Viha ja maahanmuuttokeskustelu

Viha on kieltämättä hyvin ongelmallinen tunne - varsinkin pitkittyneenä se järsii ihmistä. Viha voi lisäksi johtaa äkkipikaisiin tekoihin. Samanlaisia tunteita, jotka pitkittyneenä nakertavat ihmistä, ovat inho, häpeä ja syyllisyys. Mutta inho, viha, häpeä ja syyllisyys ovat tunteita, jotka ovat evoluution aikana kehittyneet, koska ne sopivina annoksina motivoivat ihmistä tietynlaiseen edulliseen toimintaan. Häpeä ja syyllisyys motivoi ihmistä muuttamaan käyttäytymistään niin, että yksilö ei ajaudu konfliktiin yhteisönsä arvojen kanssa ja joudu näin vertaisrankaisun kohteeksi. Viha voi taas saada ihmisen toimimaan rohkeasti konfliktitilanteessa. Inho saa ihmisiä välttämään tietynlaisia kelpoisuutta alentavia tilanteita - kuten vaikkapa nuorella naisella sukupuolisuhdetta vanhempaan mieheen, jolla ei enää ole voimavaroja/elinaikaa elättää perhettään.

Vihan tietoinen lietsonta voi - painosanalla VOI - edistää poliittisen liikkeen tavoitteita. Suomen itsenäisyystaistelu - aktivismi - painotti vihaa - "ryssänvihaa". Jääkärin marssi ilmaisi itsenäisyysmiesten vihaa runomuodossa: Syvä iskumme on, viha voittamaton, meil' armoa ei kotimaata. 20-luvulla vihan lietsonta sai valtavat mittasuhteet. Perustettiin erityinen organisaatio Vihan Veljet vihan lietsontaa varteen. AKS:n valajäsen nro 1:n Elias Simojoen kirjoitus Ylioppilaslehdessä 5/1923 ilmaisi vihanlietsonnan ideaalin voimakkaasti ja kaunopuheisesti.

En väitä, että vihan lietsonnan pitäisi olla tavoite maahanmuuttokeskustelussa tai että kukaan edes pyrkisi tietoisesti vihan lietsontaan. Jos viha päästettäisiin täysin irti, se voisi johtaa hyvinkin pahoihin ja suunnitelemattomiin seurauksiin. Siitä onko vihanlietsonta tehokasta vai ei on turha yrittää käydä mitään keskusteluakaan, koska voi olla 100%:n varma, että kukaan ei edes uskalla myöntää haluavansa soveltaa Simojoen ajatuksia nykymaailmaan. Keskustelu käy sen sijaan niin, että valtamedia syyttää kaikkia maahanmuuttokriitikoita vihanlietsonnasta ja maahanmuuttokriitikot kiistävät kategorisesti vihapuheet. Olipa eräälläkin vihreällä poliitikolla kanttia ilkkua, että miksi kukaan ei sano rehellisesti olevansa rasisti, vaikka tiesi varmasti miten tuollaiselle avautujalle kävisi.

Harva maahanmuuttokriitikko ilmaisee suoraan vihaa islamia kohtaan, koska vihan lietsonta on toisaalta illegalisoitu ja toisaalta vihaaminen ei ole nykyään oikein muodikasta. Luulen, että useat maahanmuuttokriittiset ovat "ratkaisseet" "ongelman" ilmaisemalla halveksuntaa ja inhoa islamin barbaarisiksi koettuja tapoja kohtaan sen sijaan että lietsoisivat vihaa. Halveksunta on kuitenkin ongelmallinen tunne siinä missä vihakin.

Sensuurin lisääminen todennäköisesti vain huonontaa tilannetta.

Nokian romahdus - älypuhelinten markkinaosuus romahti

Nokian älypuhelinmarkkinaosuus on ollut jo jonkin aikaa vapaassa pudotuksessa:

Matkapuhelinvalmistaja Nokia menetti huhti–kesäkuussa markkinajohtajuuden älypuhelimissa, laskee tutkimusyhtiö Strategy Analytics katsauksessaan. Nokian osuus älypuhelinmarkkinoista putosi 15,2 prosenttiin vuotta aiemmasta 38,1 prosentista. Alkuvuonna Nokian vastaava markkinaosuus älypuhelimissa oli 26 prosenttia. Amerikkalainen Apple nousi markkinajohtajaksi 18,5 prosentin osuudellaan. Markkinakakkosen Samsungin osuus älypuhelinmyynnistä oli 17,5 prosenttia. (Lähde: Digitoday.)

Kun olen ennustanut Nokian romahduksesta, olen tarkoittanut jotain tällaista. Romahduksen syyt ovat jo koettua historiaa:

Nokia ongelma on ollut se, että "Nokia haluaa [po. halusi] panostaa palveluihin, eikä pelkkään laitemyyntiin. Tästä Nokia on tehnyt sen johtopäätöksen, että sen on kontrolloitava myös älypuhelimen alustaa (käyttöjärjestelmää). Siinä missä muut mobiililaitteiden valmistajat (Samsung, Sony-Ericsson, HTC, LG) julkaisevat laitteita mm. Googlen Android-alustalle pragmaattisella strategialla me tehdään mitä kuluttajat ja operaattorit haluavat, Nokia pitää kiinni omista alustoistaan ja palveluliiketoiminnastaan kynsin hampain.

Nokian OVI on verrattuna Applen App Storeen ja Androidin vastaavaan hyvin vaatimaton. Samoin Nokian alustat eivät ole kilpailukykyisiä Androidin ja Applen kanssa. Pörssi tajuaa missä mennään ja kurssi laskee koko ajan."

Tästä kompleksisesta liiktoimintamallista luovuttiin aivan liian myöhään:

Mainitsin aikaisemmin Nokian esimerkkinä yrityksestä, joka on kiikissä monimutkaisen liiketoimintamallinsa kanssa. Nokia on päätynyt liiketoimintamalliin, jossa se tarjoaa kuluttajille sekä mobiililaitteita että siinä käytettäviä sovelluksia ja palveluita (OVI) sen sijaan että Samsung, LG, HTC ja Sony-Ericsson keskittyvät mobiililaitteiden tekemiseen ja niiden tietynasteiseen räätälöimiseen operaattorien toiveiden mukaisesti.

Nokia on ajautunut tällaiseen liiketoimintamalliin syistä, jotka eivät ole kovin suoraviivaisia. Nokia on pitkään vierastanut operaattoreiden merkittävää roolia sekä mobiilipalveluiden että mobiililaitteiden arvoketjussa. Nokia on pitkään uskonut että nimenomaan sen itsensä on oltava aktiivinen mobiilipalveluiden tuottaja yhteistyössä partnerien kanssa. Nokia on päätynyt tuottamaan sekä a) laitteita, b) niiden alustaohjelmistoja ja c) mobiilipalveluita ns. OVI-porttaalissa.

Ongelma tässä liiketoimintamallissa on se, että vaikka Nokia on ollut ylivertainen mobiililaitteiden kehittämisessä tai ainakin logistiikassa, sen alustaohjelmistot ja mobiilipalvelutarjonta eivät ole lähellekään samaa tasoa kuin vakkapa Googlella (Android ja Googlen App Store). Samsung ratkaisee saman ongelman sillä että se keskittyy ydinosaamiseensa (a) ja tukeutuu alustojen ja palveluiden osalta SUURELTA OSALTA Googleen.

Vaikka romahdus tietenkin on ollut tosiasia jo jonkin aikaa, en lähde väittämään mitään siitä, mitä seuraavaksi tapahtuu. En osaa. Nokian heikkeneminen on johtanut vähintäänkin siihen, että sen rajoitettu itsenäisyys erillisenä Microsoftin vasalli-yhtiönä on vaakalaudalla. Nokia on sen verran halpa että se voidaan helpohkosti ostaa. Mutta kannattaako Nokia ostaa, sitä en osaa sanoa. Nokian hallussa on epäilemättä ainakin joukko tuottavia patentteja. Sen markkinaosuus laskee älypuhelimissa ensi vuoden aikana todennäköisesti kohti 5%:ta ja sen markkinaosuus muissa puhelimissa laskee vaikkakin hitaammin. Nokian tuotanto ja tuotekehitys tahkoaa siis varmaan jatkossa lähinnä tappiota.

Windows puhelimet tulevat tuskin koskaan palauttamaan Nokiaa tästä suosta. Ensinnäkin ei ole merkkejä siitä, että Windows-puhelimien markkinaosuus mihinkään nousisi. Vaikka nousisikin, HTC lienee Nokiaa kettärämpänä etulyöntiasemassa Nokiaan nähden. HTC on USA:n markkinoiden selvä ykkönen sekä Android että Windows-puhelinten osalta:

(Kuva: ZDNET.)

Europol: Islamismi oleellisesti vaarallisempi kuin äärioikeisto

Europolin mukaan islamistinen terrorismi on oleellisesti suurempi vaara Euroopalle kuin äärioikeisto. Äärioikeistolainen terrorismi on ollut harvalukuista:

Selv etter terrorangrepet i Norge, som ble utført av en høyreekstremist, fastholder Europol at militante islamister utgjør en langt større trussel i Europa.
Det skriver den danske avisa Politiken.

– Mange spør nå om det har vært for stort fokus på islamistisk terrorisme, men vår klare melding er at man ikke må undervurdere trusselen fra islamistisk terrorisme, og at man fortsatt må holde fokus på det miljøet, sier talsmannen for det europeiske politisamarbeidet, Søren Kragh Pedersen.

Etter terrorangrepet i Norge vil Europol rette et sterkere søkelys mot trusselen fra høyreekstremister fordi tragedien viser at terrorangrep kan komme fra alle ekstreme miljøer.

HS kertoi pari päivää sitten, että viime vuonna tapahtui Euroopassa noin 200 terrori-iskua. Näistä 45 oli vasemmistolaista, pari islamistista ja loput separatististien (ETA, Pohjois-Irlannin katoliset jne.) tekoja. Kuolonuhreja oli 7 joista 6 tapahtui vasemmistolaisten iskuissa.

Breivikin suorittama isku oli eittämättä erittäin raaka ja äärimmäisen narsistinen teko. Siis samallalailla mieletöntä väkivaltaa kuin islamistinenkin terrori.

Breivikin iskun tuomitseminen ei tietenkään merkitse, että norjalaiset islamisaation vastustajat hiljentäisivät toimintaansa. Aksjon Stiklestad järjestää tänään monikultturismin vastaisen päivän Stiklestadin keskustassa.

Pohjolan ihmisillä suuremmat aivot

Pohjoisen ihmisillä on suuremmat aivot ja suuremmat silmät kuin muilla ihmisillä, kertoo Oxfordin Yliopistossa julkaistu tutkimus.

Tutkijat väittävät, että eron selittää se, että harmaan ja pilvisen taivaan sekä pitkien talvien maissa ihmisille on kehittynyt muita suuremmat silmät ja aivot, jotta he voivat paremmin käsitellä näkemäänsä. Älykkyyden kanssa tällä ei tutkijoiden mukaan ole tekemistä.

En tiedä, mistä ko. tutkijat ovat kehittäneet tämän selityksen. Se, että kaksi asiaa korreloi keskenään, ei tietenkään osoita että toinen selittää toisen. Myös älykkyysosamäärän ja etäisyyden päiväntasajalta on väitetty korreloivan voimakkaasti. Aivojen koon ja äo:n korrelatioksi on yleensä arvioitu 0.3-0.4.

Norja - osa 3

Lainaan kahta HS:n tämänpäiväistä artikkelia Norjasta ja kommentoin lyhyesti.

1. HS kirjoitti tänään otsikolla "Terrorismin uhkakuva EU:ssa muuttui":

Viime vuonna EU:ssa tehtiin 249 terroristi-iskua. Näistä islamistien iskuja oli vain kolme - kaksi Tanskassa ja yksi Ruotsissa. Eniten terrori-iskuja tekivät separatistiset liikkeet lähinnä Espanjassa, Ranskassa ja Pohjois-Irlannissa: 160 kappaletta. Seuraavaksi aktiivisempia olivat äärivasemmistolaiset ja anarkistiset ryhmät: 45 iskua.

Vuoden 2010 terrori-iskuissa kuoli seitsemän ihmistä. Uhreista kuusi menehtyi Kreikan äärivasemmiston ryhmien iskuihin.

Äärioikeistolaisia iskuja ei ollut, eikä terrorismista mediassa juuri puhuttukaan. Paitsi toki islamilaisesta terrorismista, joka oli vähälukuista mutta hyvin tehokasta.

2. Toisessa artikkelissa HS löytää yhtymäkohtia Breivikille Quislingista - Kari Huhdan yhtymäkohtien etsintä artikkelissa "Breivik haastaa Quislingin" vaikuttaa tosin varsin spekulatiiviselta:

Jossakin helvetin syvimmissä onkaloissa Vidkun Quisling on saattanut havaita, ettei hän enää ole norjalaisten kiistatta eniten vihaama ja halveksima ihminen kautta aikojen. Rinnalle nousi perjantaina Anders Behring Breivik.

Breivikin tunnustama harkittu ja tarkkaan suunniteltu joukkomurha takaa vastenmielisen aseman Norjan historiassa. Quisling sai oman paikkansa häpeäpaalussa toimimalla Norjan nukkehallitsijana saksalaismiehityksen aikana, vuosina 1940-1945.

Quisling päätyi teloituskomppanian eteen 58-vuotiaana lokakuussa 1945. Sitä ennen hän oli järjestänyt saksalaisten avulla vallankaappauksen, tukenut miehityksen väkivaltaa ja sallinut Norjan juutalaisten karkotukset keskitysleireille. Ennen sotaa hän oli asteittain muuntunut sotilaasta poliitikoksi ja lopulta äärioikeistolaisuuden ja kansalliskiihkon kautta pesunkestäväksi natsiksi. Quisling halusi Norjassa samanlaiseksi johtajaksi kuin Adolf Hitler oli Saksassa.

Quislingin kaavailut yhden kansan ja yhden johtajan Norjasta muistuttavat Breivikin kahdeksan vuosikymmentä myöhemmin kirjaamia sairaita hankkeita. Juutalaisten tilalle pitää vain vaihtaa muslimit. Samankaltaisuus ei ole kovin yllättävää siinä mielessä, että terrorille ei ole monta erilaista mallia. Siksi Breivikin anti-islamilaisen terrorismin julistus muistuttaa myös ääri-islamistisen terroristin julistusta.

Suurimmat erot tulevat aikakausista. Terroria ei suunnitella tyhjiössä.

Quislingillä oli 1930-luvulla Norjassa jonkin verran kannatustakin, ja hän ehti toimia puolustusministerinä. Norjan sisäpolitiikka oli hyvin sekavaa. Äärioikeistossa ja antisemitismissä oli tiettyä salonkikelpoisuutta Hitlerin vahvistaessa otettaan Saksassa.

Tilanne muuttui Hitlerin kymmeniä miljoonia ihmishenkiä vaatineen maailmanvalloituksen päätyttyä tappioon.

Kun Quisling saapui oman tiensä päähän, hänellä ei ollut enää yhtään kannattajaa. Hänen nimensä oli sanakirjoissa vakiintunut tarkoittamaan petturia ja yhteistoimintaa vihollisen kanssa.

Kerroin aiemmin, että Quislingin rinnalla oikeuteen haastettiin yli 90 000 norjalaista maanpetturia, isänmaan ystävää ja Suomen jatkosodan veteraania. Yli 40 000 tuomittiin. Joten kannatusta Quislingillä kyllä oli.

Näiden ihmisten ja heidän lastensa demonisointi oli toisen maailmansodan jälkeisessä Norjassa suuri kansanhuvi. Aikansa vihanlietsontaa. Ehkä NS-lasten kohtalossa on tietty yhtymäkohta AP-nuorten kohtaloon, jos nyt yhtämäkohtia halutaan hakea. Taitaa vaan olla turhaa spekulointia.

Demonisointi ja eristäminen oli ilmeisesti sitä tasoa, että moni (jopa sodan jälkeenkin syntynyt) säilytti NS-identiteettinsä (vaikka ei välttämättä NS-ideologiaa) vain siksi, että kukaan muu ei keskustellut NS-lapsen kanssa paitsi toinen NS-ihminen. Edelleenkin monet NS-lapset tapaavat, keskustelevat miehityksestä jota eivät ole itse kokeneet, yrittävät löytää vanhempiensa ja Quislingin teoille oikeutusta jne.

NS-ihmiset viettävät joulua vuonna 1965 katolisen instituution tiloissa. Pöydillä on natsilehti "Folk og Land".

"Nokia-johtaja tuo raskaan yrityskulttuurin"

Ystäväni erään firman talousosastolta totesi raskaasti, että nyt ne ovat tulleet meillekin. Siis vanhat nokialaiset.

Kauppalehti kirjoittaa tänään, että "Nokia-johtaja tuo raskaan yrityskulttuurin". Nokialainen johtaja ei enää ole suosittu, vaikka vielä vähän aikaa sitten oli.

Kuluneen kevään aikana on ... tultu siihen tulokseen että ei enää haluta Nokian yrityskulttuuria.

Miksipä haluttaisikaan. Nokialaisella johtajalla (ja myös monilla nokialaisilla työntekijöillä) on yleensä hyvin kapea vastuualue ja kapea osaaminen.

Hyvin harvoilla johtotason ihmisellä on ollut Nokiassa kokonaisvastuuta. Se on suuri heikkous... kun siirrytään esimerkiksi yrittäjälähtöiseen yritykseen, jossa pitäisi ottaa vastuu yhdestä tehtaasta, ei vanha toimintatyyli käy enää päinsä...

Vaikka nokialaiset johtajat tietävät, että yrityskulttuuri on uudessa firmassa täysin erilainen, ongelmia tulee.

Ihminen on jännä eläin, se toteuttaa uudelleen samoja asioita joita on tottunut tekemään.

Itsekin vanhana NSN-läisenä teen uudessa paikassani uudelleen samoja asioita joita olen tehnyt. Mutta en samoja asioita joita tein 2000-luvulla vaan samoja asioita joita tein NSN:n kultaisena aikana 1990-luvulla. Jos ihmisellä on pitkä työrupeama, on työrupeaman ajaltava hylättävä kaikki se saasta, joka on syntynyt mieleen silloin kun asioita alettiin tehdä väärin. Hylättävä kuin synti. Olen yrittänyt hylätä kaikki ne asenteet jotka opin NSN:ssä 2000-luvulla. NSN:n kultaiselta ajalta, joka oli toki raskasta aikaa, opin kantapään kautta mitä on työnteko. En osannut sitä luonnostani. Opin myös tekemään yhteistyötä muiden kanssa ja puhaltamaan yhteen hiileen, vaikken osannut sitäkään luonnastani. Opin myös vastuuntuntoa. Sen hyvän olen yrittänyt kaivaa sieluni pohjasta.

Eikä tietysti riitä se että hylkää vain kaiken saastan, vaan on hylättävä myös se "hyväkin" mikä ei sovellu enää uuteen ympäristöön.

Norja - osa 2

Kukaan ei voine rehellisyyden nimessä kieltää, että keskustelu islamin uhasta on voinut joidenkin ihmisten päässä herättää ajatuksen, että "monikultturisti-petturit pitää tappaa". Toisaalta kuka voi kiistää sitä, että islamin uhasta pitää voida puhua.

Marc Sageman, a former C.I.A. officer and a consultant on terrorism, said it would be unfair to attribute Mr. Breivik’s violence to the writers who helped shape his world view. But at the same time, he said the counterjihad writers do argue that the fundamentalist Salafi branch of Islam “is the infrastructure from which Al Qaeda emerged. Well, they and their writings are the infrastructure from which Breivik emerged.”

“This rhetoric,” he added, “is not cost-free.”

Katso myös norjalaisen toimittajan analyysi samasta aiheesta.

Olen itse esittänyt kritiikkiä islamilaista maahanmuuttoa kohtaan harjoittamatta islamin demonisointia. Käsitykseni islamilaisesta kulttuurista perustuvat mm. antropologi Salzmannin kirjoituksiin. (Katso myös tämä):

Islam on Salzmannin mukaan uskonto, joka pyrkii ei vain puheissa vaan myös käytännössä alistamaan koko maailman islamin vallan alle. Jihad on uskovan velvollisuus ja vain kunniaton ihminen alistuu vääräuskoisen valtaan. Muslimin minimivelvollisuus on taistella vääräuskoista hallitsijaa vastaan ainakin siinä maassa jossa hän itse asuu.

Mikä kristinuskossa mättää ?

Kuten blogin lukija tietää, en ole vapaa-ajattelija, enkä ateisti enkä suhtadu erityisen kriittisesti mihinkään uskontoon. Olen darwinisti henkeen ja vereen, mutta en yleensä kritisoi kreationistejakaan, vaikka en kreationismia tietenkään hyväksy. Minua ei oikeastaan juurikaan kiinnosta Jumalan olemassaolo, luomiskertomuksen todenperäisyys, se onko maa maailman keskipiste tms. asia.

Kritisoin kristinusko erityisesti yhdessä asiassa. Jeesus sanoi Vuorisaarnassa Luukkaan mukaan:

Mutta teille, jotka kuulette, minä sanon: rakastakaa vihollisianne, tehkää hyvää niille, jotka teitä vihaavat, siunatkaa niitä, jotka teitä kiroavat, rukoilkaa niiden edestä, jotka teitä parjaavat. Jos joku lyö sinua poskelle, tarjoa hänelle toinenkin, ja jos joku ottaa sinulta vaipan, älä häneltä kiellä ihokastasikaan. Anna jokaiselle, joka sinulta anoo, äläkä vaadi takaisin siltä, joka sinun omaasi ottaa.

Siitä, että kreationisti kieltää kehitysopin ei ole arkielämämme tai yhteiskunnan toiminnan kannalta ehkä kovinkaan valtavaa haittaa. Mutta se että Jeesus kielsi vastavuoroisuuden, ja että moni ei pelkästään kristitty vaan myös varsinkin vasemmistolainen otti neuvosta vaarin, on johtanut käsittäääkseni monenlaiseen harmiin.

Poskensa kääntäjiä on kaikkialla - varsinkin sosiaalivirkailijoiden keskuudessa. Puhutaan esimerkin voimasta. Käyttäytyistiede, antropologia, matemaattinen taloustiede tai biologia ei tue väitettä esimerkin voimasta kuin hyvin rajoitetusti. Korkean statuksen ihmisiä toki matkitaan, mutta posken kääntäjiä harvoin.

Onneksi moni pragmaattinen kristittykin on unohtanut tämän järjettömyyden. Luukasta parempi ohjekirja on vaikkapa Edda:

A man ought to be a friend to his friend and repay gift with gift. People should meet smiles with smiles and lies with treachery. A man ought to be a friend to his friend and also to his friend’s friend. But no one should be friendly with a friend of his foe.

Vastavuoroisuus laajassa mielessä on kaiken yhteistyön perusta. Toki Jeesus siinä oli oikeassa, että jatkuva kostomieliala, varsinkin jos yhteiskunnalla on tehokkaat instituutiot rikollisten rankaisemiseen, on tehotonta koska se johtaa koston kierteeseen ja mielen katkeroitumiseen. Mutta mustavalkoisesti tulkittuna Luukkaan ohje on sairas.

Jatkosota

Sota oli kauan aikaa sitten päättynyt kun synnyin. Sota oli kuitenkin läsnä minun lapsuudessani varsin vahvasti.

Mummoni oli se aina läsnäoleva aikuinen lapsuudessani - hän oli aina läsnä sekä fyysisesti että henkisesti. Muistan mummoani ensi sijassa erittäin hyvällä. Hän oli omilla aivoillaan ajatteleva nainen, joka toimittuaan tsaarin vallan aikana Helsingissä mielisairaanhoitajana meni naimisiin naapurikylän pojan kanssa ja ryhtyi emännäksi. Koska isoisäni oli aatteen mies ja kansanedustaja, isoäitini hoiti käytännössä isännänkin tehtäviä. Pienestä talosta kaksi kolmesta lapsesta meni yliopistoon. Oltiin yritteliäitä kaikin tavoin. Mummoni herätti kiinnostukseni historiaan.

Mummoni oli menettänyt toisen poikansa sodassa elokuussa 1941. Hän ei ollut päässyt siitä yli niin kuin ihmisen pitäisi. Asiat pitäisi hyväksyä ja suru kokea. Ei varsinkaan pitäisi heittäytyä katkeruuteen ja syyllisten etsimiseen.

Siitä on nyt 70 vuotta, kun setäni kaatui. Pari viikkoa vaille. Olen miettinyt joskus miten mummoni suhtautuminen muovasi arvoni. Yksilön kuolema tai kärsimys asian puolesta - väärän tai oikean - saman tekevää kumman - herättää minussa jotenkin positiivisen tunteen.

46085 norjalaista tuomittiin maanpetoksesta sodan jälkeen. 92805 ihmistä oli oikeudessa syytettynä maanpetoksesta. Osa heistä oli ollut mukana aatteesta - he olivat NS-puolueen veteraaneja sotaa edeltävältä ajalta - toiset olivat mukana siksi että hyötyivät jäsenyydestä natsimiehityksen aikana.

Maanpetturuuteen riitti osallistuminen vapaahtoisena Suomen Jatkosotaan. Norjan hallitus vastusti vielä 90-luvulla norjalaisten vapaaehtoisten muistomerkin pystyttämistä Rovaniemelle. Viidennes norjalaisista vapaaehtoisista kaatui.

Monet sodan jälkeen syntyneet norjalaislapset - NS-Barn - kärsivät ensin siitä että isä joutui vankilaan, sitten muiden ihmisten ja instituutioiden harjoittamasta demonisoinnista. NS-perheet olivat ihmisiä, joita ei kutsuttu kylään. Norjan kirkko tuomitsi NS-ihmiset alimpaan helvettiin ja suuri joukko NS-väestä käääntyi roomalaiskatolisuuteen.

Tuskin missään demokraattisessa maassa niin suuri osa kansasta - suuri osa sodan jälkeen syntyneitä - eli vastaavalla tavalla leimattuina kuin NS-väki Norjassa. Sodan jälkeinen oikeudenkäyntikin oli suhteutettuna asukaslukuun hyvin suuri. En ota kantaa heidän syyllisyyteensä. NS-lasten kohtalo oli kohtuuton.

Sotilaiden lapsista on kirjoitettu viime aikoina kirjoja Suomessakin - on valitettu isien traumoja ja tunnekylmyyttä - ja heijastuksia lapsiin. En ole tosin näitä kirjoja lukenut. Täytyisi ehkä lukea, vaikken omaa isääni mitenkään sodan pahasti traumatisoimaksi voi oikein ajatellakaan. No eipä hänkään asiasta halunnut juuri puhua - isoveljen kaatuminen oli aiheuttanut syvää surua - oma rintamakokemus 18-vuotiaana oli ollut epämiellyttävä.

Vuoden luontokuva 2010 - tai vuosisadan - osa 2

Teoria, että ei-afrikkalaisten ja vain ei-afrikkalaisten perimässä on aimo annos Neandertaalin ihmisen perimää, on saanut vastikään julkaistussa tutkimuksessa taas uutta tukea.

Taas pommi Mumbaissa

Vastavuoroisuus on sekä evoluutiopsykologian että taloustieteen mukaan äärimmäisen tärkeä ihmisten yhteiselon rakennuspalikka.

Ehkä ratkaisu terrorismiinkin syntyy vastavuoroisuuden kautta ?

Tuskastuminen

Olen lukenut taloustieteiljöiden Bowlesin ja Gintisin uutta kirjaa yhteistyöstä. Kirja kuvaa teoriaa ihmisen yhteistyön ja altruismin evoluutiosta monitasoisen valinnan kautta.

Ajatus on yksinkertaisesti se, että

1. Ihmisten yhteistyö - ja ihmisen altruistinen käyttäytyminen kuten julkishyödykkeiden tuottamiseen osallistuminen vastoin yksilön omaa etua - on syntynyt olosuhteissa missä ryhmäkonfliktit (heimojen väliset sodat) olivat hyvin tavallista. Vaikka yksilövalinnan paine edisti egoismia ja sukulaisten suosimista, ryhmävalinta oli esihistorian aikana niin voimakasta että altruismi ei-sukulaisiakin kohtaan kuitenkin eteni.

Teoriaa tukevat sekä matemaattiset mallit että antropologinen evidenssi että kokeellisen peliteorian tulokset. Dramaattisin tulos on ehkä se, että altruismin ja sisäryhmän suosimisen takaa löytyy EHKÄ sama biologinen mekanismi:

This is exactly what was found from experiments with brain oxytocin, a neuropeptide that has been shown to promote trust and cooperativeness in experiments, and to deter subjects taking advantage of the cooperation of others (De Dreu et al. 2010, 2011). In a series of eight experiments Carsten and his coauthors (De Dreu et al. 2011) found that, by comparison with a placebo, nasally administered oxytocin also heightens in-group bias and in some but not all cases out-group derogation.

2. Voimakas ryhmäkonflikti edistää nykyoloissakin yhteistyötä ja uhrautumista ihmisten kesken. Tätä on tutkittu kokeellisesti mm. Israelissa panemalla ihmiset pelaamaan Trust Gamea sodan ja rauhan aikana - sota on generoinut merkittävää yhteistyön ja altruismin kasvua. Vastaavasti Burundissa etnisiin levottomuuksiin osallistuneet/niiden kohteiksi joutuneet osallistuivat huomattavasti aktiivisemmin erilaiseen yhteistyöhön kuin muut. Erot ovat kokeissa olleet hyvin hyvin merkittäviä.

Johtopäätös 2 on siis sama minkä jokainen vanha suomalainen tuntee intuitiivisesti ja jota kutsutaan Talvisodan hengeksi. Yritysmaailmassa toimineelle johtopäätös on intuitiivisesti varsin selvä. Mitä kovempi kilpailu yritysten välillä sitä vahvempi koheesio, yhteistyö, muiden auttaminen ja vapaamatkustajien rankaiseminen yritysten sisällä.

Jyväskylän Yliopiston tutkijat raportoivat seuraavaa:

Tutkijat Tapio Mappes ja Mikael Puurtinen Jyväskylän yliopistosta sekä Lauri Sääksvuori Max Planck Instituutista tutkivat yksilön käyttäytymistä ryhmässä. He kysyivät, miksi ihmiset rankaisevat normien rikkojia, vaikka tällaisesta käytöksestä on kustannuksia rankaisijalle. Rankaiseminen on yleistä kaikissa kulttuureissa.

Mappes, Puurtinen ja Sääksvuori tutkivat mahdollisuutta, että rankaisu saattaa olla hyödyllistä, jos se parantaa ryhmän yhteistyötä ja siten auttaa omaa ryhmää pärjäämään paremmin ryhmien välisessä kilpailussa. Tutkimuksessa selvisi, että kilpailutilanteessa ryhmän jäsenet ajattelevat enemmän koko ryhmän hyötyä kuin yksilön etua.

Bowlesia ja Gintis kuvailivat suomalaistutkijoiden tutkimuksia kirjassaan:

A final experiment provides a possible link between group conflict and the evolution of cooperation based not on the fact that altruists, if parochial, are willing fighters but that group conflict stimulates altruistic punishment of free-riding fellow group members. Sääksvuori, Puurtinen and their coauthors (2011) implemented a series of eight-person public goods games with and without a punishment option and in which the payoffs of members of the groups playing these games either depended on the outcome of group competition or were independent of the performance of any other group.

...

In the treatments with group competition, the groups with the larger contribution to the public good won a prize that was twice the group difference in the level of public contributions. Group competition greatly heightened the punishment of shirking group members where this was possible, so that groups with the punishment option prevailed over groups without it.

...

A fascinating secondary result is that the punishment option greatly reduced the within group variance of payoffs, and hence might be counted among the reproductive leveling mechanisms studied in the previous chapter. The authors conclude: “These results support the importance of intergroup competition in the emergence of costly punishment and human cooperation.

Evoluutiopsykologian mukaan ihmisten altruismi syntyi sukulaisvalinnan myötä pienissä sukulaisuuteen perustuvissa yhteisöissä. Se dilemma että nyky-yhteiskunnassa ihmiset kykenevät laajaan yhteistyöhön muidenkin kuin sukulaisten kanssa, selitetään niin että koska ihmisen ympäristö on nopeasti muuttunut ihminen ei ole oikein sisäistänyt muutosta vaan toimii edelleen ("maladaptiivisesti" = vastoin biologista etuaan) kuin aikaisemminkin siinä ympäristössä ("ESS") missä ihminen on kehittynyt. Taloustieteen vakioselitys yhteistyöhön on taas vastavuoroisuus tilanteessa, missä useampi henkilö joutuu toistuvasti tekemisiin toistensa kanssa. Poliisivaltion kannattajat ja äärikonservatiivit taas ajattelevat että yhteistyö on mahdollista vain koska valtio tai heimopäällikkö pakottaa ihmisiä.

Kukin valitkoon lempiteoriansa jos haluaa. Väittelyä tästäkin aiheesta olen käynyt ja olen huomannut että väittely ei yleensä johda mihinkään. Kun väittely tapahtuu julkisesti eikä kahden kesken, väittelijät kuvittelevat olevansa turnajaisissa ja etsivät heikkoa kohtaa toisensa puolustuksessa/argumentoinnissa. (Tiedepiireissä tilanne on tietysti parempi kuin harrastelijoiden foorumeissa.)

Yhteistyön evoluutio on aktiivisen tutkimuksen kohde ja kuva ihmisten yhteistyöstä ja altruismista muuttuu varmasti vielä voimakkaasti. Ihmisten yhteistyötä tarvitaan ilmaston lämpenemisen pysäyttämisessä, kalakantojen romahtamisen pysäyttämisessä, sukupuuttoon kuolemisen pysäyttämisessä, hyvinvoinnin ja itsenäisyyden turvaamisessa, maahanmuuton järkevöittämisessä jne. jne. Hommaa ei pitäisi ryssiä tarrautumalla naiveihin maailmankuviin "peraatteellista" tms. syistä.

Olen myös huomannut että mallit / teoriat alkavat kehittyä jo niin monimutkaiseen suuntaan että millään "talonpoikaisjärjellä" niitä ei enää voi kokonaan valitetavasti seurata. Talonpoikaisjärki ja kokemus on vajaavainen keino hankkia tietoa.

Demokratia, tehokkuus ja Kreikka

Ihmiskunnan alkuperäinen päätöksentekojärjestelmä (demokratia) on eittämättä osoittautunut keskimäärin varsin tehokkaaksi tavaksi hallita suuriakin yhteisöjä kuten valtiota. Demokratia, ihmisoikeudet ja talouskehitys ovat kulkeneet käsi kädessä. Valtiollinen demokratia ei ole enää pitkään ollut vain länsieurooppalainen ja pohjoisamerikkalainen ilmiö ja vaikka sen vienti Afrikkaan ja Lähi-Itään onkin pitkälti epäonnistunut, demokratia on saavuttanut vahvan aseman itäisessä Keski-Euroopassa (Puola, Slovenia, Tsekki, Slovakia, Kroatia, ...), osassa Aasiaa (Korea, Intia, Taiwan,...) ja Etelä-Amerikkaa (Chile, Argentiina, Brasilia,...).

Se, että Kiinan Kansantasavalta, tämän hetken talousihme, on diktatuuri, ei oikeastaan ole mikään suuri poikkeus. Aikaisemmatkin Aasian talousihmeet (erittäinkin Korean tasavalta ja Taiwan) ovat saaneet talouskasvunsa nekin käyntiin autoritäärisen hallinnon avulla, mutta demokratia on sittemmin vahvistunut talouskasvun myötä.

Seuraussuhde on Itä-Aasiassa ollut talouskasvu -> demokratia. (Länsi-Euroopassa demokratialla on osittain erilainen syntyhistoria. Valta on Euroopassa ollut historiallisesti hyvin hajautunutta mm. feodaalijärjestelmän, kaupunkien vapauden ja kirkon mahtiaseman takia. Erittäinkin Englannissa ja Pohjoismaissa alemmatkin omistavat säädyt pääsivät mukaan päätöksentekoon hyvin varhain.)

Talouskasvu on Aasiassa potkaissut käyntiin sosiaalisen mobilisaation - eli on syntynyt uusia yhteiskunnallisia ryhmiä (valtakeskittymiä) talouskasvun sivutuotteena. Uudet ryhmät ovat vahvistuessaan tulleet tyytymättömiksi omiin poliittisiin vaikutusmahdollisuuksinsa ja ovat alkaneet vaatia universalistisempaa hallintatapaa (demokratiaa).

Mikään sääntö demokratian syntyminen talouskasvun sivutuotteena ei toki ole. Singapore on onnistunut säilyttämään autoritäärisen hallinnon pitkään. Sosiaalisen mobilisaation aiheuttama epävakaus voidaan myös ratkaista integroimalla uudet mahtitekijät autoritäärisen järjestelmän osiksi.

Kiinassa autoritäärinen hallinto on onnistunut saamaan talouskehityksen käyntiin, mutta vasta siinä vaiheessa kun kommunismin totalitäärisyys antoi sijaa suppeammalle valtiolle, joka ei enää sekaantunut kaikkiin kyläyhteisöjen (kansankommuunien) asioihin. Kansankommuunien maiden yksityistäminen toisaalta ja yksityisten yritysten perustaminen kansankommuunien toimesta olivat alkusysäys Kiinan nousuun. Vaikka nyky-Kiina ei tarjoakaan täydellistä omaisuuden suojaa, se tarjoaa kuitenkin tarpeeksi hyvän omaisuuden suojan, jotta talous on voinut lähteä kukoistamaan.

Kreikan taloudellisia ongelmia seuratessa voi toisaalta todeta, että demokratia ei ole millään lailla mikään tae tehokkaalle yhteiskunnalle. Se voi pikemmin olla este tehokkuulle. Kun suuri osa kansalaisista näkee valtion saaliiksi, mistä kansalainen itsekin haluaa palansa ja kun vallan pitäjät ostavat äänestäjiä alhaisella eläkeiällä ja elinkeinorajoituksilla, demokratialla ei välttämättä ole edellytyksiä ratkaista ongelmia. Yleisemminkin voi kysyä, onnistuuko eurooppalainen demokratia ratkaisemaan kestävyysvajetta. Kun suuri osa äänestäjistä on eläkeläisiä ja muita valtion tukien varassa eläjiä, valtion supistaminen ei ole kansalaisten mieleen.

Francis Fukuyama kirjoittaa uusimmassa kirjassaan:

The second question concerns the future of liberal democracies. A society that is successful at one historical moment will not necessarily always remain successful, given the phenomenon of political decay. While liberal democracy may be regarded today as the most legitimate form of government, its legitimacy is conditioned on performance.

That performance depends in turn on its being able to maintain an adequate balance between strong state action when necessary and the kinds of individual freedoms that are the basis of its democratic legitimacy and that foster private-sector growth. The failings of modern democracies come in many flavors, but the dominant one in the early twenty-first century is probably state weakness: contemporary democracies become too easily gridlocked and rigid, and thus unable to make difficult decisions to ensure their long-term economic and political survival. Democratic India finds it extremely difficult to fix its crumbling public infrastructure—roads, airports, water and sewage systems, and the like—because existing stakeholders are able to use the legal and electoral systems to block action. Important parts of the European Union find it impossible to cut back on a welfare state that has become clearly unaffordable. Japan has built up one of the highest levels of public debt among developed countries and has not taken measures to eliminate rigidities in its economy that are obstacles to future growth.

USA:n tilanne ei ole oikeastaan parempi:

And then there is the United States, which has been unable to seriously address long-term fiscal issues related to health, social security, energy, and the like. The United States seems increasingly caught in a dysfunctional political equilibrium, wherein everyone agrees on the necessity of addressing long-term fiscal issues, but powerful interest groups can block the spending cuts or tax increases necessary.

Kompleksiset moni-valtio-järjestelmät kuten EU ja euro estävät tietynlaiset ongelmanratkaisutavat, kuten devalvaation ja sotilasdiktatuurin, joilla Kreikka on aiemmin ratkaissut järjestelmänsä ongelmat. Koska ihmiset ovat yleensä kykenemättömiä rationaaliseen analyysiin asioissa mitkä eivät kuulu heidän arkisiin puuhiinsa, kreikkalaisten on vaikea nähdä miksi ongelmia ei tällä kertaa voida ratkaista kuten ennenkin. Kreikkalaiset ovat aina puberteetti-ikäisen tavoin olettaneet, että lopulta Karamanlisin tai Papandreun sukujen miehet - tai everstit - ratkaisevat heidän ongelmansa jollain vippaskonstilla ja he voivat keskittyä kiukuttelemiseen.

Suomessa perussuomalaisten kapinassa on paljon terveitä piirteitä kuten heikkolaatuisen maahanmuuton vastustaminen ja punaviherväen ideologisen vyörytyksen torjuminen - onhan se suurelta osin juuri sitä sisäistä barbariaa mitä olen jo vuosia kaivannut. Toisaalta se edustaa osin samanlaista murrosikäistä "me tiedämme"- tai "miksi ei voida tehdä kaikkea [rent-seekingiä] kuten vanhaan hyvään aikaan" -ajattelua kuin mielenosoitukset Ateenan kadulla. Kuten kreikkalainen mielenosoittaja ja suomalainen feministi myös moni perussuomalainen edellyttää tiedostamattaan, että joku (eversti, patriarkaatti, presidentti tms. poliitikko) ratkaisee heidän ongelmansa heidän puolestaan ja ehdottomasti heidän sitä huomaamatta - ja heidän annetaan kiukutella rauhassa. (Tällä en muuten tarkoita sitä että hallituksen kanta Kreikan auttamisessa olisi oikea ja perussuomalaisten väärä.)