Pragmatismi ja uskonto

Olen useaan otteeseen kirjoittanut siitä, että uskonnosta - tai pikemmin uskonnollisuudesta - voi olla yksilölle ja yhteisölle etua.

Esimerkiksi mormonien keski-ikä on oleellisesti pidempi kuin maallistuneitten ihmisten. Mormonikirkkoon kuuluminen helpottaa myös työnsaantia: varakas amerikkalaisperhe ottaa mieluummin lastenhoitajaksi mormonin, koska ei-mormonitkin luottavat mormoneiden korkeaan moraaliin.

Mielenkiintoinen on myös havainto, että maltillinen uskonnollisuus suojaa yhteiskuntaa uskonnolliselta radikalismilta: islamilainen radikalismi leviää nopeammin maallistuneessa Euroopassa kuin uskonnollisemmassa USA:ssa.

Havainnot vievät pohjaa äärimmäistä rationalismia painottavilta liikkeiltä kuten vapaa-ajattelulta ja antaa tukea "pragmatismille".

Tähän liittyen lainaan Pekka Wahlstedtin artikkelia pragmatismista filosofisena suuntauksena. Se löytyy kyllä verkostakin, mutta painotan uskontoa koskevia osia alla.

Toiminnan filosofia ei viero uskontoa - Pragmatismin painotuksia löytyy niin Marxilta kuin Nietzscheltäkin

Suuri osa klassisesta filosofiasta suosii abstrakteja ja suuria käsitteellisiä järjestelmiä.

Kärjistyneimmillään tämä johtaa siihen, että arkitodellisuutta pidetään filosofisen järjestelmän kalpeana heijastuksena tai se unohdetaan. Elävä ajattelu näivettyy muodolliseksi sanoilla leikittelyksi ja viisasteluksi.

Pragmatismi on tästä kaukana. Siinä teorioita arvioidaan sen mukaan, minkälaisia konkreettisia vaikutuksia niillä on ja miten ne toimivat jokapäiväisessä todellisuudessa. William Jamesin (1842-1910) mukaan pragmatismi ei olekaan teoria, vaan menetelmä, jolla teorioiden käytännöllisyyttä koetellaan.

James ei keksinyt pragmatismia, vaan kunnia kuuluu Charles S.Peircelle. Tämä kuitenkin keskittyi tieteenfilosofisiin kysymyksiin, kun taas James laajensi ja sovelsi pragmatismia estetiikkaan, moraaliin ja uskontoon.

Kaunokirjallisesti ja kansantajuisesti kirjoittava James tavoitti suuren yleisön, ja siksi luennoista koostuva Pragmatismi on hyvä käännösvalinta.

James esittelee ja arvioi pragmaattista menetelmää asettamalla vastakkain kaksi filosofista perinnettä, rationalismin ja empirismin.

Rationalisteille maailma ja totuus on yksi ja yhtenäinen, valmis ja muuttumaton - rationalismi onkin kytkeytynyt teologiaan ja uskontoon.

Empirismi taas korostaa liikettä ja moninaisuutta, avoimuutta ja kaiken kyseenalaisuutta, ja sitä kannattavat etenkin tiedeihmiset ja materialistit.

Pragmatismi kallistuu empirismin puolelle ja sopiikin hyvin luonnontieteisiin. Arvioidaanhan luonnontieteissä teorian totuudellisuutta havaittavien seurausten, kokeiden ja testien avulla.

Tämän takia pragmatismia on arvosteltu materialismista, mutta se ei aivan pidä paikkaansa.

James hylkää ainoastaan sellaisen uskonnollisuuden ja metafysiikan, joka on vieraantunut inhimillisestä toiminnan todellisuudesta ja sortunut skolastiseen sanasaivarteluun.

Jos uskonnolla on elämää ja eritoten moraalia edistäviä ja palvelevia piirteitä, pragmatismi ei käännä sille selkäänsä.

Pragmatismin siirtyminen tieteestä todellisuuteen tuo mukanaan ongelman, jota James ei huomaa. "Käytännölliset seuraukset" voidaan tulkita monella eri tavalla.

Kun niitä arvioidaan ja tulkitaan luonnontieteellisten kokeiden avulla, on vielä helppo olla yhtä mieltä.

Mutta entä inhimillinen todellisuus?

Tavallinen uskovainen voi pitää turvaa ja toivoa uskonnon suotuisina seurauksina.

Mutta nietzscheläinen tai eksistentialisti saattaa olla eri mieltä: hänelle ne ovat pakopaikkoja, joihin heikko ja pieni ihminen pakenee absurdia ja vaarallista olemassaoloa.

Hän saattaa pitää ahdistusta ja yksinäisyyttä tavoiteltavina asioina, joiden kautta ihminen tulee tietoiseksi vapaudestaan ja kuolevaisuudestaan.

Inhimillisellä tasolla voi ja pitää aina kysyä, kuka määrittelee kriteerit sille, minkälaiset seuraukset ovat suotuisia. Pragmatismi on paradoksaalinen filosofia:

Tieteessä se palvelee objektiivisuutta ja realismia, mutta inhimillisellä tasolla se liukuu kohti relativismia.

Toisaalta ristiriitaisuus juuri tekee pragmatismista kiehtovan filosofisen näkökulman. Sitä onkin tulkittu hyvin eri tavoin.

Jotkut ovat pitäneet sitä liian subjektiivisena ja mielivaltaisena, toiset taas liian objektiivisena ja materialistisena.

Lisäksi niinkin erilaisilla ajattelijoilta kuin Marxilta, Nietzscheltä, Darwinilta ja Heideggeriltä löytyy pragmatistisia painotuksia. Pragmatismi tarjoaa suomalaiselle lukijalle oivan tilaisuuden tehdä omat tulkintansa ja johtopäätöksensä

Liityntä evolutiiviseen uskontotieteeseen

Pragmatistin suhtaututuminen uskontoon on hyvin lähellä DS Wilsonin Darwin's Cathedralissa esitetyn praktisen tiedon -käsitteen kanssa:

Uskontotieteilijä DS Wilson ratkaisee näennäisen uskonnon ja tieteen välisen ristiriidan hienosti kirjassaan Darwin's Cathedral. DS Wilsonin mukaan on olemassa kahdenlaista tietoa:

a) akateemista tietoa ja akateemisen tiedon soveltamista. Akateemisen tiedon arvo määräytyy sen mukaan kuinka hyvin akateemisilla tiedoilla (teorioilla) voidaan selittää luonnon ilmiöitä ja ennustaa uusia (hypoteettis-deduduktiivinen kriteeri). Esimerkkinä tällaisesta tiedosta on painovoimateoria.

b) käytännöllistä tietoa. Käytännöllisen tiedon arvo määräytyy nähdäkseni sen mukaan kuinka hyvin ko. tieto parantaa sen omaksuneen yksilön tai yhteisön kelpoisuutta. Esimerkkinä tällaisesta "tiedosta" on Jumala olemassaolo.

Se halutaanko jälkimmäistä kutsua tiedoksi vai miksi on tietysti terminologiakysymys.

Skeptikot - vaikka Richard Dawkins - ajattelevat että elämä on jonkinlainen yliopiston laajentuma ja kaikki tieto on akateemista tietoa. Kreationistit taas ajattelevat että tiede on alisteista uskonnolle. Wilsonin näkökulmasta molemmat ovat väärässä.

Vapaa-ajattelu

Se että vapaa-ajattelu on historiallisesti osa kommunistista työväenliikettä tulee esiin, kun lukee wikipedian artikkelin vapaa-ajattelusta. Vapaa-ajattelu on käytännössä ollut osa sitä yhdistysten ekosysteemiä (anti-fasistista rintamaa), jolla Neuvostoliitto ajoi valtapyrkimyksiään.

Ko. ekosysteemiin kuuluivat mm. Rauhanpuolustajat ja Suomessa SKDL. Vaikka yhdistykset eivät avoimesti kannattaneet NL:oa ne käyttivät kaikki lähes identtistä poliittista argumentaatiota (liturgiaa). jossa sanat fasismi, rauha ja riisto toistuivat. Ko. ekosysteemin järjestöjen keskeisin tehtävä oli integroida ei-kommunistisia henkilöitä löyhästi kommunistiseen liikkeeseen. Lenin kutsui näitä ihmisiä hyödyllisiksi idiooteiksi. Se että vapaa-ajattelu syntyi ennen Neuvostoliittoa ja siinä oli alusta asiasta paljon ei-kommunistisia jäseniä oli NL:n kannalta siis vain etu.

Se kuinka suuressa määrin vapaa-ajattelu on irtautunut tästä historiallisesta taustastaan on minulle hieman epäselvää. Voi myös kysyä, miksi pitäisikään irtautua historiallisesta taustasta. Oleellista on että yhdistykset olisivat avoimia (transparentteja) taustojensa suhteen.

Oleellisempana ongelmana vapaa-ajattelussa pidänkin heidän - ja skeptikkojen - virheellisiä käsityksiä uskonnon synnystä. Vapaa-ajattelijat tuntuvat lopettaneen seuraamasta uskontotieteen kehitystä - tai seuraavat vain Richard Dawkinsin mukatieteellisiä selityksiä uskonnon synnystä.

Sivuhuomautus hyödyllisistä idiooteista

Nykypäivän hyödyllisistä idooteista kannattaa lukea seuraava Timesin artikkeli. Koluministi Anthony Browne puhuu siitä miten vasemmistoälyköt ovat muuttuneet Neuvostoliiton etua ajavista hyödyllisistä idiooteista Islamin etua ajaviksi hyödyllisiksi idiooteiksi.