lauantaina, marraskuuta 07, 2009

Sosiaalinen pääoma ja rikollisuus

Olen useaan otteeseen todennut, että vaikka tämä blogi suhtautuu positiivisesti yhteisöllisyyteen, ja kritisoi ajallemme tyypillistä tendenssiä nähdä individualismi kollektivismia absoluuttisesti parempana asiana, olen kuitenkin täysin tietoinen yhteisöllisyyden - ja yleensä korkean sosiaalisen pääoman - nurjista puolista.

Tämä postaus käsittelee sitä, miten vahva sosiaalinen pääoma joskus lisää rikollisuutta. (Käsittelin tätä aihetta jo aiemmin Jokelan tapauksen yhteydessä kriminologi Mika Aaltolan artikkelin pohjalta.)

Sosiaalinen pääoma, yhteisöllisyys ja ulossulkeminen

Sosiaalinen pääoma ja yhteisöllisyys ei ole sama asia - sosiaalinen pääoma on laajempi käsite ja sisältää yhteisöllisyyden ("minä kuulun tähän ryhmään, sinäkin kuulut tähän ryhmään, mutta sinäpä et kuulukaan tähän ryhmään") lisäksi myös dyadiset ihmissuhteet ("me kaksi olemme ystäviä, työtovereita tai liikekumppaneita"). Usein edellisestä käytetään termiä bonding social capital ja jälkimmäisestä termiä bridging social capital. Monet ovat nähneet edellisen jotenkin huonompana sosiaalisen pääoman lajina, koska siihen liittyy ulossulkeminen. Käsitys on kuitenkin väärä. Mm. taloustieteen nobelisti Elinor Ostrom on osoittanut, että ulossulkeminen on äärimmäisen tärkeä yhteistoiminnan mahdollistaja (enableri). Tietenkään ei voi kieltää, että ulossulkemiseen liittyy ongelmia, mutta ulossulkemisen mustavalkea demonisoiminen edustaa täydellistä älyllistä epärehellisyyttä. Lue myös aiempi postaukseni nurkkakuntaisesta altruismista.

Toinen yhteisöllisyyteen liittyvä piirre on sosiaalinen kontrolli (altruistinen rankaisu, vertaiskontrolli), mikä sekin joskus tietysti voi realisoitua yksilön vapauden nujertamisena, mutta on sekin myös yhteistyön tärkeä mahdollistaja.

Sosiaalinen pääoma ja rikollisuus

Kriminologi Venla Salmi on tutkinut sosiaalisen pääoman ja rikollisuuden yhteyttä. Sosiaalisen pääoman ja rikollisuuden yhteys on monimutkainen. Usein vahva sosiaalinen pääoma vähentää rikollisuutta. Toisaalta esimerkiksi nuorisoryhmän sosiaalinen pääoma saattaa vahvistaa ryhmän jäsenessä mitä tahansa ryhmässä vallitsevaa käyttäytymistä - vaikkapa rikollisuutta.

Salmi analysoi rikollisuuta mielenkiintoisesti:

Kriminologien keskuudessa ehkä tunnetuimman teorian kahdesta eri tyyppisestä polusta rikoskäyttäytymiseen kehittänyt Moffitt (1993) puhuu elämänaikaisesta ja nuoruudenaikaisesta rikoskäyttäytymisestä. Nuoruusikään rajoittunut tikoskäyttäytyminen on hyvin yleistä, jopa niin, että sitä voidaan pitää normina enemminkin kuin poikkeavana käyttäytymisenä (Moffitt 1993, 692). Suuri osa nuorista osallistuu jonkinlaiseen rikolliseen toimitaan lyhyen ajanjakson aikana nuoruudessa.

Elämänaikaisen rikoskäyttäytymisen pieneen ryhmään kuuluvien henkilöiden asosiaalinen käytös sen sijaan alkaa jo hyvin nuorena. Yksilökohtaiset ja ympäristöön liittyvät ongelmat kasaantuvat elämän aikana; epäsosiaalisista ja aggressiivisista lapsista kehittyy ongelmanuoria ja rikollisia aikuisia.

Voidaan esittää, että nämä kaksi ryhmää poikkeavat toisistaan myös sosiaalisen pääoman resurssien suhteen. Nuoruusikään rajoittunut rikoskäyttäytyminen ei välttämättä liity puutteelliseen sosiaaliseen pääomaan, vaan suhde perheeseen ja muuhun lähiympäristöön voi olla samanlainen kuin sellaisella nuorella, joka pidättäytyy rikoksista. Nämä nuoret saavat kuitenkin yhteiskunnan kannalta negatiivista sosiaalista pääomaa muilta rikoksia tekeviltä ja rikollisuuteen hyväksyvästi suhtautuvilta nuorilta. Negatiivinen sosiaalinen pääoman siis ilmenee yhteisöllisyytenä ja kaveruutena, joka kannustaa normien rikkomiseen. Elämänaikaisen rikoskäyttäytymisen ryhmässä näyttäisi taas siltä, että sosiaalisessa vuorovaikutuksessa ylipäätään ja tätä kautta sosiaalisessa pääomassa on puutteita.

Vuorovaikutuksen ongelmat voivat juontaa juurensa vaikeista varhaislapsuuden kokemuksista. Myös nuoren geneettiset ja persoonaan liittyvät ominaisuudet muodostavat tärkeän tekijän vaikuttaen tarjottuun ja vastaanotettuun sosiaaliseen pääomaan. Käytökseltään vaikea lapsi tai nuori voi tahtomattaankin rajoittaa omia sosiaalisen pääoman resurssejaan. Vuorovaikutustilanteissa nuoren vaikea käytös herättää vastapuolessa – niin vanhemmissa, muissa läheisissä aikuisissa kuin toisissa nuorissa – negatiivisia reaktioita, jotka ovat omiaan vahvistamaan nuoren asosiaalisia käyttäytymismalleja. Lapsi ja nuori ajautuu negatiiviseen vastavuoroiseen kierteeseen, jota on vaikea katkaista.

Puutteellisen sosiaalisen pääoman lisäksi elämänaikaisen rikoskäyttäytymiseen osallistuvat nuoret tulevat osallisiksi myös negatiivisesta sosiaalisesta pääomasta. Koska nuoret harvoin tekevät rikoksia yksin, myös tämän ryhmän nuoret löytävät vertaisryhmästä kanssatekijöitä. Aggressiivisen ja häiriköivän nuoren on kuitenkin vaikea solmia ystävyyssuhteita, ja kuten jo edellä todettiin, ainut kumppani voi löytyä toisista aggressiivista ja asosiaalisista nuorista. Tällaisen ryhmän negatiivinen sosiaalinen pääoma vaikeuttaa yhä nuoren jo muutenkin heikentyneitä mahdollisuuksia integroitua yhteisöön ja toimia yhteiskunnan hyväksymällä tavalla.

1 kommentti:

Nimetön kirjoitti...

mita olin etsimassa, kiitos