tiistaina, marraskuuta 05, 2013

Kiinailmiö hidastumassa? Ainakin NSN:llä?

Olen kritisoitunut sitä ajattelua, että yrityksen työntekijät saadaan tekemään hyvää työtä pelkällä valvonnalla toisaalta ja taloudellisilla insentiiveillä toisaalta. Todellisuudessa tärkeitä draivaajia ovat myös yrityksen päämärien sisäistäminen, identifioituminen työryhmän jäseneksi ja ammattiylpeys.

Olen ohjelmoija, joka tekee laadukasta koodia toisten samanlaisten ohjelmoijien kanssa. Porukkani tekee kovaa työtä ja yrittää toteuttaa markkinoinnin myymiä ratkaisuja. Markkinointi myy usein ylisuuria lupauksia, kun ei joudu itse niitä toteuttamaan.

Kuulin huhun, että NSN ottaa Suomeen uusia työntekijöitä nimenomaan siksi, että töitä siiretään Kiinasta Suomeen.

En ihmettele. Kiinalaiset työntekijät ovat ehkä ammattitaidoltaan kilpailukykyisiä suomalaisten kanssa ainakin, jos palkkataso otetaan huomioon. Pitkään on puhuttu, että entäs sitten kun Kiinassa palkat alkavat olla Suomen luokkaa. Tämä ei kuitenkaan ole ensisijainen kysymys. Ensisijainen ongelma on se, että kiinalainen työntekijä ei todennäköisesti millään lailla sitoudu NSN:läisyyteen. NSN ei käsittääkseni ainakaan jossain vaiheessa ollut edes työntekijän muodollinen työnantaja, vaan NSN tavallaan vuokrasi työvoimaa Kiinan valtiolta. Kiinalaisten työntekijöiden ei annettu kaveerata ei-kiinalaisten työntekijöiden kanssa, vaan tällaisesta kaveruudesta sai varoituksen. Varoituksen antoi nimenomaan NSN ei-kiinalaiselle työntekijälle.

Voi jopa olla, että jokainen tieto jonka kiinalainen insinööri NSN:llä työssä ollessaan saa, valuu kiinalaisille toimijoille. Ainakin kiinalaisten insinöörien työpaikka-uskollisuus on NSN:llä ollut alhainen. Toki tämä voi johtua osin työpaikkojen korkeasta tarjonnasta.

Kiinalainen on ehkä lojaali Kiinalle mutta harvoin NSN:lle. Tämä ei ole syytös vaan toteamus. Jonkun mielestä kiinalaisten työntekijöiden leimaaminen epäilyttäviksi on varmaan rasismia. Ei ole. Ihmisten lojaliteetit vaihtelevat. Joku on lojaali yhdelle organisaatiolle, toinen toiselle, kolmas ajaa vain omaa etuaan.

Kyse ei myöskään primääristi ole siitä että kiinalainen työntekijä ei ole suomalainen vaan siitä että kiinalainen työntekijä ei ole NSN:läinen.

Ei kommentteja: