Hännikäinen, äärioikeisto ja Eurooppa

Timo Hännikäisen kirjoitus EU-vaaleista on minusta merkittävin kansallismielinen analyysi vaaleista. Lainaan oleellisimman sisällön ja alleviivaan vielä ne jotka ovat minusta merkittävimmät kohdat:

Ennen kaikkea populistien menestys kertoo parlamentaarisen demokratian kriisistä, jossa äänestäjien luottamus vanhoihin puolueisiin on murentunut ja kansallisvaltioiden päätösvalta on EU-elimille siirrettäessä päätynyt byrokraattien ja talouseliitin käsiin.

Henkilökohtaisesti en pidä vaalitulosta pelkästään myönteisenä, koska osa vaalivoittajista, merkittävimpinä Front National, Jobbik ja Kultainen aamunkoitto, on avoimen myönteisiä Venäjän nykyiselle suurvaltapolitiikalle ja on puolustanut Venäjän toimia Ukrainassa. Niiden intressit menevät tässä asiassa selvästi ristiin Suomen ja muiden Euroopan rajamaiden intressien kanssa. Toisaalta taas Kansanpuolueen ja ruotsidemokraattien kaltaiset maltillisemmat puolueet ovat jatkuvasti pyristelleet irti rasistileimastaan, mikä tuntuu pelkurimaiselta niin kuin omien motiivien selittely aina. Sopii toivoa, etteivät nämä puolueet tingi monikulttuurisuususkonnon vastaisesta agendastaan salonkikelpoisuuden nimissä, vaan toimivat niin kuin katsovat olevan oikein ja välttämätöntä.

On kuitenkin ilmeistä, että vaalitulos on merkittävä ja historiallinen. Se on sitä ensinnäkin siksi, että kyllästyminen liberaalien valtapuolueiden vastuuttomaan ja valheelliseen politiikkaan on ensimmäistä kertaa ilmaistu koko mantereen laajuisesti. Enää ei ole kyse vain Ranskan, Suomen, Ruotsin tai Itävallan liikehdinnästä, vaan protesti on yleiseurooppalainen. Se herättää toiveita, että kansallisvaltioita yhtenäistä Eurooppaa vastaan puolustava liikehdintä on alkanut muuttua koko Euroopan puolustamiseksi eurokraatteja vastaan. Pelkkä suvereniteetin puolustaminen voi koitua Euroopan tuhoksi, sillä joukko toisistaan eristäytyneitä kansallisvaltioita on avuton niin globaalien talouskriisien, Euroopan ulkopuolelta suuntautuvan muuttoliikkeen, USA:n ja Venäjän suurvaltapolitiikan kuin ekologisten ongelmienkin edessä.

Tarvitaan keskustelua Euroopasta. Millainen olisi "eurokraattisen Euroopan" jälkeinen löyhästi integroitunut Eurooppa. Missä asioissa Euroopan valtioiden on tehtävä syvempää yhteistyötä ja missä ei. 

Kaksi hypoteesia Irakin tilanteen heikkenemisestä

Monelle länsimaiselle Irakin ja Libyan sekasorto on suurelta osin amerikkalaisten syytä. Jos Husseinia tai Gaddafia ei olisi kaadettu, maat eivät olisi ajautuneet sekasortoon.

UK:n entinen pääministeri Tony Blair näkee asian toisin. ISIS:in eteneminen Syyriassa johtuu pitkälti siitä, että länsi ei kaatanut Syyrian presidenttiä al-Assadia, mikä johti Syyrian opposition radikalisoitumiseen eli ISIS:in etenemiseen. Osa tätä kehitystä on Blairin mielestä ISIS:in eteneminen myös Irakissa ja Irakin valtion romahdus. (Toinen syy Irakin valtion romahdukseen on Irakin hallituksen kykenemättömyys integroida sunneja.)

On Blairin mukaan muutenkin erittäin kyseeanalaista väittää, että ilman amerikkalaisten väliintuoloa Irakissa olisi tänään rauhallista. Jos Saddamia ei olisi kaadettu, arabikevään tapahtumat olisivat todennäköisesti levinneet myös Irakiin. Tilanne olisi eskaloitunut vain myöhemmin ja sorto kurdeja, shiioja ja suoarabeja kohtaan olisi estänyt pidempään.

En ota kantaa siihen, kumpi mielipide on oikea. Siinä Blair eittämättä on oikeassa, että arabimaiden heikot instituutiot ja uskonnon liittyminen politiikkaan johtaa vääjäämättä vallankumouksiin ja aseellisiin välienselvittelyihin teki länsi mitä vain:

The problems of the Middle East are the product of bad systems of politics mixed with a bad abuse of religion going back over a long time. Poor governance, weak institutions, oppressive rule and a failure within parts of Islam to work out a sensible relationship between religion and Government have combined to create countries which are simply unprepared for the modern world. Put into that mix, young populations with no effective job opportunities and education systems that do not correspond to the requirements of the future economy, and you have a toxic, inherently unstable matrix of factors that was always – repeat always - going to lead to a revolution.

Antropologi Philip Salzmannin mukaan arabialaisista heimoyhteiskunnista puuttuu sosiaalinen koheesio. Siksi kansalaisyhteiskunta ja kansalaisyhteiskuntaan perustuva valtio on hyvin vaikeasti synnytettävissä - heimoidentiteettiin perustuvat sodat ovat Lähi-Idän kulttuurin vääjäämätön piirre:

People act politically as Muslims only when in opposition to infidels. Among Muslims, people will mobilize on a sectarian basis, as Sunni vs. Shi'a. Among Sunni, people will mobilize as the Karim tribe vs. the Mahmud tribe; within the Karim tribe, people will mobilize according to whom they find themselves in opposition to: tribal section vs. tribal section, major lineage vs. major lineage, and so on.


The structural fissiparousness of the tribal order makes very difficult societal cohesion in the Middle East. The particularism of affiliation constantly places people and groups in opposition to one another.

Siitä, voiko lännen interventioilla olla positiivisia vaikutuksia alueen tilanteeseen, voi tietysti väitellä ikuisesti. Blair eittämättä on sitä mieltä, että voi. Henkilöt, jotka näkevät kaikkialla USA:n imperialismia, näkevät asian tietysti vastakkaisella tavalla.

Blairin mielestä Libyan ja Syyrian tämän hetkiset ongelmat johtuvat pikemmin siitä, että lännen interventio oli liian heikkoa. Ja koska Syyrian sisällissota on levinnyt myös Irakiin, lopulta myös Irakin ongelmat johtuvat osin siitä, että lännen interventio on ollut liian heikkoa. Blair on tavallaan ikuinen optimisti ja äärimmäinen uskossaan, että asiat saadaan käännettyä paremmiksi kunhan asioihin puututaan. Bosnian ja Kosovon osalta hän todennäköisesti olikin oikeassa, Lähi-Idän osalta tuskin.

Konservatiivien tuki aktiiviselle sosiaalipolitiikalle ei ole enää perusteltua?

Olen painottanut pitkään Karl Pearsonin ajatusta, että kansojen ja valtioiden välisissä konflikteissa se valtio, jossa on laaja köyhälistö, häviää sille valtiolle jonka väestö on tasa-arvoisempi.

Erityisesti tästä syystä konservatiivi näkee tietynasteiset tulonsiirrot yhteiskunnan tehokkutta vahvistavana asiana. Vasemmistolla ja konservatiiveilla on tässä mielessä mahdollisuus löytää konsensus tietyntasoisesta aktiivisesta sosiaalipolitiikasta. Konservatiivi on perinteisesti valmis tulonsiirtoihin, jos se vahvistaa kansakunnan koheesiota ja siinä mielessä kansan kykyä puolustaa itseään.

Tulonsiirrot eivät ole väistämättä mikään nollasumma-peli.

Torpatessaan Suomen turvatakuut vasemmisto (ja keskusta) on kuitenkin osoittanut, että se ei halua Suomen kansallista turvallisuutta edistää. Perusteita millekään yhteen hiileen puhaltamiseen ei siinä mielessä ole.

Arabimaat romahtavat yksi toisensa jälkeen - vuorossa Irak

Ukrainan ja Syyrian tapahtumat ovat näemmä jättäneet varjoonsa muita tapahtumia. Libyan ja Irakin valtiot ovat näemmä romahdus-pisteessä. Foreign Affairs arveli eilen, että Irakin jako kolmeen valtioon - Kurdistaniin, sunnien ääri-islamistiseen ISIS:iin ja shiia-valtioon on toteutumassa kovaa vauhtia. 

Husseinin aikana Irakin valtio perustui sortoon, mikä tavallaan toimi. Nyt kun Irakin valtion olisi pitänyt perustua yhteiseen irakilaiseen identiteettiin ja demokratiaan, Irak ei toiminutkaan. Mitään yhteistä kansallista identiteettiä ei ole, eikä sitä voi ylhäältä päin määritellä. On vain heimo-, suku-, perhe- ja uskonnollinen identiteetti.

Irakin shiia-enemmistöisen hallituksen on ilmeisesti aika aseistaa ja militarisoida shiia-siviilit tai pyytää iranilaisia maajoukkoja avukseen, jos aikoo pelastaa shiiat. Paetessaan Pohjois-Irakista se on jo aseistanut ISIS:in jättäessään valtavat määrtä aseita taakseen. 

Kurdien itsehallintoalue on jo aloittanut omalta puoleltaan Irakin jaon eli itsehallintoalueen ulkopuolisten kurdien asuttamien alueiden haltuunoton:

Pohjois-Irakin kurdit käyttivät torstaina sekavaa tilannetta hyväkseen ja valtasivat Kirkukin öljykaupungin. Kurdien mukaan Irakin armeija pakeni Kirkukista, jonka jälkeen kurditaistelijat miehittivät alueen.

”Kirkukissa ei ole enää irakilaissotilaita, he ovat paenneet. Koko kaupunki on nyt meidän hallinnassamme”, kertoi kurdien Peshmerga-joukkojen puhemies Jabbar Yawar uutistoimisto Reutersille.

Kurdit ovat jo pitkään halunneet saada Kirkukin hallintaansa, sillä kurdit pitävät sitä historiallisena pääkaupunkinaan. Kurdien autonomisen alueen läheisyydessä sijaitsevalla alueella on myös runsaat öljyvarat.

Kurdien mukaan Kirkuk vallattiin, jotta he voivat suojella kaupunkia islamistikapinallisilta.

Onnittelen kurdeja Kirkukin valtaukseksasta. Haave on toteutunut. Mielenkintoista on nähdä, millainen voimatasapaino Pohjois-Irakiin syntyy kurdien ja sunnien välille. Saattaahan olla, että kurdeilla on voimaa vallata laajoja alueita Pohjois-Irakista ja suorittaa vuorostaan laaja kansanmurha Saddamia tukeneiden sunnien keskuudessa. 

Pari lainausta

Putinin ulkoministeri Lavrov: "Suomi on oikein hyvä, oikein läheinen naapuri... Kumpikaan meistä ei ole koskaan pettänyt toista."

Kommentti: Sääli vaan, että Venäjä ei ole hyvä naapuri. Lavrov ja Illarionov tosin leikkivät hyvä-ryssä-paha-ryssä peliä. En ole vielä kuullut kenenkään suomalaisen ottavan peliä tosissaan. Venäjä on vastenmielinen naapuri, joka uhkailee Suomea ja yrittää saada poliitikkomme ja kansan pelkäämään ja taipumaan.

Pitkän linjan diplomaatti ja ulkopolitiikan vaikuttaja ja tutkija Jaakko Iloniemi: "Jaamme Naton riskit, mutta meillä ei ole turvatakuita." 

Kommentti: Oleellista on, että Iloniemen mainitsema ongelma on itse aiheutettu. Ei ole olemassa mitään keskitietä. On joko valittava rooli, missä siirrytään takaisin harjoittamaan suomettumislinjaa eli pienvaltio-politiikkaa tai on valittava liittoutumisen tie eli Nato-jäsenyys. Tai oikeammin keskitie on kyllä olemassa, mutta se on kolmesta vaihtoehdosta selkeästi tehottomin.

Lisäys:

Entinen ulkoministeri Jutta Urpilainen julistautui tänään kolmannen tien kulkijaksi HS:ssä: "Olen viehättynyt presidentin [ja Heinäluoman] ajatuksesta kolmannesta tiestä, jossa vahvaan itsenäiseen puolustukseen liittyy kumppanuuksia eri suuntiin.".

Kommentti: Kun poliitikot ovat kykenemättömiä tekemään suuria päätöksiä ja liittymään Natoon, Suomi ajautuu itse asiassa automaattisesti pienin askelin suomettumis-politiikka kohti.

Suomi on kuin Nokia. Kun on mennyt liian kauan hyvin, ei olla uskaliaita vastaamaan uusiin haasteisiin. Riskinotto kyky on nolla ja siksi ajaudutaan pahimpaan vaihtoehtoon.

Niinistö ja Heinäluoma - epärehellisyys maksimissaan

Kun ihmisillä on aito ristiriita - kuten suomalaisilla nyt siitä mennäkö Natoon vai jatkaako vanhalla ulkopoliittisella linjalla - on äärimmäisen epärehellistä esittää jotain kolmatta vaihtoehtoa, jota ei oikeasti ole olemassa ja jota ei ole oikeasti edes syntymässä. Ja ehdottajat vieläpä mainiosti tietävät, että EU:n yhteistä Natosta erillistä puolustusta ei ole tulossa.

Se on tapa panna pää pensaaseen. Se on myös rehellisen keskustelun torppaamista.

Heinäluoman mukaan Nato-keskustelussa ei ole olut syvyyttä. Ainakin osin se johtuu siitä, että poliitikot eivät ole suostuneet keskustelemaan kansan kanssa rehellisesti. Puhumaan analyyttisesti turvallisuuspoltiikasta. Suomalainen keskustelukulttuuri on todellakin eräänlaisessa konkurssissa. Poliitikot ovat suomettumisajan hyssyttelyllään pääsyyllisiä asian tilaan. Asiasta ei ole uskallettu puhua, koska pelätään Venäjää. Tai asiasta ei ole uskallettu keskustella, koska omat perustelut Natoa vastaan ovat olleet niin heppoisia. Tai asiasta ei ole uskallettu puhua, koska omat syyt vastustaa Natoa ovat perustuneet puhtaasti muuhun kuin Isänmaan etuun. Oman poliittisen aseman pönkittämiseen.

Pienen valtion pitää käyttää jokainen avoin ikkuna hyväksi eikä jahkailla ja fundeerata mikä olisi optimaalinen ratkaisu, jos Suomi saisi tyhjältä pöydältä suunnitella vaikkapa EU:n puolustusjärjestelmän. Viro toimii juuri näin. Kun Nuvosto-Venäjä oli heikko, Viro julistautui itsenäiseksi, haki EU:n jäsenyyttä ja Naton jäsenyyttä.

Lisäys 10.53: Todennäköinen syy sille, miksi EU:n yhteistä puolustusta ehdotetaan on seuraava: Suomen poliittinen johto on Venäjän uhkailun (puhelinsoitto) takia tms. syystä tulemassa johtopäätökseen, että Natoon ei mennä tai ei uskalleta mennä. Kansalle pitää esittää joku propagandistinen selitys, mitä Suomen johto on muka ajatellut Suomen turvatakuiksi. Todellisuudessa poliittinen johto on päättänyt, että Suomi ei hanki turvatakuita vaan ottaa käyttöön myöntyvyyslinjan Venäjää kohtaan.

Viro valitsi vapauden, Suomi ei

Kolmekymmentä vuotta sitten olin Helsingin Vanhan Kirkon puistossa mielenosoituksessa, jossa vaadittiin Baltian kansojen ihmisoikeuksien turvaamista. Kansat olivat eläneet yhtäjaksoisesti 40 vuotta Neuvostoliiton orjuudessa. Tilanne tuntui toivottomalta. Viro ja Latvia venäläistyivät maahanmuuton takia kovaa vauhtia ja näköpiirissä oli tilanne, että kansat jäävät vähemmistöiksi omassa maassaan muutamassa kymmenessä vuodessa. RKP:n virolaissyntyinen kansanedustaja Jutta Zilliacus puhui ja sanoi, että lähitulevaisuudessa näemme päivän, jolloin Baltia on vapaa. Ajatus tuntui lähinnä lapselliselta toiveajattelulta.

Ko. mielenosoitus ja muu vastaava toiminta Itä-Euroopan kansojen puolesta herätti Suomessa närkästystä. "Miksi nuo ihmiset riskeeraavat Suomen ja Neuvostoliiton suhteet tuollaisella" ajattelivat varmaan useimmat. Mukana mielenosoituksessa oli vielä suurehko joukko Tukholmasta tulleita balttilaisia emigrantteja, joita Suomessa pidettiin epäilttävänä neuvostovastaisena sakkina.

Olisiko silloin Vanhan Kirkon puistossa voinut uskoa, että 30 vuotta myöhemmin Viro, Latvia, Liettua ja Puola ovat vapaita länsimaita ja Suomi on edellleen Lännen ja Venäjän välisellä harmaalla vyöhykkeellä. Suomen presidentti puhuu naivisti olemattomista vaihtoehdoista hankkia turvatakuut - kuten EU:n yhteisestä puolustuksesta - vaikka ei itsekään kai usko siihen. Vain neljännes kansasta kannattaa Nato-jäsenyyden hankkimista ensi vaalikaudella.

Paasikivi-seuran puheenjohtaja Matti Vanhanen tyrmää ajatuksen EU:n yhteisestä puolustuksesta kättelyssä illuusiona, mutta tyrmää myös Nato-jäsenyyden:

"Nato-maat eivät halua voimavarojen tuhlausta rakentamalla mitään päällekkäisyyttä Naton kanssa. Tämä ajattelu ohjaa suurinta osaa Natomaista EU-politiikassaan eikä minusta meillä saa olla vääränlaista illuusiota siitä, että EU:n kautta olisi olemassa reaalisia turvatakuita... Puoltaisin jäsenyyttä, mikäli Nato olisi kehittynyt tai kehittymässä maailmanlaajuiseksi ja tunnustetuksi kansainväliseksi kriisinhallintajärjestöksi – meidän paikkamme olisi ehdottomasti siinä... Huolehdimme omasta puolustuksesta, tiivistämme yhteistyötä Ruotsin ja EU-maiden kanssa, kehitämme Nato-rauhankumppanuutta, emme ole allergisia Venäjän kanssa harjoitteluun ja ylläpidämme transatlanttista suhdetta."

Vanhanen näkee siis, että emme ole länttä emmekä itää, vaan pidämme harjoituksia yhdessä vaikkapa Venäjän kanssa - ajatus joka jopa edellisen suomettumisen aikanakin tyrmättiin. Emme voi kuulua Vanhasen mukaan lännen puolustusliittoon, koska se ei ole universaali maailmanlaajuinen puolustusliitto.

Maanpuolustuskorkeakoulun Strategian laitoksen johtaja Torsti Sirén selittää Suomen ja Viron erilaista turvallisuuspolitiikkaa kirjoituksessaan taas näin:

Itämeren alueen valtioiden noudattama politiikka loppuasetelmaan pääsemiseksi hajautuu kahteen päälinjaan, pienvaltiorealistiseen ja liberalistiseen. Pienvaltiorealistisessa näkökulmassa hyväksytään se, että sellaisella alueellisella suurvallalla kuin Venäjä olisi olemassa legitiimejä strategisia intressejä muiden valtioiden alueeseen tai noudattamaan politiikkaan. Liberalistinen näkökulma puolestaan korostaa kansainvälisen yhteistyön merkitystä tasa-arvoisten valtiotoimijoiden kesken. Sotilasstrategisessa tarkastelussa mainitut päälinjat kulminoituvat viime kädessä kysymykseen sotilaallisesta liittoutumisesta. Itämeren alueen valtioista Suomi ja Ruotsi ovat perinteisesti korostaneet pienvaltiorealistista sotilasstrategiaa.

Pienvaltiorealistinen politiikka tarkoittaa käytännössä jatkuvaa varovaisuutta, kumartelua Venäjään päin ja lakeija-asennetta. Pienvaltiorealistinen politiikka voi tietysti olla järkevääkin, jos muita vaihtoehtoja ei ole. Paasikivi ja Kekkonen kannattivat pienvaltiorealistista poltiikkaa sodan jälkeen koska Suomi oli jäänyt yksin kannatettuaan ennen sotaa liittoutumista. Poliittisen historian dosentti Vesa Vares kirjoittaa:

"Paasikivi haki liittolaisia kaikkialta, mistä niitä oli edes häviävän pieni mahdollisuus saada. Hän oli ajamassa Suomelle saksalaista prinssiä kuninkaaksi vuonna 1918, yhteistyötä Baltian ja Puolan kanssa 1920-luvun alussa, houkuttelemassa Englantia Suomen turvaajaksi, ajamassa pohjoismaista sotilasliittoa 1930-luvulla ja kannattamassa Saksa-yhteistyötä vuonna 1941. Laatipa hallituksen toimenannosta puheenkin valmiiksi Leningradin kukistumisen varalta."

Tällä hetkellä pienvaltiorealistinen politiikka on kyllä pienvaltiomaista mutta ei realistista. Erityisesti Keskusta on tehnyt pienvaltiorealistisesta suomettumisajan politiikasta, jota he kutsuvat sitoutumattomuudeksi, melkinpä arvon sinänsä. Keskusta oli suomettumisajan pääpuolue. Se käytti ulkopoliittista mahtiasemaansa aluepolitiikan ja maatalouden pönkittämiseen. Kokoomus ja aluksi myös sosialidemokraatit pidettiin hallituksen ulkopuolella ulkopoliittista lyömäasetta käyttäen. Keskustalaisille suomettumisaika suurine maataloustukineen ja Kekkosineen olikin kulta-aikaa, johon he kaipaavat takaisin. Keskusta on 100%:sti eilispäivän puolue. Lähes 100%:ia keskustan kannattajista vastustaa Nato-jäsenyyttä.

Keskustan johto haluaa tehdä Suomesta uudelleen Keskustan johtaman Venäjästä riippuvaisen pikkuvaltion. Keskusta haluaa myydä Suomen omien etujensa ajamiseksi. Perussuomalaisissa ja vihreissä asenteet Nato-jäsenyyteen ovat jo orastavasti terveempiä. Heidi Hautala ja Jussi Halla-aho ovat omien puolueidensa piireissä avoimimmin keskustelleet Suomen vapauden turvaamisesta Nato-jäsenyydellä.