lauantaina, tammikuuta 12, 2013

Afganistan vetäytymisen jälkeen

Presidentit Obama ja Karzai neuvottelivat pari päivää sitten ainakin virallisesti siitä miten amerikkalaisten joukkojen vetäminen Afganistanista tullaan toteuttamaan ja miten vastuu turvallisuudesta tullaan siirtämään Afrganistanin armeijalle ja poliisille.

Näin siis virallisesti. 

Muutaman kuukauden takaisessa New York Timesin jutussa analysoitiin Afganistanin tilannetta. New York Times arvelee, että amerikkalaisten joukkojen lähdön jälkeen Afganistanin hallitus kykenee parhaassa tapauksessa säilyttämään valtansa muutamassa suuressa kaupungissa. Ainakin etelässä maaseutu siirtyy Talebanin ja al Qaidan käsiin. 

New York Times vertaa Afganistanin tilannetta aikaisempiin amerikkalaisten vetäytymisiin:

Post-amerikkalainen Afganistan on todennäköisesti mallikkaampi kuin Pohjois-Korea, vähemmän mallikas kuin Irak ja ehkä suunnilleen samanlainen kuin Vietnam [amerikkalaisten vetäytymisen jälkeen]. 

Mutta sama pattitilanteen logiikka pätee [Afganistanin kuin Vietnamin, Korean ja Irakinkin suhteen]. Meidän pitää poistua mahdollisimman pian - niin kauan kuin poistuminen on mahdollista suorittaa turvallisesti.

Vertaus Vietnamiin on vahva. Tulkintani on, että NYT:n mukaan amerikkalaisten on poistuttava niin kuin Vietnamista: Ensin pitää vetää omat joukot maasta ripeästi mutta hallitusti ja jättää nukkehallituksen joukot taistelemaan ainakin siksi aikaa, että amerikkalaiset joukot saadaan vedettyä turvalllisesti maasta. Virallisesti esitetään, että Kabulin hallitus kykenee todennäköisesti puolustautumaan. 

Sitten kasvojen säilyttämisen vuoksi USA ja sen liittolaiset jatkavat nukkehallituksen tukemista taloudellisesti niin kauan kuin hallitus pitää edes Kabulia hallussaan. Kun Taleban tai joku muu ryhmä saapuu Kabuliin, USA:n suurlähetystö tyhjennetään.

Vietnamin tapauksessa USA "vietnamisoi" ensin sodan antamalla taisteluvastuun vietnamilaisille ja USA:n joukot vetäytyivät elokuussa 1973. Vasta huhtikuussa 1975 kommunistit saapuivat Saigoniin. 

Etelä-Vietnamin armeija kykeni siis puolustautumaan reilut vuoden päivät. Vietnamissa amerikkalaisia ja Etelä-Vietnamin hallituksen joukkoja vastassa oli Pohjois-Vietnamin armeija ja kommunistisissit. Afganistanissa hallitusta vastaan taistelee tällä hetkellä ilmeisesti huomattavasti järjestäytymättömämpi joukkio, mutta myös hallitus on äärimmäisen heikko ja korruptoitunut.

Siitä riippumatta saako Taleban ja al Qaida koko Afganistanin haltuunsa ja miten pian, ne saavat kuitenkin haltuunsa tarpeeksi aluetta rakentaakseen jihadistisia koulutusleirejä ja muuta taistelussa tarvittavaa infrastruktuuria. 

Kysymys, jota lännen johtajat tällä hetkellä miettivät, on se miten Afganistan kyetään jatkossa eristämään esimerkiksi Pakistanista ja Euroopasta. Miten kyetään estämään, että Afganistanissa koulutetut jihadistit soluttautuvat Pakistaniin ja Eurooppaan. 

Naton aikaisempi pääsihteeri kenraali Jaap de Hoop Scheffer totesi helmikuussa 2008, että jos sota Afganistanissa hävitään seurauksena on terrorismin kiihtyminen:

Tämä on eturintama taistelussa terrorismia vastaan ja sillä mitä tapahtuu Hindu Kush on merkitystä, koska jos terrorismia ei käsitellä Afganistanissa, vaikutukset eivät näy vain Afganistanissa ja koko alueella, vaan myös Lontoossa, Brysselissä ja Amsterdamissa.

