keskiviikkona, lokakuuta 05, 2016

Keskenään riitelyn tasapainotila

Suomi on talouspolitiikassa ja turvallisuuspolitiikassa ajautunut tilanteeseen, missä uudistuksia ei tapahdu, mutta kovasti ollaan kaikesta eri mieltä. Natoon ei mennä, vaikka on täysin ilmeistä, että Venäjä on uhka. Talouden dynamiikkaa ei lisätä, vaikka on selvää, että hyvinvointiyhteiskunta on vaarassa.

Yksittäisen kansalaisen on aika ymmärtää, että tällä kansalla ei ole tällä hetkellä halua elää eikä uudistua. Surullista, mutta kannattaa hyväksyä.

Parasta mitä tässä tapauksessa voi tehdä on äänestää jaloillaan. Se on henkilökohtaisella tasolla paras ratkaisu, mutta se viestittää myös päättäjille että tämä maa on menossa sellaiseen suuntaan että toivoa ei näytä olevan.

Viimeksi ex-presidentti Ahtisaari totesi asian selvästi.

1. Suomen olisi Ahtisaaren mukaan hakeuduttava Natoon. Ongelma on, että näin ei enemmistön kannan takia tule varmasti tapahtumaan. Enemmistölle on tärkeämpää vittuilla "Nato-kiimaisille" kuin ajaa isänmaan asia. Toisaalta voi olla että Nato-jäsenyyden kanssa on Halosen yms. takia kuhnailtu jo niin kauan, että Natoon ei enää Venäjän painostuksesta uskalleta mennä. Vielä suurempi syy äänestää jaloillaan.

2. Ay-liike ja SDP etunenässä on eduskuntavaalien tuloksen maksimoinnin takia ajamassa taloutta alas vastustamalla kaikkia uudistuksia. Kansan enemmistölle on tärkeämpää saada olla katkera työnantajille ja Kokoomukselle kuin ajaa isänmaan asiaa.

On ajauduttu keskinäisen riitelyn tasapainotilaan. Tasapainotila on suht stabiili eikä murru kuin romahduksen kautta. Keskinäinen riitelyn tasapainotila on Suomelle kuin tyttöjen sukuelinten silpominen joissain toisissa kulttuureissa. Senegal onnistui sen tasapainotilan mielenkiintoisesti murtamaan. Suomikin ehkä joskus pitkän ajan päästä siinä onnistuu.

Yksilön osallistuminen riitelyyn ei juuri edistä isänmaan asiaa. Omat nuoret kannattaa ainakin vaihto-oppilasvuosien tms. kautta vieraannuttaa Suomesta ja saada maasta pois. Se on riitelijöidenkin etu lopputulemassa. Jonkun on osoitettava riitelyn kylväjille, mihin toiminta maata vie.

Erityinen ongelma Suomessa on konsensus-instituutio eli Soininvaaran vetokratiaksi kutsuma instituutio. Mitään ei saada aikaan kuin yhdessä sopimalla ja sopimiseen ei ole halua. Tällaista instituutiohan ei USA:ssa, Britannniassa eikä Ruotsissa ole.

20 kommenttia:

QroquiusKad kirjoitti...

Tarkoittaako "jaloillaan äänestäminen*" sitä, että pitäisi juosta karkuun vihollisen edessä?

Unknown kirjoitti...

Johannes Leijona kertoo blogissaan Suomen nykytilasta:
https://johannesleijona.blogspot.fi/2016/03/kansa-saa-sellaiset-johtajat-jotka.html

Oulussa Nokialla ohjelmistosuunnittelijana työskennellyt Mauno Mattila kertoo Nokiasta:
https://youtu.be/UBQdm0EP6sA?t=15m30s

Unknown kirjoitti...

Ja vielä profetia Suomen kohtalosta:
http://www.kolumbus.fi/gematria/profetia.htm

Jukka Aakula kirjoitti...

Jaloillaan äänestäminen tarkoittaa maasta poistumista.

QroquiusKad kirjoitti...

Mutta eikö se maasta poistuminen vihollisen uhatessa ole juuri vihollisen edessä pakenemista?

Unknown kirjoitti...

Voisiko sanoa, että sekä Nato että talousuudistukset ovat etupäässä eliitin ajamia, ja porvaristo on iso komponentti siinä. Kun tähän lisätään suomalaisten ruotsalais- ja venäläisajoilta juontuva, ehkä juuri oikeistoon osuva herraviha, uussuomettuminen ja ay-liikkeen "saavutetuista eduista" kiinnipitäminen, niin lopputulema on sitten stagnaatio näissä asioissa?

On kieltämättä ikävää, jos joutuu miettimään jaloillaan äänestämistä. Niin ei pitäisi olla.

Ironmistress kirjoitti...

Ukrainasta ja asevelvollisuudesta vielä:

http://uatoday.tv/society/shocking-statistics-of-non-battle-casualties-of-ukraine-s-army-670993.html

Ukrainassa on Venäjän-sodan seurauksena kaatunut noin 3000 sotilasta. Mutta ei-taistelutappioita on tullut lisäksi 1300. Näistä 259 on ollut itsemurhia ja 96 alkoholi- ja huumausainemyrkytyksiä. Mukaan mahtuu lisäksi 405 kuolemaan johtanutta ei-haavoittumis-sairaustapausta ja 121 murhaa.

"The non-combat deaths occurred for the following reasons: traffic accidents – 112 cases; poisonings, including drug and alcohol overdose – 96 cases; suicides – 259 cases; premeditated murders – 121 cases; accidents: injuries, traumas – 148 cases; violations of the fire safety rules and rules of handling weapons and ammunition – 111 cases; violation of the safety measures – 40 cases; diseases – 405 cases; other circumstances – 2 cases"

Eli jokaista 12 taistelussa kaatunutta kohti yksi ukrainalainen asevelvollinen tai reserviläinen tekee itsemurhan. Tämä kertoo omaa karua kieltään siitä, kuinka vähän käyttöä asevelvollisilla ja reserviläisillä on enää nykypäivän sodassa ja kuinka hyödyttömiä he ovat.

Jukka Aakula kirjoitti...

> Mutta eikö se maasta poistuminen vihollisen uhatessa ole juuri vihollisen
> edessä pakenemista?

Hyvä kysymys.

No jos kansan enemmistö myy maata venäläisille äänestämällä suomettumista kannattavia puolueita, pitää uskoa että maalla ei ole tulevaisuutta. Toinen vaihtoehto olisi vallankaappaus.

Jaloillaan äänestäminen ei ole varsinaisesti pakenemista jos kukaan ei vielä ole hyökännyt. Jokaisen koulutetun ja/tai työtä pelkäämättömän lähtö maasta on viesti maan johdolle. Jo riittää! Ja se vaikuttaa enemmän kuin mikään kansalaismielipide.

> Eli jokaista 12 taistelussa kaatunutta kohti yksi ukrainalainen asevelvollinen
> tai reserviläinen tekee itsemurhan. Tämä kertoo omaa karua kieltään siitä, kuinka
> vähän käyttöä asevelvollisilla ja reserviläisillä on enää nykypäivän sodassa ja
> kuinka hyödyttömiä he ovat.

Levität siis antautumismielialaa venäläisiä kohtaan. Mitä vaihtoehtoja rutiköyhällä Ukrainalla on puolustaa vapauttaan kuin asevelvolliset ja vapaaehtoiset miliisijoukot.

Ukraina on onnistunut estämään idän barbaarien etenemisen ja sinä suorastaan syljet ukrainalaisten taistelun kunnian päälle, koska uskot että mitään kaunista ja kunnialista ei maassa saa olla.

Kannatat venäläisten perseennuolentaakin realipolitiikkana, vaikka tulokset on nähtävissä. Jatkuvaa itsemääräämisoikeuden supistumista antamalla periksi Venäjälle ydinvoima-ratkaisussa, rajavalvonnassa jne.

> Voisiko sanoa, että sekä Nato että talousuudistukset ovat etupäässä
> eliitin ajamia, ja porvaristo on iso komponentti siinä.

Onko Nato kuitenkaan eliitin ajama. Kyllä Naton kannattaa aktiivisesti kolmas osa kansasta.

Ironmistress kirjoitti...

> Eli jokaista 12 taistelussa kaatunutta kohti yksi ukrainalainen asevelvollinen
> tai reserviläinen tekee itsemurhan. Tämä kertoo omaa karua kieltään siitä, kuinka
> vähän käyttöä asevelvollisilla ja reserviläisillä on enää nykypäivän sodassa ja
> kuinka hyödyttömiä he ovat.

Levität siis antautumismielialaa venäläisiä kohtaan.


Non sequitur.

Kun ruukinmatruuna toteaa, että asevelvollisuus on nykypäivänä aikansa elänyt anakronismi, se ei tarkoita samaa kuin että vihollisen edessä pitäisi nostaa kädet ylös. Se tarkoittaa, että nyt pitää ottaa lusikka kauniiseen käteen ja miettiä että mitä asevelvollisuuden tilalle. Joka miehestä ei tosiaankaan ole enää nykypäivänä sotamieheksi.

Mitä vaihtoehtoja rutiköyhällä Ukrainalla on puolustaa vapauttaan kuin asevelvolliset ja vapaaehtoiset miliisijoukot.

Vapaaehtoiset niin kotimaasta kuin ulkomailtakin. Hehän ovat tähänkin mennessä tehneet eniten tulosta venäläisiä vastaan. Ukraina vetää puoleensa ulkomaisia vapaaehtoisia - aivan kuin Espanjan sisällissota aikanaan. Ulkomaisissa vapaaehtoisissa on ollut vielä se pointti, että monet ovat tulleet sinne vain päästäkseen taistelemaan venäläisiä vastaan. Sen verran pahasti Venäjää vihataan ex-itäblokinmaissa.

Ukraina on onnistunut estämään idän barbaarien etenemisen ja sinä suorastaan syljet ukrainalaisten taistelun kunnian päälle, koska uskot että mitään kaunista ja kunnialista ei maassa saa olla.

Ei sitä idän barbariaa ole asevelvollisilla pysäytetty vaan vapaaehtoisilla. Asevelvolliset ovat päin vastoin karanneet rintamalta joukottain. Mutta jos se sinua lohduttaa, niin tilanne Venäjän puolella rintamalinjaa on vielä pahempi. Edes Vanja-eno ei enää suostu olemaan musikka ja alistumaan fatalistisesti kohtaloonsa, vaan äänestää imperialismia vastaan jaloillaan.

Kannatat venäläisten perseennuolentaakin realipolitiikkana, vaikka tulokset on nähtävissä.

Suomi on Venäjälle aivan liian arvokas kauppakumppani menetettäväksi, ja Venäjä tietää sen itsekin. Pelin nimi ei ole shakki vaan pokeri, ja siihen kuuluu bluffi.

Jukka Aakula kirjoitti...

Suomi on Venäjälle aivan liian arvokas kauppakumppani menetettäväksi, ja Venäjä tietää sen itsekin. Pelin nimi ei ole shakki vaan pokeri, ja siihen kuuluu bluffi.


Suomi ja Venäjä ovat samanlaiset kumppanit kuin väkivaltainen alkoholistimies ja hänen vaimonsa. "Eihän se sina lyö", "Viimeksikin kun se löi oli hiukan oma vikani. Sehän katsoi jalkapalloa tv:stä eikä pidä siitä että sitä silloin häirtään.".

Itse en ainakaan halua lapsieni elävän perseennuolijoiden maassa. Lähtisin itsekin jo mielellään. Perheessä näistä asioista sovitaan kuitenkin porukalla.

Ei sitä idän barbariaa ole asevelvollisilla pysäytetty vaan vapaaehtoisilla

Ehkä verotkin voitaisiin hoitaa vapaaehtoisilla. Ei tarvittaisi pakkoa. Pakkohan on niin rumaa.

Ironmistress kirjoitti...

Ehkä verotkin voitaisiin hoitaa vapaaehtoisilla. Ei tarvittaisi pakkoa. Pakkohan on niin rumaa.

Non sequitur. Vertaaat nyt omenoita appelsiineihin. Maanpuolustustyö ei eroa luonteeltaan mitenkään minkään muunkaan työn teettämisestä. Samaan hengenvetoon voidaan kysyä, miksei siirytä orjatyön teettämiseen näin yleensäkin, jos tahdonvastainen palkaton pakkotyö rangaistuksen uhalla, ja jossa joutuu riskeeraamaan terveytensä ja/tai henkensä ilman mitään vastiketta, on sinusta niin hyvä idea?

Mitä p*rseennuolentaan tulee, the question is not about who is right but who is left. Reaalipolitiikka ei tunne etiikkaa eikä käsitettä "oikea" eikä "väärä", se tuntee vain käsitteet "menestys" ja "takaiskut". P*rseennuolenta voi toisinaan olla parasta reaalipolitiikkaa - aivan kuten koulukiusaajienkin kanssa - mutta se ei ole itsetarkoitus eikä sen tulekaan olla sitä.

Venäjän ongelma on siinä, että se on tehnyt itsensä vihatuksi - niin vihatuksi, että vapaaehtoisia Ukrainan puolesta virtaa Ukrainaan kaikkialta - ja se on sählännyt suhteensa Länteen todella pahasti. Venäjä on itse nurkannut itsensä. Sieltä on vain yksi tie ulos. Ikävä kyllä Venäjä sählää senkin vielä entistä pahemmin.

Suomelle tässä tilanteessa mielekkäin strategia on etsiä liittolaisia ja ystäviä. Israel on aina hyvä sellainen. Ehkäpä Suomen pitäisi lisäksi kaikessa hiljaisuudessa käynnistää oma ydinaseohjelma, mielellään Simsonin optiolla. Ydinasevaltioille ei v*ttuilla.

Ironmistress kirjoitti...

Muistanet vielä, että mikään velvollisuus ei koske meitä naisia. Luuletteko te miehet ihan aikuisen oikeasti, että teillä olisi velvollisuuksienne vastapainona yhtään mitään sellaisia oikeuksia, mitä meillä naisilla ei olisi?

Jukka Aakula kirjoitti...

Muistanet vielä, että mikään velvollisuus ei koske meitä naisia. Luuletteko te miehet ihan aikuisen oikeasti, että teillä olisi velvollisuuksienne vastapainona yhtään mitään sellaisia oikeuksia, mitä meillä naisilla ei olisi?

Tuo asiantila on täysin toissijainen. Tuntuu, että suuri osa kesksutelijoista luulee että elämä on jonkilainen vitsi, jossa homoavioliitot, asevelvollisuuden epäoikeudenmukaisuus miehiä kohtaan, yhteisvessat yms. ovat tärkeimpiä keskustelun aiheita.

Todellisuudessa Suomea koskevat tärkeät aiheet ovat:

1. Talous.
2. Miten estämme Venäjän uhan?
3. Miten torjumme islamilaisen ja kognitiivisesti ongelmallisen maahanmuuton?
4. Ekologiset haasteet.

Muiden asioiden kanssa näpertelyn voisi nyt unohtaa. Kannatin homojen oikeutta solmia avioliitto, mutta totesin koko ajan että asia on toissijainen. Se, että vain miehet joutuvat armeijaan on tietysti jollain lailla "väärin" liberalismin näkökulmasta, mutta kun en ole liberaali enkä huolestunut vallitsevan kulttuurin normien jonkinasteisesta "mielivaltaisudesta" ja "epäoikeudenmukaisuudesta", asia ei kiinnosta minua juurikaan eikä kannattaisi kiinnostaa ketään muutakaan. (Alkoi jo melkein nukuttaa kun jouduin puhumaan näistä lillukan varsista."

Vertaaat nyt omenoita appelsiineihin.

Pakottaessaan miehet ilmaiseen työhön maanpuolustuksen palvelukseen valtio toimii samalla tavalla kuin pakottaessaan minut tekemään toisen puolen vuodesta työtä valtiolle, koska verot vievät toisen puolen palkasta.

En näe kuitenkaan tätäkään asia oleellisena ongelmana, josta jaksaisin olla tyrmistynyt. Isommat asiat uhkaavat nyt isänmaata ja sen kansalaisia. Poliitikkojen enemmistö haluaa myydä Suomen Venäjälle saadakseen itselleen taloudellista etua. Halonen. Vanhanen. Heinäluoma. Lehtomäki. Tuomioja. Väyrynen. SDP:n johto.

Jukka Aakula kirjoitti...

Mitä p*rseennuolentaan tulee, the question is not about who is right but who is left. Reaalipolitiikka ei tunne etiikkaa eikä käsitettä "oikea" eikä "väärä", se tuntee vain käsitteet "menestys" ja "takaiskut". P*rseennuolenta voi toisinaan olla parasta reaalipolitiikkaa - aivan kuten koulukiusaajienkin kanssa - mutta se ei ole itsetarkoitus eikä sen tulekaan olla sitä.

Vastasin tähän jo. Suomi on tahallaan ajettu tilanteeseen, missä suomettuminen eli perseennuolenta on taas haluttu ottaa työkaluksi koska suomettuminen edustaa eräiden (SDP, Kepu) poliittista etua.

Tätä on turha jäädä yksilön katselemaan. Kannattaa äänestää jaloillaan. Ehkä info menee perille presidentille ja muille verovaroilla loisiville Venäjän morsiamille. Lasten vierraannuttaminen onnistuu parhaiten vaihto-oppilastoiminnan ja vanhempien ulkomaankomennusten avulla.

Ironmistress kirjoitti...

Tuo asiantila on täysin toissijainen.

Ei ole. Oikeus omaan elämään, henkeen ja terveyteen ja koskemattomuuteen on kaikkein perustavimman laatuinen ihmisoikeus ja se, että onko valtiolla oikeus riistää nuo ihmisoikeudet joltakulta pelkän sukupuolen vuoksi, on kaikkein perustavimmanlaatuisin tasa-arvokysymys. Siihen kaikki muu ihmisoikeuslätinä on pelkkää lillukanvarsiin takertumista. Asevelvollisuus on kaikkien ihmisoikeuksien abrogaatio.

Tuntuu, että suuri osa kesksutelijoista luulee että elämä on jonkilainen vitsi, jossa homoavioliitot, asevelvollisuuden epäoikeudenmukaisuus miehiä kohtaan, yhteisvessat yms. ovat tärkeimpiä keskustelun aiheita

Joka ei oikeuksistaan pidä kiinni eikä niistä pidä älämölöä, ei niitä myöskään saa ja joka vain alistuu "yhteisen hyvän" nimessä, menettää ne kaikki. Kilttiä tottelijaa ei arvosta kukaan.

Asevelvollisuus on kaikkien ihmisoikeuksien abrogaatio, se tulee hirvittävän kalliiksi, se on hyvin tehoton ja resursseja haaskaava systeemi ja pakotetun työvoiman työteho (asevelvolliset ovat by definition tehtävään pakotettuja) on hyvin huono. Siksi ihmetyttää, miksi Suomessa pidetään kynsin hampain tällaisesta ajat sitten vanhentuneesta systeemistä kiinni kun Venäjäkin on ajamassa omaansa alas.

Pakottaessaan miehet ilmaiseen työhön maanpuolustuksen palvelukseen valtio toimii samalla tavalla kuin pakottaessaan minut tekemään toisen puolen vuodesta työtä valtiolle, koska verot vievät toisen puolen palkasta.

Ei toimi. Asevelvollisuus on by definition palkatonta pakkotyötä rangaistuksen uhalla. Siitä, onko verotus laillistettua ryöstöä, voidaan olla montaa mieltä, mutta verottaminen ei ole orjuuteen rinnastettava järjestelmä.

En näe kuitenkaan tätäkään asia oleellisena ongelmana, josta jaksaisin olla tyrmistynyt.

Juu et varmaan. Miksi kukaan yli viisikymppinen näkisi sitä ongelmana? Hehän ovat nykyjärjestelmän nettohyötyjiä, aivan samalla tavoin kuin kotiutuva ikäluokka dedovstshinasta.

Isommat asiat uhkaavat nyt isänmaata ja sen kansalaisia. Poliitikkojen enemmistö haluaa myydä Suomen Venäjälle saadakseen itselleen taloudellista etua. Halonen. Vanhanen. Heinäluoma. Lehtomäki. Tuomioja. Väyrynen. SDP:n johto.

Kirveelle olisi töitä.

Jukka Aakula kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Jukka Aakula kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Jukka Aakula kirjoitti...

Blogisi on näemme suljettu julkisesta lukemisesta. Jos haluat, voit kutsua minutkin lukemaan. Google osoitteeni on etu.suku@gmail.com

Jukka Aakula kirjoitti...

"En näe kuitenkaan tätäkään asia oleellisena ongelmana, josta jaksaisin olla tyrmistynyt.

Juu et varmaan. Miksi kukaan yli viisikymppinen näkisi sitä ongelmana? Hehän ovat nykyjärjestelmän nettohyötyjiä, aivan samalla tavoin kuin kotiutuva ikäluokka dedovstshinasta."

Ok keskustelu meni leimaamiseksi. Argumentit loppuivat. Keskustelu päättyi tähän sinun osaltasi.

Minulla on kaksi 17 vuotiasta lasta joita rakastan enemmän kuin itseäni. Olen ensi sijassa huolestunut heidän elämästään maassa, jossa poliitikot ovat tehneet kaikkensa estääkseen turvatakuut. Sen sijaan minua ei kiinnosta teoretisointi teoretisoinnin takia. Asevelvollisuus on sinulle pakkomielle. Siitä voitaisi keskustella jossain toisenlaisessa yhteiskunnallisessa tilanteessa.

Sanoin: "Blogisi on näemme suljettu julkisesta lukemisesta. Jos haluat, voit kutsua minutkin lukemaan. Google osoitteeni on etu.suku@gmail.com"

Unohda.

Jukka Aakula kirjoitti...

Toisiassa minä juuri olen ajanut nuorten etua kannattaessani turvatakuiden hankkimista. Turvatakuiden puute on suurin turvallisuusriski suomalaisille nuorille miehille.

Asevelvollisuuden poistamisesta voi puhua turvallisesti kun kuitenkin tietää, että suunta on aivan toinen. Yhä useammat maat ovat palauttamassa Venäjän uhan takia asevelvollisuuden. Mutta varmaan joo kiva puhua asioista joilla ei ole käytännössä mitään relevanssia.