maanantaina, joulukuuta 12, 2011

Arvojohtajuudesta, moraalista ja yhtenäiskulttuurin päättymisestä

Suomalaisessa yhtenäiskulttuurissa oli mahdollista puhua "suomalaisten yhteisistä arvoista", "arvojohtajuudesta", "meistä", "kansasta", "koko kansan presidentistä" jne. Oli tai on - riippuen nyt siitä ajattelemmeko että yhtenäiskulttuuri on edelleen olemassa tai ei ole.

Post-yhtenäiskulttuurissakin voi toki mielekkäästi puhua universaaleista kaikkia maailman ihmisiä koskevista arvoista - ottamatta nyt tällä kertaa kantaa siihen onko tuollaisia universaalisia arvoja olemassa vai ei. Sellaisessa post-yhtenäiskulttuurissa, jossa moraali perustuisi universaaliin moraaliin, ei kuitenkaan voisi oikein ajatella, että suomalainen "arvojohtaja" tuomitsisi suomalaisten homofobian tai rasismin, mutta katsoo venäläisten homovihamielisyyttä, Venäjän johdon demokratiavastaisuutta ja muita ihmisoikeusloukkauksia läpi sormien, koska ne eivät kuulu "meille".

Post-yhtenäiskulttuurissa, joka perustuu universaaleihin arvoihin, ei ole olemassa mitään "meitä" (merkityksessä me suomalaiset), jota arvojohtajan on soveliasta ohjeistaa ja joitain "muita" jotka ovat "meidän" moraalisen närkästyksemme ulkopuolella. Vaikkapa venäläisiä, joiden ihmisoikeuksista emme välitä ja joiden kanssa "käymme vain kauppaa".

Jos kansa ei ole moraalinen yhteisö, jonka ulkopuolisiin suhtaudutaan eri tavoin kuin sisällä oleviin, ei ole olemassa mitään "kansan" "arvojohtajia".

Kansa moraalisena yhteisönä on joko olemassa tai ei ole olemassa, mutta on älyllistä epärehellisyyttä samaan aikaan väittää, että on olemassa joku "me" ja samaan aikaan väittää että ei ole olemassa mitään "me".

Huomautus: Post-yhtenäiskulttuuri ei välttämättä perustuisi universaaliin moraaliin niin kuin vasemmisto implisiittisesti olettaa, vaan post-yhtenäiskulttuuri jakaantuisi mahdollisesti kilpaileviksi moraalisiksi yhteisöiksi. (USA:ssahan moraalinen paine on luonut jonkinlaisen universaaliin moraalin ilman varsinaista arvojohtajuutta - "pahojen" kanssa ei kertakaikkiaan tehdä businessta - mutta pohjoismaisessa hyvinvointiyhteiskunnassa samanlaista painetta ei ehkä ole.)

15 kommenttia:

Valkea kirjoitti...

Juuri näin. Mitä jos lähdettäisiin liikkeelle siitä ajatuksesta, että 5 miljoonaa suomalaista ei ole olemassa, on n. 2 miljoonaa suomalaista. Nämä kaksi miljoonaakaan eivät usein ole erityisen selkeästi tietoisia itsestään. Loput ovat de facto jotain muuta, useimmiten omien arvojensa, preferenssiensä, sanojensa ja toimiensa mukaan. Lopetetaan tämä kituva, kuoleva ja surkeaksi muuttunut projekti, teeskentely. Ei meillä ole mitään yhteistä presidenttiä, eduskuntaa, oikeuslaitosta (vääryyslaitos?) tai kulttuuria. Ne ovat kansainvälisen eliitin illuusioita, eivät meidän. Suurin osa yhtenäisyyden hokemisesta palvelee nykyisin vain kansainvälistä eliittiä. (Ei sarkasmia)

Jukka Aakula kirjoitti...

Minä en tosiaan tehnyt tässä mitään johtopäätös. Sanoin vain että joko tai.

Valkean vaihtoehto kävi kieltämättä mielessä. Siihen on todellakin turha mennä sanomaan että "oletko Valkea väittämässä että vaikkapa te persut olette parempia suomalaisia kuin me vaikkapa vihreät". JOS ei ole mitään "meitä" ei ole mielekästä edes keskustella siitä onko joku parempi vai huonompi suomalainen.

Suomalainen merkityksessä Suomen Tasavallan Kansalainen tai suomea äidinkielenään puhuva henkilö ei sisällä tietenkään mitään yhteistä arvomaailmaa. Ei voi puhua siis arvojohtajuudestakaan. Jos meillä ei ole muuta yhteistä nimittäjää kuin kieli ja kansalaisuus, ei meillä ole sen kummempia velvolisuuksia toisiamme kohtaan tai tarvetta kuunnella itsensä arvojohtajaksi julistaneita henkilöitä tai ylläpitää sosiaalihuoltoa.

Jos enemmistö valitsee presidentin tai eduskunnan ja pakottaa sen meille väkivalloin niin toki voimme sen pragmaattisista syistä hyväksyä - siis siksi että meillä ei ole voimaa enemmistön tahdon murtamiseen - tuskin siksi että me sitä enemmistön tahtoa kunnioittaisimme. Koska sehän on vain enemmistö mielivaltaisesta joukosta ihmisiä.

Jos enemmistö määrää meille lait samoin.

Mutta sanottakoon nyt vielä että en tee tässä mitään "lopullista" johtopäätöstä.

Valkea kirjoitti...

Off-topic.

Hommaforumin sivuilla näkyy minulle ja monille muillekin mainoksia lainoista, musiikista yms. Onko kyseessä nettihyökkäys vai onko liberaaliateistifoorumi kuollut omaan mahdottomuuteensa?

IDA kirjoitti...

"vai onko liberaaliateistifoorumi kuollut omaan mahdottomuuteensa?"

:)

Ei sentään. Nimipalvelimen uusiminen oli unohtunut. Onneksi asia järjestyi. Ainahan siellä voi ohimennen huomautella tuosta liberaaliateismista ;)

Kirjoituksen aihe on mielenkiintoinen. Koko arvojohtajuus on tosiaankin sidottuna siihen, että jotain erityisiä arvoja myös on.

Tiedemies kirjoitti...

Ongelma on todellinen. Luulen, että suurin osa puheesta "arvojohtajuudesta" voidaan ymmärtää itseasiassa jonkinlaisena kaipuuna yhtenäiskulttuuriin. Jota ei tosin ole koskaan ollutkaan, koska eri yhteiskuntaluokkien edustajat ovat kasvaneet hyvin erilaisissa kulttuureissa.

Esimerkiksi se, että vanhemmat ja isovanhemmat suhtautuvat hyvin penseästi luokkarajat ylittäviin avioliittoihin, ei ole koskaan kadonnut mihinkään. Keskiluokka laajeni tosin niin voimakkaasti yhteiskunnan vaurastuessa sotien jälkeen, että tämä ongelma ei ole enää niin merkittävä kuin ennen.

Mutta tästä asiasta itsestään, eihän kansakunnalla voi olla kaikenkattavan moraalin suhteen "arvojohtajaa", eikä sellaista ole koskaan voinut ollakaan. Se, mitä arvojohtajalla tarkoitetaan, on jonkinlaista tiiminvetäjää, joka määrittelee kansallisvaltion puitteissa yhteisiä päämääriä ja hyvin löyhiä yleisiä linjauksia. En nyt ota kantaa siihen, onko tämä hyvä tai huono asia, mutta mihinkään muuhun ei nykyisenkaltaisessa yhteiskunnassa oikein ole mahdollisuutta.

Arvojohtaja voi esimerkiksi pyrkiä korostamaan ja tuomaan ihmisten tietoisuuteen joitain päämääriä, joiden voidaan ajatella olevan kansallisen edun mukaisia. Nykyinen presidentti on epäonnistunut lähinnä siksi, että hän on keskittynyt lähinnä osoittelemaan sormella niitä negatiivisia piirteitä, joita hänen mielestään meillä suomalaisilla on. Tällaisella "johtajuudella" on kovin vähän mahdollisuutta onnistua.

Kansallisvaltio projektina on tietenkin vähän ongelmallinen, mutta esimerkiksi itse pidän itseäni siinä mielessä isänmaallisena, että mielestäni Suomen kieli ja suomalaisuuteen liittyvät tietyt positiiviset määreet - jos kohta melko kuvitteelliset sellaiset - ovat ihan säilyttämisen arvoisia tässä maailmantilanteessa. Hämmästelen usein ns. kansallismielisten tahojen jatkuvaa kriisimielialaa ja jonkinlaista defaitismia. Ikäänkuin muutama tuhat neekeriä ja partasuuta, saati sitten kourallinen jotain hepeneissä hyppeleviä homoja nyt tuhoaisi koko kansakunnan. Kamoon.

Jukka Aakula kirjoitti...

En tietenkään tarkoita, että siinä että maassa olisi jotain ihmisiä (ihminen) joiden moraalinen esimerkki tai poliittinen viisaus tekisi heistä jonkinlaisia arvojohtajia, olisi välttämättä huono asia. Yksityisissä yrityksissäkin tällaisia ihmisiä on ja heidän esimerkkinsä voi tehdä yrityksestä yhtäköyttäyhdistyksen ja/tai innovatiivisen yrityksen.

Edellisessä postauksessani toin 20-30-johtajista esimerkkinä Kyösti Kallion joka ajoi voimakkaasti luokkaerojen madaltamista ja ristiriitojen vähentämistä.

Mutta en usko että tuollainen nykyaikana onnistuu - ei siksi että nykyaika on parempi tai huonompi kuin joku muu aika - vaan jollain lailla erilainen.

IDA kirjoitti...

Jota ei tosin ole koskaan ollutkaan, koska eri yhteiskuntaluokkien edustajat ovat kasvaneet hyvin erilaisissa kulttuureissa.

Tämä on taas ihan kiinni siitä miten alamme määrittelemään kulttuuria. Itse kuitenkin väittäisin, että on ainakin ollut suomalainen kulttuuri, jonka voi katsoa arvoineen suomalaisille yhteiseksi.

Esimerkin voi ottaa vaikka pop- ja massakulttuurin puolelta. Nykyisin se saattaa olla täysin globaaliamerikkalaista höttöä, en tiedä, mutta esimerkiksi punkin aikana oli täysin ainutlaatuista maailmassa, että Suomen kovimmat punkit tekivät peruskoulukiertueita ;)

Ja olihan suomalainen meno muutenkin oma juttunsa silloin.

Tiedemies kirjoitti...

Suomessa on toki melko yhtenäinen kulttuuri. Se on myös arvojen osalta melko homogeeninen, variaatiot ovat lopulta hyvin pieniä.

Ongelmana on oikeastaan se, että tästä homogeenisyydestä ja näistä arvoista pidetään tiukasti kiinni tavalla, joka on epätarkoituksenmukainen. Se on kuin linnun piteleminen kädessä. Jos sitä puristaa, se alkaa pyristellä, ja jos sitä pitää liian hellästi, se karkaa.

Oikeuslaitoshan esimerkiksi -- toisin kuin yllä tulkitaan -- pyrkii nimenomaan vaalimaan yhteinäistä ja perinteistä tapa- ja kohteliaisuuskulttuuria. Se johtaa siihen, että ns. suunpieksijöitä sakotetaan. Toisaalta esimerkiksi maahanmuuttajiin ei tosiasiassa suhtauduta kuten täysivaltaisiin kansalaisiin, vaan heidän tekemisiään hyssytellään ja rikkomuksia vähätellään, ja selityksenä on, että he eivät (vielä) ole vain omaksuneet meidän tapojamme.

Tämä teoria on toki väärä, tarkoitan, tämä ei auta kulttuurin yhtenäistämisessä ja säilyttämisessä. Mutta kyllä sillä sellainen motiivi on.

Jukka Aakula kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Jukka Aakula kirjoitti...

Tässä on monenlaisia puolia:

Perussuomalaiset tuntuvat ajattelevan että maassa maan tavalla ja siksi maahanmuttajien pitäisi sopeutua. Monet vihreät sun muut tuntuvat ajattelevat, että kun maahanmuuttajat pääsevät pois ahdistavista oloista, he valitsevat automaattisesti universaaleihin ihmisoikeuksiin perustuvan ylivoimaisen arvomaailman (=pohjoismaisen arvomaaliman).

Toisaalta: Koska suuri osa ihmisten välisestä toiminnasta on koordinaatipelin omaista voi olla tehokkainta, että sopeudutaan yhteisöihin instituutioihin/käytäntöihin. Mutta tämä voi kyllä tapahtua pitkälti sponttaanisti ilman keskitettyä/juriidista pakottamista. Voi jopa väittää, että tehokkain yhteiskunta saavutetaan, kun autonomiset yhteisöt saavat vapaasti kilpailla (tietyin rajoituksin) keskenään ja ylläpitää yhteisön sisällä omia normejaan.

Tiettyjen patologisten kultttuuristen käytäntöjen leviäminen Suomeen ei ole suotavaa.
Mutta vaikka yleisesti uskotaan että suomalaiset tavat ovat tehokkaita/hyviä ja niihin on järkevää sopeutua, tämän voi kyseinalaistaa.

Jukka Aakula kirjoitti...

Eli summa summarum minusta sekä perussuomalaiset että vasemmisto/vihreät kannattavat jonkinasteista yhtenäiskulttuuria vaikka jälkimmäiset sen kiistävät.

Tiedemies kirjoitti...

Niin, olen niin paljon virheiden kanssa pyörinyt, että tiedän suunnilleen miten ne ajattelevat. Ajatus on jotenkin sensuuntainen, että suomalainen kulttuuri kyllä omaksuttaisiin ja siihen sitouduttaisiin, jos vain annetaan tarpeeksi hyvät mahdollisuudet eikä syyllistytä "rasismiin".

Ajatus on hellyyttävä, mutta virheellinen, koska ihminen ei noin vain luovu jostain ihmeen kunnia- ja kusetuskulttuurista, jossa lojaalisuus heimolle ja suvulle ylittää kaiken kansallisen tai vielä universaalimman moraalin.

Sensijaan suomalaisten keskinänen luottamus on vieläkin, hienoisesta rapautumisestaan huolimatta, melko suurta. Tämä rapautuminen tapahtuu lähinnä siksi, että meillä on voimakas erimielisyys ja polarisaatio lopultakin melko triviaalissa asiassa. Perussuomalaisia ja "rasisteja" jahdataan ja pyritään savustamaan, mikä on itsessään jo epäluottamuksen osoitus. Tämän lisäksi perussuomalaisten kannattajissa ja tietyissä ultrakonservatiivisissa ja kansallismielisissä tahoissa on opportunistista "kansankiihotusta" - enkä viittaa nyt pelkkään niuhottamiseen talous- tai maahanmuuttopolitiikasta, vaan aitoa pyrkimystä repiä ja tuhota kansallista luottamuspääomaa.

Prosessi lähti käyntiin joskus 2000-luvun alkupuolella, ja se on eskaloitunut jatkuvasti. Olen viimeaikoina alkanut asettaa toivoa enenevässä määrin lähinnä perussuomalaisiin (vaikken heitä kannatakaan), siis joihinkin sellaisiin kuin vaikka T. Hakkarainen, jotka voivat näkyvästi osoittaa että linjaerimielisyyksien ei tarvitse eskaloitua syvemmäksi luottamuspulaksi.

Tästä syystä kannatan Haavistoa (tällä haavaa) presidentiksi. En siksi, että hän on vihreä - en kannata vihreitäkään puolueena - vaan siksi, että uskoisin hänen luopuvan puolueen jäsenyydestä tavan mukaisesti, ja hän on osoittanut haluavansa pelastaa sen, mikä kansallisesta kulttuurista vielä on pelastettavissa.

Konservatiivit, siis ne karikatyyrit, joista olen pahaa puhunut, joutuvat valitsemaan puolensa, siis kansallisen yhtenäisyyden ja tuhoavan ja repivän asenteen. Totean vielä nimimerkki Valkealle, etten tarkoita tätä henkilökohtaisena hänelle, mutta hänen ensimmäisessä viestissään kyllä esiintyy juuri tämä repimisen ja luottamuksen tuhoamisen mentaliteetti. Toivoisin vilpittömästi, että hän voisi ymmärtää että asiat, joista erimielisyyttä on, ovat lopultakin hyvin pinnallisia. Suomessa ei ole mitään kansainvälistä eliittiä, vaikkakin toki poliittisen eliitin parissa esiintyy jonkin verran kansainvälistä pyrkyryyttä (Halonen, Lipponen, Hassi jne.), se on lopulta hyvin vähäistä.

Jukka Aakula kirjoitti...

En tiedä tarkkaan ottaen miksi ja miten suuren bipolarisaatioon Suomessa on ajauduttu ja kenen syy se nyt on. Persujen kontra muiden bipolarisaatio ei ole ainoa.

Minun varhaisnuoruudessani oli bipolarisaatio ulkopolitiikassa niiden välillä jotka suhtautuivat kekkoslaisuuteen negatiivisesti ja kekkoslaisten välillä. Junnilalaisiin suhtauduttiin hiukan niin kuin maahanmuuttokriittisiin nykyään. En ole ihan varma miksi molemmilla kerroilla ajauduin oppositioon. Kyse voi olla persoonallisuudesta. Juttelin yhden ikäiseni sisulaisen akateemisen kanssa. Hän sanoi että nyt on hiukan kuin 70-luvulla. Se on totta.

