Suomen romahdus - osa 2: alueloukkaukset

Tämä kirjoitus on jatkoa edelliselle kirjoitukselle samassa sarjassa.

Poliittinen johtomme tunnustaa vihdoin tosiasiat: Venäjä loukkaa ilmatilaamme tahallisesti. (Katso http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014082818613347_uu.shtml ja http://www.verkkouutiset.fi/kotimaa/tuomioja_ilmatilaloukkaus_ei_nayta_vahingolta-24888).

On tärkeää tunnustaa tosiasiat, jotta valtiomme romahdus voitaisiin pysäyttää. Riskinä on nimittäin, että Venäjän alueloukkaukset eskaloituvat. Vaikea tietysti ottaa kantaa, millä tavalla eskaloituminen konkreettisesti tapahtuisi, mutta en epäile että Venäjällä on suunnitelmia valmiina.

Koska Länsi ei ole ilmeisesti valmis puolustamaan Suomeakaan ja Venäjällä surehkoa vaikutusvaltaa omaavissa slavofiilipiireissä Suomikin koetaan osaksi Venäjää, vakavan eskaloitumisen riski on huomattava. Heitän hatusta luvun 10-20% seuraavan kahden vuoden aikana.

Kuka tästä on vastuussa. Tietenkin kaikki ne naivit ja raukkamaiset ihmiset - äänestäjät ja poliitikot - jotka ovat panneet päänsä pensaaseen. Kaikki ne ihmiset, jotka ovat narsistisesti uskoneet, että Suomi on erityistapaus, jota ei uhkaa mikään. Kaikki ne naivit ihmiset, jotka ovat uskoneet, että maailma muuttuu niin. että mitään sodan uhkaa ei Euroopassa enää ole.

Suomi on sotilaallisesti ja turvallisuuspoliittisesti korttitalo. Suhteellisen pieni puhallus aiheuttaa talon kaatumisen. Romahduksen ainekset on rakennettu erityisesti Halosen aikana, mutta jo aikaisempien virheellisten päätösten myötä. Lainaan taas Suomen Kuvalehden pääkirjoitusta vuodelta 2010:

Kansan enemmistö vastustaa Nato-jäsenyyttä ja presidentti heijastelee sitä. Ja toisinpäin: presidentin kannan takia kansa on varuillaan. Historia osoittaa, oliko Halonen se presidentti, jonka aikana pää pantiin pensaaseen kohtalokkain seurauksin, vaikka tosi-asiat olivat ilmeiset. Panokset ovat siis kovat.

Valtiovallan on ryhdyttävä päättäväisiin toimiin romahduksen pysäyttämiseksi. Tilanne näyttää huonolta. Nato-jäsenyyden esteenä on kansan enemmistön ja poliitikkojen enemmistön kanta, mutta enemmän kuitenkin se, että Saksa ja muutamat muut eivät halua ärsyttää Venäjää laajentamalla Natoa. Lisäksi käytännöllisenä esteenä on Naton päätöksen teon hitaus.

Saksa on ilmeisesti valmis puukottamaan Suomea selkään kuten vuonna 1939. Saksa on valmis myymään vaikka äitinsä öljystä ja kaasusta.

Ukrainan tilanne etenee maaliskuisten ennusteiden mukaan

Kirjoitin maaliskuussa Moscow Timesia referoiden mm. artikkelissa "Seuraavana Donetsk ja Harkova":

Perusfakta on, että Venäjä kokee Ukrainan osaksi Venäjää. Ukraina on Venäjälle kuin Taiwan Kiinalle. Venäjä on ilman Ukrainaa vain valtio, mutta Ukrainan kanssa yhdessä se on imperiumi. Putin tulee valtaamaan Itä-Ukrainan. Putin ei todennäköisesti kuitenkaan valtaa Länsi-Ukrainaa. Lännen tiedustelupalvelut eivät jostain käsittämättömästä syystä ole ymmärtäneet tätä. Putin selitti asian Bushille aikoinaan selkeästi. 

