Moni suomalainen on ymmärrettävistä syistä ärsyyntynyt USA:n maailmanpoliisi-roolista ja haluaisi moninapaista maailmaa. Moninapainen maailma tarkoittaa kuitenkin käytännössä mm. sitä että Suomi ja muut Venäjän Naton ulkopuoliset Rajamaat ajautuvat Venäjän sfääriin. Moninapaisessa maailmassa suurvallat jakavat uudelleen maailman etupiireihinsä kuten ennen vuotta 1990. Suomen asema todennäköisesti vaan on huonompi kuin silloin. Venäjä painostaa Suomea jo nyt monin tavoin. Ensin painostettiin lapsiasiamiehen avulla, sitten pakotettiin Suomi valitsemaan venäläinen ydinvoimalaitos, sen jälkeen Suomea painostettiin pakolaistulvan uhalla. Sarja jatkuu.
Moninapainen maailma sen sijaan ei käytännössä - paitsi ehkä Yliopisto-tutkijoiden unissa - tarkoita sitä että maailma muodostuu monista valtioista, jotka YK:ssa sopivat tasaveroisina asioista. Kirjoitin Sarastukseen siitä, miten Britannian maailmanpoliisi-roolin mureneminen aikoinaan johti stabiliteetin murenemiseen maailmassa. Mm. Obaman harjoittama USA:n maailmanpoliisiroolin murentaminen on samalla tavoin tehnyt maailmasta huonomman.
Moninapainen maailma sen sijaan ei käytännössä - paitsi ehkä Yliopisto-tutkijoiden unissa - tarkoita sitä että maailma muodostuu monista valtioista, jotka YK:ssa sopivat tasaveroisina asioista. Kirjoitin Sarastukseen siitä, miten Britannian maailmanpoliisi-roolin mureneminen aikoinaan johti stabiliteetin murenemiseen maailmassa. Mm. Obaman harjoittama USA:n maailmanpoliisiroolin murentaminen on samalla tavoin tehnyt maailmasta huonomman.
Siksi Kansankokonaisuus tukee täysin rinnoin Hilary Clintonin valintaa USA:n presidentiksi. Clinton haluaa, että USA johtaa maailmaa ja se on Suomenkin pragmaattinen etu.
3 kommenttia:
Tiesitkö, että Hillary Clinton on suoraan vastuussa siitä, että 20% USA:n uraanivaroista myytiin firmalle, jossa Putin on takapiruna? Firma maksoi sievoisen summan Bill Clintonille "puhujan palkkiona" ja sai Hillarylta ostoluvan. Luuletko tosiaan, että Hillary ei presidenttinäkin tekisi sitä, mikä rikastuttaa Hillarya ja Billiä, riippumatta siitä, kuka maksaa ja mitä pitää vastapalvelukseksi antaa? Jos muuten kuvittelet, että Hillaryn ulkopolitiikka eroaa merkittävästi Obaman Suomen turvallisuudelle tuhoisasta ulkopolitiikasta, olet väärässä. Hillary oli ULKOministerinä vastuussa mm. Libyan kaatamisesta sekasortoon ja Muslimiveljeskunnan käsiin. Lampedusan matutulvat ovat Hillaryn syytä, koska matuveneitä ei Gaddafin jälkeen enää estetty lähtemästä Eurooppaan. Koko Syyriakin olisi jo täysin ISIS:n hallussa, jos Obama olisi saanut tahtonsa YK:ssa läpi. Sitä paitsi Hillary on ainakin yhtä suuressa määrin Saul Alinskyn opetuslapsi kuin Obamakin. Ideologisista kommareista ei koskaan seuraa mitään hyvää. Putinkin on luotettavampi kuin Hillary, sillä hän tajuaa kyllä reaalipolitiikkaa. KGB:n entisenä jäsenenä hän tuskin on koskaan ollut ideologisesti tulenpalava kommari, vaan pikemminkin laskelmoiva opportunisti, jolla hengissä selviäminen on verissä. KGB:ssä oli parhaat edut ja turvatuin asema koko Neukkulassa. Älykkään miehen kannatti hakeutua sinne, jos halusi pysyä poissa Siperiasta ja päästä ulkomaillekin. Siksi uskon Putinin pysyvän kurissa kepillä ja porkkanalla ynnä Suomen omalla vahvalla puolustuksella. Hyökkäyksestä Suomeen seuraisi Putinille vuosikymmenien riesa, sen verran Suomessa kuitenkin on torrakoita taloissa ja ryssän pelkoa/vihaa jäljellä. Suomen valloitus ei olisi siitä aiheutuvan riesan arvoinen. Suomesta tulisi uusi Afganistan, mikä vain vähentäisi Venäjän sotilaallista uskottavuutta, kuten aikoinaan Vietnam jenkkien ja Afganistan neukkujen osalta.
Ennen kuin haukut minut putinistiksi, kerron, etten koskaan ole pitänyt Putinista. Itse asiassa epäilen, että ne tsetseenien pommi-iskut, joita tuppasi tapahtumaan aina vaalien alla, olivat niin hyödyllisiä Putinille, että ne saattoivat olla false flag iskuja. Se ei kuitenkaan muuta mielipidettäni siitä, että Putinin kanssa on mahdollista tehdä melko pitäviä sopimuksia toisin kuin Hillaryn. Putinia ohjaa tietynlainen logiikka, jota voi analysoida, ymmärtää ja käyttää omaksi hyödykseen neuvotteluissa. Samoin kuin Suomi käytti Saksaa hyväkseen neukkuja vastaan jatkosodassa. Hillary taas pettää kaikki periaatteensa, jos tarpeeksi maksetaan. Ymmärtääkseen Hillarya täytyy tietää, kuka hänelle on maksanut. Siksi Hillaryn toimien ennakointi on hankalaa ja hänestä voi varmasti tietää vain, ettei häneen voi luottaa. Vähän niin kuin Staliniinkaan ei voinut luottaa.
Lisäksi en haluaisi ydinasekoodien olevan ihmisen käsissä, jonka aivovamma tekee hänestä kykenemättömän toimimaan stressaavissa tilanteissa ja suurissa ihmisjoukoissa.
Kannatan Clintonia siitä ja vain siitä syystä että hän on sitoutunut Natoon ja Euroopan puolustukseen vahvemmin kuin Trump tai Sanders. Muuten en pidä hänestä.
"Se ei kuitenkaan muuta mielipidettäni siitä, että Putinin kanssa on mahdollista tehdä melko pitäviä sopimuksia ..."
Ei voi. Kaikki osoittaa että ei voi.
Tai yleisemmin ottaen hän on siis sitoutunut Amerikan johtamaan yksinapaiseen maailmaan. Onama on ollut tässä suhteessa hyvä esimerkki, millaiseksi maailma menee kun USA ei toimi maailmanpoliisina.
Lähetä kommentti