Aloin lukea Timo Hännikäisen kääntämiä George Orwellin 40-luvun esseitä - Hännikäisen valitsemat esseet on koottu kirjaksi Sinä ja atomipommi, jonka Kiuas-kustannus on julkaissut. Ensimmäinen kirjoitus on arvostelu Adolf Hitlerin kirjasta Mein Kampf ja linkkautuu tämän blogin aiheeseen yhteisöllisyyteen.
Lainaan:
Hitler on myös käsittänyt hedonistisen elämänasenteen valheellisuuden. Viime sodasta saakka lähestulkoon kaikessa länsimaisessa ajattelussa, ainakin kaikessa ”edistyksellisessä” ajattelussa, on äänettömästi oletettu, että ihmiset haluavat ainoastaan helppoutta, turvallisuutta ja tuskan poissaoloa. Sellaisessa elämänkatsomuksessa ei ole tilaa esimerkiksi isänmaallisuudelle ja sotilaallisille hyveille. Sosialisti järkyttyy nähdessään lastensa leikkivän tinasotilailla, muttei kykene keksimään niille korviketta; tinapasifistit eivät jostakin syystä kelpaa. Omassa ilottomassa mielessään Hitler tuntee tämän voimakkaasti, ja siksi hän tietää että ihmiset eivät halua vain mukavuutta, turvallisuutta, lyhyitä työpäiviä, hygieniaa, syntyvyyden säännöstelyä ja tervettä järkeä. Ainakin ajoittain he haluavat myös kamppailua ja uhrautumista, puhumattakaan rummuista, lipuista ja sotilasparaateista. Olivatpa niiden talousteoriat millaisia tahansa, fasismi ja natsismi ovat psykologisesti paljon syvällisempiä aatteita kuin mitkään hedonistiset käsitykset. Sama todennäköisesti pätee Stalinin militarisoituun versioon sosialismista. Kaikki kolme suurta diktaattoria ovat lujittaneet valtaansa langettamalla sietämättömiä taakkoja kansalaistensa harteille. Siinä missä sosialismi, ja hieman vastahakoisemmin myös kapitalismi, ovat sanoneet ihmisille ”Tarjoan teille mukavaa elämää”, Hitler on sanonut heille ”Tarjoan teille kamppailua, vaaraa ja kuolemaa”, ja kokonainen kansakunta on heittäytynyt hänen jalkojensa juureen. Kenties myöhemmin saksalaiset kyllästyvät ja muuttavat mielensä, niin kuin viime sodan lopulla kävi. Muutaman teurastuksen ja nälän vuoden jälkeen ”Suurin mahdollinen onni suurimmalle mahdolliselle määrälle ihmisiä” on hyvä iskulause, mutta tällä hetkellä ”Parempi kauhea loppu kuin loputon kauhu” voittaa. Nyt kun taistelemme sitä hyödyntävää miestä vastaan, meidän ei tule aliarvioida sen emotionaalista vetovoimaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti