Italiassa raporttien mukaan terveydenhuoltojärjestelmä on romahduspisteessä - Kiinassa ja Singaporessa ei niinkään. HS:n tämän päiväisen jutun perusteella on hyvin oleellista jarruttaa kasvuvauhtia, jotta terveydenhuollon kantokyky ei romahtaisi. Jarrutus pitää aloittaa heti alkuvaiheessa.
Jos kasvu on nopeaa, tapausten lukumäärän maksimipiste tulee pian ja on hyvin korkea. Terveydenhoidon kantokyky ylitetään ja suuri osa ihmisistä jätetään hoitamatta.
Jos kasvu onnistutaan hidastamaan, tapausten maksimipiste saavutetaan myöhemmin ja tapauksia on maksimpisteessä vähemmän. Terveydenhuollon kantokykyä ei välttämättä ylitetä.
Keinoja lienee olemassa, koska Kiinakin onnistui hidastamaan kasvua voimakkaasti, mutta onko Suomen järjestelmä tarpeeksi tehokas niihin tarttumaan. Siis THL ja hallitus. Aika näyttää.
Terveydenhuoltojärjestelmä pandemian oloissa on tietysti mitä suurimmassa määrin yhteismaa. Onneksi kaikilla terveillä on kuitenkin insentiivi välttää tartuntaa ja siiinä mielessä ylikuluttaa yhteismaata.
Voisi sanoa, että jos on pakko saada tartunta niin mieluiten ainakin vasta maksimisteen jälkeen.
Siihen kannattaa pyrkiä. Se lienee kaikkien etu, että itsekkäistä syistä sinäkin pyrit siihen.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti