Vakaus meidän elinajaksemme ?

HS kirjoitti eilen: "Käytännössä pääsimme sopuun niistä asioista, jotka olivat pöydällä. Olen erittäin tyytyväinen lopputulokseen", Suomen pääministeri Jyrki Katainen(kok) sanoi euromaiden yli yön kestäneen huippukokouksen jälkeen Brysselissä torstaiaamuna kello viiden jälkeen Suomen aikaa. Kataisen mukaan euromaiden hallitusten johtajat tekivät alustavat päätökset kaikista kolmesta kysymyksestä, jotka olivat kokouksen asialistalla. Yksityisten sijoittajien saatavia Kreikalta leikataan 50 prosenttia, Euroopan rahoitusvakausvälinettä (ERVV) vahvistetaan ja 70 merkittävän eurooppalaisen pankin pääomittamisesta sovittiin, Katainen kertoi.

Eduskunnan Suuri Valiokunta otti Brysselistä palanneen pääministerin tyytyväisenä vastaan.

Iltalehden mukaan perussuomalaisten kansanedustajan Vesa-Matti Saarakkalan mielestä EU:n kriisiratkaisua ei pitäisi hyväksyä,.... Saarakkala sanoi poistuessaan eduskunnan suuresta valiokunnasta, että peli olisi vihellettävä poikki ja otettava mieluummin vastaan siitä seuraavat ongelmat. Hän arvioi, että Suomelle seuraisi päätöksen kaatamisesta muun muassa korkojen nousua, mutta tarjolla ei ole hyviä ratkaisuja.

Kysymykseni lukijoille kuuluuvat:

1. Mitä todisteita meillä on siitä, että lainojen leikkaus on alkusoittoa politiikalle, missä jäsenmaat eivät enää voi ylivelkaantua? Eikö nykyinen euroooppalainen malli de facto ole kuin rangaistusjärjestelmä, jossa rikollinen armahdetaan ennen kuin häntä on edes vielä vangittu?

2. Onko olemassa mekanismi, jolla Kreikka ja muut euromaat voivat sitoutua kestävämpään politiikkaan niin, että muut euromaat voivat luottaa Kreikan sitoutumiseen? (Sama kysymys kirjoitettuna taloustieteellisempään muotoon: How to solve the problem of credible commitment ?)

3. Miten todennäköistä on että tällainen mekanismi todellisuudessa toteutetaan edelyttäen että mekanismi voidaan määritellä?

Unohdetaanpa nyt hetkeksi ne sivuvaikutukset, kuten kansallisen itsemääräämisoikeuden rajoitukset, mihin mekanismin käyttöönotto johtaisi.

Hyvinvointiyhteiskunnan kestävyydestä

Luvattuja eläke-etuja joudutaan kestävyysvajeen takia jatkossa todennäköisesti leikkaamaan. Tämä tuskin tulee enää suurena yllätyksenä kenellekään. On kuitenkin huomattava että eläkeläisillä on suomalaisessa demokratiassa niin suuri poliittinen painoarvo, että taistelutta nämä leikkaukset eivät tule tapahtumaan. Riski on suuri että vajeet peitetään työeläkemaksuja ja eläkkeitä nostamalla.

Verojen ja maksujen nostamisen tie ei ole todennäköisesti kestävä. Vaikka veropakolaisuus on toistaiseksi pientä, kynnys esimerkiksi Viroon muuuttamisessa on varsin alhainen. Ja jos veropakolaisuus lähtee ensin alkuun se etenee helposti S-käyrän mukaisesti.

Nokian romahdus - joko lasku hidastuu ?

Nokian tulos oli siis positiivinen yllätys - tulos oli selkeästi positiivinen vaikka analyytikot olivat ennustaneet pikemmin nolla-tulosta. Älypuhelinten markkinaosuuden romahdusta hyvä tulos ei toki muuksi muuta, mutta feature phonien (peruspuhelinten) myynti on pysynyt vakaana. Myynti ei kasvanut mutta ei laskenutkaan.

Ainakin minä odotin että Nokian tulos menee negatiiviseksi ennen kuin ensimmäistäkään Windows-puhelinta on edes markkinoilla. Tämä riski ei ilmeisesti toteutudu. Nyt Nokian tulevaisuuden menestys riippuu pitkälti Windows-puhelimen menestyksestä. USA:ssa Windows Phonen markkinaosuus on tällä hetkellä 9% luokkaa. Tarvitaan ihme jotta Nokia pääsisi jatkossa lähellekään sitä 40%:n älypuhelinten markkinaosuutta mikä sillä oli. Minusta 10 % voisi olla optimistinen tavoite. Markkinaosuus ja liikevaihto laskevat siis edelleen varmasti.

Lisäys 21.10.

Mielenkiintoista on että jopa älypuhelimien markkinaosuuden romahdusmainen lasku on pysähtynyt aivan viimekuukausien aikana. Symbian-älypuhelimet myyvät siis vielä suht hyvin. Tätä tulosta voi pitää melkoisena torjuntavoittona. Torjuntavoitto on moraalisesti tärkeä, koska Nokian on saatava kuluttajien ja omien työntekijöidensä usko takaisin. Se on erityisen tärkeää juuri nyt kun täysin uusi Windows-pohjainen tuote-perhe launchataan.

Eräs asia minkä olen ymmärtänyt todennäköisesti väärin on Nokian riippuvuus Microsoftista. Nokia on toki naimisissa Microsoftin kanssa, mutta melkein samalla lailla kuin Nokia on riippuvauinen Microsoftista, Microsoft on riippuvainen Nokian onnistumisesta. Jos Microsoft epäonnistuu mobiili-laiteiden markkinoilla, se tulee menettämään myös PC-markkinat. Nokialla on käsittääkseni jonkinlaiset pienehköt mahdollisuudet pysäyttää romahdus kokonaan - yhdessä Microsoftin kanssa.

Reima Nikkinen - mustalainen

Ylen Teema esitti eilen loistavan dokumentin Reima Nikkisestä. Reima Nikkinen on romani - tai kuten romanit itse Nikkisen mukaan sanovat mustalainen tai kaale. Nikkisen mukaan sana "romani", vaikkakin on alunperin asiallinen sana, on täti-ihmisten kieltä. Nikkisestä välittyy katsojalle kuva huumorintajuisesta, vastuuntuntoisesta hienosta ihmisestä, jonka kuvitelmat maailman parantamisen mahdollisuuksista ovat karisseet ilman että Nikkinen silti olisi katkeroitunut. Vihainen hän toki välillä on - ei yhteiskunnalle vaan omilleen.

Reima Nikkinen on pitkän elämänsä aikana toiminut romani-aktiivina ja flamenco-tanssin uranuurtajana Suomessa. Hänen tarinansa romanien elämästä sodan jälkeisessä Suomessa menee tiivistettynä näin:

1. 70-luvun puoleen väliin saakka romanien olot olivat Suomessa äärimmäisen huonot ja avointa rasismia ja jopa fyysistä väkivaltaa esiintyi paljon. Mm. Hankasalmella satapäinen miesjoukko hyökkäsi seipäin romanien koteihin ja tuhosi nämä. Romanikulttuuri oli kuitenkin vahvaa, vanhuksia arvostettiin ja romanit olivat toimeliaita mm. hevoskaupassa ja sittemmin raviurheilussa.

2. Progressiivisten aatteiden ansiosta romaanien asunto-olot paranivat Suomessa oleellisesti 70-luvulta alkaen ja syrjintä väheni. Samalla romanikulttuuri on menettänyt vahvuutensa, romanien toimeliaisuus on lopahtanut, romanit elävät lähinnä sosiaalituen varassa, vanhuksia ei enää todellisuudessa arvosteta, eletään epäsosiaalista ja usein jopa rikollista elämää. Nikkinen kutsuu näitä nykyajan romaneja vale-mustalaisiksi.

Kyseessä lienee koko vasemmistolaisen "60-lukulaisen" progressiivisuuden dilemma yhden esimerkin kautta nähtynä. Paljon yritettiin ja saatiin hetkellisesti paljon aikaakin. Koska aate perustui täysin vääriin premisseihin - huonossa asemassa olevien ihmisten näkemiseen pelkästään ulkopuolisten sorron uhreina toisaalta ja toisaalta kaiken tradition, velvollisuudentunteen ja moraalin halveksimiseen - aatten kokonaisvaikutus jäi lähes puhtaasti negatiiviseksi.

Haastattelusta heräsi toki muitakin ajatuksia. Esimerkiksi kysymys hankalsalmelaisten ihmisten motiiveista. Mutta palattakoon siihen aiheeseen myöhemmin.

Toinen aihe mikä nousi esiin oli Nikkisen kategorsointi oikeasta mustalaiskulttuurista: Mustalaiskulttuuri merkitse sitä, että ihminen ei alistu. (En nyt muista sanamuotoa tarkasti.)

Lue myös aikaisempi analyysini siitä, millaista romani-kulttuuri käsittääkseni todellisuudessa on.

Kirja elää ja voi hyvin mutta arvoketju on murroksessa - osa 2

Jatkona edelliseen postaukseen vielä: Katsokaapa kuinka hyvin suomen kieli sijoittuu tekijänoikeudettomien e-kirjojen saatavuuden osalta.

Talkoohenkeä on siis tässä asiassa Suomessa.

Kaikki nämä kirjat ovat sitten luettavissa tietokoneella tai millä tahansa e-kirjan lukulaitteella - myös Kindlellä.

Kirja elää ja voi hyvin mutta arvoketju on murroksessa

Nokian romahduksen seuraaminen on herättänyt taas kerran kiinnostukseni teknologia-disruptioon. Joten jatketaanpa nyt siitäkin aiheesta vaikka aihe on hiukan sivussa blogin varsinaisesta ideasta.

Internet on murentamassa sanomalehti-talojen kannattavuutta. On puhuttu jopa sanomalehden kuolemasta. Kirja sen sijaan ei ole ainakaan lähiaikoina kuolemassa. Pikemmin e-kirjan tulo lisää kirjojen lukemista ja kirjoista myös maksetaan.

Mitä on tapahtumassa varsinkin englanninkielisissä maissa on että Amazon ja Google ovat syömässä kustantajien busineksen. Kirjailija kirjoittaa kirjan ja sopii kirjan myynnistä Amazonin kanssa. Kustantaja sivutetaan. Disruptiossa arvoketjusta ei häviä vain kustantaja vaan myös tukkuri. (Kirjojen tukkumyynti on ainakin Suomessa käsittääkseni varsin keskittynyttä.)

Kirjailija ei välttämättä ole kuitenkaan disruption voittaja. Kustantaja ei ole kirjailijan kannalta ollut vain joku välttämätön paha joka nappaa osan kirjailijan voitosta. Kustanmolla on ollut myös eräänlainen venture capitalist rooli. Kustantaja on ottanut osan riskistä aloittelevan kirjailijan puolesta.

Suomessa e-kirjan aiheuttama disruptio ei ole vielä alkanutkaan - e-kirjojen hinnat ovat edelleen samat kuin pokkarien. E-kirjoja kyllä myydään varsin paljon, mutta myyntikanavat ja liiketoimintamallit ovat samat kuin ennenkin. E-kirjan arvoketjussa on samat pelaajat kuin perinteisenkin kirjan arvoketjussa (kirjailija, kustantamo, tukkuri ja kirjakauppa) paitsi että kirjapainoa ei ole. Lukulaitteen toimittajakin on tavallaan ulkona arvoketjusta - kirjan voi lukea yhtä hyvin millä tahansa lukulaitteella joka tukee esimerkiksi epub-formaattia. Kustantamot ovat lehtiuutisten mukaan Suomessa kyllä vaikeuksissa, mutta muista syistä kuin englanninkielisissä maissa.

Suomen Kuvalehti spekuloi kyllä jo puolitoistavuotta sitten e-kirjojen esiinmarssilla, mutta paljoa ei suomalaiselle kirjalle ole käsittääkseni vielä tapahtunut. Maailmalla koulukirjojen ja tenttikirjojen digitalisointi on jo alkanut toden teolla. Julkiset kirjastot lainaavat e-kirjoja jne.

Akateeminen myy e-kirjojen lukulaitteita ja e-kirjoja omien sanojensa mukaan suht paljon - kuusikymppiset miehet ovat kuulemma innokkaimpia ostajia. Akateemisen lukulaite-myyjä oli äärimmäisen innostunut asiastaan - valitteli tosin että lukulaitteissa olisi vielä toivomisen varaa. Ongelma taitaa olla sama kuin puhelimissa ja tableteissa - ne laitetimittajat jotka vievät alaa eteenpäin (Amazon, Apple) - myyvät sekä laitteita että itse sisältöä ja ovat siksi kirjakaupan kannalta hankalia petikumppaneita. Muut toimijat tekevät laitteita puolella sydämellä ja jälki näkyy.

Luonnonvarakirous ja kehitysapukirous ?

Ruukinmatruuna on puhunut luonnonvarojen kirouksesta puhumatta päästyään. Kuten edellisessä postauksessani esitin, luonnonvarojen kirjous on totta monella tapaa. Mm. beniniläis-syntyinen taloustieteilijä Leonard Wantchekon on tutkinut demokratian tason ja raaka-ainevarojen runsauden yhteyttä: NYU politics professor Leonard Wantchekon documented systematically the association of resource wealth with autocracy in Africa, as others did using worldwide patterns... Wantchekon shows that new democracies have succeeded in Africa mainly in resource-poor places such as Benin, Madagascar, and Mali, while oil-rich states such as Algeria, Cameroon, Gabon, and Libya still have dictators...(The White Man's Burden: Why the West's Efforts to Aid the Rest Have Done So Much Ill and So Little Good)

Tärkeä havainto on että sama yhteys vallitsee ilmeisesti myös demokratian tason ja kehitysavun määrän välillä: oil makes democracy and good government less likely—the “natural-resource curse.” More recent studies have found that there is also an “aid curse”—probably for the same reasons as the oil curse. (sama)

Ps. Tällä en halua väittää että kaikki kehitysapu olisi negatiivista. Harrastan itsekin säännöllisesti kehitysapua toki hyvin pienessä määrin tukemalla kastittomien pienimuotoista kouluprojektia Tamilimaassa. Olen myös osallistunut mikrolaina-toimintaan.

Shokkiterapia - osa 2 - eli demokratiasta, etnisyydestä ja raaka-aineista

Demokratia toimii paremmin kuin mikään muu valtioon perustuva poliittinen järjestelmä. Yleensä. Tästä monet ovat tehneet sen johtopäätöksen, että maihin joissa ei ole demokratiaa se pitää tuoda pakolla. Demokratia on tuotu pakolla mm. Irakiin ja sitä ollaan nyt pakottamassa myös Syyriaan. Seuraukset voivat olla dramaattiset. Vaikka amerikkalaiset eittämättä kaatoivat Irakissa hyvin epäinhimillisen hallinnon, hallinnon kaatuminen ei ole ilmeisesti johtanut hyvinvoinnin kasvuun paitsi kurdialueilla ja on johtanut suoranaiseen kansanmurhaan eräitä vähemmistöjä kohtaan. Lännen pakotteet Syyriaa vastaan voivat johtaa vastaaviin - ja todennäköisesti dramaattisempiinkin seurauksiin - Syyrian tapauksessa.

Kansankokonaisuuden käsitys on, että yhteiskunnat kehittyvät yleensä evolutiivisen prosessin kautta, eikä ulkoa pakottamalla tai vallankumouksen kautta. Demokratian kehitykseen soveltuu sama viisaus kuin markkinatalouden kehitykseen: [In reality] markets everywhere emerge in an unplanned, spontaneous way, adapting to local traditions and circumstances, and not through reforms designed by outsiders. The free market depends on the bottom-up emergence of complex institutions and social norms that are difficult for outsiders to understand, much less change.

Demokratian evoluutiota voidaan kuitenkin ymmärtää. Voidaan ymmärtää sitä, millaisissa oloissa demokratia etenee helpoiten ja millaisissa oloissa huonommin. Voidaan ymmärtää, miten demokratia on kehittynyt ensimmäiseksi juuri Englannissa ja miten se on onnistunut joissain kehittymättömissä maissa kuten Intiassa.

Demokratian edellytykset ovat tutkimuksen mukaan heikommat etnisesti heterogeenisessa maassa. Erityisesti maassa missä on olemassa etninen enemmistö, demokratia saattaa ilmeisesti jopa edistää kansanmurhia. (Tieteellistä evidenssiä on tosin vain väitteelle, että demokratia ei vähennä kansanmurhan riskiä.) On myös näyttöä sille, että etnisesti heterogeenisessa maassa infrastruktuuri on heikompi, koulutus on heikompaa ja julkishyödykkeiden tuottamiseen käytetään vähemmän varoja.

Researchers have documented links between ethnic divisions and poor schooling and infrastructure, between ethnic divisions and poor-quality government, and between ethnic divisions and lower spending on public services. (The White Man's Burden: Why the West's Efforts to Aid the Rest Have Done So Much Ill and So Little Good)

Erityisesti demokratian edellytykset ovat heikommat maissa missä talous perustuu runsaisiin raaka-ainevaroihin.

NYU politics professor Leonard Wantchekon documented systematically the association of resource wealth with autocracy in Africa, as others did using worldwide patterns... Wantchekon shows that new democracies have succeeded in Africa mainly in resource-poor places such as Benin, Madagascar, and Mali, while oil-rich states such as Algeria, Cameroon, Gabon, and Libya still have dictators... (sama)

Toisaalta raaka-aineisiin perustuvissa talouksissa yritykset (kaivosyhtiöt, sokeriruokaplantaasit ja öljy-yhtiöt) ovat usein hyvin suuria ja itsenäinen keskiluokka jää kehittymättä. Itsenäinen keskiluokka on selkeästi osoitettu olevan demokratiakehityksen avain. Raaka-aineisiin perustuva talous rajoittaa itsenäisen keskiluokan syntymistä ja sitä kautta demokratian kehitystä ja myös innovaation kehitystä. Lopulta rikkaat raaka-ainevarat omaavan valtion taloudellinenkin kehitys hidastuu.

What has determined different-size middle classes in different countries? Many authors have pointed to natural-resource endowments. Economic historians Stanley Engerman and Kenneth Sokoloff have highlighted the role of sugar plantations and silver mines in contributing to Latin America and the Caribbean’s high inequality (which adds another angle on Caribbean stagnation to that given earlier). The plantations and mines had to be operated on a large scale, and wound up in the hands of a few, and the planters relied on slavery to work the sugar plantations—an extreme form of inequality. You couldn’t grow sugar in North America; wheat was the crop of choice. Wheat could be produced on a small scale, hence a middle class was formed made up of family farmers in the United States and C...anada. Heavy reliance on tropical commodities and minerals was also associated with inequality elsewhere in the world.

Raaka-aineisiin perustuva talous hidastaa demokratian kehitystä myös toisella tavalla. Tämä liittyy siihen miten demokratia yleensä kehityy:

Professor of Economics Daron Acemoğlu of MIT and political scientist James A. Robinson of Harvard discuss the role of the oligarchy in a fascinating new book, Economic Origins of Dictatorship and Democracy. They see democracy emerging out of a strategic face-off between the rich minority and the poor majority. The rich prefer not to have democracy because of the threat of redistribution. However, an even worse threat to the elite is total revolution by the poor, which would destroy the elite altogether. The poor can threaten revolution in order to try to extract democratic concessions from the rich.

Prime Minister Earl Grey explained in 1831, well before he launched his world-class brand of tea: “There is no-one more decided against annual parliaments, universal suffrage and the ballot, than I am. My object is not to favour, but to put an end to such hopes and projects…. The principle of my reform is, to prevent the necessity of revolution…reforming to preserve and not to overthrow.

The rich gave in more easily to democracy in Britain and America because the design of the new democratic system had some checks against the redistributive powers of the majority. A two-chamber legislature had the upper chamber less under the sway of the majority.

Maassa jossa varallisuus perustuu raaka-ainevaroihin eliitin on huomattavasti vaikeampi tehdä kompromisseja, koska raaka-ainevarojen tai maaomaisuuden uudelleenjako tai voimakas verottaminen on helppoa. Maassa jossa viljelymaa on muutaman harvan plantaasin omistajan hallussa, demokratia on suuri riski eliitille. Näin ollen demokratiaa jää kehittymättä ja köyhien protesteihin vastataan väkivallalla. Tyyppiesimerkki on Etelä-Amerikan Bolivia missä ensin intiaanien parhaat maat siirtyivät kolonisaation myötä vakoisille ja missä sen lisäksi 1600-luvulta alkaen on tapahtunut lukuisia lyhytaikaisia raaka-aineisiin perustuvia talousihmeitä. Varallisuuus on siirtynyt kokonaan valkoisen vähemmistön käsiin ja enemmistö on ollut lähinnä orjan asemassa. Maaomaisuutta on kyllä jaettu uudelleen mutta lähinnä niin, että intiaaniyhteisöjen yhteismistuksessa olevia maita on yksityistetty, minkä jälkeen maa on sitten siirtynyt eliitin haltuun.

A natural-resource oligarchy is particularly inimical to democracy. Oil is infamous for undermining or preventing democracy. Oil revenues are very easy to redistribute, so wealthy and well-connected insiders who benefit from oil controlled by a dictatorship have a lot to lose from a democracy that would surely result in redistribution. Hence we get oil societies desperate to prevent democracy, ranging from the oil-rich Middle East to Africa.

Kun varallisuus lisääntyy ...

... rahaa voi käyttää haaveiden toteuttamiseen. Tässäpä yksi vastenmielisimmistä tavoista käyttää rahaa. En suosittele lukemaan mutta postattakoon nyt kuitenkin.

Homoista ja lesboista - osa 2

HS:n tiede-sivut kirjoittavat tänään otsikolla Homo? mm.:

Milloin homoseksuaalisuus oli Suomessa laitonta?

Homoseksuaalisuus on ollut teoriassa kielletty vuosisatoja, aina Mooseksen laista lähtien, mutta käytännössä tuomioita on jaettu hyvin vähän. Suomen laissa homoseksuaalisuus määriteltiin rikokseksi vasta vuonna 1889. Kriminalisointi perustui siihen, että Venäjän vallan aikana haluttiin ottaa mallia Euroopasta. Ruotsin vallan aikana asia ei kiinnostanut lainsäätäjiä eikä pappejakaan.

Homous tuli ilmiönä suomalaiseen yhteiskuntaan vasta lain säätämisen jälkeen. Sitä edeltävältä ajalta homoista on äärimmäisen vähän todisteita. Suomessa kriminalisointi koski myös lesbosuhteita, mikä oli eurooppalaisittain jokseenkin harvinaista.

Tuomiot olivat 1900-luvun alussa melko lieviä, korkeintaan pari vuotta kuritushuonetta. Oikeusjutuissa oli harvoin kyse kahden täysikäisen miehen vapaaehtoisesta suhteesta, sillä hissukseen elänyttä poikaparia tuskin ilmiannettiin. Oikeudenkäynnit yleistyivät hieman 1930-luvulta lähtien.

Oikeushistoriallisesti katsottuna Suomi on yksi maailman homomyönteisimmistä maista. Ainoa tapaus, jossa homoja tiedetään teloitetun, on vuodelta 1665. Tuolloin kaksi pappilan renkiä poltettiin roviolla varsinaissuomalaisessa Taivassalossa, niin sanotulla Kyynelten kalliolla.

Homoseksuaalisuus poistui rikoslaista vuonna 1971.

Johtopäätökseni on, että Suomessa puhutaan tällä hetkellä homojen ihmisoikeuksista koska halutaan ottaa mallia Euroopasta ja Usasta. Vaikka oikeasti mitään merkittävää ongelmaa ei ole , on tärkeää puhua tästä asiasta jotta annettaisiin mielikuva, että Suomi on eräänlainen länsimaa. Sekä homoliittojen vastustajat että kannattajat haluavat ottaa mallia lännestä.

Muistan hyvin miten kotikaupunkini kaupunginhallituksessa oli aivan 70-luvun alussa ehkä jopa 60-luvun puolella avoimesti homoseksuaali mies, joka toi poikaystävänsä kaupungin juhlatilaisuuksiin. Asia ei juurikaan ketään kiinnostanut eikä homoseksuaalisuus ollut este saada ääniä. Toki homoseksuaalien oikeuksissa oli puutteita - en sitä kiellä - mutta nykyinen keskustelu on silkka myrsky vesilasissa.

Poliittisesti korerktien mielestä lesbot ovat samanlaisia - naispuolisia homoja - kuin miespuolisetkin homot. Totuus on kuitenkin täysin erilainen:

Onko homoja ja lesboja yhtä paljon?

Lesbonaisia on paljon vähemmän kuin homomiehiä. Naisissa biseksuaalisuus on kuitenkin yleisempää kuin miehissä. Naisten seksuaalisuus on psykologisesti holistisempaa. Se tarkoittaa, että biseksuaalisuuteen taipuvaisilla naisilla kumppanin luonteenpiirteet vaikuttavat enemmän kuin sukupuoli. On toki olemassa naisia, jotka jo hyvin nuorena tuntevat olevansa kiinnostuneita vain naisista. Miesten seksuaalisuus on eräällä tapaa primitiivisempää: mies on joko homo tai hetero.

Kerroin aiemmin:

"Västöliiton tutkija Anna Rotkirch kirjoittaa kirja-arviossaan teoksesta Juhani E. Lehto ja Camilla Kovero: Homoseksuaalisuus tieteen näkökulmasta ja miesten kertomana näin:

Suomalaisessa seksuaalivähemmistöjen tutkimuksessa on tähän mennessä korostunut sosiologinen ja konstruktionistinen ote. Teoksen pääkirjoittaja Lehto kritisoi radikaalia konstruktionismia muiden tieteiden tulosten ohittamisesta ja vääristämisestä sekä ikävystyttävästä kehämäisyydestä.

Konstruktionistit esimerkiksi olettavat, että seksuaalinen identiteetti on alati muuttuva. Koska tätä ei testata, teoria on tyhjän päällä.

Lehto sen sijaan esittää, että juuri homomiehiä leimaa identiteetin muuttumattomuus. Tietyn kehitysvaiheen jälkeen juuri kukaan ei siirry homosta heteroksi.

Miesten seksuaalisuutta luonnehtii myös bimodaalisuus eli ääripäiden korostuminen. Useimmat aikuiset miehet ovat joko selvästi homoja tai selvästi heteroita. Seksuaalisen orientaation "jäykkyys" kulkee suvuissa: homomiesten suvuissa on enemmän toisia homoja mutta myös enemmän selkeästi heteroseksuaalisia miehiä.

Naisten seksuaalinen orientaatio muistuttaa jatkumoa, jossa heteroiden jälkeen on toiseksi eniten biseksuaaleja ja vähiten lesboja."

Shokkiterapia

Markkinatalousjärjestelmä toimii paremmin kuin mikään muu talousjärjestelmä. Yleensä. Tästä monet ovat tehneet sen johtopäätöksen, että maihin joissa ei ole markkinataloutta, markkinatalous pitää luoda vaikka sitten Maailmanpankin pakottamana. Maailmanpankin apu on pantu riippuvaiseksi siitä ottaako avun saaja käyttöön markkinatalouden.

Kuten tunnettua markkinatalous yritettiin tuoda Venäjälle 1990-luvun alussa shokkiterapian avulla. New Yorkin Yliopiston taloustieteen professori William Easterly oli talousasiantuntijana mukana tuomassa Venäjälle markkinataloutta. Easterley kuvailee kokemuksiaan Venäjän shokkiterapiasta ja muista IMF:n yrityksistä tuoda markkinatalous nopeasti johonkin maahan:

[In reality] markets everywhere emerge in an unplanned, spontaneous way, adapting to local traditions and circumstances, and not through reforms designed by outsiders. The free market depends on the bottom-up emergence of complex institutions and social norms that are difficult for outsiders to understand, much less change.

Paradoxically, the West tried to plan how to achieve a market. Even after evidence accumulated that these outsider-imposed free markets were not working, unfortunately, the interests of the poor did not have enough weight to force a change in Western policy. Economists like me were slow on the uptake, in that it took us a decade of failure to convince us that top-down imposition of markets did not work. With the World Bank, I was intermittently working on Russia in 1990–1995, and I confess I believed in shock therapy.

Like many other Western economists flooding Moscow at the time, I had only the most superficial knowledge of Russian institutions and history. [But] University of Maryland economist Peter Murrell—a longtime student of centrally planned economies—wrote a series of articles in 1991–1993 arguing against shock therapy as utopian social engineering. At the time, he lost the argument.

Murrell kuvaili sitä ajatustapaa joka leimasi näitä oikeistolaisia stalinisteja:

“There is complete disdain for all that exists…. History, society, and the economics of present institutions are all minor issues in choosing a reform program…. Establishment of a market economy is seen as mostly involving destruction…shock therapists assume that technocratic solutions are fairly easy to implement…. One must reject all existing arrangements."

Murrell lainasi vuonna 1992 Popperia ennustaen shokkiterapian täydellisen epäonnistumisen:

“It is not reasonable to assume that a complete reconstruction of our social system would lead at once to a workable system."

Murrel olisi voinut yhtä hyvin lainata Hayekia:

Yhteiskunta voi olla olemassa vain, jos valinnan prosessin kautta [sponttaanisti] on syntynyt säännöt, jotka panevat ihmiset käyttäytymään tavalla joka mahdollistaa sosiaalisen yhteiselämän.

Kokonaan toinen juttu sitten on se, että joskus shokkiterapia pakotetaan meille ilman että kukaan on sitä suositellut tai halunnut. Arvaan että me eurooppalaiset olemme pian shokkiterapian kohteita.

Mainos:

Suunnittelijat ja etsijät

Ihmiset jakaantuvat kahteen ryhmään - suunnittelijoihin ja etsijiin, sanoo kehitysavun tutkija ja taloustieteilijä William Easterly kirjssaan The White Man's Burden: Why the West's Efforts to Aid the Rest Have Done So Much Ill and So Little Good.

Etsijä kokeilee erilaisia ratkaisuja ja mahdollisuuksia, ja jatkaa sitä polkua joka tuottaa tuloksia. Etsijä on gradualisti ja evolutionisti. Etsijä kokeilee kokeilee ja tekee työtä. Suunnittelija on kohtalokkaan ylimielen vallassa oleva ihminen, joka keksii mekanismeja, joilla köyhyys poistetaan ja yritys saadaan uuteen nousuun. Olen itsekin ollut suunnittelemassa uusia liiketoimintamalleja useamman vuoden ajan täysin tuloksetta. Siis jos tulokseksi lasketaan voitto, eikä huonojen tuotepäätösten teko.

Venäjä on osoittanut ihmiskunnalle miten suunnittelijat kykenevät tuhoamaan kaiken. Ensin Venäjä loi Neuvostoliiton, joka teollistettiin ylhäältä alaspäin, missä nimenomaisessa shokkiterapiassa kuoli miljoonia ihmisiä. Kun Neuvostoliitto romutettiin, se tehtiin taas uudella shokkiterapialla missä oikeistolaiset terapeutit tulivat vasemmistolaisten tilalle, ja tuhosivat sen mitä kommunisteilta oli jäänyt jäljelle. Työpaikat. Yhteisöt. Terveydenhuollon.

Kehitysavun tapauksessa YK:n suunnittelijat luovat Millenium-suunnitelmiaan, joilla köyhyys positetaan 15:ssa vuodessa vaikka 50 biljoonalla dollarilla. (50 biljoonaa on kokoluokkaa 15 vuotta kertaa vuodessa kehitysapuun käytetty summa 2,2 biljoonaa dollaria ottaen huomioon lisäksi suunnitelmat kaksinkertaistaa kehitysapu.) Todellisuudessa esimerkiksi lapsikuolleisuus voitaisiin pudottaa kolmanneksen rahasummalla joka olisi alle sadasosa 2,2 biljoonasta. Ongelma ei esimerkiksi lapsikuolleisuuden tapauksessa ole juurikaan raha vaan se, miten lääkkeet ja malariahuovat saadaan jaettua ihmisille ja miten ihmiset saadaan käyttämään niitä.

En tietenkään tarkoita etteikö etsijänkin pidä suunnitella, mutta etsijä kokeilee aina useampia suunnitelmia, ja valitsee niistä ne jotka toimivat. Suunnittelija taas kohdatessaan epäonnistumiseen, lisää taloudellista satsausta. Ketään ei aseteta vastuuseen, kun YK:n suunnitelmat lakkauttaa köyhyys epäonnistuvat kerta toisensa jälkeen.

Suomalainen yhteiskunta on jäänyt jonkinlaiseen "planning trappiin". EU on suunnittelijan toiveuni. (Toki EU:ssakin hierarkkian huipulla kokeillaan kuten osoitin postauksessani Konjakkiperiaatteesta - kokeillaan mekanismeja vaikkakin päämäärä (=integraation vahvistaminen) on kiveen hakattu.) Siinä missä Breshnevin aikana suomalaiset saivat olla osana venäläisten viisivuotissuunnitelmia, nyt he ovat osana EU:n suunnitelmia ratkaista Kreikan velkakriisi erilaisilla uusilla mekanismeilla.

Suomalaiset myöntyvyyspoliitikot haikailevat toki vieläkin oikeaa Breshnevin aikaa - sitä vanhaa "hyvää aikaa" kun idänkaupalla rakennettiin hyvinvointia ja yritykset olivat suuria ja hallittuja eikä mitään Angry Birdsejä. Mutta ehkä se aika on lähempänä kuin myöntyvyysmiehet ja suunnittelijat ovat tajunneetkaan:

HS kirjoitti muutama päivä sitten:

Putinin lähiavustaja ylisti neuvostojohtaja Brežneviä

Parjattu neuvostojohtaja Leonid Brežnev sai yllättävän tukijan Venäjän valtaeliitistä, kun Putinin lehdistöpäällikkö Dmitri Peskov ylisti häntä televisiohaastattelussa myöhään tiistai-iltana. "Brežnev ei ole miinusmerkki maamme historiassa, vaan valtava plussa", Peskov sanoi Dožd-televisiokanavalle. Pääministeri Vladimir Putinin ilmoitus palata presidentiksi on herättänyt Venäjällä huolta paluusta pysähtyneisyyden aikaan, jollaisena Brežnevin valtakauden viimeinen vuosikymmen opittiin tuntemaan. Brežnev johti Neuvostoliittoa vuodesta 1964 kuolemaansa saakka 1982.

Peskovin puheiden perusteella vertaus on kuitenkin lähinnä imarteleva. Hänen mukaansa Putinin "brežnevisaatiosta" puhuvat vain ihmiset, jotka eivät tiedä Brežnevistä mitään. Peskovin historiantulkinnan mukaan Brežnev loi perustan Venäjän taloudelle, vaikka juuri Brežnevin valtakaudella Neuvostoliiton talous heikkeni, eikä maa pystynyt vastaamaan länsimaiden kehitykseen.

Politiikan tutkija Gleb Pavlovski totesi Putinin ajan jo myötäilevän Brežnevin valtakautta. Hänen mukaansa Brežnevin valtakauden voi jakaa kolmeen osaan: Ensimmäinen kausi oli loistava. Toinen melko onnistunut. Viimeiset kymmenen vuotta oli katastrofi. "Putin on jo käynyt läpi ensimmäisen ja toisen vaiheen. Kolmas tulee olemaan riski", Pavlovski sanoi talouslehti Kommersantille.

Putin on palaamassa presidentiksi maaliskuun 2012 vaaleissa ja pysynee vallassa seuraavat 12 vuotta. Hän oli Venäjän presidenttinä myös vuosina 2000-2008. Vaaleihin valmistautuva Putin väläytti neuvostonostalgiaa viimeksi tiistaina, kun hän ehdotti entisten neuvostotasavaltojen yhdistyvän jälleen yhdeksi liitoksi. Putinin mukaan "Euraasian liitto" syventäisi alueen talousyhteistyötä. Mallia Putin ottaisi EU:sta.

Suomalaisten firmojen IT-järjestelmätkään eivät toimi, vaikka niitä on rakennettu kuin Iisakin kirkkoa. No ei ne aina kyllä toimi minunkaan tekemät. Mutta pienet projektit harvoin voivat saada aikaan mitään suurta tuhoakaan.

Yhteiskunnan heterogeenisuus ja rikollisuus

Karl Pearson, eugeenikko ja tilastotieteen isä, totesi sata vuotta sitten että kansojen ja valtioiden välisissä konflikteissa se valtio, jossa on laaja köyhälistö, häviää sille valtiolle jonka väestö on tasa-arvoisempi. Yhteiskunnan korkean heterogeenisuuden ja suurten tuloerojen on viime aikaisissa tutkimuksissaskin väitetty alentavan ihmisten välistä luottamusta ja yleistä hyvinvointia. Julkishyödykkeiden tuotto onnistuu heikommin, kun yhteiskunta on heterogeeninen. (Ostrom, Putnam)

Ryhmävalinnan näkökulmasta näen heterogeenisuuden heikentävän yhteisön kelpoisuutta mutta myös yhteisön jäsenten yksilötason kelpoisuutta.

Luin liberaalista amerikkalaisesta Slate-verkkolehdestä brittiläisen tiedetoimittajan John Whitfieldin arvostelua Cornell-yliopiston professorin Robert H. Frankin kirjasta The Darwin Economy: Liberty, Competition, and the Common Good. Kirja lähestyy taloutta ilmeisesti pitkälti ryhmävalinnan näkökulmasta. Arvostelussa oli mielenkiintoinen linkkaus sveitsiläiseen tutkimukseen väestön heterogeenisuuden ja rikollisuuden suhteesta.

How much is enough [for a consumer] depends on what others have got. Most people, for example, would rather live in a 4,000-square-foot house that was bigger than their neighbor's than a 6,000-square-foot house that was the smallest on the street. Economists call these positional goods, and contrast them with things that aren't so relative, such as safety at work, where most people think it's better to be safe in absolute terms than the safest worker in a hazardous factory.

Positional goods lead to waste, says Frank, because people end up living in bigger houses than they need to, throwing lavish parties, and spending money on pool cleaners. This pressures other people to do the same, and so takes money from the better uses that might be predicted by Smith's rational model.

...

Frank's economics are implicitly group-selectionist. He wants to maximize the good of society as a whole by reforming the tax system so as to deter what he sees as antler-like arms races. To reduce positional spending, for example, he wants to replace income taxes with consumption taxes, calculated on the difference between what people make and what they save. This is not bad economics: Government is an exercise in trying to make group selection work, doing the best for everyone within the borders while competing with other nations. The best way to do this, though, is not just to work out what's best for everyone, but to align the public interest with individual self-interest. The more divided a society is, the harder this is to achieve.

A recent comparison of the 26 cantons of Switzerland, for example, found that those with the highest proportion of foreigners among their population had the highest relative crime rates. Cultural polarization and economic inequality likewise split people into competing groups with differing interests. I'm looking at you, America, but the same goes for just about any country governed by globalization and neoliberalism, including my riotous homeland of the United Kingdom

Sveitsiläinen tutkimus on pitkälti linjassa kansankokonaisuuden sanoman kanssa: In social groups where relatedness among interacting individuals is low, cooperation can often only be maintained through mechanisms that repress competition among group members. Repression-of-competition mechanisms, such as policing and punishment, seem to be of particular importance in human societies, where cooperative interactions often occur among unrelated individuals. In line with this view, economic games have shown that the ability to punish defectors enforces cooperation among humans. Here, I examine a real-world example of a repression-of-competition system, the police institutions common to modern human societies. Specifically, I test evolutionary policing theory by comparing data on policing effort, per capita crime rate, and similarity (used as a proxy for genetic relatedness) among citizens across the 26 cantons of Switzerland. This comparison revealed full support for all three predictions of evolutionary policing theory.

First, when controlling for policing efforts, crime rate correlated negatively with the similarity among citizens. This is in line with the prediction that high similarity results in higher levels of cooperative self-restraint (i.e. lower crime rates) because it aligns the interests of individuals.

Second, policing effort correlated negatively with the similarity among citizens, supporting the prediction that more policing is required to enforce cooperation in low-similarity societies, where individuals' interests diverge most.

Third, increased policing efforts were associated with reductions in crime rates, indicating that policing indeed enforces cooperation. These analyses strongly indicate that humans respond to cues of their social environment and adjust cheating and policing behaviour as predicted by evolutionary policing theory.

"Konjakkiperiaate"

Dagens Næringsliv kirjoitti pari päivää sitten "konjakkiperiaattesta" eli siitä miten EU:n integraatiota on syvennetty askel askeleelta väestön mielipiteistä välittämättä. Ja miten tämä konjakkikuningas Jean Monnet'n (1888-1979) kehittämä Methode Monnet tuli osaksi Ranskan ulkoministeri Robert Schumanin suurta visiota luoda yhtenäinen Eurooppa.

Monnet'n metodi tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että tehdään jokin päätös mikä edistää Euroopan integraatiota ja jäädään hetkeksi odottelemaan onnistuuko valittu polku vai ei. Ellei onnistu, kokeillaan jotain muuta polkua. Tärkeintä on päästä polkua pitkin niin pitkälle, että ei ole enää mahdollista perääntyä. Kun Ranskan ja Hollannin kansanäänestys päättyi integraation vastaisen tulokseen, keksittiin Lissabonin sopimus.

Dagens Næringsliv kirjoittaa - käännös on Googlen: "Monnet method" to steer Europe towards an ever closer union is accurately described by the great veteran among the EU's prime ministers, Luxembourg's Jean-Claude Juncker: "We decide something, leave it lying around and wait and see what happens. If no one starts to fuss - most people do not know what's been decided - as we continue step by step, until it is impossible to reverse."

Monnet wanted free trade and European collection. The method was to pack all decisions in the technocracy and bureaucracy, let the politicians decide what they do not (and certainly not their voters) knew much and then build brick by brick. This method, named after the cognac merchant and diplomat Jean Monnet (1888-1979), have provided spectacular political results. It has also created a deep EU-hatred in parts of Europe befolkning. Warm EU enthusiasts admit sometimes that the European Union, unfortunately, certain undemocratic and elitist move, but that we mean well in Brussels and still working on it.

"The countries of Europe are too small to ensure people are necessary prosperity and social development. The European states must join together in a federation", said Monnet in 1943.

He was also antipopulist. The interwar period had shown how the masses could be headed for disaster. Hitler had used referendums to gain legitimacy. Monnet's great contribution was known as the Schuman Plan, named after a French foreign minister. It was Monet who wrote the text. The plan was to build a new and united Europe, brick by brick, first with practical cooperation on coal and steel, as in new fields of politics and economics.

Monnet'n periaate on toiminut Dagens Næringslivin hyvin mutta lehti myöntää että tiettyjä ongelmia on alkanut ilmetä.

Mitä lehti ei suoraan myönnä on, että Monnet'n periaatteen hengessä keksittiin yhteisvaluutta, ja vaikka tiedettiin, että yhteisvaluutta edellyttäisi yhteistä talouspolitiikkaa ja budjettikuria, tiedettiin myös että budjettikurin lisääminen ja yhteinen talouspolitiikka ovat väestön mielestä vastenmielisiä. Siksi päädyttiin luomaan ensin vain yhteisvaluutta. Tiedettiin toki että yhteisvaluutta ilman yhtenäistä valuuttapolitiikkaa johtaa ennemmin tai myöhemmin kriisiin. Kriisi nähtiin kuitenkin mahdollisuutena. Kriisi johtaa tarpeeseen ratkaista kriisin "perimmäinen syy" eli se, että talouspolitiikka ei ole synkronoitu. Toisaalta uskotiin, että yhteisvaluuttaan siirtyminen on polku josta ei ole paluuta.

Yhteisvaluutta-temppu saattaa nyt kuitenkin epäonnistua. Integraation ajajat eivät olleet lukeneet Tainteria eivätkä tajunneet sitä, että kriisi ei välttämättä johda integraation tiivistymiseen eli organisaation kompleksisuus-tason nousuun, vaan se voi myös johtaa organisaation romahdukseen. On olemassa hyvin harvoja polkuja joilta ei ole paluuta. Ja vaikka niiltä ei olisi paluuta lähtöpisteeseen, niiltä pääsee kyllä jonnekin muuallekin kuin polun päähän. Integraatiosta ei ehkä ole helppoa paluuta vanhoihin kansallisiin valuuttoihin, mutta se ei tarkoita että euro säilyisi.

Perhaps the people of our continent now have a clearer choice between 'more Europe' or withdrawal and division. Some will rejoice. For others it will be a sore farewell. Nearly all the ugly it is possible to say whether Methode Monnet's true, but it has worked. It has created a historic European cooperation and it has happened on a far more peaceful than all previous efforts in that direction. It is not small, just that.

Kannattaa lukea myös Ducoment.no:n analyysi Dagens Næringslivin artikkelista. Lainaan Document.no:ta Googlen käännöksenä:

[Dagens Næringsliv] says that "[the method] works", but does it? EU looks away from the fundamental problem of democratic legitimacy. Support for the European elections are less than 50 percent. If we now abolish national sovereignty, what is left? Bolsheviks and the Nazis would force people into a new future, the EU bureaucrats will fool them. But trickery can give a good result? Democracy is based on the people decide, and that they are presented with real choices.

The EU approach is based on complete reset mentalisation, obfuscation, and the small paces policy, which together provide a cumulative effect: the development is irreversible. This has been successful, the Wiedsvang, Europe has been gathering, free flow of goods, people, services and money. But one can build a vision of trickery? When French and Dutch in 2005, said no thanks to a new "constitution" for the EU, which in plain language explaining the Union's ambitions, was Monet method again rescue. The alternative was the Lisbon Treaty, a text that says about the same as the draft constitution, but that is absolutely unreadable. The management Wiedsvang describe involves a disempowerment of the people. It is Plato's old elite model: people do not know their own good.

But those smart gentlemen in Brussels had overlooked one important thing: the market. It requires quick response. The situation in Europe is located in is very serious. Playing with the risk of widespread social unrest.

Syyrian kristittyjen vuoro ?

Lännen johtajat haluavat että YK pakottaa Syyrin johdon luopumaan harvainvallasta ja hyväksymään siirtyminen demokratiaan.

Selkokielellä tämä tarkoittaa Syyrian tapauksessa sitä, että länsi haluaa antaa vallan sunnimuslimeille. Olen pitkään väittänyt, että tämä merkitsee suurella todennäköisyydellä sitä, että ne vähemmistöt joiden olemassaolo ja ihmisoikeudet ovat riippuvaisia alawiitti-hallinnon hyväntahtoisuudesta tulevat kärsimään.

Väitettäni vahvistaa HS:n analyysi. "Demokratia"-liike on muuttumassa väkivaltaiseksi etnistä terroria harjoittavaksi sunniliikkeeksi.

Syyria vajoaa kohti sisällissotaa

Syyria on yhä lähempänä sisällissotaa. Aseellisia taisteluja kapinallisten ja hallituksen joukkojen välillä käydään jo säännöllisesti....

Väkivalta alkaa olla yhä enemmän uskonnollisten ryhmien välistä. Vastakkain ovat lähinnä sunnimuslimit ja presidentti Bashar al-Assadin edustamat alaviitit. Syyrialaisten enemmistö on sunnimuslimeja, mutta presidentti ja hänen lähipiirinsä ovat alaviittejä, joiden uskonto on lähellä shiiaislamilaisuutta. Alaviitit hallitsevat myös armeijaa ja turvallisuuskoneistoa.

Homsissa alaviittivähemmistö on The New York Timesin mukaan peloissaan, sillä sunneilla on lehden mukaan taipumus niputtaa kaikki alaviitit hallituksen kannattajiksi. Alaviittien asuttamissa kylissä katsotaan vain valtion televisiota, kun taas sunnien asuinalueilla sellainen katsotaan suorastaan maanpetokseksi. Sunnien tietolähteinä ovat kansainväliset arabikanavat kuten Al Jazeera ja Al Arabiya. "Hallituksen väkivalta aiheuttaa analyysimme mukaan kostotoimia ja yhä enemmän väkivaltaa, ja se lisää myös uskonnollisen konfliktin riskiä", sanoi uutistoimisto Reutersin loppuviikosta haastattelema Yhdysvaltojen Damaskoksen-suurlähettiläs Robert Ford.

Vielä läntinen media kykenee selittelemään tilanteen niin että Assadin joukkojen väkivallasta suuttuneet sunnit kostavat alawiiteille. Mutta kun kristittyjen ja muiden vähemmistöjen murhat alkavat, lännen median pitää keksiä muu selitys sille miksi länsi tukee sunneja.

Arvaan tietysti että selitys liittyy siihen, että ollakseen uskottava lännen on sitouduttava tukemaan demokratiaa kaikkialla, muuten se menettää ystävänsä kehitysmaissa. Mutta faktisesti demokratiaan sitoutuminen ei Syyriassa merkitse muuta kuin enemmistön terrorin mahdollistamista. Enemmistön terrori voi lopulta olla paljon pahempi kuin vähemmistön terrori, koska vähemmistö on pakotettu tekemään kompromisseja. koska se on jatkuvan vallankumouksen uhan alainen.

Kunniamurha ja Kultainen Lootus

Sosiaalisten normien funktio on koordinoida ihmisten käyttäytymistä:

The function of a social norm is to coordinate people’s expectations in interactions that possess multiple equilibria. Norms govern a wide range of phenomena, including property rights, contracts, bargains, forms of communication, and concepts of justice. Norms impose uniformity of behavior within a given social group, but often vary substantially among groups. (Peyton Young)

(On tosin ehkä hieman naivia puhua funktiosta, koska tasapainotilan valinta (=mikä normi voittaa) tapahtuu usein sponttaanisti eikä rationaalisen suunnittelun kautta.)

Yksinkertaisimmillaan normi määrää, millä puolella tietä ajetaan. Koordinoimisen hyöty on tässä tapauksessa ilmeinen. Mielenkiintoisempia normeja ovat esimerkiksi avioliittoon liittyvät normit - esimerkiksi normi että morsiamen isän pitää maksaa myötäjäisiä

Yhteiskunnassa vallitsevat normit vaikuttavat usein voimakkaasti yhteiskunnan jäsenten hyvinvointiin. Tehottoman normin muuttaminen on usein hyvin hidasta, koska yksittäiselle ihmiselle on tyypillisesti optimaalista toimia samalla tavalla kuin muidenkin yhteisön jäsenten ja noudattaa normia.

Vaikka normin rikkojaa ei sinänsä rangaistaisi vaan olisi täysin sallittua vaatia sulhasen isältä myötäjäisiä, tällaisen isän tytär ei yksinkertaisesti pääsisi naimisiin. Kulttuurit joissa vallitsee normi että tytöt on ympärileikattava, ympärileikkaamisesta kieltäytyminen ei välttämätä ole rangaistavaa, tyttö vaan ei pääse naimisiin.

Joskus pitkään vallinneet normit kuitenkin romahtavat. Kerroin aiemmin: Naisten ympärileikkausta ei odotuksista huolimatta oltu koulutuksen leviämisen ja modernisoinnin kautta saatu Senegalissa loppumaan - saati sitten muissa heikommin edistyvissä Afrikan maissa. Mutta vuonna 1997 pienessä Bambara-heimon kylässä nimeltään Malicounda pidettiin paikallisen kansalaisjärjestön aloitteesta kokous, jossa kolmentoista kylän naiset, joilla oli samanikäisiä tyttäriä, päätti kertaheitolla luopua ympärileikkauksesta.

Pian lähellä sijaitsevan Faluni-heimon kahdeksantoista kylää seurasi esimerkkiä. Päätökset levisivät kylästä kylään ja pian Senegalin hallitus kielsi ympärileikkaukset. Instituutio mureni ensin alhaalta ylöspäin. Oleellista oli ilmeisesti, että tietyn paikallisen yhteisön kaikki tytöt jätettiin ympärileikkaamatta. Jos vain yksittäiset naiset olisivat päättäneet että heidän tyttäriään ei ympärileikata, tytär olisi todennäköisimmin menettänyt mahdollisuutensa avioliittomarkkinoilla. Tarvittiin yhteistoimintaa.

Normien muuttaminen vaatii usein järjestäytymistä. Kun tarpeeksi monet ihmiset samanaikaisesti hylkäävät normin, normin noudattaminen ei enää olekaan yksilön kannalta optimaalista ja muutkin yhteisön jäsenet luopuvat normin noudattamisesta. Pakistanissa yksi rohkea mies on haastanut vallitsevat normit. Kiinassa Kultainen Lootus hävisi Kiinan Kommunistisen Puolueen hallinnollisen päätöksen kautta vallankumouksen jälkeen 1948. Taiwanilla tavan kielsivät japanilaiset vallanpitäjät vuonna 1918.

Toisaalta normi voi muuttua ilman järjestäytymistäkin satunnaisten häiriöiden tai teknologiamuutosten myötä. Esimerkiksi metsästäjäkeräilijöiden noudattamat ruuanjako- ja yhteisomistus-normit murenivat maatalouteen siirtymisen myötä. Toki tässä on olemassa tietty muna-kana-ongelma. Maatalouteen ei voi siirtyä ennen kuin maanviljelijä voi luottaa että muut yhteisön jäsenet eivät kerää kaikkia pellon tuotoksia. Todennäköisesti normit ja teknologia ovat tässä tapauksessa muuttuneet rinnan. Joku on aloittanut pienimuotoisen viljelyn ja muut ovat imitoineet hyviä tuloksia. Kun ruuan keräilijät ovat saapuneet pelloille, viljelijöiden ja keräilijöiden välille on syntynyt skismaa, minkä viljelijät ovat aluksi hävinneet koska yhteisön normisto on ollut keräilijöiden puolella. Heimo on saattanut jakautua kahtia tai asiasta on lopulta sovittu.