Mikä on Sarastus? Henkilökohtaisia kommentteja Vihreälle Langalle

Vihreä lanka kirjoittaa Perussuomalaisten taustoista ja yrittää osoittaa PS:n joidenkin jäsenien olevan liitossa äärioikeiston kanssa. En ota kirjoitukseen kantaa paitsi Sarastus-lehden osalta ja silloinkin 100%:sti vain omissa nimissäni.

Vihreä Lanka kirjoittaa Sarastuksesta tavalla, joka minusta on suurimmaksi osaksi totta:

Mikä on Sarastus?

”Sarastus on alkujaan kirjailija Timo Hännikäisen ja Rami Leskisen projekti, nettilehti, johon he ovat useita vuosia kirjoittaneet fasistisista teemoista. Leskinen tunnetaan 1990-luvun alun skinipiireistä, Hännikäinen kääntyi joitakin vuosia sitten.

Sarastuksen teksteissä kirjoittajat edustavat enemmän omia näkemyksiä kuin yhteistä ideologiaa. Tekstejä yhdistää traditionaalinen konservatiivisuus, joka on joiltakin piirteiltään hyvin lähellä fasismia. Mukana on aika laaja kirjo kirjoittajia. Hännikäisen tekstien pohjalta voi sanoa hänen suhtautuvan joiltain osin positiivisesti fasismiin, mutta ilman rotuoppeja.

Sivuilla kukoistaa etninen nationalismi, mutta lehden keskustelu ei ole päivänpolttavaa kuten Hommaforumilla, se ei koske esimerkiksi tämänhetkistä pakolaiskysymystä.”

Kommentoin: Lehti ei ole mitenkään erityisesti Leskisen ja Hännikäisen projekti. Hännikäinen on tietysti lehdessä primus motor. On täysin totta, että kirjoitukset edustavat kirjoittajien omaa mielipidettä ja lehden kirjoittajien kesken on usein hyvin erilaisia näkemyksiä maailman asioista. 

Se, onko lehdessä fasismiin myötämielisesti suhtautuvia kirjoituksia, en ota kantaa. Jokainen voi lukea artikkeleita ja miettiä vastaako kirjoitus hänen fasismi-määritelmäänsä. Omissa artikeleissani on ollut paljon kansan käsitteen esillä pitämistä perinteisestä kansallismielisestä näkökulmasta ja joskus demokratian universaalin arvon (arvo sinänsä) kyseenalaistamista. Lehden kukin artikkeli edustaa kuitenkin kirjoittajansa omaa kantaa.

Olen painottanut sitä, että demokratia on arvokas asia silloin kun se toimii ja tukee kansalaisyhteiskuntaa. Samallalailla kansan käsite on arvokas silloin kun se toimii. Vihreät ovat puhdasoppisina monikultturismin kannattajina dekonstruoimassa kansan käsitettä ja korvaamassa sitä monikulttuurisuuden ja maailmankansalaisen käsiteillä. Esimerkiksi vihreä älykkö Jarkko Tontti lausui HS:n haastattelussa vuonna 2011:

”Ihmisistä pitää puhua yksilöinä, eikä niputtaa kaikkia johonkin kansaan. En minä ainakaan tiedä, mikä on kansa ja kuka siihen kuuluu ja millä perusteella.”

Esimerkiksi Oxfordin yliopiston Afrikan kulttuurin professori  Paul Collier tyrmää kansan käsitteen mustavalkoisen ideologistisen ja anti-pragmaattisen dekonstruktion - lainasin häntä Sisun Vieraskynässä:

”Kansallisuuden redusointi pelkäksi legalismiksi – joukoksi oikeuksia ja velvollisuuksia – merkitsee kollektiivista versiota autismista: sääntöjen määrittelemää elämää ilman empatiaa.

Kansakunnat ovat ylivoimaisesti merkittävin verotus-instituutio. Vain jos ihmiset kokevat vahvaa yhteistä identiteettiä kansakunnan tasolla he ovat halukkaita hyväksymään, että verotusta voidaan käyttää tulonjaon välineenä tasoittamaan onnesta ja epäonnesta johtuvia varallisuuseroja.

Tiedämme, että yhteisen identiteetin rakentaminen kansakunnan tasoa ylemmäksi on äärimmäisen vaikeaa. Viimeisen viidenkymmenen vuoden aikana selkeästi onnistunein ylikansallinen projekti on ollut Euroopan Unioni. Kuitenkin viidenkymmenen vuoden jälkeen … vain 1 prosenttia tuloista siirretään maasta toiseen tulonjakona.

