perjantaina, maaliskuuta 15, 2013

Vladimir Putin - uusi Stalin

Suomessa metsästetään fasisteja, rasisteja ja natseja.

Naapurimaamme presidentti on oikea fasisti, joka talloo ihmisoikeuksia, uhkailee naapurimaitaan ja ihailee aikamme yhtä pahinta kansanmurhaajaa Josif Stalinia ja puolustelee tämän tekoja. Tai ei vain puolustele vaan ylistää:

Puna-armeija kärsi talvisodassa raskaita tappioita virheiden vuoksi, mutta se sai Suomen tuntemaan Venäjän, silloisen Neuvostoliiton, kaiken voiman.  

Tekstistä kuvastuu vallan ihailu. Nykyinenkin Suomi saa pelätä Venäjää, miettii Vladimir päässään.

Maamme ulkopoliittinen johto ei ole tehnyt mitään kansamme suojelemiseksi. On päinvastoin levitetty selkeää harhaa siitä että Venäjä on muuttunut oleellisesti toisenlaiseksi maaksi kuin Neuvostoliitto.

Tilanne on melkeinpä heikentynyt Neuvostoliittoon verrattuna. Nykyinen presidentti on ihmisenä samantyyppinen kuin Stalin. Väkivallan ihailija.  Oikeus on Putinille vain ja ainoastaan vahvemman oikeutta. Venäläiset koulukirjat kuvaavat venäläisen suurmiehen ja modernisoijan arkkityyppiä, joka on Iivana Julman, Pietari Suuren ja Josif Stalinin kaltainen murhaaja ja modernisoija. Putin esitetään neljäntenä suurena modernisoijana ja hän on tyytyväinen itsestään annetusta kuvasta.

Josif Stalin aloitti talvisodan Suomea vastaan korjatakseen rajavirheitä.

Viesti on selvä: Venäjä käyttää väkivaltaa virheiden korjaamiseen. Enää ei ole kyse siitä että kiellettäisiin häpeillen oma syyllisyys vaan sanotaan: me hyökkäsimme, jotta saisimme etuja maallemme. Me teemme niin koska olemme vahvempia kuin te.

Monet Venäjällä paljon käyneet suomalaiset ovat sanoneet minulle, että Suomi on Venäjän paras naapuri ja meistä pidetään ja meitä arvostetaan. Mutta nyt alkaa heillekin selvitä Venäjän parhaan naapurin rooli on samantyyppinen rooli kuin alkokoholistin omaisen tai narsistin tyttöystävän. Se, joka on lähellä, on nyrkin kantaman päässä.

9 kommenttia:

Miltton Friidman kirjoitti...

Putin on muuten persoonallisuustyypiltään INTJ

http://www.16personalities.com/intj-personality

-

Suomalaisella heikolla ja pirstaloituneella nykyhallinnolla ei ole mitään tsäänssejä Putinia ja hänen kaadereitaan vastaan, jos he oikein hankaliksi haluavat käydä.

Katainen ehkä ajaa Suomea NATO:on, mutta riittääkö se?

Miltton Friidman kirjoitti...

Samoin Putinin tapa hoitaa kulttuuri-marxismin ongelmia Venäjällä osoittaa vahvuutta - vrt. case Pussy Riot. Samoin Hodorkovskin hoitaminen pois tieltä.

Jukka Aakula kirjoitti...

Hölmöt eivät osaa katsoa tosiasioita silmiin vaan elävät mielikuvitusmaailmassa missä pahinta mitä voi tapahtua on että joku sanoo "neekeri". Venäjä ei ole niille sen erilaisempi kuin Ruotsi.

Paperinen Puskistahuutelija kirjoitti...

Hyvin olet tulkinnut Puuttinia, ymmärtääkseni. Jos maailma olisi nykyään muutoin edes jokseenkin terve, sanoisin Staalinin ihailun olevan ällistyttävää, yllättävää ja devolutiivistä. Mutta nykyään tuo ei milläänlailla yllätä, eikä kyllä hyvää luultavasti lupaa.

Anonyymi kirjoitti...

No, onneksi venäjän väestöpyramidi on siinä mallissa, ettei sillä mitään hyökkäyssotia käynnistetä. Parikymmentä vuotta eteenpäin, niin väestön määrä vähenee 20 miljoonalla. Keski-ikä miehillä on jossain 57 vuoden perukoilla..

nantti kirjoitti...

Ainakin se, että Putin ei häpeile NL:n olleen hyökkääjä Talvisodassa osoittaa pikemminkin fasismille tyypillistä voiman kunnioitusta kuin kommunisteille tyypillistä retoriikkaa, jossa vapautetaan muita kansoja. Fasismi on kommunismia rehellisempää.

Jukka Aakula kirjoitti...

Olen samaa mieltä että se on rehellisempää.

On kuitenkin jotain raukamaista siinä kun iso maa mopottaa pientä. Putin on selkeästi koulukiusaajan perustyyppi.

Häntä liehittelevät naiset - Halonen etunenässä - vahvistavat vanhaa väitettä että "kaikki naiset rakastavat fasisteja".

Naisen moraali näyttäytyy kyseenalaisena. Vahva ja röyhkeä mies saa aina vaikka nainen muka olisi hänen kanssaan eri mieltä poliittisesti.

Kukaan ei ole kauempana poliittisesti Putinia kuin Halonen mutta voima ja röyhkeys tekee Haloseenkin vaikutuksen.


Juoni kirjoitti...

vanhaa väitettä että "kaikki naiset rakastavat fasisteja".

Tämä onkin varmin todiste sille että kotoiset persumme ovat hyvin kaukana fasisteista. Jos eivät olisi, naiset äänestäisivät heitä mielin määrin.

Jukka Aakula kirjoitti...

hyvä :)