perjantaina, elokuuta 06, 2010

Nokian romahdus - Symbian häviämässä Androidille

Android on siis muutamassa kuukaudessa ohittamassa Symbianin uusien älypuhelinten käytetyimpänä käytöjärjestelmänä. Ei tarvitse olla Ceausescu huomatakseen, että kätten taputus voi päättyä nopeasti.

Symbiania myydään vielä 300 000 kappaletta päivässä ja Androidia 200 000, mutta Androidin myynti on kaksinkertaistunut muutamassa kuukaudessa.

4 kommenttia:

Aakke kirjoitti...

Kelkka ei näytä kääntyvän Nokialla jatkossakaan:

"Kysymykseen Androidista Savander vastasi, ettei Nokia ole vaihtamassa siihen missään nimessä. Savander korosti, ettei Nokia halua pelkäksi laitevalmistajaksi, vaan omilla ohjelmistoilla ja palveluilla on tärkeä osuus."

Lähde: Tietokone.fi 7.8.2010

Lisäksi mielestäni Nokian ydinosaamisalueeseen kuulumattomia minikannettavia aiotaan puskea lisää ulos uunista. Meegon varmasti laittavat käyttikseksi niihin. Nokia meinaa tosissaan ottaa mittaa Googlesta (Androidista).

Jos kuitenkin Acerilta, Asukselta, Samsungilta ym. miniläppärivalmistajilta on tulossa saman aikaa Android-läppäreitä, niin mikä on lopputulos?

Meegoon on ladattu paljon odotuksia.

Jukka kirjoitti...

Ymmärrän sen että Microsoft pitää kiinni omasta käyttiksestä ja yrittää ajaa omaa käyttisten sekä miniläppäreihin että puhelimiin kun ei niillä paljon muuta ole kuin käyttis.

Savanderin lausunto kuullostaa täysin järjettömältä. Muutamat itseäni fiksummat ex-nokialaiset ovat sanoneet samaa. Meegon kohtalo on erään mielestä imeväiskuolleisuus.

Samsungillakin on nyt oma käyttis, mutta ei Samsung laita kaikkia kortteja sen varaan. En ole nähnyt lukuja mutta tämän päivän HS:n mainoksista päätellen sekä Android-puhelinta Galaxya että halvempaa omalla käyttöjärjestelmällä varustettua Waveä myydään Suomessakin runsaasti. DNA:lla on kova usko Galaxy kytkökseen ja Galaxyn saa DNA:lta 360 euroon mikä on suht halpa.

Aakke kirjoitti...

Edelliseen kommenttiini liittyen...

Jos Symbian/Maemo/Meego ja sen oheisohjelmat/palvelut ovat niin hyviä kuin Nokia antaa luvata, mikseivät perinteiset miniläppärivalmistajat preferoi enemmän Nokian käyttiksiä?

Nokiahan olisi voinut ujuttaa jo kauan sitten esim. Symbiania miniläppäreiden käyttikseksi. Kevyt ja ilmainen, nimenomaan miniläppäreille räätälöity käyttis olisi varmasti kiinnostanut miniläppärivalmistajia.

Jos omien miniläppäreiden tuottaminen on ainut keino saada Meego leviämään PC-puolella, niin en tiedä mitä sanoisin. Sehän on lähes sama asia, kuin että joku Linux-jakeluryhmä - vaikkapa Ubuntu - alkaisi valmistamaan omaa tietokonetta, jotta heidän Linux-distribuutio leviäisi laajemmalle.

Nokia ei ilmeisesti ehtinyt miniläppärivalmistajien neuvottelupöytään ennen Googlea, kun valmistajat valitsivat uutta kevyttä käyttistä koneisiinsa. Pahimmassa tapauksessa Nokialla ei edes tajuttu bisnesmahdollisuutta.

Jos Meego on niin hyvä kuin Nokia antaa odottaa, niin sen voi hyvin eriyttää omaksi, hardwaresta riippumattomaksi liiketoiminnaksi. Jos taas ainoa kenttä, jossa Meego pärjää, on Nokian omat tuotteet, niin se kertoo paljon Meegosta.

Jos Nokia aikoo tosissaan saada kassavirtaa myös ohjelmistoistaan ja palveluistaan, sen on parasta saada softaa (kaupaksi) myös muihin kuin omiin tuotteisiinsa.

Nokian softaseikkailut kaatuvat viimeistään siihen, kun he huomaavat ettei heillä ole Googlen kaltaista valtavaa tiedonlouhintajärjestelmää, joka tarjoaa kohdistettua mainontaa. Ja mainonta on ainut reitti, josta kassavirtaa voi tulla. Ei kukaan maksa karttapalveluista tai muista softista, jos niitä on ilmaiseksikin saatavilla. Nokian tämänhetkinen presenssi ja osaaminen web-puolella kalpenee Googlen rinnalla, olipa Nokialla Yahoo liittolaisenaan tai ei.

Kaiken kaikkiaan Nokialle on sekä tuottoisampaa että riskittömämpää pysyä PELKKÄNÄ laitevalmistajana, ainakin mitä tulee ns. runsaan toiminnallisuuden puhelimiin ja niiden sisältöön.

Jukka kirjoitti...

Totta, mutta tilanne ei ehkä ole ihan noin musta kuin väität.

Oletko lukenut tämän jutun.

Aivan yksin Nokia ei siis ole mutta seura on hiukan outo - tärkein Meegon toinen käyttäjä lienee BMW:

"“Open source innovations are necessary to drive the Automotive Industry’s transition to the next generation of infotainment systems, helping bridge the gap between consumer electronics and In-Vehicle-Infotainment solutions,” said Graham Smethurst – GENIVI Alliance president and general manager, Information and Communications Systems, BMW Group. “The first generation of the GENIVI reference platform is based on Moblin and the transition to MeeGo with its support of multiple architectures will make it more attractive to the industry.”

Muta ehkä Nokia ajattelee että auto ja puhelin ovat insinöörin tärkeimmät välineet ? Ja ehkä siitä jotain synergiaa löytyy ?

Asusilla ja Acerilla on jotain potentiaalisia MeeGo-suunnitelmia. Mutta tuskin kummempia sitoutumisia.