lauantaina, kesäkuuta 30, 2007

Irakin kristittyjen tilanne on surkea

Vähemmistöt - mm. kristityt - ovat suurimmissa vaikeuksissa tämän päivän kaoottisessa Irakissa. Päinvastoin kuin sunneilla, shiioilla ja kurdeilla, kristityillä, yezideilla ja muilla vähemmistöillä ei ole aseistettuja miliisejä jotka puolustaisivat heitä.

Kristittyjä murhataan, kristittyjä naisia raiskataan ja kirkkoja poltetaan. Vähemmistöt muodostavat yhteensä 10 % Irakin väestöstä mutta kaikista pakolaisista heidän osuutensa on 30 %.



Irak on monien hyvin vanhojen kristillisten yhteisöjen kotimaa. Irakissa on nykyään mm. khaldealaisia ja syyrianortodoksisia kristittyjä, jotka tavalla tai toisella jatkavat vanhoja itäisiä kristillisiä suuntia kuten nestorilaisuutta.

Irakilaiset olivat tuhat vuotta sitten voittopuolisesti kristittyjä, vaikka islam oli saanut maassa vallan jo 700-luvulla. Aluksi islamilainen hallinto oli varsin suvaitsevaista. Kristityt käänsivät suuren osan klassisesta kreikkalaisesta sivistyksestä arabiaksi joko suoraan kreikasta tai kristittyjen omasta kielestä syyriasta. Arabien kulttuurin ja tieteen kulta-aika 1000-luvun alkupuolella perustui suurelta osalta näitten kristittyjen apuun.

Nyt nämä kristityt ovat kansanmurhan ja pakkokäännytyksen kohteena. Irakin kristittyjen surkeaa tilannetta pitää seurata. (Ainakin tämä sivusto antaa tietoa kristittyjen tilanteesta Irakissa.) Ensimmäisen maailmansodan aikoina turkkilaiset murhasivat satoja tuhansia kristittyjä kreikkalaisia, armenialaisia ja assyyrialaisia. 75 % Turkin assyyrialaiskristityistä tapettiin. Sama ei saa toistua nyt Irakissa.

Käsittääkseni ainakin Syyrian alawiittihallitus ottaa irakilaisia kristittyjä maahan pakolaisiksi. Huonosta maineestaan huolimatta Syyria lienee uskonnonvapauden osalta Lähi-idän vapaimpia maita. Syy on se, että Syyrian hallitus edustaa itse pientä vähemmistöä jolle on edullista mitä heterogeenisempi maan väestö on. Tilanne muuttuu helposti, jos Irak demokratisoituu ja sunnienemmistö saa maassa vallan.

Alawiitit ovat virallisesti islamilainen lahko, mutta monet muslimit kiistävät alawiittien islamilaisuuden. Loppujen lopuksi heidän asemansa Lähi-Idässä on yhtälailla veitsen terällä kuin kristittyjen asema.

3 kommenttia:

Kekke kirjoitti...

Se kirjoitetaan edelleenkin "jezidi" ;)

Irakin juutalaisväestöstä kuulee äääääärimmäisen harvoin - ehkä siksi että sitä karkeasti ottaen ei (enää) ole. Iranissakin heillä pyyhkii tietääkseni paremmin. Sääli.

http://en.wikipedia.org/wiki/History_of_the_Jews_in_Iraq

Jukka Aakula kirjoitti...

Kiitos korjauksesta - minulla on äärimmäisen huono sanamuisti. Kiitos myös tuosta juutalaisuuslinkistä.

Juutalaisuuden historiassa kaksoisvirtain maalla on kai ollut valtava merkitys ?

Kekke kirjoitti...

"Juutalaisuuden historiassa kaksoisvirtain maalla on kai ollut valtava merkitys ?"

Jep. Babyloniassa kirjoitettiin muistaakseni Talmudiakin.