Venäjän vakituisen armeijan sotilaat ovat nyt tunnustuksettomissa maastopuvissa ja tunntustuksettomia panssariajoneuvoja käyttääen alkaneet edetä Ukrainan alueelle. Se missä järjestyksessä eri alueet tullaan valtaamaan on epäoleellista, mutta joidenkin asiantuntiijoiden mukaan Krimin pohjoispuoliset alueet voivat olla seuraavana Putinin tähtäimessä. New York Times kirjoittaa: 

To the south, Russia has been backing a separatist push toward Mariupol, a major port on the Sea of Azov, according to Western and Ukrainian officials. The Russian aim, one Western official said, may possibly be to seize an outlet to the sea in the event that Russia tries to establish a separatist enclave in eastern Ukraine.

Some Western officials fear the move might even be a step in what they suspect is a broader Russian strategy to carve out a land link to Crimea, the strategic Ukrainian peninsula that Russia annexed in March, setting off Moscow’s worst crisis with the West since the Cold War.


On melko todennäköistä, että Ukrainan valtio romahtaa kokonaan - Calitsia ehkä onnistuu liittymään Puolaan autonomiseksi osaksi. Toisaalta voi olla, että Venäjä valtaa vain Itä-Ukrainan ja "Novorossiyan" alueen.

Kirjoitin samassa artikkelissa maaliskuussa myös:

Arvaan nyt, että jos Putin valtaa koko Ukrainan, Suomessa leviää melko pian "realistinen" käsitys että Ukraina "kuuluukin" Venäjään. Ukrainan asema on siksi täydellisen  erilainen kuin Suomen tilanne. Slavofiilisessä katsannossa näin ei kuitenkaan ole. Mutta suomalaisten kyky pettää itseään on aivan uskomaton.

Tämä ennusteeni ei välttämättä päde. Suomessa aletaaan hiljalleen tajuta, että Suomi voi todellakin olla jopa seuraavana vuorossa. Suomen turvallisuuspolitiikka on epäonnistunut täydellisesti turvaamaan suomalaisten edun. Mm. perussuomalaisten mielipiteet Nato-jäsenyydestä ovat alkaneet muuttua.

Osa suomalaisista haikailee varmasti Sipilän ja muiden taantumuksellisten tavoin takaisin suomettumisen aikaan. On epäuskottavaa, että Venäjä tällä hetkellä kuitenkaan kaipaa suomettunutta Suomea. Se pyrkii ensi sijassa luomaan imperiumin eli laajentamaan Venäjän valtion aluetta ei-venäläisille alueille.

Suomi on vakavasti myöhässä Nato-jäsenyyden haun suhteen.

Euroopan häpeä - osa 2

Ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtaja Arkadi Mošes on samoilla linjoilla kuin minä eilisessä kirjoituksessani Euroopan häpeä:

”Niinistön vierailun aikomus oli jalo, ja nyt tiedämme että se oli osa EU:n yhteistä ponnistusta. Mutta vain tuloksilla on merkitystä. Vierailun jälkeen konflikti on voimistunut, ja tilanne Itä-Ukrainassa on todennäköisesti pahentunut.”

Mošeksen mielestä Venäjällä vierailu tulkittiin ennen kaikkea merkiksi EU:n heikkoudesta:

”Venäläiset tulkitsevat, että EU:n sisällä on Suomen johtama koalitio, jonka mielestä nyt olisi jo aika luovuttaa, koska Venäjä puree!”

Häpeällisintä on kuitenkin saksalaisten toiminta.

Ruotsalaistutkimus: köyhyys ja rikollisuus kulkevat käsi kädessä mutta korrelaatio ei ole kausalisaatio?

Lapset, jotka syntyvät perheisiin, jotka kuuluvat köyhimpään viidennekseen, tekevät ruotsalaistutkimuksen mukaan aikuisena seitsemän kertaa enemmän väkivaltarikoksia, kuin lapset, jotka syntyvät perheisiin, jotka kuuluvat varakkaimpaan viidennekseen.

Tutkimustulos tuskin yllättää ketään. Mikä saattaa yllättää on se, että köyhien perheiden huomattava varallisuuden nousu sinä aikana, kun perheessä on lapsia, ei alenna näiden perheiden nuorimpien lasten rikollisuutta aikuisiässä verrattuna perheen vanhimpien lasten rikollisuuteen. Rikollisuutta ei siis todennäköisesti selitä köyhyys, vaan köyhyyden ja rikollisuuden selittää joku kolmas faktori kuten kulttuuriset tai geneettiset seikat. Todennäköisemmin ehkä alhainen impulssi-kontrolli.

Ruotsin tyyyppisessä korkean sosiaaliturvan ja ilmaisen koulutuksen maassa, missä köyhyys johtuu yhä vähemmän ja vähemmän mahdollisuuksien puutteesta, impulssi-kontrollin alhaisuus selittää todennäköisesti suuremman osan köyhyydestä kuin luokkayhteiskunnissa, kuten Britannia.

teenagers who had grown up in families whose earnings were among the bottom fifth were seven times more likely to be convicted of violent crimes, and twice as likely to be convicted of drug offences, as those whose family incomes were in the top fifth.

What did surprise him was that when he looked at families which had started poor and got richer, the younger children—those born into relative affluence—were just as likely to misbehave when they were teenagers as their elder siblings had been. Family income was not, per se, the determining factor.

That suggests two, not mutually exclusive, possibilities. One is that a family’s culture, once established, is “sticky”—that you can, to put it crudely, take the kid out of the neighbourhood, but not the neighbourhood out of the kid. Given, for example, children’s propensity to emulate elder siblings whom they admire, that sounds perfectly plausible. The other possibility is that genes which predispose to criminal behaviour (several studies suggest such genes exist) are more common at the bottom of society than at the top, perhaps because the lack of impulse-control they engender also tends to reduce someone’s earning capacity.

On tärkeää tajuta, että kyseessä on kuitenkin vain yksi tutkimus.

Euroopan häpeä

Euroopassa tunnutaan edelleen uskottavan, että neuvottelemalla Putinin kanssa Ukrainan tilanne ratkeaa. Niinistö kävi muutama päivä sitten sovittelemassa Moskovassa ja samantien Tuomioja kertoi suomalaiselle vaalikarjalle, että tilanne on nyt ehkä laukeamassa. Sitten Berliinissä oli kokous Lavrovin ja Ukrainan ulkoministerin Klimkinin välillä - ja toiveikkuutta oli taas ilmassa.

Ulkoministeri Tuomioja totesi mm.: 

"Kaksi konkreettista asiaa ovat ulkoministerien kokous sunnuntaina Berliinissä ja Venäjän humanitaarisen avustuksen toimittaminen perille Ukrainaan osapuolten yhteisymmärryksessä, kuten asiaan kuuluu.

...Vladimir Putinin torstainen Krimin-puhe oli aiempaa sovinnollisempi. Näiden perusteella konfliktin rauhoittumisesta on varovaisia toiveita."

Merkel soittelee myös Moskovaan järkyttyen toki välillä Putinin puheista. Saksalainen arvolehti Sueddeutsche Zeitung vaatii pääkirjoituksessaan, että Naton on noudatettava sopimuksiaan Venäjän kanssa, eikä Nato siksi voi sijoittaa laajoja tukikohtia Baltiaan.

New York Times hämmästelee saksalaislehden mielipiteitä:

[According to Sueddeutsche] NATO has already agreed with Russia that there would be no NATO bases in new member states, and agreements should be honored. Otherwise, the balance between partners will be disrupted.

Fair enough. But Russia has already upset that balance by breaking the fundamental assumption of peaceful coexistence between states: that borders and international law are supreme. It has created a dangerous precedent, and even a new type of war, a model to which any future aggressor can turn. The incentive to do so will be greater the more tolerance there is toward Russia’s actions. NATO was created to maintain the very order that Russia has just disrupted. President Vladimir V. Putin has undermined the very meaning of the alliance.