Herää kysymys, mikä Naton ennustus jihadin leviämisestä on nyt, kun Afganistanista ollaan todella poistumassa. Ykköskysymys on tietysti se, miten ydinasevaltio Pakistanin romahtaminen kyetään estämään.



16 kommenttia:

Valkea kirjoitti...

Kokonaisuutena vetäytyminen on hyvä asia, vaikka siihen sisältyy omat ongelmansa. Terrorismin torjunnan lisäksi Yhdysvaltojen tarkoituksena oli laajentaa liberaali-demokraattista globaalia systeemiä kattamaan myös Afganistan. Yhdysvaltojen suurin tappio liittyy jälkimmäiseen. Velkaisella ja valtiontaloudellisesti ylikuormitetulla Usalla ei ole enää varaa pitää yllä globaalia voimankäytön projektiota, toisin sanoen nykyajan imperiumia, joka ei perustu pidemmällä aikavälillä suoraan vallankäyttöön ja maiden hallitsemiseen, vaan siihen että maat pakotetaan, kiristetään, uhkaillaan, suostutellaan, houkutellaan, ohjaillaan, jne. osaksi samaa taloudellis-ideologista systeemiä. Imperiumin ideaalitilanteessa systeemiin kuuluvilla mailla ei ole edes kantaväestöstä muodostettuja nukkehallituksia, vaan sellaisia, jotka aidosti uskovat liberaali-demokraattiseen systeemiin ja kannattavat sitä.

Afganistanista vetäytyminen on yksi merkki Usan imperiumin hitaasta kuolemasta.

Tiedemies kirjoitti...

Hmm. Jos otamme teorian USAn imperiumista ja pyrkimyksistä annettuna, niin Afganistan on melko vähäpätöinen osa palapeliä. Kyse lienee enemmän arvovallasta kuin olennaisesta osasta "imperiumia". Ehkä myös siitä että imperialismi ei toimi missä tahansa.

Liberaali demokratia on aika hyvin näennäisesti käytössä ja edennyt maissa joissa on ollut pikemminkin nukkehallituksia. Esimerkiksi Kaakkois-Aasian maissa systeemit ovat melkeinpä demokraattisia ja kansalaiset usein jopa uskovat siihen. Tai ainakin keskiluokka uskoo.

Jukka Aakula kirjoitti...

Afganistanin tapauksessa USA:n oli tarkoituksena rauhoittaa maa josta oli tullut globaalin maailman roisto. Nyt USA lähtee Afganistanista ja ulkopuolinen - jos sellaisia nyt globaalissa systeemissä enää edes on - näyttää että se lähtee ilman että tehtävä olisi onnistunut.

Globaalijärjestelmä ei kestä oikeastaan sellaisia roistovaltioita joka Taleban-valtio oli. Samalla lailla globaali systeemi näyttäisi olevan haavoittuva valtioille, jotka rikkovat rahoitusjärjestelmän sääntöjä. Tämä on minusta globalisaation valuvika - se että maat ovat liikaa riippuvaisia toisistaan. Siis muutenkin kuin sen suhteen, että kaikki kunnioittaisivat markkinatalouden edellyttämiä vapaan kaupan sääntöjä toisaalta ja globaalien yhteismaan ongelmien ratkaisemista toisaalta.

Minusta Yhdysvaltojen ylivalta maailmassa olisi ollut ainakin parempi kuin sen ilmeisesti korvaava Yhdysvaltojen, Venäjän ja Kiinan yhdistetty ylivalta. (Vai tuleeko maailmasta aidosti moninapoinen siihen liittyvinen etuineen ja ongelmineen.) Yhdysvaltain läsnäolo Euroopassa on eurooppalaisille välttämättömyys ainakin vielä. Erityisesti se on tärkeää Puolan ja Viron kaltaisille rajamaille joille se tarjoaa turvatakuut Venäjää vastaan. (Suomesta, Ukrainasta, Valko-Venäjästä tai Transnistrista en sano mitään.)

Se, että Yhdysvallat on sisäisen riitelyn repimä maa, ei ole eurooppalaisten etu. Maailman historiassa USA:n isolaatio Euroopasta ei ole ollut Euroopalle edullista. Kun Valkea puhut USA:n imperiumin katoamisesta kuullostaa että puhut amerikkalaisten isolationistien äänellä. Heidän etunsa ei ole meidän etumme.

Amerikkalainen bipolarisaatio on järkyttävä ilmiö. Se heikentää USA:ta, se heikentää USA:sta riippuvaisia maita ja sen liittolaisia, se heikentää mahdollisuuksia torjua ilmaston lämpeneminen, se edistää epätieteellisyyttä USA:n sisällä kuten kreationismia. Ja se estää ratkaisemasta sitäkään ongelmaa, että USA:han valuu aivan liikaa meksikolaisia Etelästä. Se estää ratkaisemasta budjettiongelmaa.

En halua Suomeenkaan bipolarisaatiota vaikka olen toki aika laidalla politiikassa itse. Tässä suhteessa ajattelen aivan samalla tavalla kuin AKS:n alkuvaiheen johtaja Elmo Kaila joka halusi torpata kaikenlaisen sosialidemokraattien ulos sulkemisen yhteiskunnasta. Vaikka bipolarisaation vastakohtakaan - kansakunnan täydellinen homogenisointi johon suomalainen äärioikeisto 20-luvulla aidosti pyrki - ei ole käytännössä onnistunut ratkaisu, yhteiskunnan polarisointuminen on aivan vihoviimeinen asia.

Äärioikeistolaisella perinteellä, josta alunperin lähden, on annettavaa yhteiskunnalle ainakin Kailan voittakaa-työväestö-isänmaalle ajattelun osalta. Kaila oli äärimmäisen oikeassa siinä, että yhteiskunta joka on jakautunut, ei ratkaise mitään ongelmiaan ja on täysin naapurimaiden valloituspyrkimysten uhrina. Suomessa on bipolarisaatiota ajettu sekä oikealla että vasemmalle.

Vaikka amerikkkalaiset konservatiivit ajattelevat että mitä vähemmän valtaa Washingtonissa sitä parempi, me emme voi ajatella niin, että Suomea kansana ja valtiona ei tarvita. Syy on minimissään se, että meillä on aivan liian suuri kohtalon yhteys muihin suomalaisiin, paitsi siinä tapauksessa että aiomme lähteä maasta kokonaan pois, mitä useimmat eivät tee vaikka puheissaan väittävät.

Jos maa jakautuisi keskenään kilpaileviin heimoihin tai yhteisöihin, joku niistä kutsuisi kyllä venäläiset tänne turvaamaan omaa tilannettaan. Myönnän toki että mielipiteeni aiheessa heilahtelee - syy on se että en kopioi mielipiteitäni yhdestä lähteestä vaan ajattelen omilla aivoillani ja keskustelen erilaisten ihmisten kanssa avoimella mielellä.

Tiedemies kirjoitti...

En ole aivan noin pessimisti. Mutta Jukan puheessa on perää ja mainitut riskit, vaikka pieniä, ovat todellisia.

Pidän amerikkalaisten polarisaatiota samaan tapaan negatiivisena ilmiönä. Suomen polarisaatio ei ole yhtä pitkällä, mutta sitä lietsotaan molemmilla puolilla aivan estoitta. Pidän tätä jonkinlaisen maanpetturuutena. Se on sitten eri asia miten tuomittavaa se on. mutta aivotonta ja sisäisesti ristiriitaista se kyllä on. Olemme varmaan vähän samansuuntaisessa tilanteessa kuin 20-luvun lopulla, erojakin tietysti on, mutta polarisaation osalta näin.

Oikeisto on radikalisoitumassa ja vaikutus kulttuuriin on ihan selkeä. Vasemmalla ollaan vielä voiman tunnossa ja uhmakkaita, ja politiikan keskiosa on vielä suuri. Ajattelen kuten Jukka, että kansallinen yhtenäisyys on tärkein pääoma suomalaisessa yhteiskunnassa. Olkoon vaan illuusio tms, mutta se saa ihmiset tekemään asioita pyyteettömästi. Ymmärrän vihastuksen esimerkiksi maahanmuuton osalta, se nähdään tämän yhtenäisyyden ja ehkä uhrautuvuudenkin hyväksikäyttönä. Vastavuoroisuuden edellyttäminen on ainoa keino palauttaa luottamusta ja yhtenäisyyttä. Tämä on ihan käsinkosketeltavaa esim siinä miten palkkamaltista ja muusta kriisitietoisuudesta jo puhutaan.

Populistinen eripuran hyväksikäyttö taas on täysin sen hengen vastaista. Retoriikka on isänmaallista mutta todellisuus on päinvastoin. Siksi arvostin Haaviston kampanjaa. Niinistö ei uskaltanut koskea tähän puoleen asiasta ja minusta ei näytä nyt vuoden aikana vielä aktivoituneen. Presidentti on ehkä turha instituutio.

Valkea kirjoitti...

Nim. Tiedemies,

yksittäinen murhaaja ei ole Suomen kokonaistalouden kannalta merkittävä, mutta silti murhatapauksen tutkintaan, murhaajan kiinnisaamiseen, tuomitsemiseen ja vankilakustannuksiin käytetään paljon resursseja. Samalla tavalla Afganistan ei ole itsessään merkittävä globaalin talouden kannalta, mutta koska se on ylittänyt suurelta osin Yhdysvaltain hallitseman globaalitalouden sääntöjen rajat, Yhdysvallat on käyttänyt sen kurittamiseen ja ohjailemiseen paljon varoja. Kyseessä on globaali poliisitoimi. Koska valtioita tai maita ei voi laittaa vankilaan, tärkeimpänä tavoitteena on "kuntouttaa" ne esim. nukkehallituksilla globaalitalouden jäseniksi. Koska kulttuureissa, uskonnoissa, kehitystasoissa, kansoissa, jne. on paljon eroja, ja erimielisyydet aiheuttavat voimakasta vastustusta sodankäyntiin saakka, Yhdysvalloille kelpaa tarvittaessa esim. islamilainen kuningaskunta tai islamilainen demokratia, kunhan se osallistuu liberaaliin globaalitalouteen täysipainoisesti. Jos Afganistan olisi onnistuttu kuntouttamaan liberaalin systeemin jäseneksi, se olisi ollut Yhdysvalloille operaation tärkein lopputulos; voimannäyte kaikille ja esimerkki maailmalle; ja poliisioperaation lähes täydellinen onnistuminen, muutos 'roistovaltiosta' liberaaleja globaalisääntöjä noudattavaksi 'valtiokansalaiseksi'.

Valkea kirjoitti...

Jukka: "Amerikkalainen bipolarisaatio on järkyttävä ilmiö. Se heikentää USA:ta, se heikentää USA:sta riippuvaisia maita ja sen liittolaisia, *se heikentää mahdollisuuksia torjua ilmaston lämpeneminen, se edistää epätieteellisyyttä USA:n sisällä kuten kreationismia. Ja se estää ratkaisemasta sitäkään ongelmaa, että USA:han valuu aivan liikaa meksikolaisia Etelästä. Se estää ratkaisemasta budjettiongelmaa.*"

- Amerikkalainen bipolarisaatio ei liity tähdillä merkittyjen kohtien välille mitenkään. Maahanmuuttoa kannattavat kummatkin puolueet, budjettivajetta kasvattavat kummatkin puolueet, kummatkin puolueet vastustavat käytännön toimillaan ja osin puheillaankin Euroopan ilmastosuunnitelmaa ja pelottelu epätieteellisyydellä on lähinnä liberaalia propagandaa. Bipolarisaatio Usassa on totta kansalaisten välillä, mutta puolueiden välillä se on huolellisesti manageroitua teatteria. Se puoluepolarisaatiossa on totta, että puolueet voivat toki käyttää muuttuvia tilanteita hyväkseen toisen puolueen tappioksi. Maahanmuuton myötä Usa on muuttumassa lähes pysyvästi demokraattiseksi. Kummatkin puolueet ovat jo nyt liberaaleja, joten "konservatiivit" alkavat kilpailla demokraatteja vastaan muuttumalla yhä demokraattisemmiksi, eli yhä enemmän sosialistiseksi. Lopulta jäljellä on vain kaksi täsmälleen samanlaista sosialistipuoluetta, jotka muodostavat pseudo-demokraattisen diktatuurin.

Usa on heikentymässä, aika aikaansa kutakin. Euroopan maat joutuvat jossain vaiheessa opettelemaan tulemaan toimeen omillaan.

Suomessa polarisaatiota ovat ajaneet politiikallaan liberaalikonsensus -puolueet. Konservatiivien toiminta on ollut puolustautumista. Toisin kuin liberalismi, konservatiivisuus ei ole ideologia. Konservatiivisuus on pohjimmiltaan niiden asioiden kokoelma, joka saa ihmiset pitämään toisistaan. Tälle ei ole Suomen tasolla maahanmuuton ja tuhlailevan Eu-politiikan takia vielä edellytyksiä.

Jukka Aakula kirjoitti...

Valkea,

Minut on mm. täältä löytyvässä verovaroilla tuotetussa paperissa oikein Hanasaaressa pidetyssä äärivasemmistolaisessa kokouksessa leimattu äärimmäisen äärioikeiston ydinryhmän edustajaksi. Tavallaan täysin aiheesta lisäksi. Ei minulla ole mitään omaa lehmää ojassa ajaa mitään konsensusta ainakaan (ääri)vasemmistolaisten kanssa. En rakasta näitä Tuomiojia ja Halosia. (Enkä minä nyt äärivasemmiston kanssa konsensusta kaipaakaan vaan kaipaan sitä että suomalaiset ainakin joissain ehdottamasti tärkeimmissä tapauksissa saavuttaisivat tarpeeksi laajan konsensuksen.)

Varsinkin velkakysymyksessä on synnyttävä konsensus. Tarpeeksi laaja ja nopesti. Se kuka sen luo ei ole minulle primääri asia vaan se että se saadaan aikaan.

Joka asiassa Suomessa ei konsensusta tarvitakaan. Maahanmuutto-kysymyksessä sellainen ei ole näköpiirissä, mutta toivon toki että sellainen saavutettaisiin ja kansa voisi yhtyä sen ajatuksen taakse että maahanmuuton on palveltava väestönlaatua.

En koe olevani puolustusasemissa, vaan pikemmin muovaamassa tulevaisuutta. Koen, että tässä blogissa esitetyillä painavilla ja hyvin perustelluilla mielipiteillä on annettavaa luonnonsuojelussa, maahanmuutto-kysymyksessä, tulvaisuuden hyvinvointiratkaisuissa jne. Miksi kokisin olevani puolustusasemissa? En pelkää niitä jotka kiistävät mielipiteeni joskus jopa hyvin perustein vaan keskustelen heidän kanssaan avoimesti, jos se molemmille sopii.

Rajat eivät mene jokakysymyksessä samassa kohtaa. Amerikkalaisten konservatiivien luonto- ja tiede-vihamielisyys ei saa minulta mitään sympatioita. Persujen Nato-kilteisyys on minusta aivan samanlaisia mielisairautta kuin haloslaisten venäjänmorsiuskin.

Asioista pitää puhua räväkkäästi, mutta on turha koko ajan epäluuloisesti pelätä kaikkia eri mieltä olevia ja uskoa että heillä on joku pahantahtoinen salaliitto meneillään.

Hyvinvointi-asia kulkee lisäksi käsi kädessä velkaongelman kanssa. Siihenkin tarvitaan ratkaisu pian ja yhdessä. Minusta myös turvatakuu-kysymyksessä tarvitaan konsensus - en usko että suomalaiset haluavat että maa jää Venäjän vasalliksi.

Valkea kirjoitti...

Jukka, on huonoa keskustelukulttuuria vetää aiheettomasti salaliitot mukaan keskusteluun. Demokraattien johtohenkilöihin kuuluva Nancy Pelosi sanoi Tufts ylipistolla pitämässään puheessa: "Republikaaniset ystäväni, ottakaa takaisin haltuun puolueenne (Tea Party -liikkeeltä), jotta ei ole niin paljon väliä kuka voittaa vaaleissa, koska meillä on yhteiset (liberaalit) arvot ... vaalien ei pitäisi vaikuttaa niin paljon kuin nyt."

Tämä summaa tiivistetysti sen miten Amerikassa demokraatit ja republikaanit toimivat kulissien takana. Peruspolitiikkaa, joka jokaisen asiaan perehtyneen pitäisi tietää. Useimmiten Usassa asioista äänestettäessä puolueet eivät jakaudu siististi erillisiksi, vaan jakolinjat menevät monin tavoin puolueiden sisällä ja yhteistyötä tehdään jatkuvasti puolueiden välillä. Politiikka on siellä suomalaista politiikkaa vähemmän puoluekeskeistä ja puoluesidonnaista.

Jukka Aakula kirjoitti...

Tarkoitin salaliitolla juuri tällaista:

"Euroopan ilmastosuunnitelmaa ja pelottelu epätieteellisyydellä on lähinnä liberaalia propagandaa."

Kaikki muut tarkkailijat paitsi sinä väittävät että Amerikan republikaani- ja demokraattipuolueiden välillä on tolkuton kuilu.

Toki se on paljolti teatteria, koska se on signalointia, mutta siitä teatterista on tolkuttomat negatiiviset seuraukset.

Luonnonsuojelu ja tiede esimerkiksi on pantu sen teatterin alttarille.

En näe mitään logiikkaa siinä, että en voisi samaan aikaan rakastaa luontoa ja sen monimuotoisuutta ja vastustaa Afrikkalaisten maahanmuuttoa Suomeen. Ihmetellä evoluution rikkautta jne.

Valkea kirjoitti...

"Kaikki muut tarkkailijat paitsi sinä väittävät että Amerikan republikaani- ja demokraattipuolueiden välillä on tolkuton kuilu."

- Demokraattien ja republikaanien puoluepartisaanit Usassa toki väittävät niin. Jos katsotaan sitä mitä Usan kolmannet osapuolet sanovat puolueiden erilaisuudesta, tilanne on päinvastainen. Kaikki kolmannen linjan kannattajat vihreistä (Ralph Nader) perustuslaillisiin (Ron Paul) ovat sitä mieltä, että puolueet ovat käytännössä samanlaisia. Tässä liberaalin Harvardissa opintonsa suorittaneen ja Wall Streetin sisäpiireissä työskennelleen Damon Vrabelin näkemys asiasta:

http://hiljaistapohdintaa.blogspot.fi/2012/11/rahaimperiumin-nousu-miten-maailma.html

Koska kolmannen linjan kulkijoilla ei ole yhtä paljon oma lehmä ojassa status quon suhteen, he puhuvat rehellisemmin.

Tiedemies kirjoitti...

USA:n poliittinen jakautuminen ei ehkä puoluepolitiikan todellisen toteutumisen osalta ei ehkä syvä kuin retorisesti. Tämä on kuitenkin melkoinen sivuseikka jos tarkastellaan sitä, missä määrin kansalaiset kokevat että yhteiskunta on jakautunut.

Kyse on pitkälti identiteettipolitiikasta. Ihmiset asemoivat itsensä "liberaalin" ja "konservatiivin" nimikkeen alle, usein lopulta edes kovin hyvin ymmärtämättä mitä nämä nimikkeet tosiasiassa tarkoittavat. Niiden ympärillä on muutamia äärimmilleen polarisoituja kysymyksiä, joiden todellinen poliittinen relevanssi on melko pieni. Näitä ovat esimerkiksi aborttioikeus tai se, saako evoluutiota opettaa kouluissa tai saako liittovaltion rahoitusta käyttää kantasolututkimuksessa.

Nämä ovat vähäpätöisiä siksi, että kyseisiä asioita ei todellisuudessa viedä politiikan tasolla kovin kauas keskeltä. Pitkällä aikavälillä toki esimerkiksi evoluution opetuksen kanssa voi tulla ajautumista, koska tiedevastaista mentaliteettia voi ruuvata hyvin äärimmäiseksi ja tämä tietysti siirtää politiikan keskikohtaa kauemmas "ääripäästä" jossa biologia esitetään tieteenä ja evoluutio faktana.

Aselainsäädännöstä vääntäminen on yksi tällainen asia myös, mutta siinä jako ei ole aivan niin selkeä. Ts. toki ääriryhmittymillä on tässä selkeä linja että liberaalit kannattavat aselakien kiristyksiä ja konservatiivit niitä vastustavat, mutta puoluekenttä ei edes yritä väittää että puolueet menisivät näillä linjoilla yhtä suuressa määrin.

Ilmastonmuutos taas ei ole vähäpätöinen asia, koska USA on maailman suurimpia hiilidioksidintuottajia ja nykyisin (taas) yksi suurimpia kaasun- ja öljyntuottajia. Siinäkin kyse on väittelystä tosiasioista ja "ääripäät" asemoidaan ikäänkuin tosiasiat löytyisivät sillä että skannataan erilaisia ennakkoluuloja.

Tasapuolisuuden vuoksi täytyy mainita se, että liberaaleilla on epätieteellisiä ja älyttömiä tabuja esimerkiksi sukupuolieroihin ja etnisten ryhmien välisiin kognitiivisiin eroihin liittyen. Näissäkin siis erojen relevanssin sijaan kiistoissa asemoidaan tosiasiat ikäänkuin ne voitaisiin löytää ideologisella paatoksella.

Ääritapaukset kuten Nader ja Paul toki mielellään haluavat että mainstream puoluekoneistot nähdään keskellä ja "samanlaisina", koska heidän kannatuspohjansa tulee äärilaidoilta. Eivätkä he tietenkään ole lainkaan väärässä, mutta kyllä se ongelma on pikemminkin siinä, että konservatiivit eivät ole enää sellaisia kuin Eisenhower. Tai edes Nixon.

Valkea kirjoitti...

Lisäys.

On tietysti selvää, että myös kolmannen linjan kannattajilla on agenda, kenelläpä ei olisi. Kyse on siitä, että status quon ylläpitäminen useimmiten rajoittaa sanomisen vapautta, koska sanoilla on potentiaali muuttaa olemassaolevia yhteiskuntarakenteita. Status quon ulkopuoliset voivat puhua vapaammin, koska he toivovat että nykyiset rakenteet purkautuvat ja korvautuvat toisilla. Heillä on suhteellisen paljon liikkumavaraa myös siinä minkälaiset uudet rakenteet ovat. Siksi näemme harvoin tilannetta, jossa "power speaks truth to power", mutta näemme suhteellisen usein tilanteita, jossa "third way speaks truth to power". Status quon kannalta tätä pahentaa se, että ideologioiden perustana on aina enemmän tai vähemmän valheita. Antiikin kreikkalaiset jakoivatkin totuudet oraakkelien mystiseen ja hiukan epäselvään totuuden kertomisen tyyliin, filosofiseen kykyjen mukaan niin lähellä totuutta olevaan totuuteen kuin se on mahdollista ja poliittiseen "totuuteen", joka synnytetään aina valheiden toimiessa kätilönä.

Valkea kirjoitti...

TM: "Ääritapaukset kuten Nader ja Paul toki mielellään haluavat että mainstream puoluekoneistot nähdään keskellä ja "samanlaisina", koska heidän kannatuspohjansa tulee äärilaidoilta."

- Tuo ei pidä Paulin osalta paikkaansa, Paulin kannattajat ovat nimenomaan turvonneen byrokratian maksumiehiksi joutuneen tavallisen keskiluokan vaihtoehto. Nader on juuri sitä mitä puoluekanta sanoo, eli tyypillinen vihreä, samanlainen kuin Suomen vihreät. Kun nim. Tiedemies pitää vihreitä ääriliikkeenä, niin ei kai minulla ole muuta mahdollisuutta kuin olla samaa mieltä.

TM: "... konservatiivit eivät ole enää sellaisia kuin Eisenhower. Tai edes Nixon."

- Pitää paikkansa, eivät edes sellaisia kuin Nixon.

Jukka Aakula kirjoitti...

Esimerkki tekstiä Guardianista: That fatal misreading of the political realities – namely, the extreme polarisation of Congress and the Tea Party's growing influence among elected officials – doomed the effort to get a climate law through Congress.

http://www.guardian.co.uk/environment/2013/jan/14/environmental-groups-climate-change-inaction

Valkea kirjoitti...

Jukka,

Guardian kuuluu Englannin puolueellisimpien medioiden joukkoon, vastaa Suomessa HS:ia. Todellisuudessahan ilmastosopimuksia vastustettiin sekä demokraattien, että konservatiivien joukoissa. Obamalla ja hänen taustavoimillaan on ollut mahdollisuus edistää ja tehdä ilmastosopimuksia, mutta hän ei ole tehnyt mitään. Amerikkalaiset vastustavat ilmastosopimuksia laajasti puoluekannasta riippumatta.

Jukka Aakula kirjoitti...

Älä tartu epäoleellisuuteen.

Tarkoitin tietenkin sitä että mm. tuossa lehdessä - ja kaikkialla muuallakin käytännössä - mainitaan Congressin polarisoituminen äärimmäiseksi.