tiistaina, toukokuuta 17, 2022

Muistelen menneitä - Valkea, Foucault ja Fukuyama

Tämä blogi on jatkunut todella pitkään (vuodesta 2006) ja jatkuu toki edelleen. Aiemmin blogin kommenteissa käytiin melko laajaa keskustelua - nimimerkit Tiedemies, Valkea, Aakke / Miltton, IDA,  Vasarahammer, LS, Ruukinmatruuna ovat kuitenkin kadonneet. Keskustelu on siirtynyt muualle. Olen tavannut neljä ensimmäistä vuosien mittaan - Tiedemiehestä on tullut hyvä ystäväni, oikeastaan myös Aakesta. IDA:n olen tuntenut kauan. Bloggaaja Valkeaan välit katkesivat voimakkaiden erimielisyyksien takia. 

Valkean tapaaminen oli elämäni erikoisimpia. Valkea ei missään vaiheessa useamman tunnin kahvilla istumisen aikana halunnut kertoa oikeaa nimeään. Kun jouduin lainaaman häneltä bussirahat, en voinut palauttaa rahoja. 

Lähtökohtamme Valkean kanssa olivat pintapuolisesti tarkasteltuna samanlaiset - kansallismielisyys ja yhteisöllisyyden painottaminen. Molemmat olimme äärimmäisen kiinnostuneita mm. hutteriiteista ja juutalaisista. Valkea on terävä analyyttinen ihminen. (Tiedemies on liberaali ja Aakke oli Chicagon koulukunnan libertaari, joka tuli sittemmin uskoon. IDA on katolinen perussuomalainen.)

Valkea näki kuitenkin maailman jotenkin dramaattisesti eri tavalla kuin minä. Valtapelinä. Maailma oli Valkealle PELKÄSTÄÄN liberaalien ja konservatiivien (amerikkalaisessa mielessä) valtataistelua. Kulttuurisotaa, missä kaikki keinot olivat luvallisia. Blogin kirjoitus oli ensi sijassa propagandan tekoa. Itse näin elämän ja blogin kirjoituksen jatkuvana uuden etsimisenä ja vanhojen ajatusten jatkuvana uudelleen arvioimisena. Opiskellemisena yhdistettynä poliittiseen työhön, jossa yhteistyötä pitää tehdä muidenkin kuin konservatiivien kanssa case by case.

Valkea pyysi minut kahville ainoana syynä, että muuttaisin omaa tapaani kirjoittaa blogia, jotta Kansankokonaisuus palvelisi Kulttuurisotaa tehokkaasti. Hän ei halunnut kertoa nimeään, koska pelkäsi jotakin.

Spesifisesti Valkea halusi käyttää vasemmistointellektuelli Michael Foucaultin postmodernismia konservatiivien aseena liberaaleja vastaan. Konkreettisesti Valkea oli valmis - Foucaultin metodolgiaa käyttäen - hylkäämään totuuden & tieteen kulttuurisodan "korkeamman" päämäärän hyväksi. Sen hän tekikin mm. kiistäessään ilmaston lämpenemisen.

Luen juuri Francis Fukuyaman uusinta kirjaa Liberalism and Its Discontents liberalismista ja sen vihollisista. Eräs terävimmistä liberalismin vasemmistolaisista kriitikoista ja tieteellisen maailmankuvan romuttajista onkin Fukuyaman mukaan nimenomaan Foucault:

Michel Foucault. In a series of brilliant books, Foucault argued that the language of modern natural science was used to mask the exercise of power. The definition of madness and mental illness, the use of incarceration to punish certain forms of behavior, medical categorizations of sexual deviancy and other practices were not based on neutral empirical observation of a given reality. Rather, they reflected the interests of broader power structures that wanted to subordinate and control different classes of people.

... Edward Said’s 1978 book Orientalism made explicit use of Foucault’s theory of power and language to attack prevailing academic approaches to cross-cultural studies, laying the groundwork for later postcolonial theorists who have denied the possibility of “objective” knowledge unconditioned by the identity of the knowledge producer.

Valkean tavoin amerikkalainen populistioikeisto otti Foucaultin ajattelun omaan käyttöönsä.

...The postmodernist critique of liberalism and its associated cognitive methods has now drifted over to the right. White nationalist groups today regard themselves as a beleaguered identity group. During the Covid epidemic, a much broader group of conservatives around the world used the same conspiratorial critique of modern natural science that had been pioneered by critical theory and the left.

Foucalt avasi pullon ja postmodernismin eli irrationalismin henki pääsi karkuun. Postmodernismin idean nappasi lopulta myös trumpilainen oikeisto ja käytti sitä ehkä jopa tehokkaammin kuin vasemmisto. Valkea oli ollut tällä asialla jo 15 vuotta sitten.

if Michel Foucault argues that the scientific method encodes the power and interests of hidden elites, then we have to ask what hidden power agenda drives Michel Foucault himself. If there are no truly universal values other than power, why should one want to accept the empowerment of any marginalized group, which will simply replace one expression of power with another? 

Yhtä hyvin voidaan siis voimaannuttaa äärikonservatiivisia valkoisia kuin vaikka afroamerikkalaisia. 

7 kommenttia:

Qroquius Kad kirjoitti...

Yritin keskustella nimimerkki Valkean kanssa hänen blogissaan, aika huonoin tuloksin.
Ensimmäiseen, mielestäni jokseenkin neutraaliin kommenttiini tuli raivostunut vastaus, jossa hän julisti minut narsistiksi.
Toiseen kommenttiin tuli maltillisempi, mutta selkeän hylkäävä vastaus.

Totesin, ettei keskusteluyrityksiä ole syytä jatkaa.
Vaikutti persoonalta, jonka kanssa voi olla yhteistyössä vain tekemällä kaiken siten, kuin hän vaatii.

No, meitä on joka junaan ja jotkut jäävät asemallekin.

Muistan kuinka tässä blogissa keskusteltiin ahkerasti silloin, kun en itse vielä kommentoinut.
Se taisi päättyä aika nopeasti jostain syystä, eikä sittemmin elpynyt.
Blogosfäärin ihmeellisyyksiä.

Jukka Aakula kirjoitti...

No kyllä keskustelu sentään taisi kuitenkin kestää joitain vuosia.

Sinänsä kirjoittelen osin itselleni ja käytän kirjoituksista pätkiä jossain keskusteluissa. Joten kommentoinnin puute ei välttämättä ole suuri ongelma.

Bloggaaminen on ihan kiva tapa saada omia ajatuksiaan selkeennettyä. En yritä keksiä aiheita jotka maksimoisivat lukijoiden määrää.

Jukka Aakula kirjoitti...

Laitoinpa Valkeallekin viestin tästä kirjoituksesta.

Sam Hardwick kirjoitti...

Keskusteluista on tullut yhä yksityisempiä ja kahdenvälisempiä, ja ihmiset kommentoivat ihan eri tavoin yksityisesti kuin julkisesti. Sääli.

IDA kirjoitti...

Puhuiko Fukuyama trumpilaisesta oikeistosta? Itse näen USA:n trumpilaisen oikeiston aika oleellisesti erilaisena, kuin alt-right - oikeiston, joka on mielestäni tyhmästi lähtenyt näihin Derridan, Focaultin ja kumppaneiden luomiin äärimmäisen nominalistisiin kielipeleihin.

Trump tietysti itse harrastaa kielipelejä, mutta röyhkeän maanläheisesti.

Jukka Aakula kirjoitti...

Sam: "Keskusteluista on tullut yhä yksityisempiä ja kahdenvälisempiä, ja ihmiset kommentoivat ihan eri tavoin yksityisesti kuin julkisesti. Sääli." Samaa mieltä.

IDA: "Puhuiko Fukuyama trumpilaisesta oikeistosta?" Jep puhui. Mutta joo Trump tietysti ei ymmärrä aiheesta mutta sen sijaan on siellä teräviäkin ihmisiä jotka puhuvat Foucaultista.

Esim. tämmöinen konservatiivi apulasprofessori kuin Blake Smith kirjoittaa Foucaultista tässä ihan fiksusti tavallaan. https://www.washingtonexaminer.com/opinion/the-unwoke-foucault-review-of-confessions-of-the-flesh

No en osaa tätä kenttää nyt lähteä tarkemmin vielä analysoimaan. Vielä ainakaan. Pitää tutkia. Mielenkiintoista.

Jukka Aakula kirjoitti...

Tämä artikkeli New York Timesissa on aika hyvä https://www.nytimes.com/2021/05/25/opinion/michel-foucault.html