Venäjän minimivaatimus tuleville Euroopan turvallisuuspoliittisille ratkaisuille Euroopassa on HS:n Venäjä-koluministin Jarmo Mäkelän mukaan seuraava:
Venäjän on saatava ehdottomat takuut siitä, että neljä maata – Suomi, Ukraina, Moldova ja Georgia – julistetaan puolueettomiksi.
Suomen mahdollisuudet vaikuttaa omaan kohtaloonsa alkavat olla vuosien Nato-jahkailun takia varsin rajoitetut.
Suomi on solminut puolustusteknisen sopimuksen [USA:n kanssa]. Venäläisen laatulehden Vedomostin haastattelema asiantuntija paljasti, että sopimus onkin Suomelle eräänlainen Nato-jäsenyyden korvike. Hän kuitenkin lohdutti lukijoita muistuttamalla, ettei sopimus takaa Suomen turvallisuutta edes muodollisesti. Kaikki on siis yhä mahdollista.
Venäjän on saatava ehdottomat takuut siitä, että neljä maata – Suomi, Ukraina, Moldova ja Georgia – julistetaan puolueettomiksi.
Suomen mahdollisuudet vaikuttaa omaan kohtaloonsa alkavat olla vuosien Nato-jahkailun takia varsin rajoitetut.
Suomi on solminut puolustusteknisen sopimuksen [USA:n kanssa]. Venäläisen laatulehden Vedomostin haastattelema asiantuntija paljasti, että sopimus onkin Suomelle eräänlainen Nato-jäsenyyden korvike. Hän kuitenkin lohdutti lukijoita muistuttamalla, ettei sopimus takaa Suomen turvallisuutta edes muodollisesti. Kaikki on siis yhä mahdollista.
Venäjän on siis edelleen mahdollista painostaa Suomea. Kirjoitin monta vuotta sitten:
80-luvulla suomalainen oli äärimmäisen närkästynyt, jos vaikkapa amerikkalainen turisti rinnasti Suomen samaan porukkaan Tsekkoslovakian kanssa. Nykyään suomalainen voi oikeastaan vain kateellisena katsoa, kun vapaa Tsekki kuuluu Naton jäsenenä selkeästi länteen.
Nyt Suomi rinnastuu turvallisuuspoliittisesti Georgiaan ja Moldovaan.
Sortokaudelta ja suomettumisajalta tuttu myöntyvyyspolitiikka eli suomettumispolitiikka tekee samaan aikaan paluuta Suomen politiikkaan. Myöntyvyyspolitiiikan osittain täysin järjellä perusteltava ajatus oli:
Suomen on pelastatteva niin paljon kuin mahdollista omasta vapaudestamme yrittämällä tulla toimeen venäläisten kanssa, antamalla heille periksi tietyissä asioissa ja olemalla suututtamatta heitä.
Nyt mm. Antti Rinne, Sussanna Huovinen, Matti Vanhanen ja Sirkka-Liisa Anttila haluavat viedä Suomen uudelleen myöntyvyyden eli suomettumisen tielle. UPI on saatava heidän mukaansa hiljennettyä. Venäjää ei saa ärsyttää puhumalla totuuksia siitä, että Venäjä on uhka Suomelle. Kansa on saatava lammasmaisesti luottamaan turvallisuuspoliittiseen linjaan, joka perustuu Nato-turvatakuiden torppaamiseen ja "yhteistyöhön" Venäjän kanssa.
"Yhteistyö" on pseudonyymi sille, että Suomi taipuu milloi minkäkin Venäjän uhkailun alla.
Joku voi kysyä, eikö myöntyvyys ole tässä ajassa realismia niin kuin se oli vuonna 46. Eikö nyt olisi päinvastoin lopetettava sotaharjoitukset USA:n kanssa ja keskityttävä Venäjän suhteiden parantamiseen ja sen takaamiseen että Venäjää ei ärsytetä. Taivutaan mutta ei taituta sanoi sortokauden myöntyvyysmies.
Ongelma tässä logiikassa on se, että olemme tässä tilanteessa vain ja ainoastaan siitä syystä että SDP ja Keskusta ovat ajaneet meidät tähän tilanteeseen torppaamalla turvatakuut. Eli myöntyvyysmiehen logiikka menee näin, vaikka tätä ei sanota ääneen:
Vain me myöntyvyysmiehet voimme pelastaa Suomen niiltä ongelmilta jotka olemme aiheuttaneet.
Toisaalta voi kysyä, mitä Suomi sitten Rinteen ja Anttilan vaatimalla Venäjän myötäilyllä voi voittaa. Ei todennnäköisesti paljoakaan. Joka kerta kun Suomi antaa periksi vaikkapa ydinvoimaratkaisussa, Venäjältä tulee muutaman kuukauden kuluttua uusi uhkaus vaikkapa pakolaisten Suomeen lähettämisen muodossa. Ja taas annetaan periksi.
Toisaalta voi kysyä, onko niljakas myöntyvyys edes ihmisarvon mukaista. Suostummeko myöntyvyyspolitiikkaan jotta myöntyvyysmiesten itse aiheuttamat ongelma voidaan korjata? Kunniakkaampaa on jopa muuttaa maasta.
Presidentti Niinistö puhuu edelleen Venäjä-yhteistyöstä yhtenä Suomen turvallisuuspoliittisen tukipilarina. Ruotsissa tällaista "Venäjä-pilaria" ei näytä UPI:n johtajan Teija Tiilikainen olevan olemassa:
Yhteistyösuhdetta ei ole. Sitä pilaria, joka Suomessa on, ei Ruotsissa nähdä olevan.
5 kommenttia:
Ja sitten taas... NATO tuskin on kiinnostunut tuhlaamaan senttiäkään jonkun Suomen puolustamiseen. Kuten ei koskaan ennenkään, lännestä on tullut parhaimmillaankin vain sympatiaa.
Jos pystymme uskottelemaan Venäjälle, että olemme hyödyllisempiä itsenäisinä kuin Neuvostoliiton (hups! Tarkoitin Venäjän) osana, ongelma on ratkaistu ilman yhtäkään tapettua sotilasta tai siviiliä.
Suomettuminen ei koskaan päättynyt. Sille vain ei ollut vähään aikaan tarvetta ja nyt sille taas näyttää olevan tarvetta.
Nyt maksetaan hintaa Halosen kahdesta presidenttikaudesta ja Tuomiojan pitkästä ulkoministeriurasta.
Siinä vaiheessa, kun Yrjö Rautio alkaa kannattaa Nato-jäsenyyttä, on todenäköisesti liian myöhäistä. Suomi ajautuu taas Venäjän syliin.
Se mikä on kunniakkaampaa, ei heläytä näiden myöntyväisyysporukoiden sielussa ainoataakaan kieltä. Vasemmisto ja kunnia eivät kuulu samaan lauseeseen, ja tässä lasken nykykokoomuksenkin vasemmistoon, samoin keskustan ja persut. Kokkareissa ja persuissa on yksittäisiä ihmisiä ja ryhmiä jotka eivät edusta klassista vasemmistoa, mutta ovat puolueissaan sivuraiteilla.
Niinistön toinenkin pilari - yhteistyö Ruotsin kanssa - on höttöä:
"Ruotsalaisten myönteisyys Nato-jäsenyyttä kohtaan voi raportin ja sitä seuraavan keskustelun seurauksena lisääntyä. Suomelle se osoittaa sen, että puolustusliitto Ruotsin kanssa on ruotsalaisille mahdoton ajatus.
Lasketaanko Suomessa siis väärän kortin varaan, kun meillä korostetaan Ruotsia enemmän tätä kahdenvälistä yhteistyötä, johon toinen osapuoli suhtautuu nihkeästi, ja kun meillä vielä sen lisäksi puhutaan Nato-optiosta, joka ei kuulu lainkaan Ruotsin kielenkäyttöön?"
http://www.karjalainen.fi/mielipiteet/mielipiteet/paakirjoitus/item/116336-suomen-lisaturva-onkin-ruotsin-uhka
"NATO tuskin on kiinnostunut tuhlaamaan senttiäkään jonkun Suomen puolustamiseen."
Naton olemassaolo päättyy saman tien jos se ei pidä viidennestä artiklastaan kiinni. Joten uskon että puolustaisi jos Suomi olisi Natossa. Toisaalta venäläinen ei edes uskalla kokeilla puolustaako Nato jäsenmaataan vai ei.
Lähetä kommentti