lauantaina, lokakuuta 24, 2009

Suomalaisten ryypiskelystä ja huoraamisesta - ja maahanmuuttajien sopeutumisesta

HS kirjoitti pari päivää sitten:

Suomalaisten ryypiskely vaikeuttaa maahanmuuttajien harrastuksia

Perisuomalainen pahe ryypiskely vaikeuttaa islaminuskoisten maahanmuuttajien harrastuksia Suomessa.

Suomalaiset kuluttavat alkoholia konserteissa, näyttelyissä, teatterissa ja jalkapallo-otteluiden jälkeen. Suurin osa muslimeista kaihtaa alkoholia, ja monet heistä kokevat suomalaisten kanssa harrastamisen vieraaksi.

Helsingin kaupungin tietokeskus selvitti maahanmuuttajien vapaa-ajanviettoa. Viinaongelma nousi esille yhtenä olennaisena syynä, minkä vuoksi maahanmuuttajat harrastavat viihdettä ja kulttuuria paljolti omissa joukoissaan.


Näinhän se menee - suomalaisten hedonismi, tolkuton alkoholin käyttö, perheiden disintegraatio ja yleinen vapaamielisyys vierottavat muslimimaahanmuuttajia suomalaisesta yhteiskunnasta. Amerikkalaiseen yhteiskuntaan, missä uskonnolla on huomattavasti suurempi merkitys kuin suomalaisessa yhteiskunnassa, muslimimaahanmuuttajan on helpompi sopeutua.

Suomalaisten on hyvä kysyä, miksi muslimi-isä haluaisi varsinkaan kuusitoistakesäisen tyttärensä osallistuvan suomalaisten tyttöjen harrastuksiin, kun nämä alimmissa sosiaaliluokissa rajoittuvat lähinnä tupakan polttoon, räkimiseen, huutamiseen, siiderin julkiseen ryyppäämiseen ja huoraamiseen.

En kysy tätä siksi, että suomalaisten pitäisi alkaa muslimimaahanmuuttajien pillin mukaan toimia. Kysynpä vaan siksi, että tämä asia saataisiin selvitetyksi ja ymmärretyksi.

Kirjoitin aiemmassa postauksessani näin:

... kouluttamaton maahanmuuttajamies kohtaa enimmäkseen sellaisia suomalaisia, jotka ovat keskimääräistä useammin eronneita, vaimonsa tossun alla, työn uuvuttamia, yksinäisiä, alkoholisoituneita tai kykenemättömiä saamaan lapsiltaan kunnioitusta. Maahanmuuttajanainen kohtaa usein suomalaisia naisia, jotka ova eronneita, yksinhuoltajia, alkoholisoituneita työn uuvuttamia tai kykenemättömiä pitämään lapsiaan kurissa.

...

Maahanmuuttajat sopeutuisivat paremmin, mikäli suomalaisessa yhteiskunnassa palattaisiin patriarkaalisempaan ja perhekeskeisempään kulttuuriin. Tämä olisi suomalaistenkin oma etu. Tarvitsemme suomalaisessa yhteiskunanassa eräänlaista konservatiivista (moraalista) vallankumousta.

Mikäli tässä epäonnistutaan maahanmuuttajien sopeutuminen voi tapahtua vain oppimistavalla 3 jos silläkään. Se merkitsee jatkuvaa konfrontaatiota maahanmuuttajien ja valtakulttuurin välillä.


Tarvitaan todellakin konservatiivista moraalista vallankumousta. Siinä ei tietysti välttämättä onnistuta. Tärkeintä kuitenkin on että asioista keskustellaan ilman "mikäs sinäkin luulet olevasi"-menttaliteettiä.

Todettakoon lisäksi, että rajoitetusta muslimien maahanmuutosta voi olla hyötyäkin, koska se voi kirvoittaa kansalaiskeskustelua Suomessa. Laajempi muslimien maahanmuutto johtaa todennäköisesti Malmön mellakoiden toisintoihin ja suuriin sosiaalisiin ongelmiin ja vastustan sitä. Mutta itse en liity siihen useimpien maahanmuuttokriittisten ja vapaa-ajattelijoiden kuoroon, että muslimien on hyväksyttävä länsimaiset arvot. Miten he voisivatkoon sopeutua sellaisiin arvoihin, mitä he eivät ympärillään edes näe. Ainoa mitä he PAHIMMASSA TAPAUKSESSA näkevät ovat BB-hedonismin edustamat arvot.

21 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

rajoitetusta muslimien maahanmuutosta voi olla hyötyäkin, koska se voi kirvoittaa kansalaiskeskustelua Suomessa.

Alkoholikulttuurin kulttuuriseksi toiseudeksi keskuudessamme ei kelpaa vaikkapa salaa juopoitteleva eteläeurooppalainen tai viinan ottoon pohjimmiltaan puritaanisesti suhtautuva amerikkalainen. Kulttuurinen etäisyys on yksinkertaisesti liian pieni. Vaikka monissa islaminuskoissa maissakin harrastetaan salassa päihteitä (esim.Egyptissä poltetaan paljon pilveä), on islamia tunnustavalla kuitenkin selkeä moraalikoodisto asiaan liittyen.

Suomalaisilta tällainen moralistinen koodisto näyttäisi puuttuvan täysin - viinan ottoa säätelee (sinällään liian vapaamielinen) tapakulttuuri. Siispä kritiikissämme joudumme pääsääntöisestiturvautumaan sellaisiin kliinisiin käsitteisiin kuten terveydenhuollon kustannukset ja vaikkapa rikostilastot.

Yhteisökeskeinen islamisti osaa niin sanotusti tykittää täysillä näissä keskusteluissa. Samanlaista retoriikaka harrastava suomalainen leimataan helposti tiukkapipoksi ja marginalisoidaan keskusteluissa. Samalla kun kokonaistilanne pahenee pikkuhiljaa.

Kritiikkiä ei saa esittää, koska jokainen on osaltaa mukana systeemeissä. 'Otathan sinäkin'.

Tupla-J kirjoitti...

Minun mielestäni sekä länsimaalaisten että muslimien olisi syytä omaksua sosiaalisesti kestävät arvot - ja ne arvot ovat varsin kaukana "mulle kaikki paitsi vastuu valinnoistani heti" -hedonismista ja "tässä kirjassa on kaikki, tappakaa jos joku on eri mieltä" -kohkaamisesta.

Yhteiskunnan perusyksiköksi täytyy nostaa jälleen perhe - siitä seuraavat suoraan kestävät perusarvot. Individualismin tukeminen ruokkii ihmisten narsismia ja sitä kautta lukuisia tuhoisia käyttäytymistapoja.

Jukka Aakula kirjoitti...

Hyviä kommentteja molemmat. En osaa noihin mitään lisätä.

Utumies, marginaalissa tai marginaalin marginaalissa on usein ihan kiva olla. Tosin mikä on tänään marginaalia on huomenna mainstreamiä.

Luulenpa myös samoin kuin sinä, että monessa muussa maassa tällainen murrosikäinen kaikkien rajoituisten vastustaminen, mikä Suomessa on edelleen vallitsevaa läpi koko yhteiskunnan piispoista alkaen, ei ole enää niin muodissa. jos on koskaan ollutkaan. Haisevana poikkeuksena tietysti Iso Britannia.

Suomessa todella joutuu marginaaliin jos sanoo että tupakka suussa siideriä kittaavaa kuusitoistavuotias Ala-Malmin torilla roikkuva tyttö on vastenmielinen näky. Heti aletaan heittää skeidaa että "emmeköhän kaikki ole joskus olleet nuoria".

Kapinoiminen onkin ok, mutta jossain vaiheessa murrosikäisen pitäisi kasvaa aikuiseksi, mutta kun ei - räkiminen jatkuu vielä nelikymppisenä kun au-äIdin tytär on kasvanut räkimisikään.

En tietenkään itse väitä näin sanoessani olevani mikään täydellinen ihminen. Se onkin irrelevanttia po. Keskustelun kannalta.

Tiedemies kirjoitti...

Itse puolustan kyllä "BB-hedonismia" henkeen ja vereen. En sen ilmentymiä, sen harjoittamista tms sinänsä, vaan ihmisten oikeutta olla juuri niin hedonistisia kuin katsovat aiheelliseksi.

Itse olen "klassinen hedonisti", eli en mässäile, juopottele, huoraa tms., koska uskon, että viimekädessä nämä ovat oman hyvinvointini kannalta haitallisia.

Minusta AU-lapsien tms. liittäminen tähän yhtälöön on tarkoitushakuista ja epäolennaista, so. se on sumutusta. Ehkäisypillerit keksittiin jo yli puoli vuosisataa sitten, joten mitään inherenttiä syytä siihen, miksi "huoraaminen" johtaisi esimerkiksi aviottomien lasten syntymiseen ei ole.

Minusta lisäksi tupliksen "perhe on perusyksikkö" on latteus, jossa ei ole pahemmin sisältöä. Mitä se muka oikeastaan tarkoittaa? Pystyn keksimään lukuisia implikaatioita. Siis esimerkiksi perheverotus, vanhanpiianverot, sosiaaliturvan kytkeminen perhekokonaisuuksiin jne., jotka ovat olleet joskus käytössä, mutta en löydä mitään sellaista relevanttia mittaria, joka kertoisi minulle, milloin yhteiskunnan perusyksiköksi voidaan katsoa perhe.

Lisäksi tässä on todennäköisesti kyse ns. nostalgiaharhasta, koska epäilen, että "perhe" ei ole koskaan ollut yhteiskunnan perusyksikkö millään sellaisella kriteerillä, joka tässä tullaan esittämään. En tosin pidätä hengitystä tällaisen kriteerin esittämisessä.

Jukka Aakula kirjoitti...

Enemmän kuin oikeudesta kyseessä minusta on enemmän se, että SubTV yms. haluavat prostituoida ihmisiä.

Kapitalismi haluaa tässä kehitysvaiheessaan tehdä kuluttajista narsistihuoria.

Tottakai ihmiset ovat vastuussa teoistaan mutta kun koko kapitalismin propagandakoneisto on "valjastettu" - siis näkymätön käsi on valjastanut - kapitalismin huoriksi, ei ole kyseessä asia mitä ainakaan minä haluaisin puolustaa.

Perheen väittäminen perusyksiköksi ei ole enempää latteus kuin se että yhteiskunta muodostuu yksilöistä. Molemmat ovat arvoväittämiä, mitkä eivät ole falsifioitavissa.

Ei esim. biologia tue tällaista ajatusta että ekosysteemi tai yhteiskunta muodostuu yksilöistä.

Tiedemies kirjoitti...

Yhteiskunta koostuu ihmisistä, so. yhteiskunta on kokonaisuus, jonka toiminta on inhimillistä toimintaa. En ole koskaan väittänyt, että yhteiskunta on ideaalitilanteessa atomisoitunut, vaan että sen toiminta riippuu siitä, mitä yksilöt tekevät.

Atomisoitumisella tarkoitan tässä sitä, että ihmisen sidokset erilaisiin ryhmiin ovat heikot tai tyystin katkenneet. Minusta on tarkoitushakuista ja virheellistä väittää, että atomisoituminen on liberaalin yhteiskuntakäsityksen seuraus.

"Perusyksikön" käsite on minusta sinänsä jonkinlainen latteus, väitettiin sellaiseksi sitten yksilöä tai perhettä. Väitän kuitenkin, että yhteiskunta, jossa yksilöllä olisi oikeutensa ja olemisensa etupäässä ja yksinomaan osana perhettä, olisi sairas ja ahdistava, todennäköisesti jopa teidän mielestänne.

Se, että yhteiskunnallisesti relevantti toiminta tehdään, ei niinkään yksilöinä, kuin osana tarkoituksenmukaisia organisatorisia kokonaisuuksia, on minusta olennaista. Perheen nostaminen jonkinlaiseksi "pyhäksi" perusyksiköksi on epätarkoituksenmukaista.

Perhe on tarkoituksenmukainen instituutio lasten kasvuympäristönä ja suurimmalle osalle yksilöistä se on relevantti viitekehys ison osan elämää: Lapsuudessa ja "perheen perustamisvaiheesta" - milloin se sitten onkaan - keski-ikään.

Sensijaan nuorille aikuisille, opiskelijoille, uraa tekeville jne. ja myös useimmille keski-ikäisille, eläkeläisille jne. on aivan luontevaa toimia yksilöinä tai, kuten on usein yleisempää, muunlaisten ryhmien osana: kansalaisjärjestöissä, ay-liikkeissä, peliporukoissa, whatever. Osalla näistä on selkeästi yhteiskunnallinen ulottuvuus ja tämän ulottuvuuden lyttääminen latteudella "perhe on perusyksikkö" on epätarkoituksenmukaista.

Perhe voi olla yksi olennaisimpia yksiköitä yhteiskunnassa ja - ylläripylläri - niin se onkin, kun katsotaan kuinka merkittävä osa esimerkiksi tulonsiirroista, veroratkaisuista jne. tehdään perhekokonaisuuksia silmälläpitäen.

Kokonaan toinen asia on tämä au-lasten, alkoholismin jne. esiintyminen. Se on huolestuttava ilmiö, joka vaatii selityksen. En ole sataprosenttisesti samaa mieltä, mutten myöskään eri mieltä siitä, että esimerkiksi huonosti mietitty sosiaaliturvan ja yleisemmin sosiaalitoimen rakenne osaltaan edistää tällaista kulttuuria.

Jukka Aakula kirjoitti...

Jotenkin en kuitenkaan hyväksy koko yksilön erityislaatua. Siis sitä että perhe on vaihe yksilön elämässä.

Yhtä hyvin voi sanoa että yksilö on vaihe kansan, suvun tms. elämässä. Ihminenhän on vain tuulen vire. Kaunis sellaisena kuin se on mutta vain hetkellinen ilmiö.

Itse en usko mihinkään taivaisiin tms. Enkä siis etsiä elämän tarkoitusta jostain taivaasta.

Tiedemies kirjoitti...

Jotenkin en kuitenkaan hyväksy koko yksilön erityislaatua. Siis sitä että perhe on vaihe yksilön elämässä.

Yllä kieltämättä esitin asian jotenkin noin, joten puolustan nyt sitten "yksilön erityislaatua" yhteiskunnallisessa kontekstissa.

Banaalisti voidaan todeta, että empiirisesti vähiten vuotava abstraktiorajapinta yhteiskunnallisessa kontekstissa on ihmisen kallo. Tarkoitan tässä, että yhteiskuntamme rakenteet, peruslähtökohdat, arvot jne. kaikki olettavat toimijaksi yksilön. Yksilö on erityislaatuinen verrattuna perheeseen, heimoon, jne., koska yhteiskunnallisesti relevantit toimenpiteet, verotuksesta, lainsäädännöstä jne. lähtien, kohdistetaan lähes yksinomaan yksilöön.

Minä en vastusta sitä, että muunkinlaisia kokonaisuuksia käsitellään yhteiskunnallisessa keskustelussa ja niinhän nyt tehdäänkin. Sensijaan vastustan ajatusta, että yksilö tulisi redusoida vain perheen osaksi.

Kuinka pitkälle tällainen ajattelu pitäisi viedä? Suutarin pojasta tuli ennen ilman muuta suutari ja maanviljelijän pojasta maanviljelijä, onko tämä tarkoituksenmukaista? Iso osa perherajapinnan heikkenemisestä yhteiskunnallisessa kontekstissa on vain tarkoituksenmukaista sopeutumista teknologiseen kehitykseen.

Rakennemuutos olisi ollut tavattoman paljon kivuliaampi, jos yhteiskuntaluokkien rajoja ei olisi voitu ylittää kun työnjako muuttui. Perheen merkityksen mureneminen tässä mielessä on siis ollut liki välttämätöntä.

Minusta länsimainen elämäntapa ja arvomaailma on puolustamisen arvoinen, mutta ei tästä "rappiosta" ja "moraalittomuudesta" huolimatta, vaan isoksi osaksi juuri sen vuoksi. Nämä lieveilmiöt, sukupuolitaudit, alkoholi, huumeet, au-lapset jne., ovat epätoivottavia seurauksia, mutta minusta ratkaisuna näihin ongelmiin ei voi olla kellon kääntäminen taaksepäin.

Jukka Aakula kirjoitti...

Tartun yhteen asiaan:

minusta ratkaisuna näihin ongelmiin ei voi olla kellon kääntäminen taaksepäin.

Kello ei käänny taaksepäin.

Mutta ibn Khaldunin tai Turchinin teorian näkökulmasta ihmisyhteisöön liittyy tietynlainen syklisyys.

Kyse ei ole ehkä palaamisesta takaisin johonkin aiempaan historian tilanteeseen muuta kuin ehkä siinä mielessä että yhteisön koheesio nousee ja laskee syklisesti.

Jos esimerkiksi laskukauden aikana toivoo, että saataisiin nousu uudelleen käyntiin ja ehdottaa jotain toimenpiteitä sen aikaansaamiseksi, niin onko se toivetta palata laskukautta edeltävään nousukauteen ? Jos pyrkii vahvempaan yhteisöllisyyteen, merkitseekö se välttämmättä paluuta 50-luvulle, vaikka osa ideoista haettaisiiinkin 50-luvulta ?

Toki hyviä asioita, joita on menetetty ajan saatossa, voi yrittää saavuttaa uudelleen. Esimerkiksi Viro palautti itsensä 90-luvun alussa lännen yhteyteen ja rekonstruoi aiemman itsenäisyytensä. Tietenkään kukaan ei kuvitele että Eesti Vabariiki tänään on aivan samanlainen kuin Eesti Vabariiki vuonna 1938, mutta jonkinlaisesta paluusta eräänlaiseen kulta-aikaan on kuitenkin kyse.

Jukka Aakula kirjoitti...

Monikultturistit puhuvat tsaarin vallan ajan Helsingistä tai Viipurista jonkinlaisena kulta-aikana joka nyt vihdoin on palaamassa.

Tiedemies kirjoitti...

En puhu sosiaalisesta koheesiosta ja sen syklisyydestä, vaan siitä, että perhe yritetään nostaa keskiöön tavalla, joka on mielestäni epätarkoituksenmukainen.

Koheesion lähteenä voi olla monia muitakin yksiköitä ja toisaalta perheeseen sitoutuminen voi myös vähentää koheesiota kokonaisuuden kannalta ajatellen. Tahtoisin palauttaa mieleen Fukuyaman, jonka mielestä Kiinan Japania alhaisempi luottamus johtui osaltaan kulttuurin suku- ja perhekeskeisyydestä. Japanissa yhteiskunnan luottamusasteesta muodostui korkeampi, koska lojaalius oli jaettu laajemmille kokonaisuuksille.

Kun puhun "kellon kääntämisestä", tarkoitan, että otetaan jokin kuvitteellinen menneisyys ja esitetään sen menneisyyden "hyvät" puolet jonkin verraten suppean viitekehyksen kautta. Esimerkiksi amerikkalaisten 50-luvun perhekeskeisyys -- tyyliin "Onnen päivät".

Noista jutuista tulee välillä sellainen fiilise, että Tuplis kokee olevansa jonkinlainen konservatiivinen Fonzie.

Jukka Aakula kirjoitti...

Muistan tuon kohdan Fukuyaman kirjassa ja se teki minuun syvän vaikutuksen. Fukuyaman Japanin kuvaus kertoo tosiaan mielenkiintoisista vaihtoehdoista puhtaalle (kiinalaiselle) perhekeskeiselle sosiaaliselle pääomalle. Ja osoittaa että japanilainen sosiaalinen pääoma on vahvempaa kuin kiinalainen.

En usko että on mitään yhdenlaista hyvää yhteiskuntaa. Vierastan ajatusta että maailma pitää jotenkin homogenisoida.
Jokainen kulttuuri kehittyy omaa latuaan. Kiina ei voi noin vain hypätä Japanin tehokkaampaan yhteisöllisyyteen. Kiinalaisen äärimmäisen perhekeskeisyyden degeneroituminen yhden lapsen politiikan takia ei välttämättä korvaudu uudenlaisella sosiaalisella pääomalla. jos korvautuisi, niin silloin perhekeskeisyyden laskemista voisikin ehkä pitää positiivisena asiana. Nyt perheen heikkenemminen materialisoituu ilmeisesti mm. uskonnollisella fundamentalismilla.

Usassakaan 50-luvun perhekeskeisyys ei ole korvautunut vaihtoehtoisella sosiaalisella pääomalla vaan sosiaalinen pääoma on laskenut. Ei ole hypätty perhekeskeisyydestä japanilaistyyppiseen yhteisöllisyyteen, vaan sekä perhe että muu yhteisöllisyys ovat samanaikaisesti heikentyneet. Minulla ei ole tutkimustietoa Suomesta paljoa, mutta saattaa olla niin että Suomessa tilanne on hiukan parempi siinä mielessä että sosiaaalinen pääoma ei ole romahtanut.

Intian kastijärjestelmää on moneen kertaan vaadittu tuhottavaksi. Kastijärjestelmää ei voi tietenkään pitää optimaalisena systeeminä, mutta sen romuttaminen ei ole suoraviivaista. Millä sosiaalisella pääomalla se korvautuisi ? Alakastiset ovat faktisesti vaatimuksillaan tuoneet kastin käsitteen takaisin intialaiseen lainsäädäntöön, kun opiskelupaikat on kiintiöity.

Yksi konkreettinen esimerkkki: jos kastijärjestelmä tuhoutuisi, demokratia heikkenisi ainakin keskipitkällä aikavälillä. Todennäkäisesti syntyisi laaja proletariaatti, joka olisi altis ääriliikkeille. Nyt ihmiset äänestävät kastien mukaan ja demokratia on toiminut pitkään.

Venäjän sosialistisen järjestelmän nopea likvidoiminen oli malliesimerkki siitä miten demonisoimalla vanhat instituutiot edistyksen nimissä sosiaalinen pääoma saadaan nopeasti tuhottua.

Suomessakin MINUN MIELESTÄNI muutos on ollut paljolti vain vanhojen moraalisääntöjen lividoimista, yhteisöllisen kyräilyn demonisointia, kaikkien rajoitusten leimaamista pahaksi. Sanalla sanoen muutos on paljolti ollut ikkunoiden rikkomista - vanhan tuhoamista - eikä korvaamista uudella ja paremmalla.

Tottakai ikkunoiden rikkomistakin tarvitaan - se ei ole toki minullekaan vierasta - mutta minusta suomalainen yhteiskunta ei ole kehittynyt perhekeskeisyydestä toisenlaiseen yhteisöllisyyteen vaan pikemmin degeneroitunut. Siis keskimäärin. Suomi on aivan samalla lailla valtiokeskeinen ja hierarkkinen kuin 50-luvullakin.

Jukka Aakula kirjoitti...

Muistan tuon kohdan Fukuyaman kirjassa ja se teki minuun syvän vaikutuksen. Fukuyaman Japanin kuvaus kertoo tosiaan mielenkiintoisista vaihtoehdoista puhtaalle (kiinalaiselle) perhekeskeiselle sosiaaliselle pääomalle. Ja osoittaa että japanilainen sosiaalinen pääoma on vahvempaa kuin kiinalainen.

En usko että on mitään yhdenlaista hyvää yhteiskuntaa. Vierastan ajatusta että maailma pitää jotenkin homogenisoida.
Jokainen kulttuuri kehittyy omaa latuaan. Kiina ei voi noin vain hypätä Japanin tehokkaampaan yhteisöllisyyteen. Kiinalaisen äärimmäisen perhekeskeisyyden degeneroituminen yhden lapsen politiikan takia ei välttämättä korvaudu uudenlaisella sosiaalisella pääomalla. jos korvautuisi, niin silloin perhekeskeisyyden laskemista voisikin ehkä pitää positiivisena asiana. Nyt perheen heikkenemminen materialisoituu ilmeisesti mm. uskonnollisella fundamentalismilla.

Usassakaan 50-luvun perhekeskeisyys ei ole korvautunut vaihtoehtoisella sosiaalisella pääomalla vaan sosiaalinen pääoma on laskenut. Ei ole hypätty perhekeskeisyydestä japanilaistyyppiseen yhteisöllisyyteen, vaan sekä perhe että muu yhteisöllisyys ovat samanaikaisesti heikentyneet. Minulla ei ole tutkimustietoa Suomesta paljoa, mutta saattaa olla niin että Suomessa tilanne on hiukan parempi siinä mielessä että sosiaaalinen pääoma ei ole romahtanut.

Intian kastijärjestelmää on moneen kertaan vaadittu tuhottavaksi. Kastijärjestelmää ei voi tietenkään pitää optimaalisena systeeminä, mutta sen romuttaminen ei ole suoraviivaista. Millä sosiaalisella pääomalla se korvautuisi ? Alakastiset ovat faktisesti vaatimuksillaan tuoneet kastin käsitteen takaisin intialaiseen lainsäädäntöön, kun opiskelupaikat on kiintiöity.

Yksi konkreettinen esimerkkki: jos kastijärjestelmä tuhoutuisi, demokratia heikkenisi ainakin keskipitkällä aikavälillä. Todennäkäisesti syntyisi laaja proletariaatti, joka olisi altis ääriliikkeille. Nyt ihmiset äänestävät kastien mukaan ja demokratia on toiminut pitkään.

Venäjän sosialistisen järjestelmän nopea likvidoiminen oli malliesimerkki siitä miten demonisoimalla vanhat instituutiot edistyksen nimissä sosiaalinen pääoma saadaan nopeasti tuhottua.

Suomessakin MINUN MIELESTÄNI muutos on ollut paljolti vain vanhojen moraalisääntöjen lividoimista, yhteisöllisen kyräilyn demonisointia, kaikkien rajoitusten leimaamista pahaksi. Sanalla sanoen muutos on paljolti ollut ikkunoiden rikkomista - vanhan tuhoamista - eikä korvaamista uudella ja paremmalla.

Tottakai ikkunoiden rikkomistakin tarvitaan - se ei ole toki minullekaan vierasta - mutta minusta suomalainen yhteiskunta ei ole kehittynyt perhekeskeisyydestä toisenlaiseen yhteisöllisyyteen vaan pikemmin degeneroitunut. Siis keskimäärin. Suomi on aivan samalla lailla valtiokeskeinen ja hierarkkinen kuin 50-luvullakin.

Tiedemies kirjoitti...

Väitteeni ei ollut, että perhekeskeinen yhteiskunta muuttuu "japaniksi" kun perheinstituutio heikkenee, vaan että joskus instituutioiden muutokset ovat tarkoituksenmukaisia.

Suomi on vaurastunut ja on edelleen ns. korkean luottamuksen yhteiskunta, rikollisuus on vähentynyt pieniä ryppyjä lukuunottamatta tasaisesti, jne. samaan aikaan kun väitetty rappio on edennyt.

On kaksi mahdollisuutta: joko väitetty rappio ei ole edennyt niin pitkälle kuin väitetään tai sitten se ei aiheuta sellaista mitattavaa haittaa kuin annetaan ymmärtää.

Itse epäilen, että perheinstituution heikkenemisessä itseasiassa heiluri on heilahtanut jo takaisinpäin. Homoliittojen jne. väitettyjen rappion merkkien vaikutus on itseasiassa ollut se, että perheinstituutio on muuttunut vähemmän rajoittuneeksi ja enemmän tarkoituksenmukaiseksi. Sen luottamusta ja yhteiskunnallista koheesiota tukeva vaikutus ei ole heikentynyt siitä, että ihmiset voivat erota tai siitä, että homoseksuaalitkin voivat elää yksiavioisissa parisuhteissa ja tulla kohdelluiksi perheinä. Päinvastoin, nämä perheinstituution "rappeumat" ovat vain vahvistaneet hyviä puolia ja vähentäneet heikkoja puolia.

Olet toisaalla - etkä mielestäni täysin virheellisestikään - peräänkuuluttanut avioliittoinstituution "pyhyyttä", siis sitä, että eron mahdollisuus heikentää mielestäsi luottamusta yhteiskunnassa. En ole täysin eri mieltä, mutta minusta kyse on instituution joustavuuden ja tarkoituksenmukaisuuden lisääntymisestä.

En ollut valmis aikanaan argumentoimaan sen puolesta, että avieron mahdollisuus ei ole haitallinen, mutta oikeastaan olen sitä mieltä ja olen jopa sitä mieltä, että mainittu mahdollisuus jopa vahvistaa instituution merkitystä luottamuksen ja koheesion luojana.

Yhteisöllisyyden määränkin suhteen on eroja siinä, mikä on tarkoituksenmukaista ja mikä ei. Ihmisen yhteisöllisyydentarpeet kumpuavat erilaisista lähtökohdista eri tilanteissa. Minusta yhteisöllisyyden vähenemisellä ei ole inherentisti mitään negatiivista tai positiivista roolia, merkitystä on vaikutuksille. Karrikoiden: Jos ahdistava yhteisöllisyys saa ihmisistä 99 prosenttia käyttäytymään hyvin ja 1 prosentin tekemään itsemurhan, ja yhteisöllisyyden lieventyminen poistaa itsemurhat, mutta saa 10 prosentilla erilaista häiriökäyttäytymistä, niin on vaikeaa verrata lopputuleman hyvyyttä. Lisäksi mainitulle häiriökäyttäytymiselle voi olla erilaisia kompensoivia mekanismeja ja toisaalta osa saattaa yksinkertaisesti vain tulla esiin, ei niinkään syntyä mistään.

Karrikoitu esimerkki, lasten pahoinpitely. Yhteisöllisyys säätelee lasten pahoinpitelyä ja piilottaa osan siitä. Yhteisöllisyyden heikkeneminen heikentää pahoinpitelyyn liittyvää säätelyä ja lasten pahoinpitely vähenee, mutta jäljellejäävä näkyy tilastoissa.

Jukka Aakula kirjoitti...

Vastaan paremmin kun tämä pääsärky loppuu, mutta mainittakoon nyt että en ole missään vaiheessa vastustanut homojen parisuhteiden rekisteröimistä. Vaan kannattanut.

Tiedemies kirjoitti...

Tarkoituksenani ei ollut väittää, että sinä olisit sitä vastustanut. Esitin vain esimerkin siitä, miten perheinstituutio voi vahvistua, kun sitä muutetaan tavalla, jonka väitetään yleisesti heikentävän sitä.

(Uskon, että sinä tiedät ja ymmärrät, että itseasiassa homoliittojen jne. puolustaminen itseasiassa kumpuaa pitkälti kunnioituksesta perheinstituutiota kohtaan. Siksi vastustajien argumentit ovatkin usein käsittämättömiä.)

Yllä käytin homoliittoja esimerkkinä juuri siksi, että tiedän sinun suhtautuvan niihin positiivisesti. Otin kontrastiksi (helpon) avioeron, jota käsittääkseni vastustat. Tavallaan vastustan itsekin sitä, että yksilöt turvautuvat siihen herkästi, mutta samantapainen argumentti voidaan esittää avioerosta kuin homoliitoista: Se, että eroaminen on mahdollista tai jopa helppoa lain silmissä, ei välttämättä heikennä avioliiton merkitystä, vaan voi lisätä sitä.

Iso osa siitä, mitä pidetään rappiona, voi olla yksinkertaisesti ongelmien esiintuloa. Yhteisöllisen kyttäämisen - tai oikeastaan häpeärangaistusten - demonisoiminen on perusteltua, koska häpeän pelko ei poista itse ongelmia, se ainoastaan kannustaa piilottamaan ne.

Iso osa ns. vanhan koulukunnan yhteisöllisyyttä, on sitä, että kulissin pitää olla kunnossa. Se, onko konepellin alla kaikki kunnossa, ei ole olennaista. Tällaisen rakennelman rikkominen ei mitenkään yksiselitteisesti lisää ongelmia niinkään kuin tuo niitä esiin.

Tämä mekanismi on yksi tärkeimpiä syitä siihen, että konservatiiveja syytetään kaksinaismoraalista. Kyse ei ole siitä, että väitettäisiin jokaisen konservatiivin pitävän yllä kulisseja, vaan siitä, että peliteoreettisesti konservatiivinen moraali synnyttää tarpeen ja kannustminen nimenomaan kulissien ylläpitämiselle, ei niinkään itse ongelmien korjaamiselle.

Jukka Aakula kirjoitti...

Myönnän että konservatiivit ovat usein kaksinaismoralisteja. Pidän kuitenkin häpeää ja syyllisyyttä tärkeinä mekanismeina ylläpitää yhteisön normeja.

Ajattelutapaa voi kutsua vanhaksi koulukunnaksi, mutta toisaalta monet eturivin behavioristiset taloustieteiljät puhuvat näistä moraalin tunteista - nehän voivat tietysti joskus olla myös teeskenneltyjä - niin, että niillä on tärkeä merkitys julkishyödykkeiden tuottamisessa.

Suosittelen mm. tätä kirjaa. Siinä on mm. Ostromin tekstejä.

. Ihmisen yhteisöllisyydentarpeet kumpuavat erilaisista lähtökohdista eri tilanteissa. Minusta yhteisöllisyyden vähenemisellä ei ole inherentisti mitään negatiivista tai positiivista roolia, merkitystä on vaikutuksille. Karrikoiden: Jos ahdistava yhteisöllisyys saa ihmisistä 99 prosenttia käyttäytymään hyvin ja 1 prosentin tekemään itsemurhan, ja yhteisöllisyyden lieventyminen poistaa itsemurhat, mutta saa 10 prosentilla erilaista häiriökäyttäytymistä, niin on vaikeaa verrata lopputuleman hyvyyttä.

En ole sitä mieltä että yhteisöllisyys on aina hyvä asia. Toki yhteisöllisyys voi olla sellaista että se musertaa ihmisen yksilöllisyyden totaalisesti.

Minulla ei ole kuitenkaan mitään vastausta kysymykseen, milloin yhteisöllisyys on hyvä asia milloin ei. Tämä blogi ei ole siinä mielessä poliittinen että minulla olisi joku kokonaisvaltainen poliittinen ohjelma jota ajan.

Tiedän että monet yhteisöt nujertavat ihmisen. Toisaalta ainakin Putnam antaa ymmärtää että itsemurhien määrä on USA:ssa kasvanut juuri privatisoitumisen myötä. En tiedä onko asia näin, muta pidän sitä intuitiivisesti mahdolllisena koska olen huomannut että ihmiset jotka elävät hyvin itsekeskeisesti (itselähtöisesti) ovat onnettomia.

Vierastan sitä ajatusta, että yhteisöllisyyden pitäisi vain palvella yhteisöön kuuluvian jäsenten etua. Kulttuuridiversitetti on minulle korkea arvo sinänsä ja vierastan voimakkaasti vieraiden kulttuurien kritiiikkiä siitä näkökulmasta, että niitten pitäisi muuttua.

Esimerkki: Vaikka olen kritisoinut muslimien maahanmuuttoa Suomeen, en ole kritisoinut juurikaan islamia. Toki olen samaa mieltä islamkritiikin kanssa siitä että lapsiavioliitot pitää saada loppumaan, mutta muuten en oikein halua kritisoida islamia. Tai siitä näkökulmasta kylläkin että usein puhdasoppinen islam on ampumassa alas kulttuuridiversiteettiä.

Perhekeskeisyys on vaikea kysymys. Perhe voi olla yksilöä voimakkaasti nujertava tai se voi kuten Etelä-Italian tapauksessa rajoittaa sosiaalista pääomaa kun perheen ulkopuolinen yhteistyö hajoaa. Muta se on joka tapauksessa tärkeä instituutti ja haluan tukea sitä tämän päivän Suomessa. Ja kutsun sitä pyhäksi.

Samalla tavalla hyvinvointiyhteiskunta on ongelmallinen instituutti. Periaatteessa kannatan sitä, mutta se on nykyään samanlainen sosiaalisen pääoman kasvun jarru kuin perhe ehkä Etelä-Italiassa. Kun hyvinvointipalvelut tulevat yhteiskunnalta, yhteisöjen merkitys toisaalta ja yksityisen toimeliaisuuden merkitys toislaata heikkenee ja sosiaalinen pääoma laskee.

Tiedemies kirjoitti...

Puutun ajan puutteen vuoksi vain tähän kohtaan:

Vierastan sitä ajatusta, että yhteisöllisyyden pitäisi vain palvella yhteisöön kuuluvian jäsenten etua.

Meillä on kuitenkin sellainen ongelma, että silloinkin, kun yhteisöllisyys palvelee jotain ns. korkeampaa päämäärää, tätä tosiasiassa käytetään tiettyjen yksilöiden edun ajamiseen.

On olemassa esimerkkejä yhteisöllisyydestä, joka on aidosti haitallista jokaiselle yksilölle, mutta tällainen yhteisö ei ole pitkäikäinen.

Kulttuuridiversitetti on minulle korkea arvo sinänsä ja vierastan voimakkaasti vieraiden kulttuurien kritiiikkiä siitä näkökulmasta, että niitten pitäisi muuttua.

En ole tällaisesta lähtökohdasta itse argumentoinut, enkä oikeastaan argumentoi. Ongelmakohtia on, mutta lähtökohtaisesti minusta toisten kulttuurien tai yhteisöjen "muuttaminen" ulkoakäsin on vaikeaa ja epätarkoituksenmukaista. En oikein ymmärrä tämän kytköstä tässä.

Ellet tarkoita sitä, että yhteisöllisyyden ilmentymiin puututaan osassa laajempaa kokonaisuutta, kuten vaikkapa niin, että jonkun valtion alueella elävän yhteisön käytänteisiin puututaan näiden jäsenten yksilöiden edun nimissä.

En ole eri mieltä tämän ongelmallisuudesta, mutta jo verraten heikko laillisuusperiaate asettaa jotkin rajat sille, miten paljon saman valtion alueella toimivilla yhteisöillä on pelivaraa. Esimerkiksi pakkoavioliitot eivät voi olla mahdollisia Suomessa.

Jukka Aakula kirjoitti...

Tämä keskustelu tapahtuu hiukan harvakseltaan, mutta jatketaan...

Olen itse kuulunut erääseen varsin ahdistavaan yhteisöön ja tiedän miten hirveää sellainen voi olla.

Olen kuitenkin eri mieltä siitä, että sellainen yhteisö, joka on kaikkien jäsentensä kannalta epämiellyttävä, ei voisi elää satojakin vuosia.

Yhteisöt voivat pitää yllä hyvinkin mielettömiä tapoja - vaikkapa naisten ympärileikkaus - josta on hyvin paljon haittaa yhteisön jäsenille. Esimerkiksi aiemmin kuvaamillani fayuila oli normi kostaa kaikki luonnollisetkin kuolemat naapureilleen.

Tapa (instituutio) voi olla hyvinkin stabiili jos se nostaa yhteisön koheesiota, yhteisön syntyvyttä tai yhteisön vahvuutta taistelussa, vaikka se olisi yksilöille haitallinen.

Sisäisesti se taas voi olla stabiili siksi, että sitä pidetään yllä vahvalla vertaiskontrollilla. Kenellekään tavasta ei tarvitse olla hyötyä.

Vertaiskontroli muuttaa pelin toiseksi peliksi. Parhaassa tapauksessa se muuttaa vangin dilemman - jonka Nash tasapainotila on tehoton - koordinaatiopeliksi jonka Nash tasapainotiloista ainakin jokin on tehokas. Toisaalta mitään takeita siitä ei ole että equilibrium selection koordinaatiopelin tapauksessa johtaisi siihen että juuri tehokas tasapainotila tulee valituksi.

Jukka Aakula kirjoitti...

mainittakoon vielä, että tuo "vertaiskontrolli transformoi vangin dilemman koordinaatiopeliksi" on aivan valtavan keskeinen ajatus esim Ostromillä, Bpydilla ja Bowlesilla.

Jukka Aakula kirjoitti...

Mainittakoon vielä, että tuo "vertaiskontrolli transformoi vangin dilemman koordinaatiopeliksi jolla on monta Nash tasapaintotilaa" on tietysti eräänlainen Folk Teoreeman uudelleenkirjoitus.

Vertaiskontrolli on kuitenkin hiukan erilainen juttu kuin vastavuosoisuus. Vertaiskontrollissa - jostain syystä - ryhmän jotkut jäsenet "vahtaavat" muiden käyttäytymistä sellaisissakin tilanteissa, joissa heillä ei ole itsellään osaa ei arpaa. Muurahaisilla on myös vertaiskontrolli jota kutsutaan worker policyksi.