Teoksessa Communities and The Environment: Ethnicity, Gender, and the State in Community-Based Conservation
käsitellään yhteisöllisyyden, omistamisen ja ekologian monimutkaista suhdetta. Kirja koostuu alan tutkijoiden case studeista.
Mielenkiintoisin artikkeli on kahden naistutkijan Ruth Meinzen-Dickin ja Margreet Zwarteveenin artikkeli naisen asemasta Aasiassa sellaisilla alueilla, missä maanviljely on oleellisesti riippuvaista kastelujärjestelmistä.
Tutkijoiden näkökulma oli erityisen piristävä verrattuna tyypilliseen länsimaiseen naistutkimukseen, missä tutkijat näkevät miehen yksikantaan naisen ja elämän vihollisena ja naisen taas miestä kaikella tapaa parempana ihmisenä ja elämän suojelijana.
Ongelmatiikka artikkelin kuvaamissa yhteisöissä oli se, että naiset oli useimmissa perinteisessä yhteiskunnissa suljettu julkishyödykkeen (kastelujärjestelmä) hoidon ulkopuolelle. Naiset eivät osallistuneet kastelujärjestelmän ylläpitoon eivätkä he näin myöskään osallistuneet kastelujärjestelmän ympärillä pidettäviin kokouksiin ja talkoisiin. He olivat siis ulkopuolella siitä yhteisöstä, joka huolehti kastelujärjestelmästä.
Kuitenkin naiset olivat oleellisia kasteluveden käyttäjiä. He käyttivät kasteluvettä itsenäisesti perhepiirissä ruuan laittoon ja puutarhan kasteluun. Naiset toimivat kuitenkin usein myös varsinaisissa miesten töissä (peltotöissä), missä käyttivät runsaasti vettä. Koska naiset eivät olleet samallalailla sosiaalistuneet kastelujärjestelmää ylläpitävään yhteisöön, naiset rikkoivat vedenkäyttö-sääntöjä dramaattisesti miehiä enemmän. Veden varastamiseen syyllistyneet olivat 90%:sti naisia.
Primäärinen ongelma ei siis ollut naisten ja miesten tasa-arvon puute, vaan se että perinteiset rakenteet jakoivat työt siten, että nainen ei sosiaalistunut kastelujärjestelmää ylläpitävään yhteisöön. Joillain alueilla ongelma olikin ymmärretty ja naisten roolia yhteisössä oli onnistuneesti vahvistettu.
Kaikkien riippuvuus kastelujärjestelmästä tekee naiset riippuvaiseksi miehestä, miehet riippuvaiseksi naisesta, rikkaat riippuvaiseksi köyhistä ja köyhät rikkaista. Se luo talvisodan henkeä yhtä lailla kuin puolustussota.
Pohjoismaissa ihmiset eivät useinkaan koe riippuvuutta toisistaan, vaan valtiosta, jonka oletetaan huolehtivan vanhuksista ja lapsista. Suomalainen kokee olevansa empaattinen, kun klikkaa Facebookissa tykkää sille, että vanhuksien vaippojen vaihtaminen vain kerran päivässä on epäinhimillistä. Naiset ja miehet eivät ole hekään riippuvaisia toisistaan. Nainen voi jättää miehen ja tietää, että pärjää miten kuten. Isovanhemmat saatetaan samalla tavalla ohittaa lapsen elämästä. Mies voi jättää kokonaan huolehtimatta lapsistaan ja tietää, että lapset pärjäävät miten kuten ja miehelle itselleen ei synny tästä suurempaa haittaa. Maissa, joissa lapset kuolevat isän puutteessa nälkään tai missä avioerot on illegalisoitu tai ainakin demonisoitu, nainen ja mies ovat hyvin riippuvaisia toisistaan.
Jos nainen ja mies eivät voi edes hankkia lapsia muiden kuin toistensa kanssa, naisen ja miehen välillä ei ole darwinistisessa mielessä mitään intressi-konfliktia. Perhe toimii parhaassa tapauksessa kuin yhtä utiliteettia maksimoiva entiteetti ja yhteiskunnan tehokkuus kasvaa.
Nykyään puhutaan paljon tasa-arvosta aivan kuin se olisi pelkästään yhteiskunnallisen uudistustyön tulos. Suhteellinen tasa-arvo syntyy kuitenkin suurelta osin sukupuolten välisestä riippuvuudesta. Kun olen lapsena kuunnellut mummoani, joka meni naimisiin vuonna 1913, olen tajunnut että hän ja jo hänen äitinsäkin olivat varsin tasa-arvoisia miestensä kanssa, koska miehet olivat riiippuvaisia (ja arvostivat) aktiivisia naisiaan. Isoisäni toimi suurimman osan päivää luottamustehtävissä ja tiesi että saattoi toimia näin vain koska kotona oli nainen, joka oli muuttanut peltotilan tuottavaksi puutarhayritykseksi. Mummoni äiti oli tasa-arvoinen miehensä kanssa, koska mies oli metsätyönjohtajana koko ajan liikenteessä ja tiesi että nainen huolehtii kyläkaupasta ja lapsista. Mummoni isä arvosti naista ja rahoitti tyttärensä kauppakoulun.
Eikä näin ole ollut vain Suomessa. Marokossa minulle kerrottiin, että perinteisesti köyhien kylien naiset olivat itsenäisempiä kuin kaupunkien keskiluokkaiset naiset, joita ei päästetty yksin edes ulos. Naisen pitäminen täysin alistettuna ja passiivisena oli mahdollista rikkaalle kauppiaalle, mutta ei oikein pientalonpojalle.
Tottakai myös sortoa ja väkivaltaa esiintyi koska mies oli naista vahvempi ja yhteiskunnan normit antoivat hänelle valtaa naisensa yli.
käsitellään yhteisöllisyyden, omistamisen ja ekologian monimutkaista suhdetta. Kirja koostuu alan tutkijoiden case studeista.Mielenkiintoisin artikkeli on kahden naistutkijan Ruth Meinzen-Dickin ja Margreet Zwarteveenin artikkeli naisen asemasta Aasiassa sellaisilla alueilla, missä maanviljely on oleellisesti riippuvaista kastelujärjestelmistä.
Tutkijoiden näkökulma oli erityisen piristävä verrattuna tyypilliseen länsimaiseen naistutkimukseen, missä tutkijat näkevät miehen yksikantaan naisen ja elämän vihollisena ja naisen taas miestä kaikella tapaa parempana ihmisenä ja elämän suojelijana.
Ongelmatiikka artikkelin kuvaamissa yhteisöissä oli se, että naiset oli useimmissa perinteisessä yhteiskunnissa suljettu julkishyödykkeen (kastelujärjestelmä) hoidon ulkopuolelle. Naiset eivät osallistuneet kastelujärjestelmän ylläpitoon eivätkä he näin myöskään osallistuneet kastelujärjestelmän ympärillä pidettäviin kokouksiin ja talkoisiin. He olivat siis ulkopuolella siitä yhteisöstä, joka huolehti kastelujärjestelmästä.
Kuitenkin naiset olivat oleellisia kasteluveden käyttäjiä. He käyttivät kasteluvettä itsenäisesti perhepiirissä ruuan laittoon ja puutarhan kasteluun. Naiset toimivat kuitenkin usein myös varsinaisissa miesten töissä (peltotöissä), missä käyttivät runsaasti vettä. Koska naiset eivät olleet samallalailla sosiaalistuneet kastelujärjestelmää ylläpitävään yhteisöön, naiset rikkoivat vedenkäyttö-sääntöjä dramaattisesti miehiä enemmän. Veden varastamiseen syyllistyneet olivat 90%:sti naisia.
Primäärinen ongelma ei siis ollut naisten ja miesten tasa-arvon puute, vaan se että perinteiset rakenteet jakoivat työt siten, että nainen ei sosiaalistunut kastelujärjestelmää ylläpitävään yhteisöön. Joillain alueilla ongelma olikin ymmärretty ja naisten roolia yhteisössä oli onnistuneesti vahvistettu.
Kaikkien riippuvuus kastelujärjestelmästä tekee naiset riippuvaiseksi miehestä, miehet riippuvaiseksi naisesta, rikkaat riippuvaiseksi köyhistä ja köyhät rikkaista. Se luo talvisodan henkeä yhtä lailla kuin puolustussota.
Pohjoismaissa ihmiset eivät useinkaan koe riippuvuutta toisistaan, vaan valtiosta, jonka oletetaan huolehtivan vanhuksista ja lapsista. Suomalainen kokee olevansa empaattinen, kun klikkaa Facebookissa tykkää sille, että vanhuksien vaippojen vaihtaminen vain kerran päivässä on epäinhimillistä. Naiset ja miehet eivät ole hekään riippuvaisia toisistaan. Nainen voi jättää miehen ja tietää, että pärjää miten kuten. Isovanhemmat saatetaan samalla tavalla ohittaa lapsen elämästä. Mies voi jättää kokonaan huolehtimatta lapsistaan ja tietää, että lapset pärjäävät miten kuten ja miehelle itselleen ei synny tästä suurempaa haittaa. Maissa, joissa lapset kuolevat isän puutteessa nälkään tai missä avioerot on illegalisoitu tai ainakin demonisoitu, nainen ja mies ovat hyvin riippuvaisia toisistaan.
Jos nainen ja mies eivät voi edes hankkia lapsia muiden kuin toistensa kanssa, naisen ja miehen välillä ei ole darwinistisessa mielessä mitään intressi-konfliktia. Perhe toimii parhaassa tapauksessa kuin yhtä utiliteettia maksimoiva entiteetti ja yhteiskunnan tehokkuus kasvaa.
Nykyään puhutaan paljon tasa-arvosta aivan kuin se olisi pelkästään yhteiskunnallisen uudistustyön tulos. Suhteellinen tasa-arvo syntyy kuitenkin suurelta osin sukupuolten välisestä riippuvuudesta. Kun olen lapsena kuunnellut mummoani, joka meni naimisiin vuonna 1913, olen tajunnut että hän ja jo hänen äitinsäkin olivat varsin tasa-arvoisia miestensä kanssa, koska miehet olivat riiippuvaisia (ja arvostivat) aktiivisia naisiaan. Isoisäni toimi suurimman osan päivää luottamustehtävissä ja tiesi että saattoi toimia näin vain koska kotona oli nainen, joka oli muuttanut peltotilan tuottavaksi puutarhayritykseksi. Mummoni äiti oli tasa-arvoinen miehensä kanssa, koska mies oli metsätyönjohtajana koko ajan liikenteessä ja tiesi että nainen huolehtii kyläkaupasta ja lapsista. Mummoni isä arvosti naista ja rahoitti tyttärensä kauppakoulun.
Eikä näin ole ollut vain Suomessa. Marokossa minulle kerrottiin, että perinteisesti köyhien kylien naiset olivat itsenäisempiä kuin kaupunkien keskiluokkaiset naiset, joita ei päästetty yksin edes ulos. Naisen pitäminen täysin alistettuna ja passiivisena oli mahdollista rikkaalle kauppiaalle, mutta ei oikein pientalonpojalle.
Tottakai myös sortoa ja väkivaltaa esiintyi koska mies oli naista vahvempi ja yhteiskunnan normit antoivat hänelle valtaa naisensa yli.
1 kommentti:
Minäpäs näin Matti Sarmelan Lahdessa viime syksynä. Ja Pentti Linkolankin. Miehet puhuivat viherseminaarissa ja tempoa piisasi. Miksikö matkustin Lahteen ? No, juna vie juna tuo Hesasta joka tunti ja tunnissa, oikorata. Se on jäänyt absurdiksi erämaaradaksi kun rakennusesto päällä (metropolialueen asuntohintojen terveyden nimissä). Toinen hyvä syy ovat Lahden teatterit.
Satunnaisena kirjastojen hyllyvälien viipyilijänä (oleiluyhteiskuntaa nääs) lueskelin vuosia sitten Sarmelan omakohtaisiin näkemisiinsä, ja kokemistaan laatimaa Thaimaan äkkisiirtymistä näista blogistin kuvaamista kylä- ja yhteisriisivainio ikiaikaisuuksista markkinaehtoiseen ja ikiomiin peltosarkoihin. Tuli konekuokkapörisiää ja myrkynkylvöä. Mopedilla päristeltiin kaupalle jne., nyttemmin kai satovakuutukset ja hintaoptiot, läppärillä.
Sementti-valmistalot ja perheenjäsenten heitteillejättö-emansipaatio. Vesipuhvelit suojeltu ikeen alta ja sijoitettu turistien ajanhukkatien rasteiksi. Että tasan meni tämäkin tase, riiston alle siirtyi sopeutuvampi toljottelija, ihmissurku -järkikultansa häikäisemä ja painama. Vesipuhveli senkun porskuttaa.
Näistä iljetyksistä paljon viitsi kirjoitellakaan, mutta e-pilleri sentään näkyy tuottavan pirtsakkaa akkaa noista oman apartheimimme germaanigeenisistä naisenpuolista katukuvaan. Että revi siitä siitä sitten ilosi -niin ja onhan viagraakin.
Mitähän se Paavali sanoisi ? Hän kai vaati miehiltä uskollisuutta naiselleen ja osallistumista jälkikasvun hoitamisessa ja väittipä naisia hengellisesti tasavertaisiksi miesten rinnalla. Ja paljon muuta päivänselvää.
Taisipa sallia naisten työnteonkin ja torillakäynnin. En sitten tiedä vaatiko hienoston naisia verhoamaan kasvonsa ja hiuksensa. Ainakin minun esiäitini olivat tästäkin etiketistä ulossuljettuja. - Eräs osaamissuomen masokistisia ajanvietteitä on kuunnella primusoppineita naisia. Ajanhukkaa kylläkin, ei niitä jaksa imarrella ihastella niin pitkään että saisi. Tulee aina ennen aikojaan ladattua muutama luulottelunsa ja umpitietämättömyytensä halventava ruhjaisu. Ja se on siinä sitten.
Jukka Sjöstedt
Lähetä kommentti