Konservatiivit, siis ne karikatyyrit, joista olen pahaa puhunut, joutuvat valitsemaan puolensa, siis kansallisen yhtenäisyyden ja tuhoavan ja repivän asenteen. Totean vielä nimimerkki Valkealle, etten tarkoita tätä henkilökohtaisena hänelle, mutta hänen ensimmäisessä viestissään kyllä esiintyy juuri tämä repimisen ja luottamuksen tuhoamisen mentaliteetti. Toivoisin vilpittömästi, että hän voisi ymmärtää että asiat, joista erimielisyyttä on, ovat lopultakin hyvin pinnallisia. Suomessa ei ole mitään kansainvälistä eliittiä, vaikkakin toki poliittisen eliitin parissa esiintyy jonkin verran kansainvälistä pyrkyryyttä (Halonen, Lipponen, Hassi jne.), se on lopulta hyvin vähäistä.

Olen itse varmaan hiukan menettänyt kiinnostukseni mihinkään kansalliseen yhtenäisyyteen. (Puhun aiheesta toki teoreettisella tasolla mutta en ole sitoutunut siihen.)

En oikein koe tätä "maata" enää omakseni. En oikein jaksa edes luetella syitä tai ehkä edes tiedä. Tai kai ne ovat tulleet esiin jo blogissa. En väitä että se on jonkun muun syy.

Hyvä sinällään että vihreitten yms. sisäänpäinlämpiävien besserwisser-porukoiden rinnalle on tullut muita besserwisser-porukoita (Homma, libertaarit). Onhan sekin edistystä.

Jukka Aakula kirjoitti...

Mutta noin älyllisellä tasolla koen kyllä että tällä jatkuvalla toisten syyttelyllä ja oman oikeassaolemisen painottamisella ei tätä maata kyllä rakenneta. Että annettaisiin myös toisten olla hiukan enemmän rauhassa.

Luin tänään HS:n yliösivulta jutun digikirjoista. Henki oli tyypillinen. Kiisteltiiin kuin moraalisesta kysymyksestä siitä että kumpi nyt on parempi merkityksessä Se Oikea - tavallinen kirja vai digikirja. Tuntui unohtuvan se että tarve koordinoida lukemistapaa mun ja mun naapurin välillä on aika alhainen.

Valkea kirjoitti...

Nim. tiedemies,

Kristinusko kieltää minulta epätoivon ja "defeatismin".

Tuosta erillään tilannetta on kuitenkin arvioitava realistisesti. Ihmiset tarvitsevat sisäinen ja/tai ulkoinen ärsyke-positiivinen tai negatiivinen tunne-motivaatio-tavoite-toiminta syklin ylläpitämiseksi useimmiten todellisuuteen nähden liian positiivisia arvioita itsestään, ympäristöstään ja tavoitteistaan (hyvä asia). Tavallaan luonnostaan seuraavana ja samanaikaisena negatiivisena sivuvaikutuksena tämä vääristää kaikenlaisia arvioita asioiden todellisesta tilasta liian positiivisiksi (huono asia) + ehkäisee negatiivisiin asioihin puuttumista, estää ymmärtämästä mitä näille asioille pitäisi tehdä ja missä vaiheessa silloin kun asiat alkavat mennä huonoon suuntaan. Ihmisille ei ole, ei voi olla, eikä oikeastaan tarvitse olla olemassa mitään objektiivista totuutta; kaikki faktat ovat tunnetilojen värittämiä, muokkaamia ja arvottamia. Kuitenkin juuri tällaisessa tilanteessa sinun kannattaisi joko pyrkiä näkemään tilanne tavalla tai toisella negatiivisemmin tai masentua spontaanisti, koska nämä auttavat näkemään asiat realistisemmin, sellaisina kuin ne ovat. Se voi avata tien uuteen näkemykseen ja positiivisiin systeemin muutospyrkimyksiin. Negatiiviset tunteet ovat positiivisia tunteita voimakkaampia motivaattoreita ja niitä tarvitaan estämään potentiaalisesti haitallisia ja katastrofaalisia kehityssuuntia. Niitä tarvitaan vähintään yhtä paljon kuin positiivisia tunteitakin.

Nykyisen liberaalin systeemin kuolema on uuden systeemin elämän alku, synnytyskivuista huolimatta hyvä asia.