Viron ulkopoliittisen instituutin johtaja Kristi Raik puolustelee suomalaisia toteamalla, että nämä eivät välttämättä ole naiveja vaan teeskentekijöitä:
"virolaiset sortuvat monesti virhearvioon, että suomalaiset ovat naiiveja Venäjän suhteen. Katutasolla näin saattaa monesti ollakin, mutta Suomen ulkopolitiikan tekijät tuntevat itänaapurinsa. Virolaisten on vaikea käsittää, että naiivilta kuulostava puhe on osa Suomen tapaa tulla toimeen Venäjän kanssa. Teeskennelty naivius auttaa luomaan hyviä suhteita Venäjään – ja siihen Suomi aina pyrkii, vaikka tilanne olisi kuinka epätoivoinen. Ulkopuolisen on mahdoton tietää tarkkaan, missä kulkee teeskentelyn ja oikean hyväuskoisuuden välinen raja. Näin on tarkoituskin."
Eli toisin sanoen: vaikka suuri osa Suomen kansaa on Venäjän suhteen naivia (koska poliitikot puhuvat heille suut ja korvat täyteen että Suomen suhteet Venäjään ovat ihan ok), ulkopoliittinen johto tietää että puheet hyvistä suhteista ovat teeskentelyä.
Toisaalta Raik myös varoittelee suomalaisia jatkuvan teeskentelyn vaaroista:
"Suomessa harjoitettavan teeskentelyn vaarana on, että myös suomalaisilta itseltään hämärtyy naiviuden ja teeskentelyn välinen raja ja puheita hyvistä naapurisuhteista aletaan uskoa liian kirjaimellisesti. Täällä tuntuu edelleen suomettumisen ajan itsesensuurin varjo, vaikka viime vuosina Venäjä-keskustelu on muuttunut avoimemmaksi."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti