keskiviikkona, joulukuuta 05, 2012

Modernin yhteiskunnan rappio

Timo Hännikäinen käänsi ranskalaisen ns. uuden oikeiston sosiologin Alain de  Benoistin kirjoituksen the Decay of Modern Society, joka on ilmestynyt vuonna 94 Mankind Quaterly-lehdessä. 

Kirjoitus on liberalismin ja libertarismin kritiikki. Allekirjoitan Benoistin tekstin suurimmalta osin - termin kaikkien sota kaikkia vastaan käyttö markkinataloudesta on huonoa terminologiaa koska usein interaktio ei ole nollasumma-peli vaan molemmat hyötyvät. 

Lainaan de Benoistia:

Ferdinand Tonnies (1855-1936) ... teoriassaan gemeinschaftista ja gesellschaftista (Gemeinschaft und Gesellschaft, 1887) ... paljasti, kuinka varhaiset heimoyhteisöt tai kansalliset (gemeinschaft) yhteisöt saavuttivat harmonisen yhteistyön tilan enemmän tai vähemmän automaattisesti, koska niillä oli yhteinen kulttuuri sekä tunne yhteisestä geneettis-kulttuurisesta identiteetistä, johon niiden kaikki jäsenet kasvatettiin. Merkittävät konfliktit vältettiin, kun kaikki jakoivat yhteisen arvojärjestelmän ja tunteen yhteisestä kohtalosta.

Ajan myötä alkoi kuitenkin kehittyä suurempia monietnisiä ja -kulttuurisia yhteiskuntia, ja niitä Tonnies väitti gesellschaft-siteiden yhdistämiksi. Yhdistävä tekijä ei ollut mikään yhteinen arvojärjestelmä tai historiallinen identiteetti, ja yhteistyö nojasi ainoastaan tarpeeseen vaihtaa tuotteita ja palveluita. Lyhyesti sanottuna niiden olemassaolo riippui taloudellisista suhteista, ja kulttuuriarvojen moninaisuuden, “perhetunteen” puuttumisen sekä taloudellisen vaihdon ja vaurauden korostamisen seurauksena taloudellinen tai arvokonflitkti saattoi helposti rikkoa niiden harmonian milloin hyvänsä. Poliittisin termein ilmaistuna liberalismi kehittyi ylistämään yksilöiden vapautta kansallisen lojaalisuuden ja kansalliseen kohtaloon sitoutumisen vaatimuksista, ja marxismi kasvoi niiden tyytymättömyydestä, jotka olivat vähemmän onnekkaita vallan ja vaurauden tavoittelussa, josta nyt tuli modernin gesellschaft-yhteiskunnan armoille jääneiden yksilöiden pääasiallinen elämäntehtävä. 

Nationalismin ja kaiken erilliseen etniseen sukulaisuusyksikköön kohdistuvan lojaalisuuden julistivat pannaan niin liberaalit kuin marxilaiset. Ihminen kehittyi yhteistyössä toimivissa ryhmissä joita yhdistivät kulttuuriset ja geneettiset siteet, ja vain sellaisissa puitteissa yksilö voi tuntea olevansa aidosti vapaa ja aidosti turvassa.  Ihmiset eivät voi elää onnellisina yksinään ja vailla arvoja tai mitään identiteettiä: moinen tilanne johtaa nihilismiin, huumeiden käyttöön, rikollisuuteen ja pahempaankin. 

Puhtaan egoististen tavoitteiden levitessä perheen ja kansakunnan altruistisen arvostamisen kustannuksella yksilö alkaa puhua mieluummin oikeuksistaan kuin velvollisuuksistaan, sillä hän on kadottanut tunteen kohtalosta ja kuulumisesta itseään suurempaan ja kestävämpään kokonaisuuteen. Hän ei enää riemuitse turvallisesta uskosta, että hän jakaa yhteistä perintöä jota hänen velvollisuutensa on suojella – hän ei enää koe, että hänellä olisi mitään yhteistä ympärillään olevien kanssa."

Kirjoitus on melkein 20 vuotta vanha, mutta jos kirjoitusta esimerkiksi vertaa yhteisöllisyyden tuoreiden tutkijoiden Bowlesin, Gintisin, Boydin ja Richersonin tutkimuksiin ja ajatuksiin, näkee vääjäämättä selkeän yhteyden. Bowles ja Gintis ovat enemmän tosin kiinnostuneita solidaarisuudesta työpaikalla työntekijöiden kesken, mutta myös solidaarisuudesta hyvinvointiyhteiskunnan sisällä. Richerson taas yhteisyydestä yrityksen sisällä.

Toisaalta en toki väitä että ns. uuden oikeiston esittämän yhteiskuntaihanteen ja Gesellschaft-tyyppisen yhteiskuntaihanteen paremmuuden vertailu on helppoa. Oikeassa yhteiskunnassa on usein optimaalisesti sekä Gemeinschaftin että Gesellschaftin piirteitä. Toisaalta todelliseen yhteiskuntaan kuuluu usein edellisen mureneminen jälkimmäisen tieltä, mitä usein voi aiheesta kutsua termillä rappio.


2 kommenttia:

Vasarahammer kirjoitti...

Artikkelissa oli analysoitu moderni liberalismi mielestäni oikein. Eli kyseessä on ensisijaisesti tasa-arvoideologia.

Jukka Aakula kirjoitti...

Näen taas niin, että kirjoitus kritisoi liberalismia ja libertarismia ensi sijassa individualistisena ideologiana, joka kiistää kaiken arvon kansalta tai muulta kollektiivilta.

On minusta hyvin vaikea ylläpitää muuta kuin pakkovallalla esimerkiksi hyvinvointiyhteiskuntaa tilanteessa missä yksilöt eivät koe minkäänlaista kohtalonyhteyttä avun saajiin.