Sopimuksia "partnerin" kanssa pitäisi siis saksalaisten mielestä kunnioittaa!

Venäjä, USA ja Britannia itse asiassa eivät ole noudattaneet sopimuksiaan Ukrainan kanssa. Maathan takasivat Ukrainan suvereniteetin, kun Ukraina luopui ydinaseista. Euroopan kunnia vaatii Ukrainan kanssa solmittujen sopimusten noudattamista mutta ei Venäjän kanssa solmittujen sopimusten, koska Venäjä ei noudata sopimuksia itsekään.

Nyt kun taas on kulunut muutama päivä viimeisestä myöntyvyyspoliitikkojen toiveikkuusallon huipusta, Putin lähettää venäläisiä sotilaita Ukrainaan ja nauraa partaansa. Eurooppalaiset myöntyvyyspoliitikot pettyvät hetkeksi, mutta alkavat taas haihatella ja elätellä uutta toiveikkuutta.

Ps. Venäjän päämääränä on eittämättä koko Ukrainan valtion tuhoaminen. Lännen ja Ukrainan paras strategia olisi nyt ensi vaiheessa vetää red line Ukrainan halki ja asettaa Naton sotilaita linjan länsipuolelle. Venäjälle pitää ilmoittaa, että jos linja ylitetään se on sodanjulistus myös Natoa vastaan. Tällaista kieltä Putin uskoo ja kunnioittaa.

Neuvottelemisen aika ei ole nyt vaan vasta, kun Eurooppa on ensin konkreettisesti osoittanut Venäjälle, että se kykenee sitoutumaan mihinkään lupauksiinsa. Joka neuvottelee Venäjän kanssa tällä hetkellä, on narri.

Millainen kytkös Muutoksella on Janus Putkoseen?

Huomasin, että minulla on toistakymmentä yhteistä Facebook-kaveria putinisteja tukevan Verkkomedia.org:in päätoimittajan Janus Putkosen kanssa. Siinä ei ollut mitään yllättävää. Yllättävää oli se, miten ko. kaverit jakaantuivat poliittisesti. Suuri osa oli Muutos2011-puolueen johtoa.

Kun en asiaa tiedä, kysyn lukijoilta: millainen kytkös Muutoksella on Janus Putkoseen? Olen ollut huomaavinani, että Muutoksessa ainakin jotkut henkilöt ovat aivan fanaattisen Nato-vastaisia.

Venäjän hyökkäys Itä-Ukrainaan

Tiettyjä vahvoja merkkejä on siitä, että Venäjä on nyt todella aloittanut invaasion Ukrainaan.

Ns. apukuljetusten takia rajalla on ollut varsin paljon toimittajia ja aseellisten joukkojen rajan ylityksellä on näin ollen todistajia. On kuin Venäjä haluaisi tarkoituksella koko Lännen näkevän, että nyt olemme todella ylittämässä rajaa ettekä te kykene tekemään mitään.

Demokratiat toimivat hitaasti ja Obaman hallinnon hitaus ja varovaisuus on ollut jotain aivan erityistä. Tärkeintä, että kaikki Lännen kansat nyt asettuvat Ukrainan puolelle.  Jokaisen yksilön on otettava kantaa Venäjää vastaan. Jokaisen poliittisen järjestön on otettava kantaa Ukrainan puolesta. Suomettumisen kannattajat on tuomittava ihmisinä.

Suomen romahdus - osa 1: ylimielisyys

Yrityksistä sanotaan, että yritys voi selvitä kaikesta paitsi ei menestyksestä. Menestys johtaa lähes aina ensin itsetyytyväisyyteen ja sitten ylimielisyyteen. Itsetyytyväinen ja ylimielinen yritys ei näe muutoksen merkkejä markkinoilla, vaan jämähtää käyttämään samoja vanhoja keinoja, joilla aiemminkin saavutettiin menestys. Valtioiden osalta käy samoin.

