tiistaina, maaliskuuta 26, 2013

SAK perustuloa vastaan


SAK vastustaa perustuloa uskoakseni vain ja ainoastaan, koska perustulo vähentäisi automaattisesti ay-liikkeen valtaa. Minimipalkat romutettaisiin todennäköisesti ja palkat vapautettaisiin muutenkin sääntelystä, koska tulonjako hoidettaisiin perustulolla eikä "solidaarisella" palkkapolitiikalla. Ay-liike romahtaisi.

Mutta sellaisia perusteita perustuloa vastaan voidaan esittää, jotka eivät ole kokonaan vailla tolkkua:


Perustulomallit voi jaotella kolmeen kategoriaan:
  1. Tuhottoman kalliita, "massit massoille" -malleja, joissa laitetaan yli tonni jokaisen tilille kuukausittain.
  2. Turhia, esimerkiksi Soininvaaran malli, joissa perustulo on niin pieni, että sen rinnalla pitää säilyttää asumistuki, toimeentulotuki, syyperusteinen työttömyysturva, vanhempainetuudet, yms.
  3. Köyhiä kepittäviä malleja, eli sellaisia joissa nykyinen kattava sosiaaliturva korvataan pienellä perustulolla.

Toki tämäkin on totta - kysymys vain kuuluu miksi malleja yksi ja kolme ei voisi yhdistää.

Perustuloon siirtyminen toki rokottaa joitain ihmisiä ja antaa etuja toisille, mutta entä sitten. Jokainen järjestelmän radikaali yksinkertaistaminen - olkoon sitten kysymys spontaanista romahduksesta tai järjestelmän demokraattisesta muuttamisesta - synnyttää väliinputoamista.

Sen suhteen olen intuitiivisesti samaa mieltä SAK:n ekonomin kanssa, että malli 2 tuskin on järkevä. Eniten minua mallin 1 ja 3 yhdistämisessä mietityttää, mihin suuuntaan hybridimalli alkaisi kehittyä. Kohti mallia 1 vai kohti mallia 3.

13 kommenttia:

Tiedemies kirjoitti...

Perustulon tärkeimmät hyödyt mielestäni menetetään, jos säilytetään toimeentulotuki ja asumistuki.

Suomessa palvelut ovat hyvin kalliita. Osaksi tämä johtuu harvaan asutusta maasta, palveluelinkeinolla itsensä elättäminen vaatii melko laajan asiakaspohjan. Mutta verot ja sosiaaliturvan luoma palkkakiila lienevät suuremmat tekijät tässä. Esimerkiksi Singaporessa tennistunnit maksavat selvästi alle puolet siitä mitä Suomessa, ja tennisopettaja tienaa ihan kohtuullisen hyvin. Täällä on maksettava osapuilleen 2-3 kertaa tuntipalkan verran, Singaporessa opettaja sai tunnista palkan käytännössä suoraan käteen, vakuutusmaksut jne ovat toki olemassa, mutta ne ja ALV (joka on 7%) ovat pienet. Suomessa taas tilavuokrista menee ALV, samoin menee itse palvelusta, palkasta menee verot, jne jne, ja nämä kaikki kertautuvat.

Perustulomallissa pitäisi pyrkiä siihen, että palkkatulon marginaaliverot eivät nouse. Soininvaaran malli on väärä, koska siinä marginaali pamautetaan 40%:iin kautta linjan ja asteikot säädetään niin että muutos on osapuilleen neutraali kaikissa tuloryhmissä. Se on pragmaattinen näkemys, mutta olen tullut siihen tulokseen, että ei toimi, enkä sellaisena sitä enää kannata.

Sensijaan kannatan perustuloa, jonka taso on noin suunnilleen nykyisen opintorahan suuruinen, asumistuen jäädyttämistä lopullisesti ja toimeentulotuen asteittaista lakkauttamista.

Ymmärrän että oma mallini on "köyhien kyykyttämistä". Olen tullut kuitenkin siihen tulokseen, että köyhyydessä on kyse jostain ihan muusta kuin rahasta, siinä on kyse elämänhallinnasta, ja lisäraha pahentaa, ei paranna tilannetta. Kaikkein pahin on toimeentulotuki.

Voin toki olla väärässä ja olen valmis muuttamaan mielipidettäni jos uskottavat perustelut tälle löytyvät.

Jukka Aakula kirjoitti...

Mitenkähän sun mallissa eläkkeet sitten pitäisi hoitaa. Toisaalta 60:t pitäisi saada pysymään vähintään puoliaktiiveina työmarkkinilla - toisaalta 75-vuotiaiden pitää saada olla eläkkeellä.

Lasten osalta taas vastuu lienee kokonaan vanhemmille vai onko ja miksi olisi?

Tiedemies kirjoitti...

Minusta eläkkeet pitäisi hoitaa niin, että jo maksetut eläkkeet hoidetaan mahdollisuuksien mukaan sopimusten mukaisesti, leikataan eläkemaksuja asteittain niin, että tulevat eläkkeet leikkaantuvat "oikeudenmukaisesti" (tämän yksityiskohtia en ole laskenut joten en osaa sanoa miten se tapahtuu)

Viimekädessä homman pitäisi mennä niin, että systeemiä käyttöönotettaessa työmarkkinoille saapuvan ikäluokan eläkkeet maksetaan itse 100% rahastoivalla systeemillä. Päälle siis perustulo, myös eläkeläisille.

Minusta voi tehdä opt-in/out systeemin myös, jossa eläkesäästöjä saa vähentää verotuksessa, kun nostettaessa maksaa tuloveroa, mutten pidä tätä kovin tärkeänä. Jos homman haluaa pitää pay-as-you-go- tyyppisenä, niin voidaan sallia laskennalliset "pyramidifirmat", jotka perustuvat luottamukseen. Niille voi myöntää jonkinlaisen julkisen takauksen, mutten pidä tätäkään kovin tärkeänä.

Lasten osalta minusta voidaan lähteä siitä, että lapsilisäsysteemin tapainen voidaan pitää paikallaan.

Miltton Friidman kirjoitti...

Otan puhtaan libertaristisen asenteen tähän. Mielestäni minkä tahansa vastikkeettoman etuisuuden jakaminen on rikollista.

Samoin ay-liikkeen lainsuoja on rikollista.

Mielestäni Kiinassa asiat ovat juuri oikein. Ay-liike on tiukasti valtion kontrollissa, eikä köyhille jaeta avustuksia.

Jukka Aakula kirjoitti...

Köyhät kyykkyyn -malli ja tonni ilmaiseksi taskuun -malli ovat molemmat yksinkertaisuudessaan ongelmallisia kaikenlaisille ay-liikkeille ja muille painostusryhmille. On olemassa vain yksi mielenkiintoinen poliittinen kysymys: nostetaanko perustuloa vai ei, tai sidotaanko perustulo palkka- voi hintaindeksiin.

Päätös tehdään todennäköisesti budjettikäsittelyn yhteydessä eikä kolmikanta-periaattella eli epädemokraattisesti.

Arvaan että jos perustulo on alunperin korkea, porukka joka on ensi sijassa riippuvaista siitä on suuri ja nämä ihmiset vaaleissa äänestävät nimenomaan perustuloa kasvattaa haluavia ehdokkaita. Jos perustulo on alhainen, harva on riippuvainen ensi sijassa siitä.

Korkea perustulon taso on siis omiaan nostamaan perustuloa demokraattisessa pääteksenteossa ja siinä mielessä systeemiä destabilisoiva.

Mutta suurin ongelma on ay-liike, maataloustuottejien järjestöt jne. Miten ne suostuvat privilegioidensa ja monopoliasemansa murentamiseen.

Jukka Aakula kirjoitti...

Milttonille kysymys.

Ajatellaan case:

Miehellä ja naisella on lapsi mutta ei yhtään lähisukulaisia. Vanhemmat kuolevat auto-onnettomuudessa tai alkavat ryypätä. Miten lapsen asia hoidetaan. Ei ole kuin ykstyisiä lastenkoteja, ei ole huostaanottoa jne.

Anonyymi kirjoitti...

On aina hienoa löytää näitä liberaaleja, jotka ilmeisesti uskovat markkinoiden korjaavan itse itsensä, eivätkä ymmärrä Rooseveltin New Dealin ja sosiaaliturvan merkitystä talouden tuhoutumisen loputtoman syöksykierteen pysäyttämisessä. Sayn laki on täyttä kakkaa. Kysynytä on kaiken avain ja ilman sitä ei taloudessa tapahdu mitään.

Työpaikkatakuu olisi mielestäni huomattavasti parempi järjestelmä, mutta tätä varten valtiolla tulisi olla oma keskuspankki ja rahapolitiikka. Nyt sellaista ei ole näkyvissä.

Perusturvaankaan meillä ei ole varaa, jos emme pysyt luomaan rahaa, vaan joudumme lainaamaan sen pankeilta, pankkien määrittelelemään hintaa, tai niiltä, joilla sitä on liikaa. Ehkä meillä on varaa, mutta en usko, että työssäkäyvä väestö suostuu karsimaan saavutetuista eduista aivan hirveästi, ilman että pistävät myllyn pystyyn.

Ay-liikkeet ovat myös evoluution tulosta, mutta riittävän perustulon aikakaudella heidän roolinsa tulisi olla huomattavasti joustavampi, ehkä jopa olematon. Tämä tarkoittaisi n. 1000 euron perustuloa, joka on näillä näkymin silkka mahdottomuus, sillä mielestäni kotona olemisen ja työn teon välissä tulisi olla vähintään kolmosen kerroin, jolloin minimipalkka olisi siis 3000 eugenia.

Itsekin olen perinyt huomattavan omaisuuden ja sen korkotuloilla elelen ja tämä, jos jokin on vastikkeetonta tuloa ja vieläpä kohtuuttoman suurta sellaista.

Mikäli ei olisi minkäänlaista suojaverkkoa, eikä ay-liikkeitä, niin mikä estäisi työnantajia tuhoamasta koko mailmaa suppeakatseisuudellaan? Lopulta ihmiset tekevät pelkällä ruokapalkalla töitä ja kukaan ei kuluta enä juuri mitään, jolloin olemme päätyneet takaisin kivikaudelle. AY-liikkeiden ansiosta palkkoja on saatu nostettua ja kulutusta kasvatettua, jotta ihmisillä on varaa kuluttaa ja yritykset pystyvät innovoimaan ja kehittämään toimintaansa. Miksi he palkkoja nostaisivat, jos olisi nälkää näkeviä työntekijöitä tulossa töihin nälkäpalkalla?

Nyt huomaamme esim. EU-kriisimaissa, että velanhoitokustannukset ja välttämättömyydet vievät suurimman osan tuloista ja nekin, joilla on ylimääräistä säästävät. Kriisimaat tuhotaan täysin, joka ei ole kenenkään etu, paitsi ehkä niiden, jotka pystyvät ostamaan maan ja luonnonvarat halvalla pois kuleksimasta.

Chicagon poika voisi ensialkuun kertoa minulle, että miten libetaristisessa maailmassa kaikille riittää tätä työtä, sillä muistaakseni 1700- ja 1800-luvullakaan tämä ei onnistunut ja laissez faire-ajattelu johdatti Yhdysvallat 1929 lamaan?

Yleensähän liberaalit kannattavat yövartijavaltiota, mutta nyt jostain kumman syystä vedät kommunistisen Kiinan mukaan tähän ihmemalliisi, jota et ilmeisesti kovin pitkälle ole pohtinut.

PS.
Kiinassakin on sosiaaliturvajärjestelmä.

PS2.
Suomessa on homekouluja, vaikka muille jakaa ja rakennusmiehiä työttöminä. Miksemme mielummin työllistäisi näitä, kuin maksamme jotain perustuloa, joka nyt jo hoituu muilla sosiaaliturvahimmeleillä. Työllistäminen ei olisi kovin haastavaa. Keskuspankki rämpyttää näppistä ja siirtää rahat valtiolle, josta ne siirtyvät, mikä ikinä koulujen rakentamisesta vastaakaan tilille.

Miltton Friidman kirjoitti...

Milttonille kysymys.

Ajatellaan case:...


Niin, ja sitten on se mökin mummo, kenellä ei ole ketään tuttuja tai sukulaisia, eikä yhtään rahaa jne...

Miltton Friidman kirjoitti...

Näin pääsiäisen kunniaksi pitää muuten Jukka kiittää blogistasi!

Mainio mauste suomalaiseen blogosfääriin, ja lähes jokainen viesti on mielenkiintoinen!

Kiitos.

Miltton Friidman kirjoitti...

PERUSTULON ONGELMA ON SEN STAATTISUUS

Olen toistanut, että ongelma perustulossa on se, että se on staattinen instituutio alati muuttuvassa, (dynaamisessa) maailmassa.

Vähän samalla tapaa jo nykyisessä mallissa jokin komitea miettii mikä olisi sopiva määrä massia saatavaksi ilman työtä.

Evoluutio on dynaaminen. Mikä tahansa staattinen perustulomalli tarkoittaisi mielestäni silloin devoluutiota. Perustulosta riippuvaiseksi jäävät kansalaiset alikehittyisivät niihin verrattuna, jotka ovat sen ulkopuolella.

Lisäksi byrokraatit vastustavat perustuloa, samoin ay-liike. Siinä on riittävästi äänivoimaa päätöksen kaatamiseksi missä tahansa vaaleissa.

Mielestäni perustulo sisältää paljon sosiaalisia, taloudellisia kuin yhteiskunnallisia riskejä.

Enemmän keskustelua libertaristisempaan suuntaan, kuin perustuloon päin. Kiitos.

Jukka Aakula kirjoitti...

Ei se että sanot Niin, ja sitten on se mökin mummo, kenellä ei ole ketään tuttuja tai sukulaisia, eikä yhtään rahaa jne... tee ongelmaa olemattomaksi.

En suoranaisesti pidä perustulosta, koska ajattelen että ilmainen raha laiskistaa ihmisiä ja alentaa ihmisten riippuvuutta toisistaan.

Perustulo on minusta kuitenkin paljon paljon parempi kuin nykyinen järjestelmä ja paljon dynaamisempi ja siinä mielessä tarjoaa mahdollisuuden instituutioiden evoluutioon.

Sehän avaa mahdollisuuden - tai mallit 1 ja 3 - monien rakenteiden purkamiseen: Minimipalkan. Kaikenlaisen tarveharkintaa harjoittavien byrokratioiden. Palkkasäännöstelyn - eli palkkojen keskitetyn "sopimisen". Ehkä maatalaoustukien. (En väitä että näitä kaikkia avattaisiin mutta pitäisi.)

Silloin se antaisi markkinataloudelle aivan toisenlaisen liikkumatilan. Yhteiskunta saisi varmasti valtavan boostin.

Ei olisi enää toimeentulotukea saavaa luokkaa, joka ei oikein voi tehdä mitään, ei ole halukas tekemään mitään, ei voi omistaa mitään vaan on täysin passiivinen.

Ongelma minusta on pikemmin se, että yhteiskunta ei todellisuudessa ole vielä valmis kansalaispalkkaan. Soininvaaran vesitetty malli ei kuullosta parannukselta vaan uuden systeemin luomiselta vanhojen rinnalle. Tiedemiehen esittämä malli koettaisiin hyvin radikaaliksi. Se on kuitenkin minustakin ainoa järkevä. Jotta kansalaispalkka olisi hyödyllinen, tarpeeksi monta vanhaa järjestelmää pitää korvata sillä saman tien.

On vaikea kuitenkin nähdä että Suomessa saataisiin aikaan tällainen uudistus. Voisiko uudistuksen ottaa käyttöön ikäluokka kerrallaan?

Jukka Aakula kirjoitti...

Luulen, että libertaarit kokevat mallin ongelmalliseksi siksi, että vahvistaisi nykyistä yhteiskuntajärjestelmää ja hidastaisi sen romahtamista.

Anonyymi kirjoitti...

Tämä perustulo on kyllä väistämättä tulevaisuuden suunta, jos tähän touhuun halutaan jotain järkeä. Tarvitsemme yhä vähemmän työntekijöitä automaation takia, vaikka moni väittääkin autoomation vain siirtävän töitä toisaalle, mutta kun katsot tilastoista, että miten pieni määrä ihmisiä riittää pyörittämään yhteiskuntaa, kun moni joka olisi valmis tekemään jotain joutuu olemaan tekemättä mitään, vaikka niillä joilla on töitä, tekevät sitä mielestään liikaa. Toteuttaminen tosin on valtavan haastavaa, sillä sen tulisi olla sen verran suuri, että sillä pystyy asumaan ja syömään, jos sillä halutaan tosiaan korvata joitain tukimuotoja, mutta ei niin suuri, että sillä elää herroiksi. Työnteon tulisi myös olla kannattavaa. Perustulo voisi pistää yrittäjät ja korporaatiot tosissaan kilpailemaan työvoimasta, mutta haluaisivatko ihmiset oikeasti pyyhkiä vanhusten pyllyjä, jos vaihtoehtona on, että he voisivat chillata kotona ja harrastella kaikenlaista pientä. Miten ihmiset sitoutuisivat yrityksiin, esim. juuri sairaanhoitajat, poliisit ja muut välttämättömät, jotka eivät voi käydä töissä silloin, kun huvittaa, vaan heitä tosiaan tarvitaan siellä tietty määärä, aina tiettyinä aikoina. Vuokratyövoimaa käytetään jo useissa yrityksissä silloin, kun sitä tarvitaan. Tällaista järjestelmää kutsutaan Baronalla ainakin resurssipankiksi, josta soitetaan ihmisiä töihin, kun heitä tarvitaan. Mielummin, ehkä lisäisin työllisyysastetta lyhentämällä työtunteja. Olemmeko jo vaalmiita 4 päiväiseen työviikkoon?

PS. Pidän liberaaleja, vähintäänkin itiootteina, sillä joku siellä vallankahvassa joka tapauksessa olisi. Kutsukaamme hätnä sitten, vaikka poroporvariksi, aristokraatiksi, oligarkiksi tai miksi hyvänsä. Tasa-arvo on jotain, joka estää ihmisiä ajautumasta kamppailuihin keskenään. Itse näkisin Sveitsin suoran demokratian mallin, huomattavasti fiksumpana, kuin sen, että itkemme valtion olevan paha. Tämän valtion tulisi olla kansan tahdon alainen, nythän näin ei ole, vaan lobbarit säätävät lait ainakin Yhdysvalloissa ja EU on sellainen viritelmä, että en oikein tiedä mitä siitä ajattelisi. Ei nyt mitään hirveän hyvää ainakaan tule mieleen. Pankkien talutusnuorassa ainakin mennään... Kyproksen pankit eivät vain sattuneet olemaan tarpeeksi vaikutusvaltaisia.

Tässä on eräs blogi, jossa toisinaan on pohdittu perustuloa.

http://heteconomist.com/