Viisikymmentä vuotta osoittaa, että ihmiset eivät kykene luomaan tarpeeksi vahvaa eurooppalaista identiteettiä, että se tulisi tukemaan merkittävää tulonjakoa. Kansakunnat ovat ihmisten yhteistyön näkökulmasta … käytännössä ainoat instituutiot jotka kykenevät tarjoamaan julkishyödykkeitä.”

Jos demokratia ei kykene turvaamaan Euroopan kansojen erillisyyttä, vaan jättää eurooppalaiset islamilaisen, venäläisen ja afrikkalaisen invaasion armoille, demokratia ei välttämättä toimi eikä ole kykenevä ratkaisemaan ongelmia sisältäpäin. 

Erillisyys ei sekään tietysti ole mikään arvo sinänsä, vaan keino estää haitallinen invaasio, jonka mukana tulee vääjäämättä islamilainen terrorismi ja muut ongelmat. Viittaan kirjoituksiini Erillisyys - osa 1 ja Erillisyys - osa 2 Sarastus-lehdessä. Hyvänä viimeaikaisena esimerkkinä on Suomen jättäminen ilman turvatakuita ikumuistoista vihollistamme Venäjää vastaan. Varsinkin edellistä presidenttiämme ja edellistä ulkoministeriämme Tuomiojaa innostivat ideologistiset perusteet tyrmätä erillisyyden puolustus Venäjää vastaan.

Toisena esimerkkinä kykenemättömyys ymmärtää Afrikan yhä edelleen jatkuvan väestöräjähdyksen ongelmatiikkaa ja sitä, että Euroopan erillisyys Afrikasta on välttämättömyys. Ekologi Garret Hardin on osoittanut miten väestöongelman ratkaisemisen ensimmäinen askel on lokalisoida ongelma niihin maihin, joita se koskee ja estää näitä maita ratkaisemasta omia ongelmiaan liikaväestön muutolla maasta.

Länsimaisuuden puolustus ei voi perustua "suvaitsevaisuuden" viitekehykseen vaan siihen viitekehykseen, että Eurooppa nähdään jonakin mikä on selkeästi määriteltyä ja jonka ulkopuolelle jää Islam, Venäjä ja Afrikka. Euroopan on kyettävä näkemään itsensä erillisenä. Euroopan on kyettävä olemaan samaan aikaan erillinen suhteessa Venäjään, Islamiin ja Afrikkaan ja toisaalta avoin koska eurooppalaisuuden ydin on keskeisesti avoin kansalaisyhteiskunta. Erillisyyden ja avoimuuden yhdistäminen vaatii jatkuvaa herkkyyttä. Eurooppalaisen pitää olla samaan aikaan sotilas ja kriittinen ja sivistynyt kansalainen.

Millainen yhteys on Sarastuksella ja maahanmuuttovastaisella Hommaforumilla, jossa Olli Immonen on aktiivinen keskustelija?  
”Ne tuuppaavat olemaan aika kaukana toisistaan, liikkeiden välillä ei ole henkilövaihtoa käytännössä ollenkaan. Hommaforum keskittyy aika pitkälti vain maahanmuuttokysymyksiin, mukana on varsinaiselta poliittiselta kodiltaan monenlaista väkeä. Usein avoimen fasistiset kirjoitukset siivotaan pois. Esimerkiksi juutalaisvastaiset kommentit eivät ole Hommaforumilla suosiossa.” 

Kommentti: On totta, että Homma-foorumilla ja Sarastuksella ei ole juurikaan yhteisiä jäseniä.  En kuitenkaan miellä Sarastusta varsinaisesti liikkeeksi. Juutalaisvastaisuuksia ei ole myöskään Sarastus-lehdessä.

Riippuvuus muista vahvistaa yhteistyötä, mutta myös rajoittaa vapautta

Olen kirjoittanut pian kymmenen vuotta yhteisöllisyydestä ja samalla tietysti myös yksilön autonomiasta.  Yksi varhainen havainto oli se, että yksilöiden riippuvuus toisista saman yhteisön jäsenistä saattaa vahvistaa yksilöiden kykyä tehdä yhteistyötä ja synnyttää merkittäviä tehokkuusetuja. Riippuvuus muista yksilöistä samalla kuitenkin määritelmänomaisesti alentaa yksilön autonomiaa.

Esimerkkinä mainitsin mm. seuraavan:

Amish-yhteisön jäseniltä vakuutusten ottaminen on kielletty, koska heidän ymmärryksensä mukaan vakuutuksenottajan ja vakuutusyhtiön välinen kaupallinen suhde rapauttaa yksilöiden välistä riippuvuutta.

Toinen esimerkki on Rajamaiden asukkaiden riippuvuus toisistaan. Rajamaan asukkaan hyvinvointi on voimakkaasti riippuvainen koko yhteisön kyvystä puolustaa aluettaan, eikä vain yksilön omasta toiminnasta tyyliin Suo, kuokka ja Jussi. Rajamaan asukkaat joko kykenivät ratkaisemaan yhteistoimin puolustuksen ongelman ja turvaamaan olemassaolonsa tai tuhoutuivat. Ei olekaan ihme, että kansakunnat ja valtakunnat syntyivät nimenomaan Rajaseudun hengen generoimana. Historioitsia Peter Turchin on todennut:

Rajaseutu (frontier) on paikka missä sosiaalinen koheesio konfliktin indusoimana kasvaa. Jyrkin konflikti on vahvoilla kulttuurirajoilla (meta-ethnic frontier). Esimerkki kulttuurirajasta oli 1200-1600-luvuilla se metsäseudun ja aukean tasangon raja (steppe frontier), joka kulkee Moskovan eteläpuolella länteen ja itään. Pohjoisessa eli maataloutta ja metsästystä harjoittavia ortodoksikristittyjä, jotka olivat slaaveja ja suomalaisugrilaisia. Etelässä oli kirjava joukko islamiin kääntyneitä paimentolaisheimoja, joita alettiin myöhemmin kutsua yleisnimellä tataarit

Muistan keskustelun +Henri Hansenin kanssa amishi-esimerkistä muutaman vuoden takaa. Olimme eri mieltä asiasta siinä mielessä, että Henri painotti yksilön vapautta ottaa vakuutus sieltä mistä haluaa ja minä näin vakuutuskiellossa rationaalisen tavan vahvistaa yhteisön sisäistä koheesiota.

(Tukholman School of Economicsin professori Jörgen Weibull osoittaa riippuvuuden tehokkuutta vahvistavan vaikutuksen matemaattisesti. Kun ihmisen hyvinvointi on riippuvaista muiden hyvinvoinnista, Vangin dilemma transformoituu Koordinaatio-peliksi eli yhteistyön sfääri kasvaa.)

Muutama päivä sitten tajusin, että suomalainen hyvinvointiyhteiskunta palkansaajan eläkemaksuineen on käytännössä eksaktisti samalla tavalla rajoittava kuin amishien järjestelmä. Suomalaiset sidotaan yhteen eläkevakuutus-järjestelmään toisten suomalaisten kanssa halusivatpa he tätä tai ei.  Jos unohdamme tällä kertaa sen että eläkevakuutus-järjestelmä on todennäköisesti nuorempia ikäluokkia syrjivä, järjestelmään liittyy edelleen se haitta (tai hyöty), että se sitoo suomalaiset keinotekoisesti yhteen paljon vahvemmin kuin mitkään kauniit puheet kansallishengestä. Tosin ainakaan tällä hetkellä ei vaikuta, että tuo kohtalonyhteys (yhteinen häkki) yhteisen eläkevakuutus-järjestelmän kautta onnistuisi vahvistamaan suomalaisten kykyä tehdä yhteistyötä. Elämme edelleen voimakkaan polarisaation aikaa.

Elämme minusta myös aikaa, jolloin yksilön vapautta ja oikeuksia painotetaan enemmän kuin tehokkuus-näkökulmasta olisi todennäköisesti optimaalista. Hyvinvointimmehan on kuitenkin oleellisesti riippuvaista toisistamme. Onnistummeko säilyttämään itsenäisyytemme ja hyvinvointiyhteiskuntamme tulevaisuudessa. Edellistä uhkaa Venäjä ja poliitikkojemme kykenemättömyys ratkaista turvallisuusvajettamme - jälkimmäistä taloutemme vanhentuneet rakenteet ja hyvinvointiyhteiskunnan taipumus joutua vapaamatkustamisen kohteeksi.

Ukrainan tilanne ja Ruotsin/Suomen turvallisuuspoliittiset ratkaisut

Minskin "sopimus" on murtumassa. Venäjä on jo pitkään kerännyt suuria joukkokeskittymiä rajalle ja "separatistien" toiminta on viime päivinä aktivoitunut. ETYJ:n tarkkailijat ovat saaneet suoria havaintoja venäläisin tunnuksin olevista sotilaista "separatistien" hallussa olevilla alueilla. Ukrainassa on tietysti jo pitkään ollut lukuisia "lomalla" olevia tai juuri Venäjän armeijasta "eronneita" sotilaita taistelemassa "separatistien puolella" - tämänhän venäläiset ovat itsekin tunnustaneet.

On selvää, että Venäjän johtamat "separatistit" ja "lomailijat" tai "vihreät miehet" tulevat  suurella todennäköisyydellä suorittamaan lähiaikoina uusia aluevaltauksia, jonka jälkeen länsimaat taas pakottavat Ukrainan nöyryyttävään "sopimukseen". Onhan "separatisteilla" potentiaalisesti käytettävissä koko Venäjän asekalusto ydinaseita lukuunottamatta.

Mutta olkoot Venäjän aggression tulevat muodot Ukrainassa millaiset tahansa, vaikutukset Pohjolaan tulevat olemaan tuntuvia. Naton kannatus tullee suurella osalla kasvamaan ainakin Ruotsissa edelleen. Selkeä enemmistö ruotsalaisista, joilla on kanta Natoon, kannattavat jo tällä hetkellä Natoa ja kannatus tullee edelleen vahvistumaan. Ruotsin puna-viher-roosa-hallituksen halu vastustaa kansalaismielipidettä on toki suuri, mutta hallituksen asema on toisaalta varsin heikko.

Kun ruotsalaiset yhä vahvemmin ymmärtävät, että Euroopassa on sota, ja Venäjä uhkaa mahdollisesti myös Ruotsin suvereniteettiä, Naton kannatus säilyy vahvana ja ehkä kasvaa. Suomessa samaan aikaan Niinistön johtama ulkopoliittinen johto torppaa Natoon menon käytännössä kokonaan ja niin kuin Halosen aikana, kansa seuraa johtajiaan. Niinistöllä on ehkä Naton vastustukseen jokin rationaalinen syy - Putin on mahdollisesti uhannut Suomea ja Niinistö uskoo että mielistelyllä Suomi voidaan tälläkin kertaa pelastaa. Niinistön kannan muutoksen todellista syytä saamme tuskin pitkään aikaan tietää - Niinistö johtaa ulkopolitiikkaa Halosen tapaan kuin yksityisasiaansa ja salaa asioiden taustat kansalta ja todennäköisesti myös ulkoasiainvaliokunnalta.

No olkoot syyt mitkä tahansa - Suomen ulkopolitiikka ja turvallisuuspolitiikka on menossa kohti uussuomettumista ja vahvistuvaa "liittoutumattomuutta" eli myöntyvyyttä Venäjää kohtaan. Ruotsissa taas ainakin porvaripuolueet ja kansa alkavat olla Naton kannalla. Asiantila saattaa jonain päivänä johtaa Suomen ja Ruotsin turvallisuusratkaisujen täydellisen eriytymiseen. Ruotsi hakee Natoon ja Suomi jää yksin harjoittamaan turvattomuus-politiikkaansa.

Koko sodan ajan venäläisten toimia Suomessa ovat pidätelleet Ruotsin reaktiot. Jos Suomi olisi miehitetty vaikkapa 40-50-luvuilla, Ruotsi olisi todennäköisesti mennyt Natoon. Jos Ruotsi nyt 2015 - 2017 liittyy Natoon, Venäjällä ei ole enää pidäkkeitä Suomen painostamiseen.

Jos Gotlanti siis esimerkiksi menisi Natolle, olisi Venäjän näkökulmasta todennäköisesti luontevaa pyrkiä hankkimaan tukikohtia vaikkapa Saarenmaalta tai Ahvenanmaalta.

Suomen ulkopoliittinen johto pelaa tietysti jotain peliä turvatakseen Suomen jonkinasteisen itsenäisyyden ja Niinistö odottaa, että kansan pitäisi sokeasti uskoa hänen turvallisuuspoliittiseen päättelyynsä tietämättä millainen se on. Turvattomuuspolitiikan Suomi on läpinäkymättömyyden (lack of transparency) Suomi. Suomalaiset saavat toki keskustella marginaalisista asioista kuten tasa-arvoisesta avioliittolaista, mutta keskeisimmissä kysymyksissä kansaa kohdellaan kuin lapsia. Kansalaisyhteiskunta on Suomessa Potemkinin kulissi.

Rapport - Lestadiolaiset modernilla noitaroviolla

Vuoden tiedetoimittaja 2015 Jani Kaaro haluaa tehdä objektiivista jurnalismia lestadiolaisista, jotka ovat viime aikoina olleet varsin voimakkasti median hampaissa. 

Toivon lukijoita tukemaan Kaaroa edes pienellä summalla. 

Rapport - Lestadiolaiset modernilla noitaroviolla.