lauantaina, toukokuuta 04, 2024
Rajalaki ja ihmisoikeudet - Jukka Korpela kirjoittaa asiasta Kanavassa
lauantaina, huhtikuuta 27, 2024
Onko oikeusvaltio vaarassa?
Oikeusvaltion väitetään mahdollisesti olevan vaarassa Suomessakin. Oikeuslaitoksen riippumattomuutta pitää siksi vahvistaa korkeimman oikeuden presidentin Tatu Leppäsen mukaan. Leppäsen mukaan pitää varautua ongelmiin ajoissa, mikä tietysti on totta.
Oma ei-asiantuntijan käsitykseni on kuitenkin, että oikeusvaltion stabiilisuutta Suomessa ei realistisesti vaaranna ainakaan tällä hetkellä muu kuin se, jos oikeusvaltio on kykenemätön saamaan itärajaa suljetuksi. Jos oikeusoppineet selittävät että Suomi ei voi sulkea itärajaansa koska kansainväliset ihmisoikeussopimukset estävät sen, monet suomalaiset varmasti ajattelevat, että on parempi luopua oikeusvaltiosta kuin oikeudesta sulkea itäraja.
keskiviikkona, huhtikuuta 24, 2024
Onko työhön kulunut aika ihmiseltä pois (eli negatiivista utiliteettia)?
perjantaina, huhtikuuta 12, 2024
Sota ja altruismi
Olen kirjoittanut referaatin taloustieteilijöiden Samuel Bowles ja Herbert Gintis kirjasta The Cooperative Species.
Perustavanlaatuisin havainto on, että varhainen ihminen ajautui ekologiseen lokeroon (nicheen), missä hän metsästi suurriistaa pienehkössä yhteisössä ja valtasi resursseja toisilta ihmisyhteisöiltä väkivaltaisesti. Siinä missä gasellit ja gepardit kehittyivät kilpailussa toisiaan vastaan, ihmiset kehittyivät pitkälti väkivaltaisessa kilpailussa toisten ihmisten kanssa. Ihmisellä suurin osa kilpailusta oli kilpailua ihmisyhteisöjen välillä. Tehottoman yhteisön jäsen – erityisesti mies mutta usein myös nainen ja lapsi – kuoli yhdessä muiden saman yhteisön jäsenten kanssa pitkälti henkilökohtaisista ominaisuuksistaan riippumatta.sunnuntaina, huhtikuuta 07, 2024
Koulukiusaajako uhri?
tiistaina, maaliskuuta 19, 2024
Kulttuurisota, kansallinen yhtenäisyys ja ideologia kansan kaviaarina
Minulle tuntematon Mikael Rauhalahti kirjoittaa Sarastuksessa kansankokonaisuus-blogin hengessä.
Kun vertaa Suomen ja Yhdysvaltain vuoden 2024 presidentinvaalien ilmapiirejä, ei voi olla toteamatta: Suomi on yhteiskuntana paljon terveempi kuin Yhdysvallat. Suomessa kilpailuasetelmassa olivat muiden muassa Jussi Halla-aho ja Li Andersson, mutta ideologisista erimielisyyksistään huolimatta he kykenivät ottamaan toisistaan mittaa asiallisella tyylillä. Suomalaisessa poliittisessa kulttuurissa loanheitto ja demonisointi ovat asioita, joilla voi saavuttaa hyvin vähän, ja selvästi politiikan laitojakin edustavat ovat vähitellen oivaltamassa sen.
Sekä radikaaleille vallantavoittelijoille että politiikan penkkiurheilijoille ideologinen paatos on kaviaaria, käytännön ratkaisut kaurapuuroa. Ne yhdysvaltalaiset, jotka eivät halua ottaa osaa tähän kulttuurisotaan, eivät ryhmity käytännönläheiseksi keskilinjan puolueeksi, vaan jättävät äänestämättä.
maanantaina, helmikuuta 19, 2024
Kansan itsepuolustus ja käpykaartilaiset
Kansa on ihmisyhteisö, joka puolustaa itseään tarpeen vaatiessa ase kädessä. Kansan jäsen on ihminen, joka on valmis puolustamaan ihmisyhteisöään (kansaa) ase kädessä ja vaarantamaan henkensä. Pidän tätä eräänlaisena kansan määritelmänä tai oikeammin välttämättömänä ehtona kansan olemassaololle.
torstaina, helmikuuta 15, 2024
Romahtaako Eurooppa sotilaallisesti? (osa 1)
Trump ilmoitti taas, että ei suojele ainakaan niitä Nato-maita, jotka eivät maksa osuuttaan Naton puolustuksesta. USA:n molemmat puolueet ovat pitkään puhuneet siitä, että Euroopan on otettava ensisijainen vastuu omasta puolustuksestaan. Eurooppa ei ole tehnyt juuri mitään. Puola, Suomi ja Baltia kyllä, mutta monet muut maat eivät.
Nyt USA on poliittisessa kaaoksessa, emmekä voi varmasti tietää suojeleeko USA Suomeakaan, vaikka maksamme nippa nappa osuutemme Naton puolustuksesta. Naton ydinasepelote heikkenee joka tapauksessa jos Trump valitaan. Ydinasepelotteen päätarkoitus on estää sota kokonaan, jolloin USA ei joudu lähettämään sotilaita Nato-maihin taistelemaan, mutta Trump on sabotoimassa ydinasepelotetta.
Voimmeko - siis Eurooppa - ottaa itse vastuun puolustuksestamme. New York Times toteaa ilmiselvän asian - Eurooppa ei tällä hetkellä eikä lähitukevaisuudessakaan pärjää ilman USA:ta:
torstaina, helmikuuta 01, 2024
Kirja-arvostelu kirjasta: "Alussa oli - ihmiskunnan uusi historia"
Alussa oli... Ihmiskunnan uusi historia by David GraeberMy rating: 2 of 5 stars
Antropologi David Graeber ja argeologi David Wengrow kirjoittivat "kivamman" ihmiskunnan historian nimeltään "Alussa oli - ihmiskunnan uusi historia", joka on monen historioitsijan mukaan melko vahvasti poliittisesti värittynyt.
Graeber ja Wengrow etsivät historiasta opastusta tasa-arvoisemmalle yhteiskunnalle. Luin kirjan itsekin. Siinä on mielenkiintoisia case studeja mm. Pohjois-Amerikan joistain intiaaniheimoista. Mutta kirja on selkeästi anarkistista maailmankuvaa edistävää propagandaa, jossa uuvuttavalla selittämisellä yritetään saada ihminen uskomaan tarinaa.
1. Historioitsija Ari Helon hyvin kriittinen arvio kirjasta tässä. https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/ari-...
2. Tasa-arvon historiaa tutkinut historioitsija Walter Scheidel arvioi kirjaa Foreign Affairs -lehdessä. "Loppujen lopuksi, jos ihmisen synnynnäinen halu elää vapaissa ja tasa-arvoisemmissa järjestelyissä oli niin vahva historiallinen voima, miksi "herroja ja kuninkaita . . . ilmestyi melkein kaikkialle" kauan ennen Euroopan kolonisaation aikakautta?" https://www.foreignaffairs.com/review...
Graeber etsii vaihtoehtoisesta historiasta opastusta tasa-arvoisemmalle yhteiskunnalle. Scheidel näkee asian toisin:
"Nykyään ihmisten ei pitäisi joutua perustamaan toimintaansa ... kuninkattomiin kaupunkeihin kuvitellakseen parempaa tulevaisuutta: jos he haluavat muuttaa maailmaa, heidän on rakennettava sen päälle, mikä maailmasta on tullut, ei siihen, mitä se on joskus [muka] ollut."
3. Historian apulaisprofessori Daniel Immerwahr https://www.thenation.com/article/soc... "an anarchist history, at least in Graeber and Wengrow’s hands, isn’t the story of change over time but a high-spirited tour of political diversity. It’s a chance to lay out the options, with little sense that population growth or new technologies have pushed any of them permanently off the table. Humans lived without states before, thus they can do so again. Because, ultimately, the point isn’t what happened, but rather all the possibilities that remain."
Sinänsä tietysti on hienoakin esittää erilaisia case studeja historiasta ja esittää niitä vaihtoehtoisina ajateltavissa olevina malleina kehittää yhteiskuntia, mutta väittää, että kaikki on mahdollista kunhan vain tulemme poliittisesti tietoiseksi, on epärehellistä.
