Väitteestä "Suomi voi edelleen luottaa Yhdysvaltoihin kumppanina"

Pääministeri Orpo on todennut, että Suomi voi edelleen luottaa Yhdysvaltoihin kumppanina. En usko, että Orpo todella uskoo tähän. Väitteen yleisö on USA:n presidentti, jolle halutaan viestittä Suomen halukkuutta hyviin suhteisiin USA:n kanssa. Itse en myöskään usko Orpon väitteeseen.

Mutta vaikka olen tätä mieltä haluan kuitenkin esittää myös todistusaineistoa, joka tukee Orpon väitettä. Foreign Affairs puhui USA:n uudesta puolustusstrategiasta ja Euroopan painoarvon vähenemisestä tavalla joka antoi yleisen huolen lisäksi tiettyä optimismia Suomen osalta. Se ymmärtääkö Trump tästä mitään ja antaako Trump näiden rationaalisten analyysien vaikuttaa omaan ulkopolitiikkaansa vaikkapa Suomea kohtaan on sitten täysin toinen asia.

To be truly effective for the coming decades, any shift in the U.S. defense posture will have to be undertaken carefully and flexibly. Although some countries outside the Western Hemisphere matter less because their relative economic power has declined, some may matter more because of their location. Countries that are close to potential targets in the territory of a U.S. adversary and that have large amounts of complex terrain with low population densities may offer particular advantages to the United States. Deployed in such places, shorter-range offensive mobile weapons can better escape detection and destruction. Smaller weapons will also be lighter and easier to hide. Operating from countries comparatively close to potential targets, the United States can use smaller drones to provide useful ISR. Washington may wish to work with allies that are close to U.S. adversaries and that have territories with these characteristics. In the case of Russia, this means that rather than abandoning NATO, the United States should reshape its relations with select NATO countries, such as Finland and other Nordic and Baltic states. 

On the periphery of China, the Philippine archipelago—which is close to the island of Hainan and serves as the base of the Chinese southern fleet—is another such area. The U.S. Marine Corps is already working with the Philippine government to explore the defensive use of these islands. Kyushu, the southernmost island in the Japanese home island chain, is also well located relative to the coast of the East China Sea and Chinese northern fleet bases. Hokkaido is well located relative to Vladivostok on the east coast of Russia. Access to these areas in times of war or crisis could be granted by the local governments; they could allow mobile U.S. forces with precision-strike weapons to deploy in return for military guarantees. In the longer term, autonomous offensive forces might be inserted by low observable aircraft or submarines and left behind with small or no human crews.

Koko juttu on tässä maksumuurin takana. 

Arvopuheen sijasta tarvitaan voimaa

Nykymaailma ei pyöri arvojen vaan vallan ja raaan voiman ympärillä. 

Talousliberaali Economist vaatii Eurooppaa ymmärtämään tämän ja toimimaan. Euroopan on varustauduttava ja hankittava raakaa voimaa - ei sortaakseen muita vaan säilyäkseen hengissä. Emme tarvitse ensisijassa kivoja kulutushyödykkeitä vaan vahvan armeijan ja vahvan talouden, jotta voimme varustautua.

Europe’s urgent task is to relearn how to acquire and wield power; it must be prepared to confront adversaries and sometimes friends, including America, which will still be there after Mr Trump. Instead of cowering, it needs an objective appraisal of the threat. Russia is a war machine with a vast arsenal of nuclear weapons, but also a medium-size economy that is declining. Europe also needs an equally objective appraisal of its own strengths: although it is slow-growing, Europe is still an economic and trade giant with great reserves of talent and knowledge. It needs to use those resources to reinvigorate growth, rearm and assert itself.

Konkreettisesti Economist vaatii siis tätä: 

What does that mean? In the short term Europe needs a single envoy to talk to Ukraine, Russia and America. It should tighten its embargo on Russia even if America loosens sanctions. Europe should unilaterally exploit the €210bn ($220bn) of Russian cash frozen in European banks. That would pay for Ukraine to fight on or rearm as American funds dwindle. In the medium term a huge defence mobilisation is needed. If Europe cannot rely on America, it must have its own heavy-lift aircraft, logistics, surveillance: the lot. Talks must start on how Britain and France can use their nuclear weapons to shield the continent. All this will cost a fortune. Defence spending will need to rise to the 4-5% of gdp that was normal during the cold war. Higher defence outlays, particularly if some are spent on American weapons, may persuade Mr Trump to stay in NATO, but the assumption now must be that American support is not guaranteed. Paying for this rearmament will take a fiscal revolution. The new target will require extra spending of upwards of €300bn a year. Some of this must come from issuing more common and individual debt. In order to bear that, Europe will have to cut welfare: Angela Merkel, Germany’s former chancellor, used to say that Europe accounted for 7% of the world’s population, 25% of its GDP but 50% of its social spending. To raise growth, Europe must press ahead with obvious but endlessly delayed reforms, from unifying capital markets to deregulation.

Faktat ovat tässä:

• Tässä maailman ajassa Suomi on riippuvainen muusta Euroopasta turvallisuutensa takia.
• Verrattuna muihin suuriin valtoihin, Eurooppa on parempi kansalaistensa vapauden ja hyvinvoinnin kannalta. Myös siltä kannalta se on parempi, että Eurooppa ei enää sorra oleellisesti muita maita niin kuin muut suuret vallat. Ja vaikka ei olisikaan parempi, vaan USA olisi, me emme voi maana liittyä USA:han, koska Trump on suunnitellut meidät jo liitettäväksi Venäjän etupiiriin.
• Yhdessä pitää tehdä Euroopasta vahvempi. Pitää yhdessä vahvistaa taloutta, puolustusta ja sosiaalista koheesiota. Detaleista voi olla eri mieltä. Rajamaat Ukraina, Suomi, Baltia, Puola voivat osoittaa mallia Sisä-Euroopalle.

Grok: Kemalilainen Turkin tasavalta olisi ratkaissut USA:n presidenttiongelman institutionaalisin keinoin

Fakta:  Kemalilaisella Turkin tasavallalla oli institutionaaliset keinot ratkaista ongelmia, jollainen USA:ssa on tänään, kun Venäjän agentti on roskaväen äänillä valittu presidentiksi.

Kysyin Grokilta

"Miten Turkin perustuslaki antoi armeijalle mahdollisuuden tiukan paikan tullen tehdä sotilasvallankaappaus?"

Vastaus: 

Turkin perustuslaki ei varsinaisesti antanut armeijalle suoraa laillista oikeutta tehdä sotilasvallankaappauksia, vaan mahdollisuus perustui pikemminkin armeijan historialliseen rooliin, poliittiseen kulttuuriin ja tietyissä perustuslaeissa olleisiin tulkinnanvaraisiin säännöksiin. Erityisesti Mustafa Kemal Atatürkin perinnön ja kemalistisen ideologian pohjalta armeija näki itsensä Turkin tasavallan ja sen maallisten arvojen suojelijana, mikä legitimoi sen puuttumisen politiikkaan "tiukan paikan tullen". Tarkastelen tätä kysymystä eri perustuslakien ja historiallisten esimerkkien kautta. 

Historiallinen tausta ja kemalismi

Turkin tasavalta perustettiin 1923 Osmanien valtakunnan raunioille Atatürkin johdolla, ja armeija sai keskeisen roolin maallisen, nationalistisen järjestyksen vartijana. Tämä rooli ei ollut alun perin kirjattu perustuslakiin eksplisiittisesti, mutta se kehittyi poliittiseksi perinteeksi. Armeija näki itsensä kansan yläpuolella olevana instituutiona, joka voisi tarvittaessa korjata demokratian "virheitä", jos ne uhkasivat Atatürkin periaatteita – erityisesti maallisuutta (laiklik) ja yhtenäistä kansallisvaltiota. 

1921 ja 1924 perustuslait: Armeijan rooli epäsuora 

Turkin ensimmäiset perustuslait (1921 ja 1924) eivät suoraan valtuuttaneet armeijaa vallankaappauksiin. Ne keskittyivät tasavallan rakenteen luomiseen ja vallan siirtämiseen sulttaanilta siviilihallinnolle. Kuitenkin armeijan vaikutusvalta politiikassa oli jo tuolloin vahva, koska monet tasavallan johtajat – mukaan lukien Atatürk – olivat sotilastaustaisia. Perustuslaissa ei ollut mekanismia, joka olisi nimenomaisesti estänyt armeijaa toimimasta, jos se katsoi valtion olevan vaarassa. 

1961 perustuslaki: Armeijan roolin institutionalisoituminen 

Merkittävä käänne tapahtui vuoden 1960 vallankaappauksen jälkeen, jolloin armeija syrjäytti Adnan Menderesin hallituksen. Kaappauksen perusteluna oli, että Demokraattinen puolue (DP) oli ajautunut autoritaarisuuteen ja uhkasi maallisuutta. Tämän seurauksena säädettiin uusi perustuslaki vuonna 1961, joka vahvisti armeijan asemaa epäsuorasti. Perustuslain 2. artikla määritteli Turkin "maalliseksi demokraattiseksi tasavallaksi", ja armeija tulkitsi tämän velvoittavan sitä suojelemaan näitä arvoja. Lisäksi perustuslaki perusti Kansallisen turvallisuusneuvoston (Milli Güvenlik Kurulu, MGK), johon kuului korkeita sotilasjohtajia ja siviilipoliitikkoja. MGK:n rooli oli neuvoa hallitusta "kansallisen turvallisuuden" kysymyksissä, mutta käytännössä se antoi armeijalle kanavan vaikuttaa politiikkaan laillisesti. Vaikka vallankaappauksia ei suoraan sallittu, MGK:n olemassaolo ja armeijan itse itselleen omaksuma "valtion pelastajan" rooli loivat perustan interventiomahdollisuudelle. Esimerkiksi vuoden 1971 "vallankaappaus muistiolla" (muhtıra) tapahtui ilman suoraa sotilaallista toimintaa, kun armeija pakotti hallituksen eroamaan MGK:n kautta. 

1982 perustuslaki: Sotilasvallan lujittaminen 

Vuoden 1980 vallankaappauksen jälkeen kenraali Kenan Evrenin johtama sotilasjuntta laati uuden perustuslain, joka tuli voimaan 1982. Tämä perustuslaki vahvisti entisestään armeijan poliittista vaikutusvaltaa. MGK:n rooli laajeni, ja sen suositukset saivat lähes sitovan aseman. Perustuslain johdanto ja artiklat korostivat Atatürkin periaatteiden suojelemista, ja armeija tulkitsi tämän oikeuttavan intervention, jos siviilihallinto poikkesi näistä arvoista. Artikla 35 (vuoteen 2001 asti) oli erityisen merkittävä: se velvoitti Turkin asevoimat "suojelemaan Turkin tasavaltaa ja sen jakamatonta yhtenäisyyttä". Vaikka tämä oli muotoiltu osaksi armeijan yleistä tehtävää, sotilaat tulkitsivat sen antavan oikeuden toimia hallitusta vastaan äärimmäisissä tilanteissa. Tämä artikla poistettiin vasta vuonna 2001 osana EU-jäsenyysneuvottelujen demokratisoimisvaatimuksia, mutta siihen mennessä perinne oli jo juurtunut syvälle. 

Käytännön esimerkit 

• 1960 vallankaappaus: Armeija kaatoi Menderesin hallituksen ilman perustuslaillista valtuutusta, mutta jälkikäteen legitimoi toimintansa 1961 perustuslailla.
• 1971 muistio: Armeija ei ottanut suoraa valtaa, vaan pakotti hallituksen eroamaan MGK:n kautta, mikä osoitti perustuslain tarjoaman epäsuoran mekanismin.
• 1980 vallankaappaus: Kenraali Evrenin juntta perusteli toimintaa "järjestyksen palauttamisella" ja laati 1982 perustuslain, joka sementoi armeijan aseman.
• 1997 "postmoderni vallankaappaus": Armeija painosti Necmettin Erbakanin islamistisen hallituksen eroamaan MGK:n avulla ilman suoraa sotilaallista toimintaa.

Miksi perustuslaki mahdollisti tämän? 

Turkin perustuslaeissa ei ollut eksplisiittistä kieltoa armeijan poliittisesta interventiosta, ja toisaalta niissä korostettiin arvoja (maallisuus, kansallisuus), joita armeija piti oikeutenaan puolustaa. MGK:n kaltaiset rakenteet antoivat sille institutionaalisen väylän, ja artiklat, kuten 35, tarjosivat tulkinnanvaraisen oikeutuksen. Lisäksi Turkin oikeusjärjestelmä ja siviilihallinto olivat usein heikkoja vastustamaan armeijaa, joka nautti laajaa kansallista arvostusta Atatürkin perinnön vuoksi. 

Muutos 2000-luvulla 

Recep Tayyip Erdoğanin ja AKP:n noustua valtaa 2000-luvulla armeijan roolia alettiin purkaa. Vuoden 2001 perustuslakimuutokset poistivat artikla 35:n tulkinnanvaraisuutta, ja vuoden 2010 kansanäänestys heikensi MGK:n valtaa. Ergenekon-oikeudenkäynnit (2008–2013) ja vuoden 2016 vallankaappausyrityksen epäonnistuminen osoittivat, että armeijan kyky toimia itsenäisesti on vähentynyt. Nykyinen 1982 perustuslaki (muutoksineen) ei enää anna samanlaista selkänojaa kuin ennen, mutta historiallinen perinne selittää, miksi se oli mahdollista aiemmin. 

Yhteenveto

Turkin perustuslaki ei suoraan antanut armeijalle lupaa vallankaappauksiin, mutta sen epämääräiset säännökset, MGK:n rooli ja kemalistinen ideologia loivat puitteet, joissa armeija saattoi "tiukan paikan tullen" oikeuttaa toimintansa. Tämä oli pikemminkin poliittisen kulttuurin ja tulkinnan kuin eksplisiittisen lain tulos.

Saudi-Arabiassa neuvotellaan myös Suomesta

Kun Trump ja Putin kohtaavat Saudeissa, kokouksessa ei puhuta vain Ukrainan ja Euroopan pään yli Ukrainasta vaan todennäköisesti myös Puolan, Suomen ja Baltian pään yli Puolasta, Suomesta ja Baltiasta. Väite ei ole varsinaisesti minun vaan New York Timesin.

New York Timesin mukaan Putin vaatii Naton vetäytymistä Venäjän Rajamaista. Trump tulee hyvin mahdollisesti hyväksymään vaatimuksen ainakin amerikkalaisten joukkojen osalta. Putinin ja Trumpin peesaaja AfD:n puheenjohtaja Alice Weidel on samoilla linjoilla die Zeit -lehden haastattelussa kuin Putin.

1. Käännös NYT:in jutun Rajamaita koskevasta osasta:

Nato Itä-Euroopassa

Putin väittää, että hänen sotansa ei koske vain Ukrainaa, vaan lännen pakottamista hyväksymään uusi turvallisuusarkkitehtuuri Euroopassa.

Viikkoja ennen hyökkäystä hän esitti uhkavaatimuksen, jossa hän vaati, että Nato lopettaa laajentumisen itään ja vetäytyy suuresta osasta Eurooppaa. Ja 12. helmikuuta puhelussaan Trumpin kanssa Putin varoitti "tarpeesta poistaa konfliktin perimmäiset syyt".

Tämä tarkoittaa, että Venäjä todennäköisesti esittää vaatimuksia, jotka menevät yli Ukrainan sodan käsittelyn.

Amerikan liittolaiset todennäköisesti väittävät, että Naton vetäytyminen Euroopassa lisää Venäjän hyökkäyksen riskiä Puolan ja Baltian kaltaisille maille. Mutta herra Trump saattaa olla suostuvainen tällaiseen sopimukseen, koska hän suhtautuu skeptisesti amerikkalaisten käyttöön ulkomaille.

Kaikki tämä tekee neuvotteluista uskomattoman monimutkaisen.

2. Die Zeit -lehden haastattelu on maksumuutin takana mutta HS referoi sitä:

AfD-johtaja Weidel kertoi helmikuun alussa Die Zeitin haastattelussa, että lännen pitäisi taipua Venäjän vaatimukseen ja vetää Nato-joukot pois itäisiltä rajoilta. Juuri näiden vaatimusten takia Suomi päätti liittyä Natoon ja on nyt merkittävä osa Naton itäistä raja-aluetta. AfD:n vaatimuksilla alkaa olla väliä koko Euroopan kannalta, sillä puolue on saanut Yhdysvaltain hallinnon ykköskaartin tuekseen.

Romanien väkivalta - lainauksia HS:stä

HS raportoi 2.2.2025 artikkelissa Neljän miehen riita:

Poliisi kertoi tammikuussa 2025, että kaikista yleisillä paikoilla viime vuonna tapahtuneiden väkivaltarikosten epäillyistä noin kuudennes on romaneja. 

Suomessa on noin 10 000 romania eli noin joka 560:s suomalainen on romani. Siksi kuudesosa on ällistyttävä luku. Se pakottaa esittämään vaikean kysymyksen: mikä edelleen johtaa romanien ylisukupolviseen veritekojen kierteeseen?

Aiemmin luvut olivat vaatimattomampia mutta romanit olivat voimakkaasti yliedustettuina:

Helsingin yliopiston alainen Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutti julkaisi vuonna 2019 henkirikoskatsauksen, jossa romanit oli eroteltu omaksi ryhmäkseen. Tilasto aiheutti kohun, sillä sen mukaan romanit syyllistyivät henkirikoksiin suhteessa väkilukuun 16 kertaa useammin kuin muut suomalaiset. 

Osa romanijärjestöistä hermostui. Romanikulttuurin tutkija Kimmo Granqvist on korostanut, että romanien rikoslukuja pitäisi verrata samassa ekonomisessa asemassa olevaan muuhun väestöön. Rikokset ovat koko väestössä yleisempiä siellä, missä on paljon työttömyyttä, vähän koulutusta ja niukasti rahaa. 

Poliisitarkastaja Måns Enqvist on tehnyt pari vuosikymmentä yhteistyötä romanien ja romanijärjestöjen kanssa. Hän tunnistaa, että päällä on väkivallan kierre. ”On kauheata uhoamista heidän omilla foorumeillaan ja koston ajattelua. Kaalefoorumilla kiihotetaan toinen toistaan ja heitetään lokaa – ja sitten lopuksi lähdetään kostamaan”, Enqvist sanoo. Kaalefoorumilla Enqvist viittaa romanien Kaaleet tänne -Facebook-ryhmään. 

Väkivalta romaniyhteisöissä menee Enqvistin mukaan sykleittäin. On rauhallisempia jaksoja. Sitten taas leimahtaa. ”Saattaa olla sukujen välisiä ristiriitoja tai huumekauppaan liittyvää.” Poliisin on vaikea vaikuttaa romaniyhteisöjen sisälle. Porukoilla on omat norminsa, ”joihin ei juuri voi ulkopuolelta vaikuttaa”. ”Ei ole myöskään yhtenäistä romanikenttää, joka hallitsisi koko romanikenttää. Siksi vaikuttamiskeinot ovat rajalliset”, Enqvist toteaa.

Eräät analyyttiseen keskusteluun suuntautuneet romaanit kertovat itse: 

Romanien riitoja ja väkivaltaa lietsotaan nimenomaan sosiaalisessa mediassa. Keski-ikäiset romanit käyttävät etenkin Facebookia, nuoremmat Tiktokia. Kaaleet tänne -Facebook-ryhmässä on noin 5 600 jäsentä.

... Solvaukset romanien Facebook-ryhmässä ovat äärimmäisen loukkaavia ja tehdään usein ihmisten oikeilla nimillä. Keskustelua käydään suomen kielellä, sillä harva nuori osaa enää romanikieltä. Iso osa viesteistä on pötköön kirjoitettuja sanoja ilman pisteitä, pilkkuja, isoja kirjaimia tai kielioppisääntöjä. Se ei tarkoita, että kirjoitustaito olisi heikkoa koko romaniväestössä. Se viitannee enemmänkin siihen, että Kaaleet tänne -ryhmään aktiivisesti kirjoittaa moni sellainen, jolla suomen kirjakielen taito on jäänyt puolitiehen. Se johtunee koulupudokkuudesta, joka oli hyvin yleistä takavuosikymmeninä. 

... etenkin nuoret romanimiehet kirjoittavat riidanhaluisia provokaatioita. Koska kunnia ja häpeä ovat kulttuurin ydinkäsitteitä, konflikti on lähes väistämätön.

... Käynnissä on romanien jyrkkä keskinäinen polarisaatio.... On syvenevä jako niihin romaneihin, jotka kouluttautuvat, hyväksyvät valtakulttuurin normit ja lait ja päätyvät työelämään. Toisella puolen on etenkin 20–50-vuotiaita miehiä, jotka eivät hyväksy yhteiskuntaa, jättävät koulut kesken ja päätyvät päihde- ja rikoskierteeseen. Yhteiskuntaan integroituvat ja sen ulkopuolelle jäävät romanit yhä useammin välttelevät toisiaan. ... ettei kyse ole vain huono-osaisuudesta. Härmän Häjyn ammuskelijat ovat romanien keskiluokkaa. Kyse ei ole aina huumerikollisuudestakaan, vaan väkivalta voi johtua kännistä, lääkkeistä ja romanimiehen kuvitellun kunnian puolustamisesta. 

Vaikka Härmän Häjy -baarin ammuskelu tapahtui Etelä-Pohjanmaan ytimessä Seinäjoella ... väestö on parhaiten integroitunut muuhun yhteiskuntaan juuri eri puolilla Pohjanmaata. Siellä romanisuvut ovat kaikkein pisimpään asuneet aloillaan ja juurtuneet. Muualla maassa suvut jatkoivat kiertolaiselämää pidempään, monet vielä 1970-luvulla. 

... iso osa romanien ongelmista ei enää selity valtakulttuurin ennakkoluuloilla ja yhteiskunnan rakenteilla. Olisi aika, että väki katsoisi kriittisesti vanhoja normejaan.

... 

...Kuten koko yhteiskunta, myös romaniyhteisö on hajaannuksen tilassa. Isot romanisuvut ovat sirpaloituneet pieniksi perheiksi – ja perheissä taas on paljon avioeroja. On miehiä, jotka tekevät lapsia monen eri naisen kanssa, ja jätetään lapset kasvamaan yksin. Tätä on ollut tuolta 1970–80-luvuilta saakka. Monella lapset kasvavat yksin, ei ole sitä isähahmoa, ei ole turvallista aikuista... Vahvat patriarkat eli sukujen iäkkäät päämiehet ovat kadonneet. Aiempina vuosikymmeninä he kykenivät lopettamaan kostonkierteitä. Heitä kunnioitettiin. Jos he sanoivat, että riita loppuu tähän, niin riita loppui siihen.

...  Kun yhteisön haitallisimpia normeja – kuten käsitystä romanien ehdottomasta ulkopuolisuudesta suomalaisessa yhteiskunnassa – on 2000-luvulla purettu, se on ollut naisten ansiota. Tragedia on siinä, ettei moni romanimies hyväksy norminpurkua, sillä se uhkaisi romanimiehen asemaa. 

Talousnobelistit Acemoglu ja Johnson kirjoittavat teknologian kehityksestä ja ihmiskunnan jaosta kahden kerroksen väkeen

Power and Progress: Our Thousand-Year Struggle Over Technology and Prosperity by Daron Acemoğlu


Taloustieteilijät Daron Acemoglu ja Simon Johnson puhuvat kirjassaan Valta ja edistys - tuhatvuotinen kamppailumme teknologiasta ja vauraudesta siitä miten teknologian nykykehitys automatisoi työpaikkoja ja nostaa palkkaeroja. No sen kaikki tietävät.

Mutta mielenkiintoisempaa on, että he (vahvaan taloushistorialliseen materiaaliin nojautuen) toteavat, että se suunta jonka teknologian kehitys on ottanut ei ole mikään vääjäämättömyys. Teknologian ei pitäisi korvata ensi sijassa työpaikkoja edes nykyään (digitaalinen teknologia, tekoäly) vaan nostaa työntekijöiden tuottavuutta (marginaalituottavuutta) niin kuin esim. 1800-luvun lopulla ja 1950-1970. Teknologian suuntaan voi vaikuttaa niin että teknologia ei keskity työntekijöiden tai kansalaisten valvontaan ja työn automatisointiin vaan myös 1) antamaan työkaluja työntekijöille nostaa omaa tuotavuuttaan ja 2) luomaan uusia työpaikkoja eri aloilla jne.

Valtionhallinto ja kansalaisyhteiskunta voi vaikuttaa asiaan. Vaikkapa niin että työntekijöiden valvontateknologia suorastaan kiellettäisiin. Tai verottamalla. Tai vahvistamalla ay-liikettä ja kansalaisyhteiskunnan aloitteellisuutta. Ylipäätään huolehtimalla siitä, että teknologia ei kehity yksinomaan muutamien suuryhtiöiden narratiivien mukaisesti ja niiden taloudellista hyötyä pönkittäen.

Esimerkinä sosiaalisesta liikkuvuudesta, tulonsiirroista ja kansalaispalkasta he kirjoittavat näin:

Uudelleenjakaminen ja yhteiskunnan turvaverkon vahvistaminen.

Yhdysvallat tarvitsee paremman yhteiskunnan turvaverkon ja laajempaa uudelleenjakamista. Monet todisteet kertovat, että yhteiskunnan turvaverkot ovat heikentyneet Yhdysvalloissa ja Britanniassa, ja tämä kehitys vaikuttaa köyhyyteen ja sosiaalisen liikkuvuuden vähenemiseen. Nykyään sosiaalinen liikkuvuus on Yhdysvalloissa paljon pienempi kuin Länsi-Euroopan maissa.

Esimerkiksi Tanskassa 85 prosenttia perheiden välisistä tuloeroista katoaa yhden sukupolven mittaan, sillä siellä köyhien vanhempien lapsilla on taipumus vaurastua. Yhdysvalloissa vastaava luku on vain noin 50. Turvaverkon vahvistaminen ja heikompien ympäristöjen koulujen parantaminen on kiireellistä. Näitä ratkaisuja on täydennettävä laajemmalla uudelleenjakamisella.

Vaikka vahva uudelleenjakaminen ja parantuneet yhteiskunnalliset turvaverkot eivät sellaisenaan vaikuta teknologian suuntaan tai vähennä suurten teknologiayhtiöiden valtaa, ne voivat olla tehokkaita välineitä vähentää Yhdysvalloissa ja muissa teollistuneissa maissa syntynyttä suurta epätasa-arvoa.

Andrew Youngin Yhdysvalloissa vuoden 2020 demokraattien esivaalikampanjassaan esittämää ehdotusta kannattaa pohtia: universaali perustulo. Se tarkoittaa jokaiselle aikuiselle ehdoitta annettavaa dollarimääräistä perussummaa ja siitä on tullut suosittu poliittinen ajatus joissakin vasemmistopiireissä, Milton Friedmanin ja Charles Murrayn kaltaisten libertaarien ja Amazonin Jeff Bezosin kaltaisten teknologiamiljardöörien keskuudessa. Ajatuksen suosio perustuu osittain monien maiden, myös Yhdysvaltojen turvaverkkojen selkeisiin puutteisiin. Se saa myös vahvaa tukea narratiivista, jonka mukaan robotit ja tekoäly ovat viemässä meitä työttömään tulevaisuuteen. Ja narratiivin mukaan tarvitsemme universaalia perustuloa antamaan tulot useimmille ihmisille (ja estämään kansannousun, jota jotkut teknologiamiljardöörit pelkäävät).

Universaali perustulo ei kuitenkaan ole ihanteellinen yhteiskunnan turvaverkon vahvistaja, sillä se ei siirrä resursseja vain niitä tarvitseville, vaan kaikille. Sen sijaan monet 1900-luvun hyvinvointivaltioiden esimerkiksi terveydenhuoltoon ja uudelleenjakamiseen luomat järjestelmät kohdentavat siirrot tarvitseville. Kohdentamisen puuttumisen takia universaali perustulo olisi kalliimpi ja teholtaan heikompi kuin muut ehdotetut ohjelmat.

Universaali perustulo olisi luultavasti väärä ratkaisu myös nykyiseen ongelmaamme, erityisesti verrattuna toimenpiteisiin, joiden tavoite on luoda uusia tilaisuuksia työntekijöille. Melkoiset todisteet viittaavat siihen, että ihmiset ovat tyytyväisempiä ja vahvemmin yhteisöönsä sitoutuneita, kun he tuntevat tuottavansa yhteiskunnalle arvoa. Tutkimuksissa ihmiset kertovat psykologisen hyvinvointinsa parantuvan, kun he ovat työssä verrattuna pelkkään rahan saamiseen, ja että he ovat myös valmiit luopumaan huomattavista rahasummista mieluummin kuin luopuvat työstä ja ottavat pelkkää rahaa vastaan.

Universaalin perustulon syvin ongelma ei liity työn psykologisiin etuihin, vaan sen harhaanjohtavaan narratiiviin maailman ongelmista. Universaali perustulo soveltuu luonnollisella tavalla nykyisten ongelmiemme virheellisiin ja haitallisiin tulkintoihin. Sen mukaan olemme väistämättä kulkemassa kohti maailmaa, jossa on vähän työtä useimmille ja jossa yhä useampien ja yhä kehittyneempien digitaalisten teknologioiden kehittäjien ja muiden epätasa-arvo kasvaa, jolloin suuri uudelleenjakaminen on ainoa ratkaisu.

Tällä tavalla se toisinaan myös oikeutetaan ainoana keinona vaimentaa väestön kasvava tyytymättömyys. Olemme korostaneet, että tämä resepti on väärä. Kuljemme kohti suurempaa epätasa-arvoa, emme kuitenkaan väistämättä, vaan koska olemme tehneet vääriä valintoja siitä, kenellä on valta yhteiskunnassa ja mikä on teknologian suunta. Nämä ovat perusasiat, joihin on tartuttava, mutta universaali perustulo myöntää tappion ja hyväksyy tämän kohtalon.

Oikeastaan universaali perustulo hyväksyy liike-elämän ja teknologiaeliitin vision, jonka mukaan he ovat valaistuneet, lahjakkaat ihmiset, joiden tulee avokätisesti rahoittaa muut. Tällä tavalla visio rauhoittaa muun väestön ja vahvistaa statuseroja. Niinpä sen sijaan että se tarttuisi yhteiskuntaamme ilmentyvään kaksikerroksiseen rakenteeseen, se vahvistaa näitä keinotekoisia jakoja.

Tämä viittaa myös siihen, että unelmiin perustuvien siirtomekanismien etsimisen asemesta yhteiskunnan tulee vahvistaa olemassa olevia turvaverkkojaan ja ratkaisevalla tavalla yrittää yhdistää tämä toiminta merkityksellisten, hyväpalkkaisten työpaikkojen luomiseen kaikille väestöryhmille, ja se edellyttää teknologian uudelleensuuntaamista."

View all my reviews

Havaiji, Venäjä ja ihmisuhrit

Havajilla oli 1800-luvun alussa yhteiskuntaluokka jonka jäsenten tehtävänä oli tarvittaessa toimia ihmisuhreina. Ihmisuhreja tarvittiin erilaisiin rituaaleihin jopa rutiininomaisesti. Esimerkiksi suurten kulttitalojen rakentamisen yhteydessä. Ko. yhteiskuntaluokan jäsen siis eli ja teki työtä maaorjana normaalisti, kunnes hänen toinen tehtävänsä aktivoitiin.

Ihmisuhrit olivat tavallisia muuallakin Tyynenmeren saarilla. Erityisesti niillä saarilla, missä yhteiskunnat olivat alkaneet kehittyä keskitetympään ja hierarkkisempaan suuntaan. Jopa uuden kanootin merille laskun yhteydessä uhrattiin ihminen.

Venäjällä sama funktio on vähemmistökansallisuuksilla ja turvatakuita vailla olevilla naapureilla sillä erolla että nämä uhrataan yhteisöinä. Vähemmistökansallisuus ehkä sai elää pitkiä aikoja suhteellisen rauhassa kunnes Venäjän maan sisäpolitiikka muuttui ja tarvittiin uhreja. Yhteisö tuhotaan fyysisesti kokonaan tai tavallisemmin eliitti ja sivistyneistö tuhotaan ja muut sulautetaan venäläiseen kansanmereen. Inkeriläiset ovat lähin esimerkki vähemmistökansan likvidaatiosta Venäjällä - vielä 30-luvun alussa Inkerissä oli suomenkielisiä kouluja ja seurakuntia. Muutamaa vuotta myöhemmin alkoivat teloitukset ja pakkosiirrot.

Suomen tilanne oli autonomian aikana aluksi varsin siedettävä, mutta kun Venäjällä sisäpoliittinen tilanne muuttui, Suomen kansan rooli uhrina aktivoitiin. Oleellista oli että suomalaisilla ei ollut turvatakuita eikä omaa armeijaa puolustautuakseen. Olimme Venäjän hyvän tahdon varassa.

Sortokaudella ja toisen maailmansodan aikana Venäjän yritys tuhota tai alistaa Suomi tosin kariutui.