tiistaina, syyskuuta 07, 2010

Maahnmuuttopolitiikka, Haavisto ja Heinäluoma

Olen tällä blogilla kannattanut väestönlaadun maksimointiin perustuvaa maahanmuuttopolitiikkaa.

Voin kuitenkin hyvin ymmärtää muitakin näkökulmia. Erityisesti arvostan Pekka Haaviston esille astumista somalien pakolais-asiassa: Parasta olisi auttaa ihmisiä paikan päällä leireissä ja pyrkiä kaikin tavoin edistämään rauhanomaisen ratkaisun saamista Somaliaan, että ihmiset voisivat palata kotiin.

Haavistossa on tiettyä valtiomiesainesta. Sen sijaan Heinäluoman huoli siitä, että Suomeen tulee työhaluisia ja työkykyisiä maahanmuuttajia tuntuu hyvin vieraalta: ... meillä ei ole ensi vaalikaudella työperäiseen maahanmuuttoon tarvetta. Pitää ensin työllistää täällä olevat työttömät.

Vastustan toki sitä, että Suomeen tuodaan työntekijöitä ensi sijassa alhaisen koulutustason tehtäviin kuten siivoojiksi.

12 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tänne tunkee balttiperäistä koijaria enemmän kuin lääkäri määrää. Virolaisia on vankilat täynnä, ja enemmänkin olisi, jos verohuijareita haluttaisiin tutkia.

Nämä piloille pelotellut Audien omistajat veivät Kataisen "elvytysrahat" Viron kansantalouteen. Korjausrakentamiseen kohdistettu paketti lienee Suomen taloushistorian vähävaikutuksisin manööveri.

Joten kyllä Heinäluoman kommenteissa vinha perä on. Eri asia tietysti, jos poliittiset silmälasit estävät lausuntojen totuusarvon näkemisen.

Imulippo kirjoitti...

Juuri noin sen pitääkin olla kuten Heinäluoma sanoo. Ensin omat töihin ja vasta sitten tulee kyseeseen ulkomailta rekrytointi.

Työnantajat valittavat että tekijöitä ei mukamas löydy vaikka kyse on tavallisesta markkinatilanteesta. Syy "työvoimapulaan" on työnantajien perseily. Se, että halutaan maksaa osaavalle työntekijälle osaamattoman palkkaa ja kun osaaja vie osaamisensa muualle, yritykset huutavat valtiota apuun. Yrityksiä ei pitäisi tukea millään tavalla työvoiman saamisessa niin kauan kuin on omiakin työttömänä. Itsepähän kärsivät itse aiheuttamastaan ongelmasta.

Jos vapaan kysynnän ja tarjonnan annetaan kohdata, minkäänlaista työvoimapulaa ei ole olemassa millään alalla.

Jukka Aakula kirjoitti...

Minua vierastaa Heinäluoman argumentoinnissa se, että nimenommaan työperäinen maahanmuutto nähdään ongelmana.

Minusta ongelma on maahanmuutto ongelma-kulttuureista ja ... miten sen nyt sanoisi että ei saa fasisteilta sakkoja... maahanmuutto Afrikasta niistä syistä, mitä professori Vanhanen on kirjoissaan tunonut esiin.

En usko, että ammattitaitoisten työntekijöiden tuloa Suomeen on järkevä estää, mikäli laadulliset kriteerit täyttyvät.

Imulippo kirjoitti...

Esittämäsi teoria väestönvaihdosta, jos nyt ymmärsin oikein, ei edes varsinaisesti nosta olemassaolevan väestön laatua, sen päämäärä on vain korvata huonompi paremmalla, eli vaihtaminen kouluttamisen sijaan. Se ei ota huomioon väestönvaihdon tosiasiallisia seurauksia omien joukossa tapahtuvan demoralisaation muodossa.

Suomessa, maailman parhaassa maassa, on tietenkin maailman ylivoimaisesti parhaat työntekijät, joten ainoa plusmerkkinen menetelmä meille on kouluttaminen, ei korvaaminen.

* * *

Ei se ainakaan motivaatiota nosta omien joukossa, kun valtiovalta tietoisesti huonontaa omien työoloja haaliessaan veronsa ulkomaille maksaville yrityksille halpatyövoimaa.