4. HS:ssä kirjaa arvioitiin innostuneemmin. https://www.hs.fi/kulttuuri/art-20000...
5. Minä: Graeberin ja Wengrowin naristinen ja non-faktuaalinen väite on ”VÄÄRÄ historianopetus oli pallo jalassa ja me katkoimme kahleet!". Tyyli on ärsyttävän itsekehuinen. Väitteet joista otetaan kunnia, eivät kuitenkaan ole uusia eikä heidän keksimiään:
a) Metsästäjä-keräilijä-yhteiskunnat eivät olleet ennen maatalouden alkua välttämättä kovinkaan yksinkertaisia yhteiskuntia, vaan metsästäjä-keräilijät ainakin osaksi vuotta saattoivat kerääntyä jopa tuhansien ihmisten yhteistyötä tekeviksi joukoiksi ja rakensivat silloin joissain tapauksissa suuria monumentteja kuten Missisipin suiston Poverty Point ja Turkin Göbekli Tepe.
b) Aiempi käsitys siitä, että metsästäjä-keräilijät elivät hyvin yksinkertaisissa ryhmissä perustuu kai lähinnä siihen, että nykyajan metsästäjä-keräilijät kuten Kalaharin !Kung tai Arktiksen eskimot (inuiitit, aleutit, aiemmat paleoeskimot) elävät pienissä -yhteisöissä jossain ääriolosuhteissa.
c) Mutta silloin kun metsästäjä-keräilijät elivät alueilla missä oli paljon resursseja (esimerkiksi kalaisia jokia) he saattoivat muodostaa jopa kuningaskuntia tai hajautetumpia konfederaatiota.
6. Tämä on paras arvio https://escholarship.org/uc/item/3wc3...
View all my reviews
tiistaina, tammikuuta 30, 2024
Ryöstötalous on tätäkin päivää
Taloushistorian ja antropologian näkökulmasta ryöstötalous on tutkittava ilmiö muiden mukana. Poliittisesta näkökulmasta ryöstötalous on olemassaoleva yhteiskunnallinen ongelma. Käsittelen molempia näkökulmia alla.
1. Ryöstötalous taloushistorian ja antropologian näkökulmasta
Esimerkiksi viikinkien, Krimin tataarien ja comanche-intiaanien toimeentulo perustui suurelta osalta tavaran ja orjien ryöstämiseen ja niiden myymiseen markkinoilla. Ryöstötalous oli siis markkinatalouden erikoistapaus.
Nykyaikana tutkija voi tarkastella ryöstötaloutta esimerkiksi Pohjois-Keniassa tai Etelä-Sudanissa. Tutkija Sarah Mathew on tehnyt haastattelututkimuksen turkana-heimon keskuudessa ja tarkastellut ryöstöä nimenomaan yhteistyön näkökulmasta. Karjan ryöstäminen yksin on lähes mahdotonta. Karjan ryöstö turkanoiden keskuudessa on perheen ulkopuolella merkittävin yhtestyön alue. Puolet turkana-miesten kuolleisuudesta on karjan ryöstöjen ja sodan aiheuttamaa.
Perinteisesti osa ryöstöistä on parin kolmen kaveruksen pikkuprojekteja. Kaverukset ovat hyvin pitkäaikaisia luotettuja ystäviä usein eri kylistä - joskus harvemmin serkkuja. Varastetaan vaikka kolme lehmää ja kaikki ystävykset saavat yhden. Toisilta turkanoilta ei varastaeta.
Mutta on myös satojen miesten muodostamia retkiä joita valmistellaan monta päivää ja joihin tulee miehiä monista kylistä. Mielenkiintoista on, että näissäkin projekteissa ryöstöretkelle kutsutut miehet lähtevät noutamaan ystäviään mukaan parin päivämatkankin päästä. Samoja ystäviä joiden kanssa tekevät pikkuryöstöjä. Kaverukset auttavat retkellä toisiaan.
Ison ryöstöretken projekti on hierarkkinen. Alimmalla tasolla ovat nämä kaveriproukat. Seuraavalla tasolla ikäluokkakohortit ja seuraavalla tasolla koko armeija joka muodostuu useiden kylien miehistä. Osallistuminen yksittäiseen ryöstöretkeen tai sotaan on osin vapaaehtoista ja johtajuus perustuu enemmän karismaan kuin valtaan. Päätös sotaan lähdöstä voi perustua esimerkiksi jonkun aiemmin ulkopuolisen ryöstön kohteeksi joutuneen kylän aloitteeseen tai hengellisen johtajan aloitteeseen, mutta lopullinen päätös tapahtuu yhdessä.
- At the largest scale, hundreds of participants from multiple settlements and territorial sections convene. It is likely that a warrior would not know a majority of the participants at this scale. Yet, they have coalesced to be instigated by concerns of retaliation, territory and incursions that impact the Turkana widely, spurred by elders to be courageous in battle like their forefathers and bring back livestock so that the Turkana people can eat, instructed about the strategy and plan of attack, warned that they will be caned if they run away and endanger their fellow combatants’ lives or the offense's chances of overcoming the opponent.Cooperation occurs at multiple scales to mobilize people for large-scale intergroup conflict.
- At the mid scale, age groups gather under their respective trees, feasting and dancing together as they plan how their wing will carry out their attack. Warriors are likely to recognize the majority of their age-group members especially those from their territorial section. They call out and warn known individuals among them who were cowards on previous raids, and acknowledge and praise age-mates who should be emulated. Each age group, especially junior ones, may outline secondary plans nested within the larger plans that aim to protect their interests and ensure they get a fair share of the loot.
- At the smallest scale are friends, closely bonded men who plan to act like a coalition within the larger raid. They will try their best to stay next to each other, share ammunition, water and food, take steps to transport an injured member of their party home, agree to share the loot among themselves and stand up for each other in case quarrels arise over loot division.
- at the largest scale through shared norms, values and identity;Thus, informal mobilization of a large army of voluntary recruits requires building social cohesion at different scales:
- at the mid scale through reputational concerns;
- and at the coalition scale through reciprocity-based long-term relationships.Mid and coalitional scale interest groups can compromise the success of the overall enterprise, but they seem to be essential building blocks that cultural evolution has harnessed to expand the scale of cooperation. ... kin relationships are uncommon within a raiding party because some close kin stay back to help participants lower the opportunity cost of joining a raid.
... Cultural evolution has many potential pathways for acting on social cohesion at different scales, and at different points in the sequence of steps taken when mobilizing for warfare. In the case of Turkana raid mobilization, these have led to the a) primacy of age-based over lineage-based social structures, b) of friends over kin, c) of influential over authoritarian leaders, d) of voluntary over mandatory participation. In other societies cultural evolution could have taken other paths, making it so that each human society is overcoming the cooperative dilemmas of war in its own unique way.
Thousands of South Sudanese are killed in cattle raids every year. “When you have cows, the first thing you must do is get a gun. If you don’t have a gun, people will take your cows,” says Jok, a 30-year-old cattle herder in Wau, a South Sudanese city. He is only carrying a machete, but he says his brothers have guns.
Jok loves cows. “They give you milk, and you can marry with them,” he smiles. He says he will get married this year, though he does not yet have enough cows and, judging by his ragged clothes, he does not have the money to buy them, either. He is vague as to how he will acquire the necessary ruminants. But one can’t help noticing that he is grazing his herd on land that has recently been ethnically cleansed. Dinkas like Jok walk around freely in Wau. Members of other tribes who used to live in the area huddle in camps for displaced people, guarded by UN peacekeepers.
The people in the camps all tell similar stories. The Dinkas came, dressed in blue, and attacked their homes, killing the men and stealing whatever they could carry away, including livestock and young women. “Many of my family were killed or raped,” says Saida, a village trader. “The attackers cut people’s heads off. All the young men have gone from our village now. Some have joined the rebels. Some fled to Sudan.” Saida’s husband escaped and is now with his other wife in Khartoum, the Sudanese capital. Saida is left tending five children. Asked why all this is happening, she bursts into tears.
“If you have a gun, you can get anything you want,” says Abdullah, a farmer who was driven off his land so that Dinka marauders could graze their cattle on it. “If a man with a gun says ‘I want to marry you’, you can’t say no,” says Akech, an aid worker. This is why adolescent boys hover on the edge of battles in South Sudan. When a fighter is killed, they rush over and steal his weapon so that they can become fighters, too.
sunnuntaina, tammikuuta 21, 2024
Urosten koalitiot ryöstötaloudessa - leijonauroksilla ja ihmismiehillä
Leijonaurokset hankkivat naaraslauman toimimalla yhteistyössä koalitiona. Kun urokset valtaavat lauman toiselta koalitiolta, ne tappavat poikaset ja astuvat naaraat. Usein koalitiossa on vain kaksi kolme urosta, mutta joskus uroksia on seitsemänkin. Isoissa koalitioissa urokset ovat yleensä sukulaisia, kahden uroksen koalitiossa usein kaksi ei-sukulaista ovat yksinkertaisesti "lähteneet kimppaan".
keskiviikkona, tammikuuta 17, 2024
Suomen on irtauduttava Ottawan-sopimuksesta
Suomen on irtauduttava Ottawan-sopimuksesta. Kansalaisaloite on kahdessa päivässä saanut jo melkein 3000 nimeä. Kannattaa allekirjoittaa.
Venäjä - ainoa potentiaalinen vihollisemme - ei ole allekirjoittanut sopimusta. Sopimus allekirjoitettiin lähinnä siksi, että silloin presidentti Tarja Halonen halusi hyvesignaloida muiden valtiomiesten ja niin sanottujen ihmisoikeus-järjestöjen silmissä. Tarja Halosen työ presidenttinä ja ministerinä on poikinut pelkkää haittaa Suomelle.
Perustelut ovat vahvat:
Henkilömiinat toimivat tehokkaasti mm.
- panssari- ja ajoneuvomiinojen sekä esteiden ja murrosteiden suojaamisessa sekä niiden raivaamisen estämisessä ja vaikeuttamisessa (ajanvoiton hankkiminen)
- omien joukkojen ryhmityksen suojaamisessa
- alueen vapaan käytön estämisessä hyökkääjältä
- tappioiden tuottamisessa hyökkääjälle.
Miinoilla puolustetaan Suomen suvereniteettia ja suomalaisten ihmisoikeuksia ja fyysistä koskemattomuutta.
maanantaina, tammikuuta 15, 2024
Romanit palaavat Suomeen
lauantaina, tammikuuta 13, 2024
Eutanasia-kansalaisaloite
Mainittakoot lisäksi asia, jota useimmat eivät varmasti tiedä: kun dementikko menettää lopulta tajuntansa, häntä ei nesteytetä enää. Eli ihminen saa de facto eutanasian janoon tappamalla. Tällainen eutanasia kestää monta päivää. Olen kuullut, että tällainen janoon tappaminen saatetaan tehdä tajuissaan oleville syöpäsairaillekin, mutta tästä minulla ei ole varmaa tietoa. Tajuttoman dementikon nesteyttämisen lopettaminen minulle selitettiin selkeästi läheiseni hoitokodissa.
Kun rakas koirani Jasu sai syövän ja syöpä levisi laajalle sisäelimiin, Jasu lopetettiin lääkärin, vaimoni ja minun yhteisestä sopimuksesta. Lopettaminen eli eutanasia oli tuskaton - silitimme koko operaation ajan koiraa. Olin surullinen mutta tajusin, että olin ottanut vastuun koirasta, joka oli minusta riipppuvainen.
lauantaina, joulukuuta 09, 2023
Referaatti Peter Turchinin kirjasta End Times - Elites, Counter-Elites and the Path of Political Disintegration
Referaattini histrioitsija Peter Turchinin kirjasta End Times - Elites, Counter-Elites and the Path of Political Disintegration on julkaistu Sarastuksessa. Turchinin aiemmista kirjoista poiketen tämä kirja on vähemmän teoreettinen ja tarttuu voimakkaasti ajankohtaiseen aiheeseen eli USA:n polarisaatioon.
keskiviikkona, marraskuuta 29, 2023
Saska Saarikoskelta Halla-aholle Bravo! eli Miten Halla-aho teki PS:stä Venäjä-kriittisen.
PERUSSUOMALAISISTA on tullut jyrkkiä Venäjä-kriitikoita, jotka ovat ottaneet tavakseen epäillä muita pehmeydestä Venäjän suhteen. Muutos puolueessa on ollut nopea. Ennen sotaa perussuomalaiset kuului EU-kriittisten kansallismielisten puolueiden ryhmään, jossa riitti ymmärrystä Venäjälle. Kyselyissä niin perussuomalaisten kannattajat kuin poliitikotkin erottuivat Venäjä-myönteisyydellään. Viime vaaleissa puolue tarjosi presidentiksi Laura Huhtasaarta. Ääni perussuomalaisten kellossa on vaihtunut.
Halla-ahon henkilökohtaisella taustalla on ollut ilmeisen suuri merkitys sille, että ääni perussuomalaisten kellossa on vaihtunut. Se on onni, sillä voi vain kuvitella, mitä tarkoittaisi, jos Suomessa olisi nyt merkittävä putinistinen puolue. Esimerkiksi Hollannin vaalit juuri voittanut Geert Wildersin Vapauspuolue arvostelee Ukrainan tukemista. Samoilla linjoilla on kansallismielisten idoli Donald Trump.
UUDEN suuntansa merkiksi perussuomalaiset siirtyi keväällä 2023 EU-parlamentissa kansallismielisestä Itsenäisyys ja demokratia -ryhmästä oikeistolaiseen ECR-ryhmään. Vaihdostaan puolue perusteli näin: ”Perussuomalaisten on EU-parlamentissa kuuluttava sellaiseen ryhmään, jonka jäsenpuolueita yhdistää tinkimätön länsimaisen sivilisaation ja eurooppalaisen turvallisuuspoliittisen arkkitehtuurin puolustaminen.” Perussuomalaisten aiempi ryhmä ei selvästikään tätä ehtoa täyttänyt. Nyt Halla-aho jyrisee lännen ja laillisuuden puolesta. ”Se [Venäjä] ei kunnioita kansainvälistä lakia eikä sitoumuksiaan, ei ennen eikä nyt. Se ei arvosta elämää, omaansa tai muiden. Se luulee, että sillä on veto-oikeus naapuriensa ratkaisuihin, veto-oikeus jopa niiden olemassaoloon”, puhemies sanoi Ukrainassa. Bravo.
Tietysti voi spekuloida mitä olisi tapahtunut ilman Halla-ahoa. No se on hiukan kuin kysyisi mitä kristinuskolle olisi tapahtunut ilman Jeesusta mutta jos oikeistopopulismi olisi syntynyt Suomessa eri reittiä kuin syntyi ilman Halla-ahoa, vaikea sanoa yksityiskohdista. Mutta ehkä puolue olisi kuitenkin Venäjän uhan takia mennyt samaan suuntaan kuin nytkin toisenlaisenkin johtajan johtamana. Kaikki puolueethan menivät Naton taakse - kaikki puolueet kykenivät muuttumaan. Vasemmistoliitostakin voi kysyä entä jos Kontula olisi ollut puheenjohtaja? OLisiko Vasemmistoliitto lähtenyt Kontulan totaaliselle haihattelutielle turvallisuuspolitiikassa? Ei ehkä - vaan järjen ihmiset olisivat pyyhkineet hänellä pöydän? Kivelä ja kumppanit siis.
sunnuntaina, marraskuuta 05, 2023
Demokratia ja kansalaishyve
lauantaina, lokakuuta 28, 2023
Maailmanpankin raportti/tutkimus: Kunniakulttuuri johtaa tehottomuuteen
torstaina, lokakuuta 26, 2023
Karl Sigmundin kirja ihmisestä
On hienoa lukea hyvin kirjoitettu kirja, jonka kirjoittaja näkee asiat eri tavalla kuin itse näkee. Professori Karl Sigmundin kirja, jonka referoin tässä, edustaa ns. metodologista individualismia sosiaalisuuden tutkimuksessa:
Suomalaisen Wikipedian mukaan Metodologinen individualismi näkee yhteiskunnan ja kaikki yhteiskunnalliset ilmiöt yksilöiden tekoina ja valintoina. Yhteiskunnalliset suhteet ovat siten palautettavissa yksilöiden välisiksi face-to-face-suhteiksi. Ajatussuunta ei hyväksy sosiaalisen ilmiön autonomiaa. Tämä on vastakkaista sosiologian pääsuuntausten kanssa.
