Edelliseen postaukseeni liittyen olen lukenut kommentteja Bowlesin ja Gintisin tekstiin Is Equalite Passe?. Kaikesta esittämästäni hyvinvointivaltio-kritiikistä huolimatta olen hämmentynyt siitä, että USA:ssa todella laajasti ajatellaan että köyhyyden poistaminen ei ole ollenkaan valtion asia.
Taloustieteilijät Kevin McCabe and Vernon Smith toteavat:
We think the widespread experimental and other evidence for the innate practice of reciprocity by some, but not all agents (roughly half our subjects choose reciprocity, and half choose noncooperative play when given a choice) in decentralized processes of social exchange, suggest that the problem of distributional transfers might best be handled by individuals, acting alone or through social institutions. That is, the alleviation of poverty should largely be considered none of the government's business, and in this sense belongs in the same category with drugs, abortion, health care, population size, prostitution, schooling and religion.
Vasemmistolaiset taloustieteilijät Bowles ja Gintis vastaavat:
Third, while we agree with McCabe and Smith about the facts concerning reciprocity motives, we find no merit in their view that "the alleviation of poverty should be none of the government's business" (along with health and schooling). Alleviating poverty is a form of social insurance for which there are no private markets (you can buy insurance on your life or property, but not your future income). Moreover, the absence of poverty is a public good, like environmental quality or public safety, the provision of which through private markets is bound to be insufficient. Voters have strong preferences to live in a society which protects all of its members against dire poverty, and these preferences simply cannot be implemented by private acts of charity. Still, we agree with McCabe and Smith that governments could be much more inventive in subjecting their own actions to more stringent tests of accountability to the public's heterogeneous preferences.
Minulla ei ole itselläni mustavalkoista mielipidettä asiaan paitsi että uskon spesifisesti pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan olevan kestävyysvajeen edessä. Tämä ei ole kuitenkaan periaatteellinen kanta hyvinvointiyhteiskuntaa vastaan.
keskiviikkona, elokuuta 15, 2012
sunnuntaina, elokuuta 12, 2012
Uusi darwinistinen vasemmisto ja hyvinvointivaltion moraalinen perusta
Toiseen maailmasotaan asti progressiivisen vasemmiston ihmiskuva oli biologinen ja darwinistinen. Usein myös yhteiskunta nähtiin organismina. Ruotsin sosialidemokratian kansankoti-ajattelu oli hyvin lähellä saksalaisen konservatiivisuuden kansankokonaisuus-ajattelua.
Vasemmiston progressiivisuus ei merkinnyt vain yhteiskunnallisten epäoikeudenmukaisuuksien korjaamista vaan se sisälsi myös ihmisen edistyksen idean. Sosialistit olivat eugeenikkoja - kansankoti tarvitsi terveitä kansalaisia: Toisaalta painotettiin koko kansan ja erityisesti odottavien äitien ja pienten lasten terveyttä. Toisaalta ns. rationaalisen valinnan avulla haluttiin karsia geneettisesti epäterve aines. Heikon aineksen sterilointi edisti kansankoti-organismin terveyttä. Tasa-arvoa (Egalite) ei nähty ainoastaan kohtuuttomien tuloerojen kaventamisena vaan tasa-arvo vahvisti lisäksi kansankodin koheesiota ja sitä kautta puolustuskykyä. Karl Pearson, tilastotieteen uranuurtaja, sosialisti ja eugeenikko, totesi että kansojen ja valtioiden välisissä konflikteissa se valtio, jossa on laaja köyhälistö, häviää sille valtiolle jonka väestö on tasa-arvoisempi. (Katso Larry Arnhart, The First Darwinian Left.)
Ruotsissa alettiin kehitellä hiljalleen pohjoismaista hyvinvointivatiota, missä sosiaalivakuutuksin, tulonsiirroin ja työmoraaliin perustuen haluttiin luoda hyvä yhteiskunta. Kansankodin käsite oli alunperin konservatiivien käsialaa, mutta ruotsalainen vasemmisto adoptoi sen 20-luvulla. Sosialidemokraatti taloustieteilijä Gunnar Myrdal totesi, että hyvivointivaltiomalli, jos yleensä on toimiakseen, pitäisi toimia juuri Ruotsissa, koska Ruotsissa oli homogeeeninen väestö ja hyvä työmoraali.
Kansallissosialistinen Saksa kehitti samaan aikaan jo Bismarckin aloittamaa sosiaalivaltiota, mutta vei eugeniikan äärimmilleen laajentamalla pakkosterilaatio-ohjelman (Aktion-T) epäterveen aineksen fyysiseen tuhoamiseen.
Toisen maailmansodan jälkeen vasemmisto teki täydellisen irtioton biologiseen ja darwinistiseen ihmiskuvaan - niin täydellisen että vasemmistolaisuus usein mielletään kansallissosialismin vastakohdaksi, vaikka näin ei tietenkään ole historiallisesti ollut. Pakkosterilaatiota alettiin demonisoida - Ruotsissa laki tosin muuttui vasta 70-luvulla. Vasemmistoälymystö väitti ihmisen olevan Tyhjä Taulu (Tabula Rasa) ilman biologisesti määräytyneitä preferenssejä, arvoja tai edes lahjakkuuseroja. Vasemmisto alkoi uskoa tai ainakin esittää uskovansa, että sosialisaation kautta ihmismieli saadaan hyväksymään mitä tahansa arvoja (Mallability assumption). Äärimmilleen vasemmiston usko ihmisen muutettavuuteen meni Neuvostoliitossa, jossa uskottiin luodun epäitsekäs yhteiskunnan kokonaisetua edistävä Homo Sovieticus. Rikollisuus ja syrjäytyminen, jota yhteiskunnassa esiintyi (vaikkakin lähinnä vain lännessä), nähtiin johtuvan lapsuuden ajan ongelmista tai yhteiskunnallisesta epäoikeudenmukaisuudesta eikä vapaamatkustamisesta tai epäkelvon kansanaineksen lisääntymisestä. Ongelmat voidaan muka ratkaista tulonjaolla ja muilla yhteiskunnallisilla keinoilla eugeniikan sijaan.
Ainakin osa amerikkalaista vasemmistoa alkoi nähdä tämän mallin päättyneen jonkinasteiseen konkurssiin. Vuonna 1998 kirjoitetussa paperissaan Is Equality Passé? taloustieteilijät Samuel Bowles ja Herbert Gintis halusivat piirtää uusiksi vasemmiston ihmiskuvan ja sitä kautta myös sosiaalipolitiikan. Epätieteellisen Tabula Rasa -teorian sijaan Bowles ja Gintis haluavat perustaa vasemmiston ihmiskuvan uudelleen darwinismiin. Bowlesin ja Gintisin hyvin hedelmällinen tutkimustyö 2000-luvulla onkin kohdistunut realistisen ihmiskuvan etsimiseen biologian, psykologian ja taloustieteen keinoin.
Ensi sijainen konkreettinen ongelma amerikkalaisen vasemmiston näkökulmasta on se, että amerikkalaisten enemmistö ei tunnu hyväksyvän varsin mataliakaan tulonsiirtoja. Bowles ja Gintis lähti ratkaisemaan ongelmaa 90-luvun lopussa.
Heidän ensimmäinen havaintonsa on, että ihmisillä on kyllä halua auttaa hädässä olevia tulonsiirroin mutta ainoastaan silloin, kun tulonsiirron kohteiden koetaan olevan vaikeuksissa ilman omaa syytään. Bowles ja Gintis tyrmäävät toisaalta libertaarien ajatuksen siitä, että ihmiset vastustaisivat verotuksen kautta tapahtuvia tulonsiirtoja sinänsä, mutta toteavat että epäreiluiksi koetut tulonsiirrot niille, jotka ovat köyhiä omasta syystään, rapauttaa koko järjestelmän.
Heidän kritiikkinsä vallitsevaa järjestelmää kohtaan ei niin kuin oikeiston kritiikki perustu siihen, että sosiaaliturva paisuessaan syö yhä enemmän resursseja ja aiheuttaa työstä vierottumista. Vaan heidän kritiikkinsä perustuu siihen, että koska biologinen ihmismieli on sellainen että auttaja ei halua auttaa sellaista joka ei ole valmis auttamaan itseään, kansalaisten usein aivan liioiteltukin huoli siitä, että rahaa menee sellaisille ihmisille jotka eivät ole valmiita auttamaan itseään, on otettava ehdottomasti huomioon sosiaalipoliittisia ratkaisuja suunnitellessa.
Bowlesin ja Gintisin mielestä vapaamatkustaminen ei siis ole ainakaan USA:ssa ongelma siksi, että siitä tulee suuria kustannuksia, vaan siksi että tavallisten työtätekevien ihmisten tuki sosiaalipolitiikalle romahtaa ellei sosiaalpolitiikka ota auttajien todellista ihmisluontoa huomioon.
Yllä todettu ei kuullosta vielä kovin radikaalilta myönnytykseltä - pikemmin järkevältä pragmatismilta. Mutta Bowles ja Gintis ovat käyttäneet koko 2000-luvun sen tutkimiseen, millainen darwinistinen ihmismieli on ja miten se on evoluution myötä kehittynyt.
Tutkimustulokset palauttavat uuden vasemmistolaisen ihmiskuvan taas lähemmäs alkupistettään ja ihmiskuvan lähemmäs kansalliskonservatiivien ihmiskuvaa:
Metsästäjä-keräilijä-yhteisö on Bowlesin ja Gintisinkin mukaan se evolutiivinen ympäristö missä ihmismieli on kehittynyt.
Metsästäjä-keräilijä-yhteisöjen elämää leimasi kaksi asiaa a) suurriistan metsästys ja b) jatkuvat sodat toisten heimojen kanssa, mikä on evoluution myötä luonut lajin, joka kykenee ratkaisemaan yhteisön sisäiset ristiriidat kyetäkseen keskittymään haastavaan julkishyödykkeiden tuottamiseen.
Metsästäjä, joka yhdessä 10:n muun metsästäjän kanssa osallistui vaaralliseenkin suurriistan metsästykseen, piti toisaalta voida olla varma että yksikään heimon jäsen ei monopolisoi metsästyksen tuotosta. Ihmiselle kehittyi taipumus nujertaa yli-dominoivat urokset beeta-urosten yhteistyöllä.
... humans are innately disposed to form social dominance hierarchies similar to those of the African great apes, but that prehistoric hunter-gatherers, acting as moral communities, were largely able to neutralize such tendencies--just as extant hunter-gatherers do. The ethnographic basis for that hypothesis was that present-day foragers apply techniques of social control in suppressing both dominant leadership and undue competitiveness... (Christopher Boehm, Hierarchy in the Forest.)
Metsästäjän ja taistelijan piti toisaalta voida olla varma että mikäli hän haavoittuisi tai kuolisi metsästyksen tai taistelun aikana, hänen jälkeläistään huolehdittaisiin. Ihmislajille syntyi ruuanjakamisen instituutio, joka oli tavallaan ensimmäinen sosiaalivakuutus-järjestelmä:
One group of contemporary foragers, the Aché of Eastern Paraguay, has been particularly closely studied, with close attention to the amounts and nutritional values of food acquired and consumed by members of the group. Sharing is so widespread, researchers have found, that on average three-quarters of what anyone eats is acquired by someone outside the consumer's nuclear family; even more remarkable, in the case of meat and honey (the main goods foraged by men):
women, children and adult siblings of the accquirer receive no more . . . from their husbands, fathers and brothers respectively than would be expected by chance, and men eat from their own kills a good deal less than would be expected by chance. (Bowles ja Gintis)
Metsästäjän piti lisäksi luottaa siihen, että vapaamatkustajia rangaistaan, jolloin ruuan jaon ja yhdessä metsästämisen instituutiot saattoivat pysyä kestävällä pohjalla. Ihmiselle kehittyi reiluuden moraali, mikä vierastaa toisaalta vapaamatkustamista mutta samallalailla lailla myös itsensä korottajia. Ihminen rankaisee vapaamatkustajia ja nauttii siitä, mutta kokee myös häpeän tunnetta siitä että itse syyllistyy vapaamatkustamiseen.
Mutta ihmisen halu auttaa toisiaan ei ole ainoastaan reiluuden moraalin rajoittamaa. Ihmisellä on lisäksi sisäryhmä-moraali ja auttaminen rajoittuu ensi sijassa omiin. Sodassa ulkoryhmän jäsen on vihollinen ja häneen kohdistetaan auttamisen sijaan pikemmin demonisointia ja dehumanisointia. Ihmisen yhteistyökyky ja sotaisuus ovat kulkeneet käsi kädessä. Ihmisen altruismi muita kuin sukulaisiaan kohtaan on sodan lapsi. Tai pikemmin sotaisuus ja altruismi ovat kehittyneet evoluution aikana käsi kädessä - ilman toista ei olisi toista.:
This distasteful idea is based on the evolution of what my co-authors and I have termed ‘parochial altruism’ [nurkkakuntainen altruismi]. Altruism is conferring benefits on others at a cost to oneself; parochialism is favouring ethnic, racial or other insiders over outsiders. Both are commonly observed human behaviours that are well documented in experiments. For example, people from the Wolimbka and nearby Ngenika groups, in the Western Highlands of Papua New Guinea, have no recent history of violence. Yet when asked to divide a pot of money between themselves and another, they give more and keep less for themselves if the other is a member of their own group rather than an outsider. (Lähde: Bowles, Conflict: Altruism’s midwife)
Altruismi on aina altruismia omia kohtaan. Ihmisen ja muurahaisen evoluution suuri innovaatio on ollut se, että yhteistyö ei ole rajoittunut enää vain pieneen sukulaisjoukkoon, vaan suurempaan sisäryhmään. Mutta edelleen altruismi on altruismia omia kohtaan. Kun Kristus halusi laajentaa juutalaisuuden etnosentrisyyden kristinuskon universaaliksi humaanisuudeksi, kyseeessä oli siis - osin onnistunutkin - yritys laajentaa "omuuden" sfääriä. Ajoittain omuuden sfääriä onnistutaan laajentamaan. Mutta yleensä laajentamisessa tulee jossain vaiheessa katto vastaan.
Muiden ihmisten auttaminen lisääntyy, kun sisäryhmä joutuu konfliktiin ulkoryhmän kanssa.
Vasemmiston progressiivisuus ei merkinnyt vain yhteiskunnallisten epäoikeudenmukaisuuksien korjaamista vaan se sisälsi myös ihmisen edistyksen idean. Sosialistit olivat eugeenikkoja - kansankoti tarvitsi terveitä kansalaisia: Toisaalta painotettiin koko kansan ja erityisesti odottavien äitien ja pienten lasten terveyttä. Toisaalta ns. rationaalisen valinnan avulla haluttiin karsia geneettisesti epäterve aines. Heikon aineksen sterilointi edisti kansankoti-organismin terveyttä. Tasa-arvoa (Egalite) ei nähty ainoastaan kohtuuttomien tuloerojen kaventamisena vaan tasa-arvo vahvisti lisäksi kansankodin koheesiota ja sitä kautta puolustuskykyä. Karl Pearson, tilastotieteen uranuurtaja, sosialisti ja eugeenikko, totesi että kansojen ja valtioiden välisissä konflikteissa se valtio, jossa on laaja köyhälistö, häviää sille valtiolle jonka väestö on tasa-arvoisempi. (Katso Larry Arnhart, The First Darwinian Left.)
Ruotsissa alettiin kehitellä hiljalleen pohjoismaista hyvinvointivatiota, missä sosiaalivakuutuksin, tulonsiirroin ja työmoraaliin perustuen haluttiin luoda hyvä yhteiskunta. Kansankodin käsite oli alunperin konservatiivien käsialaa, mutta ruotsalainen vasemmisto adoptoi sen 20-luvulla. Sosialidemokraatti taloustieteilijä Gunnar Myrdal totesi, että hyvivointivaltiomalli, jos yleensä on toimiakseen, pitäisi toimia juuri Ruotsissa, koska Ruotsissa oli homogeeeninen väestö ja hyvä työmoraali.
Kansallissosialistinen Saksa kehitti samaan aikaan jo Bismarckin aloittamaa sosiaalivaltiota, mutta vei eugeniikan äärimmilleen laajentamalla pakkosterilaatio-ohjelman (Aktion-T) epäterveen aineksen fyysiseen tuhoamiseen.
Toisen maailmansodan jälkeen vasemmisto teki täydellisen irtioton biologiseen ja darwinistiseen ihmiskuvaan - niin täydellisen että vasemmistolaisuus usein mielletään kansallissosialismin vastakohdaksi, vaikka näin ei tietenkään ole historiallisesti ollut. Pakkosterilaatiota alettiin demonisoida - Ruotsissa laki tosin muuttui vasta 70-luvulla. Vasemmistoälymystö väitti ihmisen olevan Tyhjä Taulu (Tabula Rasa) ilman biologisesti määräytyneitä preferenssejä, arvoja tai edes lahjakkuuseroja. Vasemmisto alkoi uskoa tai ainakin esittää uskovansa, että sosialisaation kautta ihmismieli saadaan hyväksymään mitä tahansa arvoja (Mallability assumption). Äärimmilleen vasemmiston usko ihmisen muutettavuuteen meni Neuvostoliitossa, jossa uskottiin luodun epäitsekäs yhteiskunnan kokonaisetua edistävä Homo Sovieticus. Rikollisuus ja syrjäytyminen, jota yhteiskunnassa esiintyi (vaikkakin lähinnä vain lännessä), nähtiin johtuvan lapsuuden ajan ongelmista tai yhteiskunnallisesta epäoikeudenmukaisuudesta eikä vapaamatkustamisesta tai epäkelvon kansanaineksen lisääntymisestä. Ongelmat voidaan muka ratkaista tulonjaolla ja muilla yhteiskunnallisilla keinoilla eugeniikan sijaan.
Ainakin osa amerikkalaista vasemmistoa alkoi nähdä tämän mallin päättyneen jonkinasteiseen konkurssiin. Vuonna 1998 kirjoitetussa paperissaan Is Equality Passé? taloustieteilijät Samuel Bowles ja Herbert Gintis halusivat piirtää uusiksi vasemmiston ihmiskuvan ja sitä kautta myös sosiaalipolitiikan. Epätieteellisen Tabula Rasa -teorian sijaan Bowles ja Gintis haluavat perustaa vasemmiston ihmiskuvan uudelleen darwinismiin. Bowlesin ja Gintisin hyvin hedelmällinen tutkimustyö 2000-luvulla onkin kohdistunut realistisen ihmiskuvan etsimiseen biologian, psykologian ja taloustieteen keinoin.
Ensi sijainen konkreettinen ongelma amerikkalaisen vasemmiston näkökulmasta on se, että amerikkalaisten enemmistö ei tunnu hyväksyvän varsin mataliakaan tulonsiirtoja. Bowles ja Gintis lähti ratkaisemaan ongelmaa 90-luvun lopussa.
Heidän ensimmäinen havaintonsa on, että ihmisillä on kyllä halua auttaa hädässä olevia tulonsiirroin mutta ainoastaan silloin, kun tulonsiirron kohteiden koetaan olevan vaikeuksissa ilman omaa syytään. Bowles ja Gintis tyrmäävät toisaalta libertaarien ajatuksen siitä, että ihmiset vastustaisivat verotuksen kautta tapahtuvia tulonsiirtoja sinänsä, mutta toteavat että epäreiluiksi koetut tulonsiirrot niille, jotka ovat köyhiä omasta syystään, rapauttaa koko järjestelmän.
Heidän kritiikkinsä vallitsevaa järjestelmää kohtaan ei niin kuin oikeiston kritiikki perustu siihen, että sosiaaliturva paisuessaan syö yhä enemmän resursseja ja aiheuttaa työstä vierottumista. Vaan heidän kritiikkinsä perustuu siihen, että koska biologinen ihmismieli on sellainen että auttaja ei halua auttaa sellaista joka ei ole valmis auttamaan itseään, kansalaisten usein aivan liioiteltukin huoli siitä, että rahaa menee sellaisille ihmisille jotka eivät ole valmiita auttamaan itseään, on otettava ehdottomasti huomioon sosiaalipoliittisia ratkaisuja suunnitellessa.
Bowlesin ja Gintisin mielestä vapaamatkustaminen ei siis ole ainakaan USA:ssa ongelma siksi, että siitä tulee suuria kustannuksia, vaan siksi että tavallisten työtätekevien ihmisten tuki sosiaalipolitiikalle romahtaa ellei sosiaalpolitiikka ota auttajien todellista ihmisluontoa huomioon.
Yllä todettu ei kuullosta vielä kovin radikaalilta myönnytykseltä - pikemmin järkevältä pragmatismilta. Mutta Bowles ja Gintis ovat käyttäneet koko 2000-luvun sen tutkimiseen, millainen darwinistinen ihmismieli on ja miten se on evoluution myötä kehittynyt.
Tutkimustulokset palauttavat uuden vasemmistolaisen ihmiskuvan taas lähemmäs alkupistettään ja ihmiskuvan lähemmäs kansalliskonservatiivien ihmiskuvaa:
Metsästäjä-keräilijä-yhteisö on Bowlesin ja Gintisinkin mukaan se evolutiivinen ympäristö missä ihmismieli on kehittynyt.
Metsästäjä-keräilijä-yhteisöjen elämää leimasi kaksi asiaa a) suurriistan metsästys ja b) jatkuvat sodat toisten heimojen kanssa, mikä on evoluution myötä luonut lajin, joka kykenee ratkaisemaan yhteisön sisäiset ristiriidat kyetäkseen keskittymään haastavaan julkishyödykkeiden tuottamiseen.
Metsästäjä, joka yhdessä 10:n muun metsästäjän kanssa osallistui vaaralliseenkin suurriistan metsästykseen, piti toisaalta voida olla varma että yksikään heimon jäsen ei monopolisoi metsästyksen tuotosta. Ihmiselle kehittyi taipumus nujertaa yli-dominoivat urokset beeta-urosten yhteistyöllä.
... humans are innately disposed to form social dominance hierarchies similar to those of the African great apes, but that prehistoric hunter-gatherers, acting as moral communities, were largely able to neutralize such tendencies--just as extant hunter-gatherers do. The ethnographic basis for that hypothesis was that present-day foragers apply techniques of social control in suppressing both dominant leadership and undue competitiveness... (Christopher Boehm, Hierarchy in the Forest.)
Metsästäjän ja taistelijan piti toisaalta voida olla varma että mikäli hän haavoittuisi tai kuolisi metsästyksen tai taistelun aikana, hänen jälkeläistään huolehdittaisiin. Ihmislajille syntyi ruuanjakamisen instituutio, joka oli tavallaan ensimmäinen sosiaalivakuutus-järjestelmä:
One group of contemporary foragers, the Aché of Eastern Paraguay, has been particularly closely studied, with close attention to the amounts and nutritional values of food acquired and consumed by members of the group. Sharing is so widespread, researchers have found, that on average three-quarters of what anyone eats is acquired by someone outside the consumer's nuclear family; even more remarkable, in the case of meat and honey (the main goods foraged by men):
women, children and adult siblings of the accquirer receive no more . . . from their husbands, fathers and brothers respectively than would be expected by chance, and men eat from their own kills a good deal less than would be expected by chance. (Bowles ja Gintis)
Metsästäjän piti lisäksi luottaa siihen, että vapaamatkustajia rangaistaan, jolloin ruuan jaon ja yhdessä metsästämisen instituutiot saattoivat pysyä kestävällä pohjalla. Ihmiselle kehittyi reiluuden moraali, mikä vierastaa toisaalta vapaamatkustamista mutta samallalailla lailla myös itsensä korottajia. Ihminen rankaisee vapaamatkustajia ja nauttii siitä, mutta kokee myös häpeän tunnetta siitä että itse syyllistyy vapaamatkustamiseen.
Mutta ihmisen halu auttaa toisiaan ei ole ainoastaan reiluuden moraalin rajoittamaa. Ihmisellä on lisäksi sisäryhmä-moraali ja auttaminen rajoittuu ensi sijassa omiin. Sodassa ulkoryhmän jäsen on vihollinen ja häneen kohdistetaan auttamisen sijaan pikemmin demonisointia ja dehumanisointia. Ihmisen yhteistyökyky ja sotaisuus ovat kulkeneet käsi kädessä. Ihmisen altruismi muita kuin sukulaisiaan kohtaan on sodan lapsi. Tai pikemmin sotaisuus ja altruismi ovat kehittyneet evoluution aikana käsi kädessä - ilman toista ei olisi toista.:
This distasteful idea is based on the evolution of what my co-authors and I have termed ‘parochial altruism’ [nurkkakuntainen altruismi]. Altruism is conferring benefits on others at a cost to oneself; parochialism is favouring ethnic, racial or other insiders over outsiders. Both are commonly observed human behaviours that are well documented in experiments. For example, people from the Wolimbka and nearby Ngenika groups, in the Western Highlands of Papua New Guinea, have no recent history of violence. Yet when asked to divide a pot of money between themselves and another, they give more and keep less for themselves if the other is a member of their own group rather than an outsider. (Lähde: Bowles, Conflict: Altruism’s midwife)
Altruismi on aina altruismia omia kohtaan. Ihmisen ja muurahaisen evoluution suuri innovaatio on ollut se, että yhteistyö ei ole rajoittunut enää vain pieneen sukulaisjoukkoon, vaan suurempaan sisäryhmään. Mutta edelleen altruismi on altruismia omia kohtaan. Kun Kristus halusi laajentaa juutalaisuuden etnosentrisyyden kristinuskon universaaliksi humaanisuudeksi, kyseeessä oli siis - osin onnistunutkin - yritys laajentaa "omuuden" sfääriä. Ajoittain omuuden sfääriä onnistutaan laajentamaan. Mutta yleensä laajentamisessa tulee jossain vaiheessa katto vastaan.
Muiden ihmisten auttaminen lisääntyy, kun sisäryhmä joutuu konfliktiin ulkoryhmän kanssa.
lauantaina, elokuuta 11, 2012
Mielenkiintoinen webbisivusto etnisestä vanhoillislestadiolaisuudesta
Löysin juuri vasta mielenkiintoisen webbisivuston Etniset vanhoillislestadiolaiset, joka käsittelee vanhoillislestadiolaisuutta endogaamisena etnisenä ryhmänä.
Sivusto erottaa vanhoillislestadiolaisuuden uskontona vanhoillislestadiolaisuudesta yhteisöllisyytenä: käsitteellinen rajaus “etninen vanhoillislestadiolainen” korostaa eroa kyseisen liikkeen hengellisten ja toisaalta sen yhteisöllisten, sosiaalisten arvojen välillä.
Toisin kuin syntyaikoinaan, vanhoillislestadiolaisuus ei enää 2000-luvulla ole ulkopuolisia “suruttomia” herättelevä ja uskoon kutsuva herätysliike. Kaukana siitä. Se on sen sijaan identiteetti, verrattavissa siihen että on syntynyt ja kasvatettu johonkin etniseen ryhmään, tiettyyn yhteisöön ja sen elämäntapoihin, kuten vaikkapa romanit.
Vanhoillislestadiolaiseksi kasvetaan - eli kasvatetaan. Lapsi kasvatetaan rauhanyhdistyksen vakiintuneisiin perinteisiin, sen uskomuksiin, elämäntapoihin ja maailmankuvaan. Tästä yhteisön elämäntavasta ja sen kollektiivisista ajatuksista tulee ihmiselle jo varhain osa omaa minuutta, identiteettiä.
Olennaista on tiedostaa, että kyse ei ole vain perheessä, yksityisessä sfäärissä tapahtuvasta kasvattamisesta yhteisön jäsenenksi, vaan mukana on lapsen hyvin varhaisesta kasvuvaihesta lähtien myös kollektiivi, vanhoillisletsadioalinen yhteisö normeineen ja opetuksineen. lapsi viedään jo muutaman vuoden ikäisenä paikallisen rauhanyhdistyksen järjestämään kerhoon, sitten pyhäkouluun, sitten koululaisten raamattuluokkaan. tätä jatkuu kunnes seuraa SRK:n järjestämät koululaisten ja nuorten leirit ja lopulta rippikoulu.
Esimerkiksi rovasti Seppo Lohi on todennut, että vanhoillisletsadioaliset nuoret eivät enää irtaudu liikkeen piiristä samassa määrin kuin aikaisempina vuosikymmeninä.
Webbisivusto linkkaa myös Kansankokonaisuus-blogiin vertaillessaan vanhoillislestadiolaisuutta muihin etnisiin uskontoihin kuten hutterismiin. Vaikka vanhoillislestadiolaisuutta ei samalla tavalla miellä sekä uskonnolliseksi että kielelliseksi yhteisöksi kuin amisheja ja hutteriitteja, webbisivusto osoittaa että asia ei ole aivan näin yksinkertainen:
Lestadiolaisuudella on ollut aikaisemminkin etnisen uskonnon luonne, mutta toisessa merkityksessä. Lestadiolaisella liikkeellä oli nimittäin keskeinen merkitys suomen kielen säilymisessä suomalaissiirtolaisten keskuudessa. Pitkälti 1950-luvulle saakka Pohjois-Amerikan lestadiolaisseurakunnissa käytettiin pääasiallisesti vain suomen kieltä. Suomi säilytti vahvan kieliaseman pitkään myös Ruotsin meänkielisten ja Norjan kveenien keskuudessa juuri lestadiolaisuuden ansiosta.
Yhteisöllinen uskonnollisuus piti yllä ja vahvisti kieliryhmänidentiteettiä. Monilla alueilla lestadiolaisuudesta tuli siten etninen uskonto. Uskonnollisen funktion lisäksi se piti yllä suomalaistausteisten ihmisten etnistä yhteenkuuluvuutta. Amerikassa, Norjassa ja myös Muurmannin rannikolla se johti lestadiolaiseen yhtenäiskulttuuriin suomalaisen vähemmistön keskuudessa. (Kinnunen 2002.)
Vanhoillislestadiolaisessa liikkeessä on ollut viime vuosina kuohuntaa ja jonkun verran eroamisia liikkeestä on tapahtunut, vaikkakin kokonaiskuvaa on ulkopuolisen vaikea muodostaa. Liikkeestä eronneet mieltävät itsensä ilmeisesti tavalla tai toisella edelleen jonkinlaisen etnisen vanhoillislestadiolaisuuden ryhmän jäseniksi, vaikka kaikki eivät välttämättä osaa asiaa näin ilmaista. Käsite "etninen vanhoillislestadiolaisuus" on minusta nerokas.
Itsestäni tuntuu kuitenkin, että koska yhteisö on uskonnon määrittämä, jo toisen polven ex-vanhoillislestadiolainen menettää helposti myös etnisen vanhoillislestadiolaisuutensa. Etnistä vanhoillislestadiolaisuutta ei ainakaan voisi olla olemassa enää sen jälkeen jos uskonnollinen vanhoillislestadiolaisuus kuihtuisi.
Toisaalta vanhoillislestadiolaisen kentän jakaantuminen uskonnolliseen ytimeen ja etniseen vanhoillislestadiolaisuuteen voisi toteutua samalla tavalla kuin juutalaisuuden jakaantuminen ortodoksijuutalaisuuteen ja liberaaliin maallistuneeseen juutalaisuuten, mitä Kevin MacDonald pitää kirjassaan suorastaan tehokkaana yhteisöä ylläpitävänä kaksois-strategiana.
Mielenkiintoisempi ajatus kuin ex-vanhoillislestadiolaisuuden näkeminen etnisenä vanhoillislestadiolaisuutena on kuitenkin ehkä Rebekka Naatuksen ajatus, että ateistikin voi kokea vanhoillislestadiolaisen uskonnollisen yhteisön turvallisena yhteisönä, kunhan on hiljaa ateismistaan ja pysyy siinä mielessä jonkinlaisena äänettömänä jäsenenä. Tällainen ajattelu lähestyy DS Wilsonin Darwin's Cathedralissa esitettyä ajatusta uskonnon funktionalismista eli pragmaattisesta arvosta.
Sivusto erottaa vanhoillislestadiolaisuuden uskontona vanhoillislestadiolaisuudesta yhteisöllisyytenä: käsitteellinen rajaus “etninen vanhoillislestadiolainen” korostaa eroa kyseisen liikkeen hengellisten ja toisaalta sen yhteisöllisten, sosiaalisten arvojen välillä.
Toisin kuin syntyaikoinaan, vanhoillislestadiolaisuus ei enää 2000-luvulla ole ulkopuolisia “suruttomia” herättelevä ja uskoon kutsuva herätysliike. Kaukana siitä. Se on sen sijaan identiteetti, verrattavissa siihen että on syntynyt ja kasvatettu johonkin etniseen ryhmään, tiettyyn yhteisöön ja sen elämäntapoihin, kuten vaikkapa romanit.
Vanhoillislestadiolaiseksi kasvetaan - eli kasvatetaan. Lapsi kasvatetaan rauhanyhdistyksen vakiintuneisiin perinteisiin, sen uskomuksiin, elämäntapoihin ja maailmankuvaan. Tästä yhteisön elämäntavasta ja sen kollektiivisista ajatuksista tulee ihmiselle jo varhain osa omaa minuutta, identiteettiä.
Olennaista on tiedostaa, että kyse ei ole vain perheessä, yksityisessä sfäärissä tapahtuvasta kasvattamisesta yhteisön jäsenenksi, vaan mukana on lapsen hyvin varhaisesta kasvuvaihesta lähtien myös kollektiivi, vanhoillisletsadioalinen yhteisö normeineen ja opetuksineen. lapsi viedään jo muutaman vuoden ikäisenä paikallisen rauhanyhdistyksen järjestämään kerhoon, sitten pyhäkouluun, sitten koululaisten raamattuluokkaan. tätä jatkuu kunnes seuraa SRK:n järjestämät koululaisten ja nuorten leirit ja lopulta rippikoulu.
Esimerkiksi rovasti Seppo Lohi on todennut, että vanhoillisletsadioaliset nuoret eivät enää irtaudu liikkeen piiristä samassa määrin kuin aikaisempina vuosikymmeninä.
Webbisivusto linkkaa myös Kansankokonaisuus-blogiin vertaillessaan vanhoillislestadiolaisuutta muihin etnisiin uskontoihin kuten hutterismiin. Vaikka vanhoillislestadiolaisuutta ei samalla tavalla miellä sekä uskonnolliseksi että kielelliseksi yhteisöksi kuin amisheja ja hutteriitteja, webbisivusto osoittaa että asia ei ole aivan näin yksinkertainen:
Lestadiolaisuudella on ollut aikaisemminkin etnisen uskonnon luonne, mutta toisessa merkityksessä. Lestadiolaisella liikkeellä oli nimittäin keskeinen merkitys suomen kielen säilymisessä suomalaissiirtolaisten keskuudessa. Pitkälti 1950-luvulle saakka Pohjois-Amerikan lestadiolaisseurakunnissa käytettiin pääasiallisesti vain suomen kieltä. Suomi säilytti vahvan kieliaseman pitkään myös Ruotsin meänkielisten ja Norjan kveenien keskuudessa juuri lestadiolaisuuden ansiosta.
Yhteisöllinen uskonnollisuus piti yllä ja vahvisti kieliryhmänidentiteettiä. Monilla alueilla lestadiolaisuudesta tuli siten etninen uskonto. Uskonnollisen funktion lisäksi se piti yllä suomalaistausteisten ihmisten etnistä yhteenkuuluvuutta. Amerikassa, Norjassa ja myös Muurmannin rannikolla se johti lestadiolaiseen yhtenäiskulttuuriin suomalaisen vähemmistön keskuudessa. (Kinnunen 2002.)
Vanhoillislestadiolaisessa liikkeessä on ollut viime vuosina kuohuntaa ja jonkun verran eroamisia liikkeestä on tapahtunut, vaikkakin kokonaiskuvaa on ulkopuolisen vaikea muodostaa. Liikkeestä eronneet mieltävät itsensä ilmeisesti tavalla tai toisella edelleen jonkinlaisen etnisen vanhoillislestadiolaisuuden ryhmän jäseniksi, vaikka kaikki eivät välttämättä osaa asiaa näin ilmaista. Käsite "etninen vanhoillislestadiolaisuus" on minusta nerokas.
Itsestäni tuntuu kuitenkin, että koska yhteisö on uskonnon määrittämä, jo toisen polven ex-vanhoillislestadiolainen menettää helposti myös etnisen vanhoillislestadiolaisuutensa. Etnistä vanhoillislestadiolaisuutta ei ainakaan voisi olla olemassa enää sen jälkeen jos uskonnollinen vanhoillislestadiolaisuus kuihtuisi.
Toisaalta vanhoillislestadiolaisen kentän jakaantuminen uskonnolliseen ytimeen ja etniseen vanhoillislestadiolaisuuteen voisi toteutua samalla tavalla kuin juutalaisuuden jakaantuminen ortodoksijuutalaisuuteen ja liberaaliin maallistuneeseen juutalaisuuten, mitä Kevin MacDonald pitää kirjassaan suorastaan tehokkaana yhteisöä ylläpitävänä kaksois-strategiana.
Mielenkiintoisempi ajatus kuin ex-vanhoillislestadiolaisuuden näkeminen etnisenä vanhoillislestadiolaisuutena on kuitenkin ehkä Rebekka Naatuksen ajatus, että ateistikin voi kokea vanhoillislestadiolaisen uskonnollisen yhteisön turvallisena yhteisönä, kunhan on hiljaa ateismistaan ja pysyy siinä mielessä jonkinlaisena äänettömänä jäsenenä. Tällainen ajattelu lähestyy DS Wilsonin Darwin's Cathedralissa esitettyä ajatusta uskonnon funktionalismista eli pragmaattisesta arvosta.
lauantaina, elokuuta 04, 2012
Miksi ihmiset kunnioittavat toisten omaisuutta ?
Erään libertaarin Facebook-seinällä oli yllä oleva kuva. Kuten tavallista libertaareille kuva oli tarkoitettu retoriseksi kysymykseksi toisille libertaareille, koska tottahan ihmiset luonnostaan hylkäävät väkivallan ja kunnioittavat toisten omaisuutta. Väkivallattomuuden periaate on libertaareille tärkeä.
Minulle konservatiivina on aika selvää, että suurin osa ihmisistä sisäistää yleensä yhteisön arvot, ja jos yhteisön arvo sattuu olemaan muiden omaisuuden kunnioittaminen, suurin osa ihmisistä sitten noudattaa normia, jonka mukaan toisen omaisuutta ei saa ottaa haltuun.
Omaisuuden kunnioittamisen normi ei kuitenkaan ole syntynyt siksi, että se on jollain lailla luonnollinen tai oikea, vaan siksi että omaisuuden käsite on stabilisoitunut maatalousyhteiskuntaan siirryttäessä eräänlaisen evolutiivisen dynamiikan tuloksena.
Omaisuuden kunnioittamisen normi on kuitenkin varsin labiili pitkällä tähtäimellä. Se ei perustu mihinkään ihmisen luontaiseen muiden omaisuuden kunnioittamiseen. Mikäli esimerkiksi maatalousyhteiskunnassa maaomaisuus kasautuu pienen vähemmistön käsiin, köyhälistö ei koe maaomaisuuden kunnioittamista miksikään universaaliksi normiksi. Normia voidaankin sitten ylläpitää korkeintaan eliitin väkivaltakoneistolla.
Tämä ei ole ristiriiidassa sen kanssa, että yhteisön normit sisäistetään. Yhteisö vain jakaantuu kahtia - köyhälistöksi ja eliitiksi - ja a) köyhälistö hylkää eliitin arvomaailman ja normit tai vaihtoehtoisesti b) köyhälistö hylkää eliitin oikeuden maahan. Köyhälistö voi siis toimia kahdella tavalla: a) hylätä omaisuuden käsitteen kokonaan tai b) todennäköisemmin demonisoida eliitin riistäjiksi ja vaatia maareformia, jossa riistäjien maat otetaan pois niiltä "joille maa ei oikeutetusti kuulu". Jälkimmäisellä tavalla toimittiin esimerkiksi Baltiassa, jossa saksalais-aateliston maat jaettiin Vapaussodan veteraaneille. Maaomaisuutta kunnioitetaan edelleen, mutta oikeus maahan on vain sisäryhmällä.
Muissakaan asioissa kuin omaisuuden kunnioittamisessa vallitseva normi ei ole kovin stabiili. Mikäli normien rikkojia ei millään lailla rangaista valtion tai yhteisön moralistien taholta, normi joka ei hyödytä kaikkia, voi murtua. Moralismi on samantyyppinen ilmiö kuin rahan ahneus. Se ei itsessään välttämättä ole mitenkään kivaa, mutta voi johtaa tehokkaaseen tulokseen. Lähiympäristöni esimerkki oli se, miten Vantaanjoen kaljakellunnan roskaantumisongelma ratkesi ainakin osittain, kun mediassa ja sosiaalisessa mediassa moralisoitiin rantojen roskaamista, minkä jälkeen tapahtuman järjestäjät yhdessä kaupungin kanssa järjestivät roskien keruun - ja toisaalta osallistujien asenteisiin vaikutettiin onnistuneesti. Roskaaminen väheni ja roskien keruu tehostui.
Moralisoinnista ei kuitenkaan ole hyötyä, ellei normeja ole millään lailla sisäistetty. Tai vaikka normi periaatteessa hyväksyttäisiin, jos moralisoija koetaan oman yhteisön ulkopuoliseksi, moralisoijalle vain nauretaan ja moralisoijan pilkkaamisesta tulee kunnia-asia. Sen sijaan että yhteisö olisi jakaantunut köyhälistöön ja eliittiin, nykyajan yhteisö voi jakautua vaikkapa eri sukupolviin.
sunnuntaina, heinäkuuta 29, 2012
Tajunnan virtaa yksilöistä, yhteisöistä, yrityksistä, valtiosta, Homo Economicuksesta ja ryhmävalinnasta
Olen viimeisen puoli vuotta tehnyt puhtaasti teknisiä töitä. Saan jonkun teknisen tehtävän ratkaistavakseni ja toteuttaakseni. Teen työtäni itsenäisesti ja raportoin työn valmistumisesta esimiehelle. Kyselen tietysti välillä esimieheltäni ja työtovereiltani jotain neuvoa. Joskus joku kysyy minulta neuvoa. En enää muistanut millaista on tehdä työtä ilman, että joutuu miettimään alaisia ja työyhteisöä ja keskustelemaan päivittäin asiakkaitten kanssa. Miettimään ihmisiä ja sosiaalisia ryhmiä. Vapaa-aikanani en juuri osallistu mihinkään sosiaaliseen toimintaan. Netin keskusteluryhmiinkin osallistuminen on hiukan jäänyt. Uin, liikun luonnossa, pyöräilen töihin, laitan ruokaa ja luen. Oleellisin sosiaalinen kontekstini on tällä hetkellä perhe. Luen toki edelleen kirjoja, jotka liittyvät ei-sukulaisten väliseen yhteistoimintaan.
Mieleen tulee kuitenkin, että tällainen elämä on jotenkin keinotekoista. Olen kokenut sosiaalisuuden aina hyvin ahdistavana ja siksi olen käsitellyt yhteisöllisyyttä tässä blogissa. En ole erakko, vaan minulla on useita ystäviä. Dyadisia suhteita toisiin ihmisiin.
Jos talouselämä olisi pelkästään sitä, että yksilöt tekevät tuotteita ja myyvät niitä toisille ihmisille ja jos köyhistä ihmisistä huolehtiminen olisi sitä, että yksilö auttaisi toista yksilöä vaikkapa moraalisista syistä, ei yhteisöllisyyttä edes tarvittaisi. Mutta arkitodellisuudessa elävät ihmiset joutuvat elämään monenlaisissa yhteisöissä - perheellinen aikuinen esimerkiksi joutuu nyky-Suomessa elämään perheessä, työyhteisössä ja lasten harrastekerhoissa - vapaaehtoisuuden kanssa on hiukan niin ja näin. Metsästäjä-keräilijä taas eli metsästäjä-yhteisössä, missä yhteisö metsästi suurriistaa yhdessä ja jakoi metsästyksen tuloksen keskenään.
