Kurdit - osa 1 - yleistä

Olen kirjoittanut paljon mm. romaneista ja suomenruotsalaisista. Myös somaleista, hutteriiteista, juutalaisista, amisheista, jainilaisista, lestadiolaisista ja homoista jne. Kirjoitusten päämäärä on ollut tiedon lisääminen maailmassa, missä useimmilla kirjoittajilla on jonkinlainen poliittinen agenda, kun he puhuvat etnisistä ryhmistä ja uskontokunnista. Poliittinen agenda voi olla monikulttuurisuuden tai suvaitsevaisuuden edistäminen ikäviä asioita ohittamalla, maahanmuuttokritiikki negatiivisia asioita esiin nostaessa, kritiikki suomenruotsalaisten väitettyjä etuoikeuksia kohtaan, pakkoruotsin vastustus tai uskontokritiikki ("kaikki uskonnot....").  

Kurdeista on puhuttu Suomessa aika paljon - sekä hyvässä että pahassa mutta ei paljon siltä väliltä. Aluksi kurdit tulivat esille negatiivisessa uutisoinnissa klaanikulttuuriin liittyvien asioiden - lähinnä naisiin kohdistuvan kunniaväkivallan - takia. Sitten kurdien osallistuessa hyvin voimakkaasti ISIS:in kalifaatin vastaiseen voitokkaaseen taisteluun, heistä alettiin uutisoida positiivisesti. Kurdinaiset tulivat esiin naissotilaina - aktiivisina yhteiskunnan jäseninä. Toisaalta kurdit ovat leimautuneet jossain uutisoinnissa terroristmin tukijoiksi, koska monet tukevat EU:n terroristijärjestöksi julistamaa PKK:ta.

Todellisuus on paljon monimpuolisempi. 

Suomen kurdiväestö toimii käytännössä aktiivisesti osana suomalaista yhteiskuntaa. Kurdeja on paljon pizzeria- ja parturi-kampaamo-yrittäjinä. Heidän kanssaan pääsee helposti juttuun ja he osaavat usein hyvin suomea. Kurdeja toimii myös politiikassa. Tietoni kurdeista on käytännössä varsin suppeaa kuten oli monesta muustakin aiheesta ennen kuin aloin opiskella niitä aktiivisesti. Suomenruotsalaisista tiesin toki hyvin paljon, koska olin mm. opiskellut ruotsiksi korkeakoulussa. 

Viime aikoina olen ajautunut keskustelemaan eräiden kurdien kanssa monista aiheista: kurdien asemasta Turkissa, suomalaisuudesta kurdin silmin, Natosta ja Suomen Nato-jäsenyyden linkkautumisesta kurdeihin. Osa tarinoista on kerrottu luottamuksellisesti, enkä niitä halua toistaa.

Toivon, että saan vinkkejä Kansankokonaisuuden kommentoijilta heidän omasta näkökulmastaan. Sain aikoinaan todella hyvää materiaalia mm. Somalien klaanikulttuurista ja suomenruotsalaisuudesta kommentoijilta. 

Adam Smith, markkinatalouden synty ja orjakauppa

Nykyaika arvostaa Adam Smithia taloustieteen pioneerina. Ajatus vapaan markkinatalouden tehokkuudesta esitetään hänen kirjassaan Wealth of Nations (1776). Vapaassa markkinataloudessa yksityiset yrittäjät myyvät kuluttajille ja toisille yrittäjille tuotteita, joiden hinta määräytyy kysynnän ja tarjonnan kautta. Vallitsee elinkeinonvapaus eli jokainen voi periaatteessa alkaa tuottaa mitä tahansa tuotetta ja myydä sitä. Vapaa hinnanmuodostus ja elinkeinonvapaus johtaa mahdollisimman korkeaan hyvinvointiin, kunhan esimerkiksi monopolit puretaan tavalla tai toisella. Tavaramarkkinoiden lisäksi on olemassa työmarkkinat, jossa vapaat työläiset myyvät työtään yrittäjille. Myös työn hinta määräytyy kysynnän ja tarjonnan kautta.

Adam Smith ei tietenkään keksinyt markkinataloutta siinä mielessä, etteikö sitä olisi ollut olemassa maailman sivu. Mutta ei hän myöskään keksinyt alunperin itse sitä ajatusta, että vapaa hinnanmuodostus ja vapaa globaali kauppa tuottaa tehokkaimman tuloksen. Tässä suhteessa hän seisoi aiempien taloustieteilijöiden olkapäillä - taloustieteiljöiden joihin hän kyllä itse viittaa teoksessaan, mutta jotka nykyaika on unohtanut.

Ongelma nykyajan kannalta näissä taloustieteilijöissä on se, että he apulaisprofessori Blake Smithin AEON-artikkelin mukaan puhuivat orjakaupasta malliesimerkkinä vapaasta kaupasta ja vapaasta hinnanmuodostuksesta. Toisin sanoen vapaa markkinatalous merkitsi heille esimerkiksi sitä, että työläiset myivät työtään vapailla työmarkkinoilla brittiläisille firmoille ja tuottivat vaatteita puuvillasta, jonka vapaasti orjamarkkinoilla ostetut orjat tuottivat Amerikan puuvillapelloilla ja joka sitten myytiin vapaasti globaaleilla vaatemarkkinoilla.

Identitaarivasemmistolainen todennäköisesti sanoisi, että tämä sotkee markkinatalouden kädet vereen ikuisiksi ajoiksi. Järkevämpää on ehkä tehdä johtopäätös, että maailma kehittyy usein polkua, jonka jokainen askelma ei ole moraalisesti jälkeenpäin hyväksyttävissä. Smithiä edeltävät taloustieteilijät kehittivät teorioitaan sen hetken maailmassa, jossa orjat olivat merkittäviä tuotannontekijöitä, samaan tapaan kuin vaikkapa älypuhelimien ekosysteemit ovat merkittiviä tekijöitä nykymarkkinoilla.

Blake Smith kirjoittaa:

For nearly four centuries, the Atlantic slave trade brought millions of people into bondage. Scholars estimate that around 1.5 million people perished in the brutal middle passage across the Atlantic. The slave trade linked Africa, Europe and the Americas in a horrific enterprise of death and torture and profit. Yet, in the middle of the 18th century, as the slave trade boomed like never before, some notable European observers saw it as a model of free enterprise and indeed of ‘liberty’ itself. They were not slave traders or slaveship captains but economic thinkers, and very influential ones. They were a pioneering group of economic thinkers committed to the principle of laissez-faire: a term they themselves coined. United around the French official Vincent de Gournay (1712-1759), they were among the first European intellectuals to argue for limitations on government intervention in the economy. They organised campaigns for the deregulation of domestic and international trade, and they made the slave trade a key piece of evidence in their arguments.

For a generation, the relationship between slavery and capitalism has preoccupied historians. The publication of several major pieces of scholarship on the matter has won attention from the media. Scholars demonstrate that the Industrial Revolution, centred on the mass production of cotton textiles in the factories of England and New England, depended on raw cotton grown by slaves on plantations in the American South. Capitalists often touted the superiority of the industrial economies and their supposedly ‘free labour’. ‘Free labour’ means the system in which workers are not enslaved but free to contract with any manufacturer they chose, free to sell their labour. It means that there is a labour market, not a slave market.

But because ‘free labour’ was working with and dependent on raw materials produced by slaves, the simple distinction between an industrial economy of free labour on the one hand and a slave-based plantation system on the other falls apart. So too does the boundary between the southern ‘slave states’ and northern ‘free states’ in America. While the South grew rich from plantation agriculture that depended on slave labour, New England also grew rich off the slave trade, investing in the shipping and maritime insurance that made the transport of slaves from Africa to the United States possible and profitable. The sale of enslaved Africans brought together agriculture and industry, north and south, forming a global commercial network from which the modern world emerged.

It is only in the past few decades that scholars have come to grips with how slavery and capitalism intertwined. But for the 18th-century French thinkers who laid the foundations of laissez-faire capitalism, it made perfect sense to associate the slave trade with free enterprise. Their writings, which inspired the Scottish philosopher Adam Smith’s Wealth of Nations (1776), aimed to convince the French monarchy to deregulate key businesses such as the sale of grain and trade with Asia. Only a few specialists read them today. Yet these pamphlets, letters and manuscripts clearly proclaim a powerful message: the birth of modern capitalism depended not only on the labour of enslaved people and the profits of the slave trade, but also on the example of slavery as a deregulated global enterprise.

Moniäänisyys, Pride ja Räsänen

Moniäänisyys yhteiskunnassa on tärkeää. Ihmisten ei tarvitse arvostaa toisiaan, mutta se että yhteiskunta sallii erilaisia mielipiteitä lisää yhteiskunnan jäsenten ymmärrystä asioista.

Kansanedustaja Päivi Räsänen on tällä kertaa uskoakseni oikeassa:

Luulen, että tulevaisuudessa ihmetellään lääkäreiden etiikkaa, nuorten terveitä sukuelimiä ja rintoja on leikelty ja hormonilääkkein aiheutettu pysyviä vaurioita elimistöön sen sijaan että olisi tuettu tyttöjä ja poikia arvostamaan omaan sukupuoltaan! #pride #trasek

Ilmeisesti useimmista tytöistä joita nyt on leikelty olisi tullut aikuisena homoseksuaaleja, joista olisi voinut tulla äitejä. Ne, jotka puhuvat (osin varmasti aiheesta) siitä miten barbaarista oli, että ihmisiä pakkosteriloitiin eugeniikan nimissä, voisivat ainakin miettiä asiaa näiden tyttöjen kannalta.

Perustelu

Economist-lehdessä 15.5.2021 ilmestyneen artikkelin mukaan sukupuolenkorjaushoidot johtavat pahimmassa tapauksessa kognitiivisten kykyjen alenemiseen ja osteoporoosiin – hoidon hyödyt ovat osoittamatta. Lääkeetieteen harhautuminen puoskarointiin on Economistin mukaan mahdollisesti johtamassa lääketieteelliseen skandaaliin:

"Näyttö joko puuttuu tai ei ole vakuuttavaa. Ruotsin terveysviranomaisten selvitys vuodelta 2019 löysi hyvin vähän tutkimusta ja lähinnä heikkolaatuista. Britannian National Institute for Health and Care Excellence havaitsi, että puberteetinestäjät eivät juurikaan karkoita sukupuolidysforiaa tai paranna potilaan mielenterveyttä (vaikkeivät huononnakaan). Lisäksi olemassaolevat tutkimukset viittaavat siihen, että ilman interventiota useimmat lapset, jotka kärsivät sukupuolidysforiasta, uudelleenidentifioituvat syntymäsukupuolensa mukaisesti aikuisena.

On näyttöä, että lääkkeet voivat aiheuttaa vakavaa haittaa. Yksi esimerkki on Oxfordin yliopiston 26.4. julkaisemasta tutkimuksesta. Luuaineksen tiheys nousee yleensä jyrkästi puberteetin aikana. Mutta 24:stä potilaasta, joille oli määrätty puberteetinestolääkitys, kolmasosalla oli luuaineksen tiheystaso, joka vastasi heidän ikäryhmänsä alimman 2%:n tiheystasoa.

[…] Eläinkokeet viittaavat siihen, että puberteetinestäjät aiheuttavat myös kognitiivisia vaurioita. Vastakkaisen sukupuolen hormonien antaminen kytkeytyy sydänsairauksiin, aivoverenkiertohäiriöihin ja hedelmättömyyteen." (mun käännös)

Suomi on ollut ensimmäisenä järkevöittämässä hoitokäytäntöjä:

"Viime kesäkuussa Suomi muutti hoitokäytäntöjä niin, että psykologisia hoitoja suositaan lääkehoitojen sijasta. […] Joulukuussa Englannin ja Walesin korkein oikeus totesi, että alle 16-vuotiaat ovat tuskin kykeneviä antamaan suostumusta puberteetinestäjähoidolle. […] Huhtikuussa Arkansasin osavaltio päätti, että puberteetinestäjien ja vastakkaisen sukupuolen hormonien antaminen lapsille on laitonta. Niin ikään huhtikuussa Astrid Lindgrenin Lastensairaala, joka on osa Karolinska Institutetia, ilmoitti lopettavansa puberteettiblokkerien ja vastakkaisen sukupuolen hormonien antamisen alle 18-vuotiaille paitsi kliinisissä testeissä."

Jos asia kiinnostaa, suosittelen lukemaan laajemman artikkelini Sarastuksesta viime vuodelta.

Kishore Mahbubani: Lännen dekadenssin vaara

Lännen merkitys on hiljalleen hiipumassa. Talous-tiikeri Kiina ja ydinaseistettu kehitysmaa Venäjä uhkaavat Lännen asemaa. Ne ovat saaneet liittolaisia mm. Etelä-Amerikasta (Brasilia) ja Afrikasta.

Singaporelainen poliitikko ja tutkija Kishore Mahbubani kirjoitti jo 1993 Foreign Affairs -lehteen Lännen Dekadenssin vaarasta ja haastoi Länttä kysymään itseltään, miksi Länsi ei enää ole terässään. Lainaan osan erinomaisesta kirjoituksesta tähän, koska kirjoitus on edelleen hyvin ajankohtainen. (Suosittelen lukemaan kirjoituksen kokonaan - sen pääteema on Lännen ja muun maailman suhde, käsittelemäni teema on vain osa kirjoituksesta.)

In key Western capitals there is a deep sense of unease about the future. The confidence that the West would remain a dominant force in the 21st century, as it has for the past four or five centuries, is giving way to a sense of foreboding that forces like the emergence of fundamentalist Islam, the rise of East Asia and the collapse of Russia and Eastern Europe could pose real threats to the West. A siege mentality is developing. Within these troubled walls, Samuel P. Huntington's essay "The Clash of Civilizations?" is bound to resonate. 

Aluksi kirjoitus myöntää, että Lännen ylivalta on ollut suhteellisen hyvää aikaa. Kuten professori Ian Morris kirjassaan War! What is it Good For? for osoittaa, maailma jota yksi suhteellisen sävyisä suurvalta dominoi  - vastakohtana ns. monikeskisyys - on käytännössä paras mahdollinen.  Rooma, Britannia ja USA ovat vuorotellen dominanssillaan lueneet suhteellisen hyvän maailman, missä kauppa kukoisti, elintaso nousi ja väkivaltaisten kuolemien määrä laski. Pax Romana ja Pax Britannica toimivat pitkään, mutta syistä jota käsittelin aiemmin, ne eivät olleet sustainable (kestävä) vaan hiljalleen kuihtuivat. (Katso liite tämän postauksen lopussa.) Morris pohtii vuonna 2013 ilmestyneessä kirjassaan myös sitä, miten kauan USA:n mahtisema säilyy.

Mahbubani jatkaa:

The retreat of the West is not universally welcomed. There is still no substitute for Western leadership, especially American leadership. Sudden withdrawals of American support from Middle Eastern or Pacific allies, albeit unlikely, could trigger massive changes that no one would relish. Western retreat could be as damaging as Western domination.

By any historical standard, the recent epoch of Western domination, especially under American leadership, has been remarkably benign. One dreads to think what the world would have looked like if either Nazi Germany or Stalinist Russia had triumphed in what have been called the "Western civil wars" of the twentieth century. Paradoxically, the benign nature of Western domination may be the source of many problems.

THE WEST'S OWN UNDOING 

Huntington fails to ask one obvious question: If other civilizations have been around for centuries, why are they posing a challenge only now? A sincere attempt to answer this question reveals a fatal flaw that has recently developed in the Western mind: an inability to conceive that the West may have developed structural weaknesses in its core value systems and institutions. This flaw explains, in part, the recent rush to embrace the assumption that history has ended with the triumph of the Western ideal: individual freedom and democracy would always guarantee that Western civilization would stay ahead of the pack.

Only hubris can explain why so many Western societies are trying to defy the economic laws of gravity. Budgetary discipline is disappearing. Expensive social programs and pork-barrel projects multiply with little heed to costs. The West's low savings and investment rates lead to declining competitiveness vis-à-vis East Asia. The work ethic is eroding, while politicians delude workers into believing that they can retain high wages despite becoming internationally uncompetitive. Leadership is lacking. Any politician who states hard truths is immediately voted out. Americans freely admit that many of their economic problems arise from the inherent gridlock of American democracy. While the rest of the world is puzzled by these fiscal follies, American politicians and journalists travel around the world preaching the virtues of democracy. It makes for a curious sight.

The same hero-worship is given to the idea of individual freedom. Much good has come from this idea. Slavery ended. Universal franchise followed. But freedom does not only solve problems; it can also cause them. The United States has undertaken a massive social experiment, tearing down social institution after social institution that restrained the individual. The results have been disastrous. Since 1960 the U.S. population has increased 41 percent while violent crime has risen by 560 percent, single-mother births by 419 percent, divorce rates by 300 percent and the percentage of children living in single-parent homes by 300 percent. This is massive social decay. Many a society shudders at the prospects of this happening on its shores. But instead of traveling overseas with humility, Americans confidently preach the virtues of unfettered individual freedom, blithely ignoring the visible social consequences.

The West is still the repository of the greatest assets and achievements of human civilization. Many Western values explain the spectacular advance of mankind: the belief in scientific inquiry, the search for rational solutions and the willingness to challenge assumptions. But a belief that a society is practicing these values can lead to a unique blindness: the inability to realize that some of the values that come with this package may be harmful. Western values do not form a seamless web. Some are good. Some are bad. But one has to stand outside the West to see this clearly, and to see how the West is bringing about its relative decline by its own hand. Huntington, too, is blind to this.

LIITE Aiempi tekstini siitä miksi Britannian mahtiasema loppui 1800-luvun loppua kohti 

Stanfordin yliopiston klassisen historian professorin Ian Morrisin kirja War! What is it Good For? Conflict and the Progress of Civilization from Primates to Robots käsittelee sotaa esihistoriallisesta ajasta pitkälle tulevaisuuteen. Kirjan aihe on tarkemmin ottaen sodan vaikutus ihmisen instituutioiden kehitykseen.  Referoin kirjaa tässä kuitenkin vain siltä osin mikä on relevanttia tämän artikkelin aiheen osalta.

1800-luvun suhteellinen rauhantila maailmassa johtui pitkälti yhden valtion – Iso Britannian – mahtiasemasta maailmassa. Pax Britannica ei Pax Romanan tapaan koskenut vain Britannian vallan alla suoraan olevia valtioita, vaan maailman meriä.

1700-luvulle tultaessa Britannia alkoi muuttua perinteisestä siirtomaavaltiosta yhä enemmän kauppavaltioksi. Pohjois-Amerikan varakkaat siirtokunnat itsenäistyivät, mutta Britannian kauppa kukoisti. Kauppa edellytti brittiläisten laivojen turvallista liikkumista maailman merillä. Sitä varten Britannia loi vahvan laivaston ja monopolisoi väkivallan merillä itselleen niin kuin nykyaikaisen valtion poliisitoimi monopolisoi väkivallan maan alueella.

Britannia ei kuitenkaan monopolisoinut merenkulkua brittiläisille laivoille, vaan loi maailman meristä yhteisresurssin, jonka turvallisuudesta Britannia pyrki huolehtimaan väkivaltamonopolinsa avulla. Britannia hyötyi – sen bruttokansantuote oli neljännes koko maailman bruttokansantuotteesta – mutta niin hyötyivät monet muutkin maat.

Britannia teki väkivaltamonopolinsa turvaamiseksi tylyjäkin tomia – esimerkkinä buurisota. Se ei sinällään ollut muuttunut sen vähemmän itsekkääksi kuin aikaisemmin, mutta Britannian toimet oman edun ajamiseksi johtivat positiivisiin ulkoisvaikutuksiin muille valtioille.

Ongelma väkivaltamonopolissa ei niinkään ollut se, että Britannia oli maailmanpoliisi, jota muiden piti totella. (Britannia mm. kielsi yksipuolisesti orjien kuljetuksen maailman merillä ja pakotti muiden maiden laivat noudattamaan päätöstään.) Ongelma oli pikemminkin se, että tasapainotila ei ollut kestävä.

Vaikka väkivaltamonopolin turvaama maailmankauppa toi rikkauksia briteille, se toi rikkauksia myös muille maille. Britannian osuus maailman bruttokansantuotteesta laski 23%:sta 14%:iin. Muutkin maat rikastuivat ja keräämillään varoilla USA, Japani ja Saksa alkoivat varustaa armeijaa ja sotalaivastoa.

Väkivaltamonopoli mureni hiljalleen. Britannia joutui ensin antamaan läntisen Atlantin väkivaltamonopolin USA:lle, sittemmin väkivaltamonopoli mureni laajemminkin. Vanha tasapainotila järkkyi.

Rauhantila päättyi vuonna 1914. Ensimmäinen maailmansota ei myöskään osoittautunut yksittäistapaukseksi vaan ensimmäistä maailmansotaa seurasi toinen.

Japani osoitti kouriintuntuvasti, että fyysisen voiman käytöllä voi edelleenkin saada suuria etuja. Kun länsimaat kärvistelivät 30-luvun lamassa, Japanin talous nousi kohisten mm. Mantsurian anastuksen takia.