lauantaina, joulukuuta 30, 2006

Kroatia ja Bosnia



Minusta maailmassa ei ole kauniimpaa kaupunkia kuin Mostar Bosnia-Hertsegovinassa



eikä kauniimpaa maata kuin Kroatia.

Luoja toi kauneuden Kroatiaan ja ottomaanit Mostariin. Ottomaanit toivat samalla Balkanille siemenen katolisten, ortodoksien ja muslimien väliselle vihanpidolle.

Nykyisen Bosnian ja Kroatian alueet olivat ennen islamin tuloa suht puhtaasti katolisia. Ottomaanit toivat sitten islamin Bosniaan ja ottomaaneja paenneet ortodoksit muuttivat nykyisen Kroatian alueelle. 1800-luvun lopulla katoliset alkoivat kutsua itseään kroaateiksi. Ortodokseja kutsuttiin serbeiksi. Muslimeja kutsuttiin muslimeiksi. Syntyi kolme sisäryhmää yhden sijasta, vaikka kieli olikin käytännössä sama - ei tosin kirjaimet.

1990-luvulla tämä ryhmäjako kärjistyi taas kerran: Kolme uskonnon määrittelemää ryhmää kävivät verisen sodan keskenään - satoja tuhansia ihmisiä kuoli.

Sodan jälkeen toivo on taas palaamassa alueelle. Alue on jakaantunut poliittisesti moneen osaan - teoriassa vain kahteen Krotiaan ja Bosniaan, mutta jälkimmäinen on jakaantunut edelleen serbi-, muslimi- ja kroaattialueisiin. Mostar on edelleen jaettu kaupunki vaikka rajaa ei ole merkitty kaupunkiin rajapyykein. Kroaattipuoli erottuu varakkuuden ja raunioitten puutteen takia. Bosnian kroaattien lipputangoissa on edelleen Kroatian lippu.

Mitä tästä nyt sitten pitäisi oppia ?

Elämä jatkuu ja ihmiset jakautuvat uskonnon tai kielen määrittelemiin ryhmiin nyt ja varmaan ikuisesti. Ei samoihin ryhmiin kuin nykyään mutta ryhmiin kuitenkin. Ei se ole väärin eikä oikein, mutta se on hyvä ottaa huomioon.

Katso myös aiemmat kirjoitukseni sisäryhmä-ulkoryhmä-jaosta ja keskusteluni Michael Laakasuon kanssa aiheesta voiko ihmiskunta olla yksi sisäryhmä.

2 kommenttia:

T.J. kirjoitti...

Yritin joskus käyttää tätä esimerkkinä etnisten ryhmien hajaannuksesta ja jakautumisesta omiin leireihinsä, mutta sain vastaukseksi lähinnä kummastunutta kauhistelua siitä, että enkö tosiaan ymmärrä, että syynä on vain nationalismi ja pahat serbit.

Miina kirjoitti...

Timo.L

niin minäkin sanoisin jos käyttäisit tätä esimerkkinä :) Samaa mitä venäjä teki omille alueilleen: venäläistämispolitiikkaa, samaa teki serbia: serbialaistamispolitiikkaa.