Venäjän tutkimuksen lehtori Arto Luukkanen analysoi erittäin terävästi Venäjää. Luukkasen analyysi eroaa kirkkaasti Aleksanteri-instituutin eli - Wille Rydmannia mukaellen - Venäjän tekojen parhain päin selittelyn laitoksen tutkimusjohtajan taistolaiskommunisti Markku Kangaspuron "tutkimuksista".
"Venäjän innokkuus haastaa länsi johtuu taas siitä, että Venäjän johto aikoo ulosmitata kaiken mahdollisen geopoliittisen hyödyn lännen rauhallisuudesta. Presidentti Putin näyttää saaneen vaikutelman, jonka mukaan lännen johtajat kärsivät jonkinlaisesta “psykologisesta vammasta”, joka estää heitä toimimasta päättäväisesti."
"Venäjän julmuus ei ole vahinko. Siviilien murskaamisen tarkoituksena on lähettää alueen ihmisille viesti siitä, että heitä odottaa armoton kohtalo mikäli he eivät alistu. Myös Tšetšenian kokemukset vaikuttavat; maan armeija oppi kantapään kautta, että vihamielinen siviiliväestö on murskattava mahdollisimman raa’asti ja brutaalisti. Tällöin varsinainen miehittäminen voi onnistua vähin omin uhrein. Lähi-idän perinteiden mukaisesti valtion voimankäytön on oltava mahdollisimman näyttävää ja arkailematonta. Silloin se saa kunnioitusta. Ihmisten on kuoltava, että Venäjä rakentaa omaa suurvalta-asemaansa Lähi-idässä"
Suomen saamat viestit ovat olleet vielä aika lieviä. On loukattu ilmatilaa, on harjoitettu vihamielistä propagandaa Suomea vastaan, on lähetetty pakolaisia Suomeen painostustarkoituksessa ja kustannettu MV-lehden kaltaisia quisling-toimijoita. Suomalainen kusee toki housuunsa paljon helpommin kuin tsetseeni tai sunniarabi, joten keinotkin voivat olla lievemmät.
Mutta arsenaalissa Venäjällä on paljon pahempiakin keinoja. Ex-suurlähettiläs Himasta lainatakseni meidän kaikkien on syytä olla erittäin huolissaan Venäjän suhteen. Suomella on käytännössä kaksi mahdollisuutta a) alistua Venäjän tahtoon aina kun Venäjä painostaa Suomea tai b) hakeutua Natoon. Välitila eli aidalla istuminen on erittäin vaarallista. Olemme Venäjän jatkuvien ilmatilaloukkausten ja jatkossa ehkä jopa väkivaltaisten manööverien kohteena.
"Venäjän omaksuma ”kaikki tai ei mitään” asenne johtuu myös siitä, että maan taloudellinen tilanne on muuttumassa vaikeasta epätoivoiseksi. Kuten venäläinen uutissivusto Slon on todennut, Venäjän valtion epätasapainoinen budjetti ja armeijan menojen salailu kertoo siitä, että sotiin kuluvien menoja määrä on nopeassa nousussa."
Venäjän on sanottu olevan heikko ja siksi suht vaaraton. Asia on päinvastoin - Venäjä on vaarallinen, koska se on taloudellisesti hyvin heikko ja sillä on lisäksi ydinase. Venäjä on iso Pohjois-Korea.
Putinin kannatus perustuu lupaukseen tehdä Venäjästä uudelleen suuri. Venäjän nykyhallinto romahtaa varmasti jossain vaiheessa mutta romahtaako samassa tuoksinassa myös vaikkapa turvatakuita vailla oleva Suomi.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti