Vapauden edellytys on marttyyrius

Iranin konfliktissa ei liene kuultu vielä viimeistä sanaa - äärivanhoilliset vallanpitäjät lienevät voittaneet taistelun mutta ei sotaa.

Iranin oppositio tietää että äärivanhoillisia ei voiteta uskontokritiikillä vaan aseellisella tai aseettomalla taistelulla, jossa kuolee ihmisiä. Josssa kuolee nimenomaan opposition kannattajia.

Ilman kuolonuhreja ei ole marttyyriutta ja ilman marttyyriutta Teheranin tapahtumat eivät linkkaudu Karbalan taisteluun. Shiialainen vapausihanne kulkee käsi kädessä marttyyriuden käsitteen kanssa.

Kuolonuhreja on onneksi tullut. Marttyyreja on saatu.

Marttyyreja on surtava ensin kolmantena, sitten seitsemäntenä ja sitten neljäntenäkymmenentenä päivänä. Jokainen suremispäivä antaa mahdollisuuden uuteen marttyyriuteen ja toiminnan jatkumiseen. Niin kaatui maallinen tyrannia kolmekymmentä vuotta sitten ja niin kaatuu uskonnollinenkin tyrannia.

Demokraattinen kansalaisyhteiskunta on mahdollinen Iranissa ja shiia-enemmistöisessä Irakissa. Iranin on nyt mahdollista osoittaa koko maailmalle että muslimeilla on rakentava asema ihmiskunnan osana.

Vai onko ?

Keskustelu äo:sta, rodusta ja sosiaalisesta pääomasta

Muutama vuosi sitten Tatu Vanhasen ja Richard Lynnin kirjasta syntyneen kohun yhteydessä ja sen jälkeen Suomessa käytiin mielenkiintoinen keskustelu älykkydestä. (Katso Jussi K. Niemelän artikeli Skeptikossa. Katso myös Kansankokonaisuuden postaus Flynnin uudesta kirjasta). Keskusteltiin älykkyyden vaikutuksesta yksilön suorituskykyyn, kansallisen äo:n vaikutuksesta kansakunnan taloudelliseen suorituskykyyn, keskusteltiin äo:n ja rikollisuuden yhteydestä jne. Keskusteltiin myös siitä, miten eri etniset ryhmät eroavat äo:n ja persoonallisuustyypin osalta.

Keskusteltiin myös siitä, onko yksilöiden ja kansakuntien välisillä äo-eroilla vaikutusta siihen millaista koulutus- tai maahanmuuttopolitiikkaa maassa kannattaisi harjoittaa.

Keskustelu tyrehtyi myöhemmin, mutta ymmärrys asiasta kasvoi kuitenkin. Keskustelun tyrehtymisen syistä kannattaa keskustella. Osasyy oli käsiittäkseni äärivanhoillisten virkamiesten lanseeraamat sananvapausrajoitukset. Toinen syy oli mielestäni keskustelun liika politisoituminen ja bipolarisoituminen. Sen sijaan että olisi puhuttu äo:sta ja sen merkityksestä, alettiin puhua siitä kuka on hyvä ja kuka paha.

Sama bipolarisoituminen on tapahtunut keskustelussa maahanmuutosta, keskustelussa uskonnosta, keskustelussa EU:sta ja keskustelussa individualismista/yhteisöllisyydestä.

Vaikka äo:lla - yksilöiden oppimiskyvyllä - on suuri merkitys yksilön ja kansakunnan menestykselle, Suomessa on taistelun tiimellyksessä jäänyt aika vähälle toinen tärkeä menestysfaktori - sosiaalinen pääoma.

Jonkun verran suomalaista tutkimusta ja keskustelua aiheesta toki on - mutta laajea keskustelua aiheesta ei ainakaan näyttäisi generoituneen. (Laiva on Täynnä-blogi käsitteli yhtä sosiaalisen pääoman aspektia tässä eli sitä miten etninen diversiteetti vaikuttaa sosiaaliseen pääomaan. Katso myös Minna Zettertmannin gradu ja sen kirjallisuusliite. Katso myös Tilastokeskuksen raportti sosiaalisesta pääomasta Suomessa.)

Vaikka Vanhanen ja Lynn - ja Maailmanpankki - ovat varmasti oikeassa siinä että (kansallinen) äo on hyvin oleellinen tekijä yksilön, yhteisön ja kansakunnan menestyksessä, myös kansakunnan sosiaalinen pääoma - kyky luottamukselliseen yhteistyöhön - on lähes yhtä oleellinen tekijä.

Kansakunnan äo:hon vaikuttaminen on mahdollista, mutta huomattavasti vaikeampaa kuin sosiaaliseen pääomaan. Esimerkiksi USA:n slummien ongelmien syitä ja erityisesti niitten ratkaisuja etsittäessä, äo ja rotu on toki oleellinen seikka mutta ehkä oleellisempi on sosiaalinen pääoma. Alueita, joissa ainoat yhteisöt ovat hiipuvat seurakunnat, romahtaneet ydinperheet ja koko ajan vahvistuvat rikollisjengit, auttamatta leimaa seuraavat asiat:

1. Kasvava rikollisuus
2. Kasvava työttömyys
3. Heikentyvät oppimustulokset kouluissa
4. Alenevat asuntojen hinnat

Suomessa nämä ongelmat ovat myös kasvussa. Niitä ei torjuta jos olemassaolevia sosiaalisia verkostoja ei kyetä vahvistamaan ja uusia rakentamaan.

Erityisesti toivoisin että suomalainen älymystö alkaisi keskustelemaan sosiaalisesta pääomasta edes niin avoimesti kuin aikoinaan Vanhasen ja Lynnin teeseistä. En oikein näe tällaista keskustelua - en oikeiston enkä vasemmiston - saati sitten erilaisten vapaa-ajatteleijoiden tai haloslaisten virkamies-mullahien keskuudessa.

Iran - koittaako vapaus koskaan?

Siinä missä suomalainen arvostaa usein valtaa vallan vuoksi, shiia-muslimi arvostaa marttyyriutta marttyyriuden vuoksi,

Suomalainen valitsee äärivasemmistolaisen presidentin, jonka ainoa avu on että hän harrastaa poliitikkojen nöyryyttämisestä. Shiia-muslimi saattaa vastaavasti hakeutua marttyyriuteen täysin älyttömänkin asian puolesta.

Iranilainen vallanpitäjä yrittää tällä hetkellä pysäyttää opposition vastarintaa kiinalaisilta ystäviltään oppimillaan menetelmillä eli opiskelijoita ampumalla ja Internettiä valvomalla. Toisaalta iranilainen vallanpitäjä tietää että jokainen marttyyri lisää potentiaalisesti kansan taistelutahtoa.

Shiia-muslimies tietää että on kauniimpaa kuolla vapauden puolesta kuin taipua tyrannin edessä. Shiia-mies kokee psykologien mukaan syvää surua siitä, ettei saanut osallistua Karbalan taisteluun Husayn ibn Alin johdolla ja kuolla Alin tavoin marttyyrinä vapauden puolesta.

Shiia-mies muistelee joka vuosi ahura-juhlassa Karbalan taistelua, ruoskii ja silpoo itsensä verille ja suggeroi itsensä kaipaamaan marttyyriutta.

Shiiojen taisteltahto ja marttyyriuden kaipuu oli vahva ase Iranin islamilaisessa vallankumouksessa 30 vuotta sitten, mutta se voi kääntyä islamilaista vallankumousta vastaan, kun islamilainen vallankumous haluaa tukahduttaa iranilaisen nuorison vapauden kaipuun.

Se mikä onnistui Kiinassa ei välttämättä onnistu Iranissa. Yhteisöllisyys ja kollektiivisuus on ollut aina vahvempi ase totalitarismia vastaan kuin individualismi. Individualistit kuten vapaa-ajattelijat eivät uhraisi itseään paremman maailman puolesta. Kiinalaiset eivät kykene järjestäytymään yhtä tehokkaaseen vastarintaan kuin iranilaiset.

Suomalaisten olisi ehkä aika oppia meidänkin jotain iranilaisilta - meidänkään ei ole pakko alistua sananvapauden rajoituksiin ja muuhun äärivanhoillisen virkamiesten harjoittamaan kansankyykyttämiseen.

Raiskaaja on uhri ?

Tämänpäiväinen Time kertoo että 25% eteläafrikkalaisista miehistä on raiskannut naisen. Koulutettu ja hyväpalkkainen mies raiskaa todennäköisemmin kuin köyhä ja kouluttamaton.

Raiskaamista Time selittää tietysti yhteiskunnallisilla syillä. Siis sillä että eteläafrikkalaiset miehet työskentelevät usein kaukana kotoa ja perheensä luota. Valkoisen vallan aikanahan mustat asuivat erillisissä "kotimaissa", joista miehet lähtivät siirtotyöläisiksi kaupunkeihin voimatta ottaa perhettään mukaan.

Selitys kuullostaa ensi kuulemalta järkevältä, mutta toisaalta raiskaukset ovat varsin yleisiä myös Afrikan maaseudulla ja useimpien afrikkalaisten maiden suurkaupungeissa. Kyseessä lienee osaselitys. Toinen osaselitys on Vanhasen, Lynnin ja Rushtonin kuvaama "Afrikka-faktori".

Time menee niinkin pitkälle, että esittää miehet uhreiksi. "Haavoittuneet miehet haavoittavat naisia ja lapsia." Ilmeisesti erityisen haavoittuneita ovat koulutetut ja korkean statuksen omaavat.

Eteläafrikkalainen mies ei itse näe itseään uhriksi. Hän ei näe käyttäytymisessään itse mitään ongelmaa - päinvastoin. Raiskaus on tapa saada seksiä. Mitä enemmän eteläafrikkalainen mies saa seksiä, sitä tyytväisempi hän on elämäänsä ja sitä enemmän muut miehet häntä arvostavat.

Missä vasemmistolainen juristi, siellä ongelma

On sitten kysymys ihmiskaappauksista, sananvapauden rajoituksesta, talousrikollisuudesta tai venäläistyyppisen "demokratian" ihailusta, aina tuntuu pääjehuna toimivan juristi. Luulen, että tämä johtuu ainakin osittain siitä, että juristiksi ajautuu keskimääräistä enemmän toisaalta sosiaalirajoitteisia toisaalta amoraalisia ihmisiä. Ne juristit, joilla on sosiaalisia taitoja, vaikka ei välttämättä moraalia, ajautuvat yritystehtäviin. Kaikkein sosiaalirajoitteisemmat ihmiset, jota leimaa täysin teoreettinen (ideologinen) suhtautuminen lähimmäisiin, ajautuvat juristeiksi ihmisoikeusjärjestöihin, ammattiyhdistyksiin, valtiojohtoon jne.

USA on pelottava esimerkki siitä, millaisen yhteiskunnan saamme, kun sitä dominoivat juristit. USA:ssa juristien dominanssi nostaa transaktiokustannuksia, kun kaikkeen taloudelliseen toimintaan liittyy suuret riskit siitä, että kaupan toinen osapuoli haastaa palvelun tarjoajan oikeuteen ja saa valtavat korvaukset jostain näennäisestä haitasta. Suomessa juristien haitallinen toiminta on näkynyt viime aikoina erityisesti politiikassa ja valtionsyyttäjän viraston toiminnassa.

Juristien määrä nousee, kun yhteiskunnan sosiaalinen pääoma laskee ja yhä suurempi osa konflikteista ratkaistaan oikeudessa. Siinä, missä sosiaalisen pääoman lasku ja lainsäädännön monimutkaistuminen on johtanut juristien määrän ja vallan kasvuun USA:ssa, Etelä-Italiassa sosiaalisen pääoman alhaisuus on synnyttänyt mafian. Siinä missä eteläitalialainen yrittäjä maksaa suojelurahan mafialle, amerikkalainen maksaa suojelurahansa juristille.

Molemmat harjoittavat rent-seekingiä eli yrittävät muuttaa ympäristöä omalle toiminnalleen edulliseksi. Juristit lobbaavat uusia lakeja ja vanhojen monimutkaistamista, suomalaiset rikolliset äänestivät aikoinaan kieltolain kaatamista vastaan.

Viimeaikainen keskustelu tekijänoikeuksista liittyy aiheeseen. Jos koko tekijänoikeusjärjestelmä romutettaisiin, juristien merkitys laskisi voimakkaasti. Onhan lääkeyritysten ja softatalojen (erityisesti Microsoft) kustannuksista suuri osa (kymmeniä prosentteja) juuri juristien korvaukset. Kauhulla voi tosin ajatella mihin tehtäviin kaikki nämä juristit hakeutuisivat, jos tekijäonoikeusjuristit vapautettaisiiin tehtävistään. Siinä missä työttömästä nörtistä voi tulla haittaohjelman koodaaja ja työttömästä venäläisestä upseerista tai ydinfyysikosta asekauppias, työtön juristikin voi olla vaarallinen.


Otsikko on tietysti propagandistinen siinä mielessä, että ongelmat eivät liity pelkästään vasemmistolaisiin juristeihin.

Sosiaalinen pääoma Suomessa - keskustelua tarvitaan

Jos olisi hegeliläis-snellmanilainen filosofi, voisi sanoa, että olemme tarvinneet vahvan yksilökeskeisen vaiheen irtautuaksemme sitovasta sosiaalisesta pääomasta ja löytääksemme tien siloittavaan sosiaaliseen pääomaan, kirjoittaa Seppo Niemelä arviossaan Robert Putnamin kirjasta Bowling Alone.

Olen samaa mieltä - äärimmäisen yksilökeskeisyyden on aika Suomessakin väistyä monipuolisemman - sekä yksilöllisyyden että yhteisöllisyyden arvon ymmärtävän - ajattelun tieltä. Harva voinee kiistää että suomalaisessakin yhteiskunnassa tietyt Putnamin mainitsemat alenevan sosiaalisen pääoman oireet ovat suht vahvasti näkyvissä:

kun sosiaalinen pääoma pienenee, lapset ovat heitteillä, koulu tukehtuu ongelmiinsa, talous taantuu, rikollisuus kasvaa, päihteidenkäyttö lisääntyy, hallinto korruptoituu, väkivalta ja turvattomuus vallitsevat jne. Terveiden yhteisöjen puutteessa syntyy myös sosiaalisen pääoman pimeitä ja sitovia muotoja, kuten rikollis- ja huumejengit sekä erilaiset vaarallisetkin ääriliikkeet.

Toisaalta vaikka yhdistystoimintaan osallistuminen on hieman laskussa ja yhdinperheet heikkenemässä, ongelmat tuntuvat kasautuvan erityisesti alimpaan sosiaaliluokkaan. Keskiluokkaisessa lähiössä asuvan perheen näkökulmasta sosiaalinen pääoma on ainakin omassa lähiössämme varsin korkea ja yhdistystoiminta varsin vilkasta. Lapset harrastavat paikallisissa urheilujärjestöissä ja partiossa - vanhemmat osallistuvat erilaisiin talkoisiin.

Toisaalta varsinkin suurissa yrityksissä työntekijöiden luottamus yrityksen johtoon ja työntekijöiden keskinäinenkin solidaarisuus on romahtanut.

Luottamus perinteiseen poliittisen päätöksentekoon ja varsinkin työväenliikkeeseen on heikentynyt. Demokratia on kastroitunut niin, että kansalaiset osallistuvat suhteellisen vähämerkityksellisiin presidentinvaaleihin mutta eivät osallistu tärkeämpiin EU-vaaleihin. (Presidentiksi on lisäksi valittu kaksissa peräkkäisissä vaaleissa henkilö, jota motivoi lähinnä poliitikkojen nöyryyttäminen, eikä varsinainen Suomea rakentava konstruktiivinen toiminta.)

Tiedän että olen syntyjäni pessmisti ja puhun mielelläni rappiosta ja näen sitä joskus sielläkin missä sitä ei ole. Monet muut ovat taas syntyjään optimisteja ja näkevät asiat aina parhainpäin. Pessimistien ja optimistien on turha silti antaa tämän estää asiallista keskustelua. Sosiaalinen pääoma on aivan liian tärkeä asia jotta keskustelu siitä kannattaisi pääästää degeneroitumaan riitelyksi.


Pidän Niemelän jakoa sitovaan ja siloittavaan sosiaaliseen pääomaan hieman naivina:

Voidaan erottaa sosiaalisen pääoman sitova ja silloittava muoto. Edellinen korostaa sosiaalista kontrollia. Se rajoittaa vapautta ja luo eriarvoisuutta, mutta saattaa olla paikallaan esimerkiksi pienten lasten hoidossa. Silloittava sosiaalinen pääoma vahvistaa vapautta ja tasa-arvoisuutta. Yhdysvalloissa ne osavaltiot, joissa sosiaalisen pääoman mittarit näyttävät korkeita lukemia, ovat samalla keskimääräistä tasa-arvoisempia, suvaitsevampia ja vapaampia. Vapaus, veljeys ja tasa-arvoisuus eivät siis sulje pois toisiaan; sosiaalinen pääoma on lähellä solidaarisuuden tai veljeyden ideaa.

Sosiaalinen kontrolli toki vähentää usein vapautta mutta vertaiskontrolli - sosiaalisen kontrollin tärkein muoto - ei vähennä vaan pikemmin lisää ihmisten välistä tasa-arvoisuutta ja montaa muutakin arvokasta asiaa kuten luottamusta. Antropologi Boehmin havainto ei päde vain metsästäjä-keräilijöihin vaan moniin moderneihinkin yhteisöihin:

The premise was that humans are innately disposed to form social dominance hierarchies similar to those of the African great apes, but that prehistoric hunter-gatherers, acting as moral communities, were largely able to neutralize such tendencies--just as extant hunter-gatherers do. The ethnographic basis for that hypothesis was that present-day foragers apply techniques of social control in suppressing both dominant leadership and undue competitiveness

Sosiaalinen kontrolli ei ole hyvä eikä huono asia sinällään. Sosiaalisen kontrollin vallitseva muoto tietyssä yhteisössä voi olla hyvä tai huono. Esimerkiksi uskonnolliseen sosiaaliseen kontrolliin liittyy yleensä aina sekä hyviä että pahoja vaikutuksia. Esimerkkinä hyvistä vaikutuksista mainittakoon USA:n 1700-luvun puritaanismin taloudellista toimintaa tehostava vaikutus ja huonoista vaikutuksista saman uskontokunnan harjoittama eriuskoisten ja normin rikkojien nöyryyttäminen ja roviolla polttaminen.

Asoiden yksinkertaistaminen - tekeminen mustavalkoiseksi - tavalla johon Niemelä käsittääkseni syyllistyy vie pohjan pois koko sosiaalisen pääoman käsitteeltä. Tottakai on pyrittävä siihen että sosiaalisen kontrollin vaikutukset ovat optimaalisia, mutta koska kulttuurievoluutio on hyvin hidasta, emme voi suunnitella sosiaalisen kontrollin muotoja rajatta työpöydällä.

On käytettävä kussakin kulttuurissa olemassaolevia - vääjämättä usein epäoptimaalisia - sosiaalisen kontrollin muotoja.

Sosiaalisen kontrollin ohella tietysti myös vapaaehtoisuuteen perustuva vastavuoroisuus on oleellinen sosiaalisen pääoman rakennuspalikka.

Vastavuoroisuus

Vastavuoroisuus on yksi tärkeimmistä ihmisen yhteistyön rakennuspalikoista.

Oletetaan että kaksi yksilöä A ja B kohtaa toisensa tilanteessa, joissa yhteistoiminta on molempien etujen mukaista, mutta pettäminen on edullista A:lle jos B naivisti tekee yhteistyötä. Vaikka molemmat tietävät, että yhteistyö olisi edullista, voidaan luottamuspulan takia ajautua tilanteeseen jossa yhteistyö epäonnistuu. Puhutaan vangin dilemmasta.

Luottamus voi syntyä ainakin kahta kautta.

1. Luottamus voi syntyä hiljalleen vastavuoroisuuden kautta, kun A ja B kohtaavat useammin kuin kerran. A antaa B:lle ensin vaikkapa jonkin edun "hyvän tahdon eleenä". Sitten esimerkiksi B auttaa A:ta tilanteessa, jossa A tarvitsee apua, mutta avun antaminen B:lle on suht halpaa. Ajaudutaan "vastavuoroisuuden kierteeseen".

2. Luottamus voi syntyä myös sitä kautta, että petos tavalla tai toisella muuttuu epäedulliseksi. (Vangin dilemma transformoidaan koordinaatiopeliksi.)

2.1. Petos saattaa muuttua epäedulliseksi, koska uskonnollinen tms. normi kieltää petoksen ainakin sisäryhmän sisällä. Normin rikkojaa ojennetaan vertaisryhmässä. (Altruistic punishment)

2.2. Oikeusjärjestelmä saattaa mahdollistaa että A ja B sopivat ennakolta, että molemmat tekevät yhteistyötä. Sopimuksen rikkoja voidaan haastaa oikeuteen. (Enforcable agreement.)

Tavat 1, 2.1 ja 2.2 voitaneen nähdä toisiaan täydentävinä. En tiedä onko niitten välillä jotain ristiriitaa. Tavallaanhan tapaa 1 voi ajatella individualistisena tapana luoda yhteistyötä, tapaa 2.1 yhteisöllisempänä ja tapaa 2.2 legalistisempana. Tapa 1 oli se jolla foinikialaiset loivat kauppasuhteita täysin vieraisiin kulttureihin. Tapa 2.1 on se, jonka takia vaikkapa juutalaiset timanttikauppiaat voivat luottaa kumppaaniinsa.

Ristiriitaa on sen sijaan käsittääkseni siinä, että pohjoismaisessa hyvinvointiyhteiskunnassa yhä suurempi osa väestöä muuttuu puhtaiksi edun saajiksi (pettäjiksi, vapaamakustajiksi). Useimpien ihmisten moraali on siten rakennettu, että ihminen tekee yhteistyötä jos muutkin tekevät mutta vetäytyy yhteistyöstä jos toiset pettävät.

Hyvinvointiyhteiskunta menettää hiljalleen moraalisen oikeutuksensa ja se perustuu enemmässä ja enemmässä määrin pakkovaltaan. Suomessa pakkovallalla on tietysti hyvät edellytykset - ihaileehan suuri osa kansaa vallan käyttöä vallan käytön vuoksi (haloslainen äärikonservatismi). En kuitenkaan usko että yhteiskunta voi perustua pitkän päälle pakkovaltaan.

Vaikka hyvinvointiyhteiskunta ei kokonaan romahtaisikaan, hyvinvointiyhteiskunta joka tapauksessa pienentää vastavuoroisuuden sfääriä yhteiskunnassa suhteessa pakon sfääriin. Hyvinvointiyhteiskunta nykyisessä muodossa vähintäänkin laskee sosiaalista pääomaa.

Lisäksi hyvinvointiyhteiskunnan tehokkuus laskee koko ajan - pettäjien eli vapaa-matkustajien määrä nousee, terveyspalvelujen taso laskee, terveyspalvelujen asiakkaita kohdellaan huonosti, asiakkaat käyttäytyvät huonosti hoitohenkilökuntaa kohtaan. Hyvinvointiyhteiskunnan edun saajat ajautuvat rajatta kasvaneiden lasten kaltaisiksi narsistisiksi öykkäreiksi.

Pasi Laakso, suomalainen työläinen

Vasmmistoliiton aktiivi Pasi Laakso perusteli eroamistaan Vasemmmistoliitosta mm. näin:

Paljon etsitään tällä hetkellä syitä siihen miksi Vasemmistoliiton kannatus romahti eurooppavaaleissa ja on muutenkin jatkuvasti laskussa. Nyt tarvitsisi löytää tuo mustalaatikko joka sisältää syyt romahdukseen. Itse olen tällä viikolla eronnut puolueesta ja kerron tässä omat epäilykseni siitä mitä tuo mustalaatikko kertoo jos se puolueessa löydetään.

...

2.Maahanmuuttopolitiikka. Suomalainen perusihminen on ennen isänmaallinen kuin globaalisti solidaarinen. Puoluehan ajaa aikamoista rajat auki politiikkaa ja maksaa siitä hinnan. Moni suomalainen työläinen kokee työperäisen ja muunkin maahanmuuton isona uhkana itselleen ja toimeentulolleen varsinkin vallitsevassa työllisyystilanteessa. Mitä enemmän maahanmuuttajia koskevat lieveilmiöt lisääntyvät sitä varmemmin monelta jää äänestämättä Vasemmistoliittoa. Kotikuntaani ollaan syksyllä avaamassa vastaanottokeskusta ja vastustus tuohon on suurta myös vasemmalla. Mitä enemmän ihmisiä syytetään rasisteiksi kun keskustelevat maahanmuuttopolitiikasta ja heidät yritetään vaientaa sitä varmemmin vasemmisto laskee.

...

4.Esko Seppänen. Meillä oli oma Soini mutta sitä ei osattu/tahdottu käyttää vaan mieluummin vastustettiin kuin tuettiin. Mies joka puhui kansalle kansan kielellä ja jolla oli kannatusta mielipiteiden ja tekemänsä politiikan takia. Mutta ei kelvannut edes Vasemmistoliiton puheenjohtajaksi vaikka oli ilman muuta puolueen suosituin kansan keskuudessa. Jos Seppästä olisi kohdeltu hänen ansaitsemallaan tavalla uskon, että Vasemmistoliitolla olisi meppi jatkossakin ja tällä hetkellä kannatus noin 10%

5.Puolueen ilmoittelusta ja esiintulosta saa helposti sen kuvan, että kyseessä on naisasialiike joka ajaa ensisijaisesti naisten ja miesten tasa-arvoa. Tuohon aiheeseen on omat järjestöt ei sitä tarvitse minkään puolueen noin suuresti esillä pitää. Suomessa kuitenkin on varmasti tuo tasa-arvo parhaimmasta päästä koko maailmassa. Minunkin mielestäni naisen ja miehen pitää olla tasa-arvoisia mutta minun mielestäni ne ovatkin. Ehkä sitten liikun vain ympyröissä jossa tuota ongelmaa ei ole. Sama palkka sukupuolesta riippumatta, työpaikka parhaalle hakijalle ja raiskaajilta munat pois, mutta ei mitään kiintiöitä koska silloin ei välttämättä paras tule valituksi ja ne vain ärsyttävät ihmisiä.

Tekstistä huomaa muutenkin että rivivasemmistoliittolaisen ja perussuomalaisen ajattelu on monella tapaa sukua keskenään.

Jako sosialistiseen vasemmistoon ja populistiseen oikeistoon on aina ollut hiukan epäselvä. Vastustaja puhuu tietysti äärivasemmistosta ja äärioikeistosta - ja leimaa nämä molemmat täysin irrationaalisiksi ja jopa totalitäärisiksi voimiksi eikä varmasti kokonaan ilman syytä. Mutta voisi puhua myös kansallismielisestä tai yhteisöllisestä oikeistosta ja vasemmistosta. Kansankokonaisuuden asia yhdistää sekä kansallista vasemmistoa että kansallista oikeistoa.

Historiallisesti Suomessa on lähinnä 20-luvulla ja 30-luvulla ollut yhteistyötä mm. AKS:n piirissä kansallismielisen vasemmiston, kansallismielisen oikeiston ja keskustan välillä. Näitä ihmisiä, joita elähdytti ajatus Suomesta, jossa jako punaisiin ja valkoisiin oli kuopattu, olivat mm. sosialisti Yrjö Ruutu, AKS:n puheenjohtaja Elmo Kaila ja maalaisliittolainen presidentti Kyösti Kallio. Ja tietysti SDP:n Väinö Tanner. Sodan aikainen ja jälkeinen asevelihenki edusti myös samaa kansallisen eheytyksen linjaa.

Mainos

Suosittelen kaikille blogin lukijoille klassista tutkimusta metsästäjäkeräilijöiden egalitarismista. Boehmin kirja on vaikuttanut voimakkaasti koko viimeaikaiseen evolutiiviseen kulttuurintutkimuksen ja kultturisen ryhmävalinnan teoriaan.



My argument also followed [Richard] Lee's insights, but in an evolutionary direction. The premise was that humans are innately disposed to form social dominance hierarchies similar to those of the African great apes, but that prehistoric hunter-gatherers, acting as moral communities, were largely able to neutralize such tendencies--just as extant hunter-gatherers do. The ethnographic basis for that hypothesis was that present-day foragers apply techniques of social control in suppressing both dominant leadership and undue competitiveness. . . In 1993 I published the principal results of my continuing survey of forager and tribal egalitarians. With respect to both the hunter-gathers and the tribesmen in my sample, the hypothesis was straightforward: such people are guided by a love of personal freedom. For that reason they manage to make egalitarianism happen, and do so in spite of human competitiveness--and in spite of innate human tendencies to dominance and submission that easily lead to the formation of social dominance hierarchies. People can arrest this process by reacting collectively, often preemptively, to curb individuals who show signs of wanting to dominate their fellows. Their reactions involve fear (of domination), angry defiance, and a collective commitment to dominate, which is based on a fear of being individually dominated. As potential subordinates, they are able to express dominance because they find collective security in a large, group-wide political coalition.

Muukalaiskammoiset, muukalaisnälkäiset ja öykkärit

Ex-kansanedustaja Eero Paloheimon (vihr) mukaan

Muukalaiskammoiset ja muukalaisnälkäiset suomalaiset ovat samaa junttijoukkoa, vaikka jälkimmäiset pyrkivät esiintymään fiinimpinä. Suomalaisten suhde ulkomaalaisiin on luonnoton, mutta normaalisti kysymys ei ole vihasta vaan ylettömästä pokkuroinnista ja mielistelystä. Harvoinpa tästä kateellisesta kansastamme löytyy yksilöitä, jotka suhtautuvat ulkomaalaisiin mutkattomasti ja kuitenkin kriittisesti.

Muukalaisnälkäisille on vielä enemmän kuin muukalaiskammoisille tyypillistä, että ulkomaalaisten todellisesta kansanluonteesta tai kulttuurista ei olla vähäisimmässäkään määrin kiinnostuneita. Muukalaiset ovat vain jollain lailla ihania. Kinnostumattomuutta rationalisoidaan sillä, että kaikkihan me olemme perimmältään samanlaisia. Tyyppiesimerkki on suhde venäläisiin. 70-luvun pokkuroijat eivät tyypillisesti tienneet Venäjästä yhtään sen enempää kuin ryssän vihaajatkaan - pikemminkin vähemmän.

Siinä missä somalilapsen tönijää ei kiinnosta somalialainen kulttuuri koska somalit ovat muka totaalisen pahoja ja laiskoja raiskaajia, ei muukalaisnälkäistäkään kiinnosta mielistelyn kohteen sielunrakenne kuin korkeintaan jossain idealisoidussa ja epärealistisessa muodossa.

Vaikka vastustan afrikkalaista ja islamilaista maahanmuuttoa mielestäni perustellusti, minua alkaa kuvottaa kaikkien rikosten ja ongelmien sälyttäminen somalien harteille. Vielä enemmän minua tosin kuvottaa muukalaisnälkäisten naivi ulkomaalaisten pokkurointi.

Kolmas ryhmä - öykkärit - eivät hekään ole kiinnostuneita muiden maiden kulttuureista.

Nokia ajautui Saksassa hankaluuksiin lakkauttaessaan tehtaansa Bochumissa tavalla joka suututti saksalaiset niin, että Nokian markkinaosuus Saksassa laski kahdeksan prosenttiyksikköä. Fukuyamaa lukiessa tulee väistämättä mieleen, että jos Nokian johtoa olisi edes hiukan kiinnostanut saksalainen elämäntapa, he olisivat voineet välttää sen mitä tapahtui Bochumin tehtaan sulkemisen yhteydessä.

Saksalainen työyhteisö perustuu hieman japanilaisen työyhteisön tavoin varsin korkeaan luottamukseen työntekijöiden ja yrityksen johdon välillä - ja suht korkeaan lattiatason autonomiaan. Vaikka saksalaiseen kulttuuriin ei kuulu varsinaisesti taattu elinikäinen työsuhde, tyly irtisanominen herättää Saksassa voimakkaita agressioita siinä missä suomalaiset helpommin alistuvat.

Öykkäri perustelee öykkäröintiään jolloin vulgäärillä tulkinnalla uusklassisen taloustieteen Homo Economicus ajatuksesta. Öykkärin pitäisi muistaa, että vaikka hän onkin kiinnostunut ainoastaan omasta edustaan ja suorastaan nauttii muiden ihmisten nöyryyttämisestä, muita ihmisiä on helpompi manipuloida, jos heidän kulttuurinsa ja sielunrakenteensa tuntee.

Sivistynyt kauppamies tai esimies ei edes ole öykkäri. Vaikka hänen suhteensa ulkomaalaisiin asiakkaisiin tai ulkomaalaisiin alaisiin on tietysti ensi sijassa välineellinen, hän tutustuu heidän kulttuuriinsa tullakseen helpommin toimeen heidän kanssaan. Välineellinen kiinnostus muuttuu usein itseisarvoiseksi kiinnostukseksi vieraaseen kulttuuriin. Usein kauppamiehet ovatkin ensimmäiset ihmiset, jotka luovat siltoja keskenään vihamielisten kulttuurien kesken.

Kroatiassa tapaamani Bosnian muslimi juristi kertoi minulle, miten hänen kauppamiesveljensä matkustaa Bosnian serbialueilla ja tekee kauppaa serbien kanssa. Vaikka epäluulo ja katkeruus on valtavaa, hiljalleen epäluulo vähenee ja kauppasuhteet voivat kehittyä parhaimmillaan jopa ystävyydeksi tai ainakin molemminpuoleiseksi kunnioitukseksi.

Eräs arkkityyppi öykkäreistä ovat tietysti myös ihmiset, jotka käyttävät maahanmuuttokeskustelun kuumuutta motiivina rajoittaa sananvapautta. Öykkäröinnin kohde on tässä tapauksessa oma kansa ulkomaalaisten sijasta.

Sotaa saamme kiittää paljosta - osa 2

Tämä on tavallaan jatkoa kaksi vuotta vanhalle kirjoitukselleni samasta aiheesta ja saman tutkijan työstä.

Tiedelehti kirjoitti 04.06.2009:

Sotiminen ruokki epäitsekkyyden kehitystä

Taloustieteilijä Samuel Bowles esittää Science-lehdessä, että sotiminen on saattanut suosia sellaisten ryhmien eloonjäämistä, joiden joukossa on ollut ryhmänsä puolesta uhrivalmiita yksilöitä.

Bowles käytti ihmisryhmien välisestä konfliktista teoreettista mallia, joka mittaa epäitsekkään käyttäytymisen hyötyjä ja kustannuksia yksilöille ja ryhmille.

Hän yhdisti tähän malliin kansatieteellistä ja arkeologista näyttöä esihistoriallisten ja modernien metsästäjä-keräilijöiden aikuiskuolleisuudesta.

Tulosten mukaan sotiminen oli niin yleistä, että epäitsekäs käyttäytyminen saattoi kehittyä siksi että se edisti ryhmän mahdollisuuksia voittaa toisen osapuolen kuolemaan johtavia konflikteja.
...


Economistin, Independentin (UK), New Scientistin, Wiredin ja Nature Newsin kommentit löytyvät tästä, tästä, tästä, tästä ja tästä.

EU-vaalit

Huomenna äänestän EU-vaaleissa Suomen maahanmuuttopolitiikkaa kritisoinutta kokoomuslaista ehdokasta, Kai Pöntistä. Ehdokkaan ja puolueen valinnassa painoi se, että kannatan vapaata - tai ainakin puolivapaata - markkinataloutta, olen kriittinen nykyisen maahanmuuttopolitiikan suhteen ja arvostan työn tekoa Suomen hyväksi suurten puheiden ja sukkelien sutkautusten sijasta.

Toivon erityisesti, että minun ääneni ei vie EU-parlamenttiin maailmanlopun kannattajaa Ari Vatasta.

Toisissa olosuhteissa olisin äänestänyt toisin. Olen äänestänyt elämäni aikana kokoomusta, perussuomalaisia, LKP:ta, perustuslaillisia ja Soininvaaraa.

Uskonnon irrationaalisuudesta - osa 4

Ceartin forms of religous life can also be extremely helpful in a market setting, because the religion provides a means of internalizing the proper market behaviour,

toteaa liberaali sosiologi Francis Fukuyama.

Joskus ihmettelen mitä näillä termeillä liberaali ja konservatiivi oikein tarkoitetaan. Olen Fukuyaman kanssa tässäkin asiassa 100%:sti samaa mieltä. Tiedän toki, että on myös joitain asioita, joista olen eri mieltä. Herää myös kysymys ovatko Vapaa-ajattelijain liiton fanaatikot liberalismia ja humanismia nähneetkään.

Lisäys 6.6. kello 11 ilmeisesti TM:n ensimmäisen kommentin jälkeen

Ehkä rationaalinen konservatiivi ja rationaalinen liberaali eivät eroa toisistaan millään oleellisella tavalla. Molemmat ajattelevat, että irrationaaliselta ja tehottomalta vaikuttavalla instituutiolla on todennäköisyydellä p joku piilotettu etu e. Konservatiivi on henkilö, jonka ennakko-oletus (nollahypoteesi) on että p (e) on suht suuri ja liberaali henkilö jonka ennakko-oletus on että p (e) on suhteellisen pieni.

Tosiasiassa tämä on tietysti yliyksinkertaistamista. Todellisuudessa meitä on paljon, joille ainakin jollain olemassaolevilla instituutioilla on positiivinen (tai negatiivinen !) arvo instituution tehokkudesta tai tehottomuudesta riippumatta. Minusta tässä ei ole mitään pahaa.

Joku tolkku tehottomien instituutioiden ylläpidossa kuitenkin pitää ehdottomasti olla. Esimerkiksi presidentti-instituution ylläpitämiseen ei riitä minusta se, että suomalaiset ihailevat valtaa ja poliitikkojen nöyryyttämistä. Helsingin yliopiston dosentti ja mediatutkija Juha Herkman totesi:

Suomalaisten ihailu on varsin konservatiivista, me kunnioitamme eliittiä ja valtaa.

Se, onko presidentti-instituutiolla joku piilotettu etu, on minulle hiukan epäselvää. Jos sellainen on olemassa, edun realisoituminen vaatisi ainakin viran täyttämistä Suomen etua ajavalla pätevällä valtiomiehellä. Pidän piilotetun edun olemassaoloa mahdollisena, koska Suomen suhteet Venäjään ovat äärimmäisen hankalat. Suhteita leimaa todellisuuudessa alhainen luottamuksen taso ja venäläisosapuolen heikko sitoutuminen olemassaoleviin sopimuksiin. Lisäksi julkinen puhuminen suhteiden hankaluuksista on osin tabu. Tällaisessa tilanteessa presidenttien väliset henkilökohtaiset suhteet voisivat parantaa valtioiden välisiä suhteita. En tosin näe merkkejä tällaisesta edusta Ahtisaaren ja Halosen ajalta.

Jos piilotetun edun olemassaolo on tässä tapauksessa epäselvää, selvää on sen sijaan ketkä edustavat suomalaisessa yhteiskunnassa "äärikonservatiivisuutta" ja ketkä "ääriliberalismia". Äärikonservatiiveja ovat useimmat sosialidemokraatit (mm. Ahtisaarta ja Jaakonsaarta lukuunottamatta) ja Halosen äänestäjät yleensä ja ääriliberaaleja ulkoministeri Stubb ja osa kokomuslaisista. Tarkoitan siis nimenomaan äärikonservatiiveja/ääriliberaaleja suhteessa presidentti-instituutioon ja sotilaalliseen sitoutumattomuuteen.

Suomalaisesta kusipäisyydestä

Suomalaiset arvostavat valtaa. Tai pikemmin suomalaiset arvostavat valtaa, mielivaltaa ja nöyryyttämistä.

Enemmistö suomalaisista arvostaa presidentti Halosta. Presidentti Halonen on puhdas vallankäyttäjä - voisi jopa sanoa mielivallan käyttäjä. Vallankäyttö on Haloselle poliitikkojen nöyryyttämistä. Nöyryyttäminen tulee esiin erityisesti virkanimitysasioissa. Kun ihmisiä haastatellaan kadulla Halosen viimeisimmästä tempusta, kadunmies tukee Halosta. Kadunmies nauttii itsekin nöyryyttämisestä ja koska hän itse ei siihen kykene, hän haluaa tehdä sen edustajansa avulla. Suomalaiset haluavat presidentin, koska he rakastavat nöyryyttämistä. Jokaiselle avomieliselle tarkkailijalle on 100%:n selvää että Halonen ei ole saanut presidenttinä mitään hyvää aikaan - paitsi juuri näitä nöyryytysakteja. Kadunmies ei kuitenkaan muuta presidentiltä kaipaakkaan. Siksi suomalainen kannattaa ehdottomasti presidentti-instituution säilyttämistä.

On turha kuitenkaan luulla että Halosen äänestäjä on ainoa joka ihailee mielivaltaa ja nöyryyttämistä ja öykkäröintiä. Lehdistössä kerrotaan jatkuvasti sitä, miten Nokia kilpailuttaa alihankkijoitaan ja kohdistaa kulusäästöt alihankintakustannuksiin. Kulusäästöt ovat tietysti välttämättömiä, mutta kilpailuttamisesta ja kulusäästöistä puhuminen kulkee usein käsi kädessä äärimmäisen ylimielisyyden ja öykkäröinnin kanssa. Management by Perkele on korvautunut Subcontracting by Nöyryytys. Suomalaista yritysten välistä yhteistoimintaa leimaa yhä vähemmän japanilais- tai amerikkalaistyyppinen verkostoituminen ja yhä enemmän äärimmäinen hierarkkia, jossa Nokia-despootti nöyryyttää alihankkijoitaan kuin Tshingis-Khan venäläisiä. Onneksi Nokian markkinaosuus on laskemassa ja sitä kautta Nokian despotia heikkenemässä.

Vittumaisuus ja mielivalta leimaa montaa muutakin suomalaista elämänaluetta - opetusministeriön suhdetta kouluhin, Internet-keskustelijoiden tapaa kommentoida toimittajien ja toistensa kirjoituksia ja erityisesti naistenlehtien ja naisille suunnattujen mainosten tapaa ihailla valtaa suhteessa naisen omaa siippaa (=Sisärenkiä) kohtaan. Suomalaista naiskulttuuria leimaa mielivallan ihailu ja narsismi. Narsistista mielenlaatua ihaillaan ja naistenlehti määrittelee kohderyhmäkseen Jumalasta Seuraavan. Propaganda on jo tuottanut tulosta.

On todella mielenkiintoista seurata millaisia mainoksia naisille tehdään. Idea on usein sama: Mies odottaa silmät kiinni luottavaisena saavansa naiseltaan suudelman, mutta nainen nolaa miehen lähtemällä juoksemaan vaikkapa Ingmannin Jättis-jäätelön perään sen sijaan että suutelisi miestään. Teema toistuu mainoksessa mainoksen perään. Kyse voi olla lattiavahasta tai jäätelöstä tai mistä vain. Kysymys herää miksi tällaisia mainoksia tehdään naisille. Selitys on ilmeinen: monet naiset nauttivat tällaisesta nöyryyttämisestä. Monen Ihanan Suomalaisen Naisen itsetunto rakentuu sen varaan että hän tavalla tai toisella nolaa miestä - minkä nyt itsensä kehumiselta ehtii.

Piraattipuolueesta, tiedonvälityksestä ja avoimesta yhteiskunnasta

Piraattipuolue on vahvassa nousussa Ruotsinmaalla. Minusta on hienoa että kansalaisaktivismi ja politiikka kiinnostaa nuoria aikuisia, mutta en ole muodostanut vielä mielipidettä itse asiaan. Jos edes vielä ymmärrän sitä.

Ruotsin piraattipuolueen puheenjohtajan Rick Falkvingen huomautus jäi mietityttämään minua hiukan muista syistä:

Tekniikka on aina kehitystä eteenpäin vievä voima. Kirjapainon myötä katolinen kirkko menetti monopolinsa kulttuurin ja tietoon. Historiallisesti on voitu nähdä, että perinteiset valtarakenteet ovat järkkyneet, kun tavalliset ihmiset ovat saaneet käyttöönsä parempia viestintävälineitä. Niin on tapahtumassa nytkin....

Vanhat poliitikot menettävät internetin takia monopolinsa yleisen keskustelun ohjaajina. Tänään voimme kaikki julkaista ajatuksemme koko maailman nähtäväksi kymmenessä minuutissa. Se on ongelma niille, joilla oli aiemmin langat käsissään, ei kenellekään muulle

Kirjapainotaito rikkoi varmasti paljon tiedotusmonopoleja, mutta ylläoleva teksti yksinkertaistaa asiaa raskaasti. Kirjapainotaito toi suomalaiseen ja ruotsalaiseen kotiin kaksi kirjaa - Katekismuksen ja Raamatun. Suomalainen talonpoika ei kirjapainotaidon takia saanut sen moniarvoisempaa tietoa kuin ennen kirjapainotaidon syntyä ja ennen uskonpuhdistusta. Uskonpuhdistus, kirjapainotaito, kansankieliset saarnat ja lukutaito teki tiedonvälityksestä tehokkaampaa - ei moniarvoisempaa.

Lukutaidon tarkoituksena ei ollut tehdä suomalaisesta talonpojasta kriittistä ja moniarvoista totuuden etsijää, vaan tarkoituksena oli tehostaa annetun totuuden jakamista ja sisäistämistä. Päämääränä oli luoda nimenomaan vahva yhtenäiskulttuuri.

Internet todennäköisesti nostaa moniarvoisuutta ? Mutta Internetkään ei välttämättä nosta vastaanotetun tiedon tasoa. Tarvitsemme myös vahvaa sitoutumista totuuteen.

Kritiikissä Popperin yms. Avoimen Yhteiskunnan Ideaa kohtaan George Soros on todennut:

We must abandon Popper’s tacit assumption that political discourse aims at a better understanding of reality and reintroduce it as an explicit requirement. The separation of powers, free speech, and free elections alone cannot ensure open society; a strong commitment to the pursuit of truth is also required.

Kun yhteiskunta koostuu kiinalaisista

Lisäys 4.6.2009:

Kuunneltuani kommentteja tähän tekstiin olen ymmärtänyt että yhteiskunnan atomisuus ei välttämättä ole kollektiivisuuden vastakohta. Kollektiivisuus merkitsee lähinnä sitä, että ihmisen identiteetti on oleellisesti ryhmäidentiteetti - vastakohtana yksilökeskeisyys. Atomisuus taas merkitsee sitä, että luottamuksen ja yhteistyön taso yhteiskunnassa on alhainen - vastakotana se että yhteiskunnalla on korkea sosiaalinen pääoma. Luottamuksen taso voi ainakin teoriassa olla korkea sekä yksilökeskeisessä että kollektivistisessa yhteiskunnassa.

Luin taas kerran Mikko Ellilän kirjoitusta Yhteiskunta koostuu ihmisistä. Kirjoitus on kompakti ja hyvin selkeä tietopaketti. Ymmärrän tavallaan miksi sananvapauden vastustajien yksi ensimmäisistä iskuista kohdistui juuri tähän ansiokkaaseen kirjoitukseen.

Erääseen Mikon väitteeseen haluaisin kuitenkin puuttua. Ellilä karakterisoi kiinalaiset, japanilaiset ja muut itä-aasialaiset kollektiivisiksi vastakohtana indivudualismi ja valistusaate:

Itäaasialaiset eli lähinnä japanilaiset ja kiinalaiset tuottivat aikoinaan yhteiskunnan, jossa elintaso ja tekninen osaamistaso oli vuosisatojen ajan korkeammalla kuin Euroopassa.

Aasialaisille tyypillinen kollektivistinen, autoritaarinen ajattelutapa kuitenkin johti stagnaatioon, jonka vuoksi mm. Amerikan ja Afrikan valloittivat eurooppalaiset, eivät japanilaiset tai kiinalaiset.

En ole varma mitä kollektiivisuudella kiinalaisten osalta tarkoitetaan. Kiinalainen yhteiskunta on ainakin Francis Fukuyaman mukaan aina ollut äärimmäisen atomisoitunut. Ainoa kollektiivi, jonka jäsen kiinalainen vapaaehtoisesti on, on perhe (extended family) ja Etelä-Kiinassa sen lisäksi suku. Maolaisuuden äärikollektiivisen ideologian "menestys" Kiinassa ei selity kiinalaisten kollektiivisuudella. Päinvastoin - maolaisuus oli niin äärimmäinen käsittääkseni nimenomaan siksi että kiinalaisten perhekeskeistä elämäntapaa ei voinut kääntää kollektiivisemmaksi kuin äärimmäisellä fyysisellä pakolla ja henkisellä manipulaatiolla.

Kiinan yhteiskunnan atomisuus selittää myös sen, että kiinalaiset harvoin onnistuvat luomaan suuria yrityksiä ilman valtion interventiota. Kiinalaiset, taiwanilaiset, singaporelaiset ja amerikankiinalaiset yritykset ovat usein perheyrityksiä. Siinä missä useimmat osaavat mainita ainakin pari kolme eteläkorealaista brandia, harva osaa mainita taiwanilaisia brandeja.

Kiinalainen maatalous ennen kollektivisointia oli Fukuyaman mukaan ensi sijassa yksityistä (vastakohtana feodaalinen) maataloutta. Koska perinnönjaossa kaikki pojat saivat yhtä paljon maata, tilat pirstoutuivat muutamassa sukupolvessa ja rikkaista talonpojista tuli muutamassa sukupolvessa köyhiä, ellei rikkautta saatu tavalla tai toisella poikimaan. Kilpailu kiinalaisessa yhteiskunnassa on aina ollut äärimmäisen kovaa. Yksi perhe on noussut hetkeksi rikkauteen, samalla kun monta muuta perhettä on ajautunut köyhyyteen.

Kiinalaisen yhteiskunnan nykyinen atomisuus ei selity kommunismin kaatumisen jälkeisellä traumalla, vaan kiinalaisen yhteiskunnan perinteisellä atomisuudella. Ihmiset eivät luota kuin sukulaisiinsa. Toki konfutselaisuus painottaa auktoriteettiä kriittisyyden sijaan, mutta onko tämä varsinaisesti kollektiivisuutta?

Kiinalaisen yhteiskunnan viime aikainen menestys saattaa osaltaan liittyä siihen että kiinalainen yhteiskunta on kilpailuyhteiskunta. Päinvastoin kuin japanilaiset kiinalaiset eivät kuitenkaan ole kyenneet luomaan laajoja hierarkkisia ammattijohtajien johtamia yrityksiä.

Kiinalaista yritystä johtaa mies, joka eläkkeelle siirtyessän luovuttaa vallan pojalleen/pojjilleen. Koska perheitä usein vaivaa Buddenbrook-efekti - toinen tai kolmas sukupolvi ei ole enää kiinnostunut tai kykenevä yrityksen johtamiseen - kiinalaiset yritykset eivät yleensä kestä perustajansa väistymistä johdosta.

Kiinalainen yhteiskunta on kuitenkin taloudellisesti menestyksekäs. Kiinalainen on tottunut kilpailuun. Toisaalta kiinalaiset perheyritykset kykenevät myös verkostoitumaan - eli atomisuudellaan on rajansa. Kolmas tekijä - kiinalaisten korkea äo ja pitkäjänteisyyteen kykenevä persoonallisuustyyppi - on edelleen vahvistanut kiinalaisten menestystä.

Samanlainen hyvin perhekeskeinen kulttuuri vallitsee keskisessä Italiassa (Kolmas Italia, Toskana yms.). Tätä aluetta on leimannut samanlainen perheyritysten ekspansio 70-luvulta lähtien kuin kiinalaisia yhteiskuntia. Perheet eivät ole ydinperheitä vaan edelleen ns. extended families. Keskinen Italia on itse asiassa Keski-Euroopan ainoa alue jossa vielä vallitsee extended family -instituutio. Yritykset kykenevät myös jossain määrin verkostoitumaan.

Etelä-Italiakin on perhekeskeinen - mutta perheet eivät ole laajennettuja perheitä saati sukuja vaan ydinperheitä. Etelä-Italiaa leimaakin äärimmäisen heikko sosiaalinen pääoma: Kun pari menee naimisiin, se usein katkoo välinsä omiin vanhempiinsa ja auttaa näitä korkeintaan äärimmäisessä hädässä.

Suomessahan vallitsee itse asiassa myös suuret alueelliset erot perheyritysten määrässä: Etelä-Pohjanmaa on pienten perheyritysten aluetta kun sen sijaan esimerkiksi Oulun seudulla taloudellinen toiminnallisuus lienee jo erilaista ja yritykset suurempia. Näitäkään asioita ei liene ainakaan sosiaalisen pääoman näkökulmasta juuri tutkittu.