Kun olin nuori, Itä-Euroopassa oli joukko Venäjän (Neuvostoliiton) valtaamia entisiä valtioita (Georgia, Armenia, Viro, Latvia, Liettua, Ukraina, ...) , joukko Venäjän satelliittivaltioita (Unkari, Puola, DDR, ...) ja suomettunut Suomi. Suomi kutsui itse itseään puolueettomaksi valtioksi ja muita Itä-Euroopan maita Itäblokiksi. Suomi ei kuulunut suomalaisten mielestä Itä-Eurooppaan ollenkaan, vaikka kartasta voisi luulla toisin.

Suomi oli näistä valtioista selkeästi menestynein ja myös piti itseään menestyneimpänä. Sodan nöyryytyksestä oli noustu ja päästy pitkälle. Itsetyytyväisyys oli tavallaan perusteltua, vaikka Suomen vapaus oli rajoitettua.

Kun Neuvostoliitto romahti, muut Itä-Euroopan maat näkivät tilaisuutensa tulleen. Ne käyttivät uutta tilannetta viivyttelemättä ja maksimaalisesti hyväkseen ja integroituivat länteen niin tehokkkaasti kuin mahdollista. Suomi luotti omaan "puolueettomuuteensa" ja jäi turvallisuuspoliittisen integraation ulkopuolelle. Suomen ei tarvinnut Suomen johdon mielestä mennä Natoon, koska olimme erikoistapaus "puolueettomuutemme" takia. Terve itsetyytyväisyys muuttui aiheettomaksi itsetyytyväisyydeksi ja ylimielisyydeksi.

90-luvun alussa näytti kuitenkin hetken siltä, että suomettumisen kausi oli ohitettu ja Suomi vapautui hiljalleen. Kuvitelma oli väärä. Suomi ei ollut käyttänyt Neuvostoliiton romahdusta tehokkaasti hyväkseen, vaan oli jäänyt uudistuksissa puolitiehen. Kun Venäjän politiikka 2000-luvulla hiljalleen muuttui, Suomi oli ilman turvatakuita.

Suomen poliittisen johdon ylimielisyys meni joskus samalle tasolle kuin Vanhalla Nokialla ennen romahdusta. Nokian Anssi Vanjokihan naureskeli niille kilpailijoille, jotka menivät Androidin kelkkaan ja menestyivät.  Vielä vuonna 2010 Vanjoki vertasi Googlen Android-alustan omaksuvia kännykkävalmistajia suomalaisiin poikiin, jotka pissaavat housuihinsa pysyäkseen lämpiminä talvella: väliaikainen helpotus johtaa entistä pahempaan tilanteeseen.  Vanjoki puolusti voimakkaasti Symbian-käyttöjärjestelmää.

Tarja Halonen taas ilkkui balttien post-sovjeetista trauma. Post-sovjeettisen trauman takia virolaiset eivät onnistuneet muka hoitamaan Venäjän suhteitaan. Nyt olemme tilanteessa, missä Suomi on yhtenä harvana Itä-Euroopan maana kokonaan ilman turvatakuita. Poliittisen johtomme ylimielisyys on maksanut kansallemme korkean hinnan. Kansa ei tätä edes ymmärrä, vaan elää kuin Nokian työntekijät vuonna 2010 ja pistävät päänsä pensaaseen.

Tosiasia on, että Suomen poliittinen johto ei ole kyennyt hoitamaan suhteitamme Venäjään, kun taas Viron johto on onnistunut suhteellisen hyvin olosuhteisiin nähden. Hyvä suhteiden hoitaminen Venäjään merkitsee ennen kaikkea Venäjän vaaran minimoimista. (Siinä ohessa voi toki tehdä jotain kauppaa venäläisten kanssa. Kaupan teko ei välttämättä edellytä luottamuksellisia suhteita valtioiden välillä. Kauppaa voi tehdä, kunhan venäläisistä raaka-aineista ei olla liian riippuvaisia.)

