Persoonallisuustyyppi, maahanmuutto ja Nato

Wikipedia määrittelee personallisuustyypin Agreeable:

Agreeableness is a tendency to be pleasant and accommodating in social situations. In contemporary personality psychology, agreeableness is one of the five major dimensions of personality structure, reflecting individual differences in concern for cooperation and social harmony. People who score high on this dimension are empathetic, considerate, friendly, generous, and helpful. They also have an optimistic view of human nature. They tend to believe that most people are honest, decent, and trustworthy.

On positiivinen, empaattinen ja kiva. On hyvä äiti, miellyttävä kumppani ja helppo alainen. Ajattelee, että ihmiset ovat pääsääntöisesti mukavia. Haluaa välttää ristiriitoja. Uskoo, että rikollisen maahanmuuttajan tai suomalaisen ongelmanuoren sopeutumattomuus johtuu henkilön vaikeasta menneisyydestä.

Ajattelee, että maahanmuuton vastustaminen vaikkapa Afrikasta siksi, että yhteiskunta koostuu ihmisistä, on rasismia, joka taas on todella paha asia. Uskoo, että työpaikan projektin tavoitteet on hyvin määritelty ja järkeviä.

People scoring low on agreeableness place self-interest above getting along with others. They are generally less concerned with others' well-being, report less empathy, and are therefore less likely to go out of their way to help others. Their skepticism about other people's motives may cause them to be suspicious and unfriendly. People very low on agreeableness have a tendency to be manipulative in their social relationships. They are more likely to compete than to cooperate.

Vastakohtana on siis ihminen joka mielellään väittelee, on skeptinen ja ehkä riidanhaluinen. On hankala. Viis veisaa onko yksin oman mielipiteensä kanssa. Sanoo vaikkapa, että afrikkalaisten ongelmat johtuvat ensi sijassa afrikkalaisista itsestään. Pitää henkilöä, joka on eri mieltä kanssaan, tyhmänä ja sanoo sen myös reippaasti ääneen.

Herää kysymys, millaisia ihmisiä politiikassa (ja työpaikalla) tarvitaan. Oliko Juho Kusti Paasikivi positiivinen ja kiva, kun ajoi läpi ulkopolitiikan muutoksen, jota kansan enemmistö vastusti. Onko ihanteellinen poliitikko särmätön ja positiivinen mukavikko. Onko keski-ikäisten körmyjen aika politiikassa ohi? Miksi miespoliitikkojen pitäisi olla kivoja, mutta naispoliitikkojen vihaisia nuoria naisia?

Vastaus ei ole helppo.

Luulen, että ristiriitoja rakastavia ihmisiä tarvitaan erityisesti herättämään keskustelua. Herättämään kansaa, kun "painuvi päät muun kansan maan" tai kun kansa ihastelee keisarin uusia ihania vaatteita.

Ristiriitoja kestäviä - mutta ei välttämättä rakastavia - tarvitaan silloin kun koko valtiolaivan suunta on muutettava kansan enemmistön vastakkaisesta mielipiteestä huolimatta.

Ristiriitoja vierastavia yhteen hiileen puhaltajia tarvitaan aivan varmasti myös. Jokainen töissä käyvä tietää, miten hankalia sellaiset projektit ovat, joissa kaikki ovat "kriittisiä". Toisaalta hyvä ei ole sekään, jos kukaan ei uskalla asettaa itseään peliin ja sanoa että nyt tämä homma kusee.

Sen sijaan voi kysyä, tarvitaanko koskaan poliitikkoa jonka mukaan Suomen ei pidä liittyä Natoon koska kansan enemmistö vierastaa sitä. Suomen Kuvalehti kirjoitti aikoinaan:

Kansan enemmistö vastustaa Nato-jäsenyyttä ja presidentti heijastelee sitä.

Toisaalta voi itse asiassa olla niin, että Tarja Halonen ei todellisuudessa kunnioita kansanmielipidettä ollenkaan. Hän on ehkä vain taitava manipulaattori, joka ajaa tietoisesti tai tiedostamattaan Venäjän edun mukaista ja Suomen edun vastaista politiikkaa. Suomen Kuvalehden teksti kuuluu pidemmässä muodossaan näin:

Kansan enemmistö vastustaa Nato-jäsenyyttä ja presidentti heijastelee sitä. Ja toisinpäin: presidentin kannan takia kansa on varuillaan. Historia osoittaa, oliko Halonen se presidentti, jonka aikana pää pantiin pensaaseen kohtalokkain seurauksin, vaikka tosi-asiat olivat ilmeiset. Panokset ovat siis kovat.

Halonen viestittää voimakkaasti olevansa persoonallisuustyyppiä "Agreeable" - todellisuudessa hän lienee aivan muuta. HS:n haastattelemat poliitikkojen kanssa tekemisiin joutuvat ihmiset pitivät Halosta suunnilleen yhtä sosiaalisena kuin Tuomiojaa.

Temperamentista vielä

Viittasin postauksessani Flynnin uudesta kirjasta myös temperamenttieroihin ihmispopulaatioiden välillä. Käsittelen aihetta nyt hiukan seikkaperäisemmin.

Kuten jo kerroin Liisa Keltikangas-Järvinen - Suomen ehkä merkittävin kasvatustieteilijä - on ottanut kantaa rotueroihin persoonallisuuden osalta. Hän toteaa kirjassaan Temperamentti että itäaasialaiset ovat muita rotuja syntyjään rauhallisempia.

Samaan johtopäätökseen tulee evoluutiobiologi E.O. Wilson - sosiobiologian perustaja - kirjassaan On Human Nature. Itäaasialaiset ja erityisesti navajo-intiaanit ovat syntyjään rauhallisempia kuin muut rodut. Kriteerinä on käytetty mm. sitä miten nopeasti vauva aktiivisesti kääntyy selälleen kun hänet on ensin asetettu mahalleen.

Psykologi Philip Rushton toteaa teoksessaan Race, Evolution and Behaviour että kolme päärotua järjestyvät monen ominaisuudeen osalta samaan järjestykseen - ensin negroidit, sitten valkoiset sitten mongolit: Mongolit ovat älykkäämpiä ja rauhallisempia (vähemmän aggressiivisia) kuin valkoiset, valkoiset ovat taas älykkäämpiä ja rauhallisempia (vähemmän aggressiivisia) kuin negroidit. Mustat tulevat aiemmin sukukypsiksi ja saavat enemmän kaksosia kuin valkoiset, valkoiset tulevat aiemmin sukukypsiksi ja saavat enemmän kaksosia kuin kuin mongolit.

Gene expression tiedeblogi kertoo psykologi Jerome Kaganin tutkimuksista joiden mukaan sinisilmäiset lapset ovat ujompia kuin muut lapset. Ujous liittyy ilmeisesti pohjoiseen rotutyyppiin: Artikkelissa todettiin ensin että Kaganin tutkimuksen mukaan sinisilmäisyys korreloi ujouden kanssa. Seuraavaksi Coplanin, Colemanin ja Rubinin tutkimukseen viitaten todettiin että ilmeisesti vain pojilla sinisilmäisyys korreloi ujouden kanssa. Ujouden yleisyys sinisilmäisten keskuudessa johtuu Kaganin hypoteesin mukaan siitä että yksi geeni joka paransi ihmisen fyysistä sopeutumista kylmään ilmanalaan aiheutti samalla myös introverttisuutta eli ujoutta.

Gene expressionin tulkinta kuitenkin oli että geeni joka paransi ihmisen fyysistä sopeutumista kylmään ilmanalaan aiheutti samalla valitettavasti myös ujoutta. Mutta onko ujous sairaus tai vamma ? Onko se samalla tavalla inhimillisesti tarkasteltuna epätoivottava ominaisuus kuin esimerkiksi negroidien aggressiivisuus. (Tai onko aggressiivisuuskaan välttämättä epätoivottava ominaisuus kuin tietyissä olosuhteissa ?) Tekeekö ujous ihmisen elämän vaikeammaksi ja hänen sosiaaliset suhteensa rajoittuneemmaksi ? Ovatko ujot luusereita ?

Keltikangas-Järvisen Temperamentti-kirjan pohjalta noihin kysymyksiiin voi yrittää miettiä vastausta. Keltikangas-Järvinen viittaa kirjassaan Kaganin tutkimuksiin ja toteaa että 24 % valkoihoisista omaa estyneen temperamentin. Keltikangas-Järvinen suosii termiä estynyt temperamentti tässä yhteydessä. Estyneelle temperamentille on ominaista että uudessa tilanteessa ihminen pyrkii säännöllisesti välttämään tilannetta. Tilanne voi olla vaikkapa uusi ihminen.

Estyneisyyteen liittyy Keltikangas-Järvisen mukaan tiettyjä ongelmia: Estynyt lapsi vaatii enemmän aikuisen tukea joutuessaan uuteen tilanteeseen. Estyneelle lapselle ei sovi hoitojärjestelmä jossa hoitajat jatkuvasti vaihtuvat. Mutta estyneisyys ei merkitse epäsosiaalisuutta. Ei-estynyt rohkea lapsi saattaa olla dominoiva ryhmässä, mutta dominoivuus ei merkitse sosiaalisuutta. Rohkeat lapset ovat Keltikangas-Järvisen mukaan usein myös aggressiivisia.

Ujoudella (estyneisyydellä) on siis Keltikangas-Järvisen mukaan sekä positiivisia että negatiivisia seurauksia. Negatiiviset seuraukset aktivoituvat nimenomaan tilanteessa jossa lapsen (tai aikuisen) estyneisyyttä ei oteta huomioon vaan oletetaan että kaikkien ihmisten pitää olla "reippaita". Julkinen sana ja psykologit esittävät usein ujouden suurena ongelmana, mutta väitteeseen on Keltikangas-Järvisen mukaan hyvin vähän perusteita.

Flynnin uusi kirja äo:sta

Steve Sailerin artikkeli James R. Flynnin uudesta kirjasta kannattaa lukea, jos on hämmentynyt julkisesta keskustelusta äo:sta ja rotueroista. Älykkyystutkijoiden keskuudessa ei todellisuudessa vallitseva suuria erimielisyyksiä koko asiassa.

Referoin Sailerin artikkelia.

Vasemmistolainen äo-tutkija James R. Flynn havaitsi aikoinaan, että vuosien mittaan kansakuntien keskimääräinen äo-taso nousee. Ilmiötä alettiin kutsua Flynnin efektiksi. Monet älykkyystutkimukseen kriittisesti suhtautuvat ovat väittäneet, että Flynnin efekti osoittaa, ettei äo kerro juuri mitään oleellista ihmisen kognitiivisista kyvyistä ja toisaalta että väitteellä rotujen välisistä älykkyseroista ei ole mitään katetta.

Mielenkiintoista on havaita että Flynn ei itse kannata kumpaakaan johtopäätöstä - ainakaan enää. Hänen mukaansa äo on hyvä mittari ihmisen kognitiiviselle kyvyille ja että mustien ja valkoisten amerikkalaisten välillä on noin 10 pisteen ero äo:ssa.

Flynn toki vasemmistolaisena tutkijana toivoo että joskus pitkän ajan kuluttua rotujen väliset äo-erot kapenisivat nollaksi. Mutta vahvaa näyttöä siitä että näin olisi ainakaan nopeasti tapahtumassa ei ole. Kuitenkin - kuten Flynn ja Charles Murray ovat viime aikoina osoittaneet - tiettyä kaventumista mm. USA:n valkoisten ja mustien äo-eroissa on tapahtunut. Ero lienee tällä hetkellä noin 10:n luokkaa ja on kaventunut kolmessa kymmenessä vuodessa useilla pisteillä.

(Sailerin artikkelin referointi loppuu.)

Niin kauan kuin Flynnin toive ei ole toteutunut on lähdettävä mm. siitä tosiasiasta että mustien äo Afrikassa on suuruusluokka 70 (Lynnin arvio) tai 85 (äärimmäisen optimistinen arvio).

Älykkyys ei tietenkään ole ainoa asia jossa rodut eroavat. Isossa-Britanniassa tehdyn BBC:n referoiman tutkimuksen mukaan karibialaisperäinen (negroidi)mies sairastuu noin 10 kertaa helpommin psykoosiin kuin valkoinen. BBC toki selittää asiaa sosiaalisilla syillä. (Tämäkin on tosin suuri edistysaskel, koska aiemmin mustien yliedustus psykooseissa leimattiin psykiatrian harjoittamaksi rasismiksi.)

Sosiaalisten syitten lisäksi myös biologiset syyt vaikuttanevat. Mm. professori Philip Rushtonin mukaan negroidit ovat perinnöllisesti valkoisia ja mongooleja henkisesti epästabiilimpia ja aggressiivisempia.

Suomalainen kasvatustieteen professori Liisa Keltikangas-Järvinenkin mainitsee kirjassaan Temperamentti, että ihmisryhmien välillä on perinnöllisiä temeramenttieroja - että kiinalaiset ovat perinnöllisesti valkoisia stabiilimpia.