Kansankokonaisuus-blogin näkökulma ei ole metodologinen individualismi. Tai pikemmin blogi näkee metodologisen individualismin liian suppeana näkökulmana ihmisen sosiaalisuuden tutkimukseen.
Kansankokonaisuus 16 vuotta
Sisäryhmä ja ulkoryhmä
Evoluuutiopsykologian perushavaintoja on että ihmisen mieli muodostuu funktionaalisista moduuleista . Esimerkkejä moduuleista ovat kielimod...
Tietoja minusta
Linkkejä: kulttuurintutkimus, peliteoria, uskontotiede, taloustiede, älykkyystutkimus
- Norjalainen konservatiivinen blogi
- Evoluutio ja ekologia Sebastian Bonhoe
- Christoph Hauert - hienoja simulaatioita peliteoriasta
- Mankind Quaterly
- This View of Life - Evolution
- Social Evolution Forum
- Peter Turchin
- Cliodynamics
- Jörgen Weibull - peliteoreetikko
- Taloushistorioitsija Avner Greif
- Scott Atranin artikkeleita terrorismista
- Peyton Youngin kotisivu
- Uskontotieteilijä Scott Atran
- Taloustietelijä Ken Binmore
- Populaatiotutkija Laurent Lehmann
- Ludwig von Mises Institute
- Kulttuurintutkija Richard McElreathin julkaisuja
- Ekologi Richard Michodin kotisivu
- DS Wilsonin blogi
- DS Wilsonin kotisivu / julkaisut
- Kevin MacDonaldin blogi
- Garret Hardin Societyn sivu - artikkeleita yhteismaan ongelmasta
- Taloustieteilijä Herbert Gintisin artikkeli "Towards a Unified Behavioral Science"
- Peliteoria tutorial englanniksi
- Evolutiivisen kulttuurintutkijan Rob Boydin kotisivu
- Evolutiivisen kulttuurintutkijan Joe Henrichin julkaisuja
- Evolutiivisen uskontotieteilijän Richard Sosiksen kotisivu
- Kognitiivisen uskontotieteilijä Pascal Boyerin kotisivu - artikkelit
- Taloustieteilijä Samuel Bowlesin kotisivu
- Geeni-kulttuuri-koevoluutio wikipediassa
- Sosiaalisen identiteetin teoria wikipediassa (englanniksi)
- Sosiaalisen identiteetin teoria wikipediassa (suomeksi)
- Kansankokonaisuus wikipediassa
- Evolutiivisen taloustieteilijän Ted Bergstromin kotisivu
- Evolutiivisen sosiologin Satoshi Kanazawan kotisivu
- 30 years of studies on racial differences in cognitive ability -sivusto
Blogiarkisto
-
▼
2026
(10)
- ► toukokuuta (2)
- ► huhtikuuta (1)
- ► maaliskuuta (2)
- ► helmikuuta (1)
- ► tammikuuta (1)
-
►
2025
(13)
- ► marraskuuta (3)
- ► huhtikuuta (1)
- ► maaliskuuta (1)
- ► helmikuuta (4)
-
►
2024
(28)
- ► joulukuuta (2)
- ► heinäkuuta (2)
- ► toukokuuta (2)
- ► huhtikuuta (4)
- ► maaliskuuta (1)
- ► helmikuuta (3)
- ► tammikuuta (5)
-
►
2023
(24)
- ► joulukuuta (1)
- ► marraskuuta (2)
- ► heinäkuuta (1)
- ► toukokuuta (2)
- ► maaliskuuta (3)
- ► helmikuuta (2)
- ► tammikuuta (2)
-
►
2022
(42)
- ► joulukuuta (2)
- ► marraskuuta (5)
- ► heinäkuuta (4)
- ► toukokuuta (4)
- ► huhtikuuta (3)
- ► maaliskuuta (11)
- ► helmikuuta (3)
- ► tammikuuta (4)
-
►
2021
(65)
- ► joulukuuta (4)
- ► marraskuuta (3)
- ► toukokuuta (7)
- ► huhtikuuta (4)
- ► maaliskuuta (11)
- ► helmikuuta (8)
- ► tammikuuta (13)
-
►
2020
(48)
- ► joulukuuta (4)
- ► marraskuuta (3)
- ► heinäkuuta (1)
- ► toukokuuta (3)
- ► huhtikuuta (3)
- ► maaliskuuta (7)
- ► helmikuuta (4)
- ► tammikuuta (5)
-
►
2019
(34)
- ► joulukuuta (2)
- ► marraskuuta (4)
- ► heinäkuuta (1)
- ► toukokuuta (3)
- ► huhtikuuta (4)
- ► maaliskuuta (2)
- ► helmikuuta (8)
- ► tammikuuta (1)
-
►
2018
(47)
- ► joulukuuta (7)
- ► marraskuuta (5)
- ► heinäkuuta (2)
- ► toukokuuta (6)
- ► huhtikuuta (2)
- ► helmikuuta (4)
- ► tammikuuta (4)
-
►
2017
(47)
- ► joulukuuta (4)
- ► marraskuuta (1)
- ► heinäkuuta (4)
- ► toukokuuta (7)
- ► huhtikuuta (2)
- ► maaliskuuta (4)
- ► helmikuuta (5)
- ► tammikuuta (6)
-
►
2016
(49)
- ► joulukuuta (6)
- ► marraskuuta (2)
- ► heinäkuuta (6)
- ► toukokuuta (4)
- ► huhtikuuta (1)
- ► maaliskuuta (3)
- ► helmikuuta (4)
- ► tammikuuta (8)
-
►
2015
(97)
- ► joulukuuta (8)
- ► marraskuuta (7)
- ► heinäkuuta (9)
- ► toukokuuta (3)
- ► huhtikuuta (9)
- ► maaliskuuta (6)
- ► helmikuuta (18)
- ► tammikuuta (16)
-
►
2014
(148)
- ► joulukuuta (19)
- ► marraskuuta (8)
- ► heinäkuuta (10)
- ► toukokuuta (8)
- ► huhtikuuta (14)
- ► maaliskuuta (23)
- ► helmikuuta (16)
- ► tammikuuta (13)
-
►
2013
(113)
- ► joulukuuta (11)
- ► marraskuuta (8)
- ► heinäkuuta (4)
- ► toukokuuta (15)
- ► huhtikuuta (9)
- ► maaliskuuta (6)
- ► helmikuuta (9)
- ► tammikuuta (13)
-
►
2012
(110)
- ► joulukuuta (13)
- ► marraskuuta (6)
- ► heinäkuuta (5)
- ► toukokuuta (5)
- ► huhtikuuta (3)
- ► maaliskuuta (13)
- ► helmikuuta (18)
- ► tammikuuta (14)
-
►
2011
(160)
- ► joulukuuta (10)
- ► marraskuuta (14)
- ► heinäkuuta (13)
- ► toukokuuta (11)
- ► huhtikuuta (19)
- ► maaliskuuta (15)
- ► helmikuuta (10)
- ► tammikuuta (12)
-
►
2010
(176)
- ► joulukuuta (9)
- ► marraskuuta (10)
- ► heinäkuuta (18)
- ► toukokuuta (14)
- ► huhtikuuta (12)
- ► maaliskuuta (18)
- ► helmikuuta (16)
- ► tammikuuta (11)
-
►
2009
(171)
- ► joulukuuta (6)
- ► marraskuuta (11)
- ► heinäkuuta (18)
- ► toukokuuta (12)
- ► huhtikuuta (15)
- ► maaliskuuta (18)
- ► helmikuuta (11)
- ► tammikuuta (18)
-
►
2008
(104)
- ► joulukuuta (11)
- ► huhtikuuta (16)
- ► maaliskuuta (21)
- ► helmikuuta (35)
- ► tammikuuta (21)
-
►
2007
(262)
- ► joulukuuta (24)
- ► marraskuuta (26)
- ► heinäkuuta (16)
- ► toukokuuta (30)
- ► huhtikuuta (32)
- ► maaliskuuta (27)
- ► helmikuuta (17)
- ► tammikuuta (17)
-
►
2006
(25)
- ► joulukuuta (9)
- ► marraskuuta (6)