Suomalaisilla on johtajat kuin Nokialla Vanhan Nokian loppuaikoina. Olemme jo tilanteessa, jossa jotkut haaskat näkevät uuden mahdollisuuden kannibalisoida Suomen ja saavuttaa omaa etua. Vanhan Nokian loppuvaiheessa tällaisia haaskoja oli paljon - odoteltiin eropakettia ja yritettiin saada yrityksestä mahdollisimman paljon irti.

Kutsun Suomen alkanutta uussuomettumista romahdukseksi. Se ei välttämättä tule olemaan taloudellinen romahdus, mutta ainakin se tulee olemaan Suomen vapauden ja ja suomalaisten ihmisten moraalin ja itsekunnioituksen romahdus. Suomi tullee hiljalleen vajoamaan samanlaiseksi lakeijavaltioksi kuin 70-luvulla. Voiko kehitystä estää? En usko, koska Suomessa ei ole poliittista tahtoa ja rohkeutta todelliseen muutokseen. Suomalaiset ovat olleet ja tulevat olemaan onnetomia vitkuttelijoita ja selvitysten tekijöitä.

Ukrainan kansakunta syntyy

Ukrainan terrorismin vastainen operaatio herätti aluksi huhtikuussa lähinnä myötähäpeää.

Taistelun jatkuessa Ukrainan armeijan moraali, kansan usko armeijan kykyyn ja kansan halu itse puolustaa maataan on kasvanut. Vapaaehtoisilla joukoilla on Financial Timesin mukaan merkittävä osuus Ukrainan taistelussa venäläisten masinoimia separatisteja vastaan. Armeija on saanut merkittäviä lahjoituksia yksityishenkilöiltä ja yrityksiltä.

Ukrainan armeija on onnistunut operaatiossaan varsin hyvin. Jokainen tietysti ymmärtää, että taistelu ei ole millään lailla ohi, koska Putin on ilmeisesti päättänyt, että tilanne Itä-Ukrainassa pidetäään kaoottisena jatkossakin päämääränä Ukrainan valtion heikentäminen.

Jatkuva konflikti rajalla ei kuitenkaan välttämättä heikennä kansakuntaa, kuten amerikkalaisvenäläinen professori Peter Turchin osoittaa. Kansakunta itse asiassa vasta todella syntyy konfliktissa Rajaseudulla. Yhteinen kamppailu ja solidaarisuus Rajaseudun ihmisiä kohtaan luo kansakunnan.

Venäläinen kansakunta syntyi sekin Turchinin mukaan konfliktissa arojen tataarivaltioita vastaan 1500-luvulta alkaen. Ukrainalainen identiteetti, joka Länsi-Ukrainassa on ollut vahva, on kuitenkin koko maan tasolla ollut ilmeisesti heikko. Osa itäukrainalaisista kokee edelleen olevansa venäläisiä.

Kansakunnan sosiaalinen koheesio ei ole Idän uhan myötä kasvanut vain Ukrainassa. Virossakin vapaaehtoinen maanpuolustustyö on vahvistunut oleellisesti. Suomessa vastaava ilmiötä ei ole, vaikkakin Idän uhka on Suomessakin tuntuva. Vapaaehtoiseen maanpuolustukseen ei ole vastaavaa kiinnostusta kuin Virossa ehkä siksi, että maassamme on edelleen vahvana uskomus, että lipevä Venäjän mielistely on paras keino ratkaista Idän uhkaa.  Mielistelypolitiikka on - kuten Paasikivi päiväkirjojensa perusteella aikoinaan pelkäsikin - ilmeisesti mädättänyt kansamme moraalia.

Koko Lännen kannalta on monintavoin edullista, että meillä on selkeä vihollinen. Meillä on myös Rajaseutu, jonka on oltava yhteisen solidaarisuutemme kohde. Todellisuudessa Länsi voi löytää itsensä uudelleen vain, jos se vastaa vihollisen taisteluhuutoon. Tämä ei ole vain valtioiden asia vaan eurooppalaisten kansojen asia. Kansalla, joka ei tähän kamppailuun osallistu, ei ole edes omissa silmissään lopulta oikein edes olemassaolon oikeutta.