Riista oli julkishyödyke siinä mielessä, että sen tuottaminen vaatii yhteistyötä n:n ihmisen välillä. Yksilöiden kontribuutiosta julkishyödykkeen tuottamiseksi ei ollut ykstyiskohtaista sopimusta vaan yksilöiden kontribuutio perustui normiin, jonka mukaan jokaisen on tehtävä parhaansa, ja kyseisen normin ylläpitoon normin rikkojia pilkkaamalla ja panettelemalla. Ääritapauksessa normin rikkoja suljettiin yhteisön ulkopuolelle, mikä esimerkiksi eskimoiden tapauksessa merkitsi hyvin todennäköisesti kuolemaa. Muita normeja oli ruuan jakamisen normit ja normi jonka mukaan kukaan ei saanut nostaa itseään muiden yläpuolelle ja vaatia esimerkiksi suurempaa päätäntävaltaa tai suurempaa osuutta yhdessä metsästetystä ruuasta. Jälkimmäisen normin rikkojia saatettiin tappaa. (Lähde: Christopher Boehm, Hierarchy in the Forest.)
Markkinatalous ei perustu yhteisöllisiin normeihin vaan kauppaan. Mutta tosiasiassa suurta muutosta ei ole tapahtunut - bushmanneilla oli jo yhteisöllisen talouden lisäksi yksilöiden välinen vaihdantatalous. Jokaisella bushmanni-miehellä oli muissa yhteisöissä kumppaneita, joiden kanssa tehtiin kauppaa ja joita auttettiin vastavuoroisuuden periaatteella. Markkinataloudessa yritysten sisäinen yhteistoiminta ei edellenkään perustu pelkkiin taloudellisiin insentiiveihin vaan yhteisöllisiin normeihin.
Toki yrityksen toimintoja ulkoistamalla markkinoiden merkistystä voi suuresti kasvattaa ja joillain aloilla se on kannattavaakin. Samallalailla valtion voisi periaatteessa minimoida ja tarjota palvelut markkinoilla. Esimerkiksi köyhäinhoidon osalta tässäkin tapauksessa tarvitaan kuitenkin jonkinlaista yhteisöllisyyttä.
Ihmiselle yhteisöissä toimiminen on luonnollista ja usein tehokastakin, koska ihminen on yhteisöllinen eläin jolla on sisäryhmä-moraali. Yhteisö toimii sitä tehokkaammin, mitä suurempi konflikti yhteisön ja ulkoryhmien välillä vallitsee. Yrityksen työntekijöiden keskinäinen yhteistyö vahvistuu, jos jokainen yrityksen jäsen tajuaa kilpailun voimakkuuden henkilökohtaisesti ja kykenee itsekin kontribuutiollaan vaikuttamaan yrityksen taistelukykyyn. On valhe, että ihminen ei olisi yhteisöllinen eläin, vaan pelkästään omaa utiliteettiaan optimoiva toimija. Ihmisellä on heimomieli, joka panee ihmisen toimimaan tehokkaasti kun oman heimon ja toisten heimojen välillä on konflikti. Ihmisellä on heimomieli, joka panee ihmisen rankaisemaan vapaamatkustajia, sitä voimakkaammin mitä suurempi konflikti heimojen välillä on. (Lähde: Puurtinen et al, Costly punishment prevails in intergroup conflict) Ihminen ei rankaise vapaamatkustajia siksi, että hän rationaalisesti optimoi omaa etuaan, vaan siksi että vapaamatkustaja synnyttää hänessä vihan tunteen. Kaikille ihmisille tällaista vihan tunnetta ei tietenkään synny. Kyseessä ovat ns. toisen asteen vapaamatkustajat.
Yritysten keskinäinen kilpailu johtaa edelleen ryhmävalintaan yritysten välillä - syntyy ryhmätason sopeumia eli tehokkaita instituutioita evoluution kautta. Tehottomia käytäntöjä noudattavat yritykset karsiutuvat olemassaolon taistelussa. Esimerkiksi yritykset jotka eivät kykene ratkaisemaan vapaamatkustajan ongelmaa. (Lähde: Marcus Samuelsson, GROUP SELECTION: THE QUEST FOR SOCIAL PREFERENCES, Stockholm School of Economics.)
Mieleen tulee kuitenkin, että tällainen elämä on jotenkin keinotekoista. Olen kokenut sosiaalisuuden aina hyvin ahdistavana ja siksi olen käsitellyt yhteisöllisyyttä tässä blogissa. En ole erakko, vaan minulla on useita ystäviä. Dyadisia suhteita toisiin ihmisiin.
Jos talouselämä olisi pelkästään sitä, että yksilöt tekevät tuotteita ja myyvät niitä toisille ihmisille ja jos köyhistä ihmisistä huolehtiminen olisi sitä, että yksilö auttaisi toista yksilöä vaikkapa moraalisista syistä, ei yhteisöllisyyttä edes tarvittaisi. Mutta arkitodellisuudessa elävät ihmiset joutuvat elämään monenlaisissa yhteisöissä - perheellinen aikuinen esimerkiksi joutuu nyky-Suomessa elämään perheessä, työyhteisössä ja lasten harrastekerhoissa - vapaaehtoisuuden kanssa on hiukan niin ja näin. Metsästäjä-keräilijä taas eli metsästäjä-yhteisössä, missä yhteisö metsästi suurriistaa yhdessä ja jakoi metsästyksen tuloksen keskenään.
Riista oli julkishyödyke siinä mielessä, että sen tuottaminen vaatii yhteistyötä n:n ihmisen välillä. Yksilöiden kontribuutiosta julkishyödykkeen tuottamiseksi ei ollut ykstyiskohtaista sopimusta vaan yksilöiden kontribuutio perustui normiin, jonka mukaan jokaisen on tehtävä parhaansa, ja kyseisen normin ylläpitoon normin rikkojia pilkkaamalla ja panettelemalla. Ääritapauksessa normin rikkoja suljettiin yhteisön ulkopuolelle, mikä esimerkiksi eskimoiden tapauksessa merkitsi hyvin todennäköisesti kuolemaa. Muita normeja oli ruuan jakamisen normit ja normi jonka mukaan kukaan ei saanut nostaa itseään muiden yläpuolelle ja vaatia esimerkiksi suurempaa päätäntävaltaa tai suurempaa osuutta yhdessä metsästetystä ruuasta. Jälkimmäisen normin rikkojia saatettiin tappaa. (Lähde: Christopher Boehm, Hierarchy in the Forest.)
Markkinatalous ei perustu yhteisöllisiin normeihin vaan kauppaan. Mutta tosiasiassa suurta muutosta ei ole tapahtunut - bushmanneilla oli jo yhteisöllisen talouden lisäksi yksilöiden välinen vaihdantatalous. Jokaisella bushmanni-miehellä oli muissa yhteisöissä kumppaneita, joiden kanssa tehtiin kauppaa ja joita auttettiin vastavuoroisuuden periaatteella. Markkinataloudessa yritysten sisäinen yhteistoiminta ei edellenkään perustu pelkkiin taloudellisiin insentiiveihin vaan yhteisöllisiin normeihin.
Toki yrityksen toimintoja ulkoistamalla markkinoiden merkistystä voi suuresti kasvattaa ja joillain aloilla se on kannattavaakin. Samallalailla valtion voisi periaatteessa minimoida ja tarjota palvelut markkinoilla. Esimerkiksi köyhäinhoidon osalta tässäkin tapauksessa tarvitaan kuitenkin jonkinlaista yhteisöllisyyttä.
Ihmiselle yhteisöissä toimiminen on luonnollista ja usein tehokastakin, koska ihminen on yhteisöllinen eläin jolla on sisäryhmä-moraali. Yhteisö toimii sitä tehokkaammin, mitä suurempi konflikti yhteisön ja ulkoryhmien välillä vallitsee. Yrityksen työntekijöiden keskinäinen yhteistyö vahvistuu, jos jokainen yrityksen jäsen tajuaa kilpailun voimakkuuden henkilökohtaisesti ja kykenee itsekin kontribuutiollaan vaikuttamaan yrityksen taistelukykyyn. On valhe, että ihminen ei olisi yhteisöllinen eläin, vaan pelkästään omaa utiliteettiaan optimoiva toimija. Ihmisellä on heimomieli, joka panee ihmisen toimimaan tehokkaasti kun oman heimon ja toisten heimojen välillä on konflikti. Ihmisellä on heimomieli, joka panee ihmisen rankaisemaan vapaamatkustajia, sitä voimakkaammin mitä suurempi konflikti heimojen välillä on. (Lähde: Puurtinen et al, Costly punishment prevails in intergroup conflict) Ihminen ei rankaise vapaamatkustajia siksi, että hän rationaalisesti optimoi omaa etuaan, vaan siksi että vapaamatkustaja synnyttää hänessä vihan tunteen. Kaikille ihmisille tällaista vihan tunnetta ei tietenkään synny. Kyseessä ovat ns. toisen asteen vapaamatkustajat.
Yritysten keskinäinen kilpailu johtaa edelleen ryhmävalintaan yritysten välillä - syntyy ryhmätason sopeumia eli tehokkaita instituutioita evoluution kautta. Tehottomia käytäntöjä noudattavat yritykset karsiutuvat olemassaolon taistelussa. Esimerkiksi yritykset jotka eivät kykene ratkaisemaan vapaamatkustajan ongelmaa. (Lähde: Marcus Samuelsson, GROUP SELECTION: THE QUEST FOR SOCIAL PREFERENCES, Stockholm School of Economics.)
maanantaina, heinäkuuta 23, 2012
Korkman pankki- ja fiskaaliunionista
Luulenpa että Korkman on suht oikeassa pankkiunionista ja fiskaaliunionista.
Jos pankkiunioni ( yhteinen pankkivalvonta ) olisi luotu heti alussa rinnan euron kanssa, homma olisi saattanut onnistuakin. Paino sanalla saattanut. Jälkikäteen euroopanlaajuisen pankkivalvonnan luominen taitaa olla hankalaa.
Fiskaalin unionin Korkman tyrmää täysin.
Saksan liittokanslerin mukaan eurobondit [täys fiskaalinen unioni] tulevat vain hänen kuolleen ruumiinsa yli. Eli ei hätää; hänen elinaikaodotteensa on aika pitkä. Tulevan syksyn yksi haaste silti on, miten luoda pankkiunioni ja samalla minimoida sellaista yhteisvastuuta, joka veisi meitä pysyvästi fiskaalisen unionin suuntaan.
Surullinen tosiasia on, että rahaliitto, joka perustettiin toiveiden varassa, pysyy nyt pystyssä pelosta - pelosta siitä rahoituksellisesta, taloudellisesta, sosiaalisesta ja poliittisesta katastrofista, johon rahaliiton sortuminen johtaisi.
Mutta pystyssä se pysyy, vaikka jonkin maan ajautuminen siitä ulos on hyvin mahdollista. Rahaliiton säilyminen on myös Suomen etu, sillä joidenkin tappioiden kirjaaminen yhteisvastuun seurauksena on verrattomasti edullisempaa kuin vaihtoehtoinen näkymä. Tämän hallitus on pääministerin suulla useasti todennut, ja on siinä oikeassa.
Siihen, kannattaako tämän suunnitelman toteuttamiseen vielä luottaa ja satsata - vai kannattaako heittää jo nyt hanskat tiskiin, en osaa oikein ottaa kantaa.
Jos pankkiunioni ( yhteinen pankkivalvonta ) olisi luotu heti alussa rinnan euron kanssa, homma olisi saattanut onnistuakin. Paino sanalla saattanut. Jälkikäteen euroopanlaajuisen pankkivalvonnan luominen taitaa olla hankalaa.
Fiskaalin unionin Korkman tyrmää täysin.
Saksan liittokanslerin mukaan eurobondit [täys fiskaalinen unioni] tulevat vain hänen kuolleen ruumiinsa yli. Eli ei hätää; hänen elinaikaodotteensa on aika pitkä. Tulevan syksyn yksi haaste silti on, miten luoda pankkiunioni ja samalla minimoida sellaista yhteisvastuuta, joka veisi meitä pysyvästi fiskaalisen unionin suuntaan.
Surullinen tosiasia on, että rahaliitto, joka perustettiin toiveiden varassa, pysyy nyt pystyssä pelosta - pelosta siitä rahoituksellisesta, taloudellisesta, sosiaalisesta ja poliittisesta katastrofista, johon rahaliiton sortuminen johtaisi.
Mutta pystyssä se pysyy, vaikka jonkin maan ajautuminen siitä ulos on hyvin mahdollista. Rahaliiton säilyminen on myös Suomen etu, sillä joidenkin tappioiden kirjaaminen yhteisvastuun seurauksena on verrattomasti edullisempaa kuin vaihtoehtoinen näkymä. Tämän hallitus on pääministerin suulla useasti todennut, ja on siinä oikeassa.
Siihen, kannattaako tämän suunnitelman toteuttamiseen vielä luottaa ja satsata - vai kannattaako heittää jo nyt hanskat tiskiin, en osaa oikein ottaa kantaa.
torstaina, heinäkuuta 19, 2012
Nokian romahdus ja Suuri Amerikan eläimistövaihto
Etelä-Amerikasta syntyi maayhteys Pohjois-Amerikan mantereelle geologisesti äskettäin eli kolme miljoonaa vuotta sitten, kun Panamankannas nousi merestä tulivuorenpurkausten takia. Tämä yhdistyminen johti lajien joukkotuhoon Etelä-Amerikassa, kun eteläamerikkalaiset lajit korvautuivat suurelta osin pohjoisamerikkalaisella. Aluksi eteläamerikkalaisia lajeja siirtyi Pohjois-Amerikkaan yhtä lailla kuin pohjoisamerikkalaisia Etelä-Amerikkaan, mutta edelliset lajit eivät lopulta pärjänneet vaan kuolivat. Wikipedia kirjoittaa:
Lajienvaihdossa pohjoisesta etelään levittäytyneet lajit osoittautuivat menestyksekkäämiksi kuin etelästä pohjoiseen levittäytyvät. Etelästä pohjoiseen menestyksekkäästi siirtyneet lajit eivät eriytyneet paljoa eteläisistä kantamuodoistaan, kun taas pohjoisesta tulleet eriytyivät tehokkaasti. Monet eteläamerikkalaiset lajit hävisivät kun taas pohjoisamerikkalaisten lajien ei tiedetä hävinneen etelästä saapuneen kilpailun tuloksena.
Vain yksi pussieläin - opossumi - onnistui levittäytymään etelästä pohjoiseen.
Jokainen tajuaa, että eteläamerikkalaiset eläimet eivät olisi voineet varautua Panamankannaksen muodostumiseen millään lailla. Pohjoisamerikkalaiset lajit olivat miljoonien vuosien evoluution myötä kehittyneet kilpailukykyisemmiksi eteläamerikkalaisiin verrattuna ja kun yhteys mantereiden välillä syntyi, seuraukset olivat katastrofaaliset etelän eläimille.
Romahdus oli hieman samanlainen kuin Kolumbuksen Bahama-saarille saapumisen jälkeinen intiaanikulttuurien romahdus. Kolumbuksen käynti Bahamalla ei vielä lyhyellä tähtäimellä merkinnyt yhtään mitään, mutta se oli alkusoitto Cortesin saapumiselle. Atseteekeilla ei ollut mitään edellytyksiä tajuta, että jossain paikassa nimeltä Aragon ja Kastilia (Espanja) oli syntynyt tarve luoda meritie toiseen paikkaan nimeltä Intia, ja tämä tulisi johtamaan ylivoimaisella aseistuksella varustautuneen armeijan tuloon Meksikoon ja Atsteekki-valtion romahdukseen.
Samalla lailla Nokialla ei todennäköisesti juuri kukaan ymmärtänyt, että Applen iPodin julkaiseminen vuonna 2001 olisi alkusoitto Nokian romahdukselle. iPhone ja iPad ovat iPodin suora jatkumo. iPodia ei tietenkään alunperin luotu valtaamaan mobiili-markkinoita vaan sen alkuperäinen ansaintalogiikka oli pelkästään nostaa Applen tietokoneiden arvoa luomalla niistä musiikin jakelun hubi. Siksi Steve Jobs vastustikin pitkään iTunes-softan porttaamista Microsoftin käyttöjärjestelmään. Mutta pian musiikista ja musiikkisoittimesta tuli Applelle taloudellinen arvo sinänsä. Musiikkikauppa iTunes Store syntyi vuonna 2003. Apple ymmärsi muunkin sisältö-busineksen mahdollisuudet pian. Applen sovelluskauppa Appstore taas on iTunesin suora jatkumo. Suunnitelmat iPadista olivat olemassa jo ennen iPhone julkaisua.
Vuonna 2007 mobiilialan ja tietokone/sisältö-liiketoiminnan "mannerten" välillä syntyi lopullinen yhteys. Nokia oli äimän käkenä - alkoi nopea romahdus, käsien heiluttelu, selittely ja syyllisten etsintä. Mitään ei ollut tehtävissä. Samsung nöyrempänä firmana onnistui vielä ainakin hetkeksi sopeutumaan.
Toki Nokialla oli ajat sitten tajuttu, että Internet- ja mobiilimaailma yhdistyvät. Luotiin wap, musiikkikauppa ja satsattiin peli-liiketoimintaan, tehtiin puhelimesta tietokone ("kommunikaattori") jne. Mutta Nokialla ei osattu todellisuudessa varautua tilanteeseen - Apple oli jo vuonna 2007 niin paljon edellä Nokiaa ja niin paljon Nokiaa sopeutumiskykyisempi, että "mannerten yhdistymisen" jälkeen Nokialla ei ollut enää mahdollisuuksia. Kohtalo oli pitkälti sinetöity jo ennen vuotta 2007. Elopin toimilla ei ollut romahduksen loppuunsaattamisen kannalta enää suurtakaan merkitystä.
Lajienvaihdossa pohjoisesta etelään levittäytyneet lajit osoittautuivat menestyksekkäämiksi kuin etelästä pohjoiseen levittäytyvät. Etelästä pohjoiseen menestyksekkäästi siirtyneet lajit eivät eriytyneet paljoa eteläisistä kantamuodoistaan, kun taas pohjoisesta tulleet eriytyivät tehokkaasti. Monet eteläamerikkalaiset lajit hävisivät kun taas pohjoisamerikkalaisten lajien ei tiedetä hävinneen etelästä saapuneen kilpailun tuloksena.
Vain yksi pussieläin - opossumi - onnistui levittäytymään etelästä pohjoiseen.
Jokainen tajuaa, että eteläamerikkalaiset eläimet eivät olisi voineet varautua Panamankannaksen muodostumiseen millään lailla. Pohjoisamerikkalaiset lajit olivat miljoonien vuosien evoluution myötä kehittyneet kilpailukykyisemmiksi eteläamerikkalaisiin verrattuna ja kun yhteys mantereiden välillä syntyi, seuraukset olivat katastrofaaliset etelän eläimille.
Romahdus oli hieman samanlainen kuin Kolumbuksen Bahama-saarille saapumisen jälkeinen intiaanikulttuurien romahdus. Kolumbuksen käynti Bahamalla ei vielä lyhyellä tähtäimellä merkinnyt yhtään mitään, mutta se oli alkusoitto Cortesin saapumiselle. Atseteekeilla ei ollut mitään edellytyksiä tajuta, että jossain paikassa nimeltä Aragon ja Kastilia (Espanja) oli syntynyt tarve luoda meritie toiseen paikkaan nimeltä Intia, ja tämä tulisi johtamaan ylivoimaisella aseistuksella varustautuneen armeijan tuloon Meksikoon ja Atsteekki-valtion romahdukseen.
Samalla lailla Nokialla ei todennäköisesti juuri kukaan ymmärtänyt, että Applen iPodin julkaiseminen vuonna 2001 olisi alkusoitto Nokian romahdukselle. iPhone ja iPad ovat iPodin suora jatkumo. iPodia ei tietenkään alunperin luotu valtaamaan mobiili-markkinoita vaan sen alkuperäinen ansaintalogiikka oli pelkästään nostaa Applen tietokoneiden arvoa luomalla niistä musiikin jakelun hubi. Siksi Steve Jobs vastustikin pitkään iTunes-softan porttaamista Microsoftin käyttöjärjestelmään. Mutta pian musiikista ja musiikkisoittimesta tuli Applelle taloudellinen arvo sinänsä. Musiikkikauppa iTunes Store syntyi vuonna 2003. Apple ymmärsi muunkin sisältö-busineksen mahdollisuudet pian. Applen sovelluskauppa Appstore taas on iTunesin suora jatkumo. Suunnitelmat iPadista olivat olemassa jo ennen iPhone julkaisua.
Vuonna 2007 mobiilialan ja tietokone/sisältö-liiketoiminnan "mannerten" välillä syntyi lopullinen yhteys. Nokia oli äimän käkenä - alkoi nopea romahdus, käsien heiluttelu, selittely ja syyllisten etsintä. Mitään ei ollut tehtävissä. Samsung nöyrempänä firmana onnistui vielä ainakin hetkeksi sopeutumaan.
Toki Nokialla oli ajat sitten tajuttu, että Internet- ja mobiilimaailma yhdistyvät. Luotiin wap, musiikkikauppa ja satsattiin peli-liiketoimintaan, tehtiin puhelimesta tietokone ("kommunikaattori") jne. Mutta Nokialla ei osattu todellisuudessa varautua tilanteeseen - Apple oli jo vuonna 2007 niin paljon edellä Nokiaa ja niin paljon Nokiaa sopeutumiskykyisempi, että "mannerten yhdistymisen" jälkeen Nokialla ei ollut enää mahdollisuuksia. Kohtalo oli pitkälti sinetöity jo ennen vuotta 2007. Elopin toimilla ei ollut romahduksen loppuunsaattamisen kannalta enää suurtakaan merkitystä.
keskiviikkona, heinäkuuta 11, 2012
Kari Silvennoinen puhuu liittovaltion puolesta
Varatuomari Kari Silvennoinen, joka on toiminut puolustusasianajajana eräissä maahanmuuttokriittisiä vastaan nostetuissa sananvapauden vastaisissa oikeusjutuissa, kirjoittaa tänään HS:ssä liittovaltiokehityksestä:
...Me kuitenkin elämme jo nyt monella tapaa EU-nimisessä liittovaltiossa. Euroopan parlamentin asetukset ("regulations") ylittävät normihierarkiassa Suomen perustuslain, samoin meidän perustuslakimme yli menevät Euroopan tuomioistuimen (ECJ) ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen (ECHR) ratkaisuissaan ilmaisemat yleiset oikeusperiaatteet. Korkeimmat oikeusistuimemme ovat velvolliset pyytämään ennakkoratkaisuja Euroopan tuomioistuimilta ja noudattamaan niitä.
Kehitys on ollut huikeaa ja vienyt yhteiskuntaamme hyvään suuntaan. Se on parantanut kaikkia Suomen kansalaisten ja yritysten sekä muiden yhteisöjen keskeisiä perusoikeuksia ja vapauksia. Euroopan unioniin liittymisen myötä olemme vihdoin pystyneet jättämään taaksemme synkeät suomettuneisuuden ajan vuosikymmenet.
Liittovaltiokehitys on vain määrittelykysymys. Kehitystä emme voi kuitenkaan estää. Sen on Suomen nykyinen häiriköinti velkakriisin hoidossa osoittanut. Ajaudumme tällä menolla marginaaliin, mikä on pienen kansan valtiojohdolta anteeksiantamaton teko. Siinä tapauksessa kukaan ei pysty ennustamaan, miten markkinat kohtelevat meitä, saattaa tulla hätä käteen. Tästä on olemassa paljon tuoretta tietoa viimeisimmän suuren laman ajoilta.
Euro on meille siunaus. Se on kuitenkin vain pieni osa liittovaltiokehitystä. Kokonaisuudessaan tästä kehityksestä on ollut meille etua ja turvaa. Venäläisen kenraalin uhkailut valuivat kuin vesi EU-Suomen selästä. Euroopan liittovaltioon kuuluessamme edes ikiaikaiset uhkaajat eivät pysty meidän rauhaamme järkyttämään.
Minusta Silvennoinen on väärässä siinä mielessä, että kun euro-järjestelmä nyt eittämättä on romahduspisteessä, paraskaan halu integroitua länteen ei toteudu vain sitä kautta että haluamme integroitua länteen. Integroitumisen hinta ei voi olla se että velkaannumme korviamme myöten Espanjan, Kreikan ja Italian velkojen takia, varsinkaan jos lopputulos kuitenkin on koko euro-järjestelmän romahdus.
Silvennoinen on oikeassa siinä, että integroituminen länteen on Suomelle elinehto. Se ei ole sitä pelkästään taloudellisesti vaan myös maan turvallisuuden kannalta. Kun Suomi liittyi EU:hun, kansanäänestyksen positiivisen tuloksen takasi öykkärimaa Venäjä. Nurinkurista tosin oli, että Suomi liittyi Venäjän takia juuri EU:hun. Venäjän takia Suomen olisi pitänyt liittyä ensi sijassa Natoon. Natoon liittymiseen kansan rohkeus ei kuitenkaan riittänyt.
Mutta historia tuntuu kulkevan omaa vääjäämätöntä kulkuaan. Eurosta irtaantuminen lienee vääjäämättä pian edessä. Mihinkään onnen tilaan se ei kylläkään johda.
...Me kuitenkin elämme jo nyt monella tapaa EU-nimisessä liittovaltiossa. Euroopan parlamentin asetukset ("regulations") ylittävät normihierarkiassa Suomen perustuslain, samoin meidän perustuslakimme yli menevät Euroopan tuomioistuimen (ECJ) ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen (ECHR) ratkaisuissaan ilmaisemat yleiset oikeusperiaatteet. Korkeimmat oikeusistuimemme ovat velvolliset pyytämään ennakkoratkaisuja Euroopan tuomioistuimilta ja noudattamaan niitä.
Kehitys on ollut huikeaa ja vienyt yhteiskuntaamme hyvään suuntaan. Se on parantanut kaikkia Suomen kansalaisten ja yritysten sekä muiden yhteisöjen keskeisiä perusoikeuksia ja vapauksia. Euroopan unioniin liittymisen myötä olemme vihdoin pystyneet jättämään taaksemme synkeät suomettuneisuuden ajan vuosikymmenet.
Liittovaltiokehitys on vain määrittelykysymys. Kehitystä emme voi kuitenkaan estää. Sen on Suomen nykyinen häiriköinti velkakriisin hoidossa osoittanut. Ajaudumme tällä menolla marginaaliin, mikä on pienen kansan valtiojohdolta anteeksiantamaton teko. Siinä tapauksessa kukaan ei pysty ennustamaan, miten markkinat kohtelevat meitä, saattaa tulla hätä käteen. Tästä on olemassa paljon tuoretta tietoa viimeisimmän suuren laman ajoilta.
Euro on meille siunaus. Se on kuitenkin vain pieni osa liittovaltiokehitystä. Kokonaisuudessaan tästä kehityksestä on ollut meille etua ja turvaa. Venäläisen kenraalin uhkailut valuivat kuin vesi EU-Suomen selästä. Euroopan liittovaltioon kuuluessamme edes ikiaikaiset uhkaajat eivät pysty meidän rauhaamme järkyttämään.
Minusta Silvennoinen on väärässä siinä mielessä, että kun euro-järjestelmä nyt eittämättä on romahduspisteessä, paraskaan halu integroitua länteen ei toteudu vain sitä kautta että haluamme integroitua länteen. Integroitumisen hinta ei voi olla se että velkaannumme korviamme myöten Espanjan, Kreikan ja Italian velkojen takia, varsinkaan jos lopputulos kuitenkin on koko euro-järjestelmän romahdus.
Silvennoinen on oikeassa siinä, että integroituminen länteen on Suomelle elinehto. Se ei ole sitä pelkästään taloudellisesti vaan myös maan turvallisuuden kannalta. Kun Suomi liittyi EU:hun, kansanäänestyksen positiivisen tuloksen takasi öykkärimaa Venäjä. Nurinkurista tosin oli, että Suomi liittyi Venäjän takia juuri EU:hun. Venäjän takia Suomen olisi pitänyt liittyä ensi sijassa Natoon. Natoon liittymiseen kansan rohkeus ei kuitenkaan riittänyt.
Mutta historia tuntuu kulkevan omaa vääjäämätöntä kulkuaan. Eurosta irtaantuminen lienee vääjäämättä pian edessä. Mihinkään onnen tilaan se ei kylläkään johda.
tiistaina, heinäkuuta 03, 2012
Nokian pääkonttori pysyy Suomessa
Nokian pääkonttorin säilymisestä Suomessa on vieläkin spekuloitu ja Elop lupasi säilyttää pääkonttorin Suomessa. Uskon, että pääkonttori pysyykin Suomessa.
Se pysyy Suomessa niin kauan kuin Nokian itsenäinen taival kestää. Nokialla on todennäköisesti enää vain kaksi vaihtoehtoa: joku ostaa Nokian ehkä hyvinkin pian ja pilkkoo sen tai Nokia kuihtuu hiljalleen marginaaliseksi matkapuhelinten valmistajaksi. Työpaikat menevät molemmissa tapauksissa.
Nokian pääkonttorin paikasta keskusteleminen onkin nyt jo täysin irrelevanttia. Nokian tarina on 95%:n todennäköisyydellä ohi. Luulen että suomalaisten enemmistö alkaa hiljalleen tajuta tämän. Totuuden myöntäminen on uuden alku. Nokia oli tärkeä osa suomalaisten identiteettiä. On aivan tervettä olla järkyttynyt tapauksesta.
Se pysyy Suomessa niin kauan kuin Nokian itsenäinen taival kestää. Nokialla on todennäköisesti enää vain kaksi vaihtoehtoa: joku ostaa Nokian ehkä hyvinkin pian ja pilkkoo sen tai Nokia kuihtuu hiljalleen marginaaliseksi matkapuhelinten valmistajaksi. Työpaikat menevät molemmissa tapauksissa.
