Aakke heitti ajatuksen että Nokian pitäisi luopua älypuhelinten (smart phones) tuotannosta ja keskittyä peruspuhelimiin (feature phones ja "dumb phones"). (Ongelma mallissa on se, että kiinalaiset ja intialaiset yritykset ovat voittaneet markkinaosuuksia Nokialta.)
Nokia on menettänyt pelinsä älypuhelinten osalta. Sen markkinaosuus laskee nopeasti. Nokia julkaisee uusia Symbian-älypuhelimia, mutta ei usko niihin kai oikein itsekään. Nokia ei kuitenkaan aio antaa periksi vaan yrittää ottaa ns. uuden alun Windows-puhelinten kanssa.
Nokia on tavallaan startup-moodissa älypuhelinten suhteen. Nokia tietää, että Symbian-puhelinten taru on loppu ja tarvitaan uusi alku. Nokian sisällä tiedetään että Nokian älypuhelin-liiketoiminta saattaa mennä vuoden lopussa miinuksen puolelle jolloin kustannukset peitetään kassasta kuten startup-moodissa tehdään. Tästä on yrityksen sisällä jo sovittu.
lauantaina, huhtikuuta 30, 2011
Kansanedustaja Hakkarainen
Kansanedustaja Hakkarainen on kutsunut muslimeja terroristeiksi ja afrikkalaisia neekereiksi. Hänet haastetaan siitä ehkä oikeuteen. Käytännössä itse mahdollisesta sakkotuomiosta ei ole Hakkaraiselle juuri mitään haittaa. Niin kuin ei oikeastaan Halla-ahollekaan. Mutta prosessi voi olla henkisesti varsin painostava.
Lainsäädäntö, joka käytännössä estää muslimien ja afrikkalaisten mollaamisen mutta sallii lestadiolaisten ja katolisten mollaamiseen, on tehokkuutta alentavaa. Tällainen lainsäädäntö polarisoi yhteiskuntaa - osa pitää tuomion saaneita sankareina. Toisaalta niistä ongelmista, mitkä liittyvät venäläisten, muslimien ja afrikkalaisten maahanmuuttoon on hankala puhua kiihkottomasti, ja ongelmia ei näin ollen ratkaista.
Yhteiskunnan polarisoitumiseen liittyy mm. se että vähemmistövaltuutettu, maahanmuuttotutkijat jne. menettävät ihmisarvonsa joidenkin ihmisten silmissä. Perussuomalaisten suuri vaalivoitto vahvistaa polarisaatiota. Vihreitä ja RKP:tä lähellä olevat henkilöt demonisoivat perussuomalaisia ja perussuomalaiset demonisoivat taas mm. vihreitä ja RKP:läisiä. Molempien puolten pahimmat demonisoijat ovat liikkeellä.
Yhä useammat valitsevat puolen ja yhä mustavalkoisemmin. Isäni kertoi että ennen sotaa jokainen heidän kylässään oli kategorisoitavissa punaiseksi tai valkoiseksi. Voi olla että hän hieman liioitteli.
Olen spekuloinut aiemminkin polarisaatiosta Henri Talfelin sosiaalisen identiteetin teorian näkökulmasta.
Lainsäädäntö, joka käytännössä estää muslimien ja afrikkalaisten mollaamisen mutta sallii lestadiolaisten ja katolisten mollaamiseen, on tehokkuutta alentavaa. Tällainen lainsäädäntö polarisoi yhteiskuntaa - osa pitää tuomion saaneita sankareina. Toisaalta niistä ongelmista, mitkä liittyvät venäläisten, muslimien ja afrikkalaisten maahanmuuttoon on hankala puhua kiihkottomasti, ja ongelmia ei näin ollen ratkaista.
Yhteiskunnan polarisoitumiseen liittyy mm. se että vähemmistövaltuutettu, maahanmuuttotutkijat jne. menettävät ihmisarvonsa joidenkin ihmisten silmissä. Perussuomalaisten suuri vaalivoitto vahvistaa polarisaatiota. Vihreitä ja RKP:tä lähellä olevat henkilöt demonisoivat perussuomalaisia ja perussuomalaiset demonisoivat taas mm. vihreitä ja RKP:läisiä. Molempien puolten pahimmat demonisoijat ovat liikkeellä.
Yhä useammat valitsevat puolen ja yhä mustavalkoisemmin. Isäni kertoi että ennen sotaa jokainen heidän kylässään oli kategorisoitavissa punaiseksi tai valkoiseksi. Voi olla että hän hieman liioitteli.
Olen spekuloinut aiemminkin polarisaatiosta Henri Talfelin sosiaalisen identiteetin teorian näkökulmasta.
perjantaina, huhtikuuta 29, 2011
Kirjoja islamista ?
Luin siis Salzmannin kirjan Lähi-Idän heimoista, islamista ja demokratian mahdollisuuksista islamilaisissa maissa:
Salzmannin kirja sai minulta täydet pisteet - erittäinkin kun kirja on monta vuotta Lähi-Idässä eläneen antropologin kirjoittama.
Yritin etsiä lisää kirjallisuutta - ongelma on se että aihe on erittäin arka ja monet kirjoittajat hyvin mustavalkoisia.
Löysin tällaisen.
Bernard Lewis on ainakin todella pitkän linjan Lähi-Idän tutkija ja kirjan arvosteluista saa kuvan maltillisesta islam-kriitikosta joka on tutkinut mm. juutalaisuutta islamilaisissa maissa.
Jos on kommenttia jälkimäisestä olisin kiitollinen.
Salzmannin kirja sai minulta täydet pisteet - erittäinkin kun kirja on monta vuotta Lähi-Idässä eläneen antropologin kirjoittama.
Yritin etsiä lisää kirjallisuutta - ongelma on se että aihe on erittäin arka ja monet kirjoittajat hyvin mustavalkoisia.
Löysin tällaisen.
Bernard Lewis on ainakin todella pitkän linjan Lähi-Idän tutkija ja kirjan arvosteluista saa kuvan maltillisesta islam-kriitikosta joka on tutkinut mm. juutalaisuutta islamilaisissa maissa.
Jos on kommenttia jälkimäisestä olisin kiitollinen.
torstaina, huhtikuuta 28, 2011
Heimosota ?
Kansa on noussut Syyriassa taisteluun demokratian puolesta. Vai onko pikemmin niin, että sunnit ovat ryhtyneet taisteluun alawiitteja vastaan. Onko niin, että jos alawiitit häviävät, he menettävät kunniansa, valtansa ja mahdollisesti henkensä, ja uudet tyrannit korvaavat alawiitit. Alawiittien tappio olisi tappio myös alawiittien liittolaisille ? Kristittyjen pako Hedelmällisen Puolikuun alueelta kiihtyisi ?
Despite tentative reports about emerging fissures within some army units, the majority of Syrian special forces come from the minority Alawite sect of President Assad and are the spearhead of his regime.
They are in a fight for their own survival, as well as the survival of their community, not just the political leadership.
We will not see killings on the same scale as Hama, but it is clear that the regime is prepared to use massive force to crush the protesters.
The regime has other supporters - members of the Alawite and other minority groups, including Christians, Druze, and some Sunnis whom the regime has co-opted into the power structure over the years.
BBC tosin elättelee toiveita uudesta syyrialaisesta kansalaisyhteiskunnasta:
The protesters have worked hard to stress a non-sectarian, non-tribal, non-violent agenda.
Although it is too early to know the exact composition of the protesters, a new Syrian identity appears to be emerging, anchored in inclusiveness and ethnic tolerance.
On Tuesday, more than 100 Syrian intellectuals who live abroad signed a petition condemning the killings and the brutal measures. The intellectuals include Sunnis, Alawites, Christians, Druze and Kurds.
This is a testament to the maturity of Syrian society, despite decades of repression.
En usko.
Despite tentative reports about emerging fissures within some army units, the majority of Syrian special forces come from the minority Alawite sect of President Assad and are the spearhead of his regime.
They are in a fight for their own survival, as well as the survival of their community, not just the political leadership.
We will not see killings on the same scale as Hama, but it is clear that the regime is prepared to use massive force to crush the protesters.
The regime has other supporters - members of the Alawite and other minority groups, including Christians, Druze, and some Sunnis whom the regime has co-opted into the power structure over the years.
BBC tosin elättelee toiveita uudesta syyrialaisesta kansalaisyhteiskunnasta:
The protesters have worked hard to stress a non-sectarian, non-tribal, non-violent agenda.
Although it is too early to know the exact composition of the protesters, a new Syrian identity appears to be emerging, anchored in inclusiveness and ethnic tolerance.
On Tuesday, more than 100 Syrian intellectuals who live abroad signed a petition condemning the killings and the brutal measures. The intellectuals include Sunnis, Alawites, Christians, Druze and Kurds.
This is a testament to the maturity of Syrian society, despite decades of repression.
En usko.
keskiviikkona, huhtikuuta 27, 2011
maanantaina, huhtikuuta 25, 2011
Islam
On oikeastaan aika mielenkiintoista, että islamilaisiin heimoihin lämpimästi suhtautuva heimokulttuurin tutkija kuten Salzman antaa lopulta aivan samanlaisen kuvan islamista kuin Vasarahammer.
Islam on Salzmannin mukaan uskonto, joka pyrkii ei vain puheissa vaan myös käytännössä alistamaan koko maailman islamin vallan alle. Jihad on uskovan velvollisuus ja vain kunniaton ihminen alistuu vääräuskoisen valtaan. Muslimin minimivelvollisuus on taistella vääräuskoista hallitsijaa vastaan ainakin siinä maassa jossa hän itse asuu.
Uskon taistelija on se joka tekee velvollisuutensa - taistelusta kieltäytyjä on kunniaton ihminen tai vapaamatkustaja. Uskontotieteilijä Scott Atran kertoo:
Sheikh Hamed Al-Betawi, spiritual leader of Hamas, told me in Nablus: "Those who undertake martyrdom actions are not hopeless or poor, but are the best of our people, educated, successful. They are intelligent, advanced combat techniques for fighting enemy occupation."
The statistics that I and others have gathered confirm much of what he says — most Hamas suicide bombers, for example, are college educated and come from families that are economically better off than their surrounding populations."
Tribaalien kunniankulttuuriin islam linkittyy kiinteästi: islam laajentaa kunnian kulttuurin ylemmälle tasolle. Sen sijaan että muslimi taistelisi heimolaisen tavoin vain oman heimonsa puolesta naapuriheimoa vastaan, muslimi taistelee myös oman uskonsa puolesta vääräuskoista vastaan.
Heimoidentteettiin kuuluu sisäkkäinen (nested) lojaliteetti: heimolainen taistelee veljensä rinnalla serkkuaan vastaan, serkkunsa rinnalla pikkuserkkuaan vastaan, toisen shian rinnalla sunnia vastaan ja sunnin rinnalla ristiretkeläisiä vastaan. Mitään ristiriitaa tässä ei ole koska jokaisessa konfliktissa heimolaisen kuuluukin ottaa kantaa sen puolesta joka on hänelle lähempää sukua patrilineaarisesti (=isälinjaa.)
Sukulaisuus on kuitenkin rekostruoitavissa ja laajennettavissa koskemaan vaikkapa saman uskoisia niin kuin Muhammed onnistui nerokkaasti tekemään. Minkään universaalisen ihmisyyden kanssa tällä saman uskoisten ummah'lla ei kuitenkaan ole oikeastaan mitään tekemistä - se on lopulta kuitenkin vain laajennettu heimo.
Heimolainen auttaa omiaan ei rakkaudesta sukulaisiaan kohtaan vaan lähinnä vain siksi että hän menettää kunniansa ellei näin tee.
Salzmannin mukaan islamin "suvaitsevaisuus" eli juutalaisuuden ja kristinuskon rajoitettu hyväksyminen (dhimmi) on nimenomaan alistamista ja nöyryyttämistä. Kun dhimmi-vero maksettiin, veronkantajalla oli tapana läimäyttää nöyristelijää kasvoille. Kristittyjen nöyryyttäminen arvotettiin positiivisesti.
Salzmannin mukaan islamin laajentuminen oli veristä. Tässä suhteessa islam ei ollut millään lailla rauhan uskonto, jos kohta se laajentumisen verisyydessä ei eronnut muista ekspansiivisista imperiumeista.
Mielenkiintoinen on myös Salzmannin havainto, että sosiaalinen koheesio, ja siis normaali yhteiskunta, on hyvin vaikeasti synnytettävissä arabimaissa:
People act politically as Muslims only when in opposition to infidels. Among Muslims, people will mobilize on a sectarian basis, as Sunni vs. Shi'a. Among Sunni, people will mobilize as the Karim tribe vs. the Mahmud tribe; within the Karim tribe, people will mobilize according to whom they find themselves in opposition to: tribal section vs. tribal section, major lineage vs. major lineage, and so on.
The structural fissiparousness of the tribal order makes very difficult societal cohesion in the Middle East. The particularism of affiliation constantly places people and groups in opposition to one another.
Oppositionalism is the cultural imperative.
Thus the ingenious tribal system, based on balanced opposition, so effectual in supporting decentralized nomads, tends to inhibit societal integration at a more inclusive level, and to preclude civil peace, based on settlement of disputes through legal judgment, at the local level.
Islam on Salzmannin mukaan uskonto, joka pyrkii ei vain puheissa vaan myös käytännössä alistamaan koko maailman islamin vallan alle. Jihad on uskovan velvollisuus ja vain kunniaton ihminen alistuu vääräuskoisen valtaan. Muslimin minimivelvollisuus on taistella vääräuskoista hallitsijaa vastaan ainakin siinä maassa jossa hän itse asuu.
Uskon taistelija on se joka tekee velvollisuutensa - taistelusta kieltäytyjä on kunniaton ihminen tai vapaamatkustaja. Uskontotieteilijä Scott Atran kertoo:
Sheikh Hamed Al-Betawi, spiritual leader of Hamas, told me in Nablus: "Those who undertake martyrdom actions are not hopeless or poor, but are the best of our people, educated, successful. They are intelligent, advanced combat techniques for fighting enemy occupation."
The statistics that I and others have gathered confirm much of what he says — most Hamas suicide bombers, for example, are college educated and come from families that are economically better off than their surrounding populations."
Tribaalien kunniankulttuuriin islam linkittyy kiinteästi: islam laajentaa kunnian kulttuurin ylemmälle tasolle. Sen sijaan että muslimi taistelisi heimolaisen tavoin vain oman heimonsa puolesta naapuriheimoa vastaan, muslimi taistelee myös oman uskonsa puolesta vääräuskoista vastaan.
Heimoidentteettiin kuuluu sisäkkäinen (nested) lojaliteetti: heimolainen taistelee veljensä rinnalla serkkuaan vastaan, serkkunsa rinnalla pikkuserkkuaan vastaan, toisen shian rinnalla sunnia vastaan ja sunnin rinnalla ristiretkeläisiä vastaan. Mitään ristiriitaa tässä ei ole koska jokaisessa konfliktissa heimolaisen kuuluukin ottaa kantaa sen puolesta joka on hänelle lähempää sukua patrilineaarisesti (=isälinjaa.)
Sukulaisuus on kuitenkin rekostruoitavissa ja laajennettavissa koskemaan vaikkapa saman uskoisia niin kuin Muhammed onnistui nerokkaasti tekemään. Minkään universaalisen ihmisyyden kanssa tällä saman uskoisten ummah'lla ei kuitenkaan ole oikeastaan mitään tekemistä - se on lopulta kuitenkin vain laajennettu heimo.
Heimolainen auttaa omiaan ei rakkaudesta sukulaisiaan kohtaan vaan lähinnä vain siksi että hän menettää kunniansa ellei näin tee.
Salzmannin mukaan islamin "suvaitsevaisuus" eli juutalaisuuden ja kristinuskon rajoitettu hyväksyminen (dhimmi) on nimenomaan alistamista ja nöyryyttämistä. Kun dhimmi-vero maksettiin, veronkantajalla oli tapana läimäyttää nöyristelijää kasvoille. Kristittyjen nöyryyttäminen arvotettiin positiivisesti.
Salzmannin mukaan islamin laajentuminen oli veristä. Tässä suhteessa islam ei ollut millään lailla rauhan uskonto, jos kohta se laajentumisen verisyydessä ei eronnut muista ekspansiivisista imperiumeista.
Mielenkiintoinen on myös Salzmannin havainto, että sosiaalinen koheesio, ja siis normaali yhteiskunta, on hyvin vaikeasti synnytettävissä arabimaissa:
People act politically as Muslims only when in opposition to infidels. Among Muslims, people will mobilize on a sectarian basis, as Sunni vs. Shi'a. Among Sunni, people will mobilize as the Karim tribe vs. the Mahmud tribe; within the Karim tribe, people will mobilize according to whom they find themselves in opposition to: tribal section vs. tribal section, major lineage vs. major lineage, and so on.
The structural fissiparousness of the tribal order makes very difficult societal cohesion in the Middle East. The particularism of affiliation constantly places people and groups in opposition to one another.
Oppositionalism is the cultural imperative.
Thus the ingenious tribal system, based on balanced opposition, so effectual in supporting decentralized nomads, tends to inhibit societal integration at a more inclusive level, and to preclude civil peace, based on settlement of disputes through legal judgment, at the local level.
sunnuntai, huhtikuuta 24, 2011
Päivän kysymys
Islamilaisen maahanmuuton laajuus on synnyttänyt kiistan sharia-laista.
Minusta paljon mielenkiintoisempi kysymys on se, muuttuuko Eurooppa siihen suuntaan, että kantaväestökin ajautuu jonkinlaiseen kunniankulttuuriin.
Kysymyksen voisi asettaa myös toisin: onko suomalaisesta miehestä pitämään yllä kunniaansa, jos lännessä yleisesti ja Suomessa erityisesti ajaudutaan kunniankulttuuriin ?
Minusta paljon mielenkiintoisempi kysymys on se, muuttuuko Eurooppa siihen suuntaan, että kantaväestökin ajautuu jonkinlaiseen kunniankulttuuriin.
Kysymyksen voisi asettaa myös toisin: onko suomalaisesta miehestä pitämään yllä kunniaansa, jos lännessä yleisesti ja Suomessa erityisesti ajaudutaan kunniankulttuuriin ?
lauantaina, huhtikuuta 23, 2011
Monikulttuurisuuskeskustelu on isomorfi petokeskustelun kanssa
Yli sadan vuoden ajan Suomessa on väitelty susien suojelusta. Historiallisesti sudet on nähty ihmisen vihollisena ja vaarana varsinkin ihmislapsille ja sudet on haluttu hävittää. Jo 1800-luvun lopulla esitettiin ajatus, että todellisuudessa sudet eivät ole normaalisti kovin vaarallisia. Kansanvalistusseuran lehdessä todettiin, että merkittävä syy siihen, että sudet 1800-luvulla työntyivät niin hanakasti asutuksen ja karjan sekaan ravinnon hakuun oli siinä, että valtaosa riistasta oli 1800-luvulla metsästetty loppuun. Siksi sudet saattoivat hyökkäillä nälissään myös ihmisten päälle. Nykyaikaisessa petokeskustelussa osa keskustelijoista esittää edelleen susien tuhoamista vaarallisina ja osa suorastaan vähättelee susien vaarallisuutta.
Luonnon tarkailija ja ihailija näkee asian näin: Sudet saattavat olla vaarallisia ihmisellekin, mutta olkoot kuinka vaarallisia tahansa susilla on tietty itseisarvo. Susien vaarallisuuteen luonnon tarkkailijan lähestymistapa ei ole susien tuhoaminen tai susien vaarallisuuden kieltäminen, vaan susien jonkinasteinen eristäminen ihmisestä.
Monikultturismi-keskustelu on samanrakenteista mutta vielä paljon räikeämpää. Vieraan (mutta ei oman) kulttuurin ongelmat joko kielletään tai vieras kulttuuri (vaikkapa islam) demonisoidaan.
Tämä tuli taas mieleen kun luin tieteellistä esitystä tribalismista (kunniankulttuuri, balanced opposition, segmentary society). Salzmanin kirja käsittelee kunniankulttuuria sellaisen ihmisen silmin joka on viettänyt vuosia heimolaisten parissa Iranin ja Pakistanin Beluchistanissa. Arvostaen mutta nähden myös kulttuurin ongelmat.
It is decentralized, in that no central officials or organizers are required. It is democratic, in that decision making is collective and everyone has a say. It is egalitarian, in that there is no ascribed status, rank, or hierarchy into which people are born, and all groups and individuals are equal in principle...
It is also to a substantial degree effective, in that balanced opposition often successfully deters attack by threatening reprisal.
Balanced opposition, a decentralized system of defense and social control characterized by self-help, is a "tribal" form of organization. Tribes operate quite differently from states, which are centralized, have political hierarchies, and have specialized institutions-such as courts, police, and an army, with tax collectors providing the means for support-to maintain social control and defense.
Islamilainen kulttuuri perustuu Salzmannin mukaan tribalismin. Kahden ihmisen välisessä konfliktissa kunnon arabi tai iranilainen on aina sen puolella, joka on lähempää sukua hänelle tai yleisesti otten sen puolella, joka on enemmän meikäläinen. Suku on määritelty pelkästään patrilineaarisesti, jos kohta sukulaisuuden käsite on osin myös sosiaalisesti konstruoitu.
Iranin hallitus saattaa antaa turvapaikan sunnilaiselle al Qaida -taistelijalle, koska tämä taistelee ristiretkeläisiä vastaan, vaikka al Qaida toisaalta onkin shiojen vihollinen.
Kunniankulttuuri on ainakin tietyissä olosuhteissa itseään ylläpitävä (self-enforcing) siinä mielessä, että jos joku luopuu kunniankulttuurista yksipuolisesti, hän menettää kunniansa muiden silmissä ja menettää kokonaan sen turvan ja avun jonka omat antavat. (Sivumennen sanoen käsite self-enforcing on yhteiskuntatieteen ehkä tärkein käsite. Käsitteen ymmärtäminen on avain yhteiskunnan ymmärtämiseen. Peliteoreettinen näkökulma, jota moni vierastaa sen matemaattisuuden takia, käsittelee pitkälti sitä mitkä instituutiot ovat itseään ylläpitäviä eli mahdollisia. Käsitteen ymmärtäminen ei edellytä peliteorian ymmärtämistä vaikkakin matemaattinen tarkastelukulma tietysti syventää käsitettä.)
Luonnon tarkkailijan tavoin kulttuurien tarkkailija näkee erilaisilla kulttuureilla itseisarvon. Päinvastoin kuin monikultturisti hän ei kiiistä kulttuurien ongelmia, eikä kiellä sitä että erilaisten kulttuurien on vaikea tulla toimeen keskenään. Kulttuurin tarkkailija ymmärtää, että kunnian kulttuuri on partikularistinen eikä se anna välttämättä minkäänlaista universaalista ihmisarvoa - tai ainakaan samanlaisia ihmisoikeuksia - toisille ihmisille. Kultturin tarkkailija ei halua kastroida kulttuurieroja pelkiksi eroiksi ruokakulttuurissa. Kulttuurin tarkkailija näkee omassa ja toisen kulttuurissa sekä sen hyvät että huonot puolet.
Kulttuurien tarkkailija ei väitä niin kuin illmannilainen "arvoliberaali" että ongelmaa ei ole. Kulttuurien kohtaaminen voi joskus olla suorastaan mahdotonta.
Kirjoitin aiemmin romanikulttuurista näin. (Lähde on amerikkalainen antropologinen tutkimus):
Romaaneilla on sisäryhmä-ulkoryhmä-moraali ... Omien auttamista pidetään suuressa arvossa - perheitten velvollisuus on mm. auttaa köyhiä sukulaisia. Sen sijaan suhde muihin ihmisiin on amoraalinen. Gadjeilta varastamista ei pidetä vääränä. Romaanit ovat vanhan mustalaismyytin mukaan saaneet Jumalalta oikeuden varastaa, koska eräs romaani nielaisi yhden naulan jota piti käyttää Kristuksen ristiinnaulitsemiseen.
Romaanimiehen status on sitä korkeampi, mitä enemmän hän auttaa muita mustalaisia, mitä enemmän hän pettää gadjeja ja mitä agressivisempi vaimo hänellä on.
Tällaiset väitteet illmannilainen "arvoliberaali" varmaan tuomitsee rasismiksi. Tosiasiassa illmannilaista ei romanikulttuuri kiinnosta pätkän vertaa, hän kykenee suvaitsemaan muita kulttuureita vain sen kautta, että hän kieltää kulttuurien erityispiirteet. Illmannilainen näkee periaatteita siellä missä kulttuurin tarkkailija näkee eläviä ihmisiä.
Illmannilainen tuomitsisi Salzmannin kirjan kuten eräs vauhdikas Amazonin arvioija:
A book by a culture warrior for culture warriors. The author is knowledgeable, and this is a book of ideas. Unfortunately the ideas are fascistic. If you are a rightist culture warrior seeking self-confirmation, go ahead. And if you want to understand how neocons rationalize imperialism, read this book. But also read Edward Said's Orientalism to understand what's wrong with this book.
Luonnon tarkailija ja ihailija näkee asian näin: Sudet saattavat olla vaarallisia ihmisellekin, mutta olkoot kuinka vaarallisia tahansa susilla on tietty itseisarvo. Susien vaarallisuuteen luonnon tarkkailijan lähestymistapa ei ole susien tuhoaminen tai susien vaarallisuuden kieltäminen, vaan susien jonkinasteinen eristäminen ihmisestä.
Monikultturismi-keskustelu on samanrakenteista mutta vielä paljon räikeämpää. Vieraan (mutta ei oman) kulttuurin ongelmat joko kielletään tai vieras kulttuuri (vaikkapa islam) demonisoidaan.
Tämä tuli taas mieleen kun luin tieteellistä esitystä tribalismista (kunniankulttuuri, balanced opposition, segmentary society). Salzmanin kirja käsittelee kunniankulttuuria sellaisen ihmisen silmin joka on viettänyt vuosia heimolaisten parissa Iranin ja Pakistanin Beluchistanissa. Arvostaen mutta nähden myös kulttuurin ongelmat.
It is decentralized, in that no central officials or organizers are required. It is democratic, in that decision making is collective and everyone has a say. It is egalitarian, in that there is no ascribed status, rank, or hierarchy into which people are born, and all groups and individuals are equal in principle...
It is also to a substantial degree effective, in that balanced opposition often successfully deters attack by threatening reprisal.
Balanced opposition, a decentralized system of defense and social control characterized by self-help, is a "tribal" form of organization. Tribes operate quite differently from states, which are centralized, have political hierarchies, and have specialized institutions-such as courts, police, and an army, with tax collectors providing the means for support-to maintain social control and defense.
Islamilainen kulttuuri perustuu Salzmannin mukaan tribalismin. Kahden ihmisen välisessä konfliktissa kunnon arabi tai iranilainen on aina sen puolella, joka on lähempää sukua hänelle tai yleisesti otten sen puolella, joka on enemmän meikäläinen. Suku on määritelty pelkästään patrilineaarisesti, jos kohta sukulaisuuden käsite on osin myös sosiaalisesti konstruoitu.
Iranin hallitus saattaa antaa turvapaikan sunnilaiselle al Qaida -taistelijalle, koska tämä taistelee ristiretkeläisiä vastaan, vaikka al Qaida toisaalta onkin shiojen vihollinen.
Kunniankulttuuri on ainakin tietyissä olosuhteissa itseään ylläpitävä (self-enforcing) siinä mielessä, että jos joku luopuu kunniankulttuurista yksipuolisesti, hän menettää kunniansa muiden silmissä ja menettää kokonaan sen turvan ja avun jonka omat antavat. (Sivumennen sanoen käsite self-enforcing on yhteiskuntatieteen ehkä tärkein käsite. Käsitteen ymmärtäminen on avain yhteiskunnan ymmärtämiseen. Peliteoreettinen näkökulma, jota moni vierastaa sen matemaattisuuden takia, käsittelee pitkälti sitä mitkä instituutiot ovat itseään ylläpitäviä eli mahdollisia. Käsitteen ymmärtäminen ei edellytä peliteorian ymmärtämistä vaikkakin matemaattinen tarkastelukulma tietysti syventää käsitettä.)
Luonnon tarkkailijan tavoin kulttuurien tarkkailija näkee erilaisilla kulttuureilla itseisarvon. Päinvastoin kuin monikultturisti hän ei kiiistä kulttuurien ongelmia, eikä kiellä sitä että erilaisten kulttuurien on vaikea tulla toimeen keskenään. Kulttuurin tarkkailija ymmärtää, että kunnian kulttuuri on partikularistinen eikä se anna välttämättä minkäänlaista universaalista ihmisarvoa - tai ainakaan samanlaisia ihmisoikeuksia - toisille ihmisille. Kultturin tarkkailija ei halua kastroida kulttuurieroja pelkiksi eroiksi ruokakulttuurissa. Kulttuurin tarkkailija näkee omassa ja toisen kulttuurissa sekä sen hyvät että huonot puolet.
Kulttuurien tarkkailija ei väitä niin kuin illmannilainen "arvoliberaali" että ongelmaa ei ole. Kulttuurien kohtaaminen voi joskus olla suorastaan mahdotonta.
Kirjoitin aiemmin romanikulttuurista näin. (Lähde on amerikkalainen antropologinen tutkimus):
Romaaneilla on sisäryhmä-ulkoryhmä-moraali ... Omien auttamista pidetään suuressa arvossa - perheitten velvollisuus on mm. auttaa köyhiä sukulaisia. Sen sijaan suhde muihin ihmisiin on amoraalinen. Gadjeilta varastamista ei pidetä vääränä. Romaanit ovat vanhan mustalaismyytin mukaan saaneet Jumalalta oikeuden varastaa, koska eräs romaani nielaisi yhden naulan jota piti käyttää Kristuksen ristiinnaulitsemiseen.
Romaanimiehen status on sitä korkeampi, mitä enemmän hän auttaa muita mustalaisia, mitä enemmän hän pettää gadjeja ja mitä agressivisempi vaimo hänellä on.
Tällaiset väitteet illmannilainen "arvoliberaali" varmaan tuomitsee rasismiksi. Tosiasiassa illmannilaista ei romanikulttuuri kiinnosta pätkän vertaa, hän kykenee suvaitsemaan muita kulttuureita vain sen kautta, että hän kieltää kulttuurien erityispiirteet. Illmannilainen näkee periaatteita siellä missä kulttuurin tarkkailija näkee eläviä ihmisiä.
Illmannilainen tuomitsisi Salzmannin kirjan kuten eräs vauhdikas Amazonin arvioija:
A book by a culture warrior for culture warriors. The author is knowledgeable, and this is a book of ideas. Unfortunately the ideas are fascistic. If you are a rightist culture warrior seeking self-confirmation, go ahead. And if you want to understand how neocons rationalize imperialism, read this book. But also read Edward Said's Orientalism to understand what's wrong with this book.
torstaina, huhtikuuta 21, 2011
Suomen Sisu
Eilinen paperi-Hufvudstadsbladet totesi Suomen Sisun saaneen viisi paikkaa eduskuntaan. Uskomaton tulos pieneltä yhdistykseltä. Lisäksi on huomionarvoista, että Sisua hyvin lähellä oleva Sampo Terho siirtyy euroedustajaksi Soinin jälkeen. En tiedä onko Terho jäsen.
Vaikka ei hyväksyisikään kansallismielisyyttä esimerkiksi siksi että kansallismielisyys on partikularistista, kukaan voi tuskin kiistää, että Suomen Sisu on se foorumi, joka on lopulta generoinut kriittisen maahanmuuttokeskustelun Suomessa.
Ilman tätä keskustelua Suomi olisi ilmeisesti vieläkin enemmän Afrikan sosiaalitoimisto kuin se on tänään. Paljon on vielä työtä jäljellä - ja työ tehdään nykyään suurimmaksi osaksi muissa foorumeissa kuin Sisussa.
Bobi Sivénin henki elää. Maksoin jäsenmaksu.
Ps. En toimi yhdistyksen päättävissä elimissä.
Vaikka ei hyväksyisikään kansallismielisyyttä esimerkiksi siksi että kansallismielisyys on partikularistista, kukaan voi tuskin kiistää, että Suomen Sisu on se foorumi, joka on lopulta generoinut kriittisen maahanmuuttokeskustelun Suomessa.
Ilman tätä keskustelua Suomi olisi ilmeisesti vieläkin enemmän Afrikan sosiaalitoimisto kuin se on tänään. Paljon on vielä työtä jäljellä - ja työ tehdään nykyään suurimmaksi osaksi muissa foorumeissa kuin Sisussa.
Bobi Sivénin henki elää. Maksoin jäsenmaksu.
Ps. En toimi yhdistyksen päättävissä elimissä.
keskiviikkona, huhtikuuta 20, 2011
Nokian Stalingrad ?
Stalingradin taistelun jälkeen Suomessa kiisteltiin, onko käänne tapahtunut. Isäni kertoi joutuneensa kovaan kiistaan luokkatoverinsa ja parhaan ystävänsä kanssa siitä, häviääkö Saksa ja Suomi sodan. Luokkasormukseen tuli vielä kuitenkin teksti "Voitto" ja hakaristi. Sellainen oli henki suomalaisessa keskikoululuokassa vuonna 1943.
Uskon muuten että Nokian Stalingrad on jo käyty ja perääntyminen Berliiniin on jo alkanut.
Uskon muuten että Nokian Stalingrad on jo käyty ja perääntyminen Berliiniin on jo alkanut.
maanantaina, huhtikuuta 18, 2011
Ovatko ihmiset karjaa ?
Ruukinmatruunan mukaan 90% ihmisistä on karjaa. Kansan - varsinkin alhaisen koulutustason miesten - on viisasta hyväksyä tämä. Hyvinvointi-yhteiskunnassa sentään sonneja ei lopeteta - kastraation jälken heille annetaan heiniä, vaikka heistä ei olisi mitään hyötyä. Demokratiassa on mahdollista jopa haastaa valtio äänestämällä. Osoittaa ainakin vitutuksensa huutamalla. Joskus harvoin jopa muuttaa jotain.
Ruukinmatruunan mukaan viisas taipuu.
Ruukinmatruunan teoria tuli mieleen lukiessani antropologi Carl Salzmanin loistavaa kirjaa Culture and Conflict in the Middle East:
The relation of the state to the peasants is that of the shepherd to his flock: the state fleeces the peasants, making a living off of them, and protects them from other predators, so that they may be fleeced again.
Lähi-Idän maanviljelijä tietää kuitenkin, että hänen taipujan roolinsa vastapainona Lähi-Idässä asuu toinen ryhmä ihmisiä, joka on valinnut toisen roolin. Tribaali. Tribaalit muistuttavat maanviljelijää läsnäolostaan, kun tribaalit hyökkäävät kylään ja ryöstävät sen. Tribaali voi ääritapauksessa vallata koko valtion ja korvata aiemman pakkovallan toisella.
Lähi-idän maanviljelijän elämä on kyykyssä olijan elämää.
...peasants tend to be socially fragmented. That is, people are tied to only a few others, commonly by dyadic networks rather than united into larger groups. Kinship relations tend to be ego-centered, traced bilaterally, through both mother and father, and are limited in scope. The result is that kinship networks are restricted and large kinship groups are not formed. No basis exists for strong social solidarity among community members and resentments fester.
Tribaali elää yksinkertaisissa oloissa aavikon reunoilla. Elämä on kovaa, kollektiivista mutta demokraattista.
In the Middle East, tribes and tribal segments are patrilineages, groupings of the male and female descendants through the male line of a common male ancestor. ... at the extreme, there are tribes entirely independent, and actively hostile to the state, and even entirely separate from the state-dominated society.
Each tribesman is part of a series of nested patrilineages, the smallest defined by close ancestors, and the larger defined by more-distant ancestors. Each lineage at every level has the responsibility to assist and defend each member. Lineages also collectively hold important economic resources, such as pasture and water. There is thus an institutionalized mutual dependence among all members. As a result, social solidarity and cohesion, asabiyya, is commonly found amongst tribesmen.
Maanviljelijä ei ole kuitenkaan kohtalon omaisesti sidottu pahimpaankaan valtioriistäjään. Jos hän on kykenevä, hän voi paeta perheineen aavikolle. Ryhtyä tribaaliksi. On tietysti taitolaji päättää milloin taipua ja milloin ratsastaa aavikolle. Kukaan ei voi kuitenkaan kiistää, että pystyvällä on aina muukin vaihtoehto kuin ruikuttaminen.
Nomadism in Palestine, therefore, should be seen, at least in part, as a method, or strategy, whereby the population protected itself against excessive conditions of insecurity and exploitation, and not mainly as adaptation to ecological factors
Ps. Katso myös kirja-arvostelu Salzmannin kirjasta. Tekstin pointti on pitkälti se, että tribalismi kunniankulttuureineen selittää islamia paremmin terrorismia ja itsemurhahyökkäyksiä. Islam oli oikeastaan alunperin yritys luoda universaalisempi identiteetti heimoidentiteetin sijaan. Toisaalta islam on kuitenkin tribalistisen arabikulttuurin lapsi ja näin ollen sisältää tribalistisia pirteitä:
it is not the details of tribal kinship structure that pervade Arab culture but the underlying principles of "balanced opposition," in which collective responsibility, honor, and feuding shape every action and thought, often calling for quick shifts in loyalty. Unite with your erstwhile enemy in opposition to a more distant foe; treat all members of an enemy group as potential targets; demand honorable behavior from members of your own group; and maintain your own and your group's honor by a clear willingness to sacrifice for the collective good. Warring Sunni and Shiite sects from Beirut to Baghdad follow principles of balanced opposition. They may be at each other's throats, yet they'll unite in opposition to an outside threat, as when Shiite Iran harbors members of Sunni al Qaeda on the run from America. In a sense, Islam's founding triumph was to raise the stakes of balanced opposition by uniting all the Arab tribes in an ultimate feud against infidel outsiders.
Mutta kirjoitukseni ei tietysti käsitellyt pelkkää Lähi-Itää vaan laajemmin miehen elämää.
Ruukinmatruunan mukaan viisas taipuu.
Ruukinmatruunan teoria tuli mieleen lukiessani antropologi Carl Salzmanin loistavaa kirjaa Culture and Conflict in the Middle East:
The relation of the state to the peasants is that of the shepherd to his flock: the state fleeces the peasants, making a living off of them, and protects them from other predators, so that they may be fleeced again.
Lähi-Idän maanviljelijä tietää kuitenkin, että hänen taipujan roolinsa vastapainona Lähi-Idässä asuu toinen ryhmä ihmisiä, joka on valinnut toisen roolin. Tribaali. Tribaalit muistuttavat maanviljelijää läsnäolostaan, kun tribaalit hyökkäävät kylään ja ryöstävät sen. Tribaali voi ääritapauksessa vallata koko valtion ja korvata aiemman pakkovallan toisella.
Lähi-idän maanviljelijän elämä on kyykyssä olijan elämää.
...peasants tend to be socially fragmented. That is, people are tied to only a few others, commonly by dyadic networks rather than united into larger groups. Kinship relations tend to be ego-centered, traced bilaterally, through both mother and father, and are limited in scope. The result is that kinship networks are restricted and large kinship groups are not formed. No basis exists for strong social solidarity among community members and resentments fester.
Tribaali elää yksinkertaisissa oloissa aavikon reunoilla. Elämä on kovaa, kollektiivista mutta demokraattista.
In the Middle East, tribes and tribal segments are patrilineages, groupings of the male and female descendants through the male line of a common male ancestor. ... at the extreme, there are tribes entirely independent, and actively hostile to the state, and even entirely separate from the state-dominated society.
Each tribesman is part of a series of nested patrilineages, the smallest defined by close ancestors, and the larger defined by more-distant ancestors. Each lineage at every level has the responsibility to assist and defend each member. Lineages also collectively hold important economic resources, such as pasture and water. There is thus an institutionalized mutual dependence among all members. As a result, social solidarity and cohesion, asabiyya, is commonly found amongst tribesmen.
Maanviljelijä ei ole kuitenkaan kohtalon omaisesti sidottu pahimpaankaan valtioriistäjään. Jos hän on kykenevä, hän voi paeta perheineen aavikolle. Ryhtyä tribaaliksi. On tietysti taitolaji päättää milloin taipua ja milloin ratsastaa aavikolle. Kukaan ei voi kuitenkaan kiistää, että pystyvällä on aina muukin vaihtoehto kuin ruikuttaminen.
Nomadism in Palestine, therefore, should be seen, at least in part, as a method, or strategy, whereby the population protected itself against excessive conditions of insecurity and exploitation, and not mainly as adaptation to ecological factors
Ps. Katso myös kirja-arvostelu Salzmannin kirjasta. Tekstin pointti on pitkälti se, että tribalismi kunniankulttuureineen selittää islamia paremmin terrorismia ja itsemurhahyökkäyksiä. Islam oli oikeastaan alunperin yritys luoda universaalisempi identiteetti heimoidentiteetin sijaan. Toisaalta islam on kuitenkin tribalistisen arabikulttuurin lapsi ja näin ollen sisältää tribalistisia pirteitä:
it is not the details of tribal kinship structure that pervade Arab culture but the underlying principles of "balanced opposition," in which collective responsibility, honor, and feuding shape every action and thought, often calling for quick shifts in loyalty. Unite with your erstwhile enemy in opposition to a more distant foe; treat all members of an enemy group as potential targets; demand honorable behavior from members of your own group; and maintain your own and your group's honor by a clear willingness to sacrifice for the collective good. Warring Sunni and Shiite sects from Beirut to Baghdad follow principles of balanced opposition. They may be at each other's throats, yet they'll unite in opposition to an outside threat, as when Shiite Iran harbors members of Sunni al Qaeda on the run from America. In a sense, Islam's founding triumph was to raise the stakes of balanced opposition by uniting all the Arab tribes in an ultimate feud against infidel outsiders.
Mutta kirjoitukseni ei tietysti käsitellyt pelkkää Lähi-Itää vaan laajemmin miehen elämää.
Vaalit
Ehkä vaalitulosta voisi tulkita niin että tämä oli niiden tappio, jotka selittivät päivästä toiseen tietävänsä paremmin ja olevansa fiksumpia.
Siis hallituksen, joka selitti että meidän on tuettava Portugalia.
Ja vihreiden ihanien suomalaisten naisten, jotka tiesivät kaiken paremmin kuin muut.
Eliitille kävi huonosti.
Toisaalta tämä oli osalle persujen äänestäjiä myös kaipuuta takaisin kekkoslaiseen Suomeen. Missä valtio huolehtii ihmisen elämästä ja ajatuksista. Puberteettinen kapina joka samaan aikaan kritisoi eliittiä ja hakee uutta turvaa ja uutta holhoojaa.
Ps. Äänestin kokoomuksen Wille Rydmania.
Siis hallituksen, joka selitti että meidän on tuettava Portugalia.
Ja vihreiden ihanien suomalaisten naisten, jotka tiesivät kaiken paremmin kuin muut.
Eliitille kävi huonosti.
Toisaalta tämä oli osalle persujen äänestäjiä myös kaipuuta takaisin kekkoslaiseen Suomeen. Missä valtio huolehtii ihmisen elämästä ja ajatuksista. Puberteettinen kapina joka samaan aikaan kritisoi eliittiä ja hakee uutta turvaa ja uutta holhoojaa.
Ps. Äänestin kokoomuksen Wille Rydmania.
perjantaina, huhtikuuta 15, 2011
Ekologinen tasapaino - eräs harjoitus
Tikopian syrjäisellä saarella Tyynellä merellä ekologinen tasapaino on säilynyt pitkään. Tästä Jared Diamondin kuvaamasta positiivisesta esimerkistä puhutaan paljon paljon vähemmän kuin Päääsiäissaaren ekokatastrofista.
Diamondin mukaan ekologinen tasapaino kyettiin säilyttämään Tikopialla erilaisin pienimuotoisin instituutioin jotka ylläpitivät eksplisiittisesti sovittua asukaslukua sponttaanisti.
Ei tarvittu juurikaan näyttäviä sotia, nälänhätiä tai joukkomurhia. Väestökontrolli hoidettiin mm. melomalla kaukaisuuteen, mikä saaren syrjäisyyden takia merkitsi käytännössä lähes varmaa itsemurhaa.
Diamondin mukaan ekologinen tasapaino kyettiin säilyttämään Tikopialla erilaisin pienimuotoisin instituutioin jotka ylläpitivät eksplisiittisesti sovittua asukaslukua sponttaanisti.
Ei tarvittu juurikaan näyttäviä sotia, nälänhätiä tai joukkomurhia. Väestökontrolli hoidettiin mm. melomalla kaukaisuuteen, mikä saaren syrjäisyyden takia merkitsi käytännössä lähes varmaa itsemurhaa.
torstaina, huhtikuuta 14, 2011
Integraatio vai disintegraatio - osa 2
Professori J.P. Roos vaatii eurosta luopumista:
Yhteisvaluutta euroa on osuvasti verrattu autoon, joka päästettiin rullaamaan alamäkeen mutta johon ei rakennettu moottoria, jolla se pystyisi nousemaan ylämäkeen.
Vuoteen 2008 asti laskettiin alamäkeä, ja eurointoilijat voivat pettää itseään ja muita sanomalla, että euro on toiminut erinomaisesti ja ollut meille hyödyksi. Tosiasiassa ennen vuotta 2008 eurosta ei ollut meille mitään erityistä etua ja vuoden 2008 jälkeen siitä on ollut vain haittaa.
Mikä moottori autosta siis puuttuu ? Vastaus: tarpeeksi voimakas vertaisvalvonta eli euro-valtioiden suvereniteetin supistaminen. Roosin mukaan tämä ei ole mahdollista:
Valuvika oli alun perin väistämätön: yhteisvaluutan kannattajat tiesivät hyvin, ettei yhdelläkään euromaalla ollut demokraattisia edellytyksiä luopua kokonaan taloudellisesta suvereniteetistaan. Ja kuten aina EU:n yhteydessä, ajateltiin panna jäsenmaiden kansalaiset nielaisemaan ensin syötti ja kiristää siimaa sen jälkeen.
Itse en välttämättä vastusta euroa, vaan ajattelen että jos euro halutaan säilyttää valtioiden suvereniteettia talousasioissa on vähennettävä. Siis jos. (Olen oikeastaan kyllästynyt ottamaan jokaiseen asiaan kantaa.)
Kirjoitin aiemmin:
Libertaarit ja monet muut spekuloivat nyt valtion tai ainakin EU:n disintegraatiolla. Toinen todennäköisempi vaihtoehto kuitenkin on, että Kreikan kriisi johtaa Euroopan integraation voimakkaaseen vahvistamiseen. Kansallisvaltioiden suvereniteettia vähennetäään kaikissa asioissa, byrokratia lisääntyy ja sensuuri voimistuu. Verotkin todennäköisesti nousevat.
Euroopasta tulee integroitunut ja kompleksinen järjestelmä. Kasvu pysyy todennäköisesti suht alhaisena. Lopullisen EU:n romahduksen aika ei vielä liene tullut. Tiukkenevaan integraatioon viittaa suuunnitelmat vakaussopimuksesta.
Vaikea kysymys, johon joillain on tietysti varma - mutta ei välttämättä oikea - ratkaisu.
Yhteisvaluutta euroa on osuvasti verrattu autoon, joka päästettiin rullaamaan alamäkeen mutta johon ei rakennettu moottoria, jolla se pystyisi nousemaan ylämäkeen.
Vuoteen 2008 asti laskettiin alamäkeä, ja eurointoilijat voivat pettää itseään ja muita sanomalla, että euro on toiminut erinomaisesti ja ollut meille hyödyksi. Tosiasiassa ennen vuotta 2008 eurosta ei ollut meille mitään erityistä etua ja vuoden 2008 jälkeen siitä on ollut vain haittaa.
Mikä moottori autosta siis puuttuu ? Vastaus: tarpeeksi voimakas vertaisvalvonta eli euro-valtioiden suvereniteetin supistaminen. Roosin mukaan tämä ei ole mahdollista:
Valuvika oli alun perin väistämätön: yhteisvaluutan kannattajat tiesivät hyvin, ettei yhdelläkään euromaalla ollut demokraattisia edellytyksiä luopua kokonaan taloudellisesta suvereniteetistaan. Ja kuten aina EU:n yhteydessä, ajateltiin panna jäsenmaiden kansalaiset nielaisemaan ensin syötti ja kiristää siimaa sen jälkeen.
Itse en välttämättä vastusta euroa, vaan ajattelen että jos euro halutaan säilyttää valtioiden suvereniteettia talousasioissa on vähennettävä. Siis jos. (Olen oikeastaan kyllästynyt ottamaan jokaiseen asiaan kantaa.)
Kirjoitin aiemmin:
Libertaarit ja monet muut spekuloivat nyt valtion tai ainakin EU:n disintegraatiolla. Toinen todennäköisempi vaihtoehto kuitenkin on, että Kreikan kriisi johtaa Euroopan integraation voimakkaaseen vahvistamiseen. Kansallisvaltioiden suvereniteettia vähennetäään kaikissa asioissa, byrokratia lisääntyy ja sensuuri voimistuu. Verotkin todennäköisesti nousevat.
Euroopasta tulee integroitunut ja kompleksinen järjestelmä. Kasvu pysyy todennäköisesti suht alhaisena. Lopullisen EU:n romahduksen aika ei vielä liene tullut. Tiukkenevaan integraatioon viittaa suuunnitelmat vakaussopimuksesta.
Vaikea kysymys, johon joillain on tietysti varma - mutta ei välttämättä oikea - ratkaisu.
Luottamus ja valtio
Uskomus vahvan valtion tärkeyteen saa eräissä konservatiiveissakin outoja piirteitä. Valtion väitetään olevan aina luonteeltaan rikollisjärjestö, mutta ehdottoman välttämätön sellainen. Luottamusta esimerkiksi sopimusten sitovuuteen ja ihmisten fyysiseen koskemattomuuteen ei voida muka saavuttaa ilman vahvaa valtiota.
Ajatus perustuu Hobbesin väitteeseen, että voidakseen luottaa toisiinsa, kaksi yksilöä ovat pakosta riippuvaisia kolmannesta osapuolesta, Leviathanista, joka on käytännössä suvereeni yksinvaltias tai valtiovalta.
Hobbesilainen uskoo, että ennen Leviathania elimme vääjäämättä aina ja kaikkialla kaikkien sodassa kaikkia vastaan. Vasta Leviathanin syntyminen - yhteiskuntasopimuksen kautta tai välivallan monopolisoinnin kautta - saavutettiin hyvä yhteiskunta.
Hobbesilainen on tietysti siinä oikeassa, että ihmiskunnan esihistoriaa leimaa väkivalta. Kyseessä ei kuitenkaan koskaan ollut kaikkien sota kaikkia vastaan, vaan ryhmien sota ryhmiä vastaan. Heimojen sisällä saattoi vallita suhteellinen harmoniakin - sisäisesti hajanaiset ryhmät eivät onnistuneet yhteistyössä, mikä oli metsästyksessä ja sodankäynnissä äärimmäisen tärkeää.
Hobbesilainen on toki oikeassa siinäkin, että väkivaltamonopoli saattoi joskus vähentää väkivallaan määrää vahvasti.
Syy- ja seuraus-suhde on kuitenkin usein aivan päinvastainen kuin Hobbes väittää. Robert Putnamin mukaan luottamus syntyy usein alhaalta ylöspäin. Samaa osoittaa peliteoreettinen näkökulma. Kaksi yksilöä - tai joukko yksilöitä - voi ajautua yhtestyön kierteeseen yhtä hyvin kuin epäluottamuksenkin kierteeseen.
Yksilö A, joka tekee yhteistyötä kun kumppani B:kin tekee ja vetäytyy yhteistyöstä tai pettää kun B:kin pettää, pärjää parhaiten. Jos sattuman kautta yhteisö muodostuu ensi sijassa yksilöistä, jotka tekevät aluksi yhteistyötä, yhteistyö palkitsee yhteistyön tekijän, ja yhteistyö leviää yhteisössä. Syntyy luottamus.
Jos syntyy vielä muita käytäntöjä kuin puhdas dyadinen vastavuoroisuus, esimerkiksi yhteisöllinen rankaisu, yhteistyön edellytykset saattavat edelleen kasvaa ja luottamus lisääntyä. Syntyy kansalaisyhteiskunta.
Putnamin mukaan kansalaisyhteiskunta on onnistuneen valtionkin perusta, pikemmin kuin niin että valtio loisi luottamuksen. Putnam toteaa Italia-kirjassaan Making Democracy Work: Civic Traditions in Modern Italy :
Hobbes, one of the first great social theorists to confront this perplexity, offered the classic solution: third-party enforcement. If both parties concede to the Leviathan the power to enforce comity between them, their reward is the mutual confidence necessary to civil life. The state enables its subjects to do what they cannot do on their own-trust one another.
"Everyone for himself and the State for all," as Pietr Kropotkin, the Russian anarchist, skeptically characterized the guiding principle of modern society.
Sadly, the solution is too neat.
North puts the problem succinctly: In principle, third-party enforcement would involve a neutral party with the ability, costlessly, to be able to measure the attributes of a contract and, costlessly, to enforce agreements such that the offending party always had to compensate the injured party to a degree that made it costly to violate the contract. These are strong conditions that obviously are seldom, if ever, met in the real world.'
Part of the difficulty is that coercive enforcement is expensive: "Societies which rely heavily on the use of force are likely to be less efficient, more costly, and more unpleasant than those where trust is maintained by other means.
The more basic problem, however, is that impartial enforcement is itself a public good, subject to the same basic dilemma that it aims to solve. For third-party enforcement to work, the third party must itself be trustworthy, but what power could ensure that the sovereign would not "defect"? "Put simply, if the state has coercive force, then those who run the state will use that force in their own interest at the expense of the rest of society."
Primääri ongelma on kuitenkin se, että hyvä yhteiskunta on julkishyödyke siinä missä kirjasto, infrastruktuuri ja koululaitos. Hyvän yhteiskunnan tuottaminen / luominen edellyttää jo se yhteistyötä ja sitä myötä luottamusta.
Pohjois-Italiassa viimeistään 1100-luvulta eteenpäin yhteiskuntaa luotiin - monien ristiriitojen kautta toki - alhaalta ylöspäin. Satojen vuosien myötä Putnamin mukaan syntyi luottamuksen ja yhteistyön ilmapiiri. Putnamin mukaan historiallinen jatkumo selittää Pohjois-Italian nykyisenkin menestyksen.
Etelä-Italia "valitsi" samoihin aikoihin toisenlaisen hobbesilaisen tien. Se oli aluksi hyvin onnistunut. Normandi-hallitsijat loivat erään aikansa menstyksekkäimmän hierarkkisesti johdetun feodaalivation. Etelä-Italia oli kuitenkin hierarkkisten suhteiden, pakon ja alistamisen yhteiskunta siiinä missä Pohjois-Italia oli verkostoitut yhteiskunta.
Myös Etelä-Italia on "kyennyt" säilyttämään perinteen, jossa ihmisen ainoat edes jollain lailla positiiviset suhteet ovat suhde ydinperheeseen ja suhde herraan (patron), joka tarjoaa suojelupalveluita rahaa ja palveluksia vastaan. Talkoot ovat Etelä-Italiassa tuntemattomia ja yhdistystoiminta heikkoa. Taloutta leimaa hidas kehitys.
Italia muodostuu kahdesta osasta - kehitysmaasta ja sivistysmaasta. Elämää Etelä-Italiassa leimaa köyhyys ja takapajuisuus ja niitä leimaavat hierarkkiset suhteet:
"Connections" are crucial to survival here [in Southern Italy], and the connections that work best are vertical ones of dependence and dominion rather than horizontal ones of collaboration and solidarity.
In Montegrano [Southern Italy] the extreme poverty and backwardness ... is to be explained largely (but not entirely) by the inability of the villagers to act together for their common good or, indeed, for any end transcending the immediate material interest of the nuclear family.
Putnam esittää kirjassaan vahvaa tilastollista näyttöä sillä, että modernisaatioteoria, jonka mukaan demokratia ja kansalaisyhteiskunta kehittyvät taludellisen kasvun avulla, on väärä.
On lukuisia esimerkkejä - sekä positiivisia että negatiivisia - siitä miten köyhäkin maa voi omata vahvan kansalaisyhteiskunnan ja sitä myötä korkean inhimillisen kehityksen tason (Intian Kerala) ja miten maissa, joissa talous nousee kohisten, rikollisuus, korruptio ja alhainen inhimillisen kehityksen taso vallitsevat (Meksiko, Botswana).
Pelkät hyvät säännöt tai vahva valtio eivät luo hyvää yhteiskuntaa. En ole libertaari enkä vastusta valtion olemassaoloa, mutta vierastan tehottomia monopoleja ja hierarkkisia alistamiseen perustuvia organisaatioita.
Ajatus perustuu Hobbesin väitteeseen, että voidakseen luottaa toisiinsa, kaksi yksilöä ovat pakosta riippuvaisia kolmannesta osapuolesta, Leviathanista, joka on käytännössä suvereeni yksinvaltias tai valtiovalta.
Hobbesilainen uskoo, että ennen Leviathania elimme vääjäämättä aina ja kaikkialla kaikkien sodassa kaikkia vastaan. Vasta Leviathanin syntyminen - yhteiskuntasopimuksen kautta tai välivallan monopolisoinnin kautta - saavutettiin hyvä yhteiskunta.
Hobbesilainen on tietysti siinä oikeassa, että ihmiskunnan esihistoriaa leimaa väkivalta. Kyseessä ei kuitenkaan koskaan ollut kaikkien sota kaikkia vastaan, vaan ryhmien sota ryhmiä vastaan. Heimojen sisällä saattoi vallita suhteellinen harmoniakin - sisäisesti hajanaiset ryhmät eivät onnistuneet yhteistyössä, mikä oli metsästyksessä ja sodankäynnissä äärimmäisen tärkeää.
Hobbesilainen on toki oikeassa siinäkin, että väkivaltamonopoli saattoi joskus vähentää väkivallaan määrää vahvasti.
Syy- ja seuraus-suhde on kuitenkin usein aivan päinvastainen kuin Hobbes väittää. Robert Putnamin mukaan luottamus syntyy usein alhaalta ylöspäin. Samaa osoittaa peliteoreettinen näkökulma. Kaksi yksilöä - tai joukko yksilöitä - voi ajautua yhtestyön kierteeseen yhtä hyvin kuin epäluottamuksenkin kierteeseen.
Yksilö A, joka tekee yhteistyötä kun kumppani B:kin tekee ja vetäytyy yhteistyöstä tai pettää kun B:kin pettää, pärjää parhaiten. Jos sattuman kautta yhteisö muodostuu ensi sijassa yksilöistä, jotka tekevät aluksi yhteistyötä, yhteistyö palkitsee yhteistyön tekijän, ja yhteistyö leviää yhteisössä. Syntyy luottamus.
Jos syntyy vielä muita käytäntöjä kuin puhdas dyadinen vastavuoroisuus, esimerkiksi yhteisöllinen rankaisu, yhteistyön edellytykset saattavat edelleen kasvaa ja luottamus lisääntyä. Syntyy kansalaisyhteiskunta.
Putnamin mukaan kansalaisyhteiskunta on onnistuneen valtionkin perusta, pikemmin kuin niin että valtio loisi luottamuksen. Putnam toteaa Italia-kirjassaan Making Democracy Work: Civic Traditions in Modern Italy :
Hobbes, one of the first great social theorists to confront this perplexity, offered the classic solution: third-party enforcement. If both parties concede to the Leviathan the power to enforce comity between them, their reward is the mutual confidence necessary to civil life. The state enables its subjects to do what they cannot do on their own-trust one another.
"Everyone for himself and the State for all," as Pietr Kropotkin, the Russian anarchist, skeptically characterized the guiding principle of modern society.
Sadly, the solution is too neat.
North puts the problem succinctly: In principle, third-party enforcement would involve a neutral party with the ability, costlessly, to be able to measure the attributes of a contract and, costlessly, to enforce agreements such that the offending party always had to compensate the injured party to a degree that made it costly to violate the contract. These are strong conditions that obviously are seldom, if ever, met in the real world.'
Part of the difficulty is that coercive enforcement is expensive: "Societies which rely heavily on the use of force are likely to be less efficient, more costly, and more unpleasant than those where trust is maintained by other means.
The more basic problem, however, is that impartial enforcement is itself a public good, subject to the same basic dilemma that it aims to solve. For third-party enforcement to work, the third party must itself be trustworthy, but what power could ensure that the sovereign would not "defect"? "Put simply, if the state has coercive force, then those who run the state will use that force in their own interest at the expense of the rest of society."
Primääri ongelma on kuitenkin se, että hyvä yhteiskunta on julkishyödyke siinä missä kirjasto, infrastruktuuri ja koululaitos. Hyvän yhteiskunnan tuottaminen / luominen edellyttää jo se yhteistyötä ja sitä myötä luottamusta.
Pohjois-Italiassa viimeistään 1100-luvulta eteenpäin yhteiskuntaa luotiin - monien ristiriitojen kautta toki - alhaalta ylöspäin. Satojen vuosien myötä Putnamin mukaan syntyi luottamuksen ja yhteistyön ilmapiiri. Putnamin mukaan historiallinen jatkumo selittää Pohjois-Italian nykyisenkin menestyksen.
Etelä-Italia "valitsi" samoihin aikoihin toisenlaisen hobbesilaisen tien. Se oli aluksi hyvin onnistunut. Normandi-hallitsijat loivat erään aikansa menstyksekkäimmän hierarkkisesti johdetun feodaalivation. Etelä-Italia oli kuitenkin hierarkkisten suhteiden, pakon ja alistamisen yhteiskunta siiinä missä Pohjois-Italia oli verkostoitut yhteiskunta.
Myös Etelä-Italia on "kyennyt" säilyttämään perinteen, jossa ihmisen ainoat edes jollain lailla positiiviset suhteet ovat suhde ydinperheeseen ja suhde herraan (patron), joka tarjoaa suojelupalveluita rahaa ja palveluksia vastaan. Talkoot ovat Etelä-Italiassa tuntemattomia ja yhdistystoiminta heikkoa. Taloutta leimaa hidas kehitys.
Italia muodostuu kahdesta osasta - kehitysmaasta ja sivistysmaasta. Elämää Etelä-Italiassa leimaa köyhyys ja takapajuisuus ja niitä leimaavat hierarkkiset suhteet:
"Connections" are crucial to survival here [in Southern Italy], and the connections that work best are vertical ones of dependence and dominion rather than horizontal ones of collaboration and solidarity.
In Montegrano [Southern Italy] the extreme poverty and backwardness ... is to be explained largely (but not entirely) by the inability of the villagers to act together for their common good or, indeed, for any end transcending the immediate material interest of the nuclear family.
Putnam esittää kirjassaan vahvaa tilastollista näyttöä sillä, että modernisaatioteoria, jonka mukaan demokratia ja kansalaisyhteiskunta kehittyvät taludellisen kasvun avulla, on väärä.
On lukuisia esimerkkejä - sekä positiivisia että negatiivisia - siitä miten köyhäkin maa voi omata vahvan kansalaisyhteiskunnan ja sitä myötä korkean inhimillisen kehityksen tason (Intian Kerala) ja miten maissa, joissa talous nousee kohisten, rikollisuus, korruptio ja alhainen inhimillisen kehityksen taso vallitsevat (Meksiko, Botswana).
Pelkät hyvät säännöt tai vahva valtio eivät luo hyvää yhteiskuntaa. En ole libertaari enkä vastusta valtion olemassaoloa, mutta vierastan tehottomia monopoleja ja hierarkkisia alistamiseen perustuvia organisaatioita.
tiistaina, huhtikuuta 12, 2011
Marko Hamilo konservatismista
Lainaan tiedetoimittaja Marko Hamilon kirjoitusta vihreistä ja konservatismista:
Konservatismin ymmärtämistä vaikeuttaa sekin, että sillä tunnetusti ei ole selkeää ideologiaa eikä oikein oppi-isääkään, Edmund Burkea ehkä lukuunottamatta. Konservatismi tunnetaan Suomessa huonosti, ja siitä kirjoitetaan yleensä pelkästään “toiseutena” punavihreydelle. Konservatismi mielletään usein taantumuksellisuudeksi tai jonkinlaiseksi jälkeenjääneisyydeksi. Niin kauan kun vihreät näkevät konservatismista vain karikatyyrin, he eivät koskaan tule ymmärtämään, miksi tämä poliittinen suuntaus uhkaa heitä.
Minä aloin kannattaa konservatismia kun ymmärsin, että moderni konservatiivinen asenne voi sisällyttää itseensä sen yhteiskuntafilosofian - klassisen liberalismin - jonka elinvoimaisuuteen en ole lakannut uskomasta. Tämän ajattelutavan mukaan konservatismin vastakohtana ei ole liberalismi, vaan radikalismi. Konservatismin ydin on silloin, että a) jos se ei ole rikki, älä korjaa sitä ja b) jos se on rikki, korjaa se jollakin, josta on jo aiemmin hyvää näyttöä. Uusia asioita pitää tietysti kokeilla, mutta - insinöörikielellä sanottuna - kokeiluja ei pidä tehdä tuotantojärjestelmässä.
Konservatismi ei siis tarkoita etteikö yhteiskuntaa voisi uudistaa. Se vain tarkoittaa evoluutiota revoluution sijaan. Eivätkö utooppiset yhteiskuntakokeilut viime vuosisatoina riitä todisteeksi tällaisen konservatismin puolesta?
Joka tapauksessa vihreiden ongelmana on roolisekaannus. He mielellään haluavat vedota varsinkin nuoriin jonkinlaisena kriittisenä, erilaisena ja kapinallisena vaihtoehtona. Vihreillä ei ole rohkeutta sanoa kuten demarit, että katsokaa, me olemme rakentaneet hienon yhteiskunnan, tule jatkamaan upeaa perinnettämme. Valtavirtaistuneena ja vanhentuneena puolueena vihreät eivät voi kuitenkaan uskottavasti esiintyä enää kapinallisenakaan. Maahanmuuttokriittisyys ja kansallismielisyys vetoavat nyt niihin nuoriin, jotka haluavat - aivan samalla tavalla kuin vihreät silloin kun liike oli nuori - näyttää vanhemmalle sukupolvelle ajattelevansa itse ja tekevänsä mitä huvittaa.
En väitä, että oma konservatiivisuuteni on välttämättä ihan 100%:sti samanlaista konservatiivisuutta - toki oma konservatiivisuuteni on enemmän säilyttämistä säilyttämisen vuoksi kuin Hamilon konservatiivisuus - olen kiihkeä luonnonsuojelija ja romantikko - ja haluan säilyttää alkuperäiskansojen elämänmuodon.
Konservatismin ymmärtämistä vaikeuttaa sekin, että sillä tunnetusti ei ole selkeää ideologiaa eikä oikein oppi-isääkään, Edmund Burkea ehkä lukuunottamatta. Konservatismi tunnetaan Suomessa huonosti, ja siitä kirjoitetaan yleensä pelkästään “toiseutena” punavihreydelle. Konservatismi mielletään usein taantumuksellisuudeksi tai jonkinlaiseksi jälkeenjääneisyydeksi. Niin kauan kun vihreät näkevät konservatismista vain karikatyyrin, he eivät koskaan tule ymmärtämään, miksi tämä poliittinen suuntaus uhkaa heitä.
Minä aloin kannattaa konservatismia kun ymmärsin, että moderni konservatiivinen asenne voi sisällyttää itseensä sen yhteiskuntafilosofian - klassisen liberalismin - jonka elinvoimaisuuteen en ole lakannut uskomasta. Tämän ajattelutavan mukaan konservatismin vastakohtana ei ole liberalismi, vaan radikalismi. Konservatismin ydin on silloin, että a) jos se ei ole rikki, älä korjaa sitä ja b) jos se on rikki, korjaa se jollakin, josta on jo aiemmin hyvää näyttöä. Uusia asioita pitää tietysti kokeilla, mutta - insinöörikielellä sanottuna - kokeiluja ei pidä tehdä tuotantojärjestelmässä.
Konservatismi ei siis tarkoita etteikö yhteiskuntaa voisi uudistaa. Se vain tarkoittaa evoluutiota revoluution sijaan. Eivätkö utooppiset yhteiskuntakokeilut viime vuosisatoina riitä todisteeksi tällaisen konservatismin puolesta?
Joka tapauksessa vihreiden ongelmana on roolisekaannus. He mielellään haluavat vedota varsinkin nuoriin jonkinlaisena kriittisenä, erilaisena ja kapinallisena vaihtoehtona. Vihreillä ei ole rohkeutta sanoa kuten demarit, että katsokaa, me olemme rakentaneet hienon yhteiskunnan, tule jatkamaan upeaa perinnettämme. Valtavirtaistuneena ja vanhentuneena puolueena vihreät eivät voi kuitenkaan uskottavasti esiintyä enää kapinallisenakaan. Maahanmuuttokriittisyys ja kansallismielisyys vetoavat nyt niihin nuoriin, jotka haluavat - aivan samalla tavalla kuin vihreät silloin kun liike oli nuori - näyttää vanhemmalle sukupolvelle ajattelevansa itse ja tekevänsä mitä huvittaa.
En väitä, että oma konservatiivisuuteni on välttämättä ihan 100%:sti samanlaista konservatiivisuutta - toki oma konservatiivisuuteni on enemmän säilyttämistä säilyttämisen vuoksi kuin Hamilon konservatiivisuus - olen kiihkeä luonnonsuojelija ja romantikko - ja haluan säilyttää alkuperäiskansojen elämänmuodon.
maanantaina, huhtikuuta 11, 2011
Vihavaalit
Silloin kun vain feministit vihasivat - vihasivat suomalaisia miehiä - ongelmaa ei ollut. Nyt viha on ongelma, kun miehet vihaavat.
perjantaina, huhtikuuta 08, 2011
Yksilöt ja yhteisöt
Vielä 1500-vuotta Länsi-Rooman kaatumisen jälkeen Suomessakin vaikuttaa ajatus, että yhteiskunnan pitää luomalla luoda passiivisten ihmisten luokka, joka nauttii valtion jakamaa LEIPÄÄ ja yksityisen median tarjoamia SIRKUSHUVEJA. Suuri osa ihmisistä elää tarkoituksetonta elämää muiden loisina ja tätä kutsutaan hyvinvointiyhteiskunnaksi.
Ihmisen hyveet syntyvät työstä ja toiminnasta yrityksissä ja yhteisöissä muiden ihmisten kanssa. Aktiiviset ihmiset loivat Pohjois-Italian kaupungeissa kansalaisyhteiskunnan, kapitalismin ja renesanssin - yhteistyössä muiden kanssa.
Pohjois-Italiaa eivät leimanneet vain terveet markkinat vaan laajat itsehallinnolliset organisaatiot. Kansalaisyhteiskuntaa leimasivat toki suuret ristiriidat - ei ollut kuningasta tai feodaaliherraa niin kuin Etelä-Italiassa, joka olisi pannut riitapukarit kyykkyyn. Ristiriitoja opittiin kuitenkin säätelemään.
Kansalaishyveet ja yhteisöllisyys kulkevat sosiologi Robert Putnamin mukaan useimmiten käsi kädessä vapauden aatteen kanssa:
community and liberty are often said to be inimical. No doubt this is sometimes true, as it was once in Salem, Massachusetts. The Italian case suggests, however, that because citizens in civic regions enjoy the benefits of community, they are able to be more liberal. Ironically, it is the amoral individualists of the less civic region who find themselves clamoring for sterner law enforcement.
Vapaa ihminen on aktiivinen kansalainen - siis yhteisönsä jäsen - eikä tarvitse kyykyttäjää rajoitamaan elämäänsä ja imettäjää huolehtimaan tarpeistaan:
The very character of the [South Italian] community that leads citizens to demand stronger government makes it less likely that any government can be strong, at least if it remains democratic. ...In civic regions [in Northern Italy], by contrast, light-touch government is effortlessly stronger because it can count on more willing cooperation and self-enforcement among the citizenry.
Vapaa ihminen on Putnamin mukaan myös aktiivinen kansalainen, eikä yksinäinen atomi joka ajaa vain omaa etuaan tai narisee Internet-palstoilla. Hän kokee velvollisuudekseen osallistua yhteisiin talkoisiin.
Ensi sijassa Pohjois-Italiassa opittiin luottamaan itseen ja muihin oman yhteisön jäseniin - siihen että asioihin voidaan vaikuttaa ja kehitys on mahdollista kovan työn kautta. Pohjois-Italiassa kaupunki oli samaan aikaan markkinavetoinen, että sosiaalinen:
The oldest guild-statute is that of Verona, dating from 1303, but evidently copied from some much older statute.
'Fraternal assistance in necessity of whatever kind,' 'hospitality towards strangers, when passing through the town' . . . and 'obligation of offering comfort in the case of debility' are among the obligations of the members. "Violation of statutes was met by boycott and social ostracism.
Uskonnon rooli oli tärkeä, mutta uskonto oli pikemmin paikallista kuin paavillista:
Without attacking the theoretical supremacy of the pope, townsmen tended to regard the church, like their secular governments, as for all practical purposes a local affair. . . . They saw priests not as superior to other men but as primarily the servants of the communities whose spiritual needs they were supposed to meet. . . . This should not be taken, however, as a sign of any decline in religious fervour. The 14th and 15th centuries were, in fact, a peculiarly devout age in the history of Italy, but Italian devotion now took on a special quality. It found expression in spontaneous and local confraternities of laymen for the purposes of performing pious works and devotional exercises together.
Jotkut ihmiset Suomessakin - kutsuttakoon heitä vaikkapa elitisteiksi - haluavat riistää lähimmäisiltään mahdollisuuden kasvaa ihmisenä työn ja aktiivisen kansalaisuuden kautta - viitaten muka väistämättömään.
Toiset taas kuvittelevat että jättämällä äänestämättä maailma muuttuu paremmaksi. Yksi ihminen ei tämän logiikan mukaan pysty vaikuttamaan omalla äänellään, ja siksi kannattaa muka saarnata äänestämättä jättämistä niin että saa suuren joukon ihmisiä jättäytymään äänestämästä.
Ihmisen hyveet syntyvät työstä ja toiminnasta yrityksissä ja yhteisöissä muiden ihmisten kanssa. Aktiiviset ihmiset loivat Pohjois-Italian kaupungeissa kansalaisyhteiskunnan, kapitalismin ja renesanssin - yhteistyössä muiden kanssa.
Pohjois-Italiaa eivät leimanneet vain terveet markkinat vaan laajat itsehallinnolliset organisaatiot. Kansalaisyhteiskuntaa leimasivat toki suuret ristiriidat - ei ollut kuningasta tai feodaaliherraa niin kuin Etelä-Italiassa, joka olisi pannut riitapukarit kyykkyyn. Ristiriitoja opittiin kuitenkin säätelemään.
Kansalaishyveet ja yhteisöllisyys kulkevat sosiologi Robert Putnamin mukaan useimmiten käsi kädessä vapauden aatteen kanssa:
community and liberty are often said to be inimical. No doubt this is sometimes true, as it was once in Salem, Massachusetts. The Italian case suggests, however, that because citizens in civic regions enjoy the benefits of community, they are able to be more liberal. Ironically, it is the amoral individualists of the less civic region who find themselves clamoring for sterner law enforcement.
Vapaa ihminen on aktiivinen kansalainen - siis yhteisönsä jäsen - eikä tarvitse kyykyttäjää rajoitamaan elämäänsä ja imettäjää huolehtimaan tarpeistaan:
The very character of the [South Italian] community that leads citizens to demand stronger government makes it less likely that any government can be strong, at least if it remains democratic. ...In civic regions [in Northern Italy], by contrast, light-touch government is effortlessly stronger because it can count on more willing cooperation and self-enforcement among the citizenry.
Vapaa ihminen on Putnamin mukaan myös aktiivinen kansalainen, eikä yksinäinen atomi joka ajaa vain omaa etuaan tai narisee Internet-palstoilla. Hän kokee velvollisuudekseen osallistua yhteisiin talkoisiin.
Ensi sijassa Pohjois-Italiassa opittiin luottamaan itseen ja muihin oman yhteisön jäseniin - siihen että asioihin voidaan vaikuttaa ja kehitys on mahdollista kovan työn kautta. Pohjois-Italiassa kaupunki oli samaan aikaan markkinavetoinen, että sosiaalinen:
The oldest guild-statute is that of Verona, dating from 1303, but evidently copied from some much older statute.
'Fraternal assistance in necessity of whatever kind,' 'hospitality towards strangers, when passing through the town' . . . and 'obligation of offering comfort in the case of debility' are among the obligations of the members. "Violation of statutes was met by boycott and social ostracism.
Uskonnon rooli oli tärkeä, mutta uskonto oli pikemmin paikallista kuin paavillista:
Without attacking the theoretical supremacy of the pope, townsmen tended to regard the church, like their secular governments, as for all practical purposes a local affair. . . . They saw priests not as superior to other men but as primarily the servants of the communities whose spiritual needs they were supposed to meet. . . . This should not be taken, however, as a sign of any decline in religious fervour. The 14th and 15th centuries were, in fact, a peculiarly devout age in the history of Italy, but Italian devotion now took on a special quality. It found expression in spontaneous and local confraternities of laymen for the purposes of performing pious works and devotional exercises together.
Jotkut ihmiset Suomessakin - kutsuttakoon heitä vaikkapa elitisteiksi - haluavat riistää lähimmäisiltään mahdollisuuden kasvaa ihmisenä työn ja aktiivisen kansalaisuuden kautta - viitaten muka väistämättömään.
Toiset taas kuvittelevat että jättämällä äänestämättä maailma muuttuu paremmaksi. Yksi ihminen ei tämän logiikan mukaan pysty vaikuttamaan omalla äänellään, ja siksi kannattaa muka saarnata äänestämättä jättämistä niin että saa suuren joukon ihmisiä jättäytymään äänestämästä.
torstaina, huhtikuuta 07, 2011
Nokialla pientä menestystä Suomessa
Nokia on edennyt ainakin Soneran asiakkaiden keskuudessa mukavasti.
Romahduksen kääntymistä voitoksi tällainen trendi tuskin kuitenkaan merkitsee. Nokia floppaa tutkimusyhtiö ABI Researchin mukaan pahasti, sillä Windows Phone 7 -käyttöjärjestelmää käyttävien puhelimien markkinaosuus jää seitsemään prosenttiin vuonna 2016. Android-käyttöjärjestelmää käyttävät puhelimet saavuttavat 45 prosentin markkinaosuuden vuoteen 2016 mennessä. Kaikista puhelimista siis.
Toisaalta vuodesta 2016 on vaikea mennä sanomaan - ennustihan joku toinen tutkimusyhtiä Windowsille yli kolmenkymmenen prosentin markkinaosuutta älypuhelimissa. Trendit voivat kääntyä.
Romahduksen kääntymistä voitoksi tällainen trendi tuskin kuitenkaan merkitsee. Nokia floppaa tutkimusyhtiö ABI Researchin mukaan pahasti, sillä Windows Phone 7 -käyttöjärjestelmää käyttävien puhelimien markkinaosuus jää seitsemään prosenttiin vuonna 2016. Android-käyttöjärjestelmää käyttävät puhelimet saavuttavat 45 prosentin markkinaosuuden vuoteen 2016 mennessä. Kaikista puhelimista siis.
Toisaalta vuodesta 2016 on vaikea mennä sanomaan - ennustihan joku toinen tutkimusyhtiä Windowsille yli kolmenkymmenen prosentin markkinaosuutta älypuhelimissa. Trendit voivat kääntyä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)