lauantaina, joulukuuta 22, 2018

HS: Mattisin ero paljasti turvallisuuspolitiikkamme heikkouden

HS kritisoi Mattisin eron jälkeen implisiittisesti Sauli Niinistön neljän pilarin ulkopoliittista linjaa eli Keisarin uusia vaatteita:

Suomen ja myös Ruotsin kannalta [Mattisin] ero paljastaa rakenteellisen heikkouden verkottuneessa puolustusyhteistyössä, jota ne ovat yhdessä vahvistaneet Yhdysvaltojen ja myös muiden puolustusliitto Naton keskeisten jäsenmaiden kanssa. Ilman Yhdysvaltojen osuutta puolustusyhteistyön verkosto on heikko, ja Trumpin kaudella yhteistyön vahvistuminen on ollut hyvin paljon yhden henkilön eli Mattisin varassa.Mattisin jälkeenkin Washingtonissa on vielä keskeisissä ulko- ja puolustuspolitiikan tehtävissä koko joukko ihmisiä, jotka ovat sitoutuneet yhteistyöhön liittolaisten ja kumppaneiden kanssa. He ovat kuitenkin yhä kauempana Trumpista. 

Jo aiemmin kansanedustaja Elina Lepomäki kritisoi Niinistön linjaa:

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö on kuvaillut Suomen turvallisuusasemaa kokonaisuudeksi, joka seisoo neljän pilarin varassa, joita ovat oma uskottava puolustuskyky, läntiset kumppanuudet, hyvä yhteistoiminta Venäjän kanssa sekä YK ja muut kansainväliset yhteisöt. 

- Se (neljän pilarin politiikka) ei ole riittävää, meillä ei pitäisi olla varaa jäädä konfliktin hetkellä yksin, Suomen Nato-jäsenyyttä kannattava Lepomäki haastaa. 


 Jos Suomi pitää muodollisesta liittoutumattomuudesta kiinni ja jos esimerkiksi Baltian alueella syttyy konflikti, niin Suomi on Lepomäen mukaan käytännössä saman tien sodassa. 


 - On selvää, että sodan hetkellä, kun joudumme hakemaan liittoutumia, neuvotteluasemamme on heikompi kuin rauhan aikana." 


Suomalaista keskustelua vaivaa Lepomäen mukaan tietämättömyys, piittaamattomuus ja keskeisenä elementtinä puutteellinen riskienhallinta.


Keskustelun heikkous lähtee minusta siitä, että Sauli Niinistö on päättänyt olla selittämättä kansalle missä todellisuudessa mennään:

 1. EU ei tarjoa turvatakuita eikä sitä tarjoa Ruotsi-yhteistyö.

 2. Suhteet Venäjään ovat huonot, mutta se kiistetään.

 3. Jostain syystä Natoon ei uskalleta nyt mennä - todennäköisesti Putinin uhkailujen takia.

 4. Suomi on surkeassa tilanteessa, mutta tätä ei uskalleta kansalle kertoa vaan ajatellaan että on parempi että kansa ei asiantilaa tajua. Seurauksena on suomalaisen keskustelun vajoaminen tietämättömyyden ja piittaamattomuuden tilaan.

5. Trumpin valinnan ja Mattisin ero ovat edelleen heikentäneet Suomen tilannetta edelleen.

5 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Kaksi huomiota tästä aiheesta:

1.
Puolustusministeri Niinistö on tehnyt näinä aikoina enemmän kuin hyvää työtä. Länsiyhteistyötä on lisätty, Krim tapauksiin on luotu valmiusyhtymä ja uutta kalustoa on hankittu/tilattu (Laivue 2020, K9 telahaupitsit ja miinahanke). Mies (J Niinistö) on oikeasti kullanarvoinen Suomelle. Sikäli kun olen kerran keskustellut hänen kanssaan hän tuntuu tajuavan että Suomi todennäköisesti ei saa apua muualta kriisin sattuessa. Tämä on hyvä huomio/asenne siitä että ensisijaisesti Suomen on vastattava itse puolustuksesta.

2.
Mietitään että oltaisiin itse presidentti Niinistön kengissä. Saisiko hän riittävästi tukea Nato-päätökseen vaikkapa hallitukselta tai kansalta? Epäilen vaikka Kokoomus pääosin onkin liputtanut Nato-jäsenyyden puolesta. Toisaalta alan olla itse sitä mieltä että vaikka olen kannattanut Nato-jäsenyyttä niin Suomen pitää luoda itselleen vahva puolustus. Edelleenkin ensisijainen turva on oltava omassa puolustuksessa (toista maailmansotaa) edeltäneen Guisanin Sveitsin tai nykyisen Singaporen tapaan. Suomen tulisi seistä tässä enemmän itse sen enempää kumartamatta länteen taikka itään.

Unknown kirjoitti...

(3.) Ekstra

Jotain kertoo Suomen armeijan tilasta mm. Kaartin sotilaspoliisikomppanian iltavahvuuslaskenta (nolot kuvat kertovat kurin puutteesta), 6:n kk:n lyhyt palvelusaika ja viimeisin kysely alentuneesta maanpuolustushalukkuudesta.

Toisaalta näin kuten Ukrainassakin, tuleva konflikti Venäjän kanssa tulee lisäämään kansallista koheesiota Suomessa jopa niin että tapahtuu ns. kansallinen herääminen. Siten ei ole pelkästään huono asia että Venäjä tekee siirron Suomeen.

Mm. Ukrainassa sotaveteraanit ovat perustaneet yrityksiä jotka palkkaavat toisia sotaveteraaneja. Samoin Ukrainan kansa on herännyt maansa puolesta ja käy taistelua sen puolesta.

Oikeastaan on siis hyvä asia että Venäjä tekee siirron Suomea kohtaan. Se tulee johtamaan hyviin asioihin kaikesta huolimatta.

Jukka Aakula kirjoitti...

Vastaan huomenna mutta nyt sanon vain Hyvää Joulua sinulle, Jori!

Unknown kirjoitti...

Vielä lisähuomio: Tulevassa tilanteessa Suomi saanee (länsi)apua enemmän nykyisen puolustusministerin kuin kenenkään muun ansiosta, nykyisen hallituksen tai presidentin.

(Länsiyhteyksiä on tietoisesti lisätty J Niinistön ja komentaja Lindbergin aikakaudella.)

Jukka Aakula kirjoitti...

"Mietitään että oltaisiin itse presidentti Niinistön kengissä. Saisiko hän riittävästi tukea Nato-päätökseen vaikkapa hallitukselta tai kansalta?"

Vaikea sanoa varmasti - hänellä on vahva auktiriteetti mutta hän ei käytä sitä oikein mihinkään?

"Toisaalta näin kuten Ukrainassakin, tuleva konflikti Venäjän kanssa tulee lisäämään kansallista koheesiota Suomessa jopa niin että tapahtuu ns. kansallinen herääminen. Siten ei ole pelkästään huono asia että Venäjä tekee siirron Suomeen."

Todennäköisesti näin.