Talouselämä-lehti kirjoittaa:
Talousvaikuttaja Björn Wahlroos iloitsee siitä, että presidentti Donald Trump on palauttanut Yhdysvaltain roolin maailmanpolitiikassa. Trump on piirtänyt hiekkaan sellaisen punaisen viivan, joka demokraattien Barack Obamalta jäi piirtämättä.
... maailma ei pysy tasapainossa ilman pelotetta. Ilman vastavoimaa mikä tahansa voima voi kasvaa liian suureksi. Wahlroosin mielestä Barack Obaman presidenttikauden suurimpana historiallisena erehdyksenä tullaan pitämään sitä, ettei hän ymmärtänyt Yhdysvaltain roolia maailmanpoliisina.
Obama varoi voimankäyttöä viimeiseen asti. "Voisi väittää, että hän oli syypää Ukrainan ja Syyrian tilanteeseen. Saamattomuudellaan hän jätti pelikentän avoimeksi muille", Wahlroos toteaa Talouselämän haastattelussa.
Kirjoitin aiemmin Sarastuksessa siitä miten ensin Britannian ja sittemmin USA:n maailmanpoliisi-asema on vahvistanut maailman rauhaa. Kun Britannian maailmanpoliisin asema 1800-luvun lopulla heikkeni, ajauduttiin maailmansotaan. Nyt on riskinä, että USA:n maailmanpoliisin rooli heikkenee.
Putinin hehkuttama yksinapaisen maailman mureneminen on juuri tätä USA:n maailmanpoliisi-aseman murenemista. Monet USA:n mahtiasemaa vihaavat eurooppalaiset vasemmalla ja äärioikealla ovat tyytyväisiä yksinapaisuuden murenemisesta. [Sotahistorioitsija] Morrisin logiikkaa seuratessa voi todeta, että tyytyväisyyteen ei ainakaan Venäjän Rajamaiden asukkailla ole mitään aihetta.

PS. Itse en tosin ole Trumpin linjan suhteen yhtä optimistinen kuin Wahlroos. Mies vaikuttaa hyvin ailahtelevalta pelleltä ja saattaa hyvinkin vielä tehdä "dealin" Venäjän kanssa. Deali saattaisi osoittautua Itä-Euroopan kannalta yhtä onnelliseksi asiaksi kuin aikoinaan Molov-Ribbentrop sopimus. Kansanedustaja Elina Lepomäki maalailikin huomattavasti pessimistisempää kuvaa Trumpin turvallisuuspolitiikasta kuin Wahlroos:
Lepomäen mukaan Yhdysvalloissa ulko- ja turvallisuuspoliittisen keskusteluun ja johtamiseen osallistuvilla henkilöillä on vahvasti yhtenevä käsitys siitä, että Washingtonissa käytiin loppu- ja alkuvuodesta ennen Donald Trumpin virkaanastumista kulissien takana neuvotteluja "suuresta diilistä".
Lista on synkkää luettavaa. Pakotteiden purkaminen, Naton vetäytyminen Baltiasta ja Itä-Euroopasta ja Krimin hyväksyminen osaksi Venäjää olisivat legitimoineet Venäjän aggressiivisen politiikan ja horjuttaneet maailmanjärjestystä, Trumpia häilyväksi presidentiksi kutsuva Lepomäki sanoo.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti