SAK:n pääekonomisti puolustaa keskitettyä sopimusta vaikka myöntää rohkeasti ongelmat

SAK:n pääekonomisti Ilkka Kaukoranta kirjoittaa blogillaan: 

"Kun nyt katsoo kuusi vuotta taaksepäin, on helppo ihmetellä, miksi palkkoja on jatkuvasti korotettu samalla kun talous supistuu tai junnaa paikallaan. Palkoista sovitaan kuitenkin aina katsoen eteenpäin. Kuten todettu, sopimuksia tehdessä edessä on aina ollut näkymä valoisasta tulevaisuudesta....

Jälkiviisaana voikin argumentoida 2010-luvun palkkapolitiikan epäonnistuneen, mutta jälkiviisaus onkin paljon helpompaa kuin reaaliaikainen päätöksenteko. Palkanmuodostuksen epäonnistumisen syy ei nähdäkseni ollut palkanmuodostuksen instituutioissa tai päätöksentekijöissä, vaan päättäjien käytössä olevassa informaatiossa. 2010-luvun huono talouskehitys tuli yllätyksenä kaikille päättäjille."

Sama ilmiö oli Neuvostoliitossa. Informaatiota ei aina ollut tarpeeksi koko kansantalouden keskitettyyn suunnitteluun. Pitkään ajateltiin että vika ei ole instituutioissa - resurssien keskitetyssä hallinnassa - vaan informaation laadussa. Mutta lopulta nähtiin että primääri ongelma ei ollut siinä että informaation laatu oli huono vaan siinä että tuotannon määrä ja palkkataso suunniteltiin keskitetysti.

Markkinat luovat kyllä informaatiota hintajärjestelmän kautta, jos markkinoiden annetaan toimia. Mutta se on aika toisenlaista informaation keräämistä kuin Neuvostoliiton - tai keskitetyn palkkamallin - tarvitsema informaation kerääminen.

Joten vaikka nostan hattua sinänsä tästä ulostulosta, lienee Kaukorannan johtopäätös kuitenkin väärä.

PS. Oikeastaan on aika mielenkiintoinen kysymys mihin tällainen järjestö, jolla ei ole enää mitään rakentavaa tehtävää yhteiskunnassa, mutta runsaasti tuottavaa varallisuutta, suuntaa toimintansa. Varallisuus perustuu suurelta osin asuntotukijärjestelmään, jolla tuotetaan suuria voittoja asuntosijoittajille. Arvaan että SAK:n rooli voisi olla tällaisten tehottomien järjestelmien pönkittäminen ja ideologisten perustelujen konstruoiminen näiden rakenteiden avuksi.

Foreign Policy: ISIS:in virtuaalinen yhteisö

Foreign Policy kirjoittaa, että ei ole olemassa enää juurikaan varsinaisia yksinäisiä susia, vaikka näistä paljon Lännessä puhutaan. ISIS toimii käytännössä virtuaalimaailman yhteisönä, joka pyrkii erityisesti radikalisoimaan yksinäiseksi itsensä kokevia nuoria aikuisia, aktivoimaan heidät terroritoimintaan Euroopassa ja antamaan samalla heidän elämälleen merkityksen.

ISIS on onnistuttu melko hyvin lyömään siellä missä se toimii fyysisessä maailmassa - Syyriassa ja Irakissa, mutta sen toimintaa Euroopassa ei ole saatu pysäytettyä. ISIS inspiroi autonomisesti toimivia ihmisiä lännessä, antaa heille ideoita mihin kohteisiin iskeä ja neuvoo aseiden käytössä. ISIS on yhä enemmän virtuaaliyhteisö, missä yhteisön jäsenet voivat keskustella myös keskenään.

HS:kin toteaa tänään:

BRITANNIASSA viranomaiset uskovat, ettei Abedi toiminut yksin. Keskiviikkona iskuun liittyen tehtiin jo kolmas pidätys. Turvallisuuskysymyksiin erikoistuneen brittiläisen ajatushautomon Henry Jackson Societyn mukaan niin kutsuttujen yksinäisten susien tekemät terrori-iskut ovat harvinaisia. ”Vain yksi kymmenestä terroritekoon syyllistyneestä henkilöstä Britanniassa toimi yksin”, ajatushautomo toteaa lausunnossaan. Se huomauttaa myös, että Manchester on yksi Britannian suurimmista jihadistien keskittymistä. Vain Lontoosta ja Birminghamista on lähtöisin enemmän islamistisesta terrorismista tuomittuja henkilöitä....

Isisin johdon ja enemmän tai vähemmän virallisen organisaation ulkopuolella on sosiaalinen liike – joukko, joka innostuu Isisin propagandasta, jota levitetään verkossa kymmenellä kielellä. Tämä joukko on yhtä lailla osa jihadistiliikettä, ja yksinäisen hyökkääjän isku voi yhtä lailla palvella Isisin tavoitteita.

Foreign Policyn jutun pääkohdat alla.

...the End of Lone-Wolf Terrorism

...

This is a core security problem for open Western societies: So-called lone actors may be inspired by the recruitment videos and hashtag campaigns delivered via social media by the Islamic State and other terrorist groups, but they move from inspiration to action on their own, without direct communication with terrorist groups’ leadership. They may respond to, for example, the generalized call of now-deceased Islamic State spokesman Abu Muhammad al-Adnani to “make [Ramadan] a month of calamity everywhere for the nonbelievers,” but ultimately they select their own targets, choose their own weapons, determine their own timing, and, increasingly, record their own press releases.

Is this new? Yes, but not quite in the way most people think.

Understanding that claim requires understanding how the Islamic State has revolutionized terrorist recruitment, radicalization, and mobilization in our digital age. It also requires understanding why certain individuals are susceptible to this messaging — perhaps precisely because the Islamic State holds out the promise of no longer being alone. By taking up arms for its cause, getting behind the wheel of a truck, or building a pressure cooker bomb, these men become part of a community, part of something bigger than themselves, and indeed part of history — anything but alone.

Anyone exposed to mainstream media has seen elements of the Islamic State’s messaging campaign. Indeed, for many Americans, it was the stream of grisly beheading videos that emerged in August 2014, showing the murders of U.S. hostages, that brought the group to public notoriety. These demonstrations of purported strength — really cruelty — are part of the Islamic State’s recruitment plan, but that plan has another key dimension: conjuring a sense of community. Even as the group produces — with near Hollywood-quality slickness and narration — videos of barbaric violence, the Islamic State churns out equally savvy portrayals of the purported community it claims to be fostering. Part of that community is local: for instance, particular towns in Syria where foreign fighters have found new, “better” homes, wives, and lives. And part of that community is global: meaning that, if you embrace the Islamic State and act in its name wherever you are, you instantly find yourself with brothers, sisters, meaning, and a place in history.

In his important study of Islamic State messaging, “The Virtual ‘Caliphate’: Understanding Islamic State’s Propaganda Strategy,” Charlie Winter identified six key narratives deployed by the terrorist group: brutality, mercy, victimhood, war, belonging, and utopia. Winter emphasizes that the fifth, belonging, “is one of [the] most powerful draws to new recruits, particularly those from Western states. Through their regular publication of, for example, videos and photographic reports depicting istirāḥat al-mujāhidīn — fighters relaxing with tea and singing with each other — the propagandists emphasise the idea of brotherhood in the ‘caliphate.’”

The Islamic State thus offers a chance to those who feel alone — those who may lack opportunities or who may simply disagree with the politics or mores of the society around them — not to be lone actors. Indeed, as Shane Kavanaugh and Gilad Shiloach have reported for Vocativ, there is a pro-Islamic State Telegram channel dedicated to “lone wolves” on which the group has disseminated a “handbook” for lone-wolf terrorists. Of course, by communicating with fellow supporters through Telegram and sharing a handbook of bomb-making tips, the Islamic State builds a virtual community of hundreds or thousands of sympathizers and recruits. This type of broad community formation goes beyond the virtual enabling of specific plots by the Islamic State leadership that Rukmini Callimachi expertly documented in her February 2017 New York Times story, “Not ‘Lone Wolves’ After All: How ISIS Guides World’s Terror Plots From Afar.” Our point here is complementary to Callimachi’s: While some purported lone wolves actually received specific direction via encrypted messaging, even terrorists who receive no such specific direction are no longer really alone — nor do they consider themselves to be.

Of course, the Islamic State needs more from its recruits than just a feeling of oneness; it needs those recruits to act in certain specific ways that advance its strategic agenda. And that is where the Islamic State may give the lie to another traditional characterization of terrorist attacks. Experts have long distinguished between attacks “directed” by a group (or, more recently, attacks “enabled” by a group via encrypted communications) and those merely “inspired” by it — that is, attacks for which a terrorist group’s central leadership provided particular tactical direction and those broadly consistent with a group’s strategic direction but not specifically conceived or planned by the group’s leadership.

But the Islamic State has defied just how much direction is needed for operatives to advance a terrorist group’s objectives. It offers, in publications such as Rumiyah and the now discontinued Dabiq magazine, ideas for targets (for example, one issue of Dabiq called for attacking the Macy’s Thanksgiving Day parade), weapons (firearms and homemade explosives are among the easiest to obtain or assemble), and timing. But the Islamic State has, at the same time, explicitly encouraged its recruits to be opportunistic: to attack where they are, when they can, with what they have.

And that seems to be all of the direction that some of its would-be followers need. Omar Mateen, who attacked the Pulse nightclub in Orlando, might once have been categorized as a prototypical terrorist “not directed” by any group. To date, no information has suggested that he traveled to, trained with, or even received individualized direction from the leadership of the Islamic State, to which he pledged allegiance via a 911 call during the attack. But what further direction did Mateen need? As former President Barack Obama noted, Mateen was “inspired by various extremist information that was disseminated over the internet,” which, in the end, proved to be all of the direction Mateen needed to select a target, a method, and a night to slaughter 49 innocent people.

Direction from a terrorist group like the Islamic State, it turns out, is a spectrum, not a dichotomy. The capacity to seduce someone like Mateen — who seems to have felt very much alone in this world for an array of psychological and social reasons — into feeling not alone is more than a striking sociological phenomenon. It makes that capacity a very real and palpable threat.

We often hear about “homegrown violent extremists,” presumably meaning those who have never gone abroad to train with a terrorist group before acting in its name here at home. But what does it mean to be “homegrown” in today’s digital age? The Islamic State brings its portrayal of the marketplaces of Raqqa in Syria directly to computers and iPhones everywhere, its attacks in the cafes of Dhaka, Bangladesh, and the streets of Nice in France directly to the Facebook pages and Twitter feeds of the whole world. The very problem, in a sense, may be that individuals like Mateen do not, themselves, feel “homegrown” at all; they feel grown of Raqqa and at war with their false homes of Orlando; San Bernardino, California; or wherever else they may find themselves.

To recognize that the Islamic State poses a real, persistent, and distinctive threat is by no means to concede that today’s pace of terrorist attacks represents the new normal or an enduring condition. Other terrorist groups posing unprecedented challenges have been beaten back and degraded in their critical capacity to execute external operations, most notably al Qaeda’s core in the Afghanistan-Pakistan region. Moreover, the strategy carefully developed under the Obama administration to deprive the Islamic State of physical safe havens — in places like Mosul, Iraq, and Sirte, Libya — appears to be working, with the group having lost significant swaths of territory it once held in Iraq and Syria. At the same time, the group’s loss of physical terrain has elevated the emphasis that the group places on its exploitation of virtual terrain.

Already, other terrorist groups — including al Qaeda’s affiliates in Yemen and Syria — have begun emulating the Islamic State’s manipulation of modern communications technologies to reach those who would feel alone, offer a sense of community, and provide inspiration and just enough direction to spark attacks that fulfill those groups’ own strategic purposes. Modern communications technologies are here to stay and will evolve into forms yet unknown. Understanding how to meet this challenge is thus critical not only to addressing the threat posed by the Islamic State today but also to anticipating and mitigating the threat posed by other groups tomorrow — and groups yet to come. That’s a shared challenge for the governments charged with keeping us all safe, as well as for the companies whose technologies are being exploited for these purposes. It’s only with both sets of actors doing more that we can, collectively, undermine the false sense of belonging that the Islamic State has cultivated to such deadly effect.

Björn Wahlroos: Maailma tarvitsee maailmanpoliisin

Talouselämä-lehti kirjoittaa:

Talousvaikuttaja Björn Wahlroos iloitsee siitä, että presidentti Donald Trump on palauttanut Yhdysvaltain roolin maailmanpolitiikassa. Trump on piirtänyt hiekkaan sellaisen punaisen viivan, joka demokraattien Barack Obamalta jäi piirtämättä. 

... maailma ei pysy tasapainossa ilman pelotetta. Ilman vastavoimaa mikä tahansa voima voi kasvaa liian suureksi. Wahlroosin mielestä Barack Obaman presidenttikauden suurimpana historiallisena erehdyksenä tullaan pitämään sitä, ettei hän ymmärtänyt Yhdysvaltain roolia maailmanpoliisina. 

Obama varoi voimankäyttöä viimeiseen asti. "Voisi väittää, että hän oli syypää Ukrainan ja Syyrian tilanteeseen. Saamattomuudellaan hän jätti pelikentän avoimeksi muille", Wahlroos toteaa Talouselämän haastattelussa. 

Kirjoitin aiemmin Sarastuksessa siitä miten ensin Britannian ja sittemmin USA:n maailmanpoliisi-asema on vahvistanut maailman rauhaa. Kun Britannian maailmanpoliisin asema 1800-luvun lopulla heikkeni, ajauduttiin maailmansotaan. Nyt on riskinä, että USA:n maailmanpoliisin rooli heikkenee.

Putinin hehkuttama yksinapaisen maailman mureneminen on juuri tätä USA:n maailmanpoliisi-aseman murenemista. Monet USA:n mahtiasemaa vihaavat eurooppalaiset vasemmalla ja äärioikealla ovat tyytyväisiä yksinapaisuuden murenemisesta. [Sotahistorioitsija] Morrisin logiikkaa seuratessa voi todeta, että tyytyväisyyteen ei ainakaan Venäjän Rajamaiden asukkailla ole mitään aihetta.

PS. Itse en tosin ole Trumpin linjan suhteen yhtä optimistinen kuin Wahlroos. Mies vaikuttaa hyvin ailahtelevalta pelleltä ja saattaa hyvinkin vielä tehdä "dealin" Venäjän kanssa. Deali saattaisi osoittautua Itä-Euroopan kannalta yhtä onnelliseksi asiaksi kuin aikoinaan Molov-Ribbentrop sopimus. Kansanedustaja Elina Lepomäki maalailikin huomattavasti pessimistisempää kuvaa Trumpin turvallisuuspolitiikasta kuin Wahlroos:

Lepomäen mukaan Yhdysvalloissa ulko- ja turvallisuuspoliittisen keskusteluun ja johtamiseen osallistuvilla henkilöillä on vahvasti yhtenevä käsitys siitä, että Washingtonissa käytiin loppu- ja alkuvuodesta ennen Donald Trumpin virkaanastumista kulissien takana neuvotteluja "suuresta diilistä".

Lista on synkkää luettavaa. Pakotteiden purkaminen, Naton vetäytyminen Baltiasta ja Itä-Euroopasta ja Krimin hyväksyminen osaksi Venäjää olisivat legitimoineet Venäjän aggressiivisen politiikan ja horjuttaneet maailmanjärjestystä, Trumpia häilyväksi presidentiksi kutsuva Lepomäki sanoo.

Nature- ja Science-lehdet kirjoittavat ilmastonlämpenemisen vastaisen työn psykologiasta

Nature-lehti käsitteli jonkin aikaa sitten sitä, miten yhteiskunnallinen polarisaatio vaikeuttaa ilmaston lämpenemisen ratkaisua ja itse asiassa kaikkea tehokasta politiikan tekoa:

"Kulttuurisesti polarisoituneet demokratiat harjoittavat epätodennäköisemmin tieteelliseen tietoon – kuten tietoon ilmaston lämpenemisestä – perustuvaa politiikkaa kuin vähemmän polarisoituneet demokratiat. Näin on myös sellaisessa tilanteessa, jossa tieteellisen tiedon hyväksikäyttö oleellisesti vaikuttaisi kokonaisetuun.

Kansalaisille itselleen sillä, ovatko he oikeassa vai väärässä ilmaston lämpenemisen osalta, ei ole todellista merkitystä. Millään, mitä he kuluttajina tai yksilöinä tekevät, ei ole kuin marginaalinen vaikutus ilmaston lämpenemiseen. Sen sijaan sillä, että he ottaisivat kantaa ilmaston lämpenemiseen tavalla, joka olisi ristiriidassa heidän kulttuuriseen viiteryhmänsä mielipiteen kanssa, olisi heille itselleen tuhoisa merkitys." (Minun käännökseni.)

Ihmisen mielipide esimerkiksi ilmastonmuutoksesta kertoo, millainen ihminen olet ja mihin porukkaan kuulut. Mielipiteestä on siis tullut osa identiteettiä ja mielipiteen toistamisesta on tullut osa identiteetin signalointia. (Signalointi on biologiassa ja taloustieteessä käytetty termi, joka tarkoittaa tiedon tai väitteen viestimistä. Esimerkiksi hyönteisen sanotaan signaloivan värillään myrkyllisyyttään, jos linnut mieltävät tietyn väriset hyönteiset myrkyllisiksi. Kirjoitin aiheesta joskus Sarastukseen.)

Ameikassa oikeistolaiset signaloivat porukkaan kuulumista ilmastonlämpenemis-skeptismillä ja Suomessa vihreät vastustavat samasta syystä ydinvoimaa. Ydinvoiman vastustus on yhtä tehokasta ja irrationaalista ilmastonlämpenemisen vastustuksen torppaamista kuin ilmastoskeptisyys. 

Guardian käsittelee myös sitä miten vaikea on saada ihmiset kiinnostumaan ilmastonmuutoksesta mutta miten tilanne saattaa olla dramaattisesti muuttumassa / muutettavissa:

"Here is really the center of the problem, the social dilemma wherein it is in the collective’s interest to act in one way but individuals may benefit personally if they act in another way.

This struggle for humans to manage our impact on climate is made more complex by the unique issue of climate change; it is a long-term problem that has no apparent immediate and personal threats. Simply put, we need to take actions now to avoid problems later on even though we personally may not experience these consequences.

To counter this disconnect, climate change discussions need to be framed as matters related to current impacts at the local level. It is great that we want to save polar bears, but what really will motivate people are the risks to them right now. Fortunately or unfortunately, depending on your viewpoint, it is becoming easier and easier to make these connections. Examples abound for instance terrible flooding in the central USA, the record drought in California, recent heat waves in central Asia, or in Australia, as just some examples."

Guardianin juttu perustuu Science-lehdessä julkaistuun artikkeliin, joka on maksumuurin takana. Itse käytännön keinot jäävät ehkä siksi osin abstrakteiksi:

The authors identify a variety of strategies for moving forward with human limitations in mind. Since they acknowledge humans tend not to protect those things they either don’t know or don’t value, ingraining a sense of value in the natural world may be critical. In fact, there is a strong relationship between an individual’s connection to nature and their ecological behavior. In today’s world of growing industrialization and severing of the nature/human connection, the challenge may be to find and create new connection opportunities.

More immediately, the authors encourage efforts to change the social norms surrounding environmentally sound behavior - making it cool again.... In fact, individuals play a critical role in inspiring collective actions within various spheres of influence (see the above figure), which is the kind of behavior needed to change the enormous systems - food, transportation, retail, etc. - disproportionately impacting the planet. The review highlights how transformational individuals - those who decide to step outside of accepted social norms - can bring about large-scale change in their social networks and within the organizations of which they are a part. While it feels incredibly awkward to do something different than the norm, we are all capable of it. And, it’s easier if we don’t have to do it alone, so supporting others who take a stand is a crucial role we can all play.

Elina Lepomäki kritisoi Niinistön ulkopoliittista linjaa

Kansanedustaja Elina Lepomäki kritisoi presidentti Sauli Niinistön ulkopoliittista linjaa:

"Tasavallan presidentti Sauli Niinistö on kuvaillut Suomen turvallisuusasemaa kokonaisuudeksi, joka seisoo neljän pilarin varassa, joita ovat oma uskottava puolustuskyky, läntiset kumppanuudet, hyvä yhteistoiminta Venäjän kanssa sekä YK ja muut kansainväliset yhteisöt.

- Se (neljän pilarin politiikka) ei ole riittävää, meillä ei pitäisi olla varaa jäädä konfliktin hetkellä yksin, Suomen Nato-jäsenyyttä kannattava Lepomäki haastaa.

Jos Suomi pitää muodollisesta liittoutumattomuudesta kiinni ja jos esimerkiksi Baltian alueella syttyy konflikti, niin Suomi on Lepomäen mukaan käytännössä saman tien sodassa.

- On selvää, että sodan hetkellä, kun joudumme hakemaan liittoutumia, neuvotteluasemamme on heikompi kuin rauhan aikana."

Kirjoitin kaksi vuotta sitten Niinistön neljän pilarin politiikasta: 

"Minun hypoteesini on se, että Niinistö ilman muuta haluaisi Natoon ja tietää, että Neljän Jalan turvallisuuspolitiikka on bluffia ja samoin EU:n turvatakuut. Venäjä on kuitenkin uhannut häntä hyvin jyrkästi ongelmilla jos Suomi liittyy."

Lepomäki jatkaa:

Suomen perinteinen turvallisuuspolitiikan doktriini on toiveajattelu, että EU luo Suomelle turvaa.

Missään toisessa EU:n jäsenmaassa ei käydä sellaista keskustelua, että ripustauduttaisiin puolustusyhteistyössä EU:hun. Tämä on erittäin tärkeää muistaa. Vahvan sitoumuksen Natoon on lausunut myös Ranskan uusi presidentti Macron.

Myöskään Ruotsi-yhteistyön varaan ei Lepomäen mielestä kannata laskea;

- On selvää, että siinä yhteistyössä tulee jossain vaiheessa poliittiset rajat vastaan, kun mitään valtiosopimusta ei ole eikä turvatakuita. Plus että Ruotsilla ei ole tämän tyyppiseen konfliktiin tarkoitettua armeijaa.

Suomalaista keskustelua vaivaa Lepomäen mukaan tietämättömyys, piittaamattomuus ja keskeisenä elementtinä puutteellinen riskienhallinta.

Keskustelun heikkous lähtee minusta siitä, että Sauli Niinistö on päättänyt olla selittämättä kansalle missä todellisuudessa mennään: 

1. EU ei tarjoa turvatakuita eikä sitä tarjoa Ruotsi-yhteistyö. 

2. Suhteet Venäjään ovat huonot, mutta se kiistetään. 

3. Jostain syystä Natoon ei uskalleta nyt mennä - todennäköisesti Putinin uhkailujen takia. 

4. Suomi on surkeassa tilanteessa, mutta tätä ei uskalleta kansalle kertoa vaan ajatellaan että on parempi että kansa ei asiantilaa tajua. Seurauksena on suomalaisen keskustelun vajoaminen tietämättömyyden ja piittaamattomuuden tilaan.

Sosiaalisilla tikkalajeilla pienemmät aivot kuin vähemmän sosiaalisilla. Entä ihminen?

Ihmisen älykkyyden on usein väitetty kehittyneen siksi, että ihminen on sosiaalinen eläin ja sosiaalisessa ympäristössä tarvitaan isommat aivot, jotta pärjää kilpailussa lajitoverien kanssa. Sosiaalinen tilanne johtaa kilpavarusteluun ja älykkyyden nopeaan kasvuun.

Teoriassa on suuret ongelmansa, koska mm. tikoilla ja mehiläisillä on osoitettu sosiaalisilla lajeilla aivojen koon olevan selkeästi alhaisempi kuin vähemmän sosiaalisilla lajeilla. On myös viitteitä siihen, että Neandertaalin ihminen oli älykkäämpi kuin nykyihminen ja että nykyihmisen aivojen koko on laskenut oleellisesti aikaisemmasta.

“We found that social species invested less than solitary species in key, central-processing, higher-cognition brain regions called mushroom bodies, involved in learning, memory and sensory integration,” says O’Donnell.

“We suggested that extensive cooperation and overlap of interests in insect colonies may promote a form of distributed cognition, so it’s exciting to see the patterns we found replicated in a very different system, but potentially for similar reasons.”

And even humans might not be immune to this effect. “There is some evidence, albeit controversial, for a reduction in human brain volume in the last few tens of thousands of years,” says O’Donnell. “Skull measurements suggest about a tennis-ball’s-worth of brain volume has been lost.”

But he poses the question of whether aside from increased social collaboration, this is also down to cognitive offloading to developments and technology such as fire, oral traditions and writing.

And Byrne points out that Neanderthals seem to have had larger brains than us, even though they were not especially large-bodied. “If you really wanted to speculate, you might wonder if they were less genuinely cooperative than our ancestors, who then got the benefit of not needing such a large brain,” he says.

Ongelma alkuperäisessä teoriassa on ehkä se, että ajateltiin sosiaalisten lajien pelkästään kilpailevan lajitoveriensa kanssa. Todellisuudessa sosiaalisuus merkitsee joillain lajeilla nimenomaan suurempaa yhteistyötä, ei vain suurempaa kilpailua. Taloustieteen termein syntyy runsaasti positiivisia ulkoisvaikutuksia. Kun lajitoveri puolustaa pesäänsä petolintua vastaan, se samalla puolustaa vieressä asuvan lajitoverin pesää - ehkä tahtomattaan. Lajeilla, jotka kykenevät oppimiseen, myös oppiminen on paljon helpompaa, kun eletään lähellä samanlajisia. Sosiaaliseen oppimiseen ei tarvita EHKÄ yhtä paljon älyä kuin itseoppimiseen.

Toisaalta moni tutkija on täysin eri mieltä. Mm. eläinten käyttäytymisen huippututkija Kevin Laland arvelee, että sosiaalinen oppiminen voi kasvattaa tarvetta isoille aivoille. Sosiaalinen oppiminen ei nimittäin ole pelkästään matkimista vaan tehokas sosiaalinen oppiminen on nimenomaan strategista. On kyettävä mm. päättelemään keneltä kannattaa oppia ja milloin sosiaalinen oppiminen on tehokkaampaa kuin se, että tutustuu asioihin itse perusteellisesti (ei-sosiaalinen oppiminen).

