"Tasavallan presidentti Sauli Niinistö on kuvaillut Suomen turvallisuusasemaa kokonaisuudeksi, joka seisoo neljän pilarin varassa, joita ovat oma uskottava puolustuskyky, läntiset kumppanuudet, hyvä yhteistoiminta Venäjän kanssa sekä YK ja muut kansainväliset yhteisöt.
- Se (neljän pilarin politiikka) ei ole riittävää, meillä ei pitäisi olla varaa jäädä konfliktin hetkellä yksin, Suomen Nato-jäsenyyttä kannattava Lepomäki haastaa.
Jos Suomi pitää muodollisesta liittoutumattomuudesta kiinni ja jos esimerkiksi Baltian alueella syttyy konflikti, niin Suomi on Lepomäen mukaan käytännössä saman tien sodassa.
- On selvää, että sodan hetkellä, kun joudumme hakemaan liittoutumia, neuvotteluasemamme on heikompi kuin rauhan aikana."
Kirjoitin kaksi vuotta sitten Niinistön neljän pilarin politiikasta:
"Minun hypoteesini on se, että Niinistö ilman muuta haluaisi Natoon ja tietää, että Neljän Jalan turvallisuuspolitiikka on bluffia ja samoin EU:n turvatakuut. Venäjä on kuitenkin uhannut häntä hyvin jyrkästi ongelmilla jos Suomi liittyy."
Lepomäki jatkaa:
Suomen perinteinen turvallisuuspolitiikan doktriini on toiveajattelu, että EU luo Suomelle turvaa.
Missään toisessa EU:n jäsenmaassa ei käydä sellaista keskustelua, että ripustauduttaisiin puolustusyhteistyössä EU:hun. Tämä on erittäin tärkeää muistaa. Vahvan sitoumuksen Natoon on lausunut myös Ranskan uusi presidentti Macron.
Myöskään Ruotsi-yhteistyön varaan ei Lepomäen mielestä kannata laskea;
- On selvää, että siinä yhteistyössä tulee jossain vaiheessa poliittiset rajat vastaan, kun mitään valtiosopimusta ei ole eikä turvatakuita. Plus että Ruotsilla ei ole tämän tyyppiseen konfliktiin tarkoitettua armeijaa.
Suomalaista keskustelua vaivaa Lepomäen mukaan tietämättömyys, piittaamattomuus ja keskeisenä elementtinä puutteellinen riskienhallinta.
Keskustelun heikkous lähtee minusta siitä, että Sauli Niinistö on päättänyt olla selittämättä kansalle missä todellisuudessa mennään:
1. EU ei tarjoa turvatakuita eikä sitä tarjoa Ruotsi-yhteistyö.
2. Suhteet Venäjään ovat huonot, mutta se kiistetään.
3. Jostain syystä Natoon ei uskalleta nyt mennä - todennäköisesti Putinin uhkailujen takia.
4. Suomi on surkeassa tilanteessa, mutta tätä ei uskalleta kansalle kertoa vaan ajatellaan että on parempi että kansa ei asiantilaa tajua. Seurauksena on suomalaisen keskustelun vajoaminen tietämättömyyden ja piittaamattomuuden tilaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti