Talousnobelistit Acemoglu ja Johnson kirjoittavat teknologian kehityksestä ja ihmiskunnan jaosta kahden kerroksen väkeen

Power and Progress: Our Thousand-Year Struggle Over Technology and Prosperity by Daron Acemoğlu


Taloustieteilijät Daron Acemoglu ja Simon Johnson puhuvat kirjassaan Valta ja edistys - tuhatvuotinen kamppailumme teknologiasta ja vauraudesta siitä miten teknologian nykykehitys automatisoi työpaikkoja ja nostaa palkkaeroja. No sen kaikki tietävät.

Mutta mielenkiintoisempaa on, että he (vahvaan taloushistorialliseen materiaaliin nojautuen) toteavat, että se suunta jonka teknologian kehitys on ottanut ei ole mikään vääjäämättömyys. Teknologian ei pitäisi korvata ensi sijassa työpaikkoja edes nykyään (digitaalinen teknologia, tekoäly) vaan nostaa työntekijöiden tuottavuutta (marginaalituottavuutta) niin kuin esim. 1800-luvun lopulla ja 1950-1970. Teknologian suuntaan voi vaikuttaa niin että teknologia ei keskity työntekijöiden tai kansalaisten valvontaan ja työn automatisointiin vaan myös 1) antamaan työkaluja työntekijöille nostaa omaa tuotavuuttaan ja 2) luomaan uusia työpaikkoja eri aloilla jne.

Valtionhallinto ja kansalaisyhteiskunta voi vaikuttaa asiaan. Vaikkapa niin että työntekijöiden valvontateknologia suorastaan kiellettäisiin. Tai verottamalla. Tai vahvistamalla ay-liikettä ja kansalaisyhteiskunnan aloitteellisuutta. Ylipäätään huolehtimalla siitä, että teknologia ei kehity yksinomaan muutamien suuryhtiöiden narratiivien mukaisesti ja niiden taloudellista hyötyä pönkittäen.

Esimerkinä sosiaalisesta liikkuvuudesta, tulonsiirroista ja kansalaispalkasta he kirjoittavat näin:

Uudelleenjakaminen ja yhteiskunnan turvaverkon vahvistaminen.

Yhdysvallat tarvitsee paremman yhteiskunnan turvaverkon ja laajempaa uudelleenjakamista. Monet todisteet kertovat, että yhteiskunnan turvaverkot ovat heikentyneet Yhdysvalloissa ja Britanniassa, ja tämä kehitys vaikuttaa köyhyyteen ja sosiaalisen liikkuvuuden vähenemiseen. Nykyään sosiaalinen liikkuvuus on Yhdysvalloissa paljon pienempi kuin Länsi-Euroopan maissa.

Esimerkiksi Tanskassa 85 prosenttia perheiden välisistä tuloeroista katoaa yhden sukupolven mittaan, sillä siellä köyhien vanhempien lapsilla on taipumus vaurastua. Yhdysvalloissa vastaava luku on vain noin 50. Turvaverkon vahvistaminen ja heikompien ympäristöjen koulujen parantaminen on kiireellistä. Näitä ratkaisuja on täydennettävä laajemmalla uudelleenjakamisella.

Vaikka vahva uudelleenjakaminen ja parantuneet yhteiskunnalliset turvaverkot eivät sellaisenaan vaikuta teknologian suuntaan tai vähennä suurten teknologiayhtiöiden valtaa, ne voivat olla tehokkaita välineitä vähentää Yhdysvalloissa ja muissa teollistuneissa maissa syntynyttä suurta epätasa-arvoa.

Andrew Youngin Yhdysvalloissa vuoden 2020 demokraattien esivaalikampanjassaan esittämää ehdotusta kannattaa pohtia: universaali perustulo. Se tarkoittaa jokaiselle aikuiselle ehdoitta annettavaa dollarimääräistä perussummaa ja siitä on tullut suosittu poliittinen ajatus joissakin vasemmistopiireissä, Milton Friedmanin ja Charles Murrayn kaltaisten libertaarien ja Amazonin Jeff Bezosin kaltaisten teknologiamiljardöörien keskuudessa. Ajatuksen suosio perustuu osittain monien maiden, myös Yhdysvaltojen turvaverkkojen selkeisiin puutteisiin. Se saa myös vahvaa tukea narratiivista, jonka mukaan robotit ja tekoäly ovat viemässä meitä työttömään tulevaisuuteen. Ja narratiivin mukaan tarvitsemme universaalia perustuloa antamaan tulot useimmille ihmisille (ja estämään kansannousun, jota jotkut teknologiamiljardöörit pelkäävät).

Universaali perustulo ei kuitenkaan ole ihanteellinen yhteiskunnan turvaverkon vahvistaja, sillä se ei siirrä resursseja vain niitä tarvitseville, vaan kaikille. Sen sijaan monet 1900-luvun hyvinvointivaltioiden esimerkiksi terveydenhuoltoon ja uudelleenjakamiseen luomat järjestelmät kohdentavat siirrot tarvitseville. Kohdentamisen puuttumisen takia universaali perustulo olisi kalliimpi ja teholtaan heikompi kuin muut ehdotetut ohjelmat.

Universaali perustulo olisi luultavasti väärä ratkaisu myös nykyiseen ongelmaamme, erityisesti verrattuna toimenpiteisiin, joiden tavoite on luoda uusia tilaisuuksia työntekijöille. Melkoiset todisteet viittaavat siihen, että ihmiset ovat tyytyväisempiä ja vahvemmin yhteisöönsä sitoutuneita, kun he tuntevat tuottavansa yhteiskunnalle arvoa. Tutkimuksissa ihmiset kertovat psykologisen hyvinvointinsa parantuvan, kun he ovat työssä verrattuna pelkkään rahan saamiseen, ja että he ovat myös valmiit luopumaan huomattavista rahasummista mieluummin kuin luopuvat työstä ja ottavat pelkkää rahaa vastaan.

Universaalin perustulon syvin ongelma ei liity työn psykologisiin etuihin, vaan sen harhaanjohtavaan narratiiviin maailman ongelmista. Universaali perustulo soveltuu luonnollisella tavalla nykyisten ongelmiemme virheellisiin ja haitallisiin tulkintoihin. Sen mukaan olemme väistämättä kulkemassa kohti maailmaa, jossa on vähän työtä useimmille ja jossa yhä useampien ja yhä kehittyneempien digitaalisten teknologioiden kehittäjien ja muiden epätasa-arvo kasvaa, jolloin suuri uudelleenjakaminen on ainoa ratkaisu.

Tällä tavalla se toisinaan myös oikeutetaan ainoana keinona vaimentaa väestön kasvava tyytymättömyys. Olemme korostaneet, että tämä resepti on väärä. Kuljemme kohti suurempaa epätasa-arvoa, emme kuitenkaan väistämättä, vaan koska olemme tehneet vääriä valintoja siitä, kenellä on valta yhteiskunnassa ja mikä on teknologian suunta. Nämä ovat perusasiat, joihin on tartuttava, mutta universaali perustulo myöntää tappion ja hyväksyy tämän kohtalon.

Oikeastaan universaali perustulo hyväksyy liike-elämän ja teknologiaeliitin vision, jonka mukaan he ovat valaistuneet, lahjakkaat ihmiset, joiden tulee avokätisesti rahoittaa muut. Tällä tavalla visio rauhoittaa muun väestön ja vahvistaa statuseroja. Niinpä sen sijaan että se tarttuisi yhteiskuntaamme ilmentyvään kaksikerroksiseen rakenteeseen, se vahvistaa näitä keinotekoisia jakoja.

Tämä viittaa myös siihen, että unelmiin perustuvien siirtomekanismien etsimisen asemesta yhteiskunnan tulee vahvistaa olemassa olevia turvaverkkojaan ja ratkaisevalla tavalla yrittää yhdistää tämä toiminta merkityksellisten, hyväpalkkaisten työpaikkojen luomiseen kaikille väestöryhmille, ja se edellyttää teknologian uudelleensuuntaamista."

View all my reviews

Havaiji, Venäjä ja ihmisuhrit

Havajilla oli 1800-luvun alussa yhteiskuntaluokka jonka jäsenten tehtävänä oli tarvittaessa toimia ihmisuhreina. Ihmisuhreja tarvittiin erilaisiin rituaaleihin jopa rutiininomaisesti. Esimerkiksi suurten kulttitalojen rakentamisen yhteydessä. Ko. yhteiskuntaluokan jäsen siis eli ja teki työtä maaorjana normaalisti, kunnes hänen toinen tehtävänsä aktivoitiin.

Ihmisuhrit olivat tavallisia muuallakin Tyynenmeren saarilla. Erityisesti niillä saarilla, missä yhteiskunnat olivat alkaneet kehittyä keskitetympään ja hierarkkisempaan suuntaan. Jopa uuden kanootin merille laskun yhteydessä uhrattiin ihminen.

Venäjällä sama funktio on vähemmistökansallisuuksilla ja turvatakuita vailla olevilla naapureilla sillä erolla että nämä uhrataan yhteisöinä. Vähemmistökansallisuus ehkä sai elää pitkiä aikoja suhteellisen rauhassa kunnes Venäjän maan sisäpolitiikka muuttui ja tarvittiin uhreja. Yhteisö tuhotaan fyysisesti kokonaan tai tavallisemmin eliitti ja sivistyneistö tuhotaan ja muut sulautetaan venäläiseen kansanmereen. Inkeriläiset ovat lähin esimerkki vähemmistökansan likvidaatiosta Venäjällä - vielä 30-luvun alussa Inkerissä oli suomenkielisiä kouluja ja seurakuntia. Muutamaa vuotta myöhemmin alkoivat teloitukset ja pakkosiirrot.

Suomen tilanne oli autonomian aikana aluksi varsin siedettävä, mutta kun Venäjällä sisäpoliittinen tilanne muuttui, Suomen kansan rooli uhrina aktivoitiin. Oleellista oli että suomalaisilla ei ollut turvatakuita eikä omaa armeijaa puolustautuakseen. Olimme Venäjän hyvän tahdon varassa.

Sortokaudella ja toisen maailmansodan aikana Venäjän yritys tuhota tai alistaa Suomi tosin kariutui.

Sodan riski Suomen osalta, jos Trump valitaan

Trumpin valinnan vaikutuksista on  mahdotonta sanoa mitään varmaa. Presidentti Stubb on jatkuvasti viestittänyt optimismia viran puolesta:

Stubbin mukaan Yhdysvallat tarvitsee liittolaisiaan, jos se haluaa olla suurvalta. Trump puhuu vahvasti kahden prosentin kynnyksen puolesta, eikä hän välttämättä ole siinä väärässä”, Stubb sanoo. Stubbin mukaan ainoa asia mitä Suomi voi tehdä on pitää huoli että puolustusmenoihin käytetään vähintään Naton suosittelema kaksi prosenttia bruttokansatuotteesta. 

Ex-suurlähettiläs Mikko Hautala viestii lievää optimismia, mutta identifioi myös valtavia riskejä.

Trumpin mahdollinen paluu Valkoiseen taloon herättää paljon kysymyksiä. Suomen osalta Hautala arvioi kahdenväliset lähtökohdat melko hyviksi. Esimerkiksi itärajan sulkeminen voi näyttäytyä Trumpin silmissä päättäväisenä toimintana. 

Paljon jää kuitenkin henkilökohtaisten suhteiden varaan, ja paineet kohdistuvat Hautalan mukaan erityisesti tasavallan presidenttiin. Samalla Hautala myöntää, että ajatus Trumpin miellyttämisvelvollisuudesta on ”vastenmielinen, jossain määrin myös alentava”. ”Mutta tämä olisi 2020-luvun reaalipolitiikkaa”, hän kirjoittaa. 

