Maailmanpankin raportti/tutkimus: Kunniakulttuuri johtaa tehottomuuteen

Suomessa ja erityisesti Ruotsissa on paljon puhuttu siitä, että kunniakulttuuri johtaa a) kunniaväkivaltaan sukujen sisällä naisia kohtaan ja b) jengirikollisuuden kasvuun. En ole löytänyt kunnon tutkimusta asiasta.  Kunniakulttuurin ja yksilötason väkivallan suhde on sen sijaan selvä ja asiaa on tutkittu laajasti.

Nyt Maailmanpankin rahoittamana on tehty laaja tutkimus Pohjois-Intiassa, joka osoittaa että kunniakulttuuri johtaa yhteiskunnan tehottomuuteen. Tutkimuksen tulos on siinä mielessä erityisen mielenkiintoinen, että Pohjois-Intiassa kunniakulttuuri on vallitsevaa nimenomaan yläkastisten keskuudessa mutta ei alakastisten. 

Pohjois-Intian kyliä ja kaupunkeja leimaa alhainen kyky tehdä yhteistyötä kaikessa, mutta ongelma ei ole niinkään epätasa-arvo tai köyhyys, vaan ylempien kastien kykenemättömyys yhteistyöhön keskenään tilanteessa missä kaikkea ei määrätä ylhäältäpäin, vaan kylien asukkaiden pitäisi sponttaanisti luoda tapoja hoitaa koulutus, infrastruktuuri, puhtaanapito ja terveydenhuolto.

this region [in Northern India] has a long history of institutional failures that have stymied economic development (Dr`eze and Gazdar, 1997), which makes it an interesting and important setting in which to study how individuals solve coordination problems.

Se joka jaksaa käydä asiaa teknisemmin läpi voi lukea asiasta toisella blogillani tästä.

ps. Tulos ei tavallaan yllätä Intiassa matkustavaa. Alakastiset ja kastittomat vaikuttavat pragmaattisilta ihmisiltä, jotka tarttuvat asioihin vaikka kastijärjestelmä heitä monella tapaa rajoittaa:  

Turistit, jotka käyvät Intiassa valittavat että siellä on todella sotkuista ja vessat ovat törkyisiä. Mutta ei siellä oikeasti kaikkialla ole sotkuista. Törmättiin mm. kerran laajalle alueelle Thanjavurin kaupungin keskustan liepeillä Etelä-Intiassa, jossa ei ollut roskia missään. 

Toisaalta kun tulimme aamulla Thanjavurin asemalle siellä oli täysin siistiä, mutta kun keskiluokkaiset junamatkustajat saapuivat paikalle odottamaan junia, he sotkivat koko aseman heittämällä roskat asemalaiturille. Roskiksia kyllä oli. 

Mahatma Gandhi kertoi elämäkerrassaan My Experiments with Truth miten hän koleraepidemian aikana vapaaehtoisena kiersi ihmisten asuinnoissa tarkastajana. Kastittomien asunnot olivat puhtaimpia. (Vain kaksi vapaaehtoista suostui ylipäätään käymään kastittomien asunnoissa.) 

Kastittomien tehtävä on ollut siivota katuja ja ylläpitää vessoja. Sikäli mikäli tämä järjestely edelleen onnistuu joko pakolla tai vapaaehtoisella yksityisyrittämisellä, vessat voivat olla siistimpiä kuin Suomessa. Vessojen käytöstä maksetaan joku summa. Junissakin siivous toimii usein niin että joku tulee siivoamaan sen, ja matkustajat maksavat siivoamisesta. Sitten keskiluokka alkaa heitellä taas roskia lattialle.

Oletan että kastittomien omat asuinalueet ovat siistejä, koska kukaan ei tule sinne "saastaisuuden" takia sotkemaan paikkoja.

Karl Sigmundin kirja ihmisestä

On hienoa lukea hyvin kirjoitettu kirja, jonka kirjoittaja näkee asiat eri tavalla kuin itse näkee. Professori Karl Sigmundin kirja, jonka referoin tässä, edustaa ns. metodologista individualismia sosiaalisuuden tutkimuksessa: 

Sigmund nostaa hieman ehkä provokatiivisesti Britannian entisen pääministerin Margaret Thatcherin metodologisen individualismin lipun kantajaksi: Former Prime Minister Margaret Thatcher pithily claimed that “there is no such thing as society.” This can serve as the rallying cry of methodological individualism—a research program aiming to explain collective phenomena bottom-up, by the interactions of the individuals involved. The mathematical tool for this program is game theory.

Sigmund hylkää erityisesti brittifilosofi Thomas Hobbesin näkemyksen siitä, että ilman keskitettyä valtaa ihmisten välinen yhteistyö on mahdotonta, ja nostaa esiin Adam Smithin ja Voltairen tarjoaman Näkymättömän käden:

In his Leviathan from 1651, Hobbes claimed that selfish urgings lead to “such a war as is every man against every man.” In the absence of a central authority suppressing these conflicts, human life is “solitary, poor, nasty, brutish, and short.”… Pascal held an equally pessimistic view: “We are born unfair; for everyone inclines towards himself. . . . The tendency towards oneself is the origin of every disorder in war, polity, economy etc.”

…one century later, Adam Smith offered another view. An invisible hand harmonizes the selfish efforts of individuals: by striving to maximize their own revenue, they maximize the total good. The selfish person works inadvertently for the public benefit. “By pursuing his own interest he frequently promotes that of the society more effectually than when he really intends to promote it.” … Voltaire in his Lettres philosophiques: “Assuredly, God could have created beings uniquely interested in the welfare of others. In that case, traders would have been to India by charity, and the mason would saw stones to please his neighbor. But God designed things otherwise. . . . It is through our mutual needs that we are useful to the human species; this is the grounding of every trade; it is the eternal link between men.”

Toisaalta Sigmund toteaa, että näkymätön käsi ei ratkaise kaikkia ongelmia: Adam Smith (who knew Voltaire well) was not blind to the fact that the invisible hand is not always at work. He merely claimed that it frequently promotes the interest of the society, not that it always does. Today, we know that there are many situations—so-called social dilemmas—where the invisible hand fails to turn self-interest to everyone’s advantage.

Taloustieteilijä Joseph Stiglitz totesikin, että Näkymätön käsi on usein näkymätön siksi, että sitä ei ole olemassa. Kuten tunnettua näkymätön käsi tarvitsee usein apua (instituutioita) tuottaakseen hyvän tuloksen. Tällaiset instituutiot voivat syntyä sponttaanisti tai keskitetyn suunnittelun kautta.

Suomalaisen Wikipedian mukaan Metodologinen individualismi näkee yhteiskunnan ja kaikki yhteiskunnalliset ilmiöt yksilöiden tekoina ja valintoina. Yhteiskunnalliset suhteet ovat siten palautettavissa yksilöiden välisiksi face-to-face-suhteiksi. Ajatussuunta ei hyväksy sosiaalisen ilmiön autonomiaa. Tämä on vastakkaista sosiologian pääsuuntausten kanssa.

Kansankokonaisuus-blogin näkökulma ei ole metodologinen individualismi. Tai pikemmin blogi näkee metodologisen individualismin liian suppeana näkökulmana ihmisen sosiaalisuuden tutkimukseen.