Uusi darwinistinen vasemmisto ja hyvinvointivaltion moraalinen perusta

Toiseen maailmasotaan asti progressiivisen vasemmiston ihmiskuva oli biologinen ja darwinistinen. Usein myös yhteiskunta nähtiin organismina. Ruotsin sosialidemokratian kansankoti-ajattelu oli hyvin lähellä saksalaisen konservatiivisuuden kansankokonaisuus-ajattelua.

Vasemmiston progressiivisuus ei merkinnyt vain yhteiskunnallisten epäoikeudenmukaisuuksien korjaamista vaan se sisälsi myös ihmisen edistyksen idean. Sosialistit olivat eugeenikkoja - kansankoti tarvitsi terveitä kansalaisia: Toisaalta painotettiin koko kansan ja erityisesti odottavien äitien ja pienten lasten terveyttä. Toisaalta ns. rationaalisen valinnan avulla haluttiin karsia geneettisesti epäterve aines. Heikon aineksen sterilointi edisti kansankoti-organismin terveyttä. Tasa-arvoa (Egalite) ei nähty ainoastaan kohtuuttomien tuloerojen kaventamisena vaan tasa-arvo vahvisti lisäksi kansankodin koheesiota ja sitä kautta puolustuskykyä. Karl Pearson, tilastotieteen uranuurtaja, sosialisti ja eugeenikko, totesi että kansojen ja valtioiden välisissä konflikteissa se valtio, jossa on laaja köyhälistö, häviää sille valtiolle jonka väestö on tasa-arvoisempi. (Katso Larry Arnhart, The First Darwinian Left.)

Ruotsissa alettiin kehitellä hiljalleen pohjoismaista hyvinvointivatiota, missä sosiaalivakuutuksin, tulonsiirroin ja työmoraaliin perustuen haluttiin luoda hyvä yhteiskunta. Kansankodin käsite oli alunperin konservatiivien käsialaa, mutta ruotsalainen vasemmisto adoptoi sen 20-luvulla. Sosialidemokraatti taloustieteilijä Gunnar Myrdal totesi, että hyvivointivaltiomalli, jos yleensä on toimiakseen, pitäisi toimia juuri Ruotsissa, koska Ruotsissa oli homogeeeninen väestö ja hyvä työmoraali.

Kansallissosialistinen Saksa kehitti samaan aikaan jo Bismarckin aloittamaa sosiaalivaltiota, mutta vei eugeniikan äärimmilleen laajentamalla pakkosterilaatio-ohjelman (Aktion-T) epäterveen aineksen fyysiseen tuhoamiseen.

Toisen maailmansodan jälkeen vasemmisto teki täydellisen irtioton biologiseen ja darwinistiseen ihmiskuvaan - niin täydellisen että vasemmistolaisuus usein mielletään kansallissosialismin vastakohdaksi, vaikka näin ei tietenkään ole historiallisesti ollut. Pakkosterilaatiota alettiin demonisoida - Ruotsissa laki tosin muuttui vasta 70-luvulla. Vasemmistoälymystö väitti ihmisen olevan Tyhjä Taulu (Tabula Rasa) ilman biologisesti määräytyneitä preferenssejä, arvoja tai edes lahjakkuuseroja. Vasemmisto alkoi uskoa tai ainakin esittää uskovansa, että sosialisaation kautta ihmismieli saadaan hyväksymään mitä tahansa arvoja (Mallability assumption). Äärimmilleen vasemmiston usko ihmisen muutettavuuteen meni Neuvostoliitossa, jossa uskottiin luodun epäitsekäs yhteiskunnan kokonaisetua edistävä Homo Sovieticus. Rikollisuus ja syrjäytyminen, jota yhteiskunnassa esiintyi (vaikkakin lähinnä vain lännessä), nähtiin johtuvan lapsuuden ajan ongelmista tai yhteiskunnallisesta epäoikeudenmukaisuudesta eikä vapaamatkustamisesta tai epäkelvon kansanaineksen lisääntymisestä. Ongelmat voidaan muka ratkaista tulonjaolla ja muilla yhteiskunnallisilla keinoilla eugeniikan sijaan.

Ainakin osa amerikkalaista vasemmistoa alkoi nähdä tämän mallin päättyneen jonkinasteiseen konkurssiin. Vuonna 1998 kirjoitetussa paperissaan Is Equality Passé? taloustieteilijät Samuel Bowles ja Herbert Gintis halusivat piirtää uusiksi vasemmiston ihmiskuvan ja sitä kautta myös sosiaalipolitiikan. Epätieteellisen Tabula Rasa -teorian sijaan Bowles ja Gintis haluavat perustaa vasemmiston ihmiskuvan uudelleen darwinismiin. Bowlesin ja Gintisin hyvin hedelmällinen tutkimustyö 2000-luvulla onkin kohdistunut realistisen ihmiskuvan etsimiseen biologian, psykologian ja taloustieteen keinoin.

Ensi sijainen konkreettinen ongelma amerikkalaisen vasemmiston näkökulmasta on se, että amerikkalaisten enemmistö ei tunnu hyväksyvän varsin mataliakaan tulonsiirtoja. Bowles ja Gintis lähti ratkaisemaan ongelmaa 90-luvun lopussa.

Heidän ensimmäinen havaintonsa on, että ihmisillä on kyllä halua auttaa hädässä olevia tulonsiirroin mutta ainoastaan silloin, kun tulonsiirron kohteiden koetaan olevan vaikeuksissa ilman omaa syytään. Bowles ja Gintis tyrmäävät toisaalta libertaarien ajatuksen siitä, että ihmiset vastustaisivat verotuksen kautta tapahtuvia tulonsiirtoja sinänsä, mutta toteavat että epäreiluiksi koetut tulonsiirrot niille, jotka ovat köyhiä omasta syystään, rapauttaa koko järjestelmän.

Heidän kritiikkinsä vallitsevaa järjestelmää kohtaan ei niin kuin oikeiston kritiikki perustu siihen, että sosiaaliturva paisuessaan syö yhä enemmän resursseja ja aiheuttaa työstä vierottumista. Vaan heidän kritiikkinsä perustuu siihen, että koska biologinen ihmismieli on sellainen että auttaja ei halua auttaa sellaista joka ei ole valmis auttamaan itseään, kansalaisten usein aivan liioiteltukin huoli siitä, että rahaa menee sellaisille ihmisille jotka eivät ole valmiita auttamaan itseään, on otettava ehdottomasti huomioon sosiaalipoliittisia ratkaisuja suunnitellessa.

Bowlesin ja Gintisin mielestä vapaamatkustaminen ei siis ole ainakaan USA:ssa ongelma siksi, että siitä tulee suuria kustannuksia, vaan siksi että tavallisten työtätekevien ihmisten tuki sosiaalipolitiikalle romahtaa ellei sosiaalpolitiikka ota auttajien todellista ihmisluontoa huomioon.

Yllä todettu ei kuullosta vielä kovin radikaalilta myönnytykseltä - pikemmin järkevältä pragmatismilta. Mutta Bowles ja Gintis ovat käyttäneet koko 2000-luvun sen tutkimiseen, millainen darwinistinen ihmismieli on ja miten se on evoluution myötä kehittynyt.

Tutkimustulokset palauttavat uuden vasemmistolaisen ihmiskuvan taas lähemmäs alkupistettään ja ihmiskuvan lähemmäs kansalliskonservatiivien ihmiskuvaa:

Metsästäjä-keräilijä-yhteisö on Bowlesin ja Gintisinkin mukaan se evolutiivinen ympäristö missä ihmismieli on kehittynyt.

Metsästäjä-keräilijä-yhteisöjen elämää leimasi kaksi asiaa a) suurriistan metsästys ja b) jatkuvat sodat toisten heimojen kanssa, mikä on evoluution myötä luonut lajin, joka kykenee ratkaisemaan yhteisön sisäiset ristiriidat kyetäkseen keskittymään haastavaan julkishyödykkeiden tuottamiseen.

Metsästäjä, joka yhdessä 10:n muun metsästäjän kanssa osallistui vaaralliseenkin suurriistan metsästykseen, piti toisaalta voida olla varma että yksikään heimon jäsen ei monopolisoi metsästyksen tuotosta. Ihmiselle kehittyi taipumus nujertaa yli-dominoivat urokset beeta-urosten yhteistyöllä.

... humans are innately disposed to form social dominance hierarchies similar to those of the African great apes, but that prehistoric hunter-gatherers, acting as moral communities, were largely able to neutralize such tendencies--just as extant hunter-gatherers do. The ethnographic basis for that hypothesis was that present-day foragers apply techniques of social control in suppressing both dominant leadership and undue competitiveness... (Christopher Boehm, Hierarchy in the Forest.)

Metsästäjän ja taistelijan piti toisaalta voida olla varma että mikäli hän haavoittuisi tai kuolisi metsästyksen tai taistelun aikana, hänen jälkeläistään huolehdittaisiin. Ihmislajille syntyi ruuanjakamisen instituutio, joka oli tavallaan ensimmäinen sosiaalivakuutus-järjestelmä:

One group of contemporary foragers, the Aché of Eastern Paraguay, has been particularly closely studied, with close attention to the amounts and nutritional values of food acquired and consumed by members of the group. Sharing is so widespread, researchers have found, that on average three-quarters of what anyone eats is acquired by someone outside the consumer's nuclear family; even more remarkable, in the case of meat and honey (the main goods foraged by men):

women, children and adult siblings of the accquirer receive no more . . . from their husbands, fathers and brothers respectively than would be expected by chance, and men eat from their own kills a good deal less than would be expected by chance. (Bowles ja Gintis)

Metsästäjän piti lisäksi luottaa siihen, että vapaamatkustajia rangaistaan, jolloin ruuan jaon ja yhdessä metsästämisen instituutiot saattoivat pysyä kestävällä pohjalla. Ihmiselle kehittyi reiluuden moraali, mikä vierastaa toisaalta vapaamatkustamista mutta samallalailla lailla myös itsensä korottajia. Ihminen rankaisee vapaamatkustajia ja nauttii siitä, mutta kokee myös häpeän tunnetta siitä että itse syyllistyy vapaamatkustamiseen.

Mutta ihmisen halu auttaa toisiaan ei ole ainoastaan reiluuden moraalin rajoittamaa. Ihmisellä on lisäksi sisäryhmä-moraali ja auttaminen rajoittuu ensi sijassa omiin. Sodassa ulkoryhmän jäsen on vihollinen ja häneen kohdistetaan auttamisen sijaan pikemmin demonisointia ja dehumanisointia. Ihmisen yhteistyökyky ja sotaisuus ovat kulkeneet käsi kädessä. Ihmisen altruismi muita kuin sukulaisiaan kohtaan on sodan lapsi. Tai pikemmin sotaisuus ja altruismi ovat kehittyneet evoluution aikana käsi kädessä - ilman toista ei olisi toista.:

This distasteful idea is based on the evolution of what my co-authors and I have termed ‘parochial altruism’ [nurkkakuntainen altruismi]. Altruism is conferring benefits on others at a cost to oneself; parochialism is favouring ethnic, racial or other insiders over outsiders. Both are commonly observed human behaviours that are well documented in experiments. For example, people from the Wolimbka and nearby Ngenika groups, in the Western Highlands of Papua New Guinea, have no recent history of violence. Yet when asked to divide a pot of money between themselves and another, they give more and keep less for themselves if the other is a member of their own group rather than an outsider. (Lähde: Bowles, Conflict: Altruism’s midwife)

Altruismi on aina altruismia omia kohtaan. Ihmisen ja muurahaisen evoluution suuri innovaatio on ollut se, että yhteistyö ei ole rajoittunut enää vain pieneen sukulaisjoukkoon, vaan suurempaan sisäryhmään. Mutta edelleen altruismi on altruismia omia kohtaan. Kun Kristus halusi laajentaa juutalaisuuden etnosentrisyyden kristinuskon universaaliksi humaanisuudeksi, kyseeessä oli siis - osin onnistunutkin - yritys laajentaa "omuuden" sfääriä. Ajoittain omuuden sfääriä onnistutaan laajentamaan. Mutta yleensä laajentamisessa tulee jossain vaiheessa katto vastaan.

Muiden ihmisten auttaminen lisääntyy, kun sisäryhmä joutuu konfliktiin ulkoryhmän kanssa.