Jukka Aakula kirjoitti...

En kannata mitään väestön vaihtoa.

Maahan voidaan ottaa kontrolloidusti maahanmuuttajia Kanadan tyyliin, mutta maahanmuuttajat pitää testata ja valita muilla perustelluilla kuin sillä että joku tiskin kantajan paikka on olemassa.

Esimerkiksi äo-testillä.

Jukka Aakula kirjoitti...

Määrään en ota mitään kantaa.

Jukka Aakula kirjoitti...

Sanottakoon vielä että väestön vaihtoa kannattavat nimenomaan Halonen ja muut äärivasemmistolaiset kuten Heinäluoma. Muutaman tuhannen virolaisen tai puolalaisen duunarin maahanmuutto ei ole väestönvaihtoa (koska he ovat valkoisia eurooppalaisia) mutta tuhansien musli- ja afrikkalais-maahanmuuttajien tulo Euroopan maihin on dramaattista väestön vaihtoa.

Anonyymi kirjoitti...

Aika tarkoitushakuista retoriikkaa väestön vaihtamisesta etc. kun jo virallistenkin tilastojen perusteella virolaiset ovat huomattavasti suurempi vähemmistö kuin vaikkapa somalit. Ja kun päälle lasketaan tilastoimattomat heittojätkät, rosvot ja harmaan työn tekijät määrä liikkunee jo 30-40 tuhannessa.

Kansantalouttamme tämä joukkio hyödyttää huomattavan vähän. Paljon parjattu somalilaumamme maksaa sentään veronsa Suomeen silloin harvoin kun työtä saa/ottaa. Sitä paitsi somalien sossurahatkin suuntautuvat pääosin kulutukseen ja siten kansantaloutemme kiertokulkuun, eivätkä Tallinnan lautoille tai Tarton baareihin.

Kaiken kukkuraksi virolaiset ovat sotkeneet täydellisesti työmarkkinat ja työsuojelupiirien toiminnan, koska mikään määrä viranomaisvalvontaa ei riitä heidän holtittomuuttaan korjaamaan. Työnantajathan tästä tietysti jossain kohtaa hyötyvät, vaikkakin esim pienemmät suomalaiset raksafirmat ovat häviämässä epäreilun kilpailun ja olemassaolonsa. Joku vapaan kilpailun nimiin vannova tästä tietysti nauttii, kun suomalainen duunari mittaa somalin kanssa katuja virolaisten tehdessä duunit kolmella eurolla/tunti.

Jukka Aakula kirjoitti...

Heinäluoma tuskin aikoo virolaisten liikkuvuutta estää. Hänhän puhuu EU:n ulkopuolisista maahanmuuttajista.

Väestönvaihdon kannattamisesta puhuminen on propagandaa.

Jukka Aakula kirjoitti...

En väitä että mainitsemasi ongelmat ovat kuviteltuja, mutta niiden estäminen vaatisi sen tasoista rajojen sulkemista, mm. EU:sta eroamista, että uskon että haitta ylittäisi hyödyn. Heinäluoma ei ehdota sitä.

Suomi on jo nyt Naton ulkopuolella ilman turvatakuita. Jos olisimme vielä EU:n ulkopuolella niin olisimme kuin Kekkosen aikana Venäjän sylikoira.

Jukka Aakula kirjoitti...

En väitä että mainitsemasi ongelmat ovat kuviteltuja, mutta niiden estäminen vaatisi sen tasoista rajojen sulkemista, mm. EU:sta eroamista, että uskon että haitta ylittäisi hyödyn. Heinäluoma ei ehdota sitä.

Suomi on jo nyt Naton ulkopuolella ilman turvatakuita. Jos olisimme vielä EU:n ulkopuolella niin olisimme kuin Kekkosen aikana Venäjän sylikoira.

Imulippo kirjoitti...

"Jos olisimme vielä EU:n ulkopuolella niin olisimme kuin Kekkosen aikana Venäjän sylikoira."

Hankkimalla oman ydinaseen voisimme välttää sekä liittoutumisen että suomettumisen.