 .. Hautala ei usko Trumpin pyrkivän irrottamaan maataan Natosta, mutta Yhdysvaltain joukkojen käytön Naton tehtäviin tämä voi kieltää. Jo se riittäisi romuttamaan puolustusliiton uskottavuuden.

Jos puolustusliiton uskottavuus menee, Venäjä hyökkää uskoakseni suurella todennäköisyydellä Suomeen ja perustelee hyökkäystä jollain historiallisella oikeutuksella, kuten sillä että Aleksanteri I lahjoitti Vanhan Suomen Suomelle ja Putinilla on "oikeus" ottaa nyt loputkin Vanhan Suomen alueet takaisin Venäjälle. MAGA-väki alkaa siinä vaiheessa suurella todennäköisyydellä kompata Venäjän propagandaa ja vaatia Trumpilta isolaatio-politiikkaa.

Riskit ovat suuret. 

"Rotu on jatkumo, mutta sukupuoli on pirun binäärinen"

Evoluutiobiologian professori emeritus Richard Dawkins kertoo artikkelissaan Race is a Spectrum. Sex is Pretty Damn Binary hauskan anekdootin:

Kauan sitten meillä oli isäni maatilalla erityisen röyhkeä, ilkikurinen, jopa aggressiivinen lehmä nimeltä Arusha. Paimen, pohtiessaan eräänä päivänä hänen röyhkeää käytöstään, huomautti: "Minusta näyttää siltä, ​​​​että Arusha on enemmän härän ja lehmän risteymä."

Ymmärsikö paimen lauseensa huvittavuutta vai ei jää avoimeksi, mutta useimmat ihmiset tajuavat että jokainen lehmä yhtä lailla kuin jokainen sonni on lehmän ja sonnin risteytys. 

Kääntäen useimmat nykyihmiset - joitain yliopistojen wokettajia lukuunottamatta - ymmärtävät että jokainen lehmän ja sonnin risteytys on joko lehmä tai sonni ja jokainen miehen ja naisen risteytys on joko nainen tai mies eikä miehen ja naisen välimuoto. Lukuunottamatta joitain harvinaisia poikkeuksia, joita voinee pitää kehityshäiriöinä.

Rotu on jatkumo niin että valkoisen ja mustan risteymä (lapsi) on mulaatti (sekarotuinen, mustan ja valkoisen välimuoto ihon värin osalta), mutta sukupuoli on binäärinen eli miehen ja naisen risteymä on mies tai nainen eikä niiden välimuoto. 

Sukupuoli ei ole sosiaalinen konstruktio eikä ole peniskään, vaikka joku wokettaja niin väittää. Sukupuoli on biologinen ilmiö. Vaikka joku XY-kromosomin omaava tuntisi kuinka olevansa nainen, tunne ei muuta sukupuolta.

Tämä ei tarkoita sitä etteikö sukupuolen "korjaus" -operaatiota voi tehdä siinä tapauksessa, että sukupuolen "korjaus" parantaa selkeästi ihmisen hyvinvointia. Sukupuolidysforia on vaiva, josta kärsiviä pitää kunnioittaa ihmisinä ja heidän kärsimystään pitää yrittää vähentää. "Korjaus" ei tietenkään täysin muuta ihmisen sukupuolta. 

Richard Dawkins kertoo erinomaisessa kirjoituksessaan pidemmän version asiasta. Artikkelissa tulee hienosti esiin myös se, miten Darwin aikoinaan itsekin taisteli sen asian kanssa, onko risteymä tosiaan aina vanhempien välimuoto ja jos näin on, miksi populaation eliöt eivät sukupolvi sukupolvelta muutu kaikkien ominaisuuksiensa suhteen yhä samanlaisemmiksi. Tarkkaan ottaenhan poikanen ei ole geneettisesti koskaan vanhempiensa välimuoto, koska jokainen geeni tulee poikaselle vain joko äidiltä tai isältä. Se, että lapsi on esimerkiksi ihonvärin suhteen vanhempien välimuoto johtuu siitä, että ihonväriin vaikuttavat lukuisat geenit. Tätä Darwin ei täysin käsittänyt mutta oli kuitenkin - niin kuin Dawkins osoittaa - hyvin lähellä ymmärtää asian pohjia myöten juuri siksi että sukupuoli on sataprosenttinen vastaesimerkki siitä, että poikanen on vanhempien välimuoto.

Lopullinen peräero Venäjään

Luin tänä kesänä suomalaisen naiskirjailijan L. Onervan Yksinäiset alkuvuodelta 1917. Kirjassa ihmisiä kuvataan paljolti heidän edustamiensa aatesuuntien kautta: Universaali ihmisyys ja pasifismi vastaan a) toisaalta kansallismielisyys ja r-viha ja b) toisaalta sosialismi ja luokkataistelu. Onervan sympatiat tuntuvat olevan universaalin ihmisyyden, venäläisyyden ja tolstoilaisuuden puolella.

Universaali ihmisyys ja venäläinen kulttuuri rinnastetaan!

Venäläisyys miellettiin 1900-luvun alussa joskus myös kansainvälisemmäksi - Suomi oli nurkkakuntainen Pietariin verrattuna. Moni suomalainen keskiluokkainenkin muutti Venäjälle. Pietariin varsinkin. Albert Edelfelt joka loi yhteydet hoviin ja olisi saanut professuurin Pietarista, ymmärsi sentään että Pietari ei ollut Eurooppa vaikka siltä näytti - ja poistui.

Moni suomalainen humanisti ihaili 1900-luvun alussa Tolstoita ja muutakin venäläistä kulttuuria. Venäläistä kirjallisuutta käännettiin runsaasti ja sitä luettiin: Dostojevskia, Tšehovia, Turgenyevia, Gorkia ja Tolstoita. Tolstoin väkivallattomuuden ideologia sai Suomessa seuraajia mm. Ilmari Kiannosta, Arvid Järnefeltistä, V.A Koskenniemestä ja Kyösti Vilkunasta.

Viimeistään 1917/1918 kaikki muuttui. Ensin sortokausi. venäläismatruusien suorittamat upseerimurhat Helsingissä ja sitten vielä venäläisten sekaantuminen Suomen sisällissotaan kapinallisten puolella.

Suomalaiset alkoivat tehdä pesäeroa kaikkeen venäläisyyteen, entiset tolstoilaiset etunenässä. Vielä vuonna 1908 suomalaiset juhlivat Tolstoita aikamme suurimpana totuuden etsijänä. Vastareaktio oli jyrkkä. Tolstoilainen Kyösti Wilkuna hylkäsi mestarinsa ja kaiken muunkin venäläisyyden, mukaanlukien nuoruuden ihastuksensa Dostojevskin. V.A. Koskenniemi teilasi Tolstoin Anna Kareninan vuonna 1912 hengettömänä. Suuri humanisti Arvid Järnefelt, suomalaisen isän ja venäläisen äidin poika, joka oli hetkeä aiemmin puhunut kansojen veljeydestä, kirjoitti:

Tämä luonnollinen (…) viha oli saatava suomalaisessa itsetietoiseksi voimaksi, joka yhtä varmasti kuin vesi sihahtaa tulikuuman raudan kosketuksesta, estäisi suomalaisia koskaan sekaantumasta venäläisiin.


Seuraavat Venäjän ihailijat olivat suomalaiset punaiset. Kymmenet tuhannet Amerikan suomalaiset ja suomalaiset punaiset matkustivat Venäjälle 20-luvulla ja 30-luvulla rakentamaan paratiisia. Antti Tuurin Ikitie dokumentoi hienosti näiden Venäjän rakastajien seikkailut Venäjällä. Ja kymmenien tuhansien suomalaisten tuhon miljoonien muiden ihmisten mukana.

Sodan jälkeen tulivat taistolaiset ja suomettajat.


Jokohan Suomi nyt vuonna 2024 olisi oppinut. Venäjän suunnasta ei tänne tule kuin murhetta. Venäläinen kulttuuri on kuin seireenien laulu. Siinä on ehkä kauniit puolensa mutta se on omiaan sokaisemaan ihmisen.

Venäläiset sanovat että Ukrainaa ei ole ja ukrainalaisia saa tappaa. Tehdään me täydellinen irtiotto Venäjään.

Itselläkin näitä oli vielä hyllyssä keväällä. Eipä ole enää.

Venäjänmielisten vaalivoitto Saksissa ja Thueringenissä selittyy DDR-maahanmuuttajien heikolla integroitumisella ja ghettoutumisella?

Maahanmuutosta kiistellään ja tapellaan, mutta useimmat ovat kuitenkin samaa mieltä että maahanmuuttajien integroituminen on hyvä asia. Integroituminen ei tietysti tarvitse tarkoittaa sitä, että hindu-maahanmuuttajan pitää alkaa juoda olutta ja syödä pihviä tai että kurdi-maahanmuuttajan tarvitsisi luopua yritteliäisyydestään, vaan että pitäisi integroitua vaikkapa arvoihin kuten naisten oikeus päättää elämästään.

Integroitumisen takia gettoutumista pidetään huonona asiana. HS:ssä haastateltiin musliminaista joka kertoi, että kun hän saapui perheensä mukana Suomeen kauan sitten, he pelasivat jalkapalloa suomalaisten poikien kanssa. Mutta sitten muslimeja tuli enemmän ja "omat" katsoivat pahalla tämmöistä.

1991 Saksan liittotasavaltaan tehollisesti muutti 16 111 000 DDR:läistä. Nämä puhuivat saksaa mutta heillä oli erilainen kulttuuri ja arvomaailma. He gettoutuivat suurelta osin omiin enklaaveihinsa eli entisen DDR:n alueelle. Eivät integroituneet. Osa muutti DDR-getosta pois.

HS: Itäsaksalaisuus määritellään yhä usein vähän samalla tavalla kuin maahanmuuttajuus. Itäsaksalaisiksi voidaan katsoa paitsi DDR:ssä itse eläneet myös heidän lapsensa. Kuten on toisen polven maahanmuuttajia, voi olla toisen polven itäsaksalaisia. Osalla nuorista saattaa olla radikaalimpia mielipiteitä kuin vanhemmillaan.

Toisin sanoen sama ilmiö kuin vaikkapa Ranskan muslimilähiöissä - toisen polven maahanmuuttajat ovat radikaalempia kuin vanhempansa.

Samalla tavalla kuin Ranskassa muslimimaahanmuuttajat eivät identifioidu ranskalaisiksi, DDR-maahanmuuttajat eivät identifioidu saksalaisiksi vaan itäsaksalaisiksi.

Vaikka maahanmuutosta puhuminen on tietysti hiukan kyseenalaista itäsaksalaisten tapauksessa, dynamiikka on sama, ongelmat ovat samoja ja ratkaisutkin ovat todennäköisesti samoja.

Ongelmat tulivat konkreettisesti esille Thueringenin ja Saksin osavaltiovaaleissa.

Millaista on sosiaalisen lajin elämä?

Millaista on sosiaalisen lajin elämä?

Jokainen tämän blogin lukija kuuluu sosiaaliseen lajiin, mutta kun ajattelemme ihmislajia olemme hiukan sokeita.

Lisäksi kaikenlaista harhaista ajattelua ja jopa disinformaatiokampanjaa esiintyy asiassa. Aikaamme leimaa äärimmäinen individualismi, joka leviää joukkohysterian omaisesti. Taloustiedekin perustuu äärimmäisen indivuliastiseen merodologiaan.

Kykenemme olemaan ehkä objektiivisempia kun tarkkailemme toista melko samalla tavalla sosiaalista lajia kuin omamme. Nelisormimangustien yhteiselosta on nyt erinomainen dokumentti Areenalla. Ohjelma on emotionaalisesti herkälle ihmiselle aika rankka. Jos jatkatte yli 10 minuuttia, katsokaa loppuun, jää parempi mieli.