Intian bramiinit amerikkalaisten firmojen johdossa - mutta ei intialaisten

Economist kirjoittaa siitä miten USA:ssa suuri osa huippuformojen johtajista on intialaisia. Eikä pelkästään intialaisia, vaan lisäksi pappiskastiset ovat hyvin yliedustettuja:

What do the chief executives of Adobe, Alphabet, IBM, Match Group (which owns Tinder), Microsoft, OnlyFans (a subscription service featuring content creators in various stages of undress) and Twitter have in common? All seven happen to be of Indian origin. That is not surprising considering the abundance of subcontinental talent drifting into Western companies: in recent years Indians have been granted well over two-thirds of America’s h-1b visas for highly skilled workers. But these particular bosses share something else, too. They are all top-caste Hindus. Four are Brahmins. Traditionally associated with the priesthood and learning, this pinnacle of the caste pyramid’s 25,000-plus sub-groups makes up just 50m or so of India’s 1.4bn people. The other three CEOs come from castes traditionally associated with commerce or “scribal” professions such as book-keeping. 

Toisaalta Intian sisällä huippufirmojen johtajat ovat perinteisten kauppiasyhteisöjen jäseniä.

India’s business bigwigs have instead come largely from traditional trading communities of the Vaishya or merchant castes. Consider the first 20 entries in the Forbes list of India’s wealthiest in 2021. Twelve happen to be Banias, a Vaishya sub-caste of Hindu or Jain moneylenders and traders from north-western India that accounts for less than 1% of the country’s population. Five of those Bania billionaires also happen to be Marwaris, a tightly intermarried group of merchant families, originally from Rajasthan, that includes many of India’s earliest industrialists.

Of the non-Banias, nearly all come from groups with a similarly long association with commerce. Three of the top 20 are Parsis (Zoroastrians), a tiny minority that has long packed an oversized entrepreneurial punch. Among them is Cyrus Poonawalla, whose Serum Institute of India is the world’s biggest maker of vaccines. The sole Muslim on the list (and India’s most generous philanthropist), Azim Premji, also comes from a traditional merchant group, the Khojas, Nizari Ismaili Shias originally from Gujarat. Only one, India’s third-richest man, Shiv Nadar, is from an officially “backward” class, but his rural South Indian Nadar caste has been upwardly mobile for a century, having long ago shed its traditional association with tapping palm wine.

Yllämanittu ryhmä Bania on siis kastiteknisesti käsittääkseni joukko lähinnä kauppiaskastin alakasteja - uskonnoltaan he eivät välttämättä ole hinduja vaan voivat olla sikhejä, jaineja, muslimeja tai kristittyjä.  

Kuvassa on perinteinen Marwari-pariskunta. 

Ainakin yksi syy, miksi perinteiset kauppiaskastit pärjäävät Intiassa on verkostoituminen. Kauppiaskastit ovat verkostoituneet. Kauppiaskastisiksi voi laskea myös kaksi perinteistä intialaista eriuskoisryhmää jainit ja parsit, koska intialaisessa business-ekologiassa ne ovat nimenomaan kauppiaskasteja samaan tapaan kuin perinteiset juutalaiset Euroopassa ja jossain määrin suomenruotsalaiset Suomessa. Suomenruotsalaiset ja juutalaisetkin ovat perinteisesti hyvin verkostoituneita.

Yksi syy, miksi bramiinit helposti lähtevät Intiasta jo opiskeluvaiheessa on Intiassa harjoitettu Affirmative Action -politiikka. 

Kiuas @kustannus, Orwell ja dogmien muutoksen dynamiikka totalitarismissa

Orwellin Vuosi 1984 -kirjan ehkä dramaattisin kohta on se, missä poliittinen propagandisti kesken  fanaattista puhettaan, jossa vihollisen barbaarisia tekoja kauhistellaan ja joka saa aukiolle kerääntyneen tai kerätyn väkijoukon raivon valtaan, saa tiedon, että vihollinen onkin vaihtunut Euraasiasta Itäaasiaksi. Ilmeenkään muuttumatta propagandisti jatkaa puhettaan, mutta nimet vaihtuvat. 

Ilman että kukaan sanoi sanaakaan ymmärrykseen aalto hulvahti läpi väkijoukon. Oseania oli sodassa Itäaasian kanssa! Kohta nousi valtava häly. Aukiota koristavat julisteet ja liput olivatkin täysin vääriä!... Sabotaasia! Goldsteinin agentit olivat iskeneet. Seurasi hillitön välinäytös, jonka aikana julisteet revittiin riekaleiksi ja tallotiin maahan... Kaikki oli kuitenkin ohi parissa kolmessa minuutissa. 

Kohtaus tuli mieleen kun luki Timo Hännikäisen kääntämiä George Orwellin 40-luvun esseitä  kirjassa Sinä ja atomipommi - tarkemmin sanoen esseetä Kirjallisuus ja totalitarismi:

Mutta totalitarismin ja entisajan puhdasoppisuuksien välillä on useita olennaisia eroja niin Euroopassa kuin itämailla. Keskeisintä on, etteivät entisajan puhdasoppisuudet muuttuneet, tai ainakaan ne eivät muuttuneet nopeasti. Keskiajan Euroopassa kirkko saneli mitä ihmisten piti uskoa, mutta ainakin se salli heidän pitää samat uskomukset kehdosta hautaan. Se ei käskenyt uskomaan maanantaina yhtä ja tiistaina toista. Sama pätee pitkälti kehen tahansa puhdasoppiseen kristittyyn, hinduun, buddhalaiseen tai muslimiin nykyään. Hänen ajattelunsa on tietyllä tavalla rajoittunutta, mutta hänen koko elämänsä kuluu samojen rajojen sisällä. Hänen tunteisiinsa ei kajota. Totalitarismissa on täsmälleen päinvastoin. Totalitaarinen valtio on siitä erikoislaatuinen, että vaikka se kontrolloi ajattelua, se ei määrittele sitä pysyvästi. Se määrittelee kyseen alaistamattomat dogmit ja muuttaa niitä päivittäin. Se tarvitsee dogmeja, koska se tarvitsee ehdotonta tottelevaisuutta alamaisiltaan, mutta se ei voi välttää valtapolitiikan tarpeiden sanelemia muutoksia. Se julistautuu erehtymättömäksi ja samaan aikaan hyökkää objektiivisen totuuden käsitettä vastaan. Ilmeisen esimerkin mainitakseni: jokaisen saksalaisen tuli syyskuuhun 1939 saakka suhtautua venäläiseen bolševismiin kauhulla ja inholla, ja syyskuusta 1939 eteenpäin ihailulla kiintymyksellä. Jos Venäjä ja Saksa joutuvat sotaan keskenään, kuten muutaman vuoden sisällä voi hyvinkin käydä, on tehtävä jälleen uusi raju asennemuutos. Saksalaisen tunteiden, hänen rakkautensa ja vihansa, odotetaan tarpeen vaatiessa kääntyvän päinvastaisiksi yhdessä yössä. Minun tuskin tarvitsee selittää, mitä tämä tarkoittaa kirjallisuuden kannalta. Kirjoittamisessa on nimittäin paljolti kyse tuntemisesta, jota ei aina voi hallita ulkopuolelta. On helppo myötäillä vallitsevaa ortodoksiaa, mutta arvokasta kirjallisuutta syntyy vain silloin, kun kirjoittaja tuntee puhuvansa totta; muutoin luova impulssi puuttuu. Kaikki tunnettu todistusaineisto viittaa siihen, että totalitarismin seuraajiltaan vaatimat äkilliset emotionaaliset muutokset ovat psykologisesti mahdottomia. Siksi uskon, että jos totalitarismi pääsee maailmanlaajuisesti voitolle, kirjallisuus sellaisena kuin me sen tunnemme loppuu. Itse asiassa totalitaarisissa valtioissa näin näyttää jo käyneen. Italiassa kirjallisuus on rampautunut ja Saksassa se näyttää jo melkein kadonneen. Natseille luonteenomaisinta toimintaa on kirjojen polttaminen. Eikä Venäjälläkään ole tapahtunut odottamaamme kirjallisuuden renessanssia, ja lupaavimmilla venäläisillä kirjailijoilla on selvä taipumus joko tehdä itsemurha tai kadota vankilaan. 

ps. Mietin myös: entä Woke - eikö senkin dogmit muutu jatkuvasti. Amerikkalais-professorit Bo Winegard ja Ben Winegard selittivät Woken dogmien muutosta Quilletten artikkelissaan, joka käännettiin Sarastukseen nimellä Suuren herätyksen saarnamiehet:

Herätys toimii statusjärjestelmänä. Herätys tarjoaa tarkemmin sanoen signalointisanaston, joka kykenee erottamaan eliitin massasta. Statusjärjestelmästä hyötyvä eliitti antaa erityistä statusta niille saarnamiehille, jotka puolustavat, julistavat ja legitimoivat Herätyksen narratiivia. Ja he vievät statusta niiltä, joiden mielipiteet eivät ole Herätyksen narratiivin mukaiset.

Tämä näkökulma valaisee monia muuten selittämättömiä herätyskulttuurin piirteitä:

• Miksi Herätyksen normit muuttuvat niin äkkiä ja ovat niin monimutkaisia (ja siksi vieraannuttavat monet potentiaaliset liittolaiset)?
• jne...

Orwell, Hitler ja Homo Economicus

Aloin lukea Timo Hännikäisen kääntämiä George Orwellin 40-luvun esseitä - Hännikäisen valitsemat esseet on koottu kirjaksi Sinä ja atomipommi, jonka Kiuas-kustannus on julkaissut. Ensimmäinen kirjoitus on arvostelu Adolf Hitlerin kirjasta Mein Kampf ja linkkautuu tämän blogin aiheeseen yhteisöllisyyteen. 

Lainaan:

Hitler on myös käsittänyt hedonistisen elämänasenteen valheellisuuden. Viime sodasta saakka lähestulkoon kaikessa länsimaisessa ajattelussa, ainakin kaikessa ”edistyksellisessä” ajattelussa, on äänettömästi oletettu, että ihmiset haluavat ainoastaan helppoutta, turvallisuutta ja tuskan poissaoloa. Sellaisessa elämänkatsomuksessa ei ole tilaa esimerkiksi isänmaallisuudelle ja sotilaallisille hyveille. Sosialisti järkyttyy nähdessään lastensa leikkivän tinasotilailla, muttei kykene keksimään niille korviketta; tinapasifistit eivät jostakin syystä kelpaa. Omassa ilottomassa mielessään Hitler tuntee tämän voimakkaasti, ja siksi hän tietää että ihmiset eivät halua vain mukavuutta, turvallisuutta, lyhyitä työpäiviä, hygieniaa, syntyvyyden säännöstelyä ja tervettä järkeä. Ainakin ajoittain he haluavat myös kamppailua ja uhrautumista, puhumattakaan rummuista, lipuista ja sotilasparaateista. Olivatpa niiden talousteoriat millaisia tahansa, fasismi ja natsismi ovat psykologisesti paljon syvällisempiä aatteita kuin mitkään hedonistiset käsitykset. Sama todennäköisesti pätee Stalinin militarisoituun versioon sosialismista. Kaikki kolme suurta diktaattoria ovat lujittaneet valtaansa langettamalla sietämättömiä taakkoja kansalaistensa harteille. Siinä missä sosialismi, ja hieman vastahakoisemmin myös kapitalismi, ovat sanoneet ihmisille ”Tarjoan teille mukavaa elämää”, Hitler on sanonut heille ”Tarjoan teille kamppailua, vaaraa ja kuolemaa”, ja kokonainen kansakunta on heittäytynyt hänen jalkojensa juureen. Kenties myöhemmin saksalaiset kyllästyvät ja muuttavat mielensä, niin kuin viime sodan lopulla kävi. Muutaman teurastuksen ja nälän vuoden jälkeen ”Suurin mahdollinen onni suurimmalle mahdolliselle määrälle ihmisiä” on hyvä iskulause, mutta tällä hetkellä ”Parempi kauhea loppu kuin loputon kauhu” voittaa. Nyt kun taistelemme sitä hyödyntävää miestä vastaan, meidän ei tule aliarvioida sen emotionaalista vetovoimaa.

Sananvapaudesta ja populaatioiden äo-eroista - James R. Flynnin viimeinen kirja

Usein kuulee fiksuiltakin vasemmistolaisilta väitteen, että Woke-ilmiöstä puhuminen on suurelta osin oikeistopopulistien propagandaa tai ainakin ongelman laajuutta liioitellaan. Olikin mielenkiintoista tarttua  vasemmistolaisen emeritusprofessori James R. Flynnin kirjaan A Book Too Risky To Publish: Free Speech and Universities.

Flynnin tulkinta amerikkalaisten yliopistojen tilanteesta on jos mahdollista vielä surullisempi kuin oikeistolaisten kommentoijien (Quillette, The Economist yms.). Lisäksi kirja käsittelee mielenkiintoisesti eturivin äo-tutkijan ajatuksia mustien ja valkoisten äo-eroista.

Referaattini on tässä.