinlainen "economy of scale" - suuremmat markkinat, suuremmat tuotantolinjat, suurempi armeija ja vähemmän heimosotia. Mutta moraalin näkymätön käsi ei toimi kovin hyvin isossa yhteisössä. Seuraa auttamatta yhteisön rapautuminen. Mutta kuten jokaisessa vankilassa myös kansojen vankilassa syntyy uusia moraalisia alaryhmiä (heimoja, jengejä, lahkoja, klikkejä ja looseja) vankilan sisälle - tai olemassaolevat alaryhmät vahvistuvat.

Sosialidemokratia kritisoi kapitalismia ja väittää sosiaalisten ja moraalisten ongelmien johtuvan köyhyydestä, rasismista ja riistosta. Sosialidemokratia uskoo että ongelmat loppuvat kunhan vain köyhyys, rasismi ja riisto lopetetaan. Ihminen on siis luonnostaan hyvä, mutta vaikeat olosuhteet johtavat ihmiset rikollisuuteen ja kansat sotaan. Kutsuttakoon tällaista ihmistä Homo Socialisti Democraticukseksi.

Ruotsalainen sosialidemokroatia toimi pitkään erittäin hyvin. Gunnar Myrdal ja Alva Myrdal - sosialidemokratian ruotsalaisen hyvinvointimallin kaksi teoreetikkoa - totesivat että hyvivointivaltiomalli, jos yleensä on toimiakseen, pitäisi toimia juuri Ruotsissa, koska Ruotsissa on (oli) homogeeeninen väestö ja hyvä työmoraali. Mutta ruotsalainen työmoraali on koko ajan voimakkaasti laskenut ja ruotsalaisten yrittäjyys ja aloitekykyisyys on laskenut. Työstäpoissaolot ilman pätevää syytä ovat räjähtäneet silmille.

Ruotsalaisen hyvinvointimalli ja Homo Socialisti Democraticuksen pääongelma on käsittääkseni se että

a) alkuperäinen oletus homogeenisesta valtiosta ei enää päde

b) vapaamatkustajan ongelmaa ei ole identifioitu ja ratkaistu ajoissa, koska ei ole ymmärretty ihmisen yhteistyön rajoittuvan tiettyyn kontekstiin eli siihen että suuri enemmistö tekee yhteistyötä ja yhteistyöstä kieltäytyviä rangaistaan

Itse hyvinvointimalli, jossa resursseja jaetaan rikkailta köyhille, ei käsittääkseni ole ongelma. Esimerkiksi juutalaisilla hyvinvointimalli on toiminut vuosisatoja.

Vaikka sekä Homo Economicuksessa ja Homo Sosialisti Democraticuksessa on eittämättä hyvät puolensa, ne epäonnistuvat molemmat ratkaisemaan yhteiskunnan moraalisia ongelmia. Näitä ihmiskuvia ei varmaankaan tarvitse kokonaan hylätä, vaan ne voi laajentaa ottamaan huomioon ihmisen tribaalinen ja moralistinen puoli. Gunnar ja Alva Myrdalin ajatukset ovat edelleenkin ajankohtaisinta sosialidemokraattista ajattelua, minkä osoittaa mm. heidän käsityksensä syntyvyyden ja eugeniikan merkityksestä kansankokonaisuudelle.

Voiko ihmiskunta olla yksi sisäryhmä ?

Bloggerissa on ollut ongelmia ja seuraava kommentti on jäänyt vastaanottamatta. Kommentti on muutenkin niin merkittävä että se kannattaa ottaa esiin. Michael Laakasuo siis kirjoitti:

"Eikö olisi järkevämpää ajatella koko ihmiskuntaa omana sisäryhmänään ja esim. bakteereita ulkoryhmän edustajina jotka pyrkivät nujertamaan meidät? Ilman lääketeollisuutta ei näin suurta ihmiskuntaakaan olemassa.

Muistutamme kuitenkin nukleotidien tasolla toinen toisiamme ihan yhtä paljon nyt kuin esim. 100 000 vuotta sitten eläneitä esi-isiämme. Aihetta on käsitellyt Juha Valste -niminen biologi teoksessa Apinasta ihmiseksi.

Mietin myös sitä, että jos seksuaalivalinta on se, joka ohjaa inhimillisten ominaisuuksien(esim. taiteellisuus, älykkyys, empatia) valikoitumista, niin eikö ole ihan luonnollista, että ympäristön kelpoisuusvaatimusten muuttuessa, naiset seksuaalivalitsevat mahdollisimman erilaista geeniperimää olevan partnerin lasten siittäjäksi?

Tarkoitan sitä, että nykyisessa maailmassa vakavin uhka ihmisille ovat erilaiset taudit ja bakteerit - tai pieneliöt ja virukset ylipääten. Mikäli partnerin mahdollisimman erilaisen ulkonäön perusteella voi myös päätellä että näin onnistuu varmistamaan lapsilleen parhaan immuunipuolustuksen monenlaisia tauteja vastaan, eikö silloin ole ihan luonnollista paritella tämän kanssa ?"

Minun vastausyritykseni tässä:

Kysymyksesi on vähintäänkin erittäin aiheellinen. Yksi ongelma ehdotuksessasi on se että ihmiskunnan määritteleminen yhdeksi sisäryhmäksi ei ole esimerkiksi valistuneitten länsimaitten yksipuolisesti määriteltävissä. Sisäryhmä ei ole mikä tahansa matemaattinen joukko ihmisiä vaan moraalinen ryhmä jonka jäsenet sitoutuvat vähintäänkin joihinkin yhteisiin arvoihin - esimerkiksi sananvapauteen. Oleellista myös on että yhteisten normien rikkojia tavalla tai toisella sanktioidaan.

Kuten aiemmin totesin Boydin ja Richerssonin teorian mukaan

ihmisyhteisöjen yhteistoiminta perustuu kuitenkin lähinnä yhteisiin arvoihin, yhteiseen moraaliin ja yhteisiin normeihin. Oleellista on myös että yhteisten normien rikkojia rangaistaan. Normien rikkomisen rankaiseminen voi perustua esimerkiksi siihen että muut yksilöt panettelevat normien rikkojaa tai yhteisön erikoistunut rankaisuinstituutio (poliisi, papisto) rankaisee syyllistä. Usein myös pelko jumalallisesta rangaistuksesta (helvetin tuli) estää ihmistä toimimasta yhteisön normeja vastaan.

On todennäköistä että esimerkiksi muslimit eivät ole ollenkaan halukkaita liittymään tähän länsimaiden määrittelemään kaikille avoimeen sisäryhmään - heillä on oma sisäryhmänsä - umma. Katso myös aiempi kirjoitukseni.

Yleensäkään ihmiskunnan jako keskenään kilpaileviin ryhmiin ei ole kokonaan rationaalisesti toimivien ihmisten päätettävissä vaan ryhmät syntyvät jonkinlaisen evolutiivisen dynamiikan seurauksena. Ryhmäjako myös muuttuu jatkuvasti kyseisen dynamiikan seurauksena - esimerkkinä uskontokuntokuntien kehitys: Uskontokunnat syntyvät usein hyvin moraalisina, koherentteina ja suhteellisen egalitaristisina ryhminä (lahkoina), kasvavat sitten suuremmiksi kirkoiksi ja samalla usein maallistivat, muuttuvat hierarkkisiksi ja epätasa-arvoisiksi ja vähemmän koherenteiksi. Kun kirkko ei enää tarjoa vahvaa yhteisöllisyyttä, osa kirkon jäsenistä irtaantuu ja perustaa uuden lahkon.

Yrityskin on superorganismi ?

Collins Family Foundationin rahoittaa projektia Cultural Evolution in Business, jossa on mukana täällä useaan kertaan mainittu kulttuurintutkija Peter J. Richerson. Projektissa sovelletaan evolutiivista kulttuurintutkimusta yritysmaailmaan.

Richerson ja kumppanit kritisoivat varsin voimakkaasti rationaalisen valinnan teoriaa joka mallittaa ihmistä omaa etuaan (utiliteettiaan) maksimoivana toimijana - Homo Economicuksena. Rationaalisen valinnan teoriaa sovelletaan yritysmaailmassa usein niin että oletetaan jokaisen työntekijän ajavan yksinomaan omaa etuaan. Yrityksen ainoa mahdollisuus on erilaisilla palkitsemismenetelmillä - esimerkiksi optioilla - ohjata työntekijää toimimaan yrityksen edun mukaisesti.

Tosiasiassa työntekijän mallittaminen puhtaasti itsekkäänä toimijana kuvaa huonosti työntekijän toimintaa yrityksessä. Yleensä työntekijät eivät toimi kovinkaan itsekkäästi vaan tekevät yhteistyötä keskenään. Yhteistyön edellytyksenä on kuitenkin yhteisyyttä edistävä "moraalinen yritys". Jos yrityksen johto olettaa työntekijöiden olevan yksinomaan itsekkäitä ja jopa tukee tällaista itsekkyyttä, yritys saa mitä pyytää.

Tosiasiassa itsekkään toimijan metafoora kuvaa paljon paremmin simpansseja kuin ihmisiä. Ihminen on ultrasoosiaalinen eläin joka tekee (yleensä) yhteistyötä jos muutkin tekevät. Yhteistyön aktivoituminen vaatii kuitenkin että yritys tukee yhteistyötä - äärimmäisessä tapauksessa myös ns. kepillä. Jos ihmisyksilö todella olisi yhtä itsekäs kuin simpanssi ei keskisuurikaan yritys voisi toimia ollenkaan.

Ihminen ei muistuta sosiaalisena toimijana juurikaan lähimpiä sukulaisiaan vaan pikemmin ns. eusosiaalisia hyönteisiä eli muurahaisia ja mehiläisiä. Ihminen eroaa muurahaisista lähinnä siinä että ihmisten yhteistyö on ehdollista. Ihminen harjoittaa yhteistyötä jos hän elää "moraalisessa yhteisössä", eli yhteisössä joka tavalla tai toisella rankaisee yhteisten normien rikkojia, mutta toimii muuten melko itsekkäästi tai rajoittaa yhteistyön lähimpiin sukulaisiinsa ja ystäviinsä. Ihminen on toki aina sekä itsekäs että yhteisöllinen toimija mutta yhteistyön määrä vaihtelee voimakkaasti olosuhteista riippuen.

Yritykset maksavat kalliin hinnan elleivät ymmärrä ihmisen todellista luontoa vaan tarrautuvat rationaalisen valinnan teorian yksinkertaistettuun ihmiskuvaan. Kokeelliset taloustieteilijät ovatkin havainneet että rationaalisen valinnan teoriaa uskomaan ehdollistetut taloustieteilijät ovat keskimääräistä huonompia yhteistyön tekijöitä kuin muut ihmiset.

Uusklassiset ekonomistit uskovat että taloudellinen yhteisö toimii parhaiten kun yksilöt toimivat itsekkäästi mutta "markkinoiden näkymätön käsi" ohjaa yhteisön kuitenkin parhaaseen kokonaistuloksen. Richerson ja kumppanit puhuvat markkinoiden näkymättömän käden sijasta moraalisesta näkymättömästä kädestä, joka ohjaa yrityksen työntekijät yhteistyöhön yrityksen parhaaksi. Tuota kättä ei saa antaa kenenkään individualistisuuden ihannoijan tai virheellisen ihmiskuvan viljelijän katkaista. Parhaimmassa tapauksessa yritys onkin superorganismi joka toimii koordinoidusti yhteisen päämäärän hyväksi:

Yritykset, kuten mitkä tahansa keskisuuret ihmisyhteisöt, ovat superorganismeja jotka ovat monella tavalla samanlaisia kuin heimot joissa esi-isämmme elivät.

Nämä ajatukset pätevät tietysti soveltaen yritysten ohella myös yhteiskuntaan - ja taloustieteen ohella sosiaalitieteisiin - mutta siitä toisella kertaa. Sosiaalitieteiden ongelma ei ole niinkään sokea usko ihmisen itsekkyyteen vaan sokea usko ihmisen hyvyyteen - hyvyyteen jonka voi rikkoa vain vaikea lapsuus, kolonialismi tms.

Yhteisö on organismi

Yksilö on geenien muodostama yhteisö sanoo David Sloan Wilson kirjassaan Darwin's Cathedral. Yhteisöä kutsutaan organismiksi koska geenit eivät useimmissa tilanteissa ole itsenäisiä aktoreita vaan osallistuvat yhdessä yksilön rakentamiseen. Syy geenien yhteistoimintaan on siinä että geenit lisääntyvät yhdessä (joukkona). Meioosi takaa sen että useimmissa tapauksissa yksilön jokaisella geenillä on aivan yhtä suuri mahdollisuus lisääntyä (kopioitua).

Joissain harvinaisissa tapauksissa (meiotic drift) geenit toimivat vastoin yhteistä etua ja lisääntyvät toistensa kustannuksella.

Wilsonin mukaan myös ihmisyhteisö tai muurahaisyhteisö voi toimia organismina. Hän käyttää termiä superorganismi. Ihmisyhteisö tai muurahaisyhteisö on harvoin samassa määrin organistinen ("yhtä köyttä -yhdistys") kuin yksilö mutta ihmis- ja muurahaisyhteisöllä on meioosia vastaavia keinoja vahvistaa yhteistyötä:

Muurahaisten yhteistoiminta perustuu siihen että kaikki muurahaiskeon yksilöt ovat sukua keskenään - työläiset ovat tyypillisesti saman kuningattaren tyttäriä ja siis sisaria keskenään. Kiitos muurahaisten erikoisen lisääntymismekanismin (haplodiploidi) työläiset ovat jopa enemmän sukua keskenään kuin muitten suvullisesti lisääntyvien eläinten sisarukset.

Ihmisyhteisön yhteistyö voi myös perustua sukulaisuuteen (perhe) tai vastavuoroisuuteen (ystävyys). Suurten ihmisyhteisöjen yhteistoiminta perustuu kuitenkin lähinnä yhteisiin arvoihin, yhteiseen moraaliin ja yhteisiin normeihin. Oleellista on myös että yhteisten normien rikkojia rangaistaan. Normien rikkomisen rankaiseminen voi perustua esimerkiksi siihen että muut yksilöt panettelevat normien rikkojaa tai yhteisön erikoistunut rankaisuinstituutio (poliisi, papisto) rankaisee syyllistä. Usein myös pelko jumalallisesta rangaistuksesta (helvetin tuli) estää ihmistä toimimasta yhteisön normeja vastaan.

Tapoja luoda organistinen yhteisö on monia - ja tapoja miten yhteisöllisyys rapautuu samoin. Mutta jos otamme vakavasti Wilson ajatuksen yhteisön organistisesta luonteesta, pääsemme kokeilemaan mielenkiintoisia ajatusleikkejä:

Tähän mennessä kysymystä "Onko kirkko erotettava valtiosta" on pidetty poliittisena kysymyksenä josta eri ihmisillä on erilaisia subjektiivisia käsityksiä. Kun samaa kysymystä tarkastellaan organistisen yhteisön näkökulmasta kysymys muuttuu objektiiviseksi: Lisääkö vai vähentääkö kirkon erottaminen valtiosta yhteisö-organismin terveyttä vai ei.

Samoin kysymys hyvinvointiyhteiskunnasta muuttuu objektiiviseksi: Miten köyhäinapu on hoidettava jotta yhteisö-organismin terveys kehittyy. Parantaako yleinen maanpuolustus yhteisöorganismin terveyttä vai ei ? Entä parantaako maahanmuutto yhteisö-organismin terveyttä vai ei ?

En halua vastata kaikkiin kysymyksiin itse mutta arvaisin että esimerkiksi islamilaisten maahanuutto laskee yhteisö-organismin terveyttä koska yhteisön sisäinen yhtenäisyys laskee. Yhteisö-organismin terveys kärsii.

No summa summarum vaikka organismi paradigma ei ole ainoa tapa tarkastella yhteisöä, suosittelen että miettisimme esimerkiksi suomalaista yhteiskuntaa myös organistisesta näkökulmasta. "Yksilö on kaiken keskipiste"-ajattelu on viimeiset vuosikymmenet monopolisoinut keskustelua. "Yhteisö on organismi"-ajattelun tuominen mukaan keskusteluun syventää asioitten ymmärtämistä.

Käytän sanaa yhteisön terveys yllä sitä määritelemättä. Mutta tarkoitan sillä onnellisutta, elämän laatua ja pitkää ikää.

Oppikaamme juutalaisten kohtalosta

Puolan juutalainen psykologi Henri Tajfel menetti monen muun uskonveljensä tavoin koko perheensä toisen maailmansodan aikana. Hän ei kuitenkaan antanut periksi vaan loi sosiaalisen identiteetin teorian ymmärtääkseen tapahtunutta.

Sosiaalisen identiteetin teoria loi pohjan realistiselle ja kiihkottomalle sisäryhmä/ulkoryhmä-dynamiikan ymmärtämiselle. Tajfel kuvasi miten ihmisillä on tapana kategorisoida toiset ihmiset - ja itsensä - kuuluvaksi erilaisiin ryhmiin eli antaa ihmisille sosiaalinen identiteetti. Sosiaalinen identiteetti voi olla esimerkiksi saksalainen, mustalainen tai juutalainen. Sosiaalisella identiteetillä on oleellinen merkitys ihmisen oman arvon tunteelle. Ihminen vertaa omaa ryhmäänsä (sisäryhmää) muihin ryhmiin (ulkoryhmiin). Sisäryhmä nähdään tavalla tai toisella paremmaksi kuin ulkoryhmä.

Suomennan wikipedian artikelia vapaasti:

Identiteetti ei ole jotakin mikä pakotetaan ihmiselle. Se on todellista ja oleellinen osa persoonaamme.

On oleellista tajuta että sisäryhmä on se ryhmä johon identifioidumme ja ulkoryhmä se ryhmä jota vastaan identifioidumme. Miellämme olevamme jollain tavalla samankaltaisia kuin sisäryhmän jäsenet ja erilaisia kuin ulkoryhmän jäsenet.

Äärimmäisessä tapauksessa - väkivaltaisesssa konfliktissa - ulkoryhmän jäsenet nähdään keskenään identtisinä ja täysin erilaisina kuin sisäryhmän jäsenet - näin siinä määrin että ulkoryhmän jäsenet ansaitsevat kuolla. Mutta tässä ei ole kyse mistään psykologisesta persoonallisuushäiriöstä vaan rationaalisesta käyttäytymisestä.

Joissakin tilanteissa ajattelemme itsemme ensi sijassa ryhmän jäseniksi ja jossain toisissa tilanteissa ensi sijassa yksilöiksi. Tämä vaihtelee tilanteesta riippuen. Mutta sekä sosiaalinen identiteetti että persoonallinen identiteetti ovat oleellinen osa käsitystämme itsestä.

Mitä vaikeampaan konfliktiin ryhmä joutuu sitä voimakkaammin ryhmän jäsenet identifiotuvat sosiaalisesti persoonallisen identiteetin kustannuksella. Sitä enemmän ihmiset myös demonisoivat vihollisen (ulkoryhmän jäsenet). Demonisoiminen ei ole fanaattisuutta tai henkistä typeryyttä - päinvastoin se on väistämätöntä taistelun voittamisen kannalta.

Tajfelin "tarve" kehittää sosiaalisen identiteetin teoria liittyi siis häneen haluunsa ymmärtää miten oli mahdollista että Saksan kansa sai yhtäkkiä päähänsä hävittää kaikki Tajfelin sukulaiset. Meidän tarpeemme ymmärtää asiaa voi olla esimerkiksi halu käsittää Ruandan kansanmurhaa tai Bosnian muslimien kansanmurhaa.

Itse haluan ymmärtää sosiaalista identiteettiteoria käsittääkseni miten me suomalaiset voimme varautua jo alkaneeseen kulttuurien väliseen taisteluun länsimaisuuden ja islamin välillä. Tällöin en näe länsimaisuutta pelkästään jonkinlaisena aatteena - esim. valistuksen perinteenä - vaan tarkoitan länsimaisuudella ja suomalaisuudella nimenomaan länsimaisia ja suomalaisia ihmisiä - meidän sisäryhmäämme. En näe että taistelemme ensi sijassa valistuksen puolesta vaan taistelemme nimenomaan länsimaisen ja suomalaisen sisäryhmän puolesta islamilaista ulkoryhmää vastaan. Taistelu ei ole kahden aatteen vaan kahden fyysisen "heimon" välinen taistelu.

Meidän on mm. tässä taistelutilanteessa ymmärrettävä miten suomalaiset saadaan (emootion tasolla) ymmärtämään että konflikti on niin paha, että meidän on identifioiduttava ensi sijassa sosiaalisesti sen sijaan että identifioituisimme vain yksilöinä, ja että meidän on kyettävä (emootion tasolla) demonisoimaan ulkoryhmä eli näkemään muslimit vihollisinamme.

Tässä taistelussa ne ihmiset jotka yrittävät määritellä länsimaisuuden pelkkänä yleishumaanisuutena toimivat objektiivisesti omaa ryhmäänsä vastaan.

Etnisen diversiteetin tutkimus

Laiva on täynnä -blogi kertoo miten professori Robert Putnamin tutkimus maalaa etnisestä diversiteetistä kolkon kuvan:

Harvardin yliopiston professori Robert Putnam - eräs maailman vaikutusvaltaisimmista politiikan tutkijoista - paljastaa tutkimuksessaan etnisen diversiteetin yhteiskuntaa syövyttävän, kolkon vaikutuksen. Mitä voimakkaampi etninen diversiteetti yhteisössä vallitsee, sen vähemmän yhteistön jäsenet muihin luottavat, tutkimus toteaa.

Yritysten managereille koulutusta antavat "management schoolit" ovat tienneet ongelman myös jo jonkin aikaa: Etninen diversiteetti on tiettyyn rajaan asti hyvä. Jos esimerkiksi 100:n suomalaisen joukossa on 10 ulkomaalaista työntekijää yrityksen toimintakyky usein paranee koska erilaiset näkemykset tulevat paremmin esiin. Mutta diversiteetin kasvaessa yrityksen toimintakyky laskee.

Yhteiskuntatieteilijät ovat usein paljon haluttomampia kuin mikrotaloustieteilijät edes tutkimaan etnisen diversiteetin tai ns. monikultturismin etuja ja haittoja objektiivisesti. Tällaiset aiheet ovat yhteiskuntatieteiljöille usein tabuja.

Evolutiivinen yhteiskuntatieteilijä Heikki Sarmaja antoi Yhteiskuntapolitiikka-lehden numerossa 4/2006 (artikkelissa Kärsimys ja syntien sovitus) hyvän selityksen tälle yhteiskuntatieteilijöiden haluttomuudelle tarttua tiettyihin aiheisiin. Harmaja puhui tosin sen tutkimisesta miten rankaisut vaikuttavat rikosten määrään, mutta selitys on sovellettavissa monikultturismin etujen ja haittojen tutkimiseen:

Vastaus löytyy siitä, että kulttuurissamme on suuri joukko ihmisiä, jotka hyväksyvät tietynlaisen maailmasta irrallaan olevan pyhyyden ja hurskauden. Monet hyväksyvät ajatuksen erityisestä kulttuurisesta säädystä, jolle henkilökohtainen osallistuminen väkivaltaan, kärsimyksen aiheuttamiseen, verenvuodatukseen, rankaisemiseen tai sotaan on sopimatonta. Vastaava ilmiö tunnetaan monista muista kulttuureista: Intiassa on bramiinikasti, on buddhalaisia munkkeja jne. Eurooppalaisen perinteen piirissä on hengellinen sääty ollut tällainen yhteisen rangaistuksen vapaamatkustaja. Nykyisin tämän hurskaan säädyn perinnettä jatkamme, papiston ohella, paljolti me – sosiaalitieteilijöiden ammattikunta.

Sosiaalitieteilijät uskovat pyhyydessään siihen että etniset ongelmat ovat ratkeavia eivätkä väistämättömiä kuten epäpyhä pragmaattinen taloustieteilijä. Sosiaalitieteilijöiden ei sovikaan liata käsiään etsimällä konfliktien syitä esimerkiksi ihmiskunnan evoluutisesta menneisyydestä ja todeta ne näin ollen luonnollisiksi ja väistämättömiksi. Sen sijaan he toteavat hengellisen säädyn parhaitten perinteitten mukaan konfliktit ihmisen typeryydeksi eli siis synniksi.

Hienoa että Putnam on tehnyt poikkeuksen ja ollut valmis tonkimaan totuutta. Hänkin on kuitenkin pakotettu lausumaan tutkimuksen lopussa "hengellisen säädyn" virallisen loitsun:

Professori Putnam kuitenkin painotti, että maahanmuutto merkittävissä määrin hyödyttää sekä maahanmuuton lähettäviä sekä vastaanottavia päitä. Lisäksi hänen mukaansa sellaiset trendit, jotka on sosiaalisesti rakennettu (trends that have been socially constructed), voidaan myös sosiaalisesti uudelleenrakentaa (can be socially reconstructed).

Putnam siis väittää - tai on ainakin väittävinään - että epäluottamus muita ryhmiä (ulkoryhmiä) kohtaan on sosiaalisesti konstruoitu. On kuitenkin syytä suhtatutua väitteeseen hyvin varauksellisesti. Kuten jo aiemmin kerroin

Antropologit Robert Boyd ja Peter Richerson arvelevat että ihmisellä on synnynnäinen (biologinen) tendenssi jakaa ihmiskunta kahteen osaan - ulkoryhmään (muut) ja sisäryhmään (me). Sisäryhmän jäseniä kohtaan toteutetaan erilaista moraalia kuin ulkoryhmän jäseniä kohtaan.

On siis varsin todennäköistä että ihminen mieltää ulkoryhmän jäsenet vähemmän luotettaviksi kuin sisäryhmän jäsenet ja kokee näin lukuisten ulkoryhmän jäsenten läsnäolon uhkaavaksi.

Yhteisöllisyys ja yksilöllisyys

Psykologisen hedonismin mukaan ihmisen elämä on hänen oman onnellisuutensa maksimontia. Taloustieteen ajatus Homo Economicuksesta perustuu psykologiseen hedonismiin - ihminen on taloustieteen mukaan omaa etuaan (utiliteettiaan) maksimoiva toimija. Antiikin filosofi Protagoras totesi saman hieman sivistyneemmin: yksilö on kaiken mitta.

Lännessä on tällä hetkellä varsin vahva usko yksilöllisyyden voimaan ja psykologiseen hedonismiin. Alistuminen yhteisölle on länsimaisen ihmisen mielestä vaarallista ja naurettavaa - sanalla sanoen henkistä laiskuutta ja pelkuruutta. 1900-luvulla tapahtunut natsismin ja kommunismin romahtaminen ja henkinen vararikko on vahvistanut länsimaista uskoa yksilöllisyyteen. Islamin - varsinkin shiialaisuuden ja palestiinalaisten ääriliikkeiden kuten Hamasin - kannattajien uhrautuminen aatteelle nähdään pelottavana tai naurettavana.

Lännessäkin monet uskonnolliset yhteisöt vaativat yksilöä alistumaan yhteisölle tai Jumalalle. Juutalaisia evolutiivisestä näkökulmasta tutkineen Kewin MacDonaldin mukaan Jumala onkin todellisuudessa vain jonkinlainen yhteisön personifikaatio.

Hutteriittien ajatuksena on ollut luoda yhteisö jossa yksilöt oman etunsa unohtaen toimisivat mehiläisten tapaan. Hutteriittien alistuminen (Gelassenheit) yhteisölle (Bruderhof) on luonut tehokkaasti toimivan ja nopeasti leviävän yhteisön. Yhteisön rakentaminen on tapahtunut kovalla kurilla mutta ilman väkivaltaa ja ilman vihanpitoa ulkoryhmiä (vääräuskoisia) kohtaan.

Maallisisista länsimaisista ideologioista natsismi vei yhteisöllisyyden - ainakin sanoissa - äärimmilleen. Natsit lainasivat Saksan konservatiiviselta vallankumoukselta (Martin Heidegger, Hannah Arendt) käsitteen Volksgemeinschaft.

Natsit käsittivät kansankokonaisuuden jonkinlaiseksi superorganismiksi jolle yksilön tahto oli täysin alisteinen. Natsien pyrkimyksenä oli kansan täydellinen yhdenmukaistaminen (Gleichschaltung). Natsien suhtautuminen ulkorymiin (ei-arjalaisiin) oli hyvin negatiivinen - juutalaiset ja mustalaiset oli määrä tuhota osana lopullista ratkaisua (Entlösung).

Äärimmäinen yhteisöllisyys näkee siis yksilön vain kansankehon tai seurakunnan jäsenenä ilman mitään itsenäistä roolia. Kaikki yksilöllisyys on pahasta - ihmisen on pyrittävä täydelliseen alistumiseen.

Evoluutiopsykologi David Sloan Wilsonin ja filosofi Elliot Soberin mukaan lännessä on tieteessä pitkään ollut vallalla ns. individualistinen metodologia - esimerkkinä juuri taloustieteen ajatus Homo Economicuksesta. Mutta nyttemmin biologiassa ja taloustieeteessä on yhä selkeämmin alettu ymmärtää että psykologinen hedonismi on samalla tavalla rajoittunut malli ihmisen käyttäytymisen ymmärtämiseksi kuin ajatus ihmisestä kansankehon osana. Ihminen on sekä yhteisöllinen että yksilöllinen eläin ja toimija.

Darwinistinen konservatiivi pyrkii ymmärtämään ihmistä ja ihmiskuntaa voidakseen kehittää maailmasta mahdollisimman hyvän paikan elää. Hän arvostaa sekä yksilöllisyyttä että yhteisöllisyyttä mutta valikoi viisaan puutarhurin tavoin mitä "kukkia" hoitaa ja mitä yrittää hävittää. Kaikki yhteisöllisyys ei ole rakentavaa mutta esim. uskonnon hävittäminen on sama kuin jos puutarhuri rikkiruohoista eroon päästäkseen tappaisi kaikki kukat puutarhastaan.

Länsimaisen ja suomalaisen kulttuurin voima on tähän saakka ollut sekä yhteisöllisyydessä että yksilöllisyydessä. Jotkut fanaatikot ovat kastroimassa tätä länsimaisuuden rikkautta leimaamalla esimerkiksi kaiken uskonnollisuuden pahaksi, koska uskontoon kuuluu alistuminen Jumalan tahtoon. Jotkut hyvintahtoiset henkiset kastraatit ovat vesittämässä yhteisöllisiä rituaaleja (esim. asevelvollisuus) olemattomiin - unohtaen sen luonnonlain että negatiivisilla ja ahdistavilla rituaaleilla on ryhmäkoheesiota kasvattava vaikutus.

Toisaalta länsimaisuutta uhkaa myös yltiöyhteisölliset ja lännelle vihamieliset ideologiat kuten islam. Kun kohtaamme islamin ja puolustamme länsimaisia yksilönvapauksia, meidän on kuitenkin ymmärrettävä selkeästi sisäryhmä- ja ulkoryhmäjako sen sijaan että puolustaisimme länttä vain osana yleisinhimillistä taistelua sananvapauden ja valistuksen puolesta. Sanalla sanoen meidän on kirkastettava viholliskuva jos aiomme jo alkaneessa kulttuurien taistelussa pärjätä. Vihollisen käsitteen ymmärtäminen vaatii jo sekin yhteisöllisyden (sisäryhmän ja ulkoryhmän käsitteiden) ymmärtämistä.

On myös muistetava saksalaisen oikeusoppineen viisaus että vihollinen ei ole välttämättä moraalisesti meitä huonompi - vihollinen on se jota vastaan me taistelemme. Voimme esittää vihollisen meitä moraalisesti huonommaksi osana vihollisen demonisointia mutta vihollisen pahuus on tällöin nähtävä lähinnä käytännöllisenä tietona.

Skeptikoista ja amisheista ja käytännöllisestä tiedosta

Skeptikot tekevät usein hyvää työtä uskonnon ylilyöntien ja erilaisten pseudotieteellisten uskomusten kuten freudilaisuuden ja homeopatian horjuttamiseksi. Kuitenkin skeptikot samalla syyllistyvät itse jonkinlaiseen tieteellisyyden ylilyöntiin. Elämä onkin skeptikoille tavallaan tieteen jatkumo.

Skeptikoille - vapaa-ajattelijoista puhumattakaan - on selvää että uskonto on haitallista eikä sitä mihinkään tarvita. Mieleen tulee viktoriaanisen ajan suhtautuminen seksiin. Niin kuin seksi oli viktoriaanisen ajan englantilaisille kauhistus - ainakin julkinen seksistä puhuminen - niin tuntuu uskonto olevan skeptikoille ja vapaa-ajattelijoille vastaavanlainen kauhistus.

Seksiä tarvitaan lasten hankintaan, seksi on parhaimmillaan kivaa ja piristävää ja seksi voi vahvistaa parisuhdetta. Monen uskontotieteilijän mielestä myös uskonnolla on selkeä funktio. Uskonnon funktio on ylläpitää ryhmäkoheesiota. Evolutiivisessa mielessä uskonto on todennäköisesti ns. ryhmätason adaptaatio.

Seksiä voidaan käyttää hyvään ja pahaan ja niin voidaan uskontoakin. Uskonnon ylilyöntejä on tässä turha toistella.

On tosiaankin selvää kokeellista näyttöä siitä että uskonnolla on tärkeä rooli ryhmäkoheesion ylläpidossa. Israelin kibbutsien jouduttua 80-luvulla taloudellisiin vaikeuksiin, uskonnolliset kibbutsit selviytyvät ja säilyttivät yhteisöllisyytensä mutta muut kibbutsit joutuivat siirtymään yksityisomistukseen. Uskonnon on todetuu lisäävän ryhmän jäsenten keskinäistä luottamusta.

Uskonnolliset ihmiset saavat keskimäärin selvästi enemmän lapsia kuin maallistuneet. Esimerkkinä vaikka amishit ja hutteriitit, joiten syntyvyys on tähän päivään saakka ollut noin 9 lasta per hedelmällisyysikäinen nainen. Hutteriitit ja amishit ovat myös hyvä esimerkki uskonnon vaikutuksesta ryhmäkoheesioon. Yhteistyöllä he ovat kyenneet saamaan maataloudessa hyvää taloudellista tulosta - amishien tapauksessa siitäkin huolimatta että amishit kieltäytyvät lähes kaikista uudenaikaisista maataloustyökaluista.

Taistellessaan rationalismin puolesta uskontoa vastaan skeptikot ovat mukana kastroimassa länsimaista kulttuuria sosiaalisesti. Syntyvyyden lasku on vain yksi ongelma. Yhteisöllisyyden väheneminen on toinen: Länsimainen ihminen on menettänyt kristillisen ja eurooppalaisen identiteettinsä ja näkee itsensä vain osana suurta ihmiskuntaa. Tällainen sinisilmäinen yleishumaani ajattelu estää eurooppalaisia ymmärtämästä että maahanmuutto - varsinkin islamilainen ja negroidinen maahanmuutto - on tuhoamassa länsimaisuuden.

Uskontotieteilijä DS Wilson ratkaisee näennäisen uskonnon ja tieteen välisen ristiriidan hienosti kirjassaan Darwin's Cathedral. DS Wilsonin mukaan on olemassa kahdenlaista tietoa:

a) akateemista tietoa ja akateemisen tiedon soveltamista. Akateemisen tiedon arvo määräytyy sen mukaan kuinka hyvin akateemisilla tiedoilla (teorioilla) voidaan selittää luonnon ilmiöitä ja ennustaa uusia (hypoteettis-deduduktiivinen kriteeri). Esimerkkinä tällaisesta tiedosta on painovoimateoria.

b) käytännöllistä tietoa. Käytännöllisen tiedon arvo määräytyy nähdäkseni sen mukaan kuinka hyvin ko. tieto parantaa sen omaksuneen yksilön tai yhteisön kelpoisuutta. Esimerkkinä tällaisesta "tiedosta" on Jumala olemassaolo.

Se halutaanko jälkimmäistä kutsua tiedoksi vai miksi on tietysti terminologiakysymys.

Skeptikot - vaikka Richard Dawkins - ajattelevat että elämä on jonkinlainen yliopiston laajentuma ja kaikki tieto on akateemista tietoa. Kreationistit taas ajattelevat että tiede on alisteista uskonnolle. Wilsonin näkökulmasta molemmat ovat väärässä.

Sisäryhmä ja ulkoryhmä

Evoluuutiopsykologian perushavaintoja on että ihmisen mieli muodostuu funktionaalisista moduuleista. Esimerkkejä moduuleista ovat kielimoduuli ja "cheat detection" moduuli. Kielimoduulilla tarkoitetaan, että jokaisella ihmisellä on ns. synnynnäinen kielentaju (Chomskyn generatiivinen kielioppi). Generatiivinen kielioppi määrää yleiset kielen algoritmiset periaatteet, jonka parametrit määräytyvät kultturellisesti kun ihminen oppii puhumaan äidinkieltään.

Antropologit Robert Boyd ja Peter Richerson arvelevat että ihmisellä on myös ryhmäjakomoduuli (algoritmiset periaatteet) joka jakaa ihmiskunnan kahteen osaan - ulkoryhmään (muut) ja sisäryhmään (me). Sisäryhmän jäseniä kohtaan toteutetaan erilaista moraalia kuin ulkoryhmän jäseniä kohtaan. Sisäryhmän jäseniä kohdellaan enemmän tai vähemmän veljinä, ulkoryhmän jäseniä vihollisina. Se miten sisäryhmä ja ulkoryhmä määritellään ovat kulttuurisia parametreja, jotka vaihtelevat ajankohdasta ja paikasta riippuen. Jako voi olla vaikkapa mustalaiset ja valkolaiset tai kristityt ja saatanan lapset.