.. animals do not require a big brain merely to engage in social learning, as studies of bees, ants, and flies compellingly demonstrate. Rather, if social learning is partly responsible for the evolution of larger brain size in primates, it is because natural selection has favored more and more efficient social learning. ...the key driver would have to be selection for more strategic, accurate, and cost-effective forms of copying, as well as for other cognitive, social, and life-history variables that enhance the efficiency of knowledge transfer between individuals, rather than selection for more copying. The greater amounts of copying exhibited by large-brained compared to small-brained primates were, almost certainly, just incidental outcomes of the former’s greater proficiency at social learning. Copying ability, rather than copying frequency, was the causally relevant variable

the results were extremely clear. We found that innovation rate correlated positively with a variety of measures of relative and absolute brain size, controlling for the phylogenetic relatedness of species, research effort, and other biases. Likewise, the reported incidence of social learning also co-varied strongly with brain size measures.96 What is more, the incidence of innovation and social learning were tightly correlated. Big-brained species of primates invented more new behavior, and copied more, than small-brained species, precisely as Wilson had anticipated."

Yle Watch Eurooppa-päivästä ja voitonpäivän kulkueesta

YLE WATCH kirjoittaa Voiton päivän marssista Helsingissä ja siitä miten Yle antaa viideskolonnalaisille foorumin tehdä myyräntyötä Suomea vastaan:

"Oman groteskin lisänsä "rauhan juhlaan" toi ensi kertaa Suomessa julkisesti vietetty Venäjän voitonpäivä. Uutisessa Venäjän voitonpäivän kulkueita ensi kertaa Suomessa – Yle antaa puheenvuoron myös tämän absurdin näytelmän kriitikoille, mutta loppukaneetin saa sanoa venäläinen chauvinisti:

– Kyllä ymmärrän. Mutta Suomikin vuonna 1944 hääti Lapista saksalaiset eli ymmärsi loppujen lopuksi olleensa väärällä puolella. Kyllä suomalaisten pitäisi hyväksyä fasismin vastainen kulkue, sanoi Skippari-Smirnov.

Ylellä ei ollut tarvetta kommentoida Skippari-Smirnovin lausuntoa, sillä ilmeisesti Tukholman syndroomaa potevat jutun tekijät Tiina Länkinen ja Marjukka Havumäki eivät halua muistella, että diktaattori Josef Stalinin neuvostoarmeijan hyökkäys Suomeen marraskuussa 1939 sotki Suomen mukaan toiseen maailmansotaan. Koska nykyinen julkinen valta ei reagoinut mitenkään venäläisten Suomen maaperällä tehtyyn provokaatioon, täytyy sen olla osoitus alamaisuutta viestivästä vieraskoreudesta maan korkeinta johtoa myöten. 

Yhtenä tärkeimpänä syynä tällaiseen asenteeseen on 1960-luvulta lähtien maassamme vaikuttunut YK:n kansainvälisyyskasvatus, joka on tehnyt monista suomalaisista kansallismasokisteja. Sen vuoksi he seuraavat nyt välinpitämättömästi arkkivihollisen voiton juhlia Suomen maaperällä ja antavat idän muukalaisten muodostaa maahamme etnisen viidennen kolonnan ilman protestin häivää. Vaikka venäläiset eivät rodullisessa mielessä olekaan geneettinen uhka suomalaisuudelle kuten afrikkalaiset, synnyttää heidän kasvava määränsä ilmiselvän sotilaallisen turvallisuusuhan. Samalla suomalaisten suvaitsevaisuutta itänaapurin edessä venytetään äärimmilleen, mikä ei voi olla hyvä asia kansalliselle omanarvontunnolle näin 100-vuotisen itsenäisyyden juhlavuonna."

Eipä tuohon lisättävää eikä poistettavaa.