"Rotu on jatkumo, mutta sukupuoli on pirun binäärinen"

Evoluutiobiologian professori emeritus Richard Dawkins kertoo artikkelissaan Race is a Spectrum. Sex is Pretty Damn Binary hauskan anekdootin:

Kauan sitten meillä oli isäni maatilalla erityisen röyhkeä, ilkikurinen, jopa aggressiivinen lehmä nimeltä Arusha. Paimen, pohtiessaan eräänä päivänä hänen röyhkeää käytöstään, huomautti: "Minusta näyttää siltä, ​​​​että Arusha on enemmän härän ja lehmän risteymä."

Ymmärsikö paimen lauseensa huvittavuutta vai ei jää avoimeksi, mutta useimmat ihmiset tajuavat että jokainen lehmä yhtä lailla kuin jokainen sonni on lehmän ja sonnin risteytys. 

Kääntäen useimmat nykyihmiset - joitain yliopistojen wokettajia lukuunottamatta - ymmärtävät että jokainen lehmän ja sonnin risteytys on joko lehmä tai sonni ja jokainen miehen ja naisen risteytys on joko nainen tai mies eikä miehen ja naisen välimuoto. Lukuunottamatta joitain harvinaisia poikkeuksia, joita voinee pitää kehityshäiriöinä.

Rotu on jatkumo niin että valkoisen ja mustan risteymä (lapsi) on mulaatti (sekarotuinen, mustan ja valkoisen välimuoto ihon värin osalta), mutta sukupuoli on binäärinen eli miehen ja naisen risteymä on mies tai nainen eikä niiden välimuoto. 

Sukupuoli ei ole sosiaalinen konstruktio eikä ole peniskään, vaikka joku wokettaja niin väittää. Sukupuoli on biologinen ilmiö. Vaikka joku XY-kromosomin omaava tuntisi kuinka olevansa nainen, tunne ei muuta sukupuolta.

Tämä ei tarkoita sitä etteikö sukupuolen "korjaus" -operaatiota voi tehdä siinä tapauksessa, että sukupuolen "korjaus" parantaa selkeästi ihmisen hyvinvointia. Sukupuolidysforia on vaiva, josta kärsiviä pitää kunnioittaa ihmisinä ja heidän kärsimystään pitää yrittää vähentää. "Korjaus" ei tietenkään täysin muuta ihmisen sukupuolta. 

Richard Dawkins kertoo erinomaisessa kirjoituksessaan pidemmän version asiasta. Artikkelissa tulee hienosti esiin myös se, miten Darwin aikoinaan itsekin taisteli sen asian kanssa, onko risteymä tosiaan aina vanhempien välimuoto ja jos näin on, miksi populaation eliöt eivät sukupolvi sukupolvelta muutu kaikkien ominaisuuksiensa suhteen yhä samanlaisemmiksi. Tarkkaan ottaenhan poikanen ei ole geneettisesti koskaan vanhempiensa välimuoto, koska jokainen geeni tulee poikaselle vain joko äidiltä tai isältä. Se, että lapsi on esimerkiksi ihonvärin suhteen vanhempien välimuoto johtuu siitä, että ihonväriin vaikuttavat lukuisat geenit. Tätä Darwin ei täysin käsittänyt mutta oli kuitenkin - niin kuin Dawkins osoittaa - hyvin lähellä ymmärtää asian pohjia myöten juuri siksi että sukupuoli on sataprosenttinen vastaesimerkki siitä, että poikanen on vanhempien välimuoto.

Lopullinen peräero Venäjään

Luin tänä kesänä suomalaisen naiskirjailijan L. Onervan Yksinäiset alkuvuodelta 1917. Kirjassa ihmisiä kuvataan paljolti heidän edustamiensa aatesuuntien kautta: Universaali ihmisyys ja pasifismi vastaan a) toisaalta kansallismielisyys ja r-viha ja b) toisaalta sosialismi ja luokkataistelu. Onervan sympatiat tuntuvat olevan universaalin ihmisyyden, venäläisyyden ja tolstoilaisuuden puolella.

Universaali ihmisyys ja venäläinen kulttuuri rinnastetaan!

Venäläisyys miellettiin 1900-luvun alussa joskus myös kansainvälisemmäksi - Suomi oli nurkkakuntainen Pietariin verrattuna. Moni suomalainen keskiluokkainenkin muutti Venäjälle. Pietariin varsinkin. Albert Edelfelt joka loi yhteydet hoviin ja olisi saanut professuurin Pietarista, ymmärsi sentään että Pietari ei ollut Eurooppa vaikka siltä näytti - ja poistui.

Moni suomalainen humanisti ihaili 1900-luvun alussa Tolstoita ja muutakin venäläistä kulttuuria. Venäläistä kirjallisuutta käännettiin runsaasti ja sitä luettiin: Dostojevskia, Tšehovia, Turgenyevia, Gorkia ja Tolstoita. Tolstoin väkivallattomuuden ideologia sai Suomessa seuraajia mm. Ilmari Kiannosta, Arvid Järnefeltistä, V.A Koskenniemestä ja Kyösti Vilkunasta.

Viimeistään 1917/1918 kaikki muuttui. Ensin sortokausi. venäläismatruusien suorittamat upseerimurhat Helsingissä ja sitten vielä venäläisten sekaantuminen Suomen sisällissotaan kapinallisten puolella.

Suomalaiset alkoivat tehdä pesäeroa kaikkeen venäläisyyteen, entiset tolstoilaiset etunenässä. Vielä vuonna 1908 suomalaiset juhlivat Tolstoita aikamme suurimpana totuuden etsijänä. Vastareaktio oli jyrkkä. Tolstoilainen Kyösti Wilkuna hylkäsi mestarinsa ja kaiken muunkin venäläisyyden, mukaanlukien nuoruuden ihastuksensa Dostojevskin. V.A. Koskenniemi teilasi Tolstoin Anna Kareninan vuonna 1912 hengettömänä. Suuri humanisti Arvid Järnefelt, suomalaisen isän ja venäläisen äidin poika, joka oli hetkeä aiemmin puhunut kansojen veljeydestä, kirjoitti:

Tämä luonnollinen (…) viha oli saatava suomalaisessa itsetietoiseksi voimaksi, joka yhtä varmasti kuin vesi sihahtaa tulikuuman raudan kosketuksesta, estäisi suomalaisia koskaan sekaantumasta venäläisiin.


Seuraavat Venäjän ihailijat olivat suomalaiset punaiset. Kymmenet tuhannet Amerikan suomalaiset ja suomalaiset punaiset matkustivat Venäjälle 20-luvulla ja 30-luvulla rakentamaan paratiisia. Antti Tuurin Ikitie dokumentoi hienosti näiden Venäjän rakastajien seikkailut Venäjällä. Ja kymmenien tuhansien suomalaisten tuhon miljoonien muiden ihmisten mukana.

Sodan jälkeen tulivat taistolaiset ja suomettajat.


Jokohan Suomi nyt vuonna 2024 olisi oppinut. Venäjän suunnasta ei tänne tule kuin murhetta. Venäläinen kulttuuri on kuin seireenien laulu. Siinä on ehkä kauniit puolensa mutta se on omiaan sokaisemaan ihmisen.

Venäläiset sanovat että Ukrainaa ei ole ja ukrainalaisia saa tappaa. Tehdään me täydellinen irtiotto Venäjään.

Itselläkin näitä oli vielä hyllyssä keväällä. Eipä ole enää.

Venäjänmielisten vaalivoitto Saksissa ja Thueringenissä selittyy DDR-maahanmuuttajien heikolla integroitumisella ja ghettoutumisella?

Maahanmuutosta kiistellään ja tapellaan, mutta useimmat ovat kuitenkin samaa mieltä että maahanmuuttajien integroituminen on hyvä asia. Integroituminen ei tietysti tarvitse tarkoittaa sitä, että hindu-maahanmuuttajan pitää alkaa juoda olutta ja syödä pihviä tai että kurdi-maahanmuuttajan tarvitsisi luopua yritteliäisyydestään, vaan että pitäisi integroitua vaikkapa arvoihin kuten naisten oikeus päättää elämästään.

Integroitumisen takia gettoutumista pidetään huonona asiana. HS:ssä haastateltiin musliminaista joka kertoi, että kun hän saapui perheensä mukana Suomeen kauan sitten, he pelasivat jalkapalloa suomalaisten poikien kanssa. Mutta sitten muslimeja tuli enemmän ja "omat" katsoivat pahalla tämmöistä.

1991 Saksan liittotasavaltaan tehollisesti muutti 16 111 000 DDR:läistä. Nämä puhuivat saksaa mutta heillä oli erilainen kulttuuri ja arvomaailma. He gettoutuivat suurelta osin omiin enklaaveihinsa eli entisen DDR:n alueelle. Eivät integroituneet. Osa muutti DDR-getosta pois.

HS: Itäsaksalaisuus määritellään yhä usein vähän samalla tavalla kuin maahanmuuttajuus. Itäsaksalaisiksi voidaan katsoa paitsi DDR:ssä itse eläneet myös heidän lapsensa. Kuten on toisen polven maahanmuuttajia, voi olla toisen polven itäsaksalaisia. Osalla nuorista saattaa olla radikaalimpia mielipiteitä kuin vanhemmillaan.

Toisin sanoen sama ilmiö kuin vaikkapa Ranskan muslimilähiöissä - toisen polven maahanmuuttajat ovat radikaalempia kuin vanhempansa.

Samalla tavalla kuin Ranskassa muslimimaahanmuuttajat eivät identifioidu ranskalaisiksi, DDR-maahanmuuttajat eivät identifioidu saksalaisiksi vaan itäsaksalaisiksi.

Vaikka maahanmuutosta puhuminen on tietysti hiukan kyseenalaista itäsaksalaisten tapauksessa, dynamiikka on sama, ongelmat ovat samoja ja ratkaisutkin ovat todennäköisesti samoja.

Ongelmat tulivat konkreettisesti esille Thueringenin ja Saksin osavaltiovaaleissa.

Millaista on sosiaalisen lajin elämä?

Millaista on sosiaalisen lajin elämä?

Jokainen tämän blogin lukija kuuluu sosiaaliseen lajiin, mutta kun ajattelemme ihmislajia olemme hiukan sokeita.

Lisäksi kaikenlaista harhaista ajattelua ja jopa disinformaatiokampanjaa esiintyy asiassa. Aikaamme leimaa äärimmäinen individualismi, joka leviää joukkohysterian omaisesti. Taloustiedekin perustuu äärimmäisen indivuliastiseen merodologiaan.

Kykenemme olemaan ehkä objektiivisempia kun tarkkailemme toista melko samalla tavalla sosiaalista lajia kuin omamme. Nelisormimangustien yhteiselosta on nyt erinomainen dokumentti Areenalla. Ohjelma on emotionaalisesti herkälle ihmiselle aika rankka. Jos jatkatte yli 10 minuuttia, katsokaa loppuun, jää parempi mieli.

Aivojen synkrooni ja vertaisrankaisu

Viime aikoina on tehty paljon neurotieteellistä tutkimusta aivojen synkronoitumisesta. Kahden ihmisen aivot synkronoituvat jossain määrin esimerkiksi katsekontaktissa tai tanssin aikana. Aivojen synkrooni parantaa yhteistyötä.

Kauan on tiedetty, että rituaalit johtavat jonkinlaiseen emotionaaliseen synkrooniin ihmisten välillä ja päämäärien yhdenmukaistumiseen: 

Heimon jäsenet tanssivat osana rituaalia fyysisessä synkroonissa. Varsinkin initiaatiorituaaleihin liittyy usein traumaattisia kokemuksia.

Rituaaliin osallistuminen johti edelleen jonkinlaiseen emotionaaliseen synkrooniin jossa ihmisten tavoitteet ja tunteet synkronoituivat (kts. Emile Durkheim "The Elementary Forms of Religious Life", Harvey Whitehouse "The Ritual Animal"). Joko koko heimon tai tietyn ikäkohortin. Emotionaalinen synkronoituminen saattoi olla lyhytkestoista tai pitkäkestoista jopa pysyvää. Ikökohortille saattoi muodostua elinikäisiä lojaalisuuden suhteita.

Durkheim puhui yhteisen ritualistisen kokemuksen vaikutuksesta ihmiseen: Elämme suurimman osan elämäämme profaanissa maailmassa, mutta koemme suurimmat ilomme niinä lyhyinä hetkinä jolloin siirrymme pyhyyden maailmaan, missä meistä tulee vain osa kokonaisuutta.

Referoin aivo-tutkimusta ja yhteistyötutkimusta tämän blogin näkökulmasta:

TAUSTAA

Ihmiset tekevät usein työtä, joka auttaa muita kuin heitä itseään. Ja ihmiset toimivat yhteisten normien mukaan vaikka se ei ole helppoa. Motiivi on tyypillisesti joko a) taloudellinen (palkkio, sakon pelko) tai b) ei-taloudellinen (moraalinen syy, auttamisen ilo, ystävyys, vastavuoroisuus, sosiaalinen paine).

Tilanteesta riippuen ihmisiä motivoidaan eri tavalla. Oleellista on kuitenkin että pitää olla silmää tajuta kumpi on oikea tapa motivoida. Kerran joku naapuri tarjosi rahaa minulle, kun olin auttanut hänen autonsa lumesta. Myönnän että ensimmäinen ajatukseni oli "tuo on varmaan ekonomi". 

Jos olisin ollut 15v rahan tarjoaminen olisi ollut korrektia. Nyt se tuntui lähinnä alentavalta.

Rahan tarjoaminen (ulkoinen motivointi) voi vähentää sisäistä motivaatiota (motiivia toimia moraalisesti oikein) auttaa tai kontribuoida yhteiseksi hyväksi..

Vastaavasti sakko voi alentaa moraalista motivia. Israelilaisessa päiväkodissa otettiin käyttöön sakko myöhästyneille vanhemmille, jotta he hakisivat lapsensa ajoissa. Kuitenkin tämä toimenpide johti päinvastaiseen tulokseen: myöhästymiset lisääntyivät. Vanhemmat alkoivat nähdä sakon maksuna ylimääräisestä hoitoajasta, eikä rangaistuksena.

Verenluovutuksesta maksaminen vie antamisen ilon. Veren tarjonta (määrä tai laatu) saattaa laskea

VERTAISRANKAISEMINEN

Taloudellisen vertaisrankaisun on toki todettu lisäävän yhteistyötä tai normin mukaan toimimista:

Ultimatum-peli on taloustieteen kokeellinen peli, jossa kaksi pelaajaa jakaa rahasumman. Ensimmäinen pelaaja (tarjoaja) ehdottaa, kuinka summa jaetaan hänen ja toisen pelaajan (vastaanottaja) kesken. Vastaanottaja voi joko hyväksyä tai hylätä tarjouksen. Jos vastaanottaja hyväksyy tarjouksen, rahat jaetaan ehdotetulla tavalla. Jos hän hylkää tarjouksen, kumpikaan pelaaja ei saa mitään. (Hylkääminen mielletään rankaisuna "epäreilusta" jaosta.)

Se, että vastaanottaja kykenee hylkäämään tarjouksen (rankaista vastaanottajaa) lisää tarjouksen määrää verrattuna Diktaattori-peliin missä vastaanottaja ei voi hylätä tarjousta.

Mutta sama ongelma on tässäkin että taloudellinen insentiivi voi syrjäyttää moraalisen motiivin.

TALOUDELLINEN RANKAISU VS. MORAALINEN RANKAISU

Neurotieteiden tuoreehko tulos on siis että kahden ihmisen aivojen synkrooni (INS) kasvattaa kahden ihmisen yhteistyötä.

Uuden tutkimuksen mukaan taloudellinen rankaisu alensi aivojen synkroonia. https://academic.oup.com/scan/article/17/7/625/6432385

Jos vastaanottaja taas osoittaa voimakasta vastenmielisyyttä alhaisesta tarjouksesta (ilman mahdollisuutta taloudelliseen rankaisuun) tämä nostaa aivojen synkroonia:

Although the responder’s choice has no monetary effect on both parties, they acquire moral satisfaction by expressing feelings of anger/disgust to unfair offers. As a result, the common factor that affects the decision-makings of proposers and responders is moral motivation that individuals avoid/pursue moral disgust/satisfaction. Moreover, both proposers and responders experience moral disgust/satisfaction when the distribution is inequitable/equitable. These similar cognitive and emotional processes will result in significant inter-brain synchronization between the two parties.

Toisin sanoen neurotiedekin tukee väitettä että ulkoinen taloudellinen motivointi voi vähentää sisäistä motivaatiota.

RANKAISIJAN MOTIIVI

Paljon hämmennystä on jo pitkään aiheuttanut miksi Ultimatum-pelissä vastaanottaja ei hyväksy kaikkia positiivisia tarjouksia. Homo Economicus -logiikalla pienikin rahamäärä on parempi kuin ei mitään.

Toisin sanoen miksi ihminen ei esimerkiksi hyväksy "epäreilua" rahan jakoa missä tarjoaja tarjoaa 200 euroa ja pitää itse 800 euroa.

Japanilainen miesopiskelijoilla tehty tutkimus osoitti että monet eivät hyväksyneet "epäreilua" rahan jakoa edes ultimatum pelin muunnelmassa (ns. Impunity game) jossa jos vastaanottaja hylkää tarjouksen, tarjoaja saa oman osansa mutta vastaanottaja ei mitään. (Toisin sanoen jos tarjoaja tarjoaa 200 euroa ja pitää itse 800 euroa, tajouksen hylkääminen merkitsee että tarjoaja saa 800 euroa mutta vastaanottaja/hylkääjä ei mitään.) 

Mielenkiintoista oli epäreilujen tarjousten hylkääjien profiili.

those who rejected unfair offers had a higher level of testosterone than those who accepted such offers. In many species including humans, a high level of testosterone is related to aggressive responses to a challenge. When a low offer is interpreted as a challenge to the responder's integrity, that is, as a sign of being regarded as one who can be taken advantage of without much resistance, those who have higher levels of testosterone will behave in a more aggressive manner than those with lower testosterone levels. According to Burnham (25), rejection behavior in the ultimatum game can be viewed as, at least partly, an aggressive response to such a challenge. Straub and Murnighan (26) suggest a similar logic and call it the “wounded pride hypothesis.”

Tulkinta lienee: Vaikka ihmisille sanotiin että kaikki tapahtui anonyymisti, vaiston varaisesti ihminen ajattelee että on ainakin pieni todennäköisyys että tieto siitä että hyväksyin epäreilun jaon tulee muiden tietoon ja maineeni (kunniani) kovana jätkänä jonka kanssa ei ryppyillä menee ja minua aletaan kohdella luuserina tai periaatteettoma rahan maksimoijana?

Burnham (25) adopted the interpretation of rejection behavior in ultimatum games as the product of emotion as a commitment device (20, 21).

Trump ei ole isänmaallisten suomalaisten ystävä

Huomaan että persuissa on taas erehdytty näkemään väärä mies "meidän miehenä". Suomen Uutisten päätoimittaja mm. toistelee twitterissä republikaanien propagandaa siitä miten Trumpin murhayritys johtui siitä, että Biden on demonisoinut Trumpia. Trumpin kritisoiminen siitä, että hän de facto yritti vallankaappausta, ei ole demonisointia vaan asioiden toteamista. Trump on vaara USA:n demokratialle ja Trumpin presidenttiys on vaara Suomelle.

Yhdeksän vuotta sitten monet persut - ei tosin Halla-aho - luulivat Putinin olevan "meidän mies". Se erehdys korjautui viimeistään helmikuussa 2022.

Trump ei ole isänmaallisten suomalaisten ehdokas. Tätä voi pitää jonkinlaisena isänmaallisuuden välttämättömänä vaikka ei riittävänä ehtona.

Biden pitää kiinni ehdokkuudestaan. Demokraatit ovat päättäneet hävitä. Yhdessä.

HS ihmettelee tänään Demokraattipuolueen totaalista lamaannusta saada dementikko-ehdokas vaihdettua.

Samaan aikaan Obaman päästrategi David Axelrod luonnehtii Bidenin itsepäistä asennetta sanoin "Denial. Delusion. Defiance." ja toteaa että hän tulee häviämään vaalit.

"He's not winning this race. He's more likely, if you just look at the data and talk to people around the country, political people around the country, it's more likely that he'll lose by a landslide than win narrowly this race. And if the stakes are as large as he says — and I believe they are — then he really needs to consider what the right thing to do here is."

Kukaan ei arvosta luusereita. Luuseri ansaitsee hävitä. Harmi vaan että haitta mm. meille Rajamaiden ihmisille voi olla melko suuri.

HS kertoo lamaannuksesta:

TIISTAIN piti olla Capitolilla suuri päivä: kongressin demokraatit joko ryhmittyisivät presidentti Joe Bidenin tueksi tai kääntyisivät häntä vastaan. Voi pojat, millaista kiemurtelua sen sijaan jouduttiin todistamaan. 

Edustajainhuoneen demokraattiryhmän puheenjohtaja Pete Aguilar piti kiusallisen tiedotustilaisuuden, jossa toimittajat yrittivät useaan otteeseen saada irti selkeää tuenosoitusta tai epäluottamuslausetta presidentille. Näin hän muotoili: ”Juuri nyt presidentti Biden on ehdokas, ja me tuemme demokraattien ehdokasta.” Juuri nyt? Ja tukikin on ehdokkaalle, ei Bidenille. Täysi luottamuksenosoitus olisi kuulostanut toisenlaiselta.

Senaatin enemmistöjohtaja Chuck Schumer puolestaan vastasi asiaa koskeviin kysymyksiin toteamalla ”I’m with Joe” – eikä sanonut muista mitään. VAIKUTTAA kuitenkin siltä, että kiivain pyrkimys presidenttiehdokkaan vaihtamiseksi on ohi. 

Viime kädessä kapina kaatui siihen, ettei kukaan puoluejohdosta ainakaan julkisesti pyytänyt Bidenia vetäytymään. Myös presidentin maanantaina lähettämä paimenkirje teki tehtävänsä. Siinä hän perusteli, miksi ehdokkuus kuuluu hänelle, ja käski lopettamaan asian märehtimisen. ”Tuollaisen voimannäytön jälkeen on vaikea kuvitella, että ihmiset nousisivat häntä vastaan”, nimettömästi puhunut edustajainhuoneen demokraatti arveli Axios-uutismedialle. 

Kuin sinetiksi Biden asteli alkuillasta kansainvälisen yleisön eteen Naton huippukokouksessa ja piti onnistuneen – joskin teleprompterista luetun – puheen. Biden osti itselleen lisää aikaa ja toivoi, että demokraatit jatkaisivat yhtenäisinä eteenpäin. Ensimmäinen osa toteutui, toinen ei. DEMOKRAATIT ovat nyt kipeästi hajaantuneita, ja Bidenin tahto pitää ehdokkuudesta kiinni on ajanut puolueen lamaannuksen tilaan.

Keskustelu velloo paikallaan, koska soraääniä ja epäluottamusta on paljon, mutta johto ei halua painostaa Bidenia astumaan sivuun. Aika pitkälle he jo menivät antaessaan keskustelun jatkua päiväkausia pyrkimättä varsinaisesti hillitsemään sitä. Mutta sitten raja tuli vastaan. 

Syitä voi vain arvailla. Kyse voi olla kunnioituksesta, väärän peliliikkeen pelosta tai siitä, ettei Bidenin tilalle ole nostettavaksi selkeää voittajahevosta. Kaiken tämän jälkeen Biden on aiempaa heikompi ehdokas. Hän ei taistele enää vain republikaaneja, vaan myös omiaan vastaan. Mutta toistaiseksi Biden nilkuttaa eteenpäin kohti ehdokkuutta.