Nokian pääkonttorin paikasta keskusteleminen onkin nyt jo täysin irrelevanttia. Nokian tarina on 95%:n todennäköisyydellä ohi. Luulen että suomalaisten enemmistö alkaa hiljalleen tajuta tämän. Totuuden myöntäminen on uuden alku. Nokia oli tärkeä osa suomalaisten identiteettiä. On aivan tervettä olla järkyttynyt tapauksesta.
lauantaina, kesäkuuta 30, 2012
Euro seuraava romahtaja Nokian jälkeen ?
Tainter kuvaa sitä, miten yhteiskunnalla (tai valtioliitolla tai yrityksellä) on taipumus monimutkaistua, kun se ratkaisee eteen tulevia ongelmia. Tiettyyn rajaan asti tällainen monimutkaistuminen on järkevää, koska se tuottaa jotain hyötyä. EU:n tapauksessa esimerkiksi EU-tasoisen yhteisen valuutan ja ehkä jopa yhteisen budjettikurin voisi ajatella synnyttävän hyötyä. EU on kuitenkin ajautunut nopeaan kasvavan kompleksisuuden kierteeseen. Vääjäämättä tulemme pian pisteeseen, jossa kompleksisuuden antama rajahyöty on negatiivinen. EU:n tapauksessa näin on saattanut jo tapahtua.
Nokia kaatui minusta monimutkaiseen liiketoiminta-malliinsa, joka alunperin oli perusteltu, mutta josta uudessa tilanteessa ei enää ollut etua vaan josta tuli uudessa tilanteessa painolasti.
Mainitsin aikaisemmin Nokian esimerkkinä yrityksestä, joka on kiikissä monimutkaisen liiketoimintamallinsa kanssa. Nokia on päätynyt liiketoimintamalliin, jossa se tarjoaa kuluttajille sekä mobiililaitteita että siinä käytettäviä sovelluksia ja palveluita (OVI) sen sijaan että Samsung, LG, HTC ja Sony-Ericsson keskittyvät mobiililaitteiden tekemiseen ja niiden tietynasteiseen räätälöimiseen operaattorien toiveiden mukaisesti.
Nokia on ajautunut tällaiseen liiketoimintamalliin syistä, jotka eivät ole kovin suoraviivaisia. Nokia on pitkään vierastanut operaattoreiden merkittävää roolia sekä mobiilipalveluiden että mobiililaitteiden arvoketjussa. Nokia on pitkään uskonut että nimenomaan sen itsensä on oltava aktiivinen mobiilipalveluiden tuottaja yhteistyössä partnerien kanssa. Nokia on päätynyt tuottamaan sekä a) laitteita, b) niiden alustaohjelmistoja ja c) mobiilipalveluita ns. OVI-porttaalissa.
Ongelma tässä liiketoimintamallissa on se, että vaikka Nokia on ollut ylivertainen mobiililaitteiden kehittämisessä tai ainakin logistiikassa, sen alustaohjelmistot ja mobiilipalvelutarjonta eivät ole lähellekään samaa tasoa kuin vakkapa Googlella (Android ja Googlen App Store). Samsung ratkaisee saman ongelman sillä että se keskittyy ydinosaamiseensa (a) ja tukeutuu alustojen ja palveluiden osalta SUURELTA OSALTA Googleen.
Tainter väittää, että monimutkainen organisaatio ei kykene uudessa tilanteessa yksinkertaistumaan. Nokia pyrki yksinkertaistamaan liiketoiminta-malliaan ja organisaatiotaan turvautumalla partneroitumiseen Microsoftin kanssa mutta epäonnistui.
In such systems, there is no way to make things a little bit simpler – the whole edifice becomes a huge, interlocking system not readily amenable to change. Tainter doesn’t regard the sudden decoherence of these societies as either a tragedy or a mistake—”[U]nder a situation of declining marginal returns collapse may be the most appropriate response”, to use his pitiless phrase. Furthermore, even when moderate adjustments could be made, they tend to be resisted, because any simplification discomfits elites.
When the value of complexity turns negative, a society plagued by an inability to react remains as complex as ever, right up to the moment where it becomes suddenly and dramatically simpler, which is to say right up to the moment of collapse. Collapse is simply the last remaining method of simplification. (The Collapse of Complex Business Models.)
Euro-järjestelmä on ratkaisemassa taloudellisia ongelmia lisäämällä instituution toisensa perään lähes kiihtyvällä vauhdilla. Kansallisvaltioiden velkaantumisen aiheuttamia talousongelmia yritetään ratkaista Eurooppa-tasoista kompleksisuutta lisäämällä.
Yhteismaa-ongelman analysoija Garret Hardin varoitti aikoinaan siitä tiestä, että kansallisia ongelmia globalisoidaan: The moral is surely obvious: never globalize a problem if it can possibly be solved locally. It may be chic but it is not wise to tack the adjective global onto the names of problems that are merely widespread -- for example, "global hunger," "global poverty," and the global population problem." (Lähde: There is No Global Population Problem, Garrett Hardin, 1989)
Eurooppa ratkaisee kansallisten valtioiden ongelmia tekemällä niistä kaikkien ongelmia ja samalla siis ongelmia joiden ratkaisusta kukaan ei ole käytännössä vastuussa. Ongelmien siirtäminen Euroopan tasolle vaikeuttaa eikä helpottaa ongelmien ratkaisua.
Tämä ei ole sinäänsä kategoorista kritiikkiä federaatioita vastaan - maailmassa on hyviä vapaaehtoisia federaatiota kuten Sveitsi tai USA. Olemme eurooppalaisia ja takanamme on hieno joskin traumaattinen yhteinen historia ja olisi olut hienoa että meillä olisi ollut hieno yhteinen tulevaisuus.
Nokia kaatui minusta monimutkaiseen liiketoiminta-malliinsa, joka alunperin oli perusteltu, mutta josta uudessa tilanteessa ei enää ollut etua vaan josta tuli uudessa tilanteessa painolasti.
Mainitsin aikaisemmin Nokian esimerkkinä yrityksestä, joka on kiikissä monimutkaisen liiketoimintamallinsa kanssa. Nokia on päätynyt liiketoimintamalliin, jossa se tarjoaa kuluttajille sekä mobiililaitteita että siinä käytettäviä sovelluksia ja palveluita (OVI) sen sijaan että Samsung, LG, HTC ja Sony-Ericsson keskittyvät mobiililaitteiden tekemiseen ja niiden tietynasteiseen räätälöimiseen operaattorien toiveiden mukaisesti.
Nokia on ajautunut tällaiseen liiketoimintamalliin syistä, jotka eivät ole kovin suoraviivaisia. Nokia on pitkään vierastanut operaattoreiden merkittävää roolia sekä mobiilipalveluiden että mobiililaitteiden arvoketjussa. Nokia on pitkään uskonut että nimenomaan sen itsensä on oltava aktiivinen mobiilipalveluiden tuottaja yhteistyössä partnerien kanssa. Nokia on päätynyt tuottamaan sekä a) laitteita, b) niiden alustaohjelmistoja ja c) mobiilipalveluita ns. OVI-porttaalissa.
Ongelma tässä liiketoimintamallissa on se, että vaikka Nokia on ollut ylivertainen mobiililaitteiden kehittämisessä tai ainakin logistiikassa, sen alustaohjelmistot ja mobiilipalvelutarjonta eivät ole lähellekään samaa tasoa kuin vakkapa Googlella (Android ja Googlen App Store). Samsung ratkaisee saman ongelman sillä että se keskittyy ydinosaamiseensa (a) ja tukeutuu alustojen ja palveluiden osalta SUURELTA OSALTA Googleen.
Tainter väittää, että monimutkainen organisaatio ei kykene uudessa tilanteessa yksinkertaistumaan. Nokia pyrki yksinkertaistamaan liiketoiminta-malliaan ja organisaatiotaan turvautumalla partneroitumiseen Microsoftin kanssa mutta epäonnistui.
In such systems, there is no way to make things a little bit simpler – the whole edifice becomes a huge, interlocking system not readily amenable to change. Tainter doesn’t regard the sudden decoherence of these societies as either a tragedy or a mistake—”[U]nder a situation of declining marginal returns collapse may be the most appropriate response”, to use his pitiless phrase. Furthermore, even when moderate adjustments could be made, they tend to be resisted, because any simplification discomfits elites.
When the value of complexity turns negative, a society plagued by an inability to react remains as complex as ever, right up to the moment where it becomes suddenly and dramatically simpler, which is to say right up to the moment of collapse. Collapse is simply the last remaining method of simplification. (The Collapse of Complex Business Models.)
Euro-järjestelmä on ratkaisemassa taloudellisia ongelmia lisäämällä instituution toisensa perään lähes kiihtyvällä vauhdilla. Kansallisvaltioiden velkaantumisen aiheuttamia talousongelmia yritetään ratkaista Eurooppa-tasoista kompleksisuutta lisäämällä.
Yhteismaa-ongelman analysoija Garret Hardin varoitti aikoinaan siitä tiestä, että kansallisia ongelmia globalisoidaan: The moral is surely obvious: never globalize a problem if it can possibly be solved locally. It may be chic but it is not wise to tack the adjective global onto the names of problems that are merely widespread -- for example, "global hunger," "global poverty," and the global population problem." (Lähde: There is No Global Population Problem, Garrett Hardin, 1989)
Eurooppa ratkaisee kansallisten valtioiden ongelmia tekemällä niistä kaikkien ongelmia ja samalla siis ongelmia joiden ratkaisusta kukaan ei ole käytännössä vastuussa. Ongelmien siirtäminen Euroopan tasolle vaikeuttaa eikä helpottaa ongelmien ratkaisua.
Tämä ei ole sinäänsä kategoorista kritiikkiä federaatioita vastaan - maailmassa on hyviä vapaaehtoisia federaatiota kuten Sveitsi tai USA. Olemme eurooppalaisia ja takanamme on hieno joskin traumaattinen yhteinen historia ja olisi olut hienoa että meillä olisi ollut hieno yhteinen tulevaisuus.
perjantaina, kesäkuuta 29, 2012
Siilasmaa Nokian romahduksesta ja täydellisestä epäonnistumisesta
Nokian hallituksen puheenjohtajan tarina on aika lailla ristiriidassa sen salaliittoteoreettisen käsityksen kanssa, että Elop tuhosi hyvin menestyvän Nokian tahallaan tai täydellistä kyvyttömyyttään. (Vrt. Tomi Ahosen teoria Elop-efektistä.) Paperiversiossa Siilasmaa toteaa, että Symbianin syöksy alkoi jo ennen Elopia. Siilasmaa puhuu "Nokian romahduksesta ja täydellisestä epäonnistumisesta".
"Vuoden 2008 alusta Symbian-käyttöjärjestelmän markkinaosuus on supistunut hyvin tasaisesti 60 prosentista kohti nollaa. Samaan aikaan älypuhelimien markkinoiden arvo kasvoi 15 miljardista dollarista hieman yli 70 miljardiin dollariin vuoden 2012 alkuun mennessä. Se on aivan totaalinen murros ja epäonnistuminen yhtiölle ... Stephen tuli yhtiöön romahduksen loppuvaiheessa. Siinä vaiheessa oli täysin mahdotonta kääntää Symbian kasvuun."
Hän myös toteaa saman kuin Kansankokonaisuus, että ainoat voittajat tässä pelissä ovat puhelinvalmistajista olleet Apple ja Samsung. Samsung onkin onnnistunut ainoana monista yrityksistä siinä Commodity Busineksessä, mitä Android-puhelinten myynti ja valmistus on. Samsungin menestys perustuu toisaalta Economy of Scaleen mutta toisaalta opportunistiseen suhteeseen platformeihin: Samsung kokeilee kaikkea - valmistaa Windows-koneita, Android-puhelimia, kehittää omaa käyttöjärjestelmää, valmistaa Chrome OS -tietokoneita ja Windows Phone -puhelimia. Kaksi vuotta sitten analysoin Nokian tulevan romahduksen syitä Tainterin teoriaan perustuen - analyysi lienee edelleen perusteltu.
"Vuoden 2008 alusta Symbian-käyttöjärjestelmän markkinaosuus on supistunut hyvin tasaisesti 60 prosentista kohti nollaa. Samaan aikaan älypuhelimien markkinoiden arvo kasvoi 15 miljardista dollarista hieman yli 70 miljardiin dollariin vuoden 2012 alkuun mennessä. Se on aivan totaalinen murros ja epäonnistuminen yhtiölle ... Stephen tuli yhtiöön romahduksen loppuvaiheessa. Siinä vaiheessa oli täysin mahdotonta kääntää Symbian kasvuun."
Hän myös toteaa saman kuin Kansankokonaisuus, että ainoat voittajat tässä pelissä ovat puhelinvalmistajista olleet Apple ja Samsung. Samsung onkin onnnistunut ainoana monista yrityksistä siinä Commodity Busineksessä, mitä Android-puhelinten myynti ja valmistus on. Samsungin menestys perustuu toisaalta Economy of Scaleen mutta toisaalta opportunistiseen suhteeseen platformeihin: Samsung kokeilee kaikkea - valmistaa Windows-koneita, Android-puhelimia, kehittää omaa käyttöjärjestelmää, valmistaa Chrome OS -tietokoneita ja Windows Phone -puhelimia. Kaksi vuotta sitten analysoin Nokian tulevan romahduksen syitä Tainterin teoriaan perustuen - analyysi lienee edelleen perusteltu.
sunnuntaina, kesäkuuta 17, 2012
Nokian tuho ja markkinoiden kehityksen luonne
Nokia hävisi Googlelle, Applelle ja Samsungille. Piste.
Kyseessä oli luova tuho, missä toimijat perinteisen puhelin-toimialan ulkopuolelta laajensivat omaa toimialaansa niin että ei enää oikeastaan ole olemassa mitään erillistä puhelin-toimialaa. Toki Nokiallakin uskottiin että mobiilitoimiala ja Internet yhdistyvät. Nokian ja NSN:n strategioissa puhuttiin paljon esimerkiksi Fixed Mobile Convergencestä. Sellaista ei koskaan tapahtunut. Kyse ei ollut konvergenssista vaan tuhosta. Nokia on tuhon ensimmäinen uhri.
Biologisessa evoluutiossa on samanlaisia esimerkkejä: muutama miljoona vuotta sitten Pohjois-Amerikan ja Etelä-Amerikan mantereet ajautuivat yhteen ja edellisen eläimistö tuhosi suuren osan jälkimmäisen eläimistöstä.
Radikaali innovaatio - tai ainakaan sen soveltaminen - ei yleensä synny perinteisten toimijoiden toimesta. Se voi näemmä syntyä kun toinen toimiala laajentaa toisen toimialan alueelle tai kun joku aivan uusi toimija keksii näppärämmän tavan tehdä businesstä.
Edellisestä on esimerkki Applen penetraatio mobiilitoimialalle.
Jälkimmäisestä se, miten Amazon - ja sittemmin myös Apple - on korvaamassa perinteisen kirjakaupan ja kustannustoiminnan uudenlaisella mallilla. Se mikä aluksi oli pelkkää kirjojen verkkokauppaa, on nyt digikirjojen kauppaa ja kustannustoimintaa (self-publishing). Amazon ja Apple ovat työntämässä perinteiset toimijat kokonaan marginaaliin sekä kirjakaupasta että kustannustoiminnasta. Joku marginaalinen niche niille toki voi jäädä.
Biologisessa evoluutiossa jälkimmäisestä nichen valtaamisesta on hyvä esimerkki se, miten miten yksi hyönteisryhmä (Hymenoptera) keksi eusosiaalisuuden ja työnsi muut hyönteiset marginaaliin ja miten yksi nisäkäslaji (Homo Sapiens) työnsi muut isot nisäkkäät marginaaliin.
Kyseessä oli luova tuho, missä toimijat perinteisen puhelin-toimialan ulkopuolelta laajensivat omaa toimialaansa niin että ei enää oikeastaan ole olemassa mitään erillistä puhelin-toimialaa. Toki Nokiallakin uskottiin että mobiilitoimiala ja Internet yhdistyvät. Nokian ja NSN:n strategioissa puhuttiin paljon esimerkiksi Fixed Mobile Convergencestä. Sellaista ei koskaan tapahtunut. Kyse ei ollut konvergenssista vaan tuhosta. Nokia on tuhon ensimmäinen uhri.
Biologisessa evoluutiossa on samanlaisia esimerkkejä: muutama miljoona vuotta sitten Pohjois-Amerikan ja Etelä-Amerikan mantereet ajautuivat yhteen ja edellisen eläimistö tuhosi suuren osan jälkimmäisen eläimistöstä.
Radikaali innovaatio - tai ainakaan sen soveltaminen - ei yleensä synny perinteisten toimijoiden toimesta. Se voi näemmä syntyä kun toinen toimiala laajentaa toisen toimialan alueelle tai kun joku aivan uusi toimija keksii näppärämmän tavan tehdä businesstä.
Edellisestä on esimerkki Applen penetraatio mobiilitoimialalle.
Jälkimmäisestä se, miten Amazon - ja sittemmin myös Apple - on korvaamassa perinteisen kirjakaupan ja kustannustoiminnan uudenlaisella mallilla. Se mikä aluksi oli pelkkää kirjojen verkkokauppaa, on nyt digikirjojen kauppaa ja kustannustoimintaa (self-publishing). Amazon ja Apple ovat työntämässä perinteiset toimijat kokonaan marginaaliin sekä kirjakaupasta että kustannustoiminnasta. Joku marginaalinen niche niille toki voi jäädä.
Biologisessa evoluutiossa jälkimmäisestä nichen valtaamisesta on hyvä esimerkki se, miten miten yksi hyönteisryhmä (Hymenoptera) keksi eusosiaalisuuden ja työnsi muut hyönteiset marginaaliin ja miten yksi nisäkäslaji (Homo Sapiens) työnsi muut isot nisäkkäät marginaaliin.
torstaina, kesäkuuta 14, 2012
Nokia-"hämmennys"
Kun yksityisellä firmalla menee todella huonosti, ihmisiä irtisanotaan. Kun isosta firmasta ihmisiä irtisanotaan, media tekee asiasta suuren kansallisen onnettomuuden.
Yhdellekään täysjärkiselle Nokian työntekijälle ei ole kuitenkaan voinut olla yllätys, että Nokia tulee irtisanomaan valtavia määriä ihmisiä. Presidentille, hallitukselle, Salon kaupungille tai ay-liikkeelle tämä ei voi myöskään olla mikään yllätys. Elopin aiempi lupaus säilyttää Salon tehdas ei sido Elopia tietenkään millään lailla tilanteessa, missä Nokia on syöksykierteessä - ja tämän jopa ay-liike tajuaa.
Nokian todennäköisyys pysyä itsenäisenä yrityksenä ensi vuoden loppuun saakka on dramaattisesti alle 50%. Sanoisin 10%. Jokainen Nokian työntekijä joka ei ole tähän mennessä hakenut muita töitä muualta, on jo pitkään ottanut tietoisen erittäin suuren riskin joutua työttömäksi.
Riskin otossa ei ole mitään väärää. Mutta on turha odottaa solidaarisuutta yhtään keneltäkään. Pakettirahoilla voi lähteä vaikka maailmanympärys-matkalle ja palata sitten Suomeen elämään toimeentulotuella.
Elop on luvannut että Nokian pääkonttori säilyy Suomessa. Tämäkin lupaus pitää lukea niin että niin kauan kuin Nokia on yksityisenä yrityksenä olemassa - siis noin vuoden - pääkonttori tulee olemaan Suomessa. Tämä lupaus on helppo pitää: Pääkonttoria ei kannata tietenkään enää tässä vaiheessa siirtää pois Suomesta. Nokian pilkkomisen jälkeen Nokian pääkonttoria ei nimittäin enää ole olemassa.
Ps. Kyvyttömyyteni kokea empatiaa nokialaisia kohtaan johtuu osittain siitä, että omassa yrityksessäni irtisanottiin aivan samalla tavalla ihmisiä tällä viikolla. Koska yritys ei ole Nokian kokoinen, asia ei päässyt edes Vantaan Sanomiin.
Yhdellekään täysjärkiselle Nokian työntekijälle ei ole kuitenkaan voinut olla yllätys, että Nokia tulee irtisanomaan valtavia määriä ihmisiä. Presidentille, hallitukselle, Salon kaupungille tai ay-liikkeelle tämä ei voi myöskään olla mikään yllätys. Elopin aiempi lupaus säilyttää Salon tehdas ei sido Elopia tietenkään millään lailla tilanteessa, missä Nokia on syöksykierteessä - ja tämän jopa ay-liike tajuaa.
Nokian todennäköisyys pysyä itsenäisenä yrityksenä ensi vuoden loppuun saakka on dramaattisesti alle 50%. Sanoisin 10%. Jokainen Nokian työntekijä joka ei ole tähän mennessä hakenut muita töitä muualta, on jo pitkään ottanut tietoisen erittäin suuren riskin joutua työttömäksi.
Riskin otossa ei ole mitään väärää. Mutta on turha odottaa solidaarisuutta yhtään keneltäkään. Pakettirahoilla voi lähteä vaikka maailmanympärys-matkalle ja palata sitten Suomeen elämään toimeentulotuella.
Elop on luvannut että Nokian pääkonttori säilyy Suomessa. Tämäkin lupaus pitää lukea niin että niin kauan kuin Nokia on yksityisenä yrityksenä olemassa - siis noin vuoden - pääkonttori tulee olemaan Suomessa. Tämä lupaus on helppo pitää: Pääkonttoria ei kannata tietenkään enää tässä vaiheessa siirtää pois Suomesta. Nokian pilkkomisen jälkeen Nokian pääkonttoria ei nimittäin enää ole olemassa.
Ps. Kyvyttömyyteni kokea empatiaa nokialaisia kohtaan johtuu osittain siitä, että omassa yrityksessäni irtisanottiin aivan samalla tavalla ihmisiä tällä viikolla. Koska yritys ei ole Nokian kokoinen, asia ei päässyt edes Vantaan Sanomiin.
keskiviikkona, kesäkuuta 13, 2012
Elinor Ostrom on kuollut
Nobelin taloustieteen 2009 saanut taloustieteilijä Elinor Ostrom on kuollut. DS Wilsonin muistokirjoitus Huntington Postissa on tässä.
Ostrom on tutkinut julkishyödykkeiden tuottamista ja yhteismaan ongelmaa ja hän on haastanut sen väitteen, että ainoat mahdollisuudet hoitaa julkishyödykkeitä on julkisomistus tai yksityistäminen. Hän on mm. tutkinut kastelujärjestelmien ylläpitoa Nepalissa, Filippiineillä ja Kataloniassa. (Katso asabiyahin aiempi postaus ulossulkemisesta, kansankokonaisuuden aiempi postaus vapaamatkustajan ongelman ratkaisemisesta, kansankokonaisuuden postaus etnisestä diversiteetistä ja kansankokonaisuuden postaus käytännön esimerkistä tässä.)
Elinor Ostrom on myös toiminut yhteistyössä taloustieteilijöiden ja antropologien Boyd, Richerson, Bowles, Gintis ja Henrich kanssa tutkien moraalin tunteiden merkitystä taloustieteessä. (Katso Ostromin loistava tekstin lyhennelmä tässä.)
Suosittelen erityisesti Ostromin kirjaa Governing the Commons, joka aukeaa ilman matematiikkaakin.
Lainaan lopuksi Ostromin kirjaa:
Yhteisresurssin käytön organisoimisen ensimmäinen askel on määritellä resurssin käytön rajat eli se kuka saa käyttää resurssia. Niin kauan kuin itse resurssin rajat ja resurssien käyttöön oikeutettujen henkilöiden joukko on tuntematon, kukaan ei tiedä mitä [yhteisresurssia] ollaan manageroimassa.
Ellei määritellä ketkä ovat ulkopuolisia, paikallisilla yhteisresurssin käyttäjillä on riski, että kaikki panostus minkä he kohdistavat resurssiin, riistetään heiltä sellaisten ihmisten toimesta jotka eivät ole panostaneet resurssin ylläpitoon millään lailla.
Pahimmassa tapauksessa ulkopuolisten toimet tuhoavat yhteisresurssin kokonaan.
Yhteisresurssin käyttäjien pitää voida sulkea ulkopuoliset käyttämästä yhteisresurssia.
Ostromin havainto on keskeinen perusta suunniteltaessa sekä ekologisten ongelmien ratkaisua että vaikkapa järkevää maahanmuuttopolitiikkaa. Yleensä Ostromin vaatima ulossulkeminen on ajateltu perustuvan ykstyistämiseen. Ostrom on kuitenkin osoittanut että aina ykstyistäminen ei ole optimaalinen ratkaisu ja joskus se ei edes ole mahdollista. Esimerkkinä vaikkapa metsien suojelu kehitysmaissa tilanteessa, missä yksityisomaisuuden suojaa ei ole.
Ostrom on tutkinut julkishyödykkeiden tuottamista ja yhteismaan ongelmaa ja hän on haastanut sen väitteen, että ainoat mahdollisuudet hoitaa julkishyödykkeitä on julkisomistus tai yksityistäminen. Hän on mm. tutkinut kastelujärjestelmien ylläpitoa Nepalissa, Filippiineillä ja Kataloniassa. (Katso asabiyahin aiempi postaus ulossulkemisesta, kansankokonaisuuden aiempi postaus vapaamatkustajan ongelman ratkaisemisesta, kansankokonaisuuden postaus etnisestä diversiteetistä ja kansankokonaisuuden postaus käytännön esimerkistä tässä.)
Elinor Ostrom on myös toiminut yhteistyössä taloustieteilijöiden ja antropologien Boyd, Richerson, Bowles, Gintis ja Henrich kanssa tutkien moraalin tunteiden merkitystä taloustieteessä. (Katso Ostromin loistava tekstin lyhennelmä tässä.)
Suosittelen erityisesti Ostromin kirjaa Governing the Commons, joka aukeaa ilman matematiikkaakin.
Lainaan lopuksi Ostromin kirjaa:
Yhteisresurssin käytön organisoimisen ensimmäinen askel on määritellä resurssin käytön rajat eli se kuka saa käyttää resurssia. Niin kauan kuin itse resurssin rajat ja resurssien käyttöön oikeutettujen henkilöiden joukko on tuntematon, kukaan ei tiedä mitä [yhteisresurssia] ollaan manageroimassa.
Ellei määritellä ketkä ovat ulkopuolisia, paikallisilla yhteisresurssin käyttäjillä on riski, että kaikki panostus minkä he kohdistavat resurssiin, riistetään heiltä sellaisten ihmisten toimesta jotka eivät ole panostaneet resurssin ylläpitoon millään lailla.
Pahimmassa tapauksessa ulkopuolisten toimet tuhoavat yhteisresurssin kokonaan.
Yhteisresurssin käyttäjien pitää voida sulkea ulkopuoliset käyttämästä yhteisresurssia.
Ostromin havainto on keskeinen perusta suunniteltaessa sekä ekologisten ongelmien ratkaisua että vaikkapa järkevää maahanmuuttopolitiikkaa. Yleensä Ostromin vaatima ulossulkeminen on ajateltu perustuvan ykstyistämiseen. Ostrom on kuitenkin osoittanut että aina ykstyistäminen ei ole optimaalinen ratkaisu ja joskus se ei edes ole mahdollista. Esimerkkinä vaikkapa metsien suojelu kehitysmaissa tilanteessa, missä yksityisomaisuuden suojaa ei ole.
tiistaina, kesäkuuta 12, 2012
Korkeimman oikeuden "mielipide"
Halla-aho piti siis Korkeimman oikeuden päätöstä "muutaman ihmisen henkilökohtaisena tulkintana". Valtiosääntöoikeuden professori Tuomas Ojasen mukaan "kyseessä on korkeimman oikeuden lainvoimainen ratkaisu, jossa on sovellettu lakia yksittäisessä oikeusjutussa. Se ei ole mikään parin ihmisen hatusta vedetty mielipide."
Taivun Hala-ahon kannalle siksi ja vain siksi, että uskonrauhan rikkomisen osalta islamia on ilmeisesti kohdeltu nyt eri tavalla kuin muita uskontoja - tai pikemmin uskontokuntia - kohdellaan. Oikeuslaitoksella tuntuisi olevan poliittinen agenda tukea monikultturismia. Oikeuslaitokseen on siksi syytä suhtautua kuin mihin tahansa tahoon, jolla on ideologinen agenda, mutta tahoon jolla on monopoli käyttää väkivaltaa ko. agendansa ajamiseen.
Mitä kiihotukseen kansanryhmää kohtaan tulee kysymys on hankalampi. On tulkintakysymys, rikkoiko Halla-aho tältä osin lakia. Ja on poliittinen kysymys, saako sananvapautta rajoittaa missäkin tilanteessa. Maassa on laki, joka rajoittaa sananvapautta tietyissä tilanteissa ja oikeuslaitos toimii sen lain puitteissa. Se, onko laki järkevä, on poliittinen kysymys.
Taivun Hala-ahon kannalle siksi ja vain siksi, että uskonrauhan rikkomisen osalta islamia on ilmeisesti kohdeltu nyt eri tavalla kuin muita uskontoja - tai pikemmin uskontokuntia - kohdellaan. Oikeuslaitoksella tuntuisi olevan poliittinen agenda tukea monikultturismia. Oikeuslaitokseen on siksi syytä suhtautua kuin mihin tahansa tahoon, jolla on ideologinen agenda, mutta tahoon jolla on monopoli käyttää väkivaltaa ko. agendansa ajamiseen.
Mitä kiihotukseen kansanryhmää kohtaan tulee kysymys on hankalampi. On tulkintakysymys, rikkoiko Halla-aho tältä osin lakia. Ja on poliittinen kysymys, saako sananvapautta rajoittaa missäkin tilanteessa. Maassa on laki, joka rajoittaa sananvapautta tietyissä tilanteissa ja oikeuslaitos toimii sen lain puitteissa. Se, onko laki järkevä, on poliittinen kysymys.
sunnuntaina, kesäkuuta 10, 2012
Ei interventiota Syyriaan
Lisäys 5.3.2022: En allekirjoita enää tätä kirjoitusta politiikkasuosituksen osalta, mutta jääkööt muistoksi tähän.
keskiviikkona, kesäkuuta 06, 2012
Uussuomettumisen aika
Suomi alkaa olla ulkopoliittisesti aika samanlaisessa tilanteessa kuin Kekkosen aikana. Olemme Venäjän etupiirissä oleva maa. Näin ei tarvitsisi olla, elleivät suomalaiset poliitikot ja Suomen kansa olisi tätä kohtaloa meille valinnut. Suomi olisi voinut 90-luvulla valita Viron tien eli vapauden tien.
Suomen Kuvalehti kirjoitti pari vuotta sitten pääkirjoituksessaan:
Kansan enemmistö vastustaa Nato-jäsenyyttä ja presidentti heijastelee sitä. Ja toisinpäin: presidentin kannan takia kansa on varuillaan. Historia osoittaa, oliko Halonen se presidentti, jonka aikana pää pantiin pensaaseen kohtalokkain seurauksin, vaikka tosi-asiat olivat ilmeiset. Panokset ovat siis kovat.
Lakeijakansa harjoittaa lakeijakansan politiikkaa. Ennen sotia uhottiin liikaakin - nyt ollaan menty toiseen äärimmäisyyteen. Vaikka järjen äänen näkökulmasta molemmat edustavat mielettömyyttä edellinen edusti sentään jonkinlaista kunniallisuutta. Alla 30-luvun filmin pätkä, jossa taustalla soi Akateemisen Karjalaseuran marssi.
Suomen Kuvalehti kirjoitti pari vuotta sitten pääkirjoituksessaan:
Kansan enemmistö vastustaa Nato-jäsenyyttä ja presidentti heijastelee sitä. Ja toisinpäin: presidentin kannan takia kansa on varuillaan. Historia osoittaa, oliko Halonen se presidentti, jonka aikana pää pantiin pensaaseen kohtalokkain seurauksin, vaikka tosi-asiat olivat ilmeiset. Panokset ovat siis kovat.
Lakeijakansa harjoittaa lakeijakansan politiikkaa. Ennen sotia uhottiin liikaakin - nyt ollaan menty toiseen äärimmäisyyteen. Vaikka järjen äänen näkökulmasta molemmat edustavat mielettömyyttä edellinen edusti sentään jonkinlaista kunniallisuutta. Alla 30-luvun filmin pätkä, jossa taustalla soi Akateemisen Karjalaseuran marssi.
sunnuntaina, kesäkuuta 03, 2012
Kun segregaatio pettää
Naapurilähiömme Itä-Pakilan Siwa on muuttunut rauhattomaksi paikaksi. Vaikka Itä-Pakila on keskiluokkainen alue, missä perheet yrittävät elää ja kasvattaa lapsiaan parhain päin, alueella on muutama asuntola, jossa asuu mm. vasta vankilasta vapautuneita ja päihdeongelmaisia. Muutaman kymmenen sosiaaliongelmaisen henkilön saama hyöty aiheuttaa tuhansille itäpakilalaisille ilmeisesti merkittävän haitan, koska kaupasta varastetaan röyhkeästi ottamalla olut kainaloon ja kun varkaita yritetään estää nämä käyvät väkivaltaisiksi. Ainoa lähikauppa menettää asiakkaitaan. Ongelmat aiheuttavat tietysti lisääntyessään asuntojen hintojen laskua, turvattomuuden tunnetta ja luovat kärjistyessään painetta asukkaille muuttaa ns. kehyskuntiin. Segregaatio on pettänyt.
Ilmassa on tietysti myös se uhka, että lapsia aletaan siirtää lähiöistä toiseen esimerkiksi, jotta maahanmuuttajien määrä ei yhdessä koulussa nousisi korkeaksi.
Vasemmistolle ja vihreälle sosiaalisesti tai etnisesti yhtenäiset alueet - lintukodot - ovat ainakin virallisissa puheissa kauhistus. Sosiologinen tutkimus kuitenkin osoittaa vääjäämättömästi, että ihmiset viihtyvät kaltaistensa parissa ja heterogeenisissa lähiöissä luottamus on alempaa kuin homogeenisissa. Lähikoulu, jonka lapsemme eilen päättivät, on hyvätasoinen varmasti pitkälti sen takia, että kouluun valikoituu lapsia keskiluokkaisista perheistä.
Keskiluokkaisen suomalaisenkaan ei ole tällä hetkellä kovin suurta tarvetta vastustaa julkisrahotteista koulujärjestelmää, koska alueellinen segregaatio takaa suht siedettävän tasoisen koulutuksen ilman, että pitää valita yksityiskoulua. Myös huonommilla alueilla asuvilla lahjakkailla lapsilla on nykyään ainakin Helsingissä mahdollisuus - toki tiettyä pitkästä koulumatkasta aiheutuvaa vaivaa vastaan - käydä koulussa toisella alueella kuin missä asuu ja saavuttaa segregaation edut. Huonotkin alueet voivat tätä kautta alkaa hiljalleen parantua, koska alueelle muuttaminen ei edellytä alueella olevaan kouluun menoa. Aiemmin sama etu saavutettiin ilman asuntoalueiden segregaatiota panemalla lapsi oppikouluun.
On toki ymmärrettävää, että sosiaalisia ongelmatapauksia halutaan sysätä alueille, missä ympäristö ei tue häiriökäyttäytymistä vaan ainakin jossain määrin toimii terveenä peilinä. Hinta voi usein kuitenkin olla aivan liian kova ja ihmiset alkavat äänestää jaloillaan.
Ilmassa on tietysti myös se uhka, että lapsia aletaan siirtää lähiöistä toiseen esimerkiksi, jotta maahanmuuttajien määrä ei yhdessä koulussa nousisi korkeaksi.
Vasemmistolle ja vihreälle sosiaalisesti tai etnisesti yhtenäiset alueet - lintukodot - ovat ainakin virallisissa puheissa kauhistus. Sosiologinen tutkimus kuitenkin osoittaa vääjäämättömästi, että ihmiset viihtyvät kaltaistensa parissa ja heterogeenisissa lähiöissä luottamus on alempaa kuin homogeenisissa. Lähikoulu, jonka lapsemme eilen päättivät, on hyvätasoinen varmasti pitkälti sen takia, että kouluun valikoituu lapsia keskiluokkaisista perheistä.
Keskiluokkaisen suomalaisenkaan ei ole tällä hetkellä kovin suurta tarvetta vastustaa julkisrahotteista koulujärjestelmää, koska alueellinen segregaatio takaa suht siedettävän tasoisen koulutuksen ilman, että pitää valita yksityiskoulua. Myös huonommilla alueilla asuvilla lahjakkailla lapsilla on nykyään ainakin Helsingissä mahdollisuus - toki tiettyä pitkästä koulumatkasta aiheutuvaa vaivaa vastaan - käydä koulussa toisella alueella kuin missä asuu ja saavuttaa segregaation edut. Huonotkin alueet voivat tätä kautta alkaa hiljalleen parantua, koska alueelle muuttaminen ei edellytä alueella olevaan kouluun menoa. Aiemmin sama etu saavutettiin ilman asuntoalueiden segregaatiota panemalla lapsi oppikouluun.
On toki ymmärrettävää, että sosiaalisia ongelmatapauksia halutaan sysätä alueille, missä ympäristö ei tue häiriökäyttäytymistä vaan ainakin jossain määrin toimii terveenä peilinä. Hinta voi usein kuitenkin olla aivan liian kova ja ihmiset alkavat äänestää jaloillaan.
tiistaina, toukokuuta 22, 2012
Onko teiniäitiys alaluokan ongelmien ydin ?
Economist-lehti referoi tutkimusta jonka mukaan teiniäitiys ei aiheuta nuoren naisen ongelmia. Teiniäiten sisarilla, joilla ei ole lapsia, ei ole sen parempi tilanne.
Economist-lehti spekuloi, että todennäköisesti teiniäitiys on lisääntynyt vain siksi että teiniäitiyteen liittyvät kustannukset laskevat. Tähän voisi tietysti sanoa, että kustannukset voivat olla sekä taloudellisia että sosiaalisia. Sosiaalisilla kustannuksilla tarkoitan au-lasten ja heidän äitiensä demonisointia.
Teiniäitiys on todennäköisesti työttömyyden kanssa samanlainen ilmiö. Jos työttömyyden taloudelliset ja sosiaaliset kustannukset laskevat, työttömyys lisääntyy. Sosiaalisilla kustannuksilla tarkoitan työttömien demonisointia eli vaikkapa ns. luterilaista työmoraalia.
Economist-lehti spekuloi, että todennäköisesti teiniäitiys on lisääntynyt vain siksi että teiniäitiyteen liittyvät kustannukset laskevat. Tähän voisi tietysti sanoa, että kustannukset voivat olla sekä taloudellisia että sosiaalisia. Sosiaalisilla kustannuksilla tarkoitan au-lasten ja heidän äitiensä demonisointia.
Teiniäitiys on todennäköisesti työttömyyden kanssa samanlainen ilmiö. Jos työttömyyden taloudelliset ja sosiaaliset kustannukset laskevat, työttömyys lisääntyy. Sosiaalisilla kustannuksilla tarkoitan työttömien demonisointia eli vaikkapa ns. luterilaista työmoraalia.
perjantaina, toukokuuta 18, 2012
Mitä on evoltutiivinen uskontotiede ja mitä uusateismi ?
Ekologi ja evolutiivinen uskontotieteilijä David Sloan Wilson kuvaa uudessa artikkelissaan Huntington Postissa sitä, mitä eroa on (evolutiivisessa) uskontotieteessä ja uusateismissa.
Koko kysymyksen pitäisi periaatteessa olla triviaali - uusateismihan on aatesuunta ja evolutiivinen uskontotiede (ERS) taas on tieteenala, jossa uskontoa pyritään ymmärtämään ihmistieteen keinoin. Asia ei ole kuitenkaan triviaali koska eräät muuten hyvinkin arvostetut biologit ja filosofit - Richard Dawkins etunenässä - ovat pyrkineet antamaan uusateismille jonkinlaisen tieteellisyyden kaavun.
David Sloan Wilson selittää eron selkeästi: Uusateismi ottaa yhden uskonnon synnyn hypoteesin ja julistaa sen "Jumalan sanaksi". Evolutiivinen uskontotiede taas tutkii eri hypoteeseja tieteellisesti.
In a widely viewed video on YouTube, Richard Dawkins is asked by a member of a packed audience to comment on religion as a product of evolution and what its evolutionary advantage might be.
In reply, he gives a mini-lecture on the concept of byproducts -- traits that are not advantageous by themselves but nevertheless evolve by being connected to other traits -- using moths flying into flames as a biological example. Their suicidal behavior is obviously not adaptive by itself, but nevertheless persists because moths are adapted to navigate by orienting toward celestial light sources at optical infinity.
Dawkins then states his opinion that religion is analogous to self-immolation by moths, providing the example of children who evolved to learn uncritically from their elders (the adaptation), who are then vulnerable to "stupid advice" such as "sacrifice a mongoose's kidneys at the time of the full moon or the crops will fail" (the maladaptive byproduct).
This is Dawkins at his best, explaining evolutionary concepts in a way that anyone can understand. The problem is that the byproduct hypothesis is only one of six major evolutionary hypotheses that can explain any given aspect of religion. The others explain religion as an adaptation to the current environment (at the group level, the individual level, or only for the cultural trait as a parasite), as an adaptation to past environments that has become mismatched to its current environment, or as a neutral product of drift.
Kuvaavaa uusateistien hegemonialle Suomessa on, että Dawkins esitellään wikipedian Uskonnon Alkuperä -artikkelissa ensimmäisenä nykyajan uskonnon alkuperän selittäjänä, vaikka englanninkielisessä artikkelissa Dawkinsia ei edes mainita.
Lainaan tiedetoimittaja Marko Hamiloa: Olen ihmetellyt jo vuosia, miten kaikkien aikojen Sturmüberempiristi Dawkins on tässä yhdessä asiassa hylännyt empirisminsä ja ottanut dogmaattisen ideologisen kannan.
Koko kysymyksen pitäisi periaatteessa olla triviaali - uusateismihan on aatesuunta ja evolutiivinen uskontotiede (ERS) taas on tieteenala, jossa uskontoa pyritään ymmärtämään ihmistieteen keinoin. Asia ei ole kuitenkaan triviaali koska eräät muuten hyvinkin arvostetut biologit ja filosofit - Richard Dawkins etunenässä - ovat pyrkineet antamaan uusateismille jonkinlaisen tieteellisyyden kaavun.
David Sloan Wilson selittää eron selkeästi: Uusateismi ottaa yhden uskonnon synnyn hypoteesin ja julistaa sen "Jumalan sanaksi". Evolutiivinen uskontotiede taas tutkii eri hypoteeseja tieteellisesti.
In a widely viewed video on YouTube, Richard Dawkins is asked by a member of a packed audience to comment on religion as a product of evolution and what its evolutionary advantage might be.
In reply, he gives a mini-lecture on the concept of byproducts -- traits that are not advantageous by themselves but nevertheless evolve by being connected to other traits -- using moths flying into flames as a biological example. Their suicidal behavior is obviously not adaptive by itself, but nevertheless persists because moths are adapted to navigate by orienting toward celestial light sources at optical infinity.
Dawkins then states his opinion that religion is analogous to self-immolation by moths, providing the example of children who evolved to learn uncritically from their elders (the adaptation), who are then vulnerable to "stupid advice" such as "sacrifice a mongoose's kidneys at the time of the full moon or the crops will fail" (the maladaptive byproduct).
This is Dawkins at his best, explaining evolutionary concepts in a way that anyone can understand. The problem is that the byproduct hypothesis is only one of six major evolutionary hypotheses that can explain any given aspect of religion. The others explain religion as an adaptation to the current environment (at the group level, the individual level, or only for the cultural trait as a parasite), as an adaptation to past environments that has become mismatched to its current environment, or as a neutral product of drift.
Kuvaavaa uusateistien hegemonialle Suomessa on, että Dawkins esitellään wikipedian Uskonnon Alkuperä -artikkelissa ensimmäisenä nykyajan uskonnon alkuperän selittäjänä, vaikka englanninkielisessä artikkelissa Dawkinsia ei edes mainita.
Lainaan tiedetoimittaja Marko Hamiloa: Olen ihmetellyt jo vuosia, miten kaikkien aikojen Sturmüberempiristi Dawkins on tässä yhdessä asiassa hylännyt empirisminsä ja ottanut dogmaattisen ideologisen kannan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)