Vanhasen poika rikkoo ikkunoita

Matti Vanhanen ja Jutta Urpilainen ovat löytäneet kuin yhteisestä sopimuksesta tempun, jolla padota perussuomalaisten kannatuksen kasvua: Yritetään saada kansa hajoitettua taas "punaisiin" ja "valkoisiin" - tai palkansaajiin ja muihin - alkamalla kiistellä eläkeiästä.

Keskusta ja SDP päättelevät ehkä jotenkin näin:

Kun saamme kansan hajoitettua, kykenemme saamaan takaisin vanhat kannattajamme. Kun kiihdytämme "luokkasotaa", kannattajat palaavat niihin puolueisiin, jotka ajavat kulloisenkin äänestäjän "luokkaetua".

Historiasta innoituksen löytävä pääministeri on tällä kertaa oudon valikoiva. Vanhanen on kärkäs noudattamaan Kekkosen mallia, mutta toinen maalaisliittolainen Kyösti Kallio ei kelpaa Vanhaselle.

Maalaisliittolainen valtiomies Kyösti Kallio - suomalaisen maareformin ja luokkasovun yksi pääarkkitehti - ajoi päättäväisesti kansan yhtenäisyyttä. Kallion työ antoi satoa talvisodassa kansan asetuttua yhtenäisenä puolustamaan Suomea Neuvostoliittoa vastaan. Kallio oli ensimmäisiä sovun rakentajia sisällissodan jälkeisessä Suomessa.

Jo valkoisten voitonjuhlan kynnyksellä Nivalan kirkossa toukokuun viidentenä 1918 Kyösti Kallio vaati rakennettavaksi yhteiskuntaa, jossa ei ole punaisia eikä valkoisia, vaan ainoastaan isänmaataan rakastavia suomalaisia.

Siinä talouskriisissä, mihin olemme nyt ajautumassa, tarvittaisiin nimenomaan sopua ja yhteistyötä, jotta kansalaisten syrjäytyminen vältettäisiin. Vanhasen kaltaista sovun särkijää ja ikkunoiden kivittäjää ei nyt tarvita.



Muistan lapsuudestani miten erään keskustalaisen kansanedustajasukulaiseni työpöydällä oli aina Kyösti Kallion kuva. En tiennyt silloin tuosta jäyhästä uskovaisesta miehestä muuta kuin että tämä oli joskus ollut presidentti, mutta kasvot jäivät kuvasta vahvasti mieleeni. Vasta viime vuosina olen ymmärtänyt miksi kompromissihakuinen ja ystävällinen vanha sukulaiseni piti tuota miestä innoituksensa lähteenä.