Länsimaissa on viime aikoina ilmennyt halua kelpuuttaa koko ihmiskunta osaksi samaa sisäryhmää - ja määritellä näin ulkoryhmä tyhjäksi. Ongelma on että kaikki eivät tätä määritelmää hyväksy. Osama bin Laden jakaa ihmiskunnan muslimeihin ja ei-uskoviiin. Islamilainen määritelmä ihmisten jaosta ulkoryhmään ja sisäryhmään on toki hieman hienostuneempi: umma voi sisältää myös muitakin kuin muslimeja - ns. kirjankansaa eli juutalaisia ja kristittyjä - mutta kirjankansan on alistuttava ummassa toisen luokan kansalaisiksi, dhimmeiksi.

Useilla länsimaalaisilla tuntuu olevan suuria vaikeuksia ymmärtää sitä että länsimainen käsitys ihmiskunnan ykseydestä ei ole yleisesti hyväksytty. Boyd ja Richerson ottavat Bosnian muslimit esimerkiksi vastaavanlaisesta ymmärtämättömästä ryhmästä. Muslimit elivät 1980-luvulla onnistuneesti rinnakkain muitten Bosnian kansallisuuksien kanssa. Bosnian muslimit olivat voimakkaasti maallistuneet ja heillä oli varsin samanlainen kosmopoliittinen ajattelutapa ihmiskunnan ykseydestä kuin monella länsimaisella. Bosnian muslimeilla oli varsin heikko ryhmidentiteetti eli heikko käsitys jaosta meihin ja muihin. Bosnian serbi- ja kroaattiväestö kuitenkin ajattelivat toisella tavalla. Näille ryhmille jako sisäryhmään ja ulkoryhmään oli selkeämpi. Bosnian muslimit yllätettiin kun sekä serbit että kroaatit ryhtyvät kansanmurhaan muslimeja kohtaan. 1990-luvun tapahtumat ovat karsealla tavalla opettaneet Bosnian muslimeille ryhmäidentiteetin merkityksen. Jugoslavian ajan epämääräinen ajatus "muslimikansallisuudesta" onkin korvautunut selkemmällä bosnjakki-identiteetillä.

Todennäköistä on että Länsi-Eurooppa tulee kokemaan samanlaisen opetuksen.

Rituaalit ja kansankokonaisuus

Sata vuotta antropologit - mm. antropologian isä Emile Durkheim - ovat ymmärtäneet rituaalien - mm. initiaatiorituaalien - merkityksen heimoja, kansoja ja uskontokuntia ylläpitävänä voimana:

Durkheim tuli tutkimuksessaan siihen tulokseen, että uskonto on jotain aivan läpikotaisin sosiaalista. Uskonto on sosiaalista jopa niin pitkälle, että sen varsinainen funktio on vain heijastaa symbolisesti yhteisöä itseään, luoda yhteisön yhteenkuuluvuuden tunnetta ja ylläpitää "me-henkeä" yhteisön jäsenten välillä. Uskonnon avulla luodaan kollektiivisia eli yhteisesti jaettuja representaatioita, joiden avulla ja välityksellä yhteisön jäsenet sitoutuvat samaan käsitykseen todellisuudesta. Yhteinen kosmologia eli käsitys maailman todellisesta luonteesta sitoo käsityksen omaavat moraaliseksi yhteisöksi. Yhteistä kosmologiaa ilmaistaan ja vahvistetaan myyttien ja rituaalien avulla. [Lisäys 2016, lähde: http://www.helsinki.fi/teol/kurssit/usk/03b_durkheim.shtml]

Mitä ahdistavampia rituaalit ovat sitä vahvempi on rituaaleista saatava hyöty. Mitä useammin heimo joutuu sotimaan sitä ahdistavampia rituaaleja heimo käyttää.

Esimerkiksi apashit pakottivat nuorukaisensa jääkylmään veteen osana initiaatioriittiä. Adolf Hitler kehitti ajatuksen jatkuvasta sodasta slaaveja vastaan. Jokaiselle saksalaisnuorukaiselle tarjoutuisi näin mahdollisuus suorittaa initiaatioriitti itärintamalla. Hitler ymmärsi ilmeisesti rituaalien merkityksen kansakunnan koheesiota ylläpitävänä voimana.

Shiiamuslimit ruoskivat massarituaaleissaan itseään. Lisäksi jokainen shiiamuslimimies suggeroidaan lapsesta saakka syyllisyyden ja surun tunteeseen siitä että hän ei henkilökohtaisesti saanut olla mukana Karbalan taistelussa jossa shiiauskonnon kolmas imaami Husayn ibn Ali kaatui marttyyrinä taistellessaan sunneja vastaan. Nämä negatiiviset rituaalit ja tunteet todennäköisesti ylläpitävät shiiojen vahvaa ryhmäkoheesiota.

Libanonissa, Iranissa ja Irakissa shiiat ovatkin jo osoittaneet mikä on Lähi-Idän tulevaisuus - yhä useampi valtio siirtyy shiiahallintoon. Aseina shiioilla on korkea syntyvyys, alistuminen uskonnolliselle johdolle ja kuoleman halveksunta. Irakilaiset sunnit voivat räjäyttää shiiamoskeijoita ja shiiaperheitä, mutta shiiat eivät siitä juuri tutise.

Euroopassa rituaalien ja yhteisten arvojen merkitys kansakunnan koheesion eli yhtenäisyyden parantamisessa on täysin hukassa. Suomeenkin on levinnyt ajatus että kansakunnan yhtenäisyys on pelkästään negatiivinen asia. Sen sijaan monikultturismi ja moniarvoisuus on muka pelkästään positiivinen asia. Se tosiseikka että monikulttuurisuus lisää terrorismia joko kielletään, tai todetaan vain ylimielisesti ettei "lintukotoon ole paluuuta".

Pitäisi ymmärtää että ei ole kyseessä joko-tai-tilanne. Tietty yhteisten arvojen olemassaolo on täysin välttämätöntä valtion säilymiseksi itsenäisenä ja demokraattisena. Kutsuttakoon tätä kansankokonaisuuden aatteeksi. Käytän termiä tietoisena siitä että suomalainen äärioikeisto käytti termiä 30-luvulla tarkoittamaan ajatusta yhdestä kansasta, yhdestä kielestä ja yhdestä mielestä. Tarkoituksenani ei ole ajaa tällaista tulkintaa, vaan löytää kompromissi individualismin ja kollektiivisuuden välillä.

Naisten kaipuu takaisin patriarkaattiin

Englantilaisen Warwickin yliopiston taloustieteen professori Andrew Oswald on tehnyt vuosikymmeniä tutkimuksia onnellisuudesta. Oswald on havainnut erityisesti valkoihoisten naisten onnellisuuden laskeneen voimakkaasti. Mustien naisten ja miesten onnellisuus on noussut selvästi, valkoisten miesten onnellisuus on hieman laskenut. Tutkimus on tehty Yhdysvalloissa.

Kadulla kävellessä on Helsingissäkin vaikea olla havaitsematta miten suuri osa naisista on ns. naama nurinpäin. Agressiivinen ja päättäväinen ilme kasvoilla, reppu selässä, tupakka suussa, naisellisuus hukassa. Selvää on että heikosti menee kaikesta tekovahvuudesta huolimatta.

Suomalaiset naiset ovat yhä useammin alkoholisoituneita ja lasten huostaanotot lisääntyvät. Avioerot lisääntyvät myös. Vaikka naiset avioeron sattuessa sosiaalivirkailijoiden tuella yleensä onnistuvat saamaan lasten huoltajuuden käytännössä itselleen, yksihuoltajan elämä on raskasta ja yksinäistä. Suomalaisten miesten halu sitoutua avioliittoon ja varsinkin lapsiin laskee koska yhteiskunta on tehnyt miehistä toisen luokan vanhempia: Avioeron sattuessa on lähinnä naisen hyvästä tahdosta kiinni saako isä tavata lapsiaan vai ei.

Miesten heikosta halusta sitoutua perheeseen kärsii lopputulemassa eniten juuri naiset. Nykynaisten tilanne alkaa muistuttaa naisten asemaa Rooman valtakunnassa. Ratkaisukin saattaa lopputulemassa olla sama - luopuminen feminismistä ja näennäisestä tasa-arvosta ja vahvuudesta sekä paluu perinteisempään, yhteisöllisempään, patriarkaattisempaan ja turvallisempaan elämäntapaan.

Mutta mistä yhteisöllisyys ja turvallisuus löytyy nykynaiselle ? Kun naiset ovat ensin pitkälti itse rikkoneet välinsä perinteisiin arvoihin ja instituutioihin, heidän on nyt omasta mielestään etsittävä turvaa jostakin muualta. Paluu vanhaan kristilliseen naiskuvaan on naisille vaikeaa. Löytyykö turvallisuus ja yhteisöllisyys siis ehkä islamista ? Onko naisten laaja tuki monikultturismille - 70% Norjan äärivasemmiston kannattajista on naisia - juuri sitä: kaipuusta takaisin patriarkaattiin. Samaa paluuta patriarkaattiin on suomalaisten naisten ihastus naispappeutta vastustavaan ortodoksisuuteen.

Lukekaapa Fjordmanin loistava artikkeli Bruessel Journalista.

Monikulttuurisuus lisää uskonnollista terrorismia

Evolutiiviset uskontotieteilijät Richard Sosis ja Candace Alcorta arvelevat että monikulttuurisuus lisää uskonnollista fundamentalismia ja sitä myötä uskonnollista terrorismia. Koska läntiset yhteiskunnat sallivat asukkailtaan hyvin erilaisia arvoja ja normeja, yhteiskuntaan syntyy helposti alakulttuureja joitten normit vaihtelevat voimakkaastikin keskenään. Ryhmät joutuvat kilpailutilanteeseen keskenään - ryhmäkoheesion ylläpito muodostuu tärkeäksi varsinkin ns. suljettujen ryhmien tapauksessa. Suljettuja ryhmiä ovat esimerkiksi Jehovan todistajat, vanhoillislestadiolaiset ja muslimit. Ryhmäkoheesiota ylläpidetään tyypillisesti eriytymällä mahdollisimman voimakkaasti valtakulttuurista ja muista suljetuista ryhmistä. 

...somewhat paradoxically, the multicultural openness of Western societies may also contribute to fundamentalist trends. While the celebration of multiculturalism has yet to embrace aggressive fundamentalism, in societies where group differences are tolerated and even encouraged, maintenance of in-group cohesion requires that groups increase their distinctiveness in order to preserve the relative costliness of the group’s previous bans and badges. Thus, multiculturalism may actually initiate movements toward fundamentalism, even while vehemently rejecting fundamentalism’s message of possessing life’s only true path. Notably, Juergensmeyer (2002) observes that one of the universal features of religious terrorists is a strong rejection of Western multiculturalism.

Antropologit ovat jo Durkheimista alkaen havainneet että rituaalit ovat oleellinen osa ryhmäkoheesion ylläpitoa. Mitä ahdistavampia esimerkiksi nuorten miesten initiaatioriitit ovat sitä paremmin ne tukevat yksilön sitoutumista ryhmän normeihin ja päämääriin. Evoluutioteoreetikot puhuvat kalliista signaalista: Osallistuessaan ahdistavaan riittiin yksilö osoittaa (signaloi) kykynsä ja halunsa sitoutua ryhmän päämääriin - esimerkiksi hyökkäykseen naapuriheimoa vastaan. Antropologit ovat myös huomanneet että mitä vaikeammissa oloissa heimo elää - mitä useammin se esimerkiksi joutuu sotimaan - sitä ahdistavampia rituaalit ovat. Ahdistavat rituaalit kertovat rehellisemmin kuin vähemmän ahdistavat yksilön kyvystä sitoutua. Islam on kilpailutilanteessa länsimaisessa yhteiskunnassa. Se kilpailee omien nuortensa sielusta monen vaihtoehtoisen maailmankuvan kanssa. Ryhmäkoheesiota ylläpidetään ja nuorilta muslimeilta vaaditaan yhä dramaattisempia tekoja "signaloimaan" sitoutumista ryhmään. Islamin tapauksessa nuo teot ovat usein hyökkäyksiä muita ihmisiä kohtaan. Kaikki uskonnot eivät ylläpidä ryhmäkoheesiota samalla tavalla - esim. amishit vaativat kyllä hekin kalliita signaaleja jäseniltään. He asettavat jäsenilleen melko mielivaltaisen tuntuisia normeja, joitten rikkomista rangaistaan voimakkaasti. Mielivaltaisuudesta esimerkkinä että auto, tv, valtakunnan verkon sähkö ja radio ovat kiellettyjä mutta vesisänky on sallittu. Jäsenille normit ovat ankaria ja "kalliita" mutta kenelläkään muulle ei haittaa synny. Samaa pätee hutteriiteille.