keskiviikkona, heinäkuuta 06, 2016

Unioninkatu

Helsingin yksi historiallisia pääkatuja on Unioninkatu. Varmaan moni ei tiedä että unioni tässä yhteydessä tarkoittaa Suomen ja Venäjän ns. unionia. Suomi ja Venäjä olivat tavallaan erillisinä valtioina personaaliunionissa keskenään - oli eri laki ja eri valtiopäivät mutta yhteinen hallitsija.
Käytännössä Suomen asema oli unionissa varsin turvaton - mikä selvisi Nikolai II:n alkaessa rikkoa hallitsijan lupausta - mutta monet kapitalistit pitivät unionia parempana kuin irtaantumista. Professori Markku Kuisma Helsingin yliopistosta totesi:
”Ennen vallankaappausta iso osa Suomen talouselämästä ei halunnut radikaalia irtautumista, koska unioni oli kaupallisesti hyödyllinen”,
Toinen propagandistinen venäläinen Helsingin kadun nimi on Rauhankatu. Se on nimenomaan saanut nimensä Haminan rauhasta jonka yhteydessä Suomi liitettiin Venäjään eli toisin sanoen syntyi unioni. Tsaarin ajan venäläisille ja ehkä osalle suomalaisia rauha tarkoitti aina juuri tätä - unionin alkuhetkeä - ei siis vain sodan loppumista vaan unionin alkua. Tämän rauhan kunniaksi Helsinkiin rakennettiin ortodoksinen Rauhankappeli joka sittemmin tervattiin.
Kapitalistien suhde Euroopan Unioniin ja Suomen luottamuksellisiin suhteisiin Venäjää kohtaan on tietysti hiukan samanlainen kuin unionia kannattaneiden kapitalistien asenne Venäjää kohtaan. Toisaalta pragmatisti voi ajatella, että olisiko Suomen edes pitänyt itsenäistyä, jos Venäjä ei olisi ryhtynyt sortamaan Suomea tai jos ei Venäjä olisi ajautunut bolshevistiseen kaaokseen ja sen jälkeen valtioterroriin. 
Arvostuskysymys osittain.
Venäläisten väite että Lenin antoi Suomelle itsenäisyyden on tietysti puppua ja voi kysyä olisiko Suomen edes ollut pakko itsenäistyä ilman bolshevikkeja.
”Ilman ensimmäisen maailmasodan tappioiden ja keisarikunnan ilmeisten heikkouksien synnyttämää hajoamista Suomi ei olisi itsenäistynyt, tuskin edes yrittänyt itsenäistyä”
Kuisma vertaa tapahtumaa Neuvostoliiton hajoamisen järistyksiin vuonna 1991. Siten Venäjän keisarikunnan sortuminen oli Kuisman mukaan itse asiassa se Putinin mainitsema tapa, jolla Venäjä edesauttoi Suomen itsenäistymistä.
”Tunnustukset olivat toissijaisia”, Kuisma täsmentää. Venäjä tunnusti Suomen itsenäisyyden ensimmäisenä ja muut maat seurasivat perässä.
Vladimir Lenin puolestaan auttoi Suomen itsenäistymisessä tarkoittamattaan, sillä kapina lisäsi sekasortoa ja vahvisti suomalaisten itsenäisyyshaluja. "
Nykytilanne - Euroopan Unioni vai ei, Naton turvatakuut vai Venäjän armoilla olo - on paljon monimutkaisempi kuin tilanne vuonna 1917 KUN asiaa tarkastelee näin vuonna 2016.
Vuonna 1917 itsenäistyminen Venäjästä oli kaikista näkökulmista paras ratkaisu. Olit siten itsenäisyysmielinen tai ei, Suomen oli pakko itsenäistyä.
Nykytilanteessa on aika selvää, että a) euroon meno nykyrakenteilla oli suuri virhe ja b) Naton ulkopuolelle jättäytyminen 90-luvulla oli samoin suuri virhe. Moni muu asia onkin sitten vaikeampi paitsi niille, jotka kuvittelevat tietävänsä kaiken.

2 kommenttia:

Kiki Duracell kirjoitti...

en vieläkään ymmärrä NATO-hinkuasi. Yksikään NATO-maa Viroa ja ehkä Norjaa lukuunottamatta ei välitä Suomesta pätkääkään. Kun Portugalin ensimmäistä tukipakettia valmisteltiin ja Suomessa oli jytkyvaalit käynnissä, täällä Hollannissa julkisesti ilmaistiin mielipiteitä, joissa sanottiin, ettei Suomella pitäisi olla oikeutta estää tukipakettia. Koska Suomessa on vain 5 miljoonaa asukasta, Suomella ei tulisi olla mahdollisuutta estää jotain, mitä muut isommat maat ovat päättäneet kannattaa. Muutama viikko sitten sanoin kannattavani Brexitiä ja toivovani Fixitiä. Sain eräältä ihmiseltä vastareaktion, että hän toivoisi Fixitin mahdollisesti tullessa Hollannin ja muiden EU-maiden käyttävän vaikutusvaltaansa Suomen ulkomaankaupan estämiseksi, niin että typerät suomalaiset joutuisivat perikatoon. Venäläiset saisivat tulla ja vallata koko Suomen ja opettaa itsepäisille suomalaisille, etteivät he ole hyttysen pissiä arvokkaampia maailmassa. Suomella on arvoa maailmassa vain osana isompaa liittoutumaa ja Suomen tulee tehdä niin kuin liittoutuman isot pojat käskevät.

En usko, että ymmärrät mielialoja ja ajatusmaailmaa, mikä täällä on vallalla. Hollannissa ihmiset ovat lammasmaisen alistuneita EU:n edessä ja näyttävät oikeasti uskovan väitteisiin siitä, että EU on taannut rauhan Euroopassa. Jos EU:ta ei olisi, Saksa, Ranska ja Englanti sotisivat keskenään ja muut jäisivät taas jalkoihin. EU:n kuvitellaan pystyvän ratkaisemaan nykyiset kriisit, mutta matutulvaa ei saisi kritisoida, sillä sotaa pakenevia ihmisiä tulee aina auttaa. Venäjää vastaan nostetaan pakotteita, mutta Venäjän kanssa ei haluta sen suoremmin huonoihin väleihin, sillä se on liian pelottava vastustaja sotilaallisesti.

Vaikka Suomi olisi NATO:ssa, en usko Suomen saavan merkittävää apua muilta NATO-mailta. Esim. Hollannin maavoimilla on vain 3 prikaatin verran taisteluyksiköitä, joita alettiin kouluttaa toimimaan suurina yksikköinä yhteistyössä vasta viime vuonna Ukrainan kriisin alettua. Ilmavoimilla on juuri ja juuri varaa lentää minimimäärä harjoituslentoja. 5. artiklan mukaan NATO-maat saavat itse päättää, millaista apua lähettävät hyökkäyksen kohteeksi joutuneelle maalle. Jos Suomi joutuisi Venäjän hyökkäyksen kohteeksi, en usko Suomen saavan merkittävää tukea muilta NATO-mailta. Ensinnäkään niillä ei ole paljonkaan apua antaa. Toisekseen Suomea luullaan monesti entiseksi itäblokin maaksi (yleistieto muista maista on täällä aika heikolla tasolla), joten Suomen valtausta pidettäisiin yleisen mielipiteen osalta kylmän sodan status quon palauttamisena. Laajempaan sotaan Venäjää vastaan ryhtyminen pienen Suomen vuoksi ei saisi yleistä mielipidettä taakseen, minkä vuoksi laajamittaisen avun anto olisi poliittinen itsemurha hallitukselle. Hollannissa oikeasti kaadetaan hallituksia ja järjestetään uusia vaaleja ennen normaalin vaalikauden loppumista, jos tarve niin vaatii. Todennäköisyys merkittävän avun saamiselle NATO:lta on pieni ja NATO:on hakeutuminen on siksi mielestäni epäviisasta. Tiukan paikan tullen Suomi jäisi lähes yhtä yksin kuin talvisodan aikaan, olisimmepa me NATO:ssa tai emme. Suomea suojaa enemmän oma puolustus, sillä Venäjä tietää kyllä, että se hankkisi itselleen enemmän hankaluuksia hyökkäämällä Suomeen kuin se saisi tuottoa hyökkäyksestä. Vastarinta ei loppuisi Suomen tappioon, vaan Suomesta tulisi Venäjälle uusi Afganistan tai Tsetseenia. Putin on kenties hullu, muttei tyhmä, joten hän tietää kyllä suomalaisen ryssävihan syvyyden. En usko, että hän hankkisi muiden ongelmiensa lisäksi vielä riesoikseen kapinallisia suomalaisia, kun hän voi vähemmällä vaivalla pitää Suomen ainakin paperilla ystävällisenä naapurina ja kauppakumppanina.

Jukka Aakula kirjoitti...

"vähemmällä vaivalla pitää Suomen ainakin paperilla ystävällisenä naapurina ja kauppakumppanina."

Venäjä ei toimi rationaalisesti ainakaan Venäjän edun mukaan - ehkä Putinin. Putinin hallinnon suosio on ainoastaan ulkoisen kuvitellun uhan varassa.

Venäjä ei saa meistä hyvää naapuria koska uhkailee, lähettää meille rajan yli pakolaisia poliittisista syistä, pakottaa meidät hankkimaan itseltään ydinvoimalaitoksen, syyttää meitä venäläisten maahanmuuttajien ihmisoikeuksien loukkaamisesta jne.

Suomalaisten suurin vika on, että kaikki suomalaiset eivät vieläkään ymmärrä, että koskaan emme saa olla rauhassa tuosta maasta ellei meillä ole vahvoja liittolaisia - Hollanti ei tietysti sellainen ole eikä Saksa - tai ellei joku tuhoa Venäjää.

Halonen ja muu sakki sai suomalaiset kuvittelemaan, että uhkaa ei enää ole. Siitä saamme nyt maksaa. Kukaan, joka ei osaa vihata Venäjää, ei ole todellinen suomalainen.