Olen kirjoittanut aiemmin mm. romanien avioliittoinstituutiosta ja havainnut että Suomen mustalaiset ovat yksi harvoja yhteisöjä, joilta puuttuu perinteinen avioliittoinsituutio:
Suomen romanit muodostavat yhden niistä hyvin harvinaisista yhteisöistä, joissa avioliittoa eräänä tärkeänä instituutiona ei ole olemassa.... Suomen romaninuorilla ei ole vakiintunutta ja hyväksyttyä seurustelutapaa, joka johtaisi avioliittoon... Suomessa ei myöskään ole järjestettyjä avioliittoja [päinvastoin kuin esimerkiksi Ruotsissa]. Perinteisesti ainoa merkittävä tapa jolla suomalainen perinteistä kiinni pitävä romani saattoi muodostaa avioliiton oli karkaaminen...
Eräs syy tähän avioliiton rituaaliseen väheksyntään suomalaisessa romaniyhteisössä perustuu suvun jäseniltä odotettuun lojaalisuuteen. .. Jäsenten odotetaan osoittavan ehdotonta lojaalisuutta omaa sukuaan kohtaan, ja avioliitossa osapuolet jäävät ainoastaan oman sukunsa jäseniksi.
(Lainaus: Pentikäinen et al, Suomen Kulttuurivähemmistöt)Suomen romanit muodostavat yhden niistä hyvin harvinaisista yhteisöistä, joissa avioliittoa eräänä tärkeänä instituutiona ei ole olemassa.... Suomen romaninuorilla ei ole vakiintunutta ja hyväksyttyä seurustelutapaa, joka johtaisi avioliittoon... Suomessa ei myöskään ole järjestettyjä avioliittoja [päinvastoin kuin esimerkiksi Ruotsissa]. Perinteisesti ainoa merkittävä tapa jolla suomalainen perinteistä kiinni pitävä romani saattoi muodostaa avioliiton oli karkaaminen...
Eräs syy tähän avioliiton rituaaliseen väheksyntään suomalaisessa romaniyhteisössä perustuu suvun jäseniltä odotettuun lojaalisuuteen. .. Jäsenten odotetaan osoittavan ehdotonta lojaalisuutta omaa sukuaan kohtaan, ja avioliitossa osapuolet jäävät ainoastaan oman sukunsa jäseniksi.
Kirkon ohjeessa työntekijöilleen todetaan taas:
Vihkiminen on romanien keskuudessa verrattain uusi ilmiö. Kirkollisen vihkimisen harvinaisuus on perua ajalta, jolloin kirkolliset toimitukset olivat romaneilta kiellettyjä. Romanien liittyminen yhteen noudattaa myös omaa kulttuurista kaavaansa, johon ei ole tarvittu kirkollista instituutioita.
Yhteen meneminen on romanikulttuurissa häveliäisyyden piiriin kuuluva alue ja siksi romanikulttuuri lienee niitä harvoja kulttuureja maailmassa, jossa avioliitto ei ole keskeinen perhejuhla traditioineenYleensä uskovaiset romanit haluavat myös kirkollisen ja virallisen vihkimisen. Häveliäisyyssyistä kutsuvieraina ovat yleensä nuoret ihmiset. Isompiakin häitä järjestetään, mutta ne ovat huomattavasti pääväestöä harvinaisempia. Vihkiessä papin on hyvä tiedustella etukäteen, mitä kulttuuriseikkoja vihkitoimituksessa on hyvä ottaa huomioon.
Nyt luin Facebookista Ville Vuorela-nimisen ihmisen kommentin, jossa hän kertoi:
Katselin aikanaan yhden jakson "kakolan kaalet" -sarjaa. Romaniperheen isä kuolee = asiat rikotaan, lakanat revitään, huonekalut tuhotaan, kerrostaloasunto oli pakko myydä kun niitä ei enää nykyisin voi polttaa. Ja kaikki tämä perheessä johon jää ainakin leski ja aikamiespoika.
Toisin sanoen kun romanimies kuolee hänen tavaransa hävitetään. Esimerkiksi huonekalut.
Täytyypä selvitellä romanien hautajais-perinteitä ja lesken oikeuksia tarkemmin. Mutta tavaroiden hävittäminen vaikuttaisi webbikeskustelujen perusteella olevan totta. Kukaan ei esimerkiksi suomi24:n romanipalstalla kiellä tätä väitettä:
Kun romani kuolee, niin irtaimisto hävitetään. Selitä siinä sitten sossussa, että lesken pitäisi saada uus rokokookalusto ja nahkasohvat kun vanhat on poltettu kuolemantapauksen vuoksi ja märssy romutettu ilman että olis edes mankkaa sisältä myyty.
Tarkimmat mustilaisethan hävittää koko astiaston, jos yksi astia siitä on tippunut lattialle. Tai jos keittiönpöytä on saastunut, niin tuhannen päreiksi sekin, vedellä sitä ei puhtaaksi saa. Tämmöisten tapojen ylläpitoon tarvitaan valkolaisia.
Päinvastoin